Herramme suuri ennustus.
Matt. 24; Mark. 13; Luukk. 21: 5--36; 17: 20--37.
Tämän ennustuksen tärkeys. -- Olosuhteet ja ne kolme kysymystä, joista
se johtui. -- Ottakaa vaari vääristä kristuksista. -- Lyhyt
historiallinen silmäys kahdeksastatoista vuosisadasta. -- Hätä
juutalaiskauden lopussa ja evankelikauden lopussa kaikkein
evankelistain mukaan. -- Hävityksen kauhistus. -- Paetkaa vuorille. --
Ne, jotka ovat raskaina j.n.e. -- Ennen talvea ja sabbatia. -- Katso
täällä, katso tuolla! älkää uskoko niitä. -- Noiden päivien ahdistus.
--- Auringon ja kuun pimenemisen merkkejä. -- Tähtien putoaminen. --
Myöskin vertauskuvallinen täyttyminen. -- Ihmisen pojan merkit. -- Mitä
maan kansat näkevät. -- Viikunapuu. -- "Tämä sukukunta." -- Valvokaa!
-- "Niinkuin oli Noakin päivinä", "eivät (he) tietäneet". -- Muistakaa
Lotin vaimoa. -- Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. -- Valitut
saavat tiedon totuudesta. -- Saatanan huone hajoaa. -- Toimenpiteitä
uskonhuonekunnan ruokkimiseksi.
Herra lausui yhden huomattavimmista Raamatun ennustuksista "lopun ajan"
eli Evankelikauden lopusta. Hän lausui sen vähän ennen maallisen
palveluksensa loppua, kun hän koetti niin vähitellen valmistaa
oppilaitaan sitä uutta armotaloutta varten, joka alkaisi, sittenkuin
Golgatan murhenäytelmä on suoritettu. Hän toivoi, että he
ymmärtäisivät, etteivät he heti saaneet odottaa valtakunnan kunniaa ja
kirkkautta, jonka hän on luvannut uskollistensa osaksi. Ennen tätä
kunniaa ja näitä siunauksia tulisivat koettelemukset ja kärsimykset.
Hänen, heidän Mestarinsa, Kuninkaansa, täytyi ensin tulla Israelin
hylkäämäksi ja ristiinnaulitsemaksi, ennustusten mukaisesti. Sitten
jätettäisiin Israel vihollisillensa alttiiksi ja heidän pyhä
kaupunkinsa ja kallis tomppelinsa hävitettäisiin kokonaan. Sitäpaitsi
eivät oppilaat saaneet odottaa, että he olisivat Mestariansa suurempia,
vapautettuja niistä halveksimisista ja kärsimyksistä, jotka kohtasivat
häntä, vaan että uskollisuus häntä ja hänen oppiansa kohtaan
aiheuttaisi, että kaikki ihmiset vihaisivat heitä hänen tähtensä, mutta
että he, ollen kuolemaan saakka uskollisia, palkittaisiin lopulta,
vaikkakin paljon ahdistuksen jälkeen, kun hän tulee takasin,
ottaakseen heidät luokseen ja tehdäkseen osallisiksi kirkkaudestaan.
Tämänsuuntaisen opetuksen oli Herra säästänyt palvelusaikansa loppuun.
Alussa opetuslapset olivat taipuvaisia pahastumaan ja vaatimaan
(niinkuin muutamat nykyään tekevät), että Herran asian täytyy vallottaa
maailma heidän saarnaamisensa seurauksena; ja Pietari meni niin
pitkälle, että hän lausui vastaväitteensä Herralle, sanoen: "Ei ikinä,
Herra! (kuolemasi ja kansan hajottaminen sekä pahan yleinen
voittokulku) ei saa tapahtua sinulle". (Matt. 16: 22; Mark. S: 31, 32.)
Mutta Jeesus oikaisi Pietaria ankarasti, ja kaikki opetuslapset
näyttävät niin vähitellen vakaantuneen siinä käsityksessä, että
valtakunnan kirkkaus oli vielä kaukana, ja että Mestarin täytyi mennä
pois ja, jätettyään heidät, lähettää heille lohduttaja, pyhä henki,
johtamaan ja varjelemaan heitä, kunnes hän itse tulisi takasin Isänsä
valtakunnan kirkkaudessa.
Tässä mielentilassa ja Herran temppeliä koskevien sanojen vielä
soidessa heidän korvissaan, opetuslapset pyysivät Mestarilta varmaa
selitystä niihin kohtiin, joita he eivät vielä oikein selvästi
ymmärtäneet.
Kolme kysymystä.
"Ja kun hän (Jeesus) istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset hänen
tykönsä, heidän ollessaan yksinään, ja sanoivat: Sano meille: 1)
Milloin tämä (temppelin hävitys j.n.e.) tapahtuu, ja 2) mikä sinun
läsnäolosi [kreikkalainen sana parusia, jota tässä on käytetty,
merkitsee läsnäoloa eikä tulemusta. Katso 'Herramme takasintulo', hinta
25 p.] ja 3) maailman (aikakauden) lopun tunnusmerkki on?"
-- Matt. 24: 3.
Epäilemättä järjesti Jumalan kaitselmus tässä tilaisuuden ja
kysymykset; sillä tämä ennustus oli varmaankin tarkotettu enemmän
opettamaan niitä Jumalan lapsia, jotka elävät tässä "elonkorjuussa",
kuin niitä, jotka esittivät kysymykset. Kun tutkitaan tätä ennustusta,
on hyvin välttämätöntä pitää muistissa ne kysymykset, joihin se on
henkeytetty vastaus. Ennustuksen ovat kertoneet hyvin samallaisesti
kolme evankelistaa, nim. Matteus, Markus ja Luukas; mutta koska
Matteuksen kertomus on täydellisin ja järjestyksellisin, seuraamme
ylimalkaan sitä ja esitämme muutamia lähempiä määräyksiä, joita on
toisissa kertomuksissa.
Ottakaa vaari vääristä Kristuksista.
"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun
nimessäni, sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta."
-- Matt. 24: 4, 5.
Gamaliel mainitsee kaksi väärää Kristusta puheessaan, johon viitataan
Apt. 5: 36, 37, ja historia mainitsee meille muutamista muista, jotka
johtivat harhaan monia juutalaisia. Kuuluisin niistä oli Sabbathai Levi
Smyrnasta, joka esiintyi v. 1648 j.Kr. Hän kutsui itseään "Jumalan
ainosyntyiseksi Pojaksi, Messiaaksi, Israelin vapahtajaksi", ja lupasi
heidän valtakuntansa ja hyvinvointinsa ennalleenasettamisen. Eräs
historiankirjottaja sanoo, että Sabbathailla "siellä (Smyrnassa) oli
sellainen vaikutus, että muutamat hänen kannattajistaan ennustivat ja
joutuivat omituisesti haltioihinsa. Neljäsataa miestä ja naista ennusti
hänen kasvavasta herraudestaan ja valtakunnastaan. Kansa käyttäytyi
jonkun aikaa niinkuin he olisivat olleet henkien riivaamia, muutamat
joutuivat hurmoksiin vaahto suussa, samalla kuin he kertoivat tulevasta
hyvinvoinnistaan, näyistään, joissa he näkivät Juudan leijonan, sekä
Sabbathain voittokuluista". Se oli epäilemättä jäljitelty Joelin
ennustuksen (2: 28) täyttyminen. Samallaisia pyhän hengen jäljittelyjä
on uudempienkin aikojen herätyksissä tapahtunut. Kaikkiaan on
todennäköisesti ollut viisikymmentä väärää Kristusta, miehiä ja naisia,
ja monet niistä ovat epäilemättä olleet pois suunniltaan -- pahojen
henkien riivaamia, mutta ei kenenkään niistä, eikä edes kaikkien
yhteensä, voida sanoa eksyttäneen "monta". Herra varottaa kumminkin
meitä sellaisista, jotka "_eksyttävät monta_", ja kauvempana tässä
ennustuksessa antaa hän uuden varotuksen, jonka yhteydessä me tahdomme
erittäin tutkia niitä antikristuksia, jotka ovat eksyttäneet monta.
Kahdeksantoista vuosisadan historia ennustettu lyhyesti.
Matt. 24: 6--13; Mark. 13: 7-13; Luukk. 21: 9-19.
"Ja te saatte kuulla sotia ja sanomia sodista; katsokaa, ettette
peljästy. Sillä se pitää tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsissä.
Sillä kansa on nouseva kansaa vastaan, ja valtakunta valtakuntaa
vastaan, ja on oleva nälät ja rutot ja maanjäristykset seutu seudulta.
Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alku." -- Matt. 24: 6--8.
Tällä lyhyellä tavalla antoi Herra katsauksen maailman historiasta ja
opetti oppilaitaan, etteivät he liian pian odottaisi hänen toista
tulemistaan ja hänen ihanaa valtakuntaansa. Ja kuinka sattuvaa!
Maailman historia on juuri tällainen, kertomus sodista, vehkeistä,
nälänhädistä ja kulkutaudeista -- ei juuri paljon muuta. Herra erottaa
totisen seurakunnan historian ja esittää sen yhtä lyhyesti näin:
"Silloin (samana aikakautena, Evankelikautena) teidät annetaan vaivaan,
ja he tappavat teitä, ja te tulette kaikkien kansojen vihattaviksi
minun nimeni tähden. Ja silloin (samaan aikaan) useat loukkaantuvat, ja
he antavat toisiaan alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta
väärää profettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden
että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
-- Matt. 24: 9--12.
Olisiko mahdollista historian valossa kuvata totisen seurakunnan tie
harvemmilla sanoilla? Varmaankaan ei. Sopusointu on täydellinen.
"Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa,
joutuvat vainottaviksi", selittää apostoli, ja se, joka ei saa kokea
tätä, hänellä on suuri syy epäillä, onko hän Jumalan lapsi. (Hebr. 12:
8.) Samalla tavalla on seurakunnan laita kokonaisuudessaankin: Kun sitä
ei vainonnut Ismael- ja Esau-luokka, on niin ollut sentähden, että
siellä on ollut niin paljon maailman henkeä tai niin paljon "kylmää
rakkautta" Herraan ja hänen totuuteensa, ettei se ollut arvollinen
kärsimään vainoa. Mutta jos tuomitsemme saman näkökannan ja Jeesuksen
ennustuksen mukaisesti, on kumminkin koko Evankelikauden aikana ollut
muutamia, jotka ovat olleet uskollisia kuolemaan saakka -- "pieni
lauma".
Evankeliumin todistus levinnyt yli koko maan.
Matt. 24: 14; Mark. 13: 10.
"Ja tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko maailmassa
todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten loppu tulee."
Tässä osottaa Herra taas selvästi opetuslapsilleen, että aikakauden
loppu oli paljon kauvempana kuin he olivat luulleet; että valtakunnan
sanoma tulisi hyväksi sanomaksi ei ainoastaan Israelille vaan kaikille
kansoille. Mutta se ei merkinnyt, että muut kansat ottaisivat vastaan
sen evankeliumin, jonka Israel oli hyljännyt. Tulisi mieluummin
odottaa, -- niinkuin näemme asianlaidan olevankin -- että niinkuin
tämän maailman jumala sokaisi Israelin, niin sokaisisi hän myöskin
muitten kansojen suuren enemmistön ja ehkäisisi heidät näkemästä
Kristuksessa Jumalan voimaa ja Jumalan viisautta (1 Kor. 1: 24); ja
niin on hän tehnytkin. Jos ainoastaan jäännös Israelista (jota oli
erikoisesti opetettu vuosisatojen kuluessa lain alaisuudessa)
löydettiin arvolliseksi pääsemään kuninkaalliseen papistoon, niin voiko
pakanakansoista odottaa enempää, jotka kauvan olivat olleet "ilman
toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa?"
Teemme hyvin pannessamme tarkkaan merkille Herran sanat, että
evankeliumia ei saarnattaisi kansoille niiden _kääntämiseksi_, vaan
_todistukseksi kansoille_ ja jotta "valitut" kutsuttaisiin, tehtäisiin
täydellisiksi ja koottaisiin kaikista kansoista. Tuonnempana siunaavat
"valitut", muodostaessaan valtakunnan, kansat, avaten heidän kuurot
korvansa evankeliumille ja heidän sokaistut silmänsä totiselle valolle.
Tämä _todistus_ on jo annettu. Herran sana, valtakunnan evankeliumi, on
lähetetty jokaiselle kansalle maan päällä. Jokainen yksityinen henkilö
ei ole kuullut sitä; mutta sitä ei ennustus esitäkään. Sen piti olla ja
se on ollut, kansoja koskeva julistus. Ja _loppu on tullut!_ "Elonaika
on aikakauden loppu", selitti Jeesus. (Matt. 13: 39.) Muutamat ovat
olleet taipuvaisia kysymään, missä määrin tämä ennustus on täyttynyt
tai ei, koska ne lähetyssaarnaajat, jotka ovat menneet pakanamaihin,
ylimalkaan ovat tunteneet hyvin vähän tai ei ollenkaan iloista sanomaa,
jonka Herra erityisesti mainitsi -- "_valtakunnan_ evankeliumiksi". Me
vastaamme: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen painetut
evankeliumit ovat tulleet heidän luokseen runsaasti täytettyinä
valtakunnan sanomalla, aivan niinkuin mekin olemme saaneet ne.
Siten kuvaili Herra lyhyesti ne kahdeksantoista vuosisadan
koettelemiset ja vainoomiset, jotka kohtaisivat hänen seurakuntaansa,
ja hän osotti, mikä olisi heidän työnsä hedelmä heidän
menestyksellisestä todistamisestaan kaikille kansoille, sekä kiirehti
vastaamaan siihen tärkeään kysymykseen kuinka ne, jotka elävät,
tuntisivat hänen _toisen läsnäolonsa_ ajan ja tosiasian. Hän jätti
huomioonottamatta kysymyksen siitä, koska temppelin kivet
kukistettaisiin, jotteivät he yhdistäisi tätä tapausta hänen toiseen
tulemiseensa, ja koska hän tahtoi esikuvana ja vastakuvana yhdistää sen
hädän, joka kohtasi lihallista Israelia sen valtiomuodon kukistuessa,
ja sen hädän, joka kohtasi nimellistä hengellistä Israelia tämän
aikakauden lopussa.
Tapahtui ilmeisellä aikomuksella Jumalan puolelta, -- vaikka
evankelistat eivät sitä tienneet -- että Herran ennustuksen esitys
tässä kohden annettiin kappalettain, osa siellä toinen täällä; siellä
viittaus esikuvallisen Israelin esikuvalliseen hätään esikuvallisen
elonkorjuun lopussa, täällä viittaus samallaiseen, mutta yleisempään ja
suurempaan vastakuvallisen Israelin, kristikunnan, hätään tämän
aikakauden lopussa. Totta puhuivat profetat Herrastamme, sanoessaan,
että hän avasi suunsa vertauksiin ja hämäriin puhetapoihin, ja "ilman
vertausta hän ei puhunut heille mitään". Sopusoinnussa Jumalan
aikomuksen kanssa alkavat kumminkin nyt nämä hämärät lausunnot ja
vertaukset tulla selviksi kaikille, joiden silmät voidellaan oikealla
silmävoiteella.
Hätä Juutalaiskauden lopussa.
Luukkaan kuvaus lihallisen Israelin hädästä, joka saavutti
huippukohtansa v. 70, on selvin, jonka tähden esitämme sen tässä:
"Mutta kun näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen ympäröimänä, silloin
tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Judeassa ovat,
paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja
maaseudulla olevat älkööt menkö siihen. Sillä ne ovat koston päiviä,
että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu. Voi niitä, jotka ovat
raskaina, ja niitä, jotka imettävät, noina päivinä! Sillä on oleva
suuri hätä maan päällä ja viha _tätä kansaa_ kohtaan; ja he kaatuvat
miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja
Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat
täyttyvät." -- Luukk. 21: 20--24.
Tämä Herran ennustuksen osa tarkotti ilmeisesti niitä tapahtumia, jotka
koskivat lihallista Israelia. Ja historia kertoo, kuinka se kaikissa
yksityiskohdissaan täyttyi kirjaimellisesti siinä turmiollisessa
hädässä, jolla juutalainen aikakausi ja valtiomuoto loppui. "Sillä ne
ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu."
Mutta Herran sanat, jotka Matteus ja Markus mainitsevat, poikkeavat
edellisistä ja viittaavat selvästi hengellisen Israelin hätään
Evankelikauden lopussa. Epäilemättä mainitsi Jeesus molemmat lausunnot,
mutta evankelistat, jotka eivät tunteneet kahta elonkorjuuta ja kahta
hädänaikaa, vaan pitivät näitä lausuntoja ainoastaan toistamisina,
eivät maininneet niitä molempia erittäin. Herra johti niin, aikoen
kätkeä sen mikä koski tätä elonkorjuuta, kunnes hänen oma otollinen
aikansa tuli niiden ilmaisemiseksi.
Hätä Evankelikauden lopussa.
Matteuksen ja Markuksen todistukset tästä kuuluvat melkein samalla
tavalla. Matteus sanoo:
"Kun siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu Daniel
profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa -- joka tämän lukee, se
tarkatkoon -- silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille;
katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja
pellolla oleva älköön palatko takaisin noutamaan viittaansa. Voi niitä,
jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä, mutta
rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä
silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta
tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei
yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään."
-- Matt. 24: 15--22; Mark. 13: 14--20.
Neljä kohtaa tässä ennustuksessa osottaa, että vaikka se voidaan
sovittaa esikuvalliseen hätään Juutalaiskauden lopussa, kuuluu
kumminkin sen todellinen ja tärkein sovitus siihen suureen hädän
aikaan, jolla Evankelikausi päättyy. 1) Viittaus "hävityksen
kauhistukseen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta". 2) Esitys
siitä, että hätä olisi _suurin_, joka koskaan on kohdannut tai kohtaisi
maailmaa. 3) Se, että jollei tätä verilöylyä lyhennettäisi, _ei
yksikään liha pelastuisi_ 4) Seuraava yhteys kuvailee epäilemättä
Evankelikauden lopputapahtumia, joita ei voitaisi sovittaa
Juutalaiskauden loppuun eli elonkorjuuseen, ja jotka eivät tapahtuneet
silloin. Kaksi kohtaa näistä ansaitsevat erittäin tulla tutkituiksi.
Profetta Daniel (9: 27) sanoo, että kun Messias tapettaisiin
seitsemännenkymmenennen suosion viikon keskellä, aiheuttaisi hän
vastakuvallisen sovitusuhrin hankkimisen kautta sen, että lain uhri
lakkaisi, ja että hän silloin, koska _kauhistus jatkui, vuodattaisi
onnettomuuksia hyljätylle hansalle, niinkuin Jumala oli määrännyt_.
Kaikki tämä täyttyi, silloin kun lihallisen Israelin valtiomuoto
hävitettiin. Siitä päivästä, kun Herra sanoi: "Teidän huoneenne jää
teille _autioksi_" -- "minä sanon teille: tästälähin ette näe minua,
ennenkuin sanotte: siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä", on
heidän uskontonsa ollut kauhistus Herralle, tyhjä muoto, merkki siitä,
että he hylkäsivät _ainoan_ uhrin syntein edestä, jonka Jumala on
varannut. Ja kun he nyt olivat siinä kirouksessa, jonka he itse olivat
vetäneet itselleen (Matt. 27: 25), oli heidän kulkunsa hävitystä kohti
nopea, niinkuin Jumala oli määrännyt ja ennustanut.
Mutta Danielin ennustuksella on paljon sanomista _hävityksen
kauhistuksesta_ nimeksi henkisessä Israelissa. Hävityksen kauhistus
pystytettiin paavikunnan kanssa sen edustajana ja on se senjälkeen
harjottanut suurta ja turmiollista vaikutusta ja aiheuttanut henkisen
hävityksen hengellisessä huoneessa eli Jumalan temppelissä, Kristuksen
seurakunnassa. Tämä turmiollinen eksytysjärjestelmä jatkuisi, kunnes
pyhäkköluokka olisi puhdistettu, ja sen jälkeenkin olisi sillä suuri
menestys ja se saisi monet nimeksi henkisessä Israelissa hylkäämään
_sovitusuhrin_, joka annettiin kerran kaikkien puolesta; ja seuraus sen
levenevästä vaikutuksesta olisi hyljätyn kristikunnan hävittäminen. --
Katso Dan. 11: 31; 12: 11 ja Raamatuntutkisteluja III osa 4 luku.
Suuri hävityksen kauhistus, jonka perustus on oppi messu-uhrista (joka
synnin poistamiseksi asettaa ihmisteot suuren Golgatan uhrin sijaan),
lisääntyy nyt monien itsensäsovittamisoppien kautta, ja näitä leviäviä
kauhistuksia tukee sellainen voimakas vaikutus ja petollinen
viisasteleminen, että ne viettelevät monta -- "jos mahdollista,
valitutkin" -- ja ovat nimikristikunnan häviön edelläkävijöitä.
Katsoessamme taaksepäin näemme tässä samallaisuuden juutalaisen
elonkorjuun ja Evankelikauden elonkorjuun välillä. Se, että lihallinen
Israel hylkäsi todellisen syntiuhrin ja piti kiinni esikuvallisista
uhreista, jotka eivät enää olleet otollisia Jumalalle, vaan
kauhistuksia, oli tärkeä piirre heidän kansallisen ja kirkollisen
lankeemuksensa yhteydessä. Sama on asianlaita nyt. Se, että hyljätään
oppi _lunnaista_ ja hyväksytään sensijaan joko messu-uhri tai hyvät
työt, on kauhistus Jumalan silmissä ja on tärkeä piirre kristikunnan
porvarillisen ja kirkollisen lankeemuksen yhteydessä.
Niinkuin jo olemme osottaneet, oli paavilainen kauhistus, jonka
kulmakivi on herjaava oppi messu-uhrista, _se_ hävityksen kauhistus,
joka saastutti Jumalan pyhän huoneen eli todellisen temppelin,
seurakunnan. Kauhistus, saastuttaminen ja hävittäminen ovat nyt
vanhoja; mutta niin suuri oli eksytyksen pimeys menneinä vuosisatoina,
että ainoastaan harvat, jos edes kukaan, voi nähdä sitä. On selvää,
etteivät edes uskonpuhdistajatkaan voineet nähdä, että messu-uhri oli
kauhistus; sillä vaikka englantilainen kirkko uskonkappaleissaan
kieltää pappien kyvyn luoda leivästä ja viinistä Kristus uhratakseen
hänet uudelleen, ei meillä kumminkaan ole mitään viittausta siitä, että
he näkivät tämän menettelytavan inhottavuuden. Ja vaikka Luther syytti
kovasti paavikuntaa monesta synnistä ja eksytyksestä, ei hän kumminkaan
_nähnyt_, että messu-uhri oli suuri hävityksen kauhistus. Päinvastoin
antoi Luther, kun hän oleskelunsa jälkeen Wartburgin linnassa tuli
kirkkoonsa ja huomasi, että messu-uhri niinhyvin kuin kuvat ja
vahakynttilätkin olivat poistetut, uudestaan pystyttää messu-uhrin.
Omistaessamme tämän näkökannan asiasta on Herran sanoilla suuri
merkitys: "Kun siis _näette_ hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu
Daniel profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa -- joka tämän lukee,
se tarkatkoon -- silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille."
Tässä täytyy meidän muistaa yhtäläisyys kahden elonkorjuun, kahden
ahdistuksen ajan ja kahden erilaisen paon välillä sekä pitää Juudaa
nykyisen kristikunnan vertauskuvana.
Kreikkalainen sana, joka on käännetty "vuorille", voidaan yhtä suurella
tai suuremmallakin oikeudella kääntää yksikössä -- vuorelle; ja se
onkin käännetty niin monissa kohden tavallisessa käännöksessä.
Pakeneminen kirjaimellisessa merkityksessä _Judeasta_ yhdelle tai
useammalle vuorelle näyttää tosiaankin ihmeelliseltä, koska Judea on
vuorimaa, ja Jerusalemkin on kuvattu rakennetuksi vuoren huipulle.
Mutta näyttää hyvin luonnolliselta ja yksinkertaiselta sovittaa Herran
sanat nykyiseen aikaan ja hänen kansaansa kristikunnassa, joka nyt
nykyisen totuuden valossa _näkee_ kauhistuksen siellä, missä ei pitäisi
-- pyhällä sijalla -- todellisen syntiuhrin sijassa. Heidän pitäisi
heti paeta kauhistuksen vaikutuksesta ja siitä järjestelmästä, joka
väärin kutsuu itseään Kristuksen (vuoreksi) valtakunnaksi, todelliselle
vuorelle eli valtakuntaan, jota Kristus nyt on tullut takasin
perustamaan kirkkaudella ja voimalla.
Mutta kristikunnan (nimikirkon) jättäminen ja se ettei tunnusta sen
temppeliä, sen jumalisuuden muotoa, sen yhteiskunnallista lumousta, sen
imartelua ja kunnianosotuksia, ja se, että halveksii sen uhkauksia ja
kirouksia sekä sen eri vastustustapoja ja pakeneminen Herran luo ja
totiseen valtakuntaan maailmanviisasten ja maailmanhyvien hylkäämänä,
halveksimana ja ylenkatsomana, ei varmaankaan ole niin pieni pako; se
on melkein kokonainen matka; ja ainoastaan harvat, paitsi "pyhiä",
tahtovat edes ajatellakaan astumista sille tielle. Herra kuvaa tien
vaikeuksia tavalla, joka näyttäisi liiotellulta ja olevan vastoin hänen
tapaansa, jos kuvaus olisi sovellutettava ainoastaan niihin
ruumiillisiin kärsimyksiin, joita ne uskovaiset kestivät, jotka
pakenivat Jerusalemista Juutalaiskauden elonkorjuussa; mutta hänen
sanansa sopivat ilmeisesti tämän elonkorjuun henkiseen pakoon ja
koettelemuksiin. Lyhyesti sanoen, tämä käsky pakenemisesta ja kuvaus
niistä koettelemuksista, jotka seuraavat pakoa, voidaan ymmärtää oikein
ainoastaan Ilm. 18: 4 löytyvän käskyn yhteydessä: "Lähtekää siitä ulos,
te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi
tekin hänen vitsauksiansa kärsiä."
"Lähtekää siitä ulos, te, minun kansani."
Katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja
pellolla oleva älköön palatko takasin noutamaan viittaansa.
-- Matt, 24: 17, 18.
Nämä sanat ilmaisevat, että on joudutettava pakoa "Babylonista",
niinpian kuin _näkee_ hävityksen kauhistuksen. Herran sanat osottavat,
että kaikki viivytys, sopimuksen hierominen tai inhimillinen
ajatteleminen on vaarallista; älkäämme kadottako aikaa _tottelematta_,
niinpian kuin hän saa meidät näkemään Babylonin iljettävyyden ja sen
suhteen kaikkiin niihin, jotka ovat maininneet sen nimeä. Oi, kuinka
monet ovatkaan, oltuaan vaarinottamatta Herran sanat antaneet sitoa
itsensä käsistä ja jaloista, niin että pako nyt on melkein mahdoton.
Mutta Mestari sanoo: "Minun lampaani kuulevat ääntäni... ja ne
seuraavat minua."
Näissä värssyissä on toinenkin opetus. Ne osottavat, että muutamat
Herran kansasta ovat toisessa paikassa eli tilassa ja toiset toisessa.
Muutamat ovat "pellolla", s.o. maailmassa, kaikkien järjestelmien
ulkopuolella. Näiden ei pidä ajatella, että heidän ensin on liityttävä
johonkin nimikirkkoon, vaan heidän on käytettävä vapauttaan ja paettava
pois maailmallisesta asemasta tullakseen yhdeksi Herran kanssa hänen
valtakuntansa -- vuorensa jäseninä.
Muutamat Herran kansasta ovat taloissa eli Babylonin
kirkkojärjestelmissä, mutta niinkuin tässä on osotettu, ovat ne
ylimalkaan pyhiä, jotka ovat astuneet ylös katolle -- ne elävät
korkeampaa elämää, heillä on enemmän kokemusta ja suurempi usko kuin
ainoastaan nimeksi kristityillä. Näiden ei pidä paetessaan astua alas
taloihin (nimikirkkojärjestelmiin) koettamalla ottaa sieltä jotakin
mukaansa arvonannon, arvonimien, arvokkaisuuden tai aseman j.n.e.
muodossa, vaan heidän pitää _jättää kaikki_ Kristuksen tähden ja paeta
totiseen valtakuntaan.
Paon vaikeudet.
"Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina
päivinä!" -- Matt. 24: 19.
On niinhyvin henkisiä kuin lihallisiakin "pieniä lapsia" ja vääriä
niinhyvin kuin oikeitakin lapsia. Apostoli Paavali kuvailee osanottonsa
evankeliumin levittämistyössä synnyttävän äidin osanotoksi. Hän sanoo:
"Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivuin synnyttää, kunnes
Kristus saa muodon teissä." (Gal. 4: 19.) Samalla tavalla ovat kaikki
Kristuksen uskolliset palvelijat, kaikki ne, jotka vakavasti
työskentelevät sielujen voittamiseksi, tässä tekstissä kuvaillut
"raskaiksi". Henkinen synnyttäminen apostolin esikuvan mukaan on
korkeasti kunnioitettava virka, ja monien Jumalan uskollisimpien lasten
huomio on kiintynyt tähän. Mutta valitettavaa kyllä! Niinkuin
Aabrahamin ja Saaran toivomus auttaa Jumalan lupauksen täyttämisessä
johti kelpaamattomaan tapaan ja tuotti Ismael-luokan, joka, ollen
lihasta syntynyt, vainosi sitä siementä, joka oli todellinen, niin on
myöskin monen laita, jotka nyt ovat "raskaina"; he auttavat väärien
Jumalan lasten synnyttämiseksi. Heidän tulisi kumminkin kaikkien
muistaa, että ainoastaan sallittuja välikappaleita pitäisi käyttää.
Kaikki totiset Jumalan lapset ovat totuuden sanan ja hengen eikä
inhimillisten oppien ja maailman hengen siittämiä.
Väärät ajatukset Jumalan suunnitelmasta (otaksuma, että kaikki paitsi
valittu seurakunta, joutuvat ijankaikkiseen vaivaan) on muutamissa niin
kiihottanut "lapsien" synnyttämishalua, että he ovat turvautuneet
muutamiin inhimillisiin keksintöihin saadakseen heidät siitetyiksi --
unohtamalla, että kaikki, jotka eivät ole Jumalan siittämiä, totuuden
sanan siittämiä (ei ainoastaan kirjaimellisen sanan, vaan totuuden
hengen siittämiä), ovat äpäriä eikä heitä lasketa Jumalasta
lähteneiksi, eikä heitä kohdella lapsina. (Hebr. 12: 8.) Seuraus siitä
on, että nimiseurakunta meidän päivinämme "pyrkii lihassa olemaan
mieliksi" -- lukumäärään sekä rahalliseen että henkiseen vaikutukseen
nähden, ja sillä on paljon "jumalisuuden _kuorta_" eli muotoa, ilman
että sillä on jumalisuuden todellista, sydäntä hallitsevaa henkeä ja
voimaa. Se on täynnä pieniä "lapsia", joista muutamat todella ovat
lapsia Kristuksessa, mutta monet ovat äpäriä eivätkä totisia Jumalan
lapsia, eksytyksen siittämiä totuuden hengen sijasta -- ne ovat
"lustetta". Ja alituisesti ahkeroivat he tämän äpäräsuvun lisäämistä
toivoen siten pelastavansa heidät ijankaikkisesta vaivasta, joka on,
heidän ajatuksensa mukaan, otaksuttu ankara Jumalan väärä tuomio.
Oi, kuinka vaikeata onkaan niille rakkaille Jumalan lapsille, jotka
ovat tällä tavalla, Vapahtajamme kuvannollisten sanojen mukaan,
"raskaina", paeta nimikirkon järjestelmästä sen monine koneistoineen
äpärien nopeaksi synnyttämiseksi, jota he ovat oppineet kunnioittamaan
ja josta he ylistelevät itseään. Niin, sellaisille on vaikea jättää
kaikki ja paeta Herran ja hänen vuorensa (valtakuntansa) luo. Niiden on
vaikea uskoa, että Herra on todellakin hyvä, oikeudenmukainen ja
vanhurskas, ja että hänellä on armostarikas suunnitelma, tarjotakseen
täydellisen autuuden jokaiselle Aadamin suvun jäsenelle -- kaikille,
jotka lunastettiin suurilla "lunnailla kaikkien edestä".
Siihen luokkaan, joka "imettää" näinä päivinä, kuuluu myöskin monta
jaloa, hyvää ja hyväätarkoitavaa Jumalan lasta. Siihen kuuluu monta
saarnaajaa ja sunnuntaikoulu-opettajaa, joiden uskonnollinen työ on
"maidon" tarjoamisessa, ei kumminkaan aina "sanan väärentämättömän
maidon", Jumalan sanan, antamisessa; sillä ylimalkaan sekottavat ja
vääristävät he sen perimätiedoilla, filosofialla ja maailmallisen
viisauden unirohdoilla, jotka pitävät heidän "lapsensa" siivoina,
unisina ja "hyvinä" sekä estävät niiden _kasvamisen tiedossa_ ja
armossa. Tällaista kasvamista pitävätkin he vallan vaarallisena.
Muutamat harvat näistä opettajista työskentelevät kumminkin todellakin
sanan puhtaan maidon jakamisessa, jotta heidän pienet lapsensa sen
kautta kasvaisivat ja oppisivat syömään ja sulattamaan vahvaa ruokaa
sekä tulemaan miehiksi Kristuksessa: mutta he selittävät, että
toistuneet kokemukset osottavat heille, että suurin osa heidän
"lapsistaan" ei voi sietää sanan puhdasta maitoa; sentähden pitävät he
velvollisuutenaan maidon sekottamisen, jotteivät heidän lapsensa tulisi
kipeiksi ja kuolisi. Oi, he eivät ymmärrä, että useimmat heidän
lapsistaan, koska ne eivät ole totuuden hengen siittämiä, eivät voi
koskaan omistaa itselleen _hengellistä_ "maitoa", koska "luonnollinen
ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan hengen on... eikä hän voi
sitä ymmärtää, koska se on arvosteltava hengellisesti". (1 Kor. 2: 14,
12.) He eivät huomaa myöskään, että tämä (erottamisen kyvyn) puute
näännyttää, myrkyttää ja estää tosihengellisiä "lapsia", jotka ovat
heidän huostassaan, ja "joiden olisi jo aika (itse) olla opettajia".
-- Hebr. 5: 12.
Ne tästä luokasta, jotka ovat totisia Jumalan lapsia, kuulevat kutsun:
"Lähtekää siitä ulos, te minun kansani", ja heitä kohtaavat myöskin
suuret vaikeudet tuona päivänä. Aina sitä mukaa kuin he näkevät ja
ymmärtävät nykyisen totuuden, eivät he ainoastaan pelkää ojentaa sitä
niille, jotka ovat heidän hoidossaan, vaan he pelkäävät myöskin itse
menetellä sen mukaan, ajatellen, että se tuottaa heille eron virastaan.
He pelkäävät pakenemista tuona päivänä, huomatessaan, että ainoastaan
harvat heidän lapsistaan voisivat tai tahtoisivat paeta mukana; ja
ainoastaan hengelliset kykenevät kestämään tämän koetuksen. Muutamat
käyvät ratkaisukohdan läpi "voittajina", kun taas toisten, jotka
pelkäävät, täytyy käydä suuren hädänajan läpi.
Pakene ennen talven tuloa!
"Mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina;
sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman
alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi,
ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika
lyhennetään." -- Matt. 24: 20--22.
Seurakunnan kokoaminen tapahtuu "elonajassa", armonkesän lopussa. Herra
selitti (Matt. 13: 30, 37--43), että hän tänä elonaikana kokoaisi
vehnän aittaan ja polttaisi ohdakkeet sitä seuraavassa hädän ajassa.
Muutamissa paikoissa maalla on vielä tapana jättää rikkojen polttaminen
siksi, kunnes talvi tulee. Ymmärrämme sentähden Herran tarkottavan,
että meidän on etsittävä apua ja voimaa voidaksemme paeta Babylonista,
ennenkuin sen hädän talviaika kohtaa sitä.
Muistakaamme, että tässä elonkorjuussa vapahdetaan kaksi erilaista
vehnäluokkaa -- vaikkei se olekaan sopusoinnussa sen kanssa, mitä
tapahtuu luonnossa --: 1) "voittajat", uskolliset, jotka heti
tottelevat ja pakenevat ennen talven tuloa, ja jotka "katsotaan
arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva" (Luukk. 21:
36), 2) ne totiset Jumalan lapset, jotka eivät tottele kyllin pian,
vaan ovat raskautettuja, joilla on intoa, mutta joka ei ole
sopusoinnussa tiedon kanssa, ja jotka ovat enemmän tai vähemmän
maailman hengen saastuttamia. Nämä autetaan pois Babylonista, kun se on
kaatumaisillaan, ja he pakenevat talven aikana, sanoen profetan
sanoilla: "Elonaika on mennyt, kesä loppui (talvi on tullut), ja me
emme ole pelastetut". (Jer. 8: 20.) Suuressa armossaan osottaa Herra,
että kaikki todella uskolliset näiden joukosta lopulta "tulevat siitä
suuresta ahdistuksesta" ja seisovat valtaistuimen edessä (eivät ole
valtaistuimella "pienen lauman kanssa", joka perii valtakunnan
Kristuksen kanssaperillisenä), pestyään vaatteensa Karitsan veressä.
(Ilm. 7: 14, 15.) Rukoilkaamme ja työskennelkäämme sopusoinnussa tämän
kanssa, jotta pakomme olisi suoritettu ennenkuin talvi tulee.
Meidän tulisi rukoilla ja pyrkiä, ettei pakomme myöskään tapahtuisi
sabbatina. Minä sabbatina? Ei kai seitsemäntenä viikon päivänä, eikä
ensimäisenäkään; sillä "uusi kuu tai sabbati" ei varmaankaan olisi
mikään este kristityn kirjaimelliselle pakenemiselle. (Kol. 2: 16.)
Tässä tarkotetaan vastakuvallista sabbatia, tuhatvuotiskautta --
seitsemättä vuosituhannen sabbatia. Jos aloimme pakomme ennenkuin se
alkoi aikalaskullisessa suhteessa, niin sitä parempi, sillä kuta
pitemmälle me joudumme siinä, sitä vaikeampi on vapautua ja jättää
Babylon -- aikana, jolloin se enemmän kuin koskaan ennen tarvitsee ja
pyytää apuamme pysyäkseen pystyssä. Mutta Jumala on selittänyt, että
Babylonin täytyy langeta, ja ettei mikään voima voi pitää sitä
pystyssä. Ja ei kukaan, joka on käsittänyt, kuinka puutteellista sen
työ on, ja kuinka hyvää ja rakkaudestarikasta Herran työ on, senjälkeen
kun Babylon on poistettu ja totinen seurakunta kirkastettu, voisi
tahtoa silmänräpäykseksikään estää Herran työtä.
Tämän "talvi"-ajan suuri hätä on ilman vertaa. Herra vakuuttaa, ettei
mitään siihen verrattavaa ole koskaan kohdannut eikä koskaan kohtaakaan
maailmaa. Tämä on täydessä sopusoinnussa niiden sanojen kanssa, jotka
Herra sanoo Daniel profetan kautta tästä hädästä, joka tulisi tämän
Evankelikauden lopussa. Sanotaan: "Siihen aikaan nousee (ryhtyy
hallitsemaan) Mikael (Kristus)... Ja se on oleva ahdistuksen aika,
jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan".
(Dan. 12: 1.) Samasta ajasta puhutaan Ilmestyskirjassa (11: 17, 18)
aikana, jolloin "pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on
tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet". Niin suureksi tulee tämä
hätä, että ilman väliintulevaa valtaa tulisi lopulta koko suku
hävitetyksi. Mutta Jumala on valmistanut voiman, joka on määrätty
ryhtymään täällä asioihin, ja se on hänen valtakuntansa -- Kristus ja
hänen Seurakuntansa, valitut. Nämä tarttuvat oikeana aikana asioihin ja
saattavat järjestyksen maan sekaannukseen.
Vääriä Kristuksia ja vääriä opettajia.
"Jos _silloin_ joku sanoo teille: katso, täällä Kristus on, tahi:
tuolla, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profettoja
(opettajia) nousee, ja he tekevät suuria tunnusmerkkejä ja ihmeitä,
niin että, jos mahdollista, valitutkin eksytettäisiin. Katso, minä olen
edeltäpäin sanonut sen teille." -- Matt. 24: 23--25.
Tässä kuvaillut pettäjät eivät varmaankaan ole niitä hurjapäitä, jotka
ajasta aikaan ovat väittäneet itsensä Kristukseksi, ja jotka ovat
eksyttäneet ainoastaan harvat niistä, joilla on ollut vähänkään
tervettä järkeä ja arvostelukykyä. Olemme jo osoittaneet
Antikristuksen, suuren pettäjän, paavikunnan, joka vuosisatoja istui
hengellisessä temppelissä ja väitti olevansa Kristuksen ainoa edustaja
-- hänen maaherransa --, josta Herra oli oikein ennustanut, että
maailma ihmettelisi sitä, _lukuunottamatta_ niitä, joiden nimet ovat
kirjotetut Karitsan elämän kirjaan. (Ilm. 13: 8.) Samalla tavalla
Englannin kirkkokaan ei ole ainoastaan seurakunta eli "ruumis",
vaan sillä on myöskin maallinen pää kuninkaassa. Samaten on
kreikkalaiskatolilaisen kirkon päänä Venäjän tsaari, ja joskaan tämä
suhde ei ole niin ilmeinen, niin on hänellä kumminkin todellisuudessa
enemmän valtaa. Jos nyt paavikunta on Antikristus eli väärä kristus,
eivätkö silloin myöskin toiset väärät ruumiit väärine päineen ole
Antikristuksia, kuinka monia tai harvoja Jumalan totisia pyhiä sitte
lieneekään niissä?
Vaikkeivät eri protestanttiset seurakunnat tunnusta muuta päätä kuin
Kristuksen, tekevät he kumminkin käytännössä synodinsa, konferenssinsa
ja kirkkoneuvostonsa _pääkseen_, joilta he vastaanottavat lakinsa,
sääntönsä ja uskontunnustuksensa, sensijaan että ottaisivat ne ainoan
totisen seurakunnan ainoalta totiselta päältä.
Pitkän aikaa ja suuremmassa tai vähemmässä määrin ovat nämä
inhimilliset järjestelmät niin jäljitelleet totista Messiasta (päätä ja
ruumista), että ne osittain ovat eksyttäneet monta. Mutta nyt
vuosisadan aikana ovat nämä petokset alkaneet epäonnistua. Harva, jos
edes kukaan, presbyteriani uskoo nyt, että heidän kirkkonsa on ainoa
totinen seurakunta; ja metodistit, baptistit, lutherilaiset ja muut
eivät enää myöskään usko sitä omista järjestelmistään; vieläpä
kreikkalais- ja roomalaiskatolilaisetkin vapautuvat nyt siitä
eksytyksestä, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen kirkko, jonka
ulkopuolella valittuja ei ole. Ennustuksessa, jota tarkastamme,
varottaa Herra vääristä Kristuksista "silloin" -- s.o. _nyt_.
Sopusoinnussa tämän kanssa huomaamme Ilm. 13: 14--18 ennustuksen
erittäin vaikutusvaltaisesta yhteenliittymisestä, jonka kautta
protestanttiset kirkkokunnat yhdistyvät ja, vaikka erossa
paavikunnasta, kumminkin työskentelevät yhdessä sen kanssa sellaisella
tavalla, että molemmat saavat lisättyä valtaa ja saavat monet uskomaan,
että tämä uusi yhteenliittyminen olisi Jumalan ase Messiaan ennustetun
työn suorittamisessa, ja että se niinmuodoin on hänen edustajansa.
"Vanhurskauden aurinko on koittava."
"Sentähden, jos teille sanotaan: Katso hän on erämaassa, niin älkää
menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko.
Sillä niinkuin salama (alkutekstissä, _kirkas valo_ [aurinko]) lähtee
idästä ja näkyy länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan tulemus (kreikk.
_parusia = läsnäolo)_ oleva." -- Matt. 24: 26--27.
Siitä, että Saatanan suuret petokset -- "voimallinen eksytys" -- ovat
lähellä meitä, on todistuksena ei ainoastaan tämä Herran sana vaan myös
apostoli Paavalin sanat, (2 Tess. 2: 10--12.) Jos olisi tarkkaan
ennustettu, mikä muoto näillä eksytyksillä olisi, olisi se jossain
määrin estänyt niiden pettävää voimaa. Jumala sallii nämä petokset
aikomuksella _erottaa_ "voittajat" kaikista muista ja vakuuttaa meille
ainoastaan, että valitut varjellaan lankeamasta. Ja kumminkin on
mahdollista, että muutamat näistä koettelemuksista, seulomisista ja
eksytyksistä voivat kohdata kaikkein enimmin niitä, joilla on mitä
suurin määrä nykyisen totuuden valoa. Kuinka äärettömän tärkeätä
onkaan, että me "pysytämme itsemme Jumalan rakkaudessa", niin ettei
meillä ainoastaan ole tietoa totuudesta, mikä, jos meillä on
_ainoastaan_ se, voi tehdä meidät ylpeiksi, vaan että meillä on myöskin
Kristuksen mieli, jonka pitäisi johtua totuuden tiedosta -- rakkaudesta
Jumalaan ja toisiimme sekä myötätunnosta kaikkiin ihmisiin; sillä
"rakkaus rakentaa" luonnetta Herramme luonteen kaltaiseksi.
Spiritistit julistavat jo: "Katso, hän on kamareissa". [Katso
"Spiritismi Raamatun valossa".] He väittävät, että he voivat puhutella
Herraa kasvoista kasvoihin muutamissa istunnoissaan, ja että kaikki,
jotka suosivat heidän käsityskantaansa, voivat saavuttaa saman edun
j.n.e. Mitäpä jos varotus siitä, että valitutkin eksytettäisiin, jos se
olisi mahdollista, merkitsisi, että valitut joutuvat ankarimpiin
koetelemuksiin tänä pahana päivänä? "Kuka voi kestää?" (Tim. 6: 17.)
Profetan kautta annettu vastaus on: "Se, jonka kädet ovat viattomat
(jonka elämä on kunniallinen), jonka sydän puhdas on (jolla on hyvä
omatunto Jumalan ja ihmisten edessä)... (hän) saa astua Herran vuorelle
(valtakuntaan) ja... seisoa hänen pyhällä sijallansa." -- Ps. 24: 3--4.
Mutta kuinka voivat Jumalan lapset varmuudella tietää, että nämä
ilmestykset eivät ole oikeita? Hän on opettanut meille, että hänen
päivänsä tulisi niinkuin varas yöllä, että hän olisi, ilman että
maailma näkisi häntä, läsnä, johtaakseen elonkorjuutyötään, kootakseen
valittunsa j.n.e. Kuinka voimme tietää, ettei hän tahdo ilmestyä
valvoville lapsilleen niinkuin n.k. kristityt spiritistit väittävät
hänen tekevän "kamareissa" -- heidän istunnoissaan?
Tiedämme, ettei hän tahdo niin ilmestyä meille, koska 1) hän on
opettanut meille, että me "muutumme", "tulemme hänen kaltaisikseen", ja
_siten_ "näemme hänet sellaisena kuin hän on", ja koska 2) hän varotti
meitä niistä eksytyksistä, jotka väittävät, että me voimme saada nähdä
hänet ei-muutetussa eli lihallisessa tilassamme, sanoessaan: "Jos
teille sanotaan: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos,
tahi: Katso hän on kamareissa, niin _älkää uskoko_", koskei hän ilmesty
millään sellaisella tavalla. Ei, päinvastoin "niinkuin kirkas valo
(aurinko) lähtee idästä (eikä sitä voida rajottaa yksityiseen paikkaan
tai kamariin) ja näkyy (_kaikkialle_, kaukaiseen) länteen saakka, niin
on Ihmisen Pojan _läsnäolo_ oleva".
Herramme ei ilmesty toisessa läsnäolossaan kamarissa tai Seurakunnalle
erämaassa, eikä edes yksityiselle kansalle niinkuin ensimäisessä
tulemisessaan, vaan hänen läsnäolonsa on yleinen ilmestyminen koko
maalimalle. "Vanhurskauden aurinko on koittava ja autuus (lääke) hänen
siipiensä alla." "Vanhurskauden auringon" läpitunkemat totuuden säteet
aiheuttavat jo paljon hämmennystä ihmisten kesken, senkautta että se
paistaa pimeihin paikkoihin ja paljastaa eksytykset ja kaikenlaatuisen
turmeluksen. Valo paljastaa kaikki. Ja maailman suuri valo Kristus (ja
lopulta myöskin hänen yhdistetty seurakuntansa), siunaa ihmiskunnan,
saattamalla valon kaikkiin, mikä on salattua pimeydessä; sillä ei
mitään ole salattua, joka ei tule ilmi. "_Päivä_ on saattava sen ilmi",
ja ei voisi olla päivä, jollei aurinko paistaisi idästä länteen saakka.
"Tämä on se totinen valo, joka (aikanaan) valistaa jokaisen ihmisen,
joka tulee maailmaan (engl. k.)."
(Tahdomme myöhemmin tutkia Matt. 24: 28 kuuluvana yhteen värssyn 41
kanssa saadaksemme Matteuksen kuvauksen sopusointuun Markuksen ja
Luukkaan kanssa.)
Auringon ja kuun pimeneminen merkkejä.
"Mutta kohta noiden päivien ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, ja
kuu ei anna valoaan, ja tähdet putoavat taivaalta ja taivasten voimat
järkkyvät." -- Matt. 24: 29; Mark. 13: 24, 25.
Tulee tarkkaan erottaa se, jota kutsutaan "_noiden päivien_
ahdistukseksi", ja se ahdistus, joka tulee päivien lopussa, kun tämä
aikakausi ja elonkorjuu loppuvat. Tämä ei kumminkaan käy niin selvästi
ilmi Matteuksen ja Markuksen kertomuksesta, kuin jos vertaamme niitä
Luukkaan kertomukseen, joka näyttää lyhykäisyydessä käsittävän
Evankelikauden tapahtumat ja jättäen mainitsematta "noiden päivien
ahdistuksen" viittaa ainoastaan toiseen hätään, jolla tämä aikakausi
loppuu. Hän sanoo:
"Ja he (juutalaiset) kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi
kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes
pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva tunnusmerkkejä auringossa ja
kuussa ja tähdissä, ja maan päällä kansoilla ahdistus, ja he ovat
epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät
peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä."
-- Luukk. 21: 24--26.
On tosiasia, että koko Evankelikausi on ollut hädän aikaa; ja tätä
tarkotetaan Matt. 24: 9--12 ja 29 värssyssä. Varhaista Seurakuntaa
vainosi porvarillinen Rooma, ja kun paavillinen Rooma sittemmin sai
vallan, vainottiin kaikkia, jotka kieltäytyivät hyväksymästä sen
kauhistuksia, joko siten, että hän (Iisebel) itse vainosi niitä
suorasti tai epäsuorasti porvarillisten mahtien (Aahab) kautta, joiden
kanssa hän oli likeisessä yhteydessä. Ja Korkeimman pyhät annettiin sen
valtaan, ja se vainosi ja hävitti niitä ajan, ajat ja puolen aikaa --
1260 vuotta -- vuoteen 1799. Ja tämä pitkäaikainen vainoaminen, jolloin
monet puhdistettiin, jalostettiin ja koeteltiin, ja jolloin porttojen
äiti oli "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä"
(Ilm. 17: 16), loppui, niinkuin olemme nähneet (Raamatuntutkisteluja II
osa 9 luku ja III osa 4 luku), käytännössä v. 1776 ja kirjaimellisesti
v. 1799, jolloin paavi nöyryytettiin maailman edessä ja menetti
maallisen valtansa.
Kun nyt selvästi ymmärrämme, että ne merkit, joita Herra tarkottaa,
seuraisivat "_noiden päivien_" ahdistuksen jälkeen, tahdomme nyt
esittää pari kysymystä noista selvästi kuvatuista _merkeistä_: auringon
ja kuun pimenemisestä ja tähtien putoamisesta. Ovatko nämä merkit
ymmärrettävät kirjaimellisiksi tai vertauskuvallisiksi, ja ovatko ne
tähän mennessä täyttyneet?
Me vastaamme, että niillä on jo ollut kirjaimellinen täyttymisensä, ja
että ne nyt saavat vertauskuvallisen täyttymisen, jolla on paljon
suurempi merkitys.
Toukokuun 19 p. 1780 (siis vielä "noina päivinä", paavin vallan 1260
vuotena, mutta senjälkeen, kun tämä valta oli alkanut vähentyä ja
koetuksen kuumuus oli ohi) sattui harvinainen auringon pimennys, jota
eivät sen ajan eikä jälkeisenkään ajan tiedemiehet ole voineet
selittää. Se, ettei se ollut mikään tavallinen tapaus, käy selville
monesta uskottavasta todistuksesta, joista ainoastaan esitämme
muutamia.
Tunnettu astronomi Herschell sanoo: "Pohjois-Amerikan pimeä päivä oli
niitä ihmeellisiä luonnonilmiöitä, joista aina luetaan mielenkiinnolla,
mutta joita ei tiede kykene selittämään."
Websterin sanakirjan painoksessa vuodelta 1869 sanotaan: "_Pimeä päivä_
toukokuun 19 p. 1780 on saanut nimensä siitä ihmeellisestä pimeydestä,
joka sinä päivänä vallitsi koko Uudessa Englannissa. Muutamissa
paikoissa ei kansa voinut useampaan tuntiin lukea tavallista painosta
paljaan taivaan alla. Linnut lauloivat iltalaulunsa, katosivat ja
vaikenivat, kanat menivät levolle, karja etsi karjapihoja ja huoneessa
täytyi sytyttää tuli. Pimennys alkoi n. klo 10 aamulla ja kesti
seuraavaan puoliyöhön, mutta kesti eri paikoilla eri lailla."
Täysikuun pimennys seuraavana yönä näyttää olleen melkein yhtä
huomattava kuin tämä auringon pimennys. Mainitsemme tuomari Teneyn
Exeteristä todistuksen: "Seuraavan yön pimeys oli todennäköisesti niin
suuri, ettei sellaista koskaan ole huomattu sitten kuin Kaikkivaltias
ensin tuotti valon. En voinut tässä tilaisuudessa olla ajattelematta,
että jos jokainen loistava esine taivaan kaikkeudessa olisi suljettu
läpitunkemattomaan pimeyteen tai olisi hävinnyt olemassaolosta, ei
pimeys olisi voinut olla täydellisempi. Valkonen paperiarkki, joka
pidettiin muutaman tuuman päässä silmästä, oli yhtä näkymätön kuin
mustin harso."
On laskettu, että pimeys tuona päivänä, joka voidaan ainoastaan
selittää merkiksi Herralta, ulottui enemmän kuin 320,000 engl.
neliöpenikulman alalle -- pinta-alalle, joka on noin 25 kertaa suurempi
kuin Palestiina, johon merkit Herran ensimäisessä tulemisessa olivat
rajotetut. Sen asianhaaran, että nämä merkit pääasiassa olivat
rajotetut Uuteen Englantiin ja keskivaltioihin, ei pidä kummastuttaa
ketään, kun muistamme, että ensimäinen liike "neitsyeiden" [III osa, 3
luku] kesken (Matt. 25: 1--5) pääasiallisesti tapahtui siellä. Ja että
Jumala käyttäisi "vapauden maata" lähettääkseen sanoman näistä
merkeistä maailmalle ei ole kummallisempaa kuin sekään, että hän on
antanut monien aikamme siunauksista ja keksinnöistä, jotka nyt ovat
tunnustettuja koko maailmassa, lähteä sieltä. Tämä on hyvin sattuvasti
esitetty vertauskuvallisesti suuren ranskalaisen taiteilijan Bartholdin
lahjassa New Yorkin satamalle -- patsaassa, joka esittää "vapautta
valaisemassa maailmaa".
Tähtien putoaminen.
Puoli vuosisataa meni, ennenkuin seuraava merkki tuli: Tähtien
putoaminen taivaasta, niinkuin viikunapuu pudottaa raa'at hedelmänsä,
kun kova tuuli tärisyttää sitä. Jeesuksen sanat täyttyivät (vaikkei
tämä ole niiden täysi ja ainoa täyttyminen, niinkuin myöhemmin näemme)
ihmeellisessä meteorisateessa marraskuun 13 p. aamulla 1833. Niille,
jotka ovat taipuvaisia jättämään koko asian huomioonottamatta
väittämällä, etteivät _kiintotähdet_ pudonneet, huomautamme, ettei
Herra sanonut mitään kiintotähtien putoamisesta, ja ettei kiintotähdet
voisi pudota, sillä niiden putoaminen todistaisi, etteivät ne olleet
kiintotähtiä. Raamattu ei tee eroa tähtien ja meteorien välillä
niinkuin ylimalkaan meidän aikanamme tehdään.
Tähtien putoamiset ja vieläpä meteorisateetkin ovat hyvin tavallisia
joka vuosi, toisina vuosina runsaampia kuin toisina. On laskettu, että
400 tuhatta pientä meteoria vuosittain putoaa alas maan päälle. Mutta
niillä ei ole mitään merkitystä verrattuna valtavaan sateeseen
marraskuun 13 v. 1833, jolloin miljonia ja taas miljonia putosi.
Professori Kirkwood sanoo teoksessaan "Meteorologia": "Edellisen
vuosisadan loppuun saakka eivät ne (meteorisateet) olleet koskaan
kiinnittäneet tiedemiesten huomiota."
Herra Henry Dana Ward, siihen aikaan kauppias New Yorkissa, myöhemmin
kirjailija ja saarnaaja, kirjotti: "Ei kukaan tiedemies tai oppinut,
arvelen, ole koskaan kertonut sellaisesta tapahtumasta kuin eilen
aamuinen oli. Profetta ennusti siitä tarkkaan 18 vuosisataa sitten, jos
voimme ymmärtää, että putoavilla tähdillä tarkotetaan putoavia
tähtiä... Todellakin taivaan tähdet putosivat maan päälle niinkuin
Ilmestyskirjassa sanotaan. Profetan sanoja on aina pidetty kuvakielenä;
mutta eilen täyttyivät ne kirjaimellisesti." -- Journal of Commerce,
marraskuun 14 p. 1833.
Prof. von Humboldt käyttää 15 sivua eräästä kirjastaan kuvatakseen tätä
ilmiötä ja sanoo, että se näkyi yhdentoista miljonan englannin
neliöpenikulman alalla.
M. Beupland, ranskalainen oppinut, joka Humboldtin seurassa oli ilmiön
todistajana, sanoo siitä -- "ei koko ilmapiirissä ollut kolmen kuun
halkaisijan suuruista alaa, joka ei ollut joka silmänräpäys tulikerien
ja putoavien tähtien täyttämä".
Ilmiö toistui pienemmässä muodossa v. 1866, mutta vuoden 1833 tapaus
näyttää olleen ennustuksen täyttyminen _merkkiin_ nähden; edellisen
merkin yhteydessä auttoi se nähtävästi paljon neitseiden herättämisessä
lähtemään ylkää vastaan, josta puhutaan seuraavassa luvussa, Matt. 25:
1--5.
Vertauskuvallinen täyttyminen.
Kun nämä kirjaimelliset merkit palvelivat määrättyä tarkotustaan
kiinnittäen yleisen huomion lopun aikaan, uskomme kumminkin, että
ennustuksen vertauskuvallinen täyttyminen ei ole vähemmän merkitsevä ja
on paljon suuremmasta merkityksestä niille, joiden henkiset kyvyt ovat
harjotetut, niin että he voivat käsittää vertauskuvallisen selityksen.
_Aurinko_ on vertauskuva evankeliumin valosta, totuudesta -- ja
niinmuodoin Kristuksesta Jeesuksesta. _Kuu_ on vertauskuva Mooseksen
lain valosta, sillä niinkuin kuu heijastaa auringon valoa, niin on
lakiliittokin edeltäkäsin ollut evankeliumin heijastus eli varjo.
_Tähdet_ esittävät seurakunnan henkeytettyjä opettajia -- apostoleja.
_Taivaat_ merkitsevät, niinkuin jo on osotettu, kristikunnan
kirkollisia voimia. Näiden vertauskuvien yhteenasettamisen huomaamme
taas Ilm. 12: 1, missä "vaimo", merkiten ensimäistä Seurakuntaa, on
esitetty puettuna auringolla, s.o. se säteilee täydessä, kirkkaassa,
peittämättömän evankeliumin valossa. _Kuu_ sen jalkain alla merkitsee,
että laki, joka tukee sitä, ei kumminkaan ole sen valon lähde.
Kaksitoista tähteä, joilla sen pää on kruunattu, merkitsevät Jumalan
valitsemia ja henkeytettyjä opettajia -- kahtatoista apostolia.
Pitäen mielessämme tämän selityksen noista vertauskuvista tutkikaamme
uudestaan tätä Herran suuren ennustuksen piirrettä ja niitä merkkejä,
jotka ennustavat tämän aikakauden loppua.
Minne hyvänänsä katsomme ympärillemme, huomaamme sen asianhaaran, että
Jumalan pyhitetyn kansan saadessa tarvittavaa henkistä ravintoa ja
valaistusta nykyisenä aikana, on nimiseurakunnan laita kokonaan toinen.
Sen aurinko on pimennyt, sen kuu on muuttunut vereksi ja sen tähdet
ovat pudonneet taivaalta. Evankeliumin valon keskipisteenä on aina
alusta saakka ollut Kristuksen _risti, lunnaat_. Ja vaikka paavikunta
julkeasti on pystyttänyt sen kilpailijaksi messu-uhrin, ovat Jumalan
pyhät aina pitäneet kiinni tästä siunatusta kaikkein Jumalan lupausten
ja hänen kansansa kaikkien toivomusten keskipisteestä. Tässä he ovat
pysyneet kiinni, joskin täydellinen, syvällinen ja raamatunmukainen
tieto sovituksesta on ollut kätketty heille.
Totta kyllä on koko aikakauden aikana löytynyt muutamia harvoja, jotka,
kun eivät ole voineet käsittää lunastusta eivätkä ole voineet saada
oppia siitä sopusointuun toisten totuuksien kanssa ja vielä vähemmän
omien eksytystensä kanssa, ovat hyljänneet sen. Nämä ovat kumminkin
harvinaisia poikkeuksia yleisestä säännöstä. Mutta vuoden 1878 jälkeen
-- juuri sinä koetusaikana, jonka Raamattu edeltäpäin on osottanut, eli
sinä evankelitalouden aikana, joka vastaa sitä aikaa, jolloin Kristus
ensimäisessä tulemisessaan hyljättiin, ja jolloin hänen ristinsä tuli
juutalaisille loukkauskiveksi -- on sovitusopin hylkääminen Kristuksen
uhrin kautta levinnyt niin suuresti, että tänä päivänä ainoastaan pieni
vähemmistö niistä, jotka tunnustautuvat Kristuksen todistajiksi,
_käsittää_ ristin arvon tai _saarnaa_ sitä. Päinvastoin kieltävät monet
meidän päiviemme saarnoista sen totuuden, että olemme "kalliisti
ostetut", nim. Kristuksen verellä; ja sovituksen korvaukseksi esitetään
kehitysoppia, ja Kristuksen arvo syntisten edestä esitetään olevan
_ainoastaan_ siinä esikuvassa, jonka hän on antanut meille sanojensa ja
menettelynsä kautta. Tällä tavalla pimenee evankeliumin auringon valo
päivittäin yhä enemmän ja enemmän, ja vaikka kalliin veren arvon
kieltäminen lunastushintanamme ei ole vielä yleisesti tullut
saarnatuoleista kuulijapenkeille, niin on kumminkin tämä väärä oppi,
vaikka sitä on kauvan pidetty salassa, kunnioituksen ohessa johtajia ja
oppia kohtaan, tehnyt tien niin helpoksi, että suurin osa niistä, jotka
ovat kyllin valvovaisia ottaakseen aineen varteen, joutuu kehitysopin
uhriksi, joka kieltää Raamatun opin alkuperäisestä lankeemisesta ja
lunastuksesta siitä. Raamattu varottaa meitä monella tavalla tästä
suuresta luopumuksesta niinhyvin kuin seurakunnan uskon pimenemisestä,
joka tapahtuisi _tähän_ aikaan, niin että kun Ihmisen Poika tulee,
löytää hän _uskon_ hyvin harvinaiseksi maan päällä. (Luukk. 18: 8.)
Eräs psalmi, joka kuvailee tätä aikaa, selittää: "Vaikka tuhansia
kaatuisi sivullasi, ja kymmenentuhatta oikealla puolellasi, ei se
sinuun satu". Tämä lupaus annetaan uskollisille pyhille, Kristuksen
ruumiin jäsenille, "valituille", joiden luku pian on täysi.
-- Ps. 91: 7.
Aina sitä mukaa kuin auringon valo _lunnaista_ pimenee, täytyy
Mooseksen lain, kuun valon, joka esikuvasi _lunnaita_, myöskin pimetä.
Nyt ei ole tavatonta, että julkiset opettajat puhuvat Israelin
_verisistä_ uhreista, joita laki vaati raakalaismaisina. Ennenkuin he
näkivät Jumalan sanan totisen valon kautta, pitivät he arvossa
apostolin esitystä siitä, että Israelin uhrit olivat esikuvia
"paremmista uhreista" syntien edestä; mutta nyt hylkäävät he
vastakuvan, lunnaat, kieltävät alkuperäisen synnin ja sentähden myöskin
uhrin sen edestä. Myöskin esikuvalliset uhrit kielletään ja leimataan
_raakalaismaisiksi_. Niinmuodoin johtuu evankeliumin auringonvalon
pimenemisestä se, että myöskin kuunvalo pimenee. "Aurinko muuttuu
pimeydeksi ja kuu _vereksi_". Ja Joel lisää, että "tähdet kadottavat
valonsa" (Joel 2: 10), mikä merkitsee, että kun evankeliumin
auringonvalo pimenee ja lakiliiton uhreja pidetään ainoastaan
merkityksettöminä ja raakalaismaisina verijuhlamenoina, niin katoavat
myöskin Seurakunnan kahdentoista tähden (apostolin) opit, jotka
apostolit Jumala on määrännyt, näkyvistä -- ei niitä tunnusteta enää
johtajiksi eli valoiksi.
Niinkuin olemme nähneet, on Jumala valinnut 12 apostolia Seurakunnan
tähdiksi. Näistä sekä kuusta ja auringosta tulisi kaikki seurakunnan
valaistus, ja näistä on myöskin tullut totinen valo, joka on ollut
siunaukseksi totiselle seurakunnalle. Mutta paavikunta, joka anasti
itselleen kirkollisen herrauden maan yli, on asettanut eli määrännyt
erilaisia tähtiä, herrauksia ja jumaluusoppineita taivaalleen, ja eri
protestanttiset kirkot ovat tehneet samalla tavalla, kunnes lukumäärä
on tullut aivan lukemattomaksi. Mutta vaikka Jumala on pitänyt huolta
avusta: evankelistoista ja opettajista, totiselle seurakunnalleen, ei
hän kumminkaan ole määrännyt heitä _valoiksi_ eli _tähdiksi_.
Päinvastoin ovat kaikki Herran uskolliset seuraajat opetetut
vastaanottamaan valona ainoastaan ne totuuden säteet, jotka nähdään
lähtevän auringosta, kuusta ja kahdestatoista tähdestä, jotka ovat
_määrätyt tätä tarkotusta varten_.
Kaikkien muitten Jumalan lasten tulisi olla tänä aikakautena palavia ja
loistavia _valoja_, joita ei pidä panna vakan alle, vaan joiden tulee
loistaa niin, että he kirkastavat taivaallista Isäänsä. Sanaa _tähti_
[Fil. 2: 15 pitäisi "tähtinä" sanan asemesta olla: "valoina". -- Suom.
huom.] (kreikk. _aster_) ei käytetä tarkottamaan ketään uskovaisia
(paitsi apostoleja) heidän nykyisessä elämässään. Sitävastoin käytetään
sitä merkitsemään niitä, jotka poikkeavat totuudesta ja tulevat
ylpeiksi, vääriä opettajia "turhaan paisuneita", joita tahdotaan pitää
yhtä pätevinä kuin apostoleja, ja joita nimitetään "harhaileviksi
tähdiksi" ja "valeapostoleiksi". -- 2 Kor. 11: 13; Ilm. 2:2; Juud. 13.
Sitävastoin esittää Raamattu kaikkialla sen lupauksen, että nykyisen
ajan uskolliset, nöyrät valonkantajat tulevat aikanaan Kristuksen
kanssa Aabrahamin ihanaksi ja kunnioitetuksi siemeneksi -- "niinkuin
taivaan tähdet". Mutta ei nykyisissä "taivaissa", jotka pian katoavat
suurella ryskeellä, vaan "uusissa taivaissa", uudessa henkisessä
valtakunnassa Tuhatvuotiskautena, loistavat he. Samasta luokasta ja
samasta ylösnousemisajasta puhuu profetta Daniel (12: 3), sanoen:
"ymmärtäväiset loistavat niinkuin taivaan avaruuden loiste, ja ne,
jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet ijankaikkisesta
ijankaikkiseen". Myöskin apostoli Paavali puhuu Seurakunnan tulevasta
kirkkaudesta ensimäisessä ylösnousemisessa, sanoen, että heidän
kirkkautensa on erilainen, niinkuin "_yhden tähden_ kirkkaus on
erilainen kuin _toisen_".
Jos nyt Jumala on määrännyt ainoastaan 12 tähteä Seurakunnan valoiksi,
niinkuin esitetään Ilm. 12: 1, eivätkö paavit ja piispat ole silloin
tehneet suuren erehdyksen pitäessään itseään apostolien jälkeläisinä ja
"tähtinä" niinkuin hekin? Ja eikö ole ilmeistä, että niin kutsutun
"korkean kritikin" edustajat pitävät itseään samoinkuin muutkin pitävät
heitä "tähtinä" ja valonkantajina, apostolien vertaisina, vieläpä
korkeampinakin heitä? Eivätkö he osota tätä saarnaamalla _omia
aatteitaan_ ja levittämällä omaa valoaan eri aineissa pitämättä
välttämättömänä kysyä neuvoa henkeytettyjen apostolien sanoilta tai
ottaa _todistuksia_ sieltä? Ja jos he ollenkaan mainitsevat tai tekevät
viittauksia totisten tähtien valoihin, kahdentoista apostolin oppeihin,
eikö se silloin tavallisesti tapahdu aikomuksella vahvistaa sen kautta
omia mielipiteitään pikemmin kuin aikomuksella osottaa että heidän
oppinsa on apostolisten tähtien valoa? Ja näiden väärien tähtien,
"harhailevien tähtien", valo on tavallisesti todellakin niin
ristiriidassa kahdentoista henkeytetyn apostolin valon kanssa, että he
tuskin voivat löytää edes sopivaa tekstiä näistä kirjotuksista.
Herran ennustuksessa lasketaan totiset tähdet, kaksitoista apostolia,
osaksi siitä evankeliumin auringon valosta, joka on pimennyt eikä anna
valoaan, kun taas väärät tähdet, maailmalliset viisaat, ihmisten
määräämät valot nykyisillä kirkollisilla taivailla esitetään
komeilevina sillä, että he tulevat alas maallisiin olosuhteihin, toisin
sanoen: he hylkäävät kerran omanneensa määrän henkistä näkökantaansa ja
tulevat opissaan alas maallisten siveyden saarnaajien ja filosofien
tasolle, kristillisten kansalaisten valtiolliselle näkökannalle.
Vertauskuvallisten kirkollisten taivaitten _järkkyminen_, joka
mainitaan tässä yhteydessä, johtaa siihen, että nämä kristikunnan valot
tulevat alas alemmalle julkisen opetuksen tasolle. Tämä _järkkyminen_
merkitsee juuri sitä, mitä näemme ympärillämme kaikilla puolin,
kristikunnan uskonpykälien ja uskontunnustusten järkkymistä, jotka
eksytyksen sekotuksensa perusteella aikaansaavat hämmennystä joka
kerta, kun niihin viitataan -- esim. oppi valituista ja
valitsemattomista pikku lapsista; että kaikki, jotka eivät ole "pyhiä",
"voittajia", joutuvat ijankaikkiseen vaivaan j.n.e.
Tämän seurauksena koettavat monet niistä maailmanviisaista, jotka
yleisön edessä säteilevät tähtinä, johtaa huomion pois kaikista
sellaisista aineista. Mutta mitä muita aineita voivat he löytää kuin
totisen tai väärän opin valitsemisesta eli totisen tai väärän opin
Jumalan järjestystoimenpiteistä ihmissuvun tulevan elämän hyväksi? Kun
he eivät tunne totista Jumalan aikakausisuunnitelmaa, ja kun he eivät
tahdo ottaa esille taistelua sellaisista kysymyksistä kuin helvetti ja
pienten lasten hukkuminen, mistä sitte tuollaiset suuret valot
saarnaavat saadakseen maailman huomion puoleensa?
He voivat kokonaan syrjäyttää hengelliset aineet ja alentua
luonnollisen ihmisen näkökannalle, siveellisiin ja valtiollisiin
uudistuskysymyksiin. He voivat ryhtyä armeliaisuuden työhön, ottaa osaa
kristillisiin kansalaisristiretkiin j.n.e., ja nämä kansalliset
olosuhteet tulevat yhä enemmän ja enemmän kiinnittämään näitä
saarnatuolitähtiä. Toiset taas herättävät huomiota viemällä voiton
kiitetyimmistäkin epäuskon sankareista heidän selityksiinsä nähden
siitä, mitä he eivät usko, ja tekemällä pilaa Raamatun kertomuksesta
Aadamin lankeemisesta syntiin ja puheesta tulla lunastetuksi jostakin,
joka, heidän kehitysoppinsa mukaan, on ainoastaan taru tai legenda.
Kuka ei näe, että nämä merkit täyttyvät joka paikassa ympärillämme
meidän aikanamme? Mutta aurinko, kuu ja tähdet ovat ainoastaan osittain
pimenneitä, ja verrattain harvat vääristä tähdistä ovat pudonneet
kaikesta yhteydestä evankeliumin valon kanssa, sen mittapuun mukaan,
jolla joukot, joille ne loistavat, katselevat sitä.
Sopusoinnussa tämän kanssa puhuu Luukas (21: 25, 26) toisista
merkeistä, jotka näyttäytyvät tähän aikaan: "Maan päällä (on) kansoilla
ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen (rauhattomien
ja laittomien ainesten) vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja
odottaessaan sitä mikä kohtaa maan piiriä; sillä taivasten voimat
järkkyvät".
"Meren pauhu ja aallot" merkitsevät rauhatonta ihmiskunnan osaa, jota
vielä, joskaan ei täydellisesti, pidättävät ja hillitsevät
yhteiskunnalliset lait. Jokainen on viimeisen kahdenkymmenen vuoden
kuluessa kuullut jotakin tästä "pauhusta" sen toisinaan myrskyävine
purkauksineen, jotka nousuveden aaltojen tavoin ovat kohottautuneet
maata (porvarillista järjestystä) vastaan ja koettaneet niellä sen.
Pidätettyinä joksikin aikaa kokoavat nämä aallot nyt suurempaa voimaa,
ja niinkuin ennustus osottaa, on kysymys ainoastaan muutamasta lyhyestä
hetkestä, kunnes kaikki "vuoret" (valtakunnat) vaipuvat "meren
pohjaan", anarkiaan. (Ps. 46: 3.) Jokainen valtiollinen sanomalehti,
jota ei rahavallan pakko sido, on tämän levottoman luokan, "meren",
puhetorvena, ja toisten sanomalehtien täytyy, vaikka tahtomattaan,
uutisten muodossa antaa aaltojen pauhulle kaikunsa. Tämä aiheuttaa
muuten verrattain rauhallisena aikana ahdistusta ja pelkoa kansojen
keskuudessa.
Ja aina sen mukaan kuin ihmiset alkavat ymmärtää, että meren
levottomuus suureksi osaksi riippuu hengellisen vaikutuksen ja
taikauskon vähenemisestä, ja kun he yhä enemmän ja enemmän saavat
silmänsä auki sille, että taivaan voimat (kirkkojen uskontunnustukset
ja järjestelmät) järkkyvät, niin heidän sydämensä menehtyvät pelosta --
heidän "odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (porvarillista
yhteiskuntaa)". Ne innokkaat ponnistukset, jotka nyt tehdään
lahkovoimien ja niiden vaikutuksen uudelleen pystyttämiseksi ja
yhdistämiseksi, osottautuvat tehokkaiksi ainoastaan lyhyeksi aikaa,
sillä täydellinen hajoaminen seuraa pian.
"Ja silloin (samaan aikaan) Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy taivaalla"
-- merkki eli todistus Ihmisen Pojan toisesta tulemisesta.
Emme saa unohtaa, että koko ennustus annettiin vastaukseksi muutamiin
kysymyksiin, joista yksi oli tämä: Mikä on sinun _läsnäolosi_
tunnusmerkki -- toisessa tulemisessa. Koska apostolit muistivat, kuinka
harvat ne olivat, jotka tunsivat Herran hänen ensimäisessä
tulemisessaan, ja että he itse pitkän aikaa olivat pelänneet ja
epäilleet, halusivat he tietää, kuinka he voisivat olla varmoja hänen
tuntemisestaan. Ensimäisessä tulemisessaan ilmaisi Herra itse itsensä
ja hänet vahvistivat siksi _tunnusmerkit_ -- hänen ihmeelliset sanansa
ja tekonsa ja Johannes kastajan todistus hänestä. _Mitä tunnusmerkkejä_
heidän tulisi odottaa hänen toisen _läsnäolonsa_ todistukseksi? Tämä
oli heidän nimenomainen kysymyksensä.
Herran vastaus vakuutti heille, että hänen kansaansa ei jätettäisi
ilman sopivia ja riittäviä todistuksia ja _tunnusmerkkejä_, mutta
niiden laadusta ja luonteesta ei hän sanonut mitään. "Silloin Ihmisen
Pojan tunnusmerkki näkyy." Ne ovat riittäviä Jumalan uskolliselle,
valvovalle kansalle, mutta ne _eivät ole tarkotetut_ muille. Tämä
luokka näki ja ymmärsi hänen ensimäisen tulemisensa merkit ja
todistukset, mutta nimi-Israelin joukot "_eivät osanneet arvostella
aikain merkkejä_", ja Jumala ei myöskään tahtonut, että muut kuin
totiset Israelilaiset erottaisivat ne. Sentähden puhuttiin monet
ihmeelliset elämän sanat vertausten ja hämärien lausuntojen muodossa,
jotta he korvin kuulisivat eivätkä ymmärtäisi ja nähden näkisivät
eivätkä huomaisi, koska he olivat arvottomia vastaanottamaan sitä
valoa, joka oli tarkotettu ainoastaan uskollisille. Sama on laita
_todistuksiin_ ja _tunnusmerkkeihin_ nähden Herran toisessa
läsnäolossa. Ne eivät tule ilmeisiksi kaikille ihmisille ja ainoastaan
totiset Israelilaiset voivat käsittää ne, ja heidän täytyy olla
rehellisiä, vilpittömiä.
Sana _tunnusmerkki_ (v. 30) on kreikan kielessä _semeion_ ja merkitsee
se _todistusta_ eli _tunnusmerkkiä_, jota valaisivat seuraavat
tapaukset:
"Niin teki Jeesus opetuslastensa nähden paljon muitakin _ihmeitä
(tunnusmerkkejä)_". -- Joh. 20: 30.
"Antaen tapahtua _tunnustekoja (tunnusmerkkejä)_ ja ihmeitä heidän
(Paavalin ja Barnabaan) kättensä kautta." -- Apt. 14: 3.
"Kielet eivät siis ole _tunnusmerkiksi_ uskoville." -- 1 Kor. 14: 22.
"Onhan apostolin _merkit_ teidän keskuudessanne tapahtuneet kaikella
kärsivällisyydellä, _merkeissä_" j.n.e. -- 2 Kor. 12: 12.
Siis, kun sanotaan: "Silloin Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy", niin ei
se merkitse, että silloin elävät Herran opetuslapset näkevät _hänet_,
vaan että he siihen aikaan saavat todistuksia hänen _läsnäolostaan_.
Jeesuksen toisen läsnäolon merkit ovat sopusoinnussa profettain
todistusten kanssa ja ne vahvistavat sen, niinkuin oli asiainlaita
hänen ensimäisessä tulemisessaankin. -- Luukk. 24: 44--46.
Merkit eli todistukset Ihmisen Pojan _parusiasta (läsnäolosta)_ näkyvät
_taivaalla_ -- mutta ei pilvitaivaalla, ei myöskään siinä taivaassa,
missä Isä ja pyhät enkelit ovat, vaan vertauskuvallisella taivaalla,
kirkollisella taivaalla, samalla taivaalla, jonka edelliset värssyt
mainitsevat tulevan niin kauheasti järkytetyksi, että sen tähdet
putoavat alas. _Tällä taivaalla_ -- sellaisten joukossa, jotka
tunnustavat olevansa hengellisiä -- näkyvät merkit eli todistukset
_Herran läsnäolosta_ ensin.
Muutamat "näkevät" Jumalan aikakausisuunnitelman ihmeellisessä
paljastamisessa profettain ennustuksen täyttymisen hänen toisen
tulemisensa eli läsnäolonsa päivästä, ja he tunnustavat tämän _hänen
läsnäolonsa_ merkiksi. (Luukk. 12: 37.) Yhteiskunnallinen ja
kirkollinen _tuomio_ Babylonista eli kristikunnasta on toinen merkki
siitä, että tuomari on tullut ja tekee ensin tilin niiden palvelijain
kanssa, joille hän jätti omaisuutensa. (Matt. 25: 19; Luukk. 19: 15.)
"Tuomio alkaa Jumalan huoneesta"; ja tämä aiheuttaa hämmennystä ja
sekaannusta nykyajan jumaluusopintohtorien ja ylipappien keskuudessa,
kun he koettavat saattaa sopusointuun oppinsa, uskontunnustuksensa ja
menettelytapansa, aivan niinkuin oli farisealaisten, pappien ja
kirjanoppineiden laita Herran ensimäisessä läsnäolossa, vaikka _hänen
läsnäolonsa_ kiellettiin silloin niinkuin nytkin.
Mutta hänen ensimäisessä läsnäolossaan eivät nöyrät, totiset
israelilaiset, jotka Jumala katsoi arvollisiksi, hämmentyneet, vaan
heidät valaistiin, niin että Herra voi sanoa heille: "Teidän silmänne
ovat autuaita, sillä ne näkevät, ja teidän korvanne, sillä ne kuulevat.
Sillä totisesti sanon teille: Monet profetat ja vanhurskaat ovat
halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole saaneet nähdä, ja kuulla
mitä te kuulette, eivätkä ole saaneet kuulla." (Matt. 13: 17.) Samaten
ovat nyt Ihmisen Pojan toisessa _läsnäolossa_ Jumalan sanan selvempi
ymmärtäminen, kyky erottaa Jumalan suunnitelma, joka osottaa sekä ajat
että hetket, ja "Babylonin" hämmennys tyydyttäviä todistuksia kuninkaan
läsnäolosta.
"Silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan
tulevan taivaan pilvien päällä." -- Matt, 24: 30.
Maan kansat eivät näe _merkkiä_ eikä _todistusta_ Herran _läsnäolosta_,
joka ainoastaan näkyy "taivaalla", ainakin nimeksi hengellisessä
luokassa -- kirkkolahkoissa --, ja jonka näkevät ja ymmärtävät
ainoastaan ne näistä, joissa ei ole yhtään petosta. He eivät myöskään
koskaan luonnollisilla silmillään näe Herraa itseään, sillä hän ei ole
enää _lihaa_ ja lihalliset [II osa, luku 5] eivät voi nähdä häntä. On
muistettava Herran sanat: "Vielä vähän aikaa, niin maailma _ei enää näe
minua_." (Joh. 14: 19.) Ja meidän tulee myöskin muistaa apostolin sanat
Seurakunnalle -- että me kaikki "muutumme", tulemme Herramme
kaltaisiksi henkiolennoiksi -- ennenkuin voimme "_nähdä hänet
sellaisena kuin hän on_". (1 Kor. 15: 51--53; 1 Joh. 3: 2.) Sitävastoin
näkevät maan kansat _hädän_ ja _hämmennyksen pilvet_, jotka seuraavat
"taivaan" järkyttämistä, ja he ymmärtävät, että se on myrsky, joka
järkyttää myöskin "maan" (katso Hebr. 12: 26, 27).
"Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan kajahtaessa ja he kokoavat
hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten toisesta äärestä
niiden toiseen ääreen asti." -- Matt 24: 31.
Tämä työ tehdään väliajalla, "elonajassa". Enkelit (maan uuden
kuninkaan lähettiläät) suorittavat erottamistyön, ei kirkon ja maailman
välillä, vaan erottamistyön nimiseurakunnassa -- nykyisissä
"taivaissa". Tämä työ on esitetty erilaisissa vertauskuvallisissa
kuvauksissa. Sitä verrataan vehnän erottamiseen lusteista ja
kokoamiseen aittaan (Matt. 13: 30); sitä verrataan hyvien kalojen
kokoamiseen astioihin, kun taas huonot kalat, jotka ovat tulleet
evankeliumin nuottaan, heitetään takasin mereen (Matt. 13: 47--49);
sitä verrataan hänen jalokiviensä kokoamiseen (Mal. 3: 17, engl. k.);
sitä verrataan hänen kansansa kutsumiseen pois Babylonista (Ilm. 18:
4); sitä verrataan keskiyön huutoon neitsyeille, joka erottaa viisaat
tyhmistä (Matt. 25: 6), ja tässä ennustuksessa kutsutaan sitä
"valittujen" kokoamiseksi koko valitsemattomasta kristikunnasta,
neljästä ilmansuunnasta -- joka taholta. Ei meidän tule odottaa, että
henkienkelit siipineen näyttäytyvät, lentäen läpi ilman ja puhaltaen
suureen pasunaan sekä ottaen pois sieltä täältä muutamia pyhiä maan
päältä; sillä me voisimme yhtä hyvin odottaa, että me tulisimme
kirjaimellisiksi kaloiksi, ja että meidät koottaisiin kirjaimellisiin
astioihin, tai kirjaimellisiksi vehnäjyviksi ja että meidät koottaisiin
kirjaimelliseen latoon. Ne enkelit eli lähettiläät, joita Herra käyttää
tämän elon kokoamiseen, ovat, uskomme, sellaisia sanansaattajia, joita
hän on käyttänyt palveluksessaan koko tänä aikakautena -- maallisia
palvelijoita, hänen pyhän henkensä siittämiä uusia luomuksia
Kristuksessa Jeesuksessa.
"Suuren pasunan kajahtamisella" ymmärrämme vastakuvallista
"riemupasunaa", "seitsemättä pasunaa", yhtä vertauskuvallista kuin
kuusi edellistäkin (Ilm. 11: 15--118), joista ei mikään ole antanut
kirjaimellista ääntä. Se on vertauskuvallisesti soinut lokakuusta v.
1874 ja jatkaa soimistaan aina Tuhatvuotiskauden loppuun saakka. Kun
tämä pasuna alkoi soida, alkoi "elonaika", ja elonkorjaamisen ja
erottamisen täytyy jatkua, kunnes kaikki "valitut", "vehnä", on koottu
ulos nykyisistä taivaista (kirkollisista järjestelmistä) Herran luokse.
"Enkelit" (lähettiläät) ovat niitä, jotka vievät sitä _sanomaa_ Herran
sanasta, joka aiheuttaa erottamisen ja kokoaa hänen valittunsa hänen
luokseen.
Jumalan uskollisilla lapsilla, jotka nyt otetaan pimeydestä ja
asetetaan ihmeelliseen valoon, ja joiden sallitaan kuulla ja nähdä
sellaista, jota muut eivät näe ja _kuule_, on nyt suuri etu olla Herran
työntekijöitä hänen enkeleinään -- sanansaattajinaan eli palvelijoinaan
-- tässä niinhyvin kuin kaikissa muissakin työnosissa läpi aikakauden.
Hänen armostarikkaalla avullaan ovat sellaiset palvelijat kyntäneet, ja
kylväneet, karhinneet ja kastelleet, ja _nyt_ saa sama luokka myöskin
koota yhdessä Ylikorjaajan kanssa.
Jumalan valtakunnan läheisyys.
"Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo tulee meheväksi
ja lehdet puhkeavat, niin tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te
myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se (Jumalan valtakunta --
Luukk. 17: 21) on lähellä, oven edessä. Totisesti sanon teille: Tämä
sukukunta ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa
(nykyinen yhteiskunnallinen järjestys) katoavat, mutta minun sanani
eivät katoa." -- Matt. 24: 32--35.
Monet uskottomat ovat pitäneet kiinni tästä tekstistä ja väittäneet,
että se selvästikään ei ole täyttynyt ja että se niinmuodoin todistaa,
että Jeesus oli väärä profetta. He sovittavat tämän ennustuksen
pelkästään siihen hätään, joka seurasi Israelin kansallista lankeemista
v. 70, ja huomauttavat pilkallisesti, että se _sukukunta_ (sukupolvi
eli miespolvi) ja monta muuta on mennyt pois näkemättä "kaiken tämän"
täyttymistä. Tietenkin vastaamme tähän, että Jeesuksen ennustusta ei
ole ymmärretty -- että se ainoastaan osaksi tarkotti Israelin hätää,
joka saavutti huippukohtansa v. 70.
Antaakseen tyydyttävän selityksen tähän vastaväitteeseen ovat muutamat
kristityt kirjailijat johtuneet luulemaan, että sanoilla "tämä
sukukunta" todellakin tarkotetaan _tätä rotua_, juutalaisia ja että
tämän rodun ei pitänyt kadota, ennenkuin kaikki nämä ennustukset ovat
täyttyneet.
Meidän täytyy kumminkin useammasta syystä erota tästä selityksestä.
1) Vaikka sanojen "sukukunta" (sukupolvi) ja "rotu" voidaan sanoa
johtuvan samasta juuresta, ei niillä kumminkaan ole sama merkitys, ja
Raamatussa käytetään niitä kahtena aivan eri sanana.
Huomaa, että kun "sukukuntaa" eli "sukua" käytetään merkitsemään rotua
eli jälkeläistä, on se aina kreikkalaisesta sanasta _gennema_ (niinkuin
Matt. 3: 7; 12: 34; 23: 33; Luukk. 3: 7) tai _genas_ (niinkuin 1 Piet.
2: 9). Mutta kolmesta tämän ennustuksen toistamisesta käy selville,
että Herra käytti kokonaan toista sanaa (genea), joka ei merkitse rotua
eli sukua, vaan sukupolvea (miespolvea), Toiset kohdat, joissa _genea_
käytetään, todistavat, ettei sitä ole käytetty siinä merkityksessä,
joka on sanassa rotu eli suku, vaan ihmisistä, jotka elävät yhtaikaa.
Todistukseksi mainitsemme Matt. 1: 17; 11: 16; 12: 41; 23: 36; Luukk.
11: 50, 51; 16: 8; Apt, 13: 36; Kol. 1: 26; Hebr. 3: 3 0.
2) Jeesus ei voinut tarkottaa juutalaista sukua, ja ei olisi ollut
oikein kertomuksessa käyttää kreikkalaista sanaa, joka olisi merkinnyt
_sukua_, koska juutalainen suku ei ollut apostolien kysymyksen
esineenä, eikä liioin Herran ennustuksenkaan esineenä, joka oli
vastaus. Israelia on tuskin mainittukaan tässä ennustuksessa, ja jos
olisi sanottu, että tämä _suku_ ei katoa, ennenkuin kaikki on
täyttynyt, olisi jäänyt avoimeksi kysymys siitä, mitä _sukua_
tarkotettiin, koska ei mitään erikoista sukua mainita. Olisi sentähden
ollut yhtä sopivaa, jos sana olisi merkinnyt _sukua_, sanoa, että
tarkotettiin koko _ihmissukua_ kuin sanoa, että tarkotettiin _Juudan_
sukua.
Mutta kun ymmärrämme, että sana _genea_ tässä niinkuin muuallakin
merkitsee _sukupolvea_, ja että Jeesuksen sanat muodostivat
ennustuksen, joka ulottui Evankelikauden yli, ei meillä ole mitään
vaikeutta ymmärtää, että ne merkitsevät: "tämä sukupolvi (joka saa
todistaa nämä merkit, joista apostolit kysyivät, ja jotka Herra juuri
antoi tietää nim. auringon ja kuun pimeneminen sekä tähtien putoaminen)
-- _tämä sukupolvi_ ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu". Toisin
sanoen, mainitut merkit tapahtuvat yhden sukupolven aikana aikakauden
lopussa.
Huomautus viikunapuusta voi olla tilapäinen, mutta me olemme
taipuvaiset uskomaan, ettei niin ollut. Se erikoinen asianhaara, että
on kertomus siitä, kuinka Herra kirosi viikunapuun, jossa ei ollut
hedelmää, ja joka silloin heti kuivettui (Matt. 21: 19--20), tekee
meidät taipuvaisiksi uskomaan, että viikunapuu tässä kertomuksessa
merkitsee Juudan kansaa. Jos niin on, on tämä ennustus nyt
täyttymisillään selvällä tavalla; sillä eivät ainoastaan nyt uhannet
israelilaiset palata takaisin Palestiinaan, vaan siionismiliike, joka
alkoi muutamia vuosia sitten on saavuttanut sellaisen laajuuden, että
on katsottu tarpeelliseksi pitää kongresseja, joihin edustajia kaikista
maailman osista on ottanut osaa antaakseen käytännöllisen muodon
juutalaisen valtion uudistamisehdotukselle Palestiinassa. Nämä nuput
kehittyvät, mutta eivät tule kypsiksi hedelmiksi ennenkuin lokakuussa
1914, jolloin pakanain ajat täyttyvät. -- Luukk. 21: 24.
Yhden sukupolven voidaan laskea käsittävän 100 vuotta (joka itse
asiassa onkin nykyinen raja) tai 120 vuotta. Mooseksen elämän pituus ja
Raamatun raja (1 Moos. 6: 3.) Jos lasketaan sata vuotta vuodesta 1780,
jolloin ensimäinen merkki näkyi, tulee rajaksi 1880; ja meidän
ajatuksemme mukaan oli jokainen yksityinen ennustettu piirre _alkanut_
täyttyä silloin: "Elon aika" eli korjuuaika, joka alkoi lokakuussa
1874, valtakunnan järjestäminen ja Herran vallanottaminen kuninkaana
huhtikuussa 1878, "koston" eli "vihan päivä", joka saavuttaa
huippukohtansa noin 1915, sekä viikunapuun nupuille tuleminen. Ne,
jotka tahtovat sanoa, että vuosisata eli sukupolvi yhtä mielellään
voitaisiin laskea viimeisestä merkistä, tähtien putoamisesta kuin
ensimäisestäkin, auringon ja kuun pimenemisestä, voivat tehdä sen ilman
epäjohdonmukaisuutta, ja vuosisata, joka alkoi v. 1833, on vielä
kaukana lopustaan. Monet, jotka olivat (kirjaimellisen) tähtien
putoamisen todistajina, elävät vielä. Ne, jotka vaeltavat meidän
kanssamme nykyisen totuuden valossa, eivät odota, että ne merkit, jotka
jo ovat täällä, _tulisivat_, vaan he odottavat sen täyttymistä, joka
parasta aikaa on tapahtumassa. Tai, koska Mestari sanoi: "Kun näette
tämän _kaiken_", ja koska "Ihmisen Pojan merkki taivaalla" ja
viikunapuun nupuille tuleminen sekä "valittujen" kokoaminen lasketaan
merkeiksi, niin ei olisi sopimatonta laskea sukupolvea vuodesta
1878--1914 = 36 1/2 vuotta -- mikä on ihmisen keskimääräinen ikä meidän
aikanamme.
"Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan (ihminen,
siinailainen käsikirjotus), eivät (edes, siin. käsik.) taivaan
enkelit(-kään), eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." (Matt. 24: 36,
vertaa Mark. 13: 32, 33.) "Olkaa varuillanne; valvokaa ja rukoilkaa,
sillä ette tiedä milloin se aika tulee."
Monelle näyttävät nämä sanat merkitsevän enemmän kuin mitä ne
todellisuudessa ilmaisevat. He ajattelevat niitä, ikäänkuin ne
panisivat lukkoon kaikki Raamatun ennustukset ja tekisivät ne
hyödyttömiksi -- niinkuin Herra olisi sanonut -- "ei kukaan ihminen
_koskaan_ tiedä", kun hän ainoastaan sanoi: "ei kukaan tiedä (nyt)",
tarkottaen ainoastaan niitä henkilöitä, jotka silloin kuulivat häntä,
joille ei vielä ollut otollinen aika ilmaista aikoja ja hetkiä. Kuka
voi epäillä, etteivät "taivaan enkelit" ja "Poika" _nyt_ täysin ja
selvästi _tiedä_ kaikkea sitä, mikä on edistynyt niin pitkälle, että se
on täyttymäisillään? Ja jos ei heitä estäisi se, mikä on kirjotettu
tässä värssyssä, _nyt_ tietämästä, niin ei myöskään Jumalan pyhiä estä
_nyt_ tämä värssy koettamasta ymmärtää kaikkea sitä totuutta, "mikä
ennen on kirjotettu meille opiksi". Siin oli suureksi osaksi, koska ei
ollut Isän tahto, että hänen lapsensa _silloin_ tai aina siihen aikaan
saakka, jolloin "sinetit" murrettiin [II osa, 2 ja 3 luku], tietäisivät
ajan, jonka tapahtumain kulun Herra kuvasi vakuuttaen heille, että jos
he valvoisivat ja pysyisivät uskollisina, niin ei heitä, kun aika tuli,
jätettäisi pimeyteen, vaan he sekä näkisivät että tietäisivät.
Jumala ilmaisi profetta Danielin kautta, että "taitavat" eli
ymmärtäväiset tuona aikana ymmärtäisivät näyn ja ennustuksen, ja että
ainoastaan "jumalattomat" eivät ymmärtäisi. (Dan. 12: 9, 10.) Tähän
viittaa apostoli Paavali todistuksessaan: "Te, veljet ette ole
pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas",
vaikka se kohtaa maailmaa sillä tavalla. "Valvokaa siis joka aika
(jotta _aikanaan tietäisitte_) ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin
arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva."
Niinkuin Noakin päivinä -- "eivät tienneet." "Sillä niinkuin oli Noakin
päivinä, niin on Ihmisen Pojan parusiassa (läsnäolossa) oleva. Sillä
niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja
joivat, naivat ja naittivat siihen päivään asti, jona Noak meni
arkkiin, _eivätkä tietäneet,... niin on myös Ihmisen Pojan parusiassa
(läsnäolossa) oleva_." -- Matt, 24: 37--39.
Monet jättävät huomioonottamatta todellisen vertauskohdan tässä,
löytämättä mitään tukea sille Herran sanasta ja otaksuvat, että
yhtäläisyys koskee _pahuutta_ Noakin aikana ja pahuutta Kristuksen
toisessa läsnäolossa. Vaikka sellainen vertaus olisi ollut paikallaan,
on kumminkin tosiasia, ettei sitä tässä tilaisuudessa tehty. Ei,
vertaus koskee yhtä suurta _tietämättömyyttä_ näinä molempina aikoina.
Ainoastaan Noak ja hänen perheensä _tiesivät_; kansa _ei tietänyt
mitään_, vaan jatkoi tavallista elämäänsä: naiden, istuttaen,
rakentaen, syöden ja juoden. Samalla tavalla tietää ainoastaan Herran
kansa _Kristuksen toisen läsnäolon aikana_ tämän aikakauden lopussa
hänen _läsnäolonsa_, ja suuren hädän päivän ollessa oven edessä
ymmärtävät ainoastaan he, mitä tulee, tai mikä on kaiken loppu. Muut
_eivät tiedä_.
Luukkaan 17: 26--29 sanotaan meille samaa, ja näemme siitä, että sekä
Noakin että Lotin naapurit olivat _tietämättömiä_ siitä hädästä, joka
uhkasi heitä _Noakin päivinä_ ja _Lotin päivinä_, niinkuin maailma
ylimalkaan on tietämätön siitä hädästä, joka on edessä _Ihmisen Pojan
päivinä_ -- sitte kun hän on tullut ja on läsnä. Me näemme tämän
selvästi täyttyvän ympärillämme tänä aikana. Maailma on tuskastunut ja
levoton; mutta se ei tiedä Ihmisen Pojan _läsnäolosta_ ja
"elonkorjuutyöstä", joka nyt on käynnissä. Vaikka he voivat tehdä
lähimain oikeita kuvauksia tulevasta hädästä, ei heillä kumminkaan ole
aavistustakaan siitä siunauksesta, joka seuraa sitte.
"Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika (ollen jo ennen läsnä)
ilmestyy (ensin valvoville 'neitsyeilleen' ja sitten hädän aikana,
kaikille ihmisille). Sinä päivänä älköön katolla oleva, jolla on
kapineensa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan, ja samoin älköön
pellolla oleva palatko takasin. Muistakaa Lotin vaimoa! Joka koettaa
säilyttää henkeänsä (hieromalla sovintoa omantuntonsa kanssa ja
pysymällä Baabelissa), kadottaa sen, ja joka kadottaa sen (uhraa
nykyisen elämän edut), saattaa sen elämään" -- ijankaikkisesti. --
Luukk. 17: 30--33.
Tällä tavalla käyttää Luukas samoja sanoja, joita edellisessä
tarkastimme, ja sovittaa ne Evankelikauden loppuun -- "jolloin Ihmisen
Poika ilmestyy".
"_Muistakaa Lotin vaimoa_!" Tämä on Herran vakava kehotus. Kuinka vähän
sopiva tämä kehotus olisikaan ollut, jos se olisi koskenut ainoastaan
niitä, jotka pakenivat Judeasta v. 70; mutta sitävastoin kuinka
valtava se onkaan, jos sitä katsotaan neuvoksi Jumalan kansalle nyt
Evankelikauden lopussa. Kun opimme ymmärtämään, että Babylon on
tuomittu, ja kuulemme Herran kehotuksen: "Lähtekää siitä ulos, te minun
kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin
hänen vitsauksiansa kärsiä", niin on se todellakin niinkuin niiden
lähettiläiden ääni, jotka jouduttivat Lotia ja hänen perhettänsä
Sodomasta paetessa, sanoen: "Pakene sielusi tähden; älä katsahda
taaksesi, ja älä myös pysähdy koko tällä lakeudella; vaan pakene
vuorille (oikeammin: _vuorelle)_, ettet hukkuisi!" -- 1 Moos. 19: 17.
Kuvaus tulee voimakkaammaksi, kun muistamme, että nimikristikunta on
"suuri kaupunki (Babylon), jota hengellisesti puhuen sanotaan
Sodomaksi." -- Hm. 11: 8.
Lotin vaimo "katsoi taaksensa", alettuaan paeta osotettuun suuntaan;
hän halusi niitä asioita, jotka olivat takana. Niin on myöskin
muutamien niiden laita, jotka nyt pakenevat Babylonista Herran vuorelle
(valtakuntaan); he ovat myötätuntoisempia sille, joka on takana kuin
sille, joka on edessä. Kukaan muu ei kumminkaan täytä juoksuansa,
paitsi se, joka tavottelee sitä, joka on ylhäältä, eikä sitä, joka on
maan päällä. Pyhien kestäväisyys riippuu sydämen täydellisestä
vihkiytymisestä: kaikki ne, joilla ei ole sitä, eivät voi juosta niin,
että he voittaisivat suuren voittopalkinnon.
Toinen otettu ylös, toinen jätetty.
"Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi yhdellä vuoteella; toinen
otetaan ylös ja toinen jätetään." -- Luukk. 17: 34 (jätetty pois
Matteuksessa).
Herra ilmottaa meille profetan kautta, että vaikka
tuhatvuotisvaltakunnan aamu lähestyy, niin lähestyy myöskin yö. (Jes.
21: 12.) Tulee hädän yö, jonka ensimäisen osan aikana pyhät kootaan
pois Babylonista. Sopusoinnussa Jesajan (28: 20) "vuode"-sanan käytön
kanssa, voidaan tämän sanan tässä tulkita vertauskuvaavan inhimillisiä
uskontunnustuksia, jotka ovat riittäviä "lapsille" Kristuksessa; mutta
liian lyhyitä kehittyneen ihmisen ojentumiselle niissä. Tämä on totta
niistä inhimillisistä opeista, joita meille tarjotaan Jumalan sanan
oppien sijasta, mutta jotka eroavat hyvin paljon niistä, joiden pituus
ja leveys, korkeus ja syvyys käy yli kaiken inhimillisen tiedon. Niin
on esim. kalvinlaisten ystäviemme opettama valintaoppi riittävä "vuode"
monen sellaisen levättäväksi, joka on ainoastaan "lapsi" Kristuksessa,
ja joka ei ole saanut mieltään hyvin harjotetuksi; mutta kun nämä
lapset heräävät ja tarkastavat kysymystä nykyisen totuuden valossa sekä
alkavat kasvaa armossa ja tiedossa, huomaavat he kaikella varmuudella
vanhan uskontunnustuksen "vuoteen" liian lyhyeksi, jotta siinä voisi
levätä, ja kun itse kukin niistä koettaa kääriytyä Jumalan lupausten
"peittoon", jonka eksyttävä jumaluusoppi on kutistanut kokoon, huomaa
hän, ettei se peitä häntä tyydyttävästi. Epäilyksen kylmyys hiipii
hänen ylitsensä ja hän alkaa pelätä, että hän, kun kaikki asianhaarat
otetaan huomioon ei ole varma siitä, että hän ja kaikki hänen
ystävänsä ovat "valittujen" joukossa, ja lopulta huomaavat sellaiset
kehittyneemmät kristityt, että on helpotus saada poistua sellaisesta
epämukavasta tilasta; ja sellaisille lähettää Jumala nykyisen totuuden
valon johtamaan heitä "avaralle maalle", jossa on totinen lepo ja
riittävä peite kaikille, jotka koettavat oppia tuntemaan ja tekemään
Isän tahdon. Toiset -- ja niitä on suurin osa -- ovat kumminkin täysin
tyytyväisiä erilaisiin pieniin seimiinsä, koska he ovat kristillisessä
tiedossa ja kokemuksessa "lapsia" eikä "miehiä".
"Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään."
"Silloin on kaksi pellolla; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." --
Matt. 24: 40, engl. k.
"Pelto on maailma", selitti Herra, ja tässä ennustuksessa tarkotetaan
tällä tilaa eli asemaa nimellisen "talon" -- Babylonin ulkopuolella.
Tästä opimme niinmuodoin, etteivät kaikki ne, jotka "kootaan", tule
Babylonista, vaan että jalokivet etsitään sieltä missä ne ovat, sillä
"Herra tuntee omansa", ja tässä elonkorjuussa ottaa hän vaarin
jalokivistänsä -- kokoaa valittunsa, jotta he tulisivat
kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan.
"Kaksi on jauhamassa myllyssä; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään."
-- Matt. 24: 41 (siamilainen ja vatikaaninen käsikirjotus); Luukk. 17:
35. Mylly on paikka, missä valmistetaan ruokaa. Julkiset opettajat ja
jumaluusopilliset koulut jauhavat hengellistä ruokaa "Babylonille", ja
nämä myllyt antavat hyvin huonosti sulavaa ravintoa. Valitetaan yhä
enemmän ja enemmän, että saatavissa oleva ruoka on suurimmaksi osaksi
kuoria ja akanoita, jotka eivät voi pitää vireillä ja vahvistaa
hengellistä elämää, ja jokainen jauhaja on pakotettu valmistamaan sitä,
jota hänen oma lahkonsa antaa hänelle. Ja hän ei voi säilyttää
asemaansa ja kumminkin jakaa uskon huonekunnalle "ruokaa aikanaan" --
tervettä ravintoa. Niinollen kokoaa "nykyinen totuus" muutamia jauhajia
ja jättää toisia -- toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. Ne, jotka
ovat uskollisia Jumalalle ja hänen kansalleen, otetaan ylös; kaikki
muut jätetään. Kun maailma ja nimiseurakunta väittävät, että tämä aika
on yhdistysten ja yhdistymisen aika, selittää Jumala, että se on
erottamisen aika. -- Jes. 8: 12.
Kokoontumispaikka -- vetovoima.
"He (opetuslapset) vastasivat ja sanoivat hänelle. Missä Herra? (Missä
nämä otetaan ylös?) Niin hän sanoi heille: Missä raato (kuollut ruumis
-- ruoka) on, sinne myös kotkat kokoontuvat" -- Luukk. 17: 37;
Matt, 24: 28.
Opetus on se, että _sinä päivänä_, kun Herra kokoaa "valittunsa"
neljästä ilmansuunnasta -- kristikunnan kaikista osista -- hän vetää
ne, niinkuin kotkat vedetään, nim. sen ravinnon kautta, jonka he
tarkalla näöllään ja maullaan huomaavat. Myöskin opimme, että Herra
oikeana aikanaan, varaisi heidät sopivalla ravinnolla, ja että hänen
kansansa tuntisi sen ja kokoontuisi sen ympärille. Ne, jotka ovat
valmiita ja arvokkaita, otetaan ylös, ja toiset jätetään.
Nykyisen totuuden ruoka, jota Herra nyt antaa, sekä pyhien
kokoontuminen sen kautta ja sen tykö, sopii tarkkaan tämän ennustuksen
kuvaukseen. Kutsu, joka nyt annetaan, ei ole, että on poistuttava
yhdestä "myllystä" ja mentävä toiseen tai yhdestä "vuoteesta" ja
mentävä toiseen jotakuinkin samanlaajuiseen. Se ei ole monien tai
harvojen kokoamista yhden tai toisen ihmisen tykö tai johonkin uuteen
lahkoon, vaan se on kokoamista Kristuksen tykö, totisen ja ainoan
opettajan ja Mestarin luo. Koska ja missä on koskaan ennen esiintynyt
sellainen kaikkien niiden julkinen tunnustaminen, jotka luottavat
Kristuksen kalliiseen vereen, ja jotka ovat vihkiytyneet hänelle,
ainoaksi uskon huonekunnaksi -- jossa kaikki ovat veljiä -- ja
sellainen ainoan lainsäätäjän. Kristuksen tunnustaminen, niin että on
jätetty huomioonottamatta inhimilliset uskontunnustukset ja
uskonsäännöt muista aineista? Ei koskaan eikä missään apostolien
päivien jälkeen, niinpaljon kuin me tiedämme.
On myöskin huomattava, että toisten liikkeiden yhteydessä on ollut
suuria inhimillisiä kykyjä, avuja, kaunopuheliaisuutta j.n.e., mutta
niin ei ole laita nykyisen Herran luoksekokoamisen kanssa. Tässä on
_totuus_ -- hengellinen ruoka, jonka Herra antaa -- muodostamassa koko
vetovoiman. Inhimillinen koreus ja kaunopuheliaisuus saa täällä hyvin
vähän käyttöä; niitä ei ole eikä niitä kaivata. Kokoojat ja ne, jotka
kootaan, tulevat yhteen, koska he "isoavat ja janoavat vanhurskautta",
ja koska he löytävät tyydyttävän ravinnon, jonka Herra itse on antanut,
ja jokainen heistä syö siitä.
Valvokaa, jos tahdotte tietää.
"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee. Mutta
tietäkää se, (että syy siihen, että aika niin kätketään vertauskuviin
ja vertauksiin, on se), että jos perheenisännillä olisi tiedossa millä
yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi sisäänmurtoa
tehtävän taloonsa." -- Matt. 24: 42, 43.
"Perheenisäntä" nykyisenä aikana ei ole Herramme, vaan vastustajamme,
Perkele, "tämän maailman jumala", "ilmavallan hallitsija", tämän
"maailman ruhtinas", joka nyt hallitsee epäuskon lapsissa, sokaisten
kaikkien niiden mielet, joiden ymmärryksen silmät eivät ole voidellut
Herran silmävoiteella. (2 Kor. 4: 4, Ef. 2: 2; Ilm. 3: 18.) Tämä
vastustaja on sekä ilkeä että viekas, ja kaikkea sitä tietoa, mikä
hänellä on Jumalan ajoista, hetkistä ja säädöksistä, käyttää hän
nopeasti vastustaakseen Jumalan suunnitelmaa, niinkuin Herra selittää
edelläolevassa lausunnossaan.
Jumalan menettely Saatanan kanssa on ollut se, että hän on saanut mennä
omaa tietään, paitsi niissä tapauksissa, kun tämä menettely olisi ollut
ristiriidassa tämän suunnitelman kanssa, ja hän on niin valvonut
Saatanan pahoja aikomuksia, että ne palvelevat ja edistävät Jumalan
suunnitelmaa. Niinollen on Saatana, vaikka hän on kauvan tuntenut
Raamatun (Matt. 4: 6) ymmärtänyt ainoastaan mitättömän vähän siitä, ja
hän ei ole ymmärtänyt sitä samasta syystä kuin ei ihminenkään -- koska
suurin osa sen sisällöstä on esitetty vertauksissa, vertauskuvilla ja
kuvakielellä. Ja nyt, kun on kaiken sen ymmärtämisen aika, on sen
ymmärtäminen rajotettu niihin, joita johtaa pyhä henki, joka, niinkuin
Herra lupasi, "opastaa _teidät_ koko totuuteen", mutta jota maailma ei
voi ottaa vastaan. Saatanalla ei ole pyhää henkeä eikä se johda häntä,
ja sentähden on paljon Jumalan sanassa tyhmyyttä hänelle. Mutta
epäilemättä on hänkin maailman tavoin jossain määrin oppinut, että
"Herran salaisuus on niillä, jotka häntä pelkäävät, ja hän ilmottaa
liittonsa heille". (Ps. 25: 14.) Voimme sentähden otaksua, että hänen
edustajansa, langenneet enkelit, ovat usein läsnä siellä, missä Jumalan
totiset vihkiyneet lapset kokoontuvat raamatuntutkisteluun j.n.e.,
koettaakseen oppia heiltä jotakin Jumalan suunnitelmasta.
Millä tavalla Saatana toisin olisi asettanut suunnitelmansa, jos
hänellä olisi ennen ollut tieto Jumalan suunnitelmasta, siitä voimme
ainoastaan arvailla, mutta Herran todistus ilmaisee selvästi, että jos
Saatanalla olisi ollut sellainen tieto, olisi ollut välttämätöntä, että
Evankelikausi olisi päätetty ja Tuhatvuotiskausi aljettu toisella
tavalla kuin Jumala oli aikonut ja ennustanut. Mutta sen sijaan, että
hän olisi tietänyt Jumalan suunnitelmat ja puolustanut taloansa,
yllätti hänet Herran _parusia_ v. 1874 ja "elonajan"-työ, joka silloin
alkoi; niin että huolimatta kaikesta hänen ilkeydestään, kaikista hänen
petoksistaan ja totisen valon jäljittelyistään, kukistuu hänen
"talonsa", nykyiset laitokset, nyt täydellisesti. Kun hän nyt huomaa
tämän, panee hän liikkeelle kaiken pettämisvoimansa, hän ryhtyy
siihenkin keinoon, että petettyjen palvelijainsa kautta suorittaa
ihmetöitä, parantaen ruumiillisista sairauksista, vaikka hän on
sairauden ja kuoleman ruhtinas. (Hebr. 2: 14.) Mutta talo, joka siten
on riitaantunut itseänsä vastaan, kukistuu varmasti, ja Babylonin
lankeemus on suuri, se lankeaa suuren myllynkiven tavoin, joka
heitetään mereen. -- Ilm. 18: 21.
"Sentähden olkaa tekin valmiina, sillä hetkenä, jona ette luule,
Ihmisen Poika tulee." -- Matt. 24: 44.
Sana _tekin_ merkitse tässä Herran uskollisia Saatanan ja hänen
huonekuntalaistensa vastakohtana. Eivät edes pyhät voineet edeltäkäsin
tietää Herran läsnäolon aikaa, ei hänen läsnäolonsa ollut myöskään
tunnettu ennenkuin lähes vuotta jälkeen lokakuun 1874, jolloin hänen
kolkuttamisensa profettain ja apostolien sanain kautta huomattiin.
Siitä saakka ovat monet ulkonaiset merkit ja todistukset ilmaisseet
Ihmisen Pojan läsnäolon ja hänen valittunsa, jotka nyt kootaan
"taivasten toisesta äärestä niiden toiseen ääreen asti", viedään hänen
vierastaloonsa ja heitä pyydetään istumaan pöytään ja syömään sitä
ruokaa, josta ei maailma tiedä, ja silloin palvelee heitä etupäässä
Mestari itse, mutta sen ohessa myöskin toiset, -- Katso Luukk. 12: 37.
Ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle.
"Kuka siis on se uskollinen ja älykäs palvelija, jonka hänen herransa
on asettanut palvelusväkensä yli, antamaan heille ruokaa ajallaan?
Autuas on se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan tapaa niin
tekemästä. Totisesti sanon teille hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa
yli". -- Matt. 24: 45--47; Luukk. 12: 42--44.
Nämä sanat näyttävät osottavan, että sinä erikoisena aikana, jota tässä
tarkotetaan -- s.o. Herran _läsnäolossa_, ja valittujen kokoamisen
aikana --, Herra, kansansa suuri palvelija, valitsisi _kanavan_
antaakseen ruokaa aikanaan, vaikka toisiakin kanavia eli
"kanssapalvelijoita" käytettäisiin ruoan antamiseksi
uskonhuonekunnalle. Mutta palvelija on ainoastaan hoitaja ja voidaan
erottaa koska hyväänsä, jos ei hän kaikissa kohdin täydelleen ja
niinkuin pitää tunnusta Mestaria -- Jumalan ja hänen kansansa suurta
palvelijaa, "liiton enkeliä", Kristusta.
Jos mainittu palvelija pysyy uskollisena sekä Herralleen,
kanssapalvelijoilleen että uskonhuonekunnalle, palkitaan hänen
uskollisuutensa sillä, että hän yhä edelleen saa olla hoitajana.
Niinkauvan kuin hän palvelee uskollisesti, saa hän edelleen antaa uskon
huonekunnalle "uutta ja vanhaa" -- ruokaa aikanaan -- esittäen kaikki
kalliit Jumalan varastoaitan aarteet. Mutta jos hän osottautuisi
uskottomaksi, pantaisi hän kokonaan pois paikaltaan ja jätettäisiin
ulkonaiseen pimeyteen, kun luultavasti joku toinen saisi ottaa hänen
paikkansa ja joutuisi samojen ehtojen alaiseksi.
Ajatuksemme mukaan ei tämä merkitse, että "se palvelija" eli hoitaja,
jota käytetään kanavana jakamaan "ruokaa aikanaan", on ruoan
_valmistaja_, eikä myöskään että hän on _henkeytetty_, eikä liioin että
hän on erehtymätön. Päinvastoin voimme olla varmoja siitä, että ketä
hyvänänsä Herra haluaa tällä tavalla käyttää jakamaan totuutta, tulee
hänen olla hyvin vaatimaton ja nöyrä sekä Herransa kunniaa harrastava
palvelija, niin ettei hän ajattelisi vaatia totuuden omistusoikeutta,
vaan ainoastaan jakaisi sen innokkaasti Herransa lahjana Herransa
"palvelijoille" ja "uskonhuonekunnalle".
Toinen mielenlaatu tai toinen menettelytapa johtaisi kaikella
varmuudella hoitajan vaihtumisen. Sen osottaa myöskin Herra seuraavissa
sanoissa:
"Mutta jos tuo palvelija tulee pahaksi ja (kadottaessaan uskon) sanoo
sydämessään: Herrani viivyttelee tuloaan, ja rupeaa lyömään
palveluskumppaneitansa ja syö ja juo juopuneiden kanssa (heidän
vääristä opeistaan), niin sen palvelijan herra on läsnä päivänä, jona
hän ei odota ja hetkenä jona hän ei arvaa, ja erottaa hänet (olemasta
palvelijanaan) ja määrää hänelle saman kohtalon kuin ulkokullatuille.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." -- Matt. 24: 48-51,
engl. k.
* * * * *
Jeesus oli suurin kaikista profetoista, ja hänen ennustuksensa on
niinikään sattuvin. Mooseksen, Jeremian ja toisten profettain
ennustukset käsittelevät pääasiassa lihallisen Israelin hylkäämistä ja
kokoamista. Jesajan ennustukset esittävät -- paitsi sitä mitä ne
sisältävät lihallisesta Israelista --- Kristuksen kärsivänä meidän
synteimme tähden ja pakanain valona. Ne puhuvat myöskin ihmiskunnan
sokaistujen silmäin avaamisesta -- jotta he näkisivät "totisen valon".
Daniel ennustaa Messiaan tulevan ja kuolevan, kaikkein pyhimmän
voitelemisen helluntaina, pakanakansojen historian niiden loppuun
saakka sekä Messiaan valtakunnan perustamisen koko taivaan alle. Hän
osottaa myöskin paavikunnan pienen sarven, vainoovan vallan, kuinka se
hävittäisi pyhät aikakauden aikana, sekä valtakunnan odotuksen päivät
j.n.e. Muttei kukaan muu profetia kuin Herra ole antanut meille
tarvittavia yksityiskohtaisia tietoja tästä "elonajasta", jotka
yhdistävät ne niihin huomattaviin tapauksiin, joista muut profetat ovat
ennustaneet.
Herran ennustus on, niinkuin muidenkin, peitetty vertauskuviin ja
kuvakieleen, ja samaa tarkotusta varten: ettei "yksikään jumalaton
ymmärrä", vaan ainoastaan Jumalan nöyrä, totinen ja uskollinen kansa --
Jumalan määräämänä aikana ja hänen määräämällään tavalla.
"_Teidän_ on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta
muille ne esitetään vertauksin ('arvotuksin'), jotta he, vaikka
näkevät, eivät näkisi ja, vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi."
-- Luukk. 8: 10.