Luolan salaisuus.
Seuraavana iltana valmistuivat köysiportaat. Jenks oli lujasti
päättänyt olla vuoteeseen menemättä ennen niiden paikoilleen
asettamista. Senjälkeen juolahti hänen mieleensä, jos suinkin
mahdollista, räjähdyttää kallio, josta näkyi ylätasangolle. Se oli
kuitenkin hänen käytettävissään olevilla keinoilla mahdotonta. Kallion
huippu vietti heikosti länteen eikä mikään muu kuin dynamiitti tahi
muu sellainen aine olisi voinut tehdä sitä vihollisen ampujille
käyttökelvottomaksi.
Hän saattoi olla varma voivansa päivisin yhdeksällekymmenelle yardille
asetetulla kiväärillään pitää paikan vapaana tungettelijoista. Mutta
yöllä -- siinä oli vaikeus. Hän ratkaisi sen osaksi asettamalla
ylätasangolle kaksi tukea vihollisen otaksuttuun keskustaan tähdätyille
kivääreille ja sitäpaitsi teki hän toiseen tukeen merkkejä voidakseen
ampua koko vihollisen rintamaa.
Mutta hän ei tyytynyt tähänkään. Hänen mieleensä juolahti, että dyakit
saattavat tuloksettoman etsimisen jälkeen lähteä pois, jos hänen
onnistuisi uskotella heille, että hän Iriksen kanssa oli poistunut
saarelta. Senvuoksi poisti hän huolellisesti vuoren juurelta kaikki
kivet, jotka oli ylätasangolta irroittanut ja vaikkakin hän järjesti
tuet valmiiksi öljykankaalle, ei hän ripustanut sitä paikoilleen.
Iris ja hän saattoivat olla siellä kätkössä monta päivää ilman että
piilopaikkaa keksittäisiin.
Se edellytti kuitenkin, että liiat ruokavarat ja ampumatarpeet täytyi
piilottaa, ja mikä paikka sopi siihen paremmin kuin luola?
Jenks alkoi jälleen kaikin voimin kaivaa kuokalla ja lapiolla
antimoniumsuonen läheisyydestä. Sillä tavoin johtui hän elämänsä
toiseen suureen tapahtumaan.
Sateenkaarisaari oli antanut hänelle sen, jonka mies asettaa kaiken
muun yläpuolelle -- puhtaan rakkauden naiseen, yhtä kauniiseen
ruumiiltaan kuin sielultaankin. Ja nyt lahjoitti se hänelle rikkauksia,
jotka olisivat voineet herättää eteläafrikalaisen magnaatin kateutta.
Ilman ajatustakaan mistään muusta kuin tarvittavan piilopaikan
valmistamisesta, kaivoi ja kuokki merimies tavalla, joka leimasi kaikki
hänen tekonsa, kun hän äkkiä kohtasi suonen melkein puhdasta kultaa.
Voidakseen viedä pois kiviä ja maata, heitti hän kaiken kaivamansa
öljykankaalle, jonka laahasi sitten metsään tyhjennettäväksi.
Tehtyään sen neljä kertaa kiinnitti hän huomiota metallisiruihin,
jotka muistuttivat antimoniumia. Mutta kuudes taakka auringonvaloon
kannettuna näytti niin merkilliseltä, että hän ryhtyi sitä tutkimaan
lähemmin. Vaikka hänen tietonsa kivennäisaineista olivat sangen
puutteelliset, täytyi hänen uskoa, ettei siinä ollut kuparia tahi
rautakiisua, vaan kimaltelevaa, keltaista kultaa.
Hiukan liikutettuna, vaikka puoleksi epäluuloisena palasi hän luolaan
ja otti mukaansa kimpaleen löytämäänsä metallia. Tällä kertaa ei
voinut erehtyä. Luonto itse oli muovaillut puhtaan kultakimpaleen.
Iris oli mennyt kylpemään ja viipyisi jonkun aikaa poissa. Jenks istui
kannolle ja piteli kädessään pientä, ehkä noin kahdenkymmenen punnan
arvoista kultapalaa. Verkalleen tuumi ja yhdisti hän saarella oleskelun
ensipäivinä tekemänsä johtopäätökset.
-- Englantilaisen luuranko, joka makasi lähteen luona pensastossa,
myrkyllisillä kaasuilla täytetty Golgata, kaivostyökalut, niin
hyvin kiinalaiset kuin eurooppalaisetkin, tinakanteen piirretty
karttaluonnos -- ah! tinakansi! Koneellisesti otti merimies sen
taskustaan. Vihdoinkin keksi hän salaperäisen 32 merkityksen. Mittaa
kolmekymmentäkaksi askelta tunnelin suulta, kaiva yhden jalan syvyyteen
ja pääset tämän kultapitoisen kallion emäsuoneen. Siinä oli siis luolan
salaisuus.
Kiinalaiset, jotka tunsivat vuoren kultapitoisuuden, olivat kaivaneet
vuoren toiselta puolen. Mutta heidän täydellinen tietämättömyytensä
oli johtanut perikatoon. Vapautunut hiilikaasu oli tukahduttanut heitä
tusinoittain. He olivat todennäköisesti itsepäisesti taistelleet tätä
näkymätöntä pahaahenkeä vastaan, kunnes paikka tuli kirotuksi ja
elävien olentojen pannaan julistamaksi. Mutta jos he vain olisivat
kaivaneet pienen kanavan ja antaneet näkymättömän vaaran virrata
alaspäin kunnes sen voima olisi ollut ilman ja meren murtama, olisivat
he rankaisematta saattaneet murtaa koko vuoren.
Tuntematon J S-raukka olisi myöskin voinut sen tehdä. Mutta omaten vain
karkeantyöntekijän tiedot ja välttäen kivilouhosta, oli hän ryhtynyt
vaikeampaan tunnelintekoon saavuttaakseen aarteen. Hän onnistui, mutta
vain tullakseen tapetuksi samalla hetkellä kuin pääsi miljonääriksi.
Tulisiko sama kohtalo niidenkin osaksi, jotka olivat tulleet hänen
jälkeensä?
"Ei, kautta Jumalan!" Jenks melkein huusi. "Minä murran lumouksen.
Olen tullut tänne kohtalon lähettämänä, en kultaa kaivamaan,
vaan pelastamaan naisen elämän, ja vaikka kaikki kiinalais- ja
malaijilaisjumalat yhtyisivät minua vastaan, niin minä voitan ne."
Hän hypähti kuullessaan oman äänensä. Hänellä ei ollut aavistustakaan
olevansa niin liikutettu. Heti tukahdutti hän sen brittiläiseen
välinpitämättömyyteen tuntien oikein häpeävänsä.
Mitä tämä löytö häntä hyödytti? Miehen kantamuksellisella kultaa ei hän
saattaisi ostaa silmänräpäyksenkään turvallisuutta Irikselle, itsestään
puhumattakaan.
Iris! Puhuisiko hän tästä tytölle? He olivat yhtiömiehiä kaikessa
saarta koskevassa -- miksikä siis salata häneltä tämä ihmeellinen
uutinen?
Ja kuitenkin tunsi hän siihen kiusausta -- juuri rakkautensa vuoksi
tyttöön. Ei saattanut tietää mitä voisi sattua heidän tultuaan
pelastetuiksi. Aika kuluisi nopeasti kunnes vanha järjestys palautuisi
ja Iris ottaisi paikkansa yhteiskunnassa ja hänestä itsestään tulisi
jälleen kunniaton ent. upseeri.
Eikö olisi ihanaa uhmata vastoinkäymistä, jos hän sellaisten
olosuhteiden vallitessa onnistuisi voittamaan tytön rakkauden ja sitten
paljastaisi saaren salaisuuden? Hän ehkä epäonnistuisi. Vaikkapa hän
olisi rikas kuin Kroisos tulisi hän aina olemaan merkitty mies. Iris
oli tyttö, joka saattoi vaatia ruhtinaskruunua. Päästyään isänsä luo
tuntisi hän ehkä yhä kiitollisuutta, mutta rakkaus katoaisi kuin
kangastus. Silloin olisi toimittava rehellisesti. Puolet täällä
olevista rikkauksista kuuluisi Irikselle.
Niin, tämä oli ainoa mahdollisuus. Sitä tapausta varten, että hänelle
itselleen kävisi huonosti ja Iris pelastuisi, kirjoittaisi hän
täydellisen selonteon löydöstään ja uskoisi sen tytölle avattavaksi
kuusi kuukautta heidän pelastumisensa jälkeen.
Hän otti muistikirjasta lehden ja kirjoitti:
"Rakas miss Deane!
Joko minä olen elävänä tahi kuolleena teidän tätä lukiessanne,
niin tietäkää, että rakastan teitä. Jos voisin toistaa tämän
vakuutuksen miljoona kertaa yhtä monella eri tavalla, en
kuitenkaan löytäisi parempaa tapaa ilmaista haavetta, jota olen
hellinyt siitä asti kun suopea kohtalo salli minun temmata teidät
kuoleman kynsistä. Sanon yksinkertaisesti: rakastan teitä! Tulen
niin tekemään elämäni loppuun asti ja korkein toivoni on, että
haudantakaisessa elämässäkin voisin ilmituoda rakkauteni teihin.
Mutta kohtalo ei ehkä suo minun saada vastarakkautta. Kuolemani
varalta, ennen saarelta lähtöänne, haluan senvuoksi ilmoittaa
teille kuinka löydätte suuriarvoisen kultakaivoksen vuoresta,
jossa luola on. Te kai muistatte tinakannessa olevat merkit,
joita emme ymmärtäneet. Luku 32 tarkoittaa luolan pituutta ja
numero yksi että jalan syvyydessä luolan lattian alla kulkee
runsas kultasuoni. Vuoren toisella puolella oleva louhimo
täyttyi myrkyllisillä kaasuilla estäen kiinalaiset kaivostöitä
jatkamasta. Siinä kaikki tiedot, jotka sir Arthur Deanen tänne
toimittamat tutkijat tarvitsevat. Tosiasiat ovat kiistämättömiä.
Otaksuen, että olen elossa, omistamme luonnollisesti
kaivoksen yhdessä. Jos olen kuollut, haluan kuudennen osan
lankeavan enolleni William Anstrutherille, Crosstwaite Manor,
Northelleston, Yorkshire, tunnustukseksi hänen hyvyydestään minua
kohtaan nuoruudessani. Kaikki muu jää kokonaan teille.