käy etempänä lännessä yhä enemmän mäkiseksi, kunnes vähitellen kohoaa
Andes-vuoria vastaan kauimpana lännessä. Kun rakennettiin rautatietä
Buenos-Ayres'ista Bahia Blanca'an, ei monen peninkulman pituudella
ollut yhtään maan ylennystä, mikä olisi noussut yli 12 tuuman.
Keväisin pampas on viehättävän kaunis vihreydessään. Mutta kun kesä
etenee, kasvaa ohdakkeita joukoittain ja nämä pian saavuttavat 10-12
jalan korkeuden. Silloin pampas käy läpipääsemättömäksi jungleksi.
Joulun aikana, jolloin siellä on keskikesä, kukkivat ohdakkeet ja pian
sen jälkeen lakastuvat ja kuoleentuvat, joten pampas jälleen vähitellen
saa viheriöitsevän näkönsä. Pampaksen heinä on karkeaa ja kovaa
ja kasvaa muhkeiksi mättäiksi, jotka saarien tavoin kohoavat
ruskeankeltaisesta savimaasta. Joskus näkyy paljaita savipilkkuja
heinämätästen ja joukottain kaikkialla kasvavien kaktus- ja
aloepensaiden välistä. Keväällä pampasruoho on vaaleansinisen
viheriäistä, myöhemmin ruskean viheriäistä. Kukkimisen aikana koko
lakeus näyttää aaltoavalta mereltä sulaa hopeata, kun hopeanvalkoiset
kukat kasvavat niin tiheässä, että itse ruohoa tuskin näkyy. Myöhemmin
syksyllä taasen, kun aurinko on polttanut ruohon, koko lakeus on
sysimusta, kolkko, melkein kauhistava nähdä.
Näiden lakeusten yli ajoittain puhaltaa erinomaisen kovia n.s.
pamperosmyrskyjä. Ne syntyvät Andes-vuorien juurella, myllertävät sitte
pampaksen yli hirveällä voimalla ja tuntuvat myös kaukana merellä. Nuo
äkkinäiset ja rajut myrskyt, joita seuraa mitä voimallisimmat ja
tiheimmät salamat, ovat jotakin mahtavaa ja suurenmoista, niinkuin nuo
äärettömät lakeudetkin, joilla ne syntyvät. Semmoisen myrskyn
raivotessa olimme tilaisuudessa katsella salamoimista La Plata-virran
suulla. Salama seurasi toistansa niin tiheään, ja niin monta niitä
syttyi yhtaikaa, että tuntikausia oli säkkipimeä ilta voimallisessa
sinervän päivän valossa (joskus tosin hämärtyi muutaman sekunnin
ajaksi).
_Patagonia_, johon Tulimaa myöskin luetaan, on Pampaksen
eteläpuolella ja täyttää koko eteläisimmän osan Etelä-Amerikkaa
Andes-vuorien itäpuolella. Tämän laajan maan väestö on suurimmaksi
osaksi indiaaneja, jotka kuuluen moneen suurempaan ja pienempään
heimoon vaeltelevat ympäri maata. Sen mukaan kuin niiden lukumäärää
tunnetaan ja jo on voitu laskea, tekee se yhteensä noin 30,000.
Paitsi heitä asuu noin 4,000 kristittyä uudisasukasta muutamilla
paikoin rannikolla ja virtojen suilla. Niillä seuduin on tärkein
Tehuel-ches-heimo, jonka hallussa melkein kokonaan on tuo suuri alue
Chubut- ja Santa Cruz-virran välillä, s.o. koko pohjois- ja keski
Patagonia. Maan pohjoisosassa asuvat sitä paitsi Che-he-ches- ja
Molu-ches-indiaanit; ja luoteisimmassa nurkassa, Andes-vuorien
juurella, Payn-ches- ja Tami-ches-indiaanit. Rio Santa Cruz'in
eteläpuolella asuvat heimot Pilma-ches, Yakanah-ches ja Che-huel-ches.
Ne ovat suurimmat ja tärkeimmät Patagoniassa asuvista monista
indiaaniheimoista. Muuten ei voi lainkaan määrätä monenkaan heimon
asuma-alaa, sillä kun metsän riista jossakin paikassa vähentyy,
muutetaan heti toiseen; jos siellä taas kohtaa jokin vastarinta, ovat
indiaanit heti valmiina ase kädessä anastamaan halutut oikeudet ja
asuttumaan mihin mieli tekee.
Tulimaasta ja sen asukkaista tiedetään ylimalkaan hyvin vähän. Sen
verran kuitenkin tiedetään, että siellä asuvat indiaanit yleensä ovat
rauhallista kansaa. Heidän elinkeinonansa on melkein yksinomaan
kalastus ja kaupankäynti Magellan-salmen toisella puolella olevien
sukulais-heimojen kanssa, joista he niin hyvin puheensa kuin
tapojensakin puolesta paljon muistuttavat.
Patagonia on ylätasankoa, johon useat virrat, mereen juostessaan, ovat
kaivaneet syviä uria. Viljelykselle soveltuvat ainoastaan nämä
virtalaaksot. Muuten maa on kivistä ja laihaa sekä kasvaa pensaita ja
pikku puita. Yleisimmin kasvaa chañarpensas, jossa on teräviä, pitkiä
piikkejä. Kauempana lännessä, missä maa alkaa kohoutua Andes-vuoria
vastaan, on kasvisto hieman rikkaampi. Siellä on myöskin suurempia
metsiä, pääasiallisesti havupuita.
URUGUAY.
Republica Oriental del Uruguay on Etelä-Amerikan pienimmän valtion
virallisena nimenä. Kartalla se näyttää vaan pieneltä pilkulta
Brasilian ja Argentinan laajojen alueitten rinnalla. Kenties on tarpeen
tämän pienen valtion etsimistä helpoittaaksemme tarkemmin mainita sen
asema. Se on 30 ja 35° välillä eteläistä leveyttä sekä 53 ja 58° 30'
välillä läntistä pituutta (Greenwichistä). Rajat muodostavat melkein
suunnikkaan näköisen kuvion, alaltaan 7,056 neliöleaguesia eli 1,764
Suom. neliöpen., s.o. pinnan, joka on melkein yhtä suuri kuin puolet
Suomen pinta-alasta, kun Lapinmaakin siihen luetaan. Idässä rajoittaa
valtiota Mini-järvi ja Atlantin meri, etelässä La Plata-virta, lännessä
Uruguay-virta, jonka vastaisella rannalla on argentinalainen maakunta
Entre Rios, ja pohjoisessa, Brasiliaa vastaan, virrat Cuareim, Cuchilla
Sant' Ana ja Yaguaron, jotka eivät kuitenkaan tee mitään täydellisesti
säännöllistä luonnon rajaa. La Plata-virran toisella puolella olevien
pampaksien vastakohtana on Uruguayn mäkinen maa, ylimalkaan tosin
matalaa, mutta täynnä kukkuloita ja alankoja, joissa viime mainituissa
kiemuroipi lukemattomia puroja, viimein yhdistyen jo'iksi ja virroiksi,
jotka muodostavat yli koko maan ulottuvan verkon. Keskimaan liike tulee
siten helpoksi, samoin kuin maa, runsaan vesimäärän vuoksi, on
viljelyksellekin mukavaa. Rio Negro on Uruguayn suurin virta. Se virtaa
maan halki koillisesta lounaasen, lisäjo'illaan täyttäen 3/4 siitä sekä
vihdoin purkautuen Uruguay-virtaan. Se on virta suuri kuin Ganges ja
purjehduskelpoisuutensa vuoksi nykyään jo suurenarvoinen maan
taloudelle; vaan tulevaisuudessa, kun asukkaita lisääntyy, tulee se
arvoltaan olemaan vieläkin suurenmoisempi. Uruguay-virta saa alkunsa
Brasiliassa. Se on yli 1,000 engl. penik. pitkä ja vyöryttelee
keskimäärin 11 miljoonaa kuutiojalkaa vettä minuutissa. Uruguayn
yhdyttyä kolme kertaa vesirikkaampaan Paranáan, on yhtyneitten jokien
nimenä La Plata. Se levenee ja virtaa yhä hitaammin. Tämä
jättiläisvirta on kolmeakymmentä Suom. penikulmaa pitkä ja keskimäärin
kymmentä penik. leveä. Se onkin katsottava enemmän meren lahdelmaksi
kuin virraksi. Uruguay- ja La Plata-virta sekä Atlantti antavat maalle
pitkän, yhtäjaksoisen rannikon, yli 600 meripenikulmaa (100 Suom.
pen.).
Etevin maanselänne on Cuchilla Grande, joka Brasiliasta jatkuu
eteläistä suuntaa Montevideota ja rannikkoa kohti. Maldonadon
läheisyydessä se tekee muutamia hiukan tärkeämpiä ylänteitä, niinkuin
Sierra de los Animas, 1765 jalkaa korkea, ja Pau de Agucar, 1374
jalkaa. Molemmat näkyvät kauas merelle, ollen omituisen muotonsa vuoksi
hyviä maan tuntomerkkejä.
Uruguayn ilmanala on lämmin kyllä, vaan lähempänä rantoja viileät,
usein puhaltavat merituulet sitä lievittävät. Se vastaa melkein
eteläisen Italian ja Sicilian ilmanalaa, mutta lämpömäärän vaihdokset
kesän ja talven välillä ovat vähäisemmät, kuten kaikkialla eteläisellä
pallonpuoliskolla. Pakkasta talvella on hyvin harvoin, ja lumi melkein
tuntematonta. Joskus lounaasta puhaltavat tunnetut, erittäin rajut
pamperostuulet, jotka alkavat Andes-vuorien lumipeitteisiltä
vuoriharjanteilta ja hirmuisella raivolla vinkuvat laajojen pampas
lakeuksien yli. Ne ovat kylmiä, kuivia tuulia, jotka kuumana vuoden
aikana hyvin miellyttävästi viileyttävät ilmakehän. Niitä usein seuraa
raju ukonilma ja sade. Ne eivät tavallisesti kuitenkaan kestä kauan.
Merimatkailijoille, jotka sattuvat lähelle rantaa, ne usein voivat
käydä vaarallisiksikin.
Uruguay on hyvin hedelmällinen maa, jossa hyvällä menestyksellä voi
harjoittaa melkein kaikkien viljalajien ja hedelmäin viljelystä, mitkä
vaan menestyvät lauhkeassa ja tropiikinalaisessa ilmanalassa. Mitään
troopillista kasvullisuuden runsautta ei kuitenkaan ole olemassa.
Päinvastoin kasvullisuus muukalaisesta näyttää melkein niukalta,
ainakin kesän aikana, kun polttava auringonpaiste pikaisesti hävittää
harvoin lankeavien sateiden vaikutuksen. Maa on hiekkaperäistä, joten
veden kuivuminen tapahtuu sitä pikemmin kohta sateen jälkeen. Puut ovat
ylimalkaan matalakasvuisia ja harvalehtisiä. Mitään keski-Euroopan
mahtavien tammien ja pyökkien vertaista ei näe, enempää kuin meidän
omien korkeitten petäjien ja kuusien tahi tuuheain koivujenkaan
vertaista. Enimmät puut ovat alituisesti viheriöitseviä lehtipuita,
jotka nahkamaisine, kiiltävine lehtineen yhdessä aloe- ja kaktuskasvien
kanssa tekevät maiseman melkein omituisesti ikävän näköiseksi.
Ruohokasvitkin edistävät tätä vaikutusta, sillä ne ovat ylimalkaan
kankeita ja karhealehtisiä sekä jotenkin samaa lajia. Ohdakkeita kasvaa
hyvin runsaasti ja monta eri lajia. Maan mineraalivarastot ovat vähän
tunnettuja. Maldonadon luona on marmorilouhoksia, joista on otettu
rakennusaineita useihin Montevideon rakennuksiin. Alabasteriakin on
muutamin paikoin. Saltassa harjoitetaan agatin, kristallin y.m.
mineraalien vientiä Hamburgiin, vaikka vähäisessä määrässä. Kultaa on
myöskin löydetty. Eläinkunta on pääasiallisesti samanlainen kuin
Argentinassakin. Kameelikurkia eli strutseja täällä on villinä
harvalukuinen määrä. Rannikkokallioilla pyydystellään paljon hylkeitä.
Etenkin Labos-saaressa, Maldonadon ulkopuolella, on erinomaisen paljon
näitä eläimiä. Niitä näkee kiivenneinä kiville päivänpaisteesen sekä
myöskin loiskimassa vettä kivien ympärillä.
Uruguayn historia vanhemmilta ajoilta liittyy kiinteästi muihin La
Platan valtioihin. Kun Solis sen löysi, oli sen asukkaina monta
espanjalaisia vihaavaa, sotaisaa indiaaniheimoa. Solis'in murhasivat
indiaanit kerta hänen maalle noustessa. Kun espanjalaiset koettivat
rajoittaa La Platan koloniain kauppaa emämaahan, syntyi 17 vuosisadalla
vilkas salakauppa Brasiliassa asuvien portugalilaisten uudisasukkaiden
kanssa. Laittoman kauppansa edistämiseksi portugalilaiset v. 1679
perustivat Colonia de San Sacramenton kaupungin lounais Uruguayhin,
Buenos-Ayres'ia vastapäätä. Tämä paikka oli kauan kiistan aiheena
espanjalaisten ja portugalilaisten välillä, voitettiin ja menetettiin
useampia kertoja, kunnes sen v. 1878 portugalilaiset ainiaksi
kadottivat. Samoina aikoina kuin täällä riideltiin ylivallasta, oli
Buenos-Ayres'in kuvernööri Bruno de Zabala vuonna 1726 perustanut
Montevideon kaupungin, joka sitte pian tuli eurooppalaisen sivistyksen
pesäpaikaksi ja levittäjäksi niillä tienoin. Hän antoi uudisasukkaille
ilmaiseksi lampaita ja sarvikarjaa. Samoista eläimistä juurtavat
alkunsa ne äärettömät laumat, jotka meidän päivinämme urugualaisilla
ruohomailla syöskentelevät ja jotka satatuhat-lukuisina viedään
teurastuslaitoksiin, saladeroihin, ja sieltä kuivattuina (Liebigin
mehun muodossa) maailman markkinoille. Portugalilaisten karkoituksen
perästä maa edistyi, vaikka lakkaamatta kävi sotaa, aina siksi, kunnes
itsenäisyyssota Espanjaa vastaan alkoi. Amiraali Brown, Argentinan
merisankari, valloitti Montevideon vuonna 1813 ja hävitti espanjalaisen
laivaston, joka oli virralla kaupungin edustalla. Sen jälkeen
Montevideo ja Uruguay yhdistyivät argentinalaisten maakuntien kanssa
itsenäisyytensä puolesta taistellessa. Täällä niinkuin virran
toisellakin puolella kesti sen jälkeen kauan aikaa sisällisiä
taisteluja ja anarkiaa. Vuonna 1815 erkani Banda Oriental, kuten maata
silloin nimitettiin, Argentinalaisesta liitosta ja julisti itsensä
itsenäiseksi valtioksi. Mutta kuusi vuotta myöhemmin valloittivat sen
brasilialaiset, jolloin se sai nimen Provincia Cisplatina. Mutta kauan
eivät brasilialaiset saaneet valloituksestaan iloita, sillä vuonna 1825
puhkesi kapina, jota Argentinasta voimallisesti autettiin. Kapina
menestyi. Vuonna 1827 voitti argentinalainen kenraali Alvear
brasilialaiset täydellisesti Ituzaingo'n luona. Heidät pakoitettiin
kokonaan luovuttamaan maakunta ja tunnustamaan sen itsenäisyys.
Republica Oriental del Uruguay pantiin uuden tasavallan nimeksi.
Ensimmäiseksi presidentiksi asetettiin v. 1830 kenraali Fructos Rivera.
Vaan vieläkään ei maa saanut nauttia rauhaa ja lepoa. Pian näet syntyi
sisällisiä riitoja Riveran ja kenraali Oriben välillä, jota viime
mainittua auttoi Buenos-Ayres'in diktaattori Juan Manuel Rosas. Tämä
"guerra grande" kesti 16 vuotta ja vaikutti sen, että tasavallan
taloudellinen tila melkoisesti rappeutui. Muuttuivatpa muutamat paikat
oikein erämaiksikin. Kenraali Oribe piiritti v. 1843-1851 Montevideon
linnoitusta Fort Artiga'sta Cerron huipulla, joka on 500 jalkaa
korkealla, ja jota puolusti kenraali Paz ja hänen rohkea miehistönsä.
Miksi hänen ei onnistunut sitä valloittaa, on vaikea selittää, sillä se
on aivan vähäpätöinen linnoitus, jossa on kanuunat viime vuosisadalta.
Se on sitä paitsi helppo sulkea kaikesta yhteydestä muun maailman
kanssa. Mutta arvoituksen avaimen löytää, kun vaan ajattelee kuinka
pienet ne armeijat olivat, mitä nämä "kenraalit" käyttivät. Ei saa
käyttää eurooppalaista mittaa nykyiseltä vuosisadalta, vaan täytyy
mielikuvituksessaan paremminkin siirtyä takaisin conquistadorien
aikakauteen. Noissa tärkeissä taisteluissa itsenäisyyssodan aikana
esim. oli armeijoissa muutamia satoja miehiä -- usein ainoastaan sadan
ja kahdensadan vaiheilla kumpaisellakin puolella, joskus vähemmänkin.
-- Vihdoin pakoitti kenraali Urquiza, maan vapauttaja Rosas'in
tyranniudesta, Oriben lopettamaan Montevideon sitadellin piirityksen.
Vuodesta 1852 vuoteen 1864 oli hallituksessa kahdeksan presidenttiä.
Viime mainittuna vuonna brasilialaiset, suljettuaan Montevideon,
asettivat kenraali Mores'in presidentiksi. Sen jälkeenkin on useita
hallitusmuutoksia tapahtunut.
Kuinka mutkattomasti Uruguayssa presidenttiä eroitetaan, osoittaa
seuraava tapaus. Entistä presidenttiä Maximo Santosta oli eräänä iltana
yritetty murhata teaatteriin mennessä. Hän sai revolverin luodin
toiseen leukaluuhunsa, ja sen leikkauttamisen vuoksi täytyi hänen
matkustaa Eurooppaan ja jättää hallitusohjat toistaiseksi hyvän
ystävänsä kenraali Tajes'in käsiin. Leikkaus onnistui ja iloisena siitä
vuokrasi hän mahtavan italialaisen höyrylaivan Matteo Bruzzo'n
palausmatkaa varten. Jo kaukana kotivirran suulla huomasi hän
kokonaisen laivaston pienempiä höyrylaivoja. Ne hän vihdoin tunsi
kotoiseksi (Uruguayn) sotalaivastoksi, joka oli lähetetty Matteo
Bruzzo'a vastaan. Santos tuli tästä hyvilleen ja ihastuneena luuli sitä
alammaiseksi kunnioitukseksi. Mutta sitäpä enemmän hän hämmästyi, kun
selittämättömäksi ihmeeksensä sai vastaanottaa asiakirjan, jossa häntä
kielletään lähestymästä Uruguayn rannikoita. Ellei tahtonut totella,
ilmoitettiin laivastolla olevan käsky alkaa ampua navakasti. Nolona
täytyi presidentin tyytyä asemaansa ja palata takaisin Eurooppaan,
jossa hän nyt elelee yksityisenä miehenä, samalla aikaa kuin tuo muka
uskollinen Tajes edelleenkin hoitaa hallitusohjia ja näyttää aikovan
pitää niitä käsissään enemmän aikaa, kuin mitä hänen edeltäjänsä
onnistui. Muuten on Tajes indiaanilaista verta, ja joku osa hänen
alammaisiaan halveksii häntä.
Uruguayn alkuasukkaat olivat indiaaneja useammista eri suvuista,
niinkuin Charrua, Chaná, Minua y.m. Heidän jälkeläisiänsä elää
varsinkin sisämaassa, mutta näkee niitä myös Montevideossakin.
Heillä on ainoastaan vähäisen jälellä villejä tapojansa; käyvät
eurooppalaisittain pukeutuneina ja tahtovat muka käydä gentlemanista.
Heidät kuitenkin heti tuntee leveistä, vähän litteistä kasvoistansa,
mustista siirohiuksistaan ja heidän silmistään, joilla on omituinen
tummanruskea väri ja jotka ovat kauempana toisistaan kuin
eurooppalaisilla. Pääasiallisesti indiaanit elänevät paimentolaisina,
sillä kuljeksiva elämä ja olo hevosen selässä on edelleenkin heidän
perittyjä riemujaan. Useita palvelee myös sotamiehinä ja upseereina
armeijassa. Valloittavien espanjalaisten jälkeläisissä eli kreooleissa
on suuri prosentti indiaaniaineksia. He ovat kalpeaihoisia,
mustatukkaisia, vähän saamattomia. Heidän joukossaan kuitenkin
tapaa henkilöitä hyvin kauniitakin. Vaikka hidalgo eteläiselle
pallonpuoliskolle muutettuaankin on säilyttänyt paljon laajalti
tunnettua ylpeyttänsä ja kansallista pöyhkeyttään, ei hän kuitenkaan
ole inhonnut mennä aviollisiin yhdistyksiin indiaanien kanssa, joten on
syntynyt suuri väestö mestitsejä.
Viime vuosisadalla toivat englantilaiset maahan suuren määrän
neekeriorjia. Siten syntyi yhä useampia sekarotuja, kun neekerit,
erittäinkin sitte kuin tämän vuosisadan alussa saivat vapauden,
lukuisasti ovat menneet naimisiin valkoihoisten ja mestitsien kanssa.
Kun lisäksi vielä luetaan siirtolaisia kaikkialta maailmasta, niin
Uruguayn väestö kansallisen syntyperänsä puolesta lienee sekalaisin
koko maailmassa. Siirtolaisuus Euroopasta etelä-amerikkalaisiin
vapaavaltioihin on kuitenkin vasta tällä vuosisadalla alkanut
ja vasta viime vuosikymmeninä saavuttanut suurempaa vilkkautta.
Melkein joka päivä ankkuroitsee Montevideon edustalle joku suuri
siirtolaishöyrylaiva, usein aivan täpösten täynnä väkeä. Kolme suurta
italialaista yhtiötä, kolme ranskalaista, kaksi saksalaista, yksi
espanjalainen ja kolme tahi neljä englantilaista välittävät
säännöllistä kulkua Euroopan ja La Plata-valtioiden välillä. Vaikka
suurin osa siirtolaisia jatkaa matkaansa Buenos-Ayres'iin, niin
kuitenkin on paljon Uruguayhinkin jääpiä. Meritse Montevideoon
saapuneiden siirtolaisten lukumäärä on v. 1860-1885 ollut keskimäärin
6,000 vuosittain. Viime vuosina taas on maahan muuttaminen
suurenmoisesti lisääntynyt, niin että esim. v. 1888 sinne tuli yli
20,000 siirtolaista. Kun Uruguayn koko väkiluku tuskin on yli 500,000,
niin siirtolaiset siis vuosittain tekevät noin 4 % suuruisen väestön
lisäyksen. Muuten oli siirtolaisista 54 % italialaisia, 22 %
espanjalaisia, 5 % ranskalaisia, 3 % englantilaisia ja yhteensä 16 %
muita kansallisuuksia sekaisin. Enimmän siirtolaisia siis on Italiasta
ja muista Välimeren maista Uruguayssa samoin kuin Argentinassakin.
Siihen on kai etevimpänä vaikuttimena ilmanalan, elintapojen ja kielen
yhdenlaisuus, samoin kuin juuri samat seikat houkuttelevat liikaväestön
Pohjois-Euroopasta, Englannista ja Saksasta suuntaamaan kulkunsa
pääasiallisesti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, Uuteen Seelantiin ja
Canadaan. Ellei lukuun oteta Australiaa, ei ole yhtäkään muuta maata,
jossa olisi niin paljon siirtolaisia kuin Uruguayssa. Vuonna 1860 oli
siellä 35 % koko väestöstä "muukalaisia", ja eräs kuolleitten luettelo
vuosilta 1874-1878 osoittaa saman prosenttimäärän, kun sitä vastaan
Buenos-Ayres'issa oli muukalaisia 25 %, koko Argentinan tasavallassa
17 % ja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ainoastaan 13 %. Tähän, maan
laajuuden ja asukasmäärän suhteen erinomaiseen siirtolaistulvaan on
luonnolliset syyt. Vaikka kaikissakin maissa luulisi vielä voitavan
tietojen, ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla hankkia itsenäinen
asema, niin se kuitenkin näyttäisi käyvän päinsä helpommin Uruguayssa
kuin monessa muussa paikassa. Tietojen ja taitojen vaatimukset eivät
näytä olevan niin suuria, eivätkä ne puutteet, joita täytyy kärsiä,
niin vaikeita kuin useimmissa muissa maissa. Varallisuustilasto
osoittaa seuraavat suhteet dollareissa kutakin eri kansallisuuden
henkilöä kohti Uruguayssa: maan syntyperäisillä asukkailla 505,
espanjalaisilla 1,280, italialaisilla 1,310, brasilialaisilla 3,056,
ranskalaisilla 1,620, englantilaisilla 4,660, sekalaiskansallisuuksien
asukkailla 520 dollaria; toisin sanoen kullakin uruguaylaisella,
kansallisuutta lukuun ottamatta, 852 dollaria. Vertailun vuoksi
mainittakoon sama keskimäärä muissa maissa. Brittiläisessä
valtakunnassa se on 1,540, Hollannissa 1,202, Ranskassa 1,190,
Tanskassa 999, Australiassa 998, Yhdysvalloissa 905, Canadassa 743,
Euroopassa (yleensä) 631. ["Handbook of the River Plate'sta",
toimittaneet M. G. ja T. E. Mulhall, Buenos-Ayres'in "Standardin"
omistaja ja ulosantaja.] Vertailu on siis hyvin etuisa Uruguaylle.
Näitä numeroita ei kuitenkaan voi pitää kovinkaan suuressa arvossa,
etenkin mikäli ne koskevat eri maita, sillä jo ensinnäkin niiden
hankkiminen on pettävää, toiseksi on useimmissa tapauksissa rahan
arvo erilainen eri maissa, sitä paitsi ovat ne tarpeet, joita
välttämättömästi täytyy tyydyttää, ilmanalan y.m. vuoksi vaihtelevia ja
niiden täyttämisen huokeus tahi vaikeus perustuva maiden erilaisiin
luonnollisiin apulähteisin y.m.s. Vaan jotakin arvoa ne kuitenkin
kaikissa tapauksissa ansaitsevat.