Wenäläisten tarinain mukaan olivat Tschudit rauhallista kansaa, joka ei
syyttä noussut sotaan naapureitaan vastaan. Mutta jos vihollinen heidän
päälleen ryntäsi, niin he kuitenkin, sen skandinavilaiset ja venäläiset
tiedot yksimielisesti vakuuttavat, urhoollisesti pitivät puoltaan.
Heidän kylänsä olivat helpomman suojeluksen tähden rakennetut korkeille
vaaroille. Paitsi sitä oli heillä muutamilla jyrkillä paikoilla
erityiset linnat, joihin hädän tullessa pakenivat kaluineen. Missä ei
luonnon luomat esteet jo vaikeuttaneet rynnäkköä, siihen rakensivat
korkeat multavallit ja kaivoivat syvät haudat, niinkuin vieläkin on
monin paikoin nähtävänä niillä seuduin. Näiltä valleiltaan Tschudit
vierittävät puita sekä suuria kiviä vihollisten päälle. Myös ampuivat
joutsillaan nuolia, ja sanotaan tässä taidossa olleen aika mestarit.
Kun he joskus kävivät vihollisen maalla kostamassa, kulki osa heitä
virtaa pitkin venheillä, toinen osa ratsasteli rantoja myöten.
Kristin-uskoon eivät he tahtoneet taipua hyvällä, eikä väkisenkään.
Pietari nimisen papin, joka oli tullut heille saarnaamaan, he sitoivat
hevosen häntään kiinni ja antoivat hänen näin laahata perästä siksikun
loukkautui kuoliaksi. Ja kun venäläiset viimein alkoivat voitolle
päästä, enin osa Tschudeja ei kuitenkaan luopunut vanhasta uskostaan
eikä vapaudestaan. Harvat vaan taipuivat voittajille kuuliaisiksi ja
ottivat kasteen. Useimmat muuttivat pois maasta tai kaatuivat sitä
puolustaissa. Monasti, kun ei pelastuksesta enää ollut toivoa, nuot
jäykät Suomalaiset vetäytyivät maaluoliin, joita heillä niinkuin
Wirolaisillakin näkyy olleen turvapaikkoina. Siellä ne mursivat maahan
laen tukina olevat pönkät ja hautasivat itsensä sillä tavoin
tavaroinensa vihollisen näkyvistä.
Näin tarinoipi Wenäjän kansa muinaisista Wienan asujista, ja
venäläisistä aikakirjoista saamme myös jonkunlaisen selvän siitä
milloin valloitus tapahtui. Aikaisin, jo 12:n vuosisadan alussa, olivat
Wienan Karjalaisten itäiset naapurit, Syrjänit sekä Jugrit (sen
puoliset Ostjakit) joutuneet mainion venäläisen vapaakaupungin,
Novgorodin alamaisiksi. Mutta Wienan vesille pääsivät Wenäläiset vasta
paljo myöhemmin, vasta yllä mainitun vuosisadan lopulla tiedetään
ensimäisen luostarin perustetuksi siihen paikkaan, missä Wienan
latvahaarat yhtyvät. Seuraavan vuosisadan alussa perustivat Wenäläiset
samaan kohtaan _Ustjugin_ kaupungin. Näistä seikoista näemme että he
silloin jo olivat saaneet lujan jalansijan Wienalaisten rajan
veräjällä. Tällä tavoin oli myös Bjarmein vanha kauppatie katkaistu.
Siitä syystä luultavasti tulikin v. 1219 Bolgarilainen sotajoukko
Ustjugiin ja valloitti kaupungin; mutta vähän ajan päästä joutui se
jälleen Wenäläisten valtaan. Etuisa Itämaan kauppa nyt kääntyi toiseen
suuntaan ja alkoi käydä Novgorodin kautta. Sen todistaa tämän kaupungin
juuri samaan aikaan paisuva rikkaus. Bjarmein aarrelähde sitä vastaan
ehtyi kuivaksi. Sentähden lakkasivatkin juuri nyt Norjalaisten
Bjarma-retket. Wiimeinen, josta on tietoa, tapahtui v. 1222.
Yhtähyvin kesti vieläkin aikaa ennen kun Wienan rantamaat kokonaan
joutuivat Wenäläisten alle. Näillä seuduin näkyy Suomalaisten
itsenäisyydellä olleen viimeinen turvapaikkansa. Wahvistuneena
Wienan latvapuolelta pois tungetuilla heimolaisillaan ynnä myös
Hämäläis-joukoilla, jotka Äänisen ja Laatokan väliseltä maalta
pakenivat Wenäläisten laajenevaa valtaa, he pitivät lujasti puoltaan
siinä paikassa missä Wytschegda-joki Wienaan laskee vetensä. Näillä
tienoin erinomaisen tiheät Tschudi-linnat seisovat vieläkin todistajina
Tschudein jäykästä vastarinnasta. Novgorodilaiset silloin näkyvät
ryhtyneen toisiin keinoihin; he pitivät rauhaa Wienalaisten kanssa ja
kokivat valloittaa maata vähitellen rauhallisella ostamisella.
Neljännentoista vuosisadan alussa olivat sillä tavoin jo niin kauvas
pääsneet että yksi heidän pajarinsa (ylimys) itse Kolmogoryssa istui.
Mutta erään nuoren päällikön liika hätäisyys hävitti jälleen melkein
kaikki nämät voitot. Posadnik (maaherra) Bartolomein poika _Luka_ läksi
muiden nuorten soturein kanssa Wienanjoelle, aikoen loputkin
Karjalaisia kerrassaan kukistaa. Mutta heidän julmat hävityksensä
vaikuttivat juuri päinvastoin tarkoitusta. Karjalaiset nousivat
miehissä aseisin ei ainoasti vielä itsenäisellä meren rannikolla, vaan
niissäkin seuduin, jotka jo olivat aikaa sitten valloitetut. W. 1364
läksi Novgorodista kaksikin sotajoukkoa Wienalaisia vastaan, toinen
merenrantalaisia, toinen ylempänä joen rannalla asuvia kukistamaan.
Waan _Nukurjan_ luona teloitettiin Wenäläiset peräti. Wasta alussa
15:ttä vuosisataa saivat Novgorodilaiset viimein pysyvän jalansijan
Wienan mailla. Sen todistavat siihen aikaan Wienan suulle ynnä vähä
lännemmäksi meren rannalle rakennetut luostarit.