Kuitit.
Herätessään huomasi hän auringon korkealla taivaalla, nuotio rätisi
iloisesti ja hallitseva jumalatar oli muuttanut muotoaan niin, että
merimies tarkasteli häntä hämmästyneenä.
Jenks nousi äänettömästi istumaan, veti jalat alleen ja katseli. Tytön
kasvot eivät olleet hänen istumapaikaltaan näkyvissä ja ensi hetkellä
luuli hän uneksuvansa. Tyttö oli puettu hienoon merensiniseen hameeseen
ja aistikkaaseen puseroon. Hänen valkoisten säämiskäkenkiensä tilalle
olivat ilmestyneet vahvat nahkakengät. Hän oli oikein hieno, tämä
saaren Hebe.
Vihdoin käsitti mies mitä oli tapahtunut. Tyttö oli noussut
päivänkoitteessa, voittanut luonnollisen vastenmielisyytensä ja
edellisenä päivänä kootusta varastosta valinnut sopivampia vaatteita
kuin ne, joissa oli pelastunut.
Hän silmäili omia ryysyjään ja antoi miettivin katsein kätensä liukua
ajamatonta leukaansa pitkin. Muutamien päivien kuluttua muistuttaisivat
hänen kasvonsa kenkäharjaa. Tällä surullisella hetkellä olisi hän
vaihtanut rakkaan piippunsa ja tupakkansa -- partaveitseen.
Sitten hänen tunteensa muuttuivat. Hänen nimensä oli Robert-palvelija.
Hän tarttuu kenkäänsä ja Iris kuuli sen.
"Huomenta!" huudahti hän ystävällisesti hymyillen. "Luulin ettette
ikinä heräisi. Olkaa hyvä ja peseytykää nopeasti, muuten tulevat munat
koviksi."
"Munat?"
"Niin. Olen koonnut metsästä muutamia. Maistoin yhtä, joka näytti
hyvältä ja se oli erinomainen."
Miss Deane oli valmistanut erinomaisen aamiaisen. Kinkku ja laivakorput
olivat ruokalistassa tietysti etusijalla, mutta sitäpaitsi oli
keitettyjä munia, paistettuja banaaneja ja tuoreita kookospähkinöitä.
Nämä ja raitis vesi eivät olleet niinkään halveksittavia
haaksirikkoisille, jotka olivat satojen mailien päässä sivistyneestä
maailmasta.
Vaikka hänen elämänsä olisi ollut kysymyksessä, ei mies olisi voinut
olla tuomatta esille seurustelulahjojaan. Heidän keskustelunsa
kosketteli Italiaa, Egyptiä ja Intiaa. Hän puheli sivistyneen miehen
vapaudella. Hän kertoi m.m. erään kaskun brittiläisen sotamiehen
avuttomuudesta kaikessa, mitä ei ole säännöissä.
"Minä muistan", sanoi hän "nähneeni erään kerran ratsuväen
aliupseerin komennuskuntineen istuvan nälistyneinä säkkipinkan päällä
Suakinaavikolla. Ja tiedättekö, mitä säkeissä oli? Korppuja! He
luulivat säkkien sisältävän patenttijalkineita, kunnes minä ilmoitin
heille asianlaidan."
Iris oli sanomaisillaan: "Siinä tapauksessa te olette ollut upseerina
armeijassa!" mutta ei tehnyt sitä. Hän ei kuitenkaan voinut peittää
silmiensä veitikkamaista ilmettä. Merimies huomasi sen, pysähtyi ja
jatkoi:
"Miss Deane, nyt olemme lörpötelleet riittävästi. Olen tänä aamuna
oikea laiskiainen, mutta ennenkuin ryhdyn työhön, on minun sanottava
teille muutamia asioita. Ensiksikin, te ette saa tehdä useampia
kokeiluja ruoka-aineiden kanssa. Munat olivat mainioita, mutta
menestyksen innostuttamana te myrkyttäisitte itsenne. Toiseksi, ette
koskaan saa mennä pois näkyvistäni ilman revolveria -- antaaksenne
sillä merkin. Oliko teillä revolveri mukananne mennessänne munia
kokoamaan?"
"Ei, miksikä sitä kysytte?"
Mies näytti huolestuneelta vastatessaan:
"On ehkä parasta kertoa teille heti, että me voimme saada koska
hyvänsä vieraiksemme julmia ja verenhimoisia villejä. En olisi sitä
maininnut, jos se olisi vain kaukainen mahdollisuus. Mutta asiain näin
ollen on teidän tiedettävä, että jotain sentapaista saattaa tapahtua.
Toivokaamme Jumalan hyvyyteen ja siihen, että pelastus pian tulee.
Saari näyttää olleen hylättynä monta kuukautta ja siinä on paras toive
pelastukseemme."
Nyt oli Iris vakava.
"Mistä tiedätte sellaisen vaaran meitä uhkaavan?"
Mies väisti kysymyksen.
"Senvuoksi, että olen sattumalta lukenut koko joukon Kiinan merestä
ja sen saariasujamista. Minä olisin viimeinen tuottamaan teille
levottomuutta turhanpäiten. Haluan vain selittää, että muutamiin
varovaisuustoimenpiteisiin on ryhdyttävä torjuaksemme vaaran, joka on
mahdollinen, mutta ei todennäköinen. Siinä kaikki."
"Mr Jenks", sanoi Iris mutkattomasti. "Olemme Jumalan kädessä. Asetan
luottamukseni häneen ja teihin. Olen toivorikas, ei, enemmän -- varma.
Kiitän teitä siitä, mitä olette tehneet ja vielä tulette tekemään. Jos
te ette voi suojella minua uhkaavia vaaroja vastaan, ei sitä voi kukaan
muukaan mies tehdä, sillä te olette rohkein ja ritarillisin herrasmies,
jonka olen tavannut."
Merimies ei uskaltanut vastata. Hän nousi ja tarttui kirveeseen
tehdäkseen murhaavan hyökkäyksen lähellä olevaa sagopalmua vastaan.
Iris sai ensiksi takaisin mielenmalttinsa. Synnynnäisellä
hienotunteisuudella osoitti hän innokasta mielenkiintoa puun kaatoon.
"Mihin tarvitsette sitä?" kysyi hän puun kaatuessa.
Jenks tunsi olevansa melkein ennallaan.
"Siinä on muutosta ruokalistaan", vastasi hän. "Ei, emme me keitä
lehtiä emmekä paista kuorta. Kun halkaisen palmun, huomaatte sen olevan
täynnä eräänlaista ydintä, ja teidän tehtäväksenne jää viruttaa se
vedessä, poimia pois kaikki säikeet ja antaa lopuksi veden haihtua.
Jälelle jää valkoista pulveria. Kun se keitetään, saadaan siitä sagoa."
"Varjelkoon!" sanoi Iris.
"Se kuuluu kummalliselta, mutta luulen olevani oikeassa. Maksaa joka
tapauksessa vaivan koettaa."
Senjälkeen jätti hän Iriksen valmistamaan sagoa ja lähti saaren
toiselle rannalle pyydystämään kilpikonnia, kuten ilmoitti. Päästyään
puiden suojaan alkoi hän kulkea nopeammin ja kääntyi vasemmalle
tutkiakseen halkeamaa, joka tinapellille oli merkitty pääkallolla ja
ristiin asetetuilla luilla. Kummastuksekseen joutui hän vanhalle tielle
-- toisin sanoen, metsän läpi kulkevalle linjalle, jossa ei ollut
mitään suurempia puita ja maassa oli merkkeinä ihmisten käynnistä pari
kokoonkäpristyneitä kiinalaisia jalkineita, puusandaali sekä paarien
lahonneet jäännökset.
Vihdoin tuli hän perille halkeaman reunalle ja näkemänsä näky sai hänet
hämmästymään. Lukuisat ihmiskädet olivat vuoren syrjään kaivaneet
mahtavan haudan. Muodoltaan melkein ympyriäisenä oli sen läpimitta ehkä
sata jalkaa, ja syvimmässä kohdassa arveli hän syvyyden olevan noin
neljäkymmentä jalkaa.
Ruohoja, pensaita ja kaikenlaisia kasveja kasvoi reunoilla. Mutta noin
kymmenen jalan päässä pohjasta lakkasi kaikki kasvullisuus ikäänkuin
pohjan ympärillä olisi ollut noiduttu kehä.
Kehä oli hautausmaana. Ihmisten ja eläinten luita oli sekaisin.
Useimmista oli jälellä vain luuranko. Muutamilla ruumiilla -- hän laski
niitä yhdeksän -- oli vielä yhtäläisyyttä ihmisen kanssa. Heillä oli
dyakkivaatteet. Toiset olivat ehkä olleet kiinalais-kuleja. Hän eroitti
koreja ja omituisia lapioita sekä kuokkia luiden joukossa. Eläimet
olivat kaikki samaa lajia, pieniä ja laihoja. Lopuksi näki hän jalan.
Se oli sian.
Kaiken yllä oli pyörretuulen tuomia paksuja hiekkakerroksia. Paikka oli
kauhea. Jenks tunsi kylmän hien kohoavan otsalleen. Hänestä tuntui kuin
olisi silmännyt haudan salaisuuksiin.
Vihdoin kuitenkin alkoivat hänen aivonsa selvetä. Hän sai ajatuskykynsä
ja alkoi tuumia tullen seuraavaan tulokseen:
Kauan sitten oli joku tuliperäisessä kalliossa keksinyt arvokkaita
kivennäisaineita. Kaivaustyöt olivat olleet täydessä käynnissä kun
tulivuori valmisti koston ihmismuurahaisille, jotka tunkeutuivat sen
sisuksiin, tukahduttamalla heidät hiilikaasuun. Sikalauma -- jonka
kiinalaiset epäilemättä olivat tullessaan tuoneet -- joutui saman
kohtalon alaiseksi ollessaan siellä kauhealla ateriallaan.
Sitten tuli eurooppalainen, joka ymmärsi hiilikaasun olevan ilmaa
raskaampaa ja pysähtyvän kaivoksen pohjalle. Hänkin oli yrittänyt
temmata kalliosta aarretta rakentamalla sen läpi tunnelin. Hän
oli kenties osaksi onnistunut ja purjehtinut pois -- ehkä apua
hakemaan -- sekä merkinnyt paikan läkkipurkin tinakanteen. Se joutui
todennäköisesti jonkun toisen miehen haltuun, joka uteliaana, muttei
vakuutettuna, antoi laskea itsensä maihin tälle kohtalokkaalle
paikalle, varustettuna riittävillä ruokavaroilla. Hän oli ehkä
järjestänyt niin, että hänet haettaisiin määrätyn ajan kuluttua.
Mutta sitä ennen tuli dyakkirosvojen _sampani_ ja rohkean miehen luut
lepäsivät lähteen läheisyydessä, hänen päänsä koristaessa jonkun
verenhimoisen päällikön laajaa. Haudattuaan omat kuolleensa -- sillä
valkoinen mies kamppaili elämänsä puolesta epätoivoisesti, kuten
patruunahylsyistä näkyi -- tutkivat murhaajat saaren, jolloin muutamat
heistä uteliaisuudesta laskeutuivat kaivokseen ja jäivät sinne. Toiset
taikauskoiset raakalaiset pakenivat niin kiireesti, etteivät muistaneet
viedä luolasta mukaansa fotogenia eivätkä työkaluja, vaikka pitävätkin
niitä suuressa arvossa.
Sellainen oli hänen mielestään täällä tapahtunut murhenäytelmä.
Se selitti kaiken paitsi 32. Oliko vieläkin joku kauhea arvoitus
odottamassa ratkaisua?
Sitten kiisivät hänen ajatuksensa Irikseen. Jospa hän olisi sattunut
munia etsiessään tähän kuoleman laaksoon! Ja miten voisi tämän salata
häneltä? Eikö ollut parempi tuntea tämä kuin yht'äkkiä kävellessään
metsässä joutua tähän kauhistuttavaan paikkaan.
Hän juoksi nopeasti takaisin kunnes huomasi Iriksen olevan polvillaan
ja viruttavan vadinkannessa olevassa vedessä sagoa.
Hän huusi tyttöä, vei hänet polulle ja osoitti kohtalokasta
kivilouhosta, mutta siten, ettei Iris voinut sinne katsoa.
"Muistattehan sen pyöreän reiän, jonka näimme vuorenhuipulta", sanoi
hän. "No niin, se on täynnä hiilihappokaasua, jonka hengittäminen on
sama kuin kuolema. Luvatkaa minulle, ettette mene milloinkaan sen
lähelle."
Iris oli hiukan hermostunut ja tunsi kaulassaan kuristusta vastatessaan:
"En halua kuolla. Luonnollisesti pysyn sieltä poissa. Miten kauhea
saari. Ja kuitenkin saattaisi se olla paradiisi!"
Hän puri huuliaan pidättääkseen kyyneleitä, mutta kun hän oli tämän
paradiisin Eeva, ei hän voinut olla tiedustamatta:
"Kuinka pääsitte siitä selville? Onko siellä -- jotain -- hirveää?"
"On, eläinten jäännöksiä ja muuta. En olisi puhunut siitä, ellei se
olisi ollut aivan välttämätöntä!"
"Onko teillä muita salaisuuksia?"
"Koko joukko!" Hän hymyili ja kuje onnistui, sillä Iris luuli hänen
puhuvan menneisyydestään.
He palasivat vaieten luolalle.
"Menen sisään teidän lamppunne kanssa. Saanko?" kysyi merimies.
"Tietysti! Miksikä ette saisi? Saanko tulla mukaan?"
Mies nyökkäsi, jonka jälkeen he menivät yhdessä sisään ja Jenks tutki
perinpohjaisesti kallion. Maanjäristyksen aiheuttama maanvieremä, joka
oli helpottanut tunnelin kaivamista, näytti luolan päästä suuntautuneen
vasemmalle. Luolassa näkyi jälkiä sitkeästä työstä. Äkkiä hän huudahti.
"Mikä on?" huudahti Iris.
"En ole varma asiasta", vastasi merimies. "Tahdotteko pidellä lamppua
sillä aikaa kun käytän sorkkarautaa."
Kivessä näkyi ohut sinivalkoinen juova. Hänen onnistui murtaa sangen
suuri pala, joka sisälsi metallia. He menivät ulos merimiehen ottaessa
mukaansa veitsen, jolla voisi vuolla metalliliuskoja.
"Onko se hopeaa?" kysyi Iris liikutettuna.
"En usko sitä. En ole mikään ammattimies -- mutta luulen -- arvelen sen
olevan -- antimoniumia."
"Niin paljon melua tyhjästä!" sanoi Iris ja palasi valmistamaan sagoa.
Kirves olalla läksi Jenks rannalle. Oli laskuvesi ja riutan kivet
pistivät esille viheriästä vedestä kuin terävät hampaat.
Joukko laivan sirpaleita makasi kuivalla. Oli helppo asia vahvalle ja
notkealle miehelle päästä perille, ja kuitenkin merimies epäröi.
"Syötillä varustettu rotanloukku", mutisi hän itsekseen ja kiiruhti
sitten askeleitaan. Hypellessään kalliolta kalliolle katosi epäilys.
Hänestä esineet olivat verrattomasti arvokkaammat vaaraa. Hän oli
parissa minuutissa perillä. Palmu kasvoi kalkkikivikalliolla ja sen
juuret olivat tunkeutuneet kallion rakoihin ollen hyvässä suojassa
myrskyltä.
Merimiehen ja puun välillä oli kapea vesivyö. Vaikka vesi lagunissa
oli kaksikymmentä syltä syvää, oli se kristallikirkasta. Pohjassa,
jonka muodosti ihmeellisen valkoinen hiekka ja rikkoutuneet
korallinkappaleet, näkyi jokainen esine. Hän saattoi huomata paljon
kaloja, mutta ei yhtäkään haikalaa. Riutan sisäpuolella näkyi selvästi
_Sirdarenin_ etuosa.
Merenpuolella ei vesi ollut niin kirkasta. Saavuttaakseen Palmukallion
-- kuten sitä myöhemmin kutsuttiin -- oli hänen kahlattava noin
kolmekymmentä jalkaa vyötäisiään myöten vedessä.
Hän teki sen. Puuta vasten nojallaan oli matala, kapea laatikko
varustettuna rautakulmilla ja brittiläisen hallinnon merkillä, leveällä
nuolella.
"Kaikkien jumalien kautta!" huudahti merimies, "pyssyjä."
_Sirdaren_ oli kuljettanut aseita ja ammuksia Hongkongista Singaporeen.
Kohtalo oli sallinut, että melkein loppumaton patruunavarasto oli
lennähtänyt yli riutan saaren rantaan. Ja tässä oli Lee-Melford
kiväärejä kylliksi puolelle komppanialle. Hän ei halunnut panna
vaaraan kallisarvoista kirvestään koettamalla avata sillä raudoitettua
laatikkoa. Täytyi palata hakemaan sorkkarautaa.
Mitä muuta tässä Neptunin lahjoittamassa kauppaliikkeessä oli? Näköään
vahingoittumaton laatikko teetä. Kolme tynnyriä turmeltumattomia
jauhoja. Salongintuoli, rikkinäinen kronomeetteri, rikkonaisia
porsliineja ja puutavaraa.
Kappaleen matkaa kauempana näkyi _Sirdarenin_ mahtava savupiippu.
Tavaroiden joukossa oli myöskin nuoraa ja väkipyörä. Hänelle johtui
heti mieleen rakentaa ilmarata ja sitä myöten siirtää teelaatikko
näihin.
Hän asetti nuoran väkipyörään ja kiipesi puuhun repien siinä toimessa
housunsa. Hän oli kiinnittänyt väkipyörän vahvasti puuhun ennenkuin
tuli ajatelleeksi miten paljon yksinkertaisempaa olisi murtaa laatikko
auki ja viedä tee maihin vähin erin.
Hän nauroi ja sanoi itsekseen: "Alan tulla tyhmäksi! Mutta koska laitos
on valmiina, voin nyt yhtä hyvin käyttää sitä."
Hän solmi köydenpäät yhteen ja heitti ne riutalle. Sitten tarttui
hän kirveeseen ja laskeutui veteen tietämättä, että Iris, joka oli
vaivannut taipuisan sagon latteaksi pannukaakuksi, oli tullut rannalle
ja katseli häntä.
Vesi oli noussut tuskin hänen polviensa yli, kun pitkä käsivarsi
kiertyi ikäänkuin lasso hänen oikean jalkansa ympärille. Toinen
samanlainen kietoutui vyötäisille.
"Jumalani!" läähätti hän kun kauhea imuputki sulki hänen suunsa ja
nenänsä. Mustekala oli hyökännyt hänen kimppuunsa.
Kauhea pahoinvoinnin tunne oli voittamaisillaan hänet, mutta rakkaus
elämään tuli hänelle avuksi ja hän työnsi imuputken kasvoiltaan. Sitten
heilahti kirves ja yksi mustekalan kahdeksasta käsivarresta lyheni
melkoisesti. Mutta neljäs kiertyi vasemman jalan ympäri. Muutaman jalan
päässä, vedestä kohonneena, ulkopuolella kirveen ulottuman näkyi kauhea
mustekala ammottavine kiduksineen ja ilettävine silmineen.
Merimies seisoi hajasäärin iskien kirveellä kuin mieletön, mutta
vesi vaikeutti häntä ja hänen täytyi taivuttautua taaksepäin ettei
kadottaisi tasapainoaan. Jalansijan säilyttämisen välttämättömyys esti
häntä antamasta kuolettavaa iskua.
Mustekala oli ankkuroitu kolmella käsivarrellaan. Viimeinen vapaa
imulonkero singahti salamannopeudella tarttuakseen jälleen miehen
kasvoihin tahi kaulaan. Hän löi uudelleen ja uudelleen onnistumatta
antamaan tehoisaa iskua.
Merimies tunsi epätoivoissaan voimainsa alkavan pettää. Jos mustekala
olisi ollut lajinsa jättiläisiä, ei hän olisi kestänyt näinkään kauan.
Asiain näin ollen saattoi peto kärsivällisesti lujentaa otettaan ja
säälimättömällä varmuudella vetää uhrinsa luokseen.
Hänen voimansa olivat melkein lopussa. Epätoivoissaan päätti hän
antaa perään ja mielettömästi ponnistaen koettaa upottaa kirveen
pedon aivoihin. Mutta ennenkuin hän ehti toteuttaa tämän kohtalokkaan
suunnitelman -- sillä mustekala olisi silmänräpäyksessä vetäissyt hänet
veden alle -- kuului tiheästi peräkkäin viisi revolverinlaukausta. Iris
oli onnistunut pääsemään lähimmälle kalliolle.
Kolmas kuula teki mustekalan miettiväiseksi. Se heitti tumman suihkun
veteen, joka heti paikalla tuli mustaksi ja läpinäkymättömäksi.
Imulonkerot pieksivät voimattomassa raivossa vedenpintaa ja se, joka
piteli Jenksin vyötäisistä, tuli voimattomaksi ja jäykäksi. Kirves
välähti ajatuksen nopeudella. Vielä yksi käsivarsi katkaistiin.
Mutta Jenks oli yhä kiinni voimatta liikkua. Hän kääntyi ja katsoi
Irikseen. Sillä tavalla silmäsi ehkä Lazarus haudastaan.
"Nuora!" huusi tyttö, päästi revolverin ja tarttui jalkojensa juuressa
olevaan nuoranpäähän.
Merimies heitti kirveen kalliolle ja tarttui molemmin käsin
nuoraan. Hän kohottautui ylös ja potkasi. Hän oli vapaa. Kahdella
suonenvedontapaisella askeleella oli hän tytön rinnalla.
Hän horjui erään kiven luo ja vaipui voimattomana sille. Hetken
kuluttua tunsi hän kuinka Iris ujosti laski kätensä hänen olkapäälleen.
Hän kohotti päätään ja katsoi tyttöön.
"Kiitos", sanoi hän. "Nyt olemme kuitit."