neliövirstalla, s.o. noin 2 1/2 kertaa harvemmassa kuin Suomessa, Lapin
erämaat siihen laskettuina. Niistä asui Montevideon kaupungissa
120,000, niin että muulle osalle maata jäi vähän yli 350,000. Kun vielä
ottaa huomioon Uruguayn monta vertaa suuremman rikkauden, meidän
köyhään maahan verraten, niin on siellä siis vielä paljon tilaa
suunnattomasti kasvavalle siirtolaistulvalle, eivätkä mitkään vaikeudet
toimeentulon saannissa tee esteitä siirtolaisuuden vastaisellekaan
edistymiselle samassa suhteessa kuin viime vuosikymmeninä. Tiheimmin
asutut ovat lounaiset maakunnat Canelones, Colonia, Soriano ja San
José, joissa myöskin viljelys on vanhin. Sitä vastoin maan koillis- ja
itä-osissa on asukkaita vähimmän. Esim. Canelones'issa, jonka pinta-ala
on 44 3/4 Suom. neliöpenik., on noin 44,000 asukasta, siis kutakin
neliöpenikulmaa kohti 1,000 henkilöä eli jokaisella neliövirstalla 10.
Koillisessa olevassa Tacuarembón suuressa maakunnassa, joka täyttää
kuudenneksen koko tasavallan alaa eli 291 Suom. neliöp. -- suuremman
pinta-alan kuin Belgian kuningaskunta -- on ainoastaan 24,000
asukasta eli 0,82 kullakin neliövirstalla. Tämä hedelmällinen seutu
kultarikkaine vuoritiensä on siis köyhempi asukkaista kuin Lapinmaan
tunturit. [Suomessa on keskimäärin noin 7 asukasta neliövirstalla,
tiheimmin asutuissa pitäjissä 20-30 ja Lapinmaassa noin 1 kullakin
neliövirstalla.] Mutta annahan olla kun rautatieverkko kerran
laajennetaan tänne saakka, eikö tuosta olot pian muutu, sillä väestö
Uruguayssa kasvaa hirveän nopeasti, jos se varsinkin saa nauttia
vähän enemmän rauhaa, kuin mitä sille ylimalkaan tällä vuosisadalla on
suotu. Vuonna 1796 oli väkiluku ainoastaan 30,700, vuonna 1852 oli se
noussut 131,900, ja kahdeksan vuotta myöhemmin, vuonna 1860, 221,300.
Tämä erittäin suuri väestön lisääntyminen, 9 % vuosittain,
näinä kahdeksana vuotena tuli epäilemättä niistä rauhallisista
oloista, mitkä vallitsivat diktaattori Rosas'in vallan kumoamisen
jälestä Montevideon piirityksen loputtua. V. 1860-1884 on väestö,
sisällisistä rauhattomuuksista huolimatta, lisääntynyt enemmän kuin
kahdenkertaiseksi, s.o. noin 5 % vuosittain. Paitsi suurta
siirtolaistulvaa, josta jo on mainittu, on tuohon vilkkaasen väkiluvun
lisäykseen myös vaikuttanut tasavallassa vallitseva erittäin edullinen
syntyneiden ja kuolleiden suhde. Syntyneiden lukumäärä nousee 41
kutakin tuhatta asukasta kohti (toisten mukaan aina 45), kun
kuolemantapauksia on vaan 23 (korkeintaan 27) tuhannelle. Syntyneitä
siis 18 tuhannelle enemmän kuin kuolleita. Se on suhde, jonka voittaa
ainoastaan Australia, siellä kun sama luku on 21. Vastaavat numerot
ovat Britanniassa ja Saksassa 13, Ruotsissa 12, _Suomessa_ ja
Ranskassa ainoastaan 2. -- Uruguayn alkuperäiset asukkaat puhuvat
espanjaa, jota myöskin eri maista tulleet siirtolaiset pian oppivat
syystä, että ilman Espanjan kielen taitoa on vaikea tulla toimeen. ---
Vaikka väestö on niin monenlaisista kansallisuuksista koottu, niin
kuitenkin ainoastaan hyvin harvassa tapaa henkilöitä jotka osaavat
useampaa kieltä.
Karjanhoito on vanhin elinkeino ja tulee kai eteenkinpäin olemaan
laajimmin harjoitettu maassa. Nautaeläin-, hevos- ja lammaslaumat
ovat hyvin suuria ja vielä ylimalkaan yhä suurenevia. Vuonna 1860
tasavallassa oli 5,220,000 nautaeläintä, vuonna 1884 6,826,000, siis
31 % lisääntyminen. Hevosten lukumäärä sitä vastoin on hiukan
vähentynyt, 740 tuhannesta 666 tuhanteen samoina vuosina. Lammaslaumain
lisääntyminen on kuitenkin suurin. 2,590,000 kappaleesta vuonna 1860
lisääntyivät ne 10,536,000:een vuonna 1884. Siis 13 % vuotuinen
lisääntyminen. Näiden suunnattomien karjalaumojen arvo laskettiin
vuonna 1860 30,100,000 doll, ja v. 1884 85,500 000 d., joka viime
mainittu luku Suomen rahassa vastaa noin 436,000,000 mk. Tämä summa
kenties ei näytä tarpeeksi suurelta. Mutta tulee muistaa, että se on
eläinten arvo itse syntymäpaikalla, jossa terveestä työkuntoisesta ja
täysin virheettömästä hevosesta maksetaan 5 doll. eli vähän yli 25
Suom. markkaa ja jossa virallisten arvioitten mukaa hevosen hinta on
vaan 3 doll. Sitä hintaa ei voine juuri liian korkeaksi katsoa!
Eläinten alhainen hinta tulee niiden paljoudesta sekä siitä tarpeesta,
mihin niitä pääasiallisesti käytetään. Hevosia, lehmiä ja lampaita
elätetään yksinomaan teurastuslaitoksia varten. Mitään varsinaista
karjanhoitoa ei ole olemassakaan. Lehmät, jotka elävät ympäri
vuoden vapaina suunnattomilla ruohokentillä, ovat laihoja ja
antavat ainoastaan hiukkasen maitoa. Voin ja juuston valmistus
on maalaisväestölle aivan tuntematon asia -- ainakin hyvin
harvinainen taito. Minkä näitä tavaroita hiukan käytetään ja kysytään
Montevideossa, se tuodaan Euroopasta. Pääkaupungin ravintoloissa voipi
herkkuna saada lasin maitoa. Mutta se maksaa 25 centiä (1 mk. 25 penn.)
Ja kuitenkin on Uruguayssa enemmän kuin 14 lehmää kutakin asukasta
kohti! Myöskin lammas- ja hevoslaumat ovat jätetyt yksinomaan paimenten
katsottaviksi. Mitään varsinaista hoitoa ja ruokkoamista ei voi tulla
kysymykseenkään, kun laumat tavallisesti ovat hyvin suuria. Lampaita
pidetään yhdessä laumassa tavallisesti 4-5,000. Tällaisen en masse
harjoitetun karjanhoidon seurauksena on se, että Espanjasta tuodut
hyvät rodut ovat vähitellen huonontuneet. Siitäpä syystä on Uruguayn
samoin kuin Argentinankin lampaan villa kaupassa melkoisesti
halvempiarvoista kuin australialainen ja pohjois-amerikkalainen,
englantilaisesta puhumattakaan. Hevoset eivät myöskään suuresti
muistuta mainioista andalusialaisista esi-isistään. Viime vuosina
kuitenkin jo on käännetty enemmän huomiota karjarodun parantamiseen.
Vuotuinen sarvikarjan käyttäminen nousee virallisen tilaston mukaan
1,145,000 kappaleesen. Niistä käytetään 480,000 kotoisina tarpeina,
102,000 viedään ulos elävinä ja 563,000 teurastetaan saladeroissa
vientiä varten, Viime mainittuun summaan on laskettu 150,000 raavasta
Liebigin lihamehun valmistusta varten. Paysandùssa ja Fray Bentos'issa
Uruguay-virran varrella ovat ne suuret saladerot ja muut laitokset,
mitkä tätä teollisuutta varten tarvitaan. Muuten saladeroissa
teurastettujen eläinten liha tavallisesti kuivataan auringon paisteessa
ja viedään parhaasta päästä Brasiliaan ja Länsi-Indiaan, joissa maissa
lihaa, lämpimän ja kosteuden tähden, tuskin muussa muodossa voi
saadakaan. Tätä vientiä varten teurastetaan myös hevosia. Nahat joko
kuivataan taikka suolataan. Kuivatut viedään Englantiin, suolatut
Välimeren maihin. Lampaita teurastetaan yksinomaan villan tähden. Nahat
viedään villoinensa suurissa kääryissä Englantiin valmistettaviksi.
Sieltä tuodaan samaa villaa takaisin valmistetussa muodossa, ponchona
tahi muina villavaatteina, Uruguayhin ja myödään koko joukon
huokeammalla kuin kotimaisia teoksia. Laadultaan ne tosin eivät ole
niin kestäviä ja hienoja kuin kotimaiset, mutta kukapa meidän päivinä
ajatelleekaan antaa lapsiensa ja lastenlastensa periä niitä pukineita,
jotka heitä itseä ovat uskollisesti palvelleet ja suojelleet puolen
ihmiselämän ikää. Niinpä kysytään hienoja, oikeita kotimaisia saali- ja
ponchokutouksia paljoa vähemmin kuin ennen, niin että niiden
kutomistaito on loppuun kuolemaisillaan. Samoin tekee myös vicuña,
jonka erinomaisen hienosta ja kestävästä villasta kehrätään lanka
näihin kutomateoksiin. Nykyään ainoastaan rikkaat voivat itselleen
hankkia näitä n.s. oikeita ponchoja.
Cerron juurella, lähellä Montevideota, oli Joulukuulla v. 1888 kymmenen
saladeroa toimessa. Saman kuun 22 päivään asti oli niissä sinä vuonna
teurastettu 87,585 nautaeläintä. Yhtenä päivänä, Jouluk. 22, tapettiin
seitsemässä yhteensä 2,027 nautaa ja eräässä saladerossa erikseen 512.
Vuonna 1887 oli samaan päivään teurastettu ainoastaan 48,461 ja 1886
52,340 kappaletta nautoja. Paitsi lihaa ja nahkaa, käytetään myöskin
sarvet, pääasiallisesti liiman valmistukseen, ja luut, jotka poltetaan
superfosfatiksi tahi viedään luonnossa Englantiin luumyllyihin. Myöskin
tali otetaan käytettäväksi ja sisälmykset, joista valmistetaan guanoa.
Käynti saladeroissa on hyvin vastenmielistä hajuaistimille, samoin
hermoille, milloin laitos on käynnissä. Laajoissa aitauksissa riippuu
lihaläjiä seipäillä, kuivamassa auringon paisteessa. Kun päivittäin
teurastetaan satoja eläimiä ja kuivaaminen kestää useita päiviä, on
kuivamassa oleva lihan paljous jotenkin suuri. Eri seipäillä riippuvat
hännät, korvat y.m. Sarvet ovat ladotut pinoihin, joiden sisäpuolella
kohoaa mahtavia röykkiöitä poltettuja luita. Verta ja sisälmyksiä on
säilyttimissä tahi virtailee torvia myöten mereen, joka on pitkältä
peitetty juoksevilla öljyaineilla. Siinä viihtyvät hyvästi suuret
kajava- ja korppikotkalaumat. Jokaisella askeleella saladerossa
säikytät joukottain kärpäsiä lentoon. Äkäisellä surinalla ne osoittavat
vihaansa häiritsemisestä, vaan pian taas laskeutuvat alas paksuina
mustina laumoina kaikkialle hajoitettuun lihatörkyyn. Kun tuuli
käy saladeroista päin, tuntuu ilettävä poltetun löyhkä hyvin
vastenmieliseltä monen virstan päähän.
Maanviljelystä Uruguayssa täytyy pitää vielä hyvin alkavana, nuorena
elinkeinona. Luonnollisesti ovat asukkaat aina espanjalaisen
siirtoasutuksen alusta viljelleet maata jossakin määrin, etenkin kun
semmoinen työ aina on ollut hyvin kiitollista. Mutta maanviljelystä on
katsottu kokonaan sivuasiaksi, ja viljellyt alat ovat olleet hyvin
pieniä. Vielä parikymmentä vuotta sitte tuotiin Montevideoon paljon
viljaa, enimmin nisua, etenkin Välimeren maista. Tuonti on nyt lakannut
ja onpa viljan vientiäkin jo alettu harjoittaa, vaikka vienti
toistaiseksi on supistunut vähäpätöiseksi. Maanviljelyksen edistykset
voi pitää varsinaisesti alkaneina 1860 luvulla, kun hallitus suostui
yksityisten tekemiin ehdotuksiin n.s. maanviljelyskoloniain
perustamisesta. Ne muodostettiin eurooppalaisista ja Canaria-saarista
tulleista siirtolaisista niin, että tavallisesti joukko perheitä
samaa kansallisuutta aina teki kolonian. Neljä tärkeintä koloniaa
ovat Colonia-maakunnassa. _Piemontissa_, schweitziläisten
perustamassa koloniassa, oli v. 1885 2,200 asukasta ja 40,000 acrea
viljelyksessä olevaa maata, josta saatiin 330,000 bushelia viljaa. Sitä
seuraavassa suurimmassa koloniassa, _Sniza'ssa_, joka myöskin on
schweitziläisten, oli samana vuonna 1,800 asukasta ja 26,000 acrea
maata viljelyksessä sekä 220,000 bushelia satoa. _Canaria_,
500-henkinen, on canarialaisten perustama, ja _Berlin_, 180
asukasta, saksalaisten viljelemä. Kaikkiaan on nykyään kahdeksan
maanviljelyskoloniaa, kaikki Uruguayn lounaisosassa, nimittäin neljä
Colonian piirikunnassa, kolme Paysandùssa ja yksi Sorianossa. Vuonna
1885 oli niissä yhteensä 6,240 asukasta, 107,000 acrea viljeltyä
maata ja 920,000 bushelia satoa, puoleksi nisua ja maissia.
Maanviljelyskoloniain menestys on ikäänkuin kehoittimena epäilemättä
auttanut maanviljelyksen, kehittymistä. Varsinaisena syynä kuitenkin
lienee se seikka, että Euroopasta on tänne siirtynyt maanviljelykseen
perehtyneitä asukkaita, samoin kuin sekin, että väestön lisääntyessä
viljan tarvekin on enentynyt, joten viljelijäin on ollut mukava vaihtaa
rahaksi omista tarpeista liiaksi jääneet viljavaransa edullisiin
hintoihin. Molempien tärkeimpäin viljalajien, nisun ja maissin, sato on
vuodesta 1855 vuoteen 1883 lisääntynyt enemmän kuin nelinkertaiseksi,
siis nopeammin kuin väestö. Tarkemmin selittääkseni maanviljelyksen
edistyksiä yllämainittuina 30 vuotena sekä suhteita tärkeimpien
viljalajien viljelyksessä, otan tähän seuraavan taulun Mulhallin
Handbook of the River Plate'sta.
Bushelia satoa.
Nisua. Maissia. Yhteensä.
1855. 700,000. 400,000. 1,100,000. 8 bush. jokaiselle asukk.
1860. 1,300,000. 600,000. 1,900,000. 9 "
1870. 2,100,000. 700,000. 2,800,000. 9 "
1878. 2,600,000. 1,600,000. 4,200,000. 9 1/2 "
1883. 3,500,000. 1,200,000. 4,700,000. 10 "
Tästä näkee, että nisun sato on lisääntynyt viisikertaiseksi ja maissin
ainoastaan kolmin kerroin. Luonnollista onkin ollut antautuminen
etupäässä nisun viljelykseen, kun siitä maksetaan melkein kaksi kertaa
niin paljon kuin maissista bushelilta, kun yhden bush. nisun satoa
varten vaaditaan peltoa ainoastaan 1 1/2 kertaa niin paljon kuin samaan
määrään maissin satoa.
Maanviljelystä harjoitetaan ainoastaan kuudessa Uruguayn kolmestatoista
piirikunnasta, ja kaikki ne ovat maan lounais- ja eteläosissa. Melkein
puoli kaikkea viljeltyä maata on Montevideon luona olevan pienen
maakunnan sisällä, joten siellä on kahdeksan acrea viljeltyä maata
kutakin asukasta kohti; siis jotenkin hyvin viljelty väkilukuun nähden.
Kolmannes maanviljelykseen käytettyä maata on San Josén ja Colonian
piirissä. Edellinen maakunta sijaitsee keskimäärin 20-30 engl. penik.
päässä Montevideosta ja on rautatien kautta yhteydessä sen kanssa.
Jälkimmäinen on ainoastaan hiukan kauempana La Plata-virran rannalla.
Tässä näkee selvän esimerkin siitä, miten suurenmoisesti ison kaupungin
läheisyys, varsinkin pääkaupungin, ja mukavat kulkuneuvot vaikuttavat
maanviljelyksen edistymiseen. -- Koko viljellyn maan ala Uruguayssa
laskettiin vuonna 1885 olevan 740,000 acrea ja vuotuinen tulo 5,470,000
doll. -- nisusta 3,500,000 d. ja maisista 650,000 d. Jos tämän vertaa
karjanhoidon tuloihin, jotka samaan aikaan nousivat 21,100,000 d., niin
huomaa, että maanviljelyksen arvo maan taloudessa on kaukana
takapajulla karjanhoitoon verraten.
Ulkomaan kauppa on Uruguayssa väkilukuun verraten ollut jotenkin
vilkas aina sitte viime vuosisadan loppuosan, jolloin Montevideo oli
Etelä-Amerikan etevin kauppakaupunki. Vaikkapa se ei olekaan
laajentunut samassa määrässä kuin väkiluku, on tälläkin alalla
tapahtunut joutuisa kehittyminen. Vuotuisen tavarain vaihdon arvo on
sitte 1840-1850 luvun suurennut noin kolminkertaiseksi. Vuosina
1881-1883 oli viennin arvo vuosittain 19,700,000 d. ja tuonnin
18,100,000 d. eli yhteensä koko tavarain vaihdon arvo 37,800,000
dollaria, joka Suomen rahassa vastaa noin 189,000,000 markkaa.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että tavarain vaihdon arvo ulkomaiden
kanssa Suomessa oli vuonna 1882 vähän yli 289,000,000 mk., siis
ainoastaan noin 1 1/2 kertaa niin suuri kuin Uruguaylaisen arvo.
Uruguayn kauppa on siis verrannollisesti melkoista vilkkaampi kuin
Suomen, sillä kun tavarain vaihdon arvo jaetaan väkiluvulla, tulee
Uruguayssa 80 dollaria eli 400 mk. jokaista asukasta kohti, kun
Suomessa sitä vastaan jokainen henkilö vaihtaa tavaroita ulkomaan
kanssa ainoastaan 130 markan arvosta. Mutta myöskin muihin maihin
verraten on Uruguayn ulkomainen kauppa hyvin korkealla kannalla.
Vastaavat numerot ovat nimittäin Isobritanniassa 82 doll., Uruguayssa
80, Ranskassa ja Argentinan tasavallassa 45, Saksassa 35 ja
Yhdysvalloissa 31 doll. Muuten on Uruguay kauppayhdistyksissä
Englannin, Ranskan, Brasilian ja Yhdysvaltojen sekä monen muun maan
kanssa. Vaan erittäinkin Saksa on viime aikoina myöskin alkanut
kilpailla suurten kauppavaltojen kanssa. Etevimmät vientitavarat ovat
karjanhoidon tuotteet. Villaa ja lihaa sekä lihamehua viedään kutakin
lähes 6,000,000 dollarin arvosta ja raavaanvuotia lähes 3,500,000 d.
Joku määrä viljaa myös viedään, melkein yksinomaan Brasiliaan. Kun
maassa tuskin lainkaan harjoitetaan teollisuutta, täytyy useimmat
tarve- ja ylellisyystavarat tuoda ulkomaalta. Ylimalkaan pitää Englanti
huolen teollisuustavaroiden tuonnista ja Ranska korutavarain.
Tärkeimmät tuontitavarat ovat villa- ja puuvillateokset Englannista
ja korutavarat sekä viinit Ranskasta. Myöskin Espanjasta, Portugalista
ja Italiasta tuodaan maahan paljon viiniä. Sitä paitsi tuodaan
sokeria, kahvia, juustoa, voita y.m. Euroopasta, Brasiliasta,
Pohjois-Amerikasta ja muista seuduista. Puutavaroita tuodaan
Yhdysvalloista, brittiläisestä Pohjois-Amerikasta ja osaksi myöskin
Skandinavian maista, sillä vaikka suuria metsiä on lähempänäkin, kuten
esim. Argentinassa, on kulkuneuvojen mitättömyys ja itse puuaineen
laatu syynä siihen, ettei ainakaan toistaiseksi ole katsottu
kannattavan tarpeita sieltä tuottaa.
Kivihiilien tuonti on tärkeä. Se tapahtuu melkein yksinomaan
Englannista. Suurin osa hiiliä käytetään höyrylaivoissa, joita, kuten
jo on mainittu, paljon käy myös Montevideossa. Niitä tuovat eri
kansojen purjelaivat, enimmin norjalaiset. Tuonti nousee 35,000 tonniin
kuukaudessa eli 420,000 tonnia vuosittain. Montevideossa on monta
suurta hiilen tuontifirmaa, joista etevin, A. F. Brazu, on sitoutunut
hankkimaan 16,000 tonnia kuukausittain höyrylaivoihin. -- Kuten
luonnollista, käy Uruguay suurimman osan kauppaansa ulkomaiden kautta.
Montevideossa ovat useimmat tuontitavarain käyttäjät ja tienoo sen
ympäristössä on tiheimmin asuttu. Siellä ovat suuret teurastuslaitokset
ja sieltä levenee maan rautatieverkko, vaikkapa toistaiseksi vielä
vähäpätöinenkin. Koko maan tavarain vaihdon arvosta menee 74 %
Montevideon sataman kautta. Likinnä enimmän on kauppaa Paysandùn
satamassa, 11 %, sitä lähinnä Fray Bentos'issa 6 %. Näistä molemmista
satamista lähetetään paljaastaan karjantuotteita, edellisestä 4,000,000
ja jälkimmäisestä 2,200,000 dollarin arvosta. Tuonti molempiinkin
satamiin on hyvin vähäpätöinen. Muuten ulkomaiset laivat toimittavat
koko Uruguayn kaupan ulkomaiden kanssa, kun maa ei omista mitään
kauppalaivastoa. Sitä vastaan kustantaa tasavalta useita majakoita
merikulun helpoittamiseksi.
Kun tuontitavarain hinta pitkien kuljetusmatkojen tähden käy kalliiksi,
niin ei tarvita mitään suojelustullijärjestelmää. Kuljetusmaksut,
jotka tuontitavarain hintoja luonnollisesti lisäävät korkealla
prosentilla, vaikuttavat saman mitä suojelustullit voisivat saada
aikoihin. Uruguayssa ne eivät kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, ole
nähtävästi vaikuttaneet teollisuuden syntyyn eikä kehittymiseen. Kuten
jo on mainittu, ei ole, lampaan villan runsaudesta huolimatta, syntynyt
mitään kotimaista villateollisuutta, vaan sekin käsin valmistus, mitä
vanhastaan on ollut olemassa, on kuolemaisillaan. Villatavaroita, kuten
muitakin vaatteita, tuodaan Englannista, Belgiasta ja Ranskasta.
Nahkavarat ovat melkein tyhjentymättömiä, mutta kuitenkin, korkeista
kuljetusmaksuista huolimatta, tuodaan kenkiä suuria määriä Ranskasta ja
Englannista. Olut -- ottaakseni kolmannen esimerkin, tulee 500, jopa
1,000 % kalliimmaksi kuljetusmaksujen vuoksi, mutta kuitenkin sitä
hyvin paljon tuodaan Saksasta ja Englannista. Erästä lajia olutta tosin
valmistetaan kotimaassa, mutta laadultaan niin ala-arvoista, ettei se
lainkaan kelpaa kilpailemaan ulkomaisen kanssa, jonka tähden sitä ei
juuri kukaan ostakaan. Syinä teollisuuden näin kurjaan tilaan ovat kai
osaksi pitkät sisälliset levottomuudet, osaksi vähäinen voitto ja
polttoaineiden korkea hinta -- kivihiili kallistuu, kuten muutkin
tuontitavarat, kalliin kuljetuksen tähden -- osaksi myöskin se (kuten
muuallakin lämpimässä ilmanalassa), että yksitoikkoinen työ suljetuissa
huoneissa niin vähän sointuu kansan luonteesen. Koetetaan tulla toimeen
vähemmälläkin palkalla, kun vaan saadaan oleskella vapaassa ilmassa,
ennenkuin tyydytään istumaan päivästä päivään samojen seinien sisälle
suljettuna ja alituisesti samanlaisessa työssä vähän suuremman
palkan tähden. Olkoot syyt nämä taikka muut, selvää vaan on, että
uruguaylaisen teollisuuden kehittymätön tila ei perustu tuontitavarain
halpahintaisuuteen. Tullisuojelus ei siis ole tarpeellinen eikä
anteeksi suotavakaan. Tulojen vuoksi kuitenkin on säädetty
muutamia pienempiä maksuja eräistä tuonnin lajeista, etenkin
ylellisyystavaroista. Merkillistä vaan että viimemainittujen joukkoon
luetaan myös ulkomaiset painotuotteet. Kirjain tuonti ristisiteissä on
kokonaan kielletty. Tyyten toisenlainen menetystapa varmaan olisi
hyödyllisempi yleisölle, ja myöskin luonnollisesti enemmän hyödyttäisi
kuin vahingoittaisi kotimaista kirjallisuutta, jonka tuotteliaisuus on
yhtä paljon kuin ei alkuakaan.
Vientitullia otetaan useimmista tavaroista, niinkuin esim. lihasta,
villasta, vuodista, luista y.m. Nämä vientitullit ovat hyvin korkeita
ja vaikuttavat siis häiritsevästi ja siten myöskin siihen elinkeinoon
karjanhoitoon, joka juuri pääasiallisesti on viennin pohjana.
Kummallista, ettei ole voitu keksiä mitään parempaa keinoa, mikä olisi
valtion tuloja korottanut sen verran, että ne edes joihinkin määrin
olisivat vastanneet menoja. Tullit tuottavat vuosittain noin 5,500,000
dollaria, vastaava 27,500,000 S. markkaa eli lähes kaksi kertaa niin
paljon kuin Suomen tullitulot. Tästä summasta saadaan suurin osa
vientitullina. Muuten tekevät tullitulot noin 5/8 Uruguayn valtion
kaikista tuloista.
Rahakantana Uruguayssa on kulta, pääyksikkönä peso eli uruguaylainen
dollari, arvoltaan noin 5,37 Suom. markkaa. Englannin punnasta saadaan
4,70 uruguaylaista dollaria. Peson alaosia ovat 100 centesimos'ia, --
10 centesimos'ia = 1 real. Päinvastoin kuin Argentinassa käy Uruguayssa
sekä hopea- että paperiraha täydestä arvostaan. Setelejä on liikkeessä
keskimäärin 5,500,000 doll., joista 2,500,000 d. valtion antamia ja
jäännös kahden suuren yksityispankin -- London and River Plate bank
antaa 1,800,000 d. ja Banco Commercial 1,200,000 d. arvosta -- kaikista
täysi lunastusvelvollisuus vaadittaessa. Paitsi näitä on olemassa monta
muuta suurta yksityispankkia, niinkuin Banco Inglés del Rio de la
Plata, 7 milj. doll. pääoma, Banco de España y Rio de la Plata, 3 milj.
d. pääoma, Banco Italiana del Uruguay, pääoma noin 2 milj. d., Sowedad
General de Credito de la Republica Oriental del Uruguay, 7 1/2 milj.
kulta doll. pääoma, y.m. Useilla näillä pankkilaitoksilla on
pääkonttorinsa Buenos-Ayres'issa ja Montevideossa La Plata-valtioita
varten sekä haarakonttoreja muutamissa maaseutukaupungeissa Uruguayn ja
Argentinan tasavallassa. Muuten näyttää pankkitoimi yleensä
liiketoiminnan suhteen kehittyneen erittäin nopeasti. Lainojen korko on
eurooppalaisten käsityksen mukaan hyvin korkea, kahdeksasta
kahteentoista, ainoastaan harvinaisissa tapauksissa 6 %, ja on
levottomina aikoina, ainoastaan lyhyt aika sitte, ollut paljoa
korkeampikin. Pienempiä pankki- ja vekselikonttoreja on Montevideossa
hyvin monta, ja samanlaatuisia suurempiakin laitoksia syntyy yhä.
Joulukuulla 1888 kertoivat sanomalehdet, että hallitus oli hyväksynyt
erään uuden, "Banco Cooperativo del Uruguay"-nimisen osakepankin
säännöt. Pääoma oli 2 milj. dollaria jaettuna 500,000 doll. suuruisiin
sarjoihin ja osakkeihin à 10 doll. kukin. Osakkeenomistajat saavat
talletuksista säästöpankkiosastossa 1 % enemmän kuin muut säästöjen
tekijät. Pankki oli määrätty työskentelemään kolmeosastoisena --
elinkorko- ja laina-, säästöpankki- ja kauppaosasto. Samaan aikaan
hommasivat englantilaiset rahamiehet uuden pankin perustamista
Montevideoon, 5 milj. doll. pääomalla. Paysandùssa puuhailtiin
maanviljelyspankkia, jonka pääoma olisi 1 milj. doll. Muuten ne
suurimmaksi osaksi ovat englantilaiset, jotka täällä hakevat pääomainsa
edullista sijoittamista ja joiden on kotimaassaan vaikea niitä
taottavalla tavalla sijoittaa.
Euroopan ja Uruguayn kesken useiden suurten höyrylaivayhtiöiden
alukset välittävät hyvin vilkasta säännöllistä liikettä. Siinä on
laivoja italialaisia, ranskalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja
espanjalaisia. Nopeimmin päästään italialaisilla laivoilla, jotka
kulkevat 18-19 päivässä Genovasta Montevideoon, välillä poiketen
ainoastaan Barcelonaan ja mahdollisesti myöskin Madeiraan. Muut
höyrylaivat viipyvät matkalla 24-30 päivää ja käyvät matkalla Bahiassa
ja Rio de Janeirossa y.m. satamissa. Vaikka matkustus niissä vetääkin
aikaa vähän enemmän, ovat ne kuitenkin pidettävät parempina, kun
käynti eri satamissa tarjoaa suurempaa vaihtelua. Matkustaen
jossakin näissä laivoissa -- ranskalaiset mahdollisesti poislukien --
välttää ne ikävyydet, mitä satoihin nouseva siirtolais-matkaseurue
välttämättömästi synnyttää. Hinnat ovat ylimalkaan 30 d. ensi luokassa
ja 10 d. kolmannessa, siihen luettuna ruoka, mutta ei viini. Niillä
seuduilla valtamerta, missä nämä laivat kulkevat, vallitsee enimmäkseen
ympäri vuoden tasainen, selvä ilma. Pasaadituulet, jotka puhaltavat
jotenkin viileästi, vaikkeivät voi mainittavaa lainehtimista synnyttää,
lieventävät yhteydessä laivan joutuisasta kulusta syntyneen vedon
kanssa sitä rasittavaa kuumuutta, mikä useimmiten vaivaisi matkustajaa.
Siis tällä reitillä, jos missään, matkustaja voi huoleti nauttia
kaikkia merimatkan riemuja, tarvitsematta pelätä mitään niitä
ikävyyksiä, jotka muuten tavallisesti ovat sen yhteydessä. -- Joka
päivä ankkuroi yksi tahi useampia näitä suuria siirtolais- ja
matkustajalaivoja Montevideon ulkosatamaan.