Waikka Ukko näin voimallinen ja monitoimellinen oli, eipä kuitenkaan
arveltu maailman luomista yksistään hänen työksensä. Meidän vanhat
runomme ovat tämän asian suhteen sekavat ja ristinriitaiset; mutta
Wiron luomistarut verrattavaksi otettua, voimme kuitenkin päästä
hyvin todenmukaiseen käsitykseen siitä mitä esivanhempamme maailman
synnystä arvelivat.
Itse kädellään näkyy Ukko luoneen ainoasti elementit; hän oli
eroittanut veden ilmasta, vedestä maatanut manteren. Mutta kaikki
oli häneltä vielä jäänyt muodottomaksi, järjestymättömäksi. Nykyisen
maailman muodon rakentamisen alku aineista antoi Ukko _Ilman impien
ja Kalevan poikien_ toimeksi, jotka hän oli ennen kaikkea luonut.
Ilmasta, missä elämä tuntui kovin yksinäiselle, laskeusi vanhin
Ilman immistä alas meren lainehille, muuttuen sillä tavoin _Weden
emoksi. Sotka_, suora lintu, tai Wiron tarujen mukaan _päivän
pääsky_, joka myös kuului Ukon luomien Ilman impien joukkoon, muni
veden emon polvelle munan. Tämä muna vierähti meren pohjaan ja
särkyi sipaleiksi. Mutta olipa ihmettä! näistä kappaleista syntyi
kaikellaista mitä maailman rakennukseen tarvittiin. Munasen alainen
puoli asettui alaiseksi maa-emäksi, meren ja maan yhteiseksi
perusteeksi. Munasen ylinen puoli kaariutui taivaan kanneksi, sulkien
maailman päältäkinpäin määrättyihin rajoihin, yläpuoli ruskeaista
tuli auringoksi paistavaksi, yläpuoli valkeaista kumoittavaksi
kuuksi; mitä munassa oli kirjavaa, siitä tähtöset syntyi, mitä
mustaa, se oli pilvien alku. Wirolaisen tarun mukaan Ilman immet
vielä kutoivat kaikellaiset kauniit kankaat, punaiset aamuin ja
illoin ripustettavaksi päivän veräjille, kirjavat vesikaaren vyöksi,
kuulle kultaiset vaatteet, päivälle paistavan puvun.
Nytpä taas tuli Kalevanpoikien vuoro aloitettua työtä jatkamaan.
Ilmarinen, sepistä suurin, jolla jo syntyissänsä oli vasara kädessä,
pihdit pivossa, nousi ylös ilmojen päälle. Siinä hän kalkutteli,
takoen ylen taitavasti. Hän teki taivaan kannen kaikin puolin niin
sileäksi ja tasaiseksi, ettei tunnukaan vasaran jälki eikä näy missä
paikoin pihdit ovat kiini pitäneet. Wirolaisten taruissa hän se
myös on, joka pistää ilman pielet maa-emähän, kuljettaa kuun kodan
paikalleen, panee tähdet kiinni taivaan kanteen, auttaa auringon
ylös sille tehtyyn pesään. Wäinämöinen, vanhin ja viisain Kalevan
pojista, näkyy saaneen veden ja manteren tarkemmin järjestääksensä.
Uidessaan molempien vielä määräämättömällä rajalla käänsi hän välistä
käden maata kohden, siihenpä kohta niemi sikesi. Missä hän kyljin
maahan kääntyi, siihen tuli sileät rannat; missä pään toukkasi
rantaan, siihen laittoi lahdelmat. Jalalla kun potkaisi pohjaan,
siihen synnytti kalahaudat; syvimmät paikat saatiin kyntämällä ja
kuokkimalla semmoisiksi. Keskiseljille hän kasvatti salakarit, loi
luotoset. Samoin myös se epäilemättä on hän, vaikkei runo sitä
nimenomaan virka, joka järvet ja lammitkin laski paikoilleen, oli
mylleröittänyt mäet ja luonut kokoon louhikot.
Wieläpä oli manner kolkkona, autiona. Ei heilunut sen päällä heinän
kortta eikä kuulunut puun latvan puhinaa. Senkin maan koristamisen
kaikellaisilla kasveilla toimitti Wäinämöinen apulaisensa
_Pellervoisen_ kanssa. Maat kylvettiin, suot kylvettiin, auhdot ahot
kylvettiin, paasikotkin panetettiin. Mäjille kylvettiin männiköt,
kummuille ihanat kuusikot, kanervat kankaille, nuoret vesat noroille.
Nousi näin jokainen puun laji sille soveliaimmalle paikalle, nousi
viimein myös tammi, jumalan pyhä puu. Kukatkin kasvoi nurmille,
marjanvarret maille, ruohot kasvoi kaikellaiset, monenmuotoiset
sikisi. Kaatoipa nyt Wäinämöinen kaikkein viimeiseksi kasken ja kylvi
siihen ensimmäiset ohran siemenet.
Elävät eivät saaneet alkuansa yhdessä muun luomisen kanssa, eikä
kaikki yht'aikaa. Heidän syntynsä oli hyvin erilainen, sen verta kuin
runot siitä kertoilevat. Karhu esim. sikisi sillä tavoin, että Ilman
impi, pilven äärtä myöten astuessansa, pudotti kuontalostansa pienen
villatupsun mereen; siitä sen metsän emäntä korjasi ja tuuditti
kultalatvaisen kuusen oksassa, kunne mesikämmen valmiiksi joutui.
Pahat elävät, esim. käärme, sitä vastaan olivat Hiiden luomia.
Syöjätär oli vesille sylkenyt; sen syljen korjasi Hiisi ja muodosti
käärmeeksi, pistäen sille silmät, hampaat, y.m. kaikellaisista
pahoista aineista. -- Elottomista luontokappaleista oli taas rauta
taivaallista sukuperää. Kolme luonnotarta eli Ilman impeä oli suohon
lypsäneet maitoansa. Siitä tuli ruoste, raudan alku, ja sentähden on
rautaa kolme eri lajia, koska se kolmen neidon rinnoista on valunut.