Suuren päivän taistelu.
Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.
-- Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. Ja Ranskan vallankumous esikuvia.
-- Sen yleinen luonne ja laajuus. -- Herran suuri sotajoukko. --
"Kaikkein pahimmat pakanat." ---- Jaakobin hädän aika. -- Gogin ja
Magogin tappio.
"Sillä katso, siinä kaupungissa, joka minun nimelläni nimitetään
('kristikunta', 'Babylon'), alotan minä pahaa tekemään... Minä
olen kutsuva miekan kaikkien maan asukasten yli, sanoo Herra
Sebaot... Herra on korkeudesta kiljuva ja pyhästä asunnostansa
on hän antava äänensä kuulua; kovasti on hän kiljuva yli
(nimi-)laitumensa (kristikunnan). Semmoisella huudolla kuin
viinikuurnan polkijan, on hän vastaava kaikille maan asukkaille.
Jyrinä käy maan ääriin asti, _sillä Herralla on riita-asia
kansoissa. Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa_;
jumalattomat, ne hän antaa miekan omiksi, sanoo Herra.
Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus lähtee kansasta
kansaan ja kova myrsky nousee maan ääristä. Ja Herran surmaamia
on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti. Ei heitä
valiteta eikä koota eikä haudata; loaksi he jäävät maan päälle."
-- Jer. 25: 26--29--38.
Niin pulmallinen ja omituinen on tämä koston päivän taistelu, ettei
sitä voisi kuvata ainoastaan _yhdellä_ vertauskuvalla. Sentähden
käytetäänkin Raamatussa monta voimakasta vertauskuvaa, niinkuin sotaa,
maanjäristystä, tulta, tuulta, tuuliaispäätä ja tulvaa.
Se on "_sota Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä_", sillä Herra
Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa. -- Ilm. 16: 14; Jes. 13: 4.
Se on "_suuri maanjäristys... niin suuri_, ettei sen vertaista ole
ollut siitä asti kuin ihmisiä on maan päällä ollut", joka "järkyttää
maan, jopa taivaankin". -- Ilm. 16: 18; Hebr. 12: 26.
Se on Jumalan "_kiivauden tuli_, joka kuluttaa koko maan. Sekä nykyiset
taivaat (kristikunnan kirkolliset mahdit) että maa (sekä kirkon että
valtion vaikutuksen alainen yhteiskuntajärjestys) ovat säästetyt tämän
tuomiopäivän tulelle." -- Sef. 3: 8; 2 Piet. 3: 10, 12; Mal. 4: l.
"Herran tie on _tuulessa_ ja _tuuliaispäässä_." "Kuka voi seisoa hänen
kiivautensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa tulta?" -- Nah. 1: 3,
6, 7.
"Katso, Herra tuottaa väkevän ja voimallisen raesateen, niinkuin
tuhotuulen, niinkuin rankasti satavain vetten kuuron se hänet voimalla
maahan syöksee." "Mutta paisuvalla tulvalla hän tekee lopun sen
paikasta, ja vainoo vihollisiansa pimeydellä." -- Jes. 28: 2; Nah. 1:
4, 5, 8.
Se, etteivät kirjaimelliset tulvat ja kirjaimellinen tuli hävitä
kiertotähteämme, maata, ja sen asukkaita, käy selville siitä
lupauksesta, että nykyistä asiainjärjestystä seuraa uusi järjestys --
"uusi taivas (henkinen hallitus, Jumalan kirkastettu seurakunta) ja
uusi maa (inhimillinen yhteiskunta, joka on uudestaan järjestetty
Jumalan valtakunnan alaisena rakkauden, eikä itsekkäisyyden lain
perustukselle)". Tarkottaen tätä uutta asiainjärjestystä sanoo Jumala
profetan kautta: "_Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi,
että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä
yksimielisesti_." -- Sef. 3: 9.
Kaksi huomattavaa esikuvaa lähestyvästä onnettomuudesta.
Älköön kukaan kumminkaan tästä päättäkö, että nämä vertauskuvalliset
kuvailut tarkottavat ainoastaan sanasotaa, pelon vavistusta tai
inhimillisten kärsimysten myrskyä. Se muodostaa kyllä osan taistelusta,
erittäinkin alussa, mutta ennustukset näyttävät selvästi, että siitä
lopuksi tulee kauhea, verinen taistelu. Olemme jo tarkastaneet [luku 3
ja H osa luku 7] sen esikuvallisen hädän luontoa, joka kohtasi
lihallista Israelia Juutalaiskauden lopussa, ja nyt, kun olemme
ehtineet rinnakkaiskauteen, Evankelikauden elonkorjuuseen, näemme
kaikki merkit samallaisesta, vaikka paljon suuremmasta, "kristikunnan"
hädästä, sen vastakuvasta, ja se käsittää lopuksi koko maailman.
Rooman armeija ja sota aiheuttivat ainoastaan pienen osan juutalaisten
hädästä, jonka kauhut historia kuvaa niin kauheiksi, että ainoastaan
Ranskan vallankumousta voidaan verrata siihen. Pääasiallisena syynä
siihen oli sisäinen hajaannus, lain ja järjestyksen kukistaminen --
anarkia. Itsekkäisyys sai täyden ylivallan ja asetti toisen toistansa
vastaan -- aivan niinkuin on ennustettu siitä hädästä, joka kohtaa
kristikuntaa. -- Sak. 8: 9--11.
Ei tarvita mitään todistuksia siitä, että sellainen hätä on meidän
aikanamme sekä mahdollinen että todennäköinen. Mutta jos joku epäilee
sitä, tarvitsee hänen ainoastaan ajatella sitä suurta vallankumousta,
joka ainoastaan vuosisata sitten vei Ranskan yhteiskunnallisen
romahduksen partaalle ja uhkasi maailman rauhaa.
Muutamilla on se väärä käsitys, että maailma on kasvanut pois
muinaisten aikojen julmuudesta ja raakalaisuudesta, ja he uneksivat
luulotellulla varmuudella, etteivät menneiden aikojen onnettomuudet voi
uudestaan kohdata maailmaa, mutta tosiasia on, että aikamme sivistys on
ainoastaan hyvin ohut kiilto, joka helposti voi pudota. Kukaan, joka
avoimin silmin katselee uuden ajan historiallisia tosiasioita ja
ymmärtää arvostella ihmiskunnan kuumeista suonentykytystä nykyaikana,
ei voi epäillä, että menneiden aikojen kauhut voivat toistua.
Ja tämä on sitä paljon varmempi, kun luja profetallinen sana ennustaa
hätää, jollaista ei ole koskaan ennen ollut. Ilmestyskirjan
vertauskuvallisella kielellä on Ranskan vallankumous esitetty "suureksi
maanjäristykseksi". Se oli niin suuri yhteiskunnan järkkyminen, että
koko "kristikunta" vapisi, kunnes se oli ohi. Ja tämä yhden ainoan
kansan vihan kauhea ja äkillinen puhkeaminen ainoastaan vuosisata
sitten voi antaa meille käsityksen siitä riehuvasta myrskystä, joka on
edessä, kun kaikkien vihastuneitten kansojen kiukku särkee kaikki lain
ja järjestyksen siteet ja saa aikaan maailmanlaajuisen anarkian.
Muistakaamme myöskin, että tämä vallankumous tapahtui kansassa, jota
pidettiin kaikkein kristillisimpänä maailmassa, ja joka vuosisadat oli
ollut paavikunnan varmimpana tukena. Kansa, joka oli Babylonin väärän,
kirkkoa ja valtiota koskevan oppi viinin juovuttama, ja joka kauvan oli
ollut pappisviekkauden ja taikauskon sokaisemana, ylenantoi siten
kaikki iljettävyydet ja antoi kauhealle raivolleen vapaan vallan.
Ilmestyskirjassa näyttää Herra viittaavan Ranskan vallankumoukseen
alkunäytöksenä ja kuvauksena siitä suuresta hädänajasta, joka nyt
lähestyy. Historiankirjottaja esittää tämän vallankumouksen syyt
seuraavasti ["Campaigne of Napoleon", siv. 12]:
"Ranskan vallankumouksen välittömänä ja pääasiallisena syynä oli kansan
hätä ja hallituksen rahapula, joka johtui niistä ennenkuulumattomista
raha-avustuksista, joilla Ranska tuki Amerikan siirtoloita niiden
vapauden taistelussa. Hovin hillittömyys ja papiston eripuraisuus,
yleisen sivistyksen edistyminen, vallankumouksellisten periaatteitten
leviäminen, mikä johtui Amerikan vapaussodasta, ja se rasitus, jossa
kansa oli niinkauvan elänyt, ne kaikki yhdessä vaikuttivat tähän
suuntaan... Epätoivoissaan kärsimästään rasituksesta, kiihtyneinä
häpeällisestä itsevaltiudesta ja siitä vääryydestä, jota tehtiin, ja
oppineena ymmärtämään oikeutensa, heräsivät Ranskan kansan joukot
yleiseen suuttumukseen. Vapauden huuto kaikui pääkaupungista rajoille,
Alpeilta Pyreneille, Välimereltä Atlannin rannoille. Niinkuin kaikkia
äkkinäisiä mullistuksia turmeltuneissa valtioissa, seurasi myöskin tätä
kauhut ja julmuudet, joiden rinnalla muinaisen itsevaltiuden rikokset
ja viheliäisyydet jäivät varjoon."
Pääasiassa samat syyt, josta tämä vallankumous johtui, ovat nyt
huomattavissa kaikkialla, ja paljon suuremmassa määrin, ja seurauksena
siitä on maailmanlaajuinen mullistus. Pane huomioon kasvava katkeruus
eri kansanluokkien kesken, julkinen kansan oikeuksien ja sen kärsimien
vääryyksien pohtiminen, vähenevä kirkollisten ja valtiollisten
viranomaisten kunnioittaminen sekä vallankumouksellinen virtailu syvien
joukkojen keskuudessa -- joukkojen lisääntyvä tyytymättömyys
hallitseviin mahteihin ja hallituslaitoksiin. Ja samalla tavalla kuin
Amerikan riippumattomuusselitys 100 vuotta sitten herätti Ranskan
kansassa vapauden ja riippumattomuuden kaipuun, niin on myöskin meidän
aikanamme tämän yrityksen onnellinen lopputulos hallituksen
perustamisesta kansasta ja hallitsemisesta sen kautta vaikuttanut
vanhan maailman kansoihin. Alituinen siirtyminen muista maista
Yhdysvaltoihin todistaa tämän, ja kumminkin on tämän maan vapaus ja
hyvinvointi kaukana siitä, että se tyydyttäisi kansaa. Ajatussuunta on
siellä, niinkuin kaikkialla, vallankumouksellinen, ja se tulee
voimakkaammaksi joka päivä. Ranskan vallankumous oli taistelu erään
totuuden määrän ja vanhan eksytyksen ja taikauskon välillä, jota
maailmalliset ja hengelliset vallassaolijat olivat edistäneet ja
tukeneet voidakseen senkautta lisätä omaa valtaansa ja sortaa kansaa.
Ja kumminkin ilmaisi se selvästi sen vaaran, joka johtuu vapaudesta,
kun ei sitä johda vanhurskaus ja terveen järjen henki. (2 Tim. 1: 7,
engl. k.) Puolinainen tieto eli sivistys on todellakin vaarallinen
asia.
Kun näemme, että samat syyt vaikuttavat koko maailmassa meidän
aikanamme tuottaakseen samallaisen tuloksen paljon suuremmassa mitassa,
voimmeko silloin, erittäinkin kun ennustuksen varotus on silmäimme
edessä, jättäytyä kuviteltuun varmuuteen ja huutaa: Rauha, rauha,
vaikkei rauhaa olekaan. Tulevien tapahtumien ennustetun luonteen
valossa voimme pitää Ranskan vallankumousta kaukaisena jyrinänä, joka
ilmaisee lähestyvää myrskyä, heikkona täristyksenä, joka käy
maanjäristyksen edellä, varottavana suuren aikakausien kellon heilurin
lyöntinä, joka ilmaisee, että keskiyö on edessä, joka päättää nykyisten
asiain järjestyksen ja johtaa uuteen riemuvuoteen hallintomuutoksineen.
Nämä enteet ovat herättäneet koko maailman ja panneet mahtavat voimat
liikkeelle, jotka lopullisesti kukistavat vanhan asiain järjestyksen.
Kun asianhaarat ovat täysin kypsiä, voi pieni mitättömyys sytyttää koko
maailman yhteiskuntarakennuksen. Ranskan vallankumouksen ensimäisenä
merkkinä oli parisilaisnaisten nälkämielenosotus, josta kuningatar
tietämättömyydessään ajattelemattomasti sanoi: "Heidän on tyhmää pitää
sellaista melua _leivästä_; jos on vaikea saada _leipää_, niin ostakoot
_kakkuja_, ne ovat halpoja nyt."
Niin sattuva on sen ja nykyisen ajan yhtäläisyys, että monet
ajattelevat ihmiset, jotka näkevät ajan merkit, nostavat hälyä, kun
taas toiset eivät voi ymmärtää asemaa. Huuto, joka kuului ennen Ranskan
vallankumousta, on mitätön niihin valituksiin verrattuna, joilla
kansanjoukot koko maailmassa nyt syyttävät vallassaolijoita.
Professori G.D. Herron Iowan korkeakoulussa sanoo: "Kaikkialla
viittaavat merkit maailmanlaajuiseen muutokseen. Koko ihmiskunta
odottaa jännityksellä, kunnes sen uusi kaste on suoritettu. Jokainen
yhteiskunnan jänne tuntee ensimäiset kivut siitä suuresta
koettelemisesta, joka koettelee kaikki, jotka asuvat maan päällä, ja
joka päättyy jumalallisella vapahduksella. (Hän ei näe kumminkaan,
_mikä_ vapahdus on, ja _kuinka_ se aikaansaadaan.) Me olemme
vallankumouksen partaalla, joka räjähdyttää kaikki olemassaolevat
uskonnolliset ja valtiolliset laitokset ja panee maan jaloimpien
sielujen viisauden ja sankariuden koetteelle... Se yhteiskunnallinen
vallankumous, joka tekee yhdeksännentoista vuosisadan viimeiset vuodet
ja kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimäiset vuodet kaikkein
koettelevimmiksi ja uudistavimmiksi Ihmisen Pojan ristiinnaulitsemisen
jälkeen, muodostaa kristikunnan kutsumisen ja tilaisuuden tulla
kristityksi."
Mutta, oi, kutsumusta ei oteta varteen, sitä ei edes kuullakaan
muutamaa harvaa lukuunottamatta, joilla ei ole mitään valtaa, niin
voimakas on itsekkäisyyden meteli, ja niin voimakkaat ovat tottumuksen
kahleet. Ainoastaan ne ahdingot, jotka seuraavat tulevaa suurta
maanjäristystä, vallankumousta, voivat saada aikaan muutoksen. Ja sen
kauheasta kulusta ei käy mikään selvemmin ilmi kuin koston vanhurskaus,
joka ilmaisee kaikille ihmisille sen tosiasian, että koko maan
vanhurskas tuomari tekee "oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden
vaakaksi". -- Jes. 28: 17.
Koston luonne leimasi selvästi sekä sen suuren hädän, joka kohtasi
lihallista Israelia Juutalaiskauden elonkorjuussa, että Ranskan
vallankumouksen. Samalla tavalla saa tulevakin hätä koston luonteen. Ja
me voimme odottaa, ettei tämä hätä ole helpompi kuin nämä kaksi
esikuvallista hätää, vaan pikemmin kauheampi niinhyvin kuin
laajempikin, sillä nykyinen tila tekee jokaisen yhteiskunnan jäsenen
riippuvaisemmaksi kuin koskaan ennen joka suhteessa. Ainoastaan
rautatieliikkeen lakkauttaminen aiheuttaisi nälänhädän yhdessä viikossa
suurien kaupunkien väestölle, ja yleinen anarkia tekisi lopun kaikesta
teollisuudesta, joka riippuu kaupasta ja luotosta. Toiseksi selittää
Herra itse, että siitä tulee hätä, "jommoista ei ole ollut siitä
saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", eikä myös koskaan tule. -- Dan.
12: 1; Joel. 2: 2; Matt. 24: 21.
Raamattu ei anna mitään toivoa siitä, että hätä voitaisiin kääntää
pois, mutta uskollisella Seurakunnalla on lupaus vapahduksesta,
ennenkuin myrsky puhkeaa kaikessa voimassaan. Ja kaikille, jotka
rakastavat vanhurskautta ja etsivät rauhaa, annetaan tämä kehotus:
"Etsikää Herraa, kaikki te nöyrät maassa, jotka hänen oikeutensa
pidätte, etsikää _vanhurskautta_, etsikää _nöyryyttä!_ Kukaties te
varjellaan Herran vihan päivänä". -- Sef. 2: 2, 3.
Taistelu Jumalan, Kaikkivaltiaan suurena päivänä, on suurin
vallankumous, minkä maailma on koskaan nähnyt, sillä se käsittää
jokaisen väärän periaatteen. Kaikkien muitten vallankumoussotien tavoin
on sillä asteettainen kehityksensä. Sen yleinen luonne on taistelu
valon ja pimeyden, vapauden ja sorron, totuuden ja eksytyksen välillä.
Se ulottuu koko maailman yli: talonpoika ruhtinasta vastaan, kuulija
pappia vastaan, työ pääomaa vastaan, sorretut asestettuina vääryyttä ja
kaikellaista sortoa vastaan ja sortajat asestettuina puolustamaan sitä,
mitä he ovat pitäneet niin kauvan oikeutenaan.
Herran suuri sotajoukko.
Kun olemme tarkastaneet kansojen asestettuja miljonia ja harjaantuneita
sotilaita, kysymme: Mikä näistä mahtavista sotajoukoista on se armeija,
jota profetta kutsuu Herran suureksi sotajoukoksi? Koskeneekohan
profetan viittaus yhtään näistä? Missä merkityksessä niitä voitaisiin
pitää Herran sotajoukkona, kun ei niistä mikään ole hänen
henkensä elähyttämä? Tai koskeneeko tämä viittaus Jumalan kansaa,
ristinsotilaita, joiden aseista apostoli sanoo, etteivät ne ole
lihallisia vaan voimallisia hajottamaan maahan linnotuksia? (2 Kor. 10:
3--5.) Voiko olla tarkotus, että "hengen miekka, joka on Jumalan sana"
(Ef. 6: 1-7), Jumalan lasten käsissä, jotka ovat hänen henkensä
täyttämiä, kukistaa kaikki tämän maailman valtakunnat ja antaa ne
Kristukselle ijankaikkiseksi omaisuudeksi?
Olisi hyvä, jos niin olisi. Mutta me olemme nähneet sekä ennustuksista
että ajan merkeistä, ettei se tapahdu sillä tavalla. Päinvastoin
jätetään vanhurskasten varotukset ja vastalauseet huomioonottamatta,
kansat vaeltavat edelleen pimeydessä, ja seurauksena siitä horjuvat
kaikki maan (nykyisen yhteiskuntarakennuksen) perustukset. (Ps. 82: 5.)
Jumalan totisen kansan keskuudessa, joka sovittaa sydämeensä Jumalan
opetuksen, on hänen sanansa terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka
ja hajottaa todella maahan (inhimilliset) järjen päätelmät ja jokaisen
varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemusta vastaan ja vangitsee
jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2 Kor. 10: 4, 5); mutta
näillä taisteluaseilla ei ole tämä vaikutus maailmaan. Sitäpaitsi eivät
pyhät muodosta suurta "sotalaumaa" vaan "pienen lauman". -- Vertaa
Luukk. 12: 32 ja Joel. 2: 11.
Lue profetan kuvaus tästä sotalaumasta (Joel. 2: 2--11), jolloin on
otettava huomioon, että vuoret Raamatun kuvauksissa merkitsevät
valtakuntia, maa yhteiskuntajärjestystä, taivas kirkollisia voimia sekä
aurinko ja kuu evankeliumin ja Mooseksen lain sivistävää vaikutusta.
Pimeys on epäuskon kuva, ja tähdet merkitsevät apostolisia valoja.
Tämä sotajoukko on se, joka kukistaa valtaistuimet ja tekee
pakanavaltakunnat tyhjiksi. Mutta niissä on sellainen sotajoukko, jota
profetta kuvailee hyvin harjotettuna armeijana -- joukkona, jonka
edessä maa (yhteiskunta) vapisee ja taivas (kirkollinen mahti) pelkää,
ja joka rohkeasti julistaa näille molemmille mahdeille sodan? Missä on
se sotajoukko, joka lähimmässä tulevaisuudessa ei tunnusta kristikunnan
oppeja, sen valtiovoimia ja pappisvaltaa, halveksien sen säännöksiä ja
kukistaen kiivaudella kaiken sen herrauden ja järjestelmällisen mahdin,
halveksien sen kuulia ja kranaatteja, repien kruunut kruunatuista
päistä, kukistaen valtakunnat meren syvyyteen, sytyttäen taivaan,
sulattaen maan tulella ja siten kukistaen koko vanhan asiain
järjestyksen, niinkuin profetat ovat ennustaneet?
Siitä, että sellaista armeijaa valmistetaan, olemme vakuutetut "lujan
profetallisen sanan" niinkuin ajan merkkienkin perustuksella. Ja tieto
tästä pakottaa valtiomiehet kaikkialla ryhtymään erityisiin
suojelus- ja puolustustoimenpiteisiin. Mutta juuri vallassaolijain
toimenpiteissä on todennäköisesti ansa heille itselleen, sillä ne
sotajoukot, joihin he luottavat, ovat kansan sotajoukkoja; näillä
harjotetuilla sotilailla on vaimo ja lapsia, veljiä, sisaria,
sukulaisia ja ystäviä yleisen kansan keskuudessa, joiden edut ovat
luonnon vahvojen siteiden kautta heille yhteisiä, ja he palvelevat
rivissä ainoastaan käskystä. Sotilaskunnia ja kunnioitus hallitsijoita
kohtaan käykin vuosi vuodelta pienemmäksi, eikä ole mahdotonta, että
nämä sotajoukot tulevassa hädässä voivat kääntää voimansa
vallassaolijoita vastaan sensijaan että suojelisivat heitä.
Mitä asianhaaroja Herra käyttää asettaessaan liikkeelle tämän mahtavan
sotajoukkonsa, sitä emme voi vielä selvästi ymmärtää, mutta me elämme
ajassa, jolloin tapahtumat kehittyvät nopeasti, eikä olisi järjetöntä
odottaa tämänsuuntaista liikettä koska tahansa. Mutta Jumalalla on
määrätty aikansa jokaista suunnitelmansa osaa varten, ja koston päivän
aika saavuttaa huippukohtansa 1915. Elonkorjuuaika on nähtävästi
valmistanut tietä niille suurille tapahtumille, jotka jo heittävät
varjojansa yli maan. Ihmiset menehtyvät peljätessään sitä, mikä on
tulossa, sillä kaikki voivat nähdä, että hädän pilvet lähestyvät yhä
enemmän. Yhteiskunta on ruutitynnyrin kaltainen, joka odottaa
ainoastaan sytyttävää kipinää, -- taisteluvalmis armeija, valmis
hyökkäämään, koska hyvänänsä komentosana kuuluu; mutta Jumala määrää
ajan.
Yhteiskuntaa, "maata", "alkuaineita" ei voida sytyttää, ratkaiseva
taistelu ei voi alkaa, ennenkuin suuri Mikael, pelastusruhtinaamme,
astuu esille ja sanoo komentosanan (Dan. 12: 1), vaikka tiheitä
otteluita kävisikin edeltäpäin. Ja suuri ruhtinas ilmaisee
kuninkaalliselle joukolleen, Seurakunnalle, että hätä. vaikka se onkin
uhkaava, ei voi alkaa, ennenkuin kuninkaan omat, "pieni lauma",
"valitut", ovat merkityt ja kootut.
Ihmiset ylimalkaan ovat tietämättömiä Herran osasta taistelussa, ja
sitä paljon enemmän, koska hän on antanut maailman -- Israelia
lukuunottamatta -- käydä 6,000 vuoden aikana omaa tietään. Hänen
sekaantumisensa näyttänee sentähden sitä "vieraammalta" (Jes. 28: 21,
22) niille, jotka eivät ymmärrä sitä talouden muutosta, joka tapahtuu
seitsemännen vuosituhannen alkaessa. Mutta tässä taistelussa antaa hän
ihmisten kiukun (ja heidän kunnianhimonsa ja itsekkäisyytensä) koitua
hänelle itselleen kunniaksi, ja kaiken muun hän pidättää. Suurella
pitkämielisyydellä on hän sallinut synnin pitkän hallituksen, koska se
voi olla palvelijana hänen Seurakuntansa koettelemisessa ja koska se
voi opettaa ihmisille synnin ylenmääräisen synnillisyyden. Mutta kun
hänen rakkauden ja vanhurskauden lakiansa halveksitaan, on hän
päättänyt kurittaa maailmaa, ennenkuin hän antaa seuraavan läksyn, joka
hänen rakkaan Poikansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana on
käytännöllinen vanhurskauden etujen valaiseminen.
Herra kieltää kansaansa taistelemasta lihallisilla aseilla ja selittää,
että hän on rauhan Jumala, mutta hän selittää myöskin, että hän on
oikeuden Jumala ja rankaisee synnin. "Minun on kosto, minä olen
kostava, sanoo Herra." (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja kun hän
nousee tuomitsemaan kansoja kostaakseen kaikille jumalattomille,
selittää hän itsensä "sotamieheksi" ja "sotasankariksi", jolla on
käytettävänään suuri sotajoukko. -- 2 Moos. 15: 3; Ps. 24: 8; 45: 4;
Ilm. 19: 11; Jes. 11: 4; Joel. 2: 11; Jes. 42: 13, 14.
Hesekielin 7: 13--24 on viittaus siitä, että "kaikkein pahimmat
pakanat" saisivat ottaa saaliin. Tämä voisi merkitä Intian, Kiinan ja
Afrikan kansojen nousemista kristikuntaa vastaan -- ajatus, joka on
näkynyt sanomalehdissäkin. Ajatuksemme on kumminkin, että pahimmat
pakanat ovat kristikunnassa ja että näitä ovat ne, joilla ei ole
jumalaa, kristillisiä tunteita tai toiveita, ja jotka nyt nopeasti
vapautuvat taikauskon, tietämättömyyden ja pelon ehkäisevästä
vaikutuksesta.
Herra käyttää hyväkseen viisautensa mukaisesti tätä tyytymättömien ja
epätoivoisten suurta joukkoa kukistaakseen nykyiset laitokset ja
valmistaakseen ihmiset vanhurskauden valtakunnalle. Ainoastaan tästä
syystä kutsutaan sitä Herran suureksi sotalaumaksi. Kellään hänen
pyhistään, joita hänen henkensä johtaa, ei pidä olla mitään tekemistä
tämän taistelunosan kanssa.
Taistelu ilman vertaa.
Profettain ennustusten mukaisesti tulee tästä sellainen
taistelu, ettei historialla ole mitään sellaista osotettavanaan.
Neljännessäkymmenennessä kuudennessa psalmissa kerrotaan tästä
lopullisesta taistelusta kuvakielellä. (Vertaa myöskin psalmi 97: 2--6;
Jes. 24: 19--21; 2 Piet. 3: 10.) Kukkulat (vähemmän vaikutusvaltaiset
hallitukset) sulavat jo kuin vaha; aina sitä mukaa kuin maa
(yhteiskunta) kuumenee, myöntyvät he kansan vaatimuksiin ja tulevat
vähitellen samanarvoisiksi sen kanssa. Englanti on kuva siitä. Korkeita
vuoria (jotka esittävät yksinhallituksia) tärisyttävät vallankumoukset
ja ne "kaatuvat meren pohjaan" -- hukkuvat anarkiassa. Meri ja aallot
kuohuvat jo nykyisen yhteiskunnan tukipylväitä vastaan, ja ennen pitkää
häviää maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) täydellisesti jättääkseen
tilaa "uudelle maalle" (uudelle yhteiskuntajärjestykselle), jossa
vanhurskaus vallitsee.
On mahdotonta pystyttää uudestaan nykyinen järjestys, 1) koska se on
vanhentunut eikä vastaa nykyisiä olosuhteita, 2) koska tieto on nyt
laajempi kuin ennen, 3) koska huomio siitä, että pappisviekkaus on
kauvan sokaissut ja kahlehtinut joukkoja eksytyksellä ja pelolla,
johtaa kaikkein uskonnollisten vaatimusten ja oppien yleiseen
halveksimiseen, 4) koska uskonnolliset ihmiset ylimalkaan, jotka eivät
ymmärrä, että Jumalan armotalouden muutoksen aika on tullut,
syrjäyttävät järjen, ajatuksen, oikeuden ja Raamatun puolustaakseen
nykyistä asiain järjestystä. Sentähden merkitseekin vähän se, että
kirkolliset taivaat (paavikunnan ja protestantismin kirkolliset mahdit)
kääritään kokoon kuin kirjakäärö, sillä kun anarkian myrskytulva
saavuttaa huippunsa, eivät ne voi mitään toimittaa, vaan silloin
hukkuvat taivaan (nimiseurakunnan) joukot. -- Jes. 34: 4; Ilm. 6: 14.
Jaakobin hädän aika.
Hätä ja vaikeudet Herran päivänä kohtaavat ensi sijassa kristikuntaa ja
lopulta kaikkia kansoja, mutta profetta Hesekiel (38: 8--12) ilmottaa
meille, että viimeinen myrsky kohtaa Israelin kansaa, sitte kun se taas
on koottu Palestiinaan. Hän esittää juutalaiset koottuina suurin
joukoin kansoista suurine rikkauksineen ja asumassa ennen autioilla
paikoilla, ja että he asuvat siellä turvallisesti jonkun aikaa, kun.
muussa maailmassa vallitsee mitä suurin sekaannus.
Sellainen kokoontuminen on alkanut, mutta on selvää, että heidän
muuttonsa muista maista tarvitsee äkkinäistä jouduttamista, jotta
ennustus täyttyisi määrättyyn aikaan mennessä. Jeremian 16: 14--17, 21
käykin ilmi, että joku sellainen jouduttaminen tapahtuukin.
Herra kykenee myöskin runsain määrin täyttämään lupauksensa. Kysymys:
"Mitä tehdään juutalaisille?" panee kaikki kansat hämilleen, ja
epäilemättä sallii Herra, että tapahtuu yhtäkkiä joku käänne, jonka
johdosta kansat mitä pikemmin lähettävät juutalaiset lupauksen maahan.
Ja niinkuin he lähtivät kiireesti pois Egyptistä karjoineen ja
tavaroineen egyptiläisten auttamina, jotka antoivat heille kultaa ja
hopeaa ja vaatteita (2 Moos. 12: 31--36), niin ei heitä myöskään,
niinkuin profetta on ennustanut, lähetetä seuraavan lähtönsä aikana
tyhjin käsin pois, vaan kansat nähtävästi joutuvat johonkin
painostukseen, josta johtuu tämä Israelille suotuisa tulos, jonka
kautta Hesekielin ennustus täyttyy.
Tämä yritteliäs suku mukautuu pian uuteen asemaansa, mutta se rauha ja
hyvinvointi, jota taas koottu Israel nauttii, samaten kuin sen
puolustusta vailla oleva asemakin herättää lopulta toisissa kansoissa
halun ryöstää tämä maa. Ja kun laki ja järjestys on kadonnut,
hyökkäävät Israeliin ryövärijoukot, joita profetta (Hes. 38) kutsuu
Gogin ja Magogin joukoiksi, ja suuri on silloin suojattoman Israelin
hätä. -- Jer 30: 7.
Mutta keskellä hätää ilmestyy Jumala Israelin puolustajaksi niinkuin
muinoinkin, kun he kansana nauttivat hänen suosiotaan. Kun heidän
hätänsä on suurin, on hänen apunsakin lähin, niinkuin luemme Sak. 14:
2, 3, ja silloin poistetaan heidän sokeutensa. 2 Sam. 5: 19--25, 1 Aik.
14: 10--17 sekä Joosuan 10: 10--15 osotetaan, kuinka Jumala ei ollut
riippuvainen ihmisten sotataidosta, vaan suoritti taistelunsa omalla
tavallaan. Siten aikaansaa hän tuossa suuressa taistelussakin
vapahduksen omalla tavallaan. Hesekielin ennustuksessa (38: 1--13)
mainitsee Herra tämän taistelun tärkeimmät osanottajat, mutta me emme
voi varmuudella selittää näitä nimiä. Kaikki näyttää kumminkin
merkitsevän, että hyökkäys Palestiinaan tehdään Europasta, pohjan
maista, yhdessä toisten kansain kanssa.
Näitten Israelin vihollisten täydellinen hävittäminen (jolla hädänaika
loppuu ja jolloin Jumalan valtakunnan perustaminen alkaa) kuvataan
seikkaperäisesti Hes. 38: 18--23; 39: 1--20. Sitä voidaan verrata
Faaraon ja hänen sotajoukkonsa kauheaan hävitykseen, kun he koittivat
taas saada valtaansa Israelin, jonka Jumala vapautti. Kuvaus näyttää
viittaavan siihen, että hävitys tulee täydelliseksi kateuden,
vallankumouksen ja anarkian kautta niiden eri ainesten keskuudessa,
joista sotajoukot ovat kokoonpannut. Siitä syntyy mullistus ja
taistelu, joka lakasee pois jokaisen jäännöksen, joka vielä
mahdollisesti on jälellä eri kansojen kotoisista hallituksista, ja
tekee täydelliseksi maailmanlaajuisen kapinan ja anarkian, suuren
maanjäristyksen. -- Ilm. 16: 18--21.
Kaikki profettain todistukset viittaavat siihen, että Jumalan voima
ilmenee ihmeellisellä tavalla Israelin vapahduksen kautta, niin että
maailma pian oppii tuntemaan, että Herra on taas ottanut Israelin
suosioonsa, ja pian oppivat sekä Israel että maailma pitämään arvossa
Jumalan valtakuntaa, joka tulee kaikkien kansojen odotukseksi. Hes. 39:
21--29 puhuu tämän voiton ihanasta tuloksesta, ja mitkä ovat sen
seuraukset Israeliin ja koko maailmaan nähden. Vertaa myöskin Jes. 59:
19, 20, Room. 11: 25--32 sekä Nah. 1: 6, 7, 9.
Jumalan, Kaikkivaltiaan suuren päivän taistelun kautta valmistuu koko
maailma uutta päivää ja sen suurta ennalleenasettamistyötä varten. Maa
(nykyinen yhteiskuntarakennus) häviää siten (Jes. 24: 19, 20)
antaakseen tilan Jumalan uudelle rakennukselle, uudelle taivaalle ja
uudelle maalle, joissa vanhurskaus asuu. -- 2 Piet. 3: 13; Jes. 65: 17.