kulkevia vuoriselänteitä. Korkeimmat ovat, paitsi kaukaisimpana
lännessä olevaa pääjonoa, Aconquija, Ambato ja Aito. Aconquija päättyy
samannimiseen 15,480 jalk. korkeaan huippuun joka on ikuisen lumen
peitossa, vaikka on niin lähellä ekvaattoriseutua. Ambato'n korkein
huippu on 11,000 jalkaa korkea. Aito on melkoisesti matalampi ja
kokonaan metsien peittämä. Ambato-vuorien rinteillä piilotteli muinoin
ryövärejä. Nämät elivät ryöväämällä niitä matkustajia, jotka kova onni
ohjasi kulkemaan näitä vieraanvarattomia vuoria.
Maakunnan koko eteläisen osan täyttävät suuret "Las Salinas"-erämaat.
Kuten nimestä jo voi päättää, ovat Las Salinas kuivia, hedelmättömiä
suolalakeuksia, vailla kaikkea niin hyvin animaalista kuin
kasvillistakin elämää -- todellista erämaata. Maa on suolansekaista ja
auringon sanotaan siitä kovalla paisteella kimmeltelevän niin, että
silmille pahaa tekee aivan kuin lumi keväisin meillä. Pohjoispuolella
näitä seutuja on maa hietikkoa ja siellä kasvaa suuria metsiä
seedripuuta, quebrachoa, saksan pähkinäpuuta, poppelia y.m. Metsät,
jotka pohjoisessa ulottuvat aina pääkaupunkiin Catamarca'an, ovat usein
paikoin melkein mahdottomat kulkea läpi ja siellä on runsaasti kolibria
y.m. siivellisiä metsän asukkaita. Vielä korkeammalla pohjoisessa ovat
vuoriseudut, jotka ylimalkaan ovat viljelemättömiä, metsäisiä ja aivan
vähän asuttuja. Poikkeuksen tekevät ainoastaan laaksot, joissa maa on
hyvää ja maksaa runsaasti viljelijänsä vaivat, missä vaan kosteutta on
kylliksi olemassa.
Eräissä seuduissa, etenkin vuorisimmissa, asukkaat enimmästi
harjoittavat karjanhoitoa, mutta laaksoissa on maanviljelys yhä
enemmän varttunut, niin että sitä maakunnassa nykyään harjoitetaan
jotenkin suuressa määrässä. Viljelyksen pääesineinä ovat nisu ja maissi
sekä viini, joka viime mainittu tuote ei suinkaan ole huonompaa kuin
toisten maakuntien. Catamarca'ssa myöskin on vuorityöllä suuri
taloudellinen arvonsa. Enimmästi sitä täällä, niinkuin useimmissa
muissakin Argentinan kaivospiireissä, tehdään vanhan, alkuaikaisen
työjärjestelmän mukaan ja käsin. On kuitenkin eräs kaivos, jossa
työskennellään uudempien, järjellisten työmetoodien mukaan ja jossa
koneita käytetään malmin murtamiseen. Se on Restauradora, kuparikaivos
lähellä Andalgala'n kylää erään Aconquija-vuoren haaran luona.
Kaivoksessa, jota nykyään omistaa eräs englantilainen, jo indiaanit
työskentelivät, ennenkuin espanjalaiset maan valloittivat, vaan
joutui sitte unhotuksiin, ja uudestaan alettiin siinä työskennellä
vasta vuonna 1849, kun sen olemassa olo jälleen tuli tunnetuksi.
Restauradora-kaivoksen malmi sisältää kuparia aina 14 % asti ja on siis
metallirikkautensa puolesta lähes San Pedro'n kuparikaivoksen rinnalla.
Vuosittain siinä murretaan yli 2,000 tonnia malmia, josta saadaan
kuparia noin 160,000 dollarin eli 800,000 markan arvosta. Paitsi
kuparia, tavataan Catamarca'n vuorissa myöskin joku määrä hopeata. Vaan
kuten kaikkialla Argentinassa, on pääomain puute ja peräti huonot
kulkuneuvot tämänkin kaivoksen vaurastumisen esteenä. Siksipä ne eivät
tahdo päästäkään siihen kukoistukseen, kuin mitä metallirikkaus
oikeuttaisi. Pääomia kylläkin luulisi löytyvän, kun vaan ei noita
jyrkkiä, korkeita vuoria olisi niin vaikea kulkea.
Emme saa unhottaa erästä elinkeinoa, jota erittäinkin Andalgata-seudun
naiset harjoittavat. Se on n.s. vicuña-kangasten valmistus, joita
tehdään vicuñan hienosta ja pehmeästä villasta. Oikeat vicuñateokset,
ponchos, saalit y.m. ovat hyvin haluttuja lujuutensa ja hienoutensa
vuoksi ja sentähden myöskin kalliita. Oikeasta vicuñasaalista maksetaan
100-250 pesoa = 500-1,250 markkaa, mutta se sitte kestääkin monien
sukupolvien pitää.
_Santiago del Estero_ on soikea, kapea ja jotenkin alava maakunta
pitkin suuren ja metsäisen Gran Chaco-aluskunnan lounaista syrjää,
josta sen eroittaa Salado-virta, muuan Paranán tärkeimpiä lisäjokia.
Nimensä "del Estero" on maakunta saanut niistä liejumaista, espanjan
kielellä "esteros", joita Rio Dulce pääkaupungin läheisyyteen
muodostaa. Muuten maakunta suureksi osaksi on kuivaa ja hedelmätöntä,
olisi pahemminkin, ellei halki maakunnan, pohjoisesta etelään
virtaava Rio Dulce kastelisi ja hedelmälliseksi saattaisi suuria
aloja maata. Rio Dulce'lla ei olekaan mitään purkautumista mereen
tahi johonkin muuhun virtaan, vaan katoaa rämeisin, Laguna de los
Porongos ja Mar Chiquita, Córdoba-maakunnan sisällä. Länsi osassa,
pitkin sitä rautatietä, joka yhdistää pääkaupungin Santiago'n ja
Córdoba-Tucuman-radalla olevan Frias-aseman, on maa hedelmätöntä,
kuivaa ja kasvaa tiheätä metsää. Etempänä etelässä on suuria
suolaerämaita -- osa mahtavia, koko Catamarca'n eteläosan täyttäviä
"La Salinas"-erämaita -- joista kastelemallakaan ei koskaan voisi saada
viljelysmaata. Syynä on suolan paljous, joka tekee mahdottomaksi
kaikenlaisen kasvullisuuden.
Maakunta on sentähden juuri kovaonnisempi kuin useimmat tasavallan muut
maakunnat, kun maanviljelys siellä on perin vaivaloista. Siitäpä syystä
ei ole ihmeellistä, että karjanhoito siellä on pääelinkeinona, sillä
laumat saavat tarpeellisen elatuksensa, vaikka niiden täytyykin tyytyä
laihaan heinään ja kuiviin pensaskasveihin. Rio Dulce'n kastelemassa
pitkässä laaksossa asiat taasen ovat päinvastoin. Maanviljelys on
siellä pääelinkeinona. Enimmin viljellään nisua ja maissia. Vaan
melkoisissa määrin viljellään myöskin sokuria, joka antaa suurimman
voiton ja vaatii vähimmin alaa. Vuonna 1885 teki sokurisadon arvo
Santiago del Estero'ssa 2,200,000 dollaria eli yli 11 milj. markkaa.
Tulos ei suinkaan ole vähäpätöinen, kun muistaa, että maakunnassa on
ainoastaan noin 175,000 asukasta. Riisin viljelys menestyisi mainiosti
vesirikkaassa Rio Dulce'n laaksossa, vaan kun asukkaat toimeentulonsa
kannalta ovat semmoisessa onnellisessa asemassa, että vähemmälläkin
vaivalla voivat hankkia itselleen elatuksen, niin he eivät vielä tähän
asti ole siihen ryhtyneet. Sitä vastoin viljelevät he paljon hedelmiä,
pääasiallisesti pomeransseja ja viinirypäleitä. Paraiten viljelty ja
tiheimmin asuttu osa maata on pääkaupungin Santiago'n ympärillä Rio
Dulce'n varrella. Santiago on Argentinan vanhin kaupunki. Se
perustettiin jo vuonna 1553, mutta muuten se nykyään tuskin on parempi
kuin joku maakylä. Muinoin sillä oli suurempi merkitys. Se oli
Tucumanin ja Santiagon piispan istuimena aina siihen saakka kun
tuomiokirkko paloi vuonna 1615, jolloin piispa muutti Córdobaan.
Vuonna 1633 tulvasi Rio Dulce äyräittensä yli ja nieli aaltoihinsa
puolen kaupunkia. Sen perästä on Santiagon merkitys ollut vähentymässä,
etenkin kun joukko ihmisiä muutti pois seudulta, säikähtäen
vedenpaisumista. Vaikka suuri osa maakunnan alaa on valtion omaisuutta
ja maata myödään erittäin halvasta, niin että 1 neliökilometri maksaa
keskimäärin ainoastaan noin 4 pesoa eli 20 markkaa, ei suurempaa
siirtolaistulvaa sinne kuitenkaan ole syntynyt. Sentähden ei olekaan
väkiluku, joka 1869 teki 135,000 henkilöä, noussut enempään kuin noin
176,000.
_Tucuman_-maakunta Catamarcan ja Santiago del Esteron välillä on
pieni, mutta erinomaisen hedelmällinen, Argentinan puutarha, sen
päärly. Se on pienempi kuin yksikään muu maakunta koko maassa,
mutta merkitykseltään se voittaa useimmat muut maakunnat. Lähinnä
Buenos-Ayres'ia on mitä tiheimmin asuttu osa tasavaltaa ja kai pian
sivuuttaakin sen mitä asukasmäärään tulee, kun väestö Tucumanissa on
lisääntynyt paljoa nopeammin kuin Buenos-Ayres'issa. Vuonna 1845 oli
asukasluku 58,000, vuonna 1869 se oli 109,000 ja nykyään noin 225,000
eli 3,63 henkilöä kutakin neliökilometriä kohti. Vaan ettei tuon
luonnon erinomaisen rikkaasti varustaman seudun tarvitse ainakaan
lähimmässä tulevaisuudessa pelätä mitään liikakansoitusta, sen huomaa
parhaiten kun asutussuhteita vertailee meidän köyhään ja huonosti
asuttuun maahan. Kun melkein autio Lapinmaa lasketaan yhteen, niin
tulee Suomessa sittenkin keskimäärin 6,6 asukasta kullekin
neliökilometrille, Uudenmaan läänissä 19,3 ja tiheimmin asutuissa
pitäjissä Etelä-Suomessa 20-30.
Kuten jo mainittiin, on Tucuman erinomaisen rikas ja hedelmällinen maa.
Ihana ilmanala, kaunis ja rehevä kasvullisuus, kokonaiset rikkaudet
arvokkaita puulajeja, niinkuin seedriä, saksanpähkinäpuuta y.m. ja maan
suuri satoisuus, niin että on vallan helppoa pakoittaa sitä antamaan
suuria satoja, tekee maakunnan asukasten elämän mukavaksi ja
toimeentulon helpoksi. Eräs matkailija on Tucumanista lausunut: "Miltä
kulmalta hyvänsä muukalainen lähestyneekin tätä maakuntaa, hän heti
huomaa sen edut, ennenkuin kukaan niistä on hänelle puhunut. Taivas,
ilmakehä, maa, kasvisto, kaikki on uutta ja erilaista, kuin mitä hän
ennen on nähnyt".
Sokurinviljelys on maakunnan ensimmäinen ja arvokkain elinkeino.
Sokurisadon arvo nousi vuonna 1884 lähes 6 milj. dollariin eli 30 milj.
markkaan. Paitsi sokuria, viljellään maissia, nisua, riisiä, pumpulia
ja tupakkaa. Karjanhoidolla on myöskin suuri merkitys. Hyviä
luonnollisia laitumia ja nurmikoita on runsaasti. Hedelmäpuita
viljellään suurin määrin. Erittäin sopivan ilmanalan ja hyvän
maanlaadun tähden antavat ne rikkaita satoja. Lulés nimisestä pienestä
kaupungista, noin 1 1/2 Ruots. penik. pääkaupungin Tucumanin
eteläpuolella, viedään vuosittain yli 300 tonnia pomeransseja
Tucumaniin. Viljelläänpä vähän viiniäkin. Sitä vastaan ei mitään
vuorityötä harjoiteta, vaikkapa vuoret -- Aconquija-jonon haaroja --
metalleja sisältävätkin. Syynä on se, että tämän luonnon eduista
rikkaan maakunnan asukkaat saavat mukavammillakin ja helpommilla
keinoilla runsaan toimeentulon.
Sitte kuin valmistui rautatie Córdobasta Tucumanin kautta Salta'an, on
argentinalaisten tavarain vienti Boliviaan tätä tietä kehittynyt
jotenkin vilkkaaksi.
_Salta_. Argentinan pohjoisimmassa osassa ja osaksi tropiikkien
sisällä on laaja, mutta jotenkin harvaan asuttu Salta'n maakunta. Syynä
väestön vähyyteen ei suinkaan ole maan köyhyys -- päinvastoin maakunta
kuuluu maan hedelmällisimpiin seutuihin -- vaan asukkaiden ja
siirtolaisten haluttomuus mennä loitommalle tiheään asutuista paikoista
ja isommista kaupungeista, kun lähempänäkin on saatavissa yhtä lihavia
viljelysmaita. Vuonna 1869 nousi Saltan asukasluku 109,000 henkilöön.
Nykyään se lienee 188,000, siihen luettuna noin 22,000 indiaania Mataco
Chiriguano- y.m. suvuista. Indiaanit asuvat Salta'ssa kuitenkin vaan
muutamana vuodenaikana. Välillä he aina asuvat Gran Chaco'ssa, missä
itseään pääasiallisesti elättävät metsästyksellä.
Lukuun ottamatta muutamia hedelmättömiä, autioita ja melkein
erämaantapaisia paikkoja, on Salta yleensä luonnon rikasta maata.
Niinpä on useita paikkoja, jotka herttaisen ilmanalan ja maan
satoisuuden puolesta kestävät kilpailun erinomaisen rikkaan
Tucumaninkin kanssa. Esimerkkinä voisi m.m. mainita Oran'in seudun,
maakunnan pohjoisimmassa osassa, tropiikissa. Siellä on kasvisto kuten
ilmanalakin täydellisesti troopillinen ja sen vuoksi maa hyvin soveltuu
kaikkien troopillisten tuotteiden viljelykselle. Tämä koskee etupäässä
useita kuuman vyöhykkeen kasveja. Niinpä ovat Oran'in banaanit milt'ei
parempia kuin brasilialaiset. Samaa sanotaan myös Oran'in kahvista.
Muuten onkin Oran'in ympäristö muutamalla poikkeuksella lähes ainoa
argentinalainen seutu, missä kahvia viljellään.
Etevin elinkeino on sokurin viljelys, josta saadun vuotuisen sadon arvo
on melkein yhtä suuri kuin maissista ja nisusta yhteensä. Sokurin sato
vastaa melkein maakunnan tarpeen, niin ettei mitään sen vientiä tule
kysymykseen, mutta ei myöskään tuontia tarvitse tapahtua. Salta'ssa
viljellään myös jokseenkin paljon viiniä. Niistä Cafayate pidetään
parhaimpana. Joku vähä pumpuliakin saadaan sekä viljellyistä että
villinä kasvavista pensaista. Indigo kasvaa villinä.
Vaikka maakunnan halki kulkevat Andes-vuorien haarat ovat rikkaammat
kivennäisistä aarteista, kuin moni muu osa maata, niin ei varsinaista
vuorityötä kuitenkaan ole olemassa, osaksi samasta syystä kuin
Tucumanissakin, s.o. asukkaat voivat helpomminkin saada toimeentulonsa
ehdot, osaksi pääomien puutteesta, ja vihdoin kulkuneuvojen hankaluuden
vuoksi. Ajoittain kylläkin oli joissakin pikku kaivoksissa
työskennelty, mutta pian taas jälleen lakattu. Samoin myöskin
Acaz-virran kullan huuhtomapaikoissa on ollut asian laita.
Bolivian kanssa käy Salta jotenkin vilkasta kauppaa, joka viime vuosina
on suuresti lisääntynyt äskettäin valmistuneen rautatieyhdistyksen
kautta Tucumanin ja pääkaupungin Saltan välillä.
_Jujuy_ on tasavallan pohjoisin maakunta. Se sijaitsee Bolivian
rajaa vastaan ja on muuten joka puolelta Saltan ympäröimä. Lisäksi
Jujuy on pienin maakunta niin hyvin pinta-alan kuin väkiluvunkin
puolesta. Vuonna 1869 oli väkiluku ainoastaan vähän yli 40,000, vaan
on myöhemmin melkoisesti lisääntynyt ja nousee nykyään noin 73,000.
Niistä on 10 % bolivialaisia, jotka viime vuosikymmenien rauhattomina
aikoina kotimaastaan tänne siirtyivät. Muuten on väestö jotenkin
sekoittumattomia Humahuacos-indiaanien jälkeläisiä. Ainoastaan
pääkaupungissa Jujuyssä väestö on enemmän espanjalaista alkuperää.
Ollen puoleksi tropiikeissa ja omistaen ilmanalan ja kasvimaailman,
joita kokonaisuudessaan täytyy pitää troopillisina, on Jujuy erittäin
sopiva kuuman ilmanalan tärkeimpien tuotteiden viljelykselle. Etevin
tuote on sokuri, mitä sadon arvoon tulee. Sitä lähinnä seuraa nisu,
maissi, riisi ja vähissä määrin pumpuli sekä kahvi. Hedelmiä viedään
yli 2,000 tonnia vuosittain pääasiallisesti Boliviaan. Tärkeimmät ovat
banaanit, pomeranssit, anaanit, öljymarjat, persikat, päärynät ja
omenat. Elävää karjaa myöskin viedään kymmen-tuhansittain joka vuosi
naapurimaahan. Muuten ei karjanhoitoa harjoitetakaan muissa
tarkoituksissa, kuin eläväin eläinten vientiä ja omaa tarvetta varten.
Vuorityötä ei harjoiteta mainittavassa määrässä, vaikka vuoret
sisältävät hopeaa, kuparia, rautaa ja lyijyä. Myöskin marmoria,
vuorikristallia ja jaspista on runsaasti. Petroleumiakin on löydetty
Sierra Santa Barbaran juurella.
Suuret troopilliset metsät peittävät suurimman osan maakunnan alaa.
Läntisessä osassa kuitenkin on jotenkin laajoja kuivia ja suolaisia
maa-aloja. Tavallisimmat metsäpuut ovat seedri, ceibo, quebracho,
algarroba, timbo, lapacho, tarto ja molle, jotka suorilla, korkeilla
rungoillaan, usein ilman ainoatakaan oksaa, kannattavat mahtavaa
lehtikattoa, monesti aina 200 jalan korkeudella maasta. Liaanit
ja muut troopilliset köynnöskasvit hiipivät puusta toiseen, ja
jättiläissuuruiset sanajalat täyttävät aukkopaikat puitten juuressa,
joten käypi melkein mahdottomaksi kulkea metsän läpi.
Ferro Carril Grande del Norte eli suuri pohjoinen rautatierata on
paraikaa jatkettavana Saltasta pääkaupunkiin Jujuyhin. Valmistuneena se
varmaan tulee suuressa määrin vaikuttamaan maakunnan edistykseen, kun
ahkera väestö siten saa huokeammin tuotteensa kauppaan.
* * * * *
Ne neljä aluskuntaa, jotka, ynnä edellä kerrotut neljätoista maakuntaa,
muodostavat Argentinan tasavallan, ovat seuraavat.
_Gran Chaco_ on suunnaton aluskunta tasavallan koillisosassa,
varsinaisen Argentinan ja Paraguayn välillä. Gran Chacolla, enempää
kuin toisillakaan kolmella aluskunnalla, ei ole erityistä hallintoa
eikä sitä edusteta kongressissa, vaan sitä hallitsee liittovallan
asettama kuvernööri, joka asuu Villa Occidentalissa, lähellä Pilcomayon
yhtymäpaikkaa Paraguayhin -- paikka muuten ei ole mistään suuresta
arvosta.
Gran Chacolla on hyvä, vaikka kuuma ja troopillinen ilmanala.
Maa on hyvin hedelmällistä. Sentähden se erittäin hyvin soveltuu
maanviljelykseen, karjanhoitoon ja niiden yhteydessä olevien
elinkeinojen harjoitukseen, varsinkin kun troopillinen kuumuus ja
kosteus nopeasti jouduttaa kaikkea kasvullisuutta. Erinomaisella
menestyksellä voi perustaa pumpulipuistikkoja -- pumpulia kasvaa
villinä -- kuin myöskin panna toimeen riisin, kahvin, tupakin ja
troopillisten hedelmäin, samoin kuin viininkin viljelystä. Suurin ala
Gran Chacoa on täynnä tiheitä, läpipääsemättömiä ja ainoastaan osiksi
tutkittuja metsiä. Rakennuspuita ja muita hyödyllisiä puulajeja on
monta eri laatua ja sangen paljon metsissä, jotka riittäisivät antamaan
rakennusaineita koko Argentinan tarpeeksi, ellei lauttaaminen
virroissa, koskien tähden, olisi niin vaikea, että Buenos-Ayres'in ja
sen ympäristön nykyään kannattaa paremmin hankkia puutarpeensa
Yhdysvalloista ja Skandinavian maista. Kuten jo mainittiin, on suurin
osa aluskunnan alaa täynnä tiheitä aarniometsiä, joissa kasvullisuuden
runsauden tähden on mahdoton kulkea. Ne ovat tavallisesti vedettömiä,
osaksi täynnä palmukasveja ja suurimman osan vuotta tulvillaan seisovaa
vettä, joka sekin seikka vaikeuttaa siellä kulkemista. Niin on
varsinkin laita maan läpi virtaavien jokien Vermejon ja Pilcomayon
läheisimmässä ympäristössä. Gran Chacon läpi virtaava Vermejo
jakaa sen kahteen melkein yhtä suureen osaan: Chaco Boreal ja Chaco
Austral, pohjoinen ja eteläinen Chaco. Edellinen on hyvin matalaa,
usein tulvien vallassa olevaa maata, osaksi metsäistä, osaksi
luonnollisia niittymaita. Chaco Austral myöskin on alankoa, satoisaa ja
viljelykselle sopivaa niinkuin Chaco Borealkin. Paitsi aarniometsiä
siellä myöskin on luonnollisia niittymaita, vaikka ei yhtä suuria kuin
Chacon pohjoisemmassa osassa.
Tämän suuren aluskunnan väestö on suurimmaksi osaksi indiaaneja, jotka
kuuluvat moniin eri heimokuntiin. Niiden lukumäärä nousee noin 45,000
henkilöön. Paitsi niitä on noin 3,000 maahan muuttanutta kristittyä,
jotka asuvat hallituskaupungissa Villa Occidentalissa ja sen
ympäristöllä. Indiaaneista on noin 30,000 pohjoisessa ja 15,000
eteläisessä osassa. He elävät kalastuksella ja metsästyksellä sekä
niistä hedelmistä, mitä metsäpuut heille antavat. Chunipies-, Tobas- ja
Vilelas-heimot, jotka asuvat Corrientes'in rajaseuduilla, pitävät
jotenkin vilkasta ja täydellisesti rauhallista kauppaliikettä,
tuoden mainitun maakunnan asukkaille karjaa, villien eläinten nahkoja
ja rehua sekä heiltä saaden veitsiä y.m. tarvekaluja, vaatteita ja
muita tavaroita. Luoteessa, Saltan rajalla, asuvat Matacos- ja
Chiriguanos-indiaanit, joista viimemainitut, vastakohtana useimmille
muille sen seudun heimoille, ovat työteliästä ja hyödyllistä kansaa,
ja etenkin tekevät jyrkän vastakohdan laiskoihin, likaisiin ja
huolimattomiin Matacos-indiaaneihin verraten. Molempien näiden heimojen
-- vaan erittäinkin Chiriguanos'en -- jäseniä on eräinä vuoden aikoina
päiväläisinä Saltassa ja Jujuy'ssa sokerin viljelystöissä. Aluskunnan
sisemmissä osissa asustelevat Mocovies- ja Tobas-heimojen villit ja
sotaiset laumat, jotka ajoittain samoavat yksinäisistä metsistään
hyökätäkseen ryöstämään jotakin farmia tahi uudisasuntoa läheisissä
maakunnissa. Vuonna 1882 nämät tappoivat tohtori Crevaux'in ja kaikki
hänen seuralaisensa, kun he matkustivat tutkimaan aluskunnan sisällä
olevia asumattomia seutuja. Samanlaisen kohtalon uhriksi ovat joutuneet
useat muutkin retkikunnat, josta on luonnollisena seurauksena se, että
näitä seutuja tunnetaan aivan vähän tahi ei ollenkaan. Kaikki
aluskunnan indiaanit puhuvat guaranikielen eri murteita.
_Misiones_ on Corrientes'in koillispuolella, Uruguay- ja
Paraná-virtojen välillä, ikäänkuin argentilaisen Mesopotamian jatkona.
Se on pienin neljästä aluskunnasta ja melkein saman kokoinen kuin
Tucuman.
Misiones sai nimensä siitä, että jesuitit 1600 luvun alkupuolella
sieltä alottivat lähetystoimensa indiaanien kesken nykyisen Argentinan
pohjoisessa osassa ja Paraguay'ssa. Noin 10 vuotta ennen jesuittien
tuloa, vuonna 1633, oli väestön lukumäärä 90,000 mutta oli, kun nämät
sinne asettuivat, vähentynyt ainoastaan 12,000:teen. Joku osa oli
tapettu, ja 60,000 orjina viety San Pablo'on. Voittajina ja viejinä
olivat Mameluco-indiaanit. Jesuittien maassa olon aikana indiaaniväestö
vähitellen lisääntyi ja sulautui valkoihoisten siirtolaisten kanssa,
niin että se jesuittien karkoituksen aikoina, v. 1767, oli noin 30,000
henkilöä. Sittemmin aluskunnasta pakeni paljon ihmisiä, päästäksensä
espanjalaisten, uusien herrojensa, julmuuksista. Nykyään tässä
viehättävässä ja hedelmällisessä maassa tuskin on 3,000 asukasta.
Jesuittien toiminta Misiones'issa on kauniimpia lehtiä heidän
veljeskuntansa historiassa.
Misiones on runsaasti vesitettyä, mäkistä, osaksi vuoristakin ja
kaikkein suurimmaksi osaksi metsäistä maata, missä vielä on kauniita,
erinomaisen hedelmällisiä laaksoja. Hedelmällisyydessä se kestää
kilpailun kaikkien maiden rinnalla Etelä-Amerikassa, melkeinpä koko
maailmassakin. Ilmanala on lämpöinen, vaan ei kuuma, joten
eurooppalaisetkin voivat sitä kestää.
Luonnollista on, että semmoisen maan täytyy erinomaisesti soveltua
kaikkien troopillisen ja puolitroopillisen vyöhykkeen tuotteiden
viljelykselle. Niinmuodoin kahvi, sokeri, pumpuli, riisi, maissi,
nisu, mandioca ja kaikenlaiset hedelmät antaisi erinomaisen rikkaita
satoja, jos väestöä vaan olisi senkään verran, että se edes joihinkin
määrin vastaisi pinta-alaa. Metsät, jotka eteläosissa ovat melkein
läpipääsemättömiä ja täynnä apinoita, pumaita, tapiireja, jaguaareja ja
kaikenlaisia lintuja, ovat rikkaita hyödyllisistä puulajeista. Seedriä
on paljon, samoin kuin yerbapuita, joista kansallisjuoma máte
valmistetaan, on kokonaisia metsiä Uruguay-virran rantaseuduilla.
Misiones'in ja muun Argentinan kesken välittää liikennettä höyryvenhe,
joka kulkee pitkin Paranáa Ytapuan, Corrientes'issa, ja Yguazu-virran
suun välillä, joka virta Misiones'in pohjoisrajalla laskee Paranáan.
_Pampas_, tuo mahtava, niin paljon kerrottu, mutta yleensä
kuitenkin niin vähän tunnettu alue, täyttää melkein koko keski
Argentinan Andes-vuorien länsipuolella, itäpuolella Buenos-Ayres'ia ja
etelässä ulottuen aina Rio Chubut'iin. Kenpä ei olisi jo lapsuudessa
lukenut pampas-indiaanien teoista ja heidän jäykästä taistelustaan
uudisasukkaita ja sivistystä vastaan? Kuinka he yhtäkkiään ovat
karanneet yksinäisten uudisasukkaiden kimppuun, ryöstäneet, polttaneet
ja vihdoin nopeilla hevosillaan paenneet suunnattomien lakeusten yli,
vieden muassaan ryöstetyn karjan, vieläpä toisinaan jonkun valkoihoisen
vanginkin, ennenkuin apua muista uudisasutuksista on kerinnyt saapua.
Niitä seutuja, joissa uudisasutus on saanut pysyvän aseman, ei enää
luetakaan Pampakseen kuuluviksi, vaan osaksi Buenos-Ayres'iin, osaksi
muihin läheisiin maakuntiin. Sentähden Pampas-aluskuntain väestö onkin
pelkkiä indiaaneja, kun ei oteta lukuun valkoihoisten vähäpätöisiä
siirtokuntia virtojen, etenkin Rio Negron ja Rio Chubut'in laskusuilla
Atlantin rannalla.
Koko aluskunnassa asuvien indiaanien lukumäärä on ainoastaan
noin 24,000, hajaantuneina maan eri osiin ja pirstautuneina
moniin eri heimoihin. Suurin heimo on Puel-ches, jolla on
asuinpaikkansa aluskunnan keskiosassa ja Rio Coloradon ympärillä.
Heidän pohjoispuolella asuvat Ranquel-ches-indiaanit ja koillisimmassa
osassa, Mendozan rajaa vasten, Pehuen-ches-heimo. Nämä ovat tärkeimmät
ja tunnetuimmat eri heimoista, jotka muuten ovat suuressa määrin
toistensa kaltaisia villiytensä, itsepintaisuutensa, sota- ja
ryöstöhimonsa sekä sivistyksen kammonsa suhteen.