Taistelu välttämätön. Maailman viisasten todistuksia.
Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa. -- Senaattori
Ingallsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti
E. Ingersollin lausuntoja. -- Wendell Phillipsin käsitys. --
Historioitsija Macaulayn ennustus. -- Piispa Worthingtonin lausunto ja
W.J. Bryanin vastaus. -- Erään sanomalehden lausunto. -- Eräs
ranskalainen näkökanta.
"Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä,
mikä kohtaa maan piiriä (yhteiskuntaa), sillä taivasten
(kirkollisten ja porvarillisten hallitusten) voimat
järkkyvät." -- Luukk. 21: 26.
Maailman viisaat miehet kaikkialla huomaavat, että suuri
yhteiskunnallinen taistelu lähestyy, ja että se on välttämätön. He ovat
etsineet, mutta eivät ole löytäneet todellista parannuskeinoa tätä
pahaa vastaan; sentähden ovat he jättäneet toivon ja tulleet siihen
lopputulokseen, että kehitysopin täytyy olla totta, nimittäin että
"koko luonto on alistettu lain alle, jonka kautta voimakkaampi -- ollen
soveliaampi elämään -- voittaa heikomman, joka hävitetään
elämäänsopimattomana". He tukevat tällöin ajatustaan filosofien
väitteellä siitä, että "mikä nyt on, on ollut ennenkin", että
sivistyksemme on ainoastaan vanhan Kreikan ja Rooman sivistyksen
toistumista, ja että se häviää samalla tavalla, mitä joukkoihin tulee,
ja että rikkaus ja valta taas kokoontuvat harvoihin käsiin, kun taas
joukot, niinkuin asianlaita oli Idän muinaisessa sivistyksessä, tuskin
voivat elää.
He unohtavat siten sen asianhaaran, että tieto on nyt enemmän levinnyt
kuin koskaan ennen, erittäinkin kristikunnassa. Mutta juuri tämä, jonka
monet unohtavat, kiinnitetään niiden huomioon, jotka ovat olleet kyllin
viisaita etsiäkseen tosiviisautta Jumalan sanasta, joka selittää:
"Lopun aikana matkustavat monet edestakaisin ja tieto karttuu... ja
silloin tulee ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka,
kun ihmiset rupesivat olemaan." (Dan. 12: 1--4, engl. k.) He näkevät,
että aikamme suuri matkustaminen ja tiedon yleinen leviäminen
muodostavat tämän ennustuksen sattuvan täyttymisen, ja kun suuri hätä
esitetään näiden asiain yhteydessä, eivät he voi siinä nähdä niiden
historiallisten mullistusten toistumista, jotka ovat päättyneet
joukkojen kukistamisella muutamien harvojen alle, vaan hämmästyttävän
historian ylös- ja alaskääntämisen, jonka uudet olosuhteet saavat
aikaan. Ja samassa yhteydessä esitetty lupaus siitä, että "siihen
aikaan nousee Mikael (Kristus)", ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan
hallituksensa, on sopusoinnussa toivon kanssa siitä, että tuleva hätä
tekee lopun tämän "maailman ruhtinaan", Saatanan, alaisesta
itsekkäisyyden hallituksesta ja saattaa voimaan Immanuelin siunatun
valtakunnan. Mutta kuulkaamme nyt, mitä muutamilla tämän maailman
viisaista on sanottavaa.
Senattori Ingalls sanoi eräässä tilaisuudessa Yhdysvaltain senatissa:
"Emme voi enää kauvemmin peittää sitä totuutta, että olemme uhkaavan
vallankumouksen partaalla. Ihmiset erottautuvat yhä enemmän ja enemmän
kahteen toistensa kanssa vihamieliseen leiriin. Toisella puolella on
pääoma, voimakkaasti varustettuna ja ylpeänä alituisista edistymisistä,
pitäen vanhoillisesti kiinni vanhoista etuoikeuksistaan ja vaatien
uusia; toisella puolen ovat maaseutujen ja kaupunkien työntekijät,
nälkäisinä ja katkeroituneina, lujasti päättäneinä kukistaa sen
järjestyksen, joka tekee rikkaat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä
köyhemmiksi, joka antaa Vanderbiltille ja Gouldille rikkauksia,
joita ei edes halukaan ole voinut uneksia, ja tuomitsee köyhät
kurjuuteen, josta ei ole muuta vapahdusta kuin hauta; sillä heidän
oikeudenvaatimuksiansa kohdellaan välinpitämättömästi ja halveksien, ja
kun työntekijät käyvät ympäri ja etsivät työtä, kohdellaan heitä
tunkeilevina kerjäläisinä."
Ingallsilla ei ole siis mitään toivoa. Hän ei tunne mitään keinoa
itsekkäisyyden kauhealle sairaudelle.
* * * * *
Tunnettu Brooklyn saarnaaja t:ri Lyman Abbott on, "Literary Digestin"
mukaan, esittänyt seuraavat syytökset nykyistä järjestelmää vastaan:
"1) Se ei takaa pysyväistä eli alituista työtä kaikille työnhaluisille
työntekijöille, 2) se ei anna kaikille, joilla on työtä, riittävää
palkkaa, niin että he voivat elää ihmisarvoista elämää, 3) se ei anna
työntekijälle, ei aikaa eikä tilaisuutta hankkia sivistystä ja parantaa
asemaansa, 4) se tekee monessa suhteessa hyvän ja puhtaan perhe-elämän
mahdottomaksi." T:ri Abbot on sitä mielipidettä, että järkiperäisen
valtiotalouden täytyy olla sopusoinnussa Jeesuksen määräysten kanssa,
ja että on turmiollista kuluttaa loppuun miehet, vaimot ja lapset
halpojen tavarain hankkimiseksi. Esitämme edelleen: "Olen vakuutettu
siitä, että yhteiskuntajärjestelmä, joka erottaa ihmiset kahteen
luokkaan, päänomanomistajiin ja työntekijöihin, voi kestää ainoastaan
ajan. Nykyinen levottomuus yhteiskunnassa on tulos sokeasta
pyrkimyksestä _kansanvaltaisuusrikkautta_ kohti, jossa työläiset eivät
ainoastaan käytä työvälineitä, vaan myöskin omistavat ne. Oppi siitä,
että työvoima on kauppatavaraa, on väärä. Työntekijällä ei ole mitään
myytävää, kun hän tulee tehtaaseensa; mutta hän voi tuottaa jotakin
työllään, ja ansio siten saadusta tavarasta jaettakoon työntekijäin,
työnjohtajan ja työn välineiden omistajain välillä. Ja nyt on valtion
taloudenhoitajien asia ratkaista, mikä on oikeudenmukainen arvonjako
eri puolueiden kesken. Kaikilla on oikeus osaansa, mutta nykyisissä
olosuhteissa näyttää työnantajain osa usein tulevan liian suureksi.
Kumminkin on vaikeaa ratkaista, missä suhteessa näiden oikeuksien tulee
olla toisiinsa."
T:ri Abbottilla näyttää olevan lämmin sydän joukkoja kohtaan
ja hän näyttää selvästi käsittäneen heidän asemansa. Mutta
hän tyytyy tekemään oikean taudinmääritelmän aikamme
valtiollis-yhteiskunnallis-rahallisesta sairaudesta voimatta osottaa
mitään parannuskeinoa. Hän osottaa tosin, että paha voitaisiin poistaa,
jos työntekijät olisivat tuotantovälineiden omistajia; mutta hän ei
sano, kuinka he pääsevät siihen asemaan. Mutta vaikkakin sellainen
tuotantovälineiden siirto tapahtuisi, eivätkö silloin uudet omistajat
tulisi heti pääomanomistajiksi, ja onko meillä silloin mitään
kohtuullista syytä otaksua, että uudet omistajat olisivat vähemmän
itsekkäitä ja jalomielisempiä kuin nykyiset? Onko meillä syytä otaksua,
että luonnollinen sydän on muuttunut enemmän toisessa kuin toisessa?
Kaikki kokemus vastaa ei. "Työvoima ei ole kauppatavaraa", sanoo
Abbott. Mutta tämä väitös ei paranna sitä surullista tosiasiaa, että
tämä on kumminkin asiaintila nykyisessä yhteiskunnassa. Nähdään sairaus
ja nopean parantamisen välttämättömyys, mutta ei ole parannuskeinoa,
joka voi parantaa "huokaavan luomakunnan". Sen huokaamisen ja
ahdistuksen täytyy, niinkuin apostoli osottaa, jatkua ja
lisääntyä, kunnes Jumalan lapset (Jumalan valtakunta) ilmestyvät.
-- Room. 8: 22, 19.
* * * * *
Eräässä puheessa oppiarvon saaneille lakimiehille sanoi eräs kuuluisa
oikeusoppinut Yhdysvalloissa: "Vuosisatain unelmat ovat lopultakin
toteutuneet. Ihmiset ovat voittaneet vapauden ja tulleet omiksi
herroikseen. Mutta vaikka he ovat tehdyt samanarvoisiksi, niin ei
kumminkaan ole tasa-arvoisuutta. Äänioikeus on yleinen, ja kumminkin on
valtiollinen valta muutamien harvojen käsissä. Muutamilla on
mittaamaton rikkaus, ja toiset pyytävät turhaan jokapäiväistä leipää.
Tässä piilee kauhea vaara kaikille vapaille laitoksille. Tieto ja
sivistys ovat köyhän kädessä vaarallisia aseita, kun hänen perheensä
kärsii nälkää, sillä hänelle ei ole mikään pyhempää kuin vaimo ja
lapset. Sentähden uhkaa yhteiskunnallinen vallankumous kaikkia
sivistyneitä maita, erittäinkin Yhdysvaltoja. Ihmiset eivät enää ole
tyytyväisiä yhtäläisiin oikeuksiin, vaan he vaativat _täydellistä
yhdenvertaisuutta_ kaikille. Köyhä ei ole vapaa, niinkauvan kuin
rikkaalla on valta ottaa häneltä ansio pois. Ja meillä on kansalaisten
enemmistö tässä sidotussa asemassa, ja osa heistä elää mitä
kauheimmassa köyhyydessä. Nämä olosuhteet synnyttävät yhä enemmän ja
enemmän epäilystä niitä periaatteita kohtaan, joilla yhteiskuntamme
lepää, ja kasvattavat taipumusta muuttaa niitä. Tämän epäilyksen ja
vallankumouksellisen taipumuksen vastustaminen on teidän tärkeimpänä
työnänne. Mutta valtiolliset uudistukset eivät tuota tässä apua, sillä
valtiollinen vapaus ei ole aineellisen edistymisen juuri, vaan hedelmä.
Runoilijat ja haaveilijat ovat usein ylistäneet köyhyyttä, ja ahneus on
usein esitetty kaiken pahan juureksi; mutta se ei muuta sitä tosiasiaa,
että rahojen omistaminen, jotka ovat kunniallisesti hankitut ja
käytetään viisaasti, on suurin valta maailmassa, kun taas köyhyys ja
hätä tekevät ihmiset toivottomiksi ja huonontavat heitä."
Ei tämäkään selvä esitys sisällä mitään apuneuvoa pahaa vastaan. Sillä
epäilyksen ja samalla jokaisen muutoksen vastustaminen nykyisessä
yhteiskuntajärjestelmässä ei tuota apua.
Professori näyttää arvelevan: "Se, mikä on ollut, tulee olemaankin",
sillä hän ei huomaa, että olemme aikakauden lopussa, että ainoastaan
Herran voidellun valta voi saattaa järjestyksen kaikkeen tähän
sekaannukseen, että Jumalan tahto on juuri nyt asettaa ihmiskunta
ratkaisun ja olosuhteiden eteen, joita ei mikään inhimillinen viisaus
tai taitavaisuus voi ratkaista tai muuttaa, jotta ihmiset äärimmäisessä
hädässään ottaisivat vastaan Herran avun, jättäisivät omat tiensä ja
antaisivat Jumalan opettaa itseään. Hän, jolle Valtakunta kuuluu, on
nimittäin ottamassa suurta valtaansa tuottaakseen sekaannuksesta
järjestyksen, kirkastaakseen seurakuntansa morsiamenaan sekä tehdäkseen
sen kautta lopun velallisen, huokaavan luomakunnan onnettomuudesta ja
siunatakseen maan kaikki kansat. Ainoastaan ne, joilla on tämä totinen
valo, voivat nähdä tämän ihanan nykyisen ajan hämärien arvotusten
ratkaisun, jonka edessä tämän maailman viisaat ovat neuvottomia.
* * * * *
Eversti Ingersoll oli, vaikkakin hän oli uskonnonvastustaja, hyvin
tunnettu viisaana miehenä niihin asioihin nähden, jotka koskivat tätä
maailmaa. Sanotaan, että hän oli lakimiehenä pidetty niin korkeassa
arvossa, että hän on saanut aina 250 dollariin saakka puolen tunnin
neuvottelusta. Aikoinaan julkaisi hän aikakauslehdessä "Kahdeskymmenes
vuosisata" pitkän kirjotuksen, josta esitämme seuraavan otteen.
Oikeassa valossaan puhuu se siitä osasta, jota koneet näyttelevät
työntekijäin taistelussa jokapäiväisen leivän edestä, ja osottaa, että
ne ottavat työntekijäjoukoilta heidän toimensa ja leipänsä. Hän osottaa
myöskin, kuinka maailma, jolla ei ole mitään sanomista pääomanomistajan
kokouksia vastaan, heti puhuu salaliitosta, vallankumouksesta ja
petoksesta, kun työntekijät kokouksessaan pohtivat sitä asemaa, johon
koneet ovat saattaneet heidät. Ja ajatellen niitä kärsimyksiä, joita
köyhien sivistyneissä maissa täytyy kestää, ajatellen heidän
onnettomuuttaan, tuskaansa, kyyneliään ja sortuneita toiveitaan, heidän
nälkäänsä, alennustaan ja häpeätään, sanoo hän, että ihmissyönti on
siedettävää sen tilan edellä, jonka uhriksi sivistyneiden maiden köyhät
joutuvat. Sitten hän jatkaa:
"Hyväsydämisen ihmisen on mahdotonta olla tyytyväinen maailmaan
sellaisena kuin se nyt on. Ei kukaan voi edes iloita siitä, mitä
hän ansaitsee itselleen, kun hän tietää, että miljonat hänen
kanssaihmisistään kärsivät hätää. Kun ajattelemme nälkäisiä, tuntuu
meistä melkein kuin olisi sydämetöntä syödä. Kun kohtaa ryysyisiä,
palelevia raukkoja, tuntee melkein häpeävänsä sitä, että on hyvin ja
lämpimästi puettu; ihmisen sydän tuntuu olevan yhtä kylmä kuin heidän
ruumiinsa."
"Eikö tule muutosta? Onko tuotannon ja kysynnän laki, keksintö, tiede,
yksinoikeus, vapaa kilpailu, pääoma ja lainsäädäntä aina työntekijäin
vihollisia? Ovatko työntekijät aina tietämättömiä ja kyllin tyhmiä
tuhlatakseen työnansionsa arvottomiin asioihin? Ylläpitävätkö he
miljonia sotilaita, jotka ovat valmiina tappamaan toisten työntekijäin
poikia? Rakentavatko he aina palatseja ja asuvat itse hökkeleissä?
Sallivatko he aina loiseläjien ja verenimijöiden elää heidän verestään?
Pysyvätkö he niiden kerjäläisten orjina, joita he ylläpitävät? Eivätkö
rehelliset ihmiset lakkaa ottamasta pois hattua päästään petoksen
edessä, joka menestyy?"
Kaikkiin näihin kysymyksiin ei tuolla viisaalla miehellä ole mitään
vastausta. Viittaamalla antaa hän kyllä asiassa työntekijöille tämän
neuvon: "Älkää antako (keksintöjen, kilpailujen j.n.e.) painaa itseänne
alas ja vahingoittaa teitä!" Mutta kuinka he voivat välttää tämän,
siitä hänellä ei ole mitään sanottavaa, -- jos ei hän arvellut, että
vaikeudet voitaisiin voittaa, jos työntekijät tulisivat älykkäiksi ja
kyllin voimakkaiksi hankkiakseen koneita. Mutta otaksu, että heillä
olisi koneita ja tehtaita. Tulisiko kilpailu silloin vähemmän
rasittavaksi, ja voitaisiinko silloin estää liikatuotantoa ja sitä
seuraavaa työttömyyttä? Ei, päinvastoin. Kokemus on osottanut, että jos
yritystä aijotaan pitää voimassa sen periaatteen mukaan, että kaikki
saavat yhtäläisen palkan, tekee se joko pian kuperkeikan, koska
vähemmän kelvollisille maksetaan palkka, joka on liian suuri yrityksen
kilpailuvoimalle, tai vetäytyvät myöskin taitavammat takasin ja
hankkivat itselleen paikan, jossa saa paremman palkan. Itsekkäisyys on
niin juurtunut langenneeseen luontoon ja muodostaa nykyisessä
yhteiskuntarakennuksessa niin olennaisen osan, että se, joka ei ota
sitä laskuihin, huomaa pian, että hän on suuresti erehtynyt. Ja herra
Ingersoll tiesi varsin hyvin, että inhimillinen voima ei kykene saamaan
aikaan samankaltaisuutta älyyn ja taitavaisuuteen nähden.
Lainauksen ensimäinen osa löytää vastakaikua jokaisessa jalossa
sielussa, ja toivomme löytyvän monta sellaista. Mutta ne näistä
jalomielisistä, jotka ovat hyvinvoipia tai Ingersollin tavoin rikkaita,
tulevat siihen oikeaan johtopäätökseen, -- johon hänkin epäilemättä
tuli -- että he ovat niin voimattomia kurjuuden edessä, että joskin he
panisivat kaikki rikkautensa ja koko vaikutuksensa vaakalaudalle, niin
vaikutukset eivät olisi suuremmat kuin jos he koettaisivat pysäyttää
Niagaraputouksen heittämällä itsensä siihen.
* * * * *
Jalo ja kelvollinen Wendell Phillips on kerran lausunut seuraavat
sanat: "Ei mikään siveellinen tai henkinen uudistus ole koskaan
lähtenyt yläluokasta. Niin täytyy myöskin työntekijäin itse aikaansaada
työntekijäluokan vapaus."
Hyvin totta. Mutta kuinka voivat työntekijät vapauttaa itsensä
tuotannon ja kysynnän lain seurauksista ja ruumiillisen ja henkisen
erilaisuuden vaikeuksista, siitä ei Phillipsillä ole mitään sanottavaa.
Vallankumous voisi aikaansaada paikallisia ja ohimeneviä muutoksia,
mutta mitä se voisi toimittaa maailmanlaajuisia epäsuhteita ja
kilpailua vastaan? Voisimme yhtä mielellämme koettaa pidättää
nousuvettä tai koota sitä tynnyreihin.
* * * * *
Pariisilainen lehti Figaro mainitsee seuraavan ennustuksen, jonka suuri
englantilainen historioitsija Macaulay vuonna 1884 kirjotti eräälle
ystävälleen Amerikassa: "On selvä kuin päivä, että teidän hallituksenne
ei koskaan voi hallita hätääkärsivää ja vihastunutta enemmistöä, kun
teidän hallituksenne on joukkojen käsissä ja rikkaat, jotka muodostavat
vähemmistön, ovat kokonaan jätetyt heidän armeliaisuutensa varaan.
Tulee päivä, jolloin joukot New Yorkin valtiossa valitsevat
lainsäätäjänne. Mitä lainsäätäjiä näistä tulee, sitä ei voi
hetkeäkään epäillä. He tekevät mahdottomaksi teidän menestymisenne.
Silloin tarttuu joku keisari tai Napoleon hallitusohjaksiin.
Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ryöstetään ja hävitetään teidän
tasavaltanne, niinkuin raakalaiset viidennellä vuosisadalla hävittivät
Rooman valtakunnan, ainoastaan sillä erotuksella, että Rooman
valtakunnan hävittäjät, hunnit ja vandaalit, tulivat toisilta alueilta,
kun taas teidän raakalaisinanne ovat teidän omat maamiehenne, teidän
omien valtiolaitostenne hedelmä."
Sitten kun Macaulay kirjotti tämän, ovat hänen omat maamiehensä
vaatineet äänioikeutta ja saaneet sen, samoin kuin Belgian, Saksan,
Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Italian kansa j.n.e. Se onnettomuus, jota
Macaulay ennusti Yhdysvalloille, uhkaa nyt koko "kristikuntaa".
Macaulaylla ei ollut muuta neuvoa kuin se, jonka muutkin olivat
antaneet, nimittäin että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ottavat itselleen
vallan ja istuvat sitten varmuusventtiilillä niinkauvan kuin
mahdollista -- kunnes räjähdys tapahtuu.
* * * * *
Etevä piispa Worthington New Yorkissa, Amerikassa, lausui vuonna 1896
mielipiteenään, että farmaripoikien koulusivistys tekee heidät
vieraiksi sille kutsulle, jonka Jumala on antanut heille, ja ajaa
heidät kaupunkeihin. Tähän vastasi W.I. Bryan [ohjelmapuheessa
vaalitaistelun aikana 1896], että hänestä näytti hienolta julmuudelta
panna syy nykyisistä yhteiskunnallisista vaikeuksista farmaripoikien
tiedonhalulle. Se, mikä ajaa heitä kaupunkeihin, sanoi hän, on
maanviljelykselle epäsuotuisa lainsäädäntä -- kultarahakanta.
Englantilaisen lehden "The Rockin" mukaan esitämme seuraavaa: "Koko
maailmassa pitää kiehuva levottomuus, ristiriitaiset edut ja
vastakkaiset virtaukset koko sivistyneen ihmiskunnan alituisessa
kiihtymyksen tilassa. Jännitys nousee melkein joka viikko. Lyhyiden
väliaikojen perästä tärisyttää yksi tai toinen huomiotaherättävä tapaus
valtiollista ja kauppamaailmaa maanjäristyksen voimalla, ja ihmiset
ymmärtävät, mitkä tuliperäiset voimat ovat kätkössä yhteiskunnan pinnan
alla. Politikoitsijat koettavat johtaa näitä voimia, mutta he myöntävät
avoimesti, etteivät he voi hallita niitä täydellisesti tai ennustaa
niiden vaikutuksia. Siinä on loppumaton rivi ehdotettuja tai koeteltuja
parannuskeinoja, oppeja ja ennustuksia, mutta kahdessa kohdassa ovat
suurimmat ajattelijat yksimielisiä: Toiselta puolen näkevät he uhkaavan
onnettomuuden, joka tärisyttää väkivaltaisesti koko maailmaa ja panee
raunioiksi nykyisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen elämän
rakennuksen, hävittävien voimien täytyessä tyhjentää itsensä, ennenkuin
uudestiluovat voimat voivat taas pystyttää yhteiskuntarakennuksen
paremmalle perustukselle. Toiselta puolen ovat he yksimielisiä siitä,
että kansojen rauhankaipuu ei koskaan ole ollut suurempi kuin nyt, ja
etteivät he koskaan ole pitäneet yksimielisyyden ja veljellisen sovun
etuja niin suuressa arvossa kuin juuri nyt."
Sellainen on tila koko sivistyneessä maailmassa. Kaikki ajattelevat
ihmiset näkevät uhkaavan onnettomuuden selvemmin tai epäselvemmin,
mutta harvoilla on mitään parannuskeinoa ehdotettavana. Ja se, että
nämä harvat uskovat voivansa ratkaista tehtävän, ei riipu kumminkaan
ainoastaan siitä, etteivät he ole selvästi käsittäneet asemaa. Eri
ehdotuksia tarkastetaan seuraavassa luvussa.
* * * * *
Clemenceaun kirjasta "Mélée Sociale" (yhteiskunnallinen taistelu)
teemme lopuksi seuraavan otteen: "Minua kummastuttaa", kirjottaa tuo
etevä ranskalainen, "että ihmiskunta on tarvinnut vuosisatain suurimpain
henkiensä ajatukset ja tutkimukset huomatakseen, että toinen ihminen on
alituisesti elänyt taistelussa toisen kanssa, ja että tämä taistelu on
jatkunut aina ihmiskunnan alusta saakka. Mielikuvitusvoima ei voi tehdä
itselleen oikeaa käsitystä siitä kauheasta, verisestä, yleisestä
tappamisesta, joka on jatkunut maan päällä aina siitä saakka kuin se
tuli esille ensimäisestä hämmennyksestään.
"Kahleorjan pakollinen työ ja pakollisen työntekijän vapaa työ ovat
molemmat samalla perustalla, nimittäin että vahvempi voittaa ja käyttää
heikomman hyödykseen. Ainoastaan näennäisesti on taistelu tänään
toinen; sillä se on yhtä hävittävä rauhallisemmassa ulkomuodossaan.
Toisten elämän ja ruumiiden käyttäminen on ollut villien ihmissyöjien,
lääniherrojen, orjanomistajain ja aikamme työnantajain tarkotuksena.
"Nälkä on ihmiskunnan vihollinen. Niinkauvan kuin ei ihminen voita
sitä, näyttävät kaikki keksinnöt ainoastaan ivalta hänen surullista
kohtaloaan vastaan. Se on samaa kuin antaa ihmiselle loistoesineitä,
kun häneltä puuttuu välttämättöminkin. Nälkä on julmin kaikista luonnon
laeista. Se pakottaa ihmisen vaivaamaan ja hävittämään itseään,
voidakseen mihin hintaan hyvänänsä ylläpitää tuota korkeinta hyvää eli
pahaa, jota kutsutaan elämäksi. Olemmeko nyt saavuttaneet sellaisen
sivistyksen määrän, että voisimme kuvitella mielessämme ja perustaa
yhteiskuntajärjestyksen, jossa olisi mahdotonta kuolla puutteeseen ja
nälkään? Valtion taloudenhoitajat vastaavat epäilemättä: Ei!"
Clemenceau näkee ja kuvailee selvästi nykyisen yhteiskuntajärjestyksen
puutteet, mutta hänellä ei ole mitään ehdotusta parannuskeinoksi.
Sentähden vaikuttaa hänen kirjansa ainoastaan tulisoihtuna ja aiheuttaa
ainoastaan enemmän levottomuutta. _Raamattu_ tarjoaa kumminkin,
Jumalalle olkoon kiitos, ei ainoastaan lieventävää balsamia vaan
myöskin ainoan ja erehtymättömän parannuskeinon maailman sairautta,
syntiä, itsekkäisyyttä ja hätää vastaan. Suuri lääkäri, joka tuntee
keinon, on suuri välittäjä ja elämänantaja, ja meidän pyrkimyksenämme
on "Raamatun tutkistelujen" kirjasarjan kautta kiinnittää huomio
siihen.