Maasta eivät esivanhempamme pakanuuden aikakaudella paljo apua
toivoneet. Wähäiselle maanviljelykselleen menestystä rukoillessansa
kääntyivät he tavallisesti Ukon puoleen, jonka vallassa oli säidein
sääteleminen. Arvelivatpa he kuitenkin maallakin olevan erinäinen
haltija, jonka toimena oli edistää kasvavaisuutta. Tätä olentoa
kutsuttiin nimillä _Maan emäntä ja Mannun eukko_. Hänen luultiin
asuvan manteren alla. Hän pani turpeen tunkemaan, maan vääntämään,
nosti viljan korret tuhansin nenin, hajotti varret sadoiksi
haaroiksi. Myöskin kutsuttiin häntä avuksi noitain laittamia tauteja
poistettaessa. Muutamain taruin mukaan oli tämä maan-emäntä ilman
Ukon puolisona. Se olisikin aivan luonnollista, koska heillä oli
yhteinen huoli maan viljavuudesta. Runot eivät kuitenkaan siitä virka
mitään.
Noitia vastaan myös _pellon peri-isäntääkin_ kutsuttiin. Ehkä hän oli
se sama _Pellervoinen_, joka Wäinämöistä autti puita istuttaessa.
_Pellon Pekan_ nimellä oli hän toisten taruin mukaan ohrain hoitajana
sekä oluenpanon auttajana. Humalalla muuten oli oma haltijansa,
nimeltä _Remunen_. Paitsi näitä tietää piispa Agricola vielä mainita
_Egrestä_ herneitten, papujen, kaalien, nauristen, pellavien sekä
liinojen haltijana, ja _Köndöstä_ kaskien hoitajana. Edellinen näistä
taitaa olla sama kuin Kekri poisheitetyllä s:lla, niinkuin suomen
sanoissa toisinaan tapahtuu; jälkimäisestä ei ole mitään muuta tietoa.
Kivikuntaa hallitsi _Kimmo, Kammon_ poika. Häntä rukoeltiin
vääntämään reijät kosken kallioihin, ettei vene niihin puuttuisi
kiinni.