Kansain kokoaminen ja ainesten valmistaminen Jumalan vihan suurelle
tulelle.
Kuinka ja miksi kansat kootaan. -- Yhteiskunnalliset ainekset
valmistetaan tulelle. -- Aarteiden kasaantuminen. -- Köyhyyden
kasvaminen. -- Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. --
Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. -- Itsekkäisyys vapauden
yhteydessä. -- Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. --
Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. -- Työmiesten järjellisiä
ja järjettömiä käsityksiä. -- Tuotannon ja kysynnän laki. --
Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". -- Kansain
laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. --
Näiden päivien jättiläiset. -- Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. --
Joukot kahden myllynkiven välissä. -- Hätä on maailmanlaajuinen ja
inhimillinen apu on turha.
"Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani
nousen saaliille, sillä minun oikeuteni on koota kansat yhteen;
kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän
päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen, sillä
minun kiivauteni (vihani) tulessa koko maa kulutetaan. Sillä
silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki
avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä
yksimielisesti." -- Sef. 3: 8, 9.
Kansain kokoaminen näinä viimeisinä päivinä on tämän ennustuksen
huomattava täyttyminen. Nykyiset keksinnöt ovat saattaneet maailman
ääret niin läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, ettei ennen ole
sellaista tunnettu. Se on jo tehnyt välttämättömäksi kansainväliset
lait, joita jokaisen kansan täytyy noudattaa. Maailman näyttelyt ovat
myöskin olleet seurauksena siitä. Toisen kansan porttien täytyy nyt
olla avonaisempana toiselle. Sivistyneet kansat eivät enää ole
muukalaisia koko maan päällä, ja kielien eroavaisuus ei voi enää olla
maailman kaupan esteenä. Mukavasti varustetut laivat ja rautatiet
kuljettavat liikemiehiä, lähettiläitä ja matkailijoita mitä
kaukaisimpiin seutuihin, ja nämä palaavat uusine ajatuksineen ja uusien
yrityksien ehdotuksineen. Pakanakansatkin heräävät vuosisatain unesta
ja katsovat muukalaisia ihmetyksellä sekä lähettävät edustajiaan
vieraisiin maihin voidakseen käyttää hyväkseen heidän ihmeellisiä
keksintöjään. Salomonin aikana pidettiin ihmeellisenä, että Saban
kuningatar tuli 500 (engl.) penikulmaa kuullakseen Salomonin viisautta,
mutta nyt matkustavat tuhannet, joita ei edes julkisuudessa tunneta,
yli koko maan; ja nyt voi mukavasti matkustaa ympäri maan vähemmässä
kuin 80 päivässä.
Kansat ovat todellakin kokoontuneet yhteen yhteisiin etuihin ja
toimintaan nähden, mutta, oi, ei veljellisessä rakkaudessa, sillä
kaiken kannustajana on itsekkäisyys. Yritteliäisyyttä, rautateiden,
höyrylaivojen, sananlennättimen, puhelinten j.n.e. rakentamista, sekä
kauppaa, kaikkia kiihottaa ja hallitsee itsekkäisyys. Niin, on
pelättävää, että evankeliumin julistamisessakin ja ihmisystävällisissä
yrityksissä kannustajana ovat muut vaikuttimet kuin puhdas rakkaus
Jumalaan. Itsekkäisyys on koonnut ja valmistanut kansat sitä kostoa,
anarkiaa varten, jota sanotaan Jumalan "kiivauden tuleksi" eli vihaksi,
joka kuluttaa nykyisen yhteiskunnallisen järjestyksen, nykyisen
maailman. (2 Piet. 3: 7.) Mutta Jumala on _kaitselmuksessaan valvonut_
ihmisten olosuhteita saattaakseen täytäntöön omat aikomuksensa. Siispä,
joskin ihmiset töillään ja menettelytavoillaan ovat välikappaleita ja
toimeenpanijoita, on Jumala kuitenkin tuo suuri käskijä, joka nyt
kokoaa kansat ja valtakunnat maan toisesta äärestä niin toiseen ääreen
asti valmistaakseen maan hallituksen siirtämistä hänelle --
Immanuelille -- "jolla on siihen oikeus". "Kansojen kokoaminen" ei tee
tuomiota ainoastaan ankaraksi, vaan on myöskin jokaiselle mahdoton
päästä sitä pakoon; ja siten tulee hädänaika lyhyeksi ja samalla
ratkaisevaksi, kuten on kirjotettu. -- Room. 9: 28; Jes. 28: 22.
Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle.
Kun katselemme ympärillemme, näemme "aineksia" valmistettavan tuon
päivän tulelle. Itsekkäisyys, tieto, rikkaus, kunnianhimo, toivo,
tyytymättömyys, pelko ja epätoivo ovat niitä kipinöitä, jotka saattavat
maailman kärsimykset tuleen, ja yhteiskunnalliset ainekset sulavat
kuumuudesta. Ihmeellisiä muutoksia on tapahtunut erittäinkin viimeisen
40 vuoden kuluessa. Tyytyväisyys on kadonnut; rikkaat ja köyhät, miehet
ja naiset, oppineet ja oppimattomat, kaikki ovat tyytymättömiä. Kaikki
pitävät kiinni "oikeuksistaan" ja valittavat "vääryyksistä", mutta
silloin katsovat he ainoastaan omaa puoltansa asiasta, koska ovat
itsekkäisyyden sokaisemia. Siitä tulee seuraukseksi niinkuin profetta
on ennustanut, että jokaisen miehen käsi nousee lähimmäistään vastaan.
Tämä taas johtaa lopulliseen onnettomuuteen. Jumalan sana, muinaisuuden
opetukset ja kultainen sääntö syrjäytetään yleisesti. Mutta pian tulee
tämän menettelytavan tyhmyys ja vääryys selväksi _haileille_ luokille,
sillä kaikki saavat kärsiä kauheasti tuossa hädässä, mutta erittäinkin
rikkaat. Luukk. 12: 15--20 voidaan sovittaa meidän aikamme rikkaisiin.
Niin, ennustettu pimeä yö (Jes. 21: 12; 28: 12, 13, 21, 22; Joh. 9: 4)
lähenee nopeasti, ja kohtaa kuin paula koko maata. Silloin heitetään
hopea kaduille ja kultaa pidetään lokana. Heidän hopeansa ja kultansa
ei voi pelastaa heitä Herran vihan päivänä, sillä se on ollut heille
loukkauskivenä heidän synteihinsä. -- Hes. 7: 19.
Aarteitten kasaantuminen.
On selvää, että meidän päivinämme on kasaantunut suurempia rikkauksia
kuin koskaan ennen, ja että rikkaat elävät ylellisemmin kuin koskaan
ennen. (Jaak. 5: 3, 5.) Siitä antaa sanomalehdistö monta todistusta.
Vanha Gladstone näki sen jo aikoinaan ja sanoi eräässä tilaisuudessa:
"Miespolven aikana on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koko 19
vuosisatana aina Julius Caesarin ajoilta saakka yhteensä."
"Boston Globessa" on ollut seuraava uutinen: "50 vuoden kuluessa on
miljonäärien luku Yhdysvalloissa kasvanut kuudesta 4,600, niiden
joukossa on 21 'rautatiekuningasta', joilla yhteensä (vuonna 1890) oli
käytettävänään yli 3,000,000,000 dollaria. Näistä miljonääreistä tulee
kaksoiskaupunki New York Brooklynin osalle 1,319, ja viidellä
suuremmalla heistä on päivittäin tuloja: W.W. Astorilla 23,277
dollaria, J.D. Bockefelleriliä 20,853, J. Gouldin kuolinpesällä 11,068,
C. Vanderbiltillä 11,090 ja V.K. Vanderbiltillä 10,397 dollaria, kaikki
alhaisen laskun mukaan."
"Niagara Falls Review" mainitsee Amerikan laitoksille suureksi vaaraksi
sen, että sellaiset äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvoihin käsiin,
ja sanoo, että yhdeksällä rikkaimmalla miljonäärillä (viidellä
ennenmainitulla sekä Flaglerilla, Blairilla, Sagella, Huntingtonilla)
on yhteensä käytettävänä yli 720,000,000 dollaria, ja että Vanderbilt
suvulla sekä yhdeksällä osakaskumppanilla on Standard Oil Companyssä
(paloöljy-yhtiössä) käytettävänä yhteensä 579,000,000 dollaria. Tähän
lisää sanomalehti: "On aivan mahdotonta, että nämä ihmiset voivat
käyttää muuta kuin pienen murto-osan vuotuisista tuloistaan. Ja
vaadittiin ainoastaan 20 vuotta näiden rikkauksien kokoamiseksi
yhdeksän tai kymmenen miehen käteen. Tässä on siis vaara.
Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa olisi näiden perheiden omaisuus
2,754,000,000 dollaria. Tämä rahaylimystö on vaarallisempi kuin
Englannin sukuylimystö, jota Amerikkalaiset pitävät niin vahingollisena
Englannille. Pahinta on, ettei mikään inhimillinen voima voi asettaa
rajaa kasvavalle rikkaudelle."
Nämä esimerkit aarteiden kasaantumisesta ovat Yhdysvalloista, mutta
sama suhde vallitsee kaikkialla maailmassa. Vieläpä Kiinassa ja
Jaapanissakin on viime aikoina noussut miljonäärejä.
Köyhyyden kasvaminen.
Mutta onko totta, että on köyhiä ja tarvitsevia ihmisiä, kun niin monet
kokoavat niin suuria rikkauksia? Eikö ole heidän oma virheensä, kun
terveet miehet eivät saa toimeentuloaan? Niin ajattelevat monet
rikkaat, jotka olivat itse köyhiä kaksikymmentäviisi vuotta sitte.
Mutta he unohtavat, että silloin oli runsaasti tilaisuuksia työn
saantiin, kun taas nyt monet eivät voi parhaalla tahdollaankaan
maailmassa saada mitään työtä. Sentähden on rikkailla usein vaikea
ymmärtää köyhien hätää, joiden luku nopeasti kasvaa. Tosiasia on
kumminkin, että nekin parempiosaisista, joilla on sydäntä köyhien
hätään nähden, huomaavat varsin hyvin, että on mahdotonta muuttaa
yhteiskunnallisia olosuhteita niin, että saataisiin pysyväinen apu.
Niin tekevät he parhaansa auttaakseen niitä, jotka ovat lähimpänä, ja
koettavat unohtaa muut. Eräässä "Forumin" luennossa sanotaan:
"Koskaan ei ole ihmissydän niin innokkaasti toivonut tosiveljeyttä.
Koskaan ei sivistyneellä maailmalla ole ollut tätä ihannetta silmäinsä
edessä niinkuin nyt. Ja kumminkin kuullaan viattomien huutoa rajotetun
oikeuden tähden, miljonien huuto, jotka ovat musertumaisillaan nykyisen
yhteiskuntarattaan alle, nousee kaikissa sivistyneissä maissa niinkuin
ei koskaan ennen. Huuto Venäjällä sekottautuu Irlannin huutoon. Kaikki
suurten kaupunkien hyljätyt sekä Europassa että Amerikassa yhdistyvät
voimakkaaseen läpitunkevaan _oikeuden_ huutoon. Ainoastaan Lontoossa
elää enemmän kuin 300,000 ihmistä kuilun partaalla, ihmistä, joissa
jokainen suonenisku ilmaisee pelkoa siitä, että he menettävät sen
pienen luolan, jota kutsuvat kodikseen. Vielä alempana on yli 200,000,
jotka eivät koskaan saa syödä kylläkseen, ja vielä askelta alempana on
300,000 jotka hitaasti kuolevat nälkäkuoleman, ja joiden koko elämä on
kuolinkamppailua. Mutta vielä alempana on kodittomien armeija. Nämä,
joita on hoin 33,000, eivät voi hankkia itselleen mitään asuntoa, ei
edes kurjinta hökkeliäkään. He nukkuvat ilman suojaa vuodet ympäriinsä
ja voi heitä tavata sadottain joka yö Temsin rantojen kylmiltä kiviltä.
Muutamilla voi olla sanomalehti pantavana kosteiden kivien päälle,
mutta suurimmalla osalla ei ole edes sellaistakaan loistoesinettä".
Joku huomauttanee, että tämä on liiottelua, mutta jos puoletkin olisi
totta, niin olisi se kumminkin valitettavaa.
Tyytymättömyys, viha ja hankaus jouduttavat nopeasti yhteiskunnan
paloa.
Kuinka hyvänänsä selitettäneekin työntekijöille, että yhteiskunta on
nyt paremmin järjestetty kuin koskaan ennen, saa usein tuon oikean
vastauksen, etteivät he halua köyhyyden apua tai vapaapaikkoja
sairaalassa, vaan he haluavat rehellistä työtä ansaitakseen otsansa
hiessä soveliaan ylöspidon itselleen ja perheelleen. Työntekijä huomaa
varsin hyvin, että työn saaminen yhä enemmän riippuu suosiosta ja
vaikutuksesta, ja että pienemmät yritykset syrjäyttää suurteollisuus,
miljonanomistajain karttuessa ja koneiden vähentäessä ihmisen työn
arvoa. Kaikkien täytyy myöntää, että olosuhteet ovat vahingollisia,
mutta parannuskeinoista eivät kaikki ole yksimielisiä. Monet koettavat
auttaa väärään suuntaan, kun taas toiset eivät tahdo kuulla
puhuttavankaan auttamisesta, ennenkuin ovat saaneet tilaisuuden
käyttää hyväkseen nykyisiä olosuhteita. Valaistukseksi tästä
lainaamme seuraavaa eräästä puheesta, joka pidettiin työntekijäin
kolmannessatoista maailmankongressissa Chicagossa:
"Työväenliike on syntynyt puutteesta, leivän, lämmön, vaatteiden ja
huvien puutteesta. Ihmiskunnan pyrkimyksessä onnea kohden etsii
jokainen yksityinen omaa ihannettaan ja syrjäyttää usein stoalaisella
tyyneydellä kaikki muut. Teollisuuden järjestelmä lepää perkeleen
ankaralla säännöllä: jokainen on lähinnä itseään. Onko ihme, että ne,
jotka kärsivät enimmän tästä itsekkäästä säännöstä, järjestäytyvät
kukistaakseen perkeleen hallitusjärjestelmän?"
Voimmeko ihmetellä tuollaista puhetta, kun sanomalehdet kertovat
tanssipukuisista naisista, joilla on koristuksenaan jalokiviä 1,000,000
dollarin arvosta, että pöytäastiastosta maksetaan 10,000 dollaria,
kahdesta taiteellisesta vaasista 50,000 dollaria, rotuhevosesta 350,000
dollaria, että eräs leski Bostonissa on maksanut 50,000 dollaria
miesvainajansa ruumisarkusta, ja että eräs toinen rouvasihminen on
antanut 5.000 dollaria koiran hautaamiseksi, sekä että New Yorkin
miljonäärit maksavat 800,000 dollaria yhdestä ainoasta huvialuksesta.
Voimmeko ihmetellä, että sellaiset asiat herättävät kateutta, vihaa,
ilkeyttä ja riitaa uudestisyntymättömien joukkojen sydämessä. Ja nämä
tunteet kypsyvät ja suorittavat lopulta suurena hädän aikana kaikkia
lihan ja perkeleen töitä.
Aikana, jolloin 100,000 paljastettua kaivostyömiestä Pensylvaniasta
kuljeskeli maanteillä karjan tavoin ja etsi elatusta, pidettiin New
Yorkissa suuremmoiset tanssiaiset, joissa 144 raharuhtinasta osotti
mitä suurinta komeutta ja loistoa. Se oli eräs n.k. kristityn kansan
suuria tapahtumia. "Mikä vastakohta", huudahtaa "Messias Härold". Ja
tähän ei ole mitään parannuskeinoa. "Niin on oleva, kunnes hän tulee."
"Kunnes hän tulee?" -- Ei, oikeammin, kun hän on tullut, kun hän kokoaa
valittunsa ja siten pystyttää valtakuntansa, jonka kautta nykyinen
yhteiskuntajärjestys "särjetään" suuressa hädän ja anarkian ajassa
(Tim. 2: 26, 27: 19: 15.) Niinkuin oli _Lotin päivänä_, niin on myöskin
oleva _Ihmisen Pojan päivinä._ Niinkuin oli Noakin päivinä, niin on
myöskin oleva Ihmisen Pojan (parusiassa) _läsnäolossa_. -- Matt 24: 37;
Luukk. 17: 26, 28.
Tuomitaanko rikkaita liian kovasti?
Niin, monessa tapauksessa on sanomalehtiä ja valtiomiehiä, jotka
kokonaisuudessaan tuomitsevat hyvin oikein. Mutta Jumalan lasten tulee
olla sävyisiä arvostellessaan yksityisiä rikkaita. Herran tuomio niistä
luokkana on ankara, mutta yksityisiä kohtaan osottaa hän armoa: sillä
kun hän on hävittänyt heidän hopea- ja kulta-jumalansa, siunaa hän
sellaiset niistä, jotka jättävät itsekkäisyytensä ja ylpeytensä.
Voidaksemme langettaa sävyisän tuomion on meillä apuna se, että
muistamme, että käsitys rikkaasta on hyvin venyvä, ja että monet,
joita hyvin köyhät pitäisivät rikkaina, ovat parhaita ja mitä
hyvätahtoisimpia ihmisiä, joista monet uhraavat suuria summia
ihmisystävällisiin yrityksiin. Ja ne, jotka tekevät näin hyvästä
sydämestään eikä saadakseen ihmisiltä kiitosta, saavat palkintonsa ja
heillä on täysi oikeus kanssaihmistensä arvonantoon.
On helppo arvostella miljonanomistajia, mutta pyydämme lukijoitamme,
etteivät ajattele liian kovasti heistä. He, niinkuin köyhätkin, ovat
monessa suhteessa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vankeja. Tavat ovat
kahlinneet heidän päänsä ja sydämensä. Väärillä käsityksillä
kristinuskosta, joita sekä köyhät että rikkaat ovat tunnustaneet
vuosisatojen aikana, on vielä suuri vaikutus heidän mieliinsä. He
luulevat menettelevänsä oikein, kun tekevät niinkuin muutkin ihmiset,
ja sentähden käyttävät he aikansa ja taitavaisuutensa liiketoimiin.
Siinä täytyy heidän voittonsa koitua suuremmaksi, kuin mitä käsien työ
voi hankkia, koska koneet luovat rikkautta meidän aikanamme.
Omistaessaan rikkauksia tuntevat he itsensä velvotetuksi lahjottamaan
siitä jotakin. He päättävät, että on parempi jakaa se työn palkkoina
kuin lahjoina. Tanssiaisia, juhlapäivällisiä, huvimetsästyksiä j.n.e.
pitävät he huveina itselleen ja ystävilleen ja _apuna onnettomammille
naapureilleen_. Eikö tämä käsitys ole _osittain oikea_? 12,000 dollarin
päivällinen tai 800,000 dollarin laiva koituu monen teurastajan,
leipurin, kukkakauppiaan, räätälin, jalokivikauppiaan, puusepän,
konesepän j.n.e. hyödyksi, paitsi sitä, että laiva vaatii koko
miehistön, joka senkautta saa työn ansiota.
Olosuhteitten näin ollen on niin muodoin paljon parempi vähävaraisille,
jos rikkaat elävät ylellisesti kuin jos he eläisivät rajotetusti.
Heidän halunsa timantteihin esim. valmistaa työtä tuhansille, jotka
muuten lisäisivät työttömiin lukua. Ja jos rikkaat pitävät
liiallisuuttaan armeliaisuutena, niin seuraavat he ainoastaan samaa
väärää ajatusta kuin muutamat keskiluokasta, järjestäessään myyjäisiä
ja juhlia hyväntekeväisyystarkotuksia varten. Emme puolusta heidän
menettelytapaansa, vaan koetamme ainoastaan esittää, että heidän
ylellisyytensä ei välttämättömästi ole rakkaudettomuuden todistuksena.
Monet mahdollisesti ajattelevat myöskin, että jos hän jakaisi
päivittäiset tulonsa, niin hän tarvitsisi joukon ihmisiä toteuttamaan
sitä, ja että varat eivät ehkä silloin tulisi tarvitsevimpien osaksi,
koska itsekkäisyys on niin yleinen, että ainoastaan harvoille
voitaisiin uskoa suuremman summan jakaminen. Miehet ovat nimittäin
liian paljon sidottuja toimiinsa ja naiset liian hienoja käydäkseen
suurkaupunkien suurissa kortteleissa ja toimittaakseen itse jakamisen.
Kun he olivat köyhiä, toivoivat he mahdollisesti saavansa tuollaisia
tilaisuuksia tehdäkseen hyvää, mutta itsekkäisyys, ylpeys ja
yhteiskunnalliset ennakkoluulot ovat vastustaneet heidän jalompia
tunteitaan, niin että hedelmät ovat jääneet tulematta.
Tällä emme mitenkään ole hyväksyneet rikkaiden itsekästä tuhlaamista,
jonka Herra tuomitsee vääränä. (Jaak. 5: 5.) Mutta tarkastamalla näitä
eri kysymyksen puolia voi arvostelu olla terveempi ja voi olla
myötätuntoa niitä kohtaan, jotka "tämän maailman jumala on sokaissut"
sen rikkaudella, niin että heidän arvostelunsa on hämmentynyt oikeuteen
nähden, ja joita Herra rankaisee niin ankarasti. Tämän "maailman
jumala" sokaisee myöskin köyhiä, niin että väärä tie näyttää heistä
oikealta. Niinmuodoin johtaa hän molemmat puolueet taisteluun. Mutta
vaikka voi olla puolustuksia rikkauden kokoamiseen nähden harvojen
käsiin, vaikka rikkaat voittavat rikkautensa niiden lakien alla, jotka
johtavat kaikkia, vaikka monet rikkaat ovat hyväntahtoisia, ja vaikka
monet köyhät olisivat hirmuvaltaisempia kuin rikkaat, jos he
olisivat rikasten sijassa, selittää Herra siitä huolimatta, että
rikkaudenomistajat asetetaan syytteeseen juuri tähän kohtaan nähden,
koska he, huomattuaan väärät olosuhteet, eivät koittaneet omalla
kustannuksellaan keksiä suunnitelmaa heidän auttamisekseen.
Valaistukseksi siitä yhä yleisemmästä ajatuksesta, että yhteiskunnan
_velvollisuus_ on joko antaa luonnon rikkauksien (maan, ilman ja veden)
olla vapaasti kaikkien saatavissa tai myöskin, jos ne jätetään
muutamien harvojen käsiin, pitää huolta muiden päivittäisestä työstä,
esitämme seuraavaa eräästä sanomalehdestä:
"Eräs pieni, huonosti puettu tyttö, joka kävi pienten lasten koulua New
Yorkissa, kysyi eräänä aamuna opettajattareltaan innokkaasti:
'Rakastatteko te Jumalaa?' 'Kyllä', sanoi hän. 'Mutta minä en rakasta',
sanoi lapsi kiivaasti, 'minä vihaan häntä!' Tämä oli opettajasta
kummallista ja hän pyysi selitystä. 'No niin', sanoi tyttö, 'hän antaa
tuulen puhaltaa, vaikkei minulla ole lämpimiä vaatteita, hän antaa
pyryttää, vaikka minulla on reikiä kengissäni, hän antaa tulla kylmän,
vaikkei meillä ole polttoainetta, ja hän antaa meidän tulla
nälkäisiksi, vaikkei äidillä ole leipää aamiaiseksemme.' On vaikeaa,
lisää sanomalehti, jos muistamme Jumalan aineellisia rikkauksia maan
lapsille, kärsivällisyydellä nähdä rikkaiden pilkkaajien hyvinvointia,
jotka tuon pienen taitamattoman tytön tavoin syyttävät Jumalaa
köyhyyden kurjuudesta."
Maailmallisilta ei ole kumminkaan paljon odotettavissa, sillä
itsekkäisyys on maailman henki. Sentähden käännymme niiden suurten ja
rikkaiden puoleen, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä. Mutta eivät
nämäkään aseta itseään tai rikkauttaan Jumalan alttarille evankeliumin
palveluksessa, eikä myöskään aineellisen hädän lieventämiseksi.
Luonnollisesti evankeliumi -- ennen kaikkea; sen pitää saada kaiken
aikamme, lahjamme, vaikutuksemme ja varamme. Mutta siellä, missä se on
joutunut syrjään väärien käsitysten tähden, siellä löytää vihkiytynyt
sydän paljon tekemistä kanssaihmistensä eduksi, niinkuin
raittiustyössä, yhteiskunnallisissa uudistuksissa j.n.e. Mutta hyvin
harvat rikkaat, harvat miljonäärit ovat ryhtyneet niihin; siinä
työskentelevät ylimalkaan köyhät tai keskiluokka. Jos muutamilla
maailman miljonääreistä olisi niinpaljon Kristuksen henkeä ja he
käyttäisivät varansa ja oman sekä taitavain auttajainsa ajan tähän
suuntaan, millaisten yhteiskuntauudistusten todistajana maailma
saisikaan olla vuoden kuluessa! Trustien ja seurain edut muiden edellä
katoaisivat ja yleistä hyvää edistettäisiin kaikin tavoin. Mutta on
kohtuutonta odottaa sellaista rikkauden käyttöä, sillä vaikka monet
rikkaista tunnustavat Kristuksen, tietävät he muun maailman tavoin
hyvin vähän tosi kristinuskosta: Uskosta Kristukseen henkilökohtaisena
_lunastajana_ ja täydellisestä kaiken vihkimisestä hänen
palvelukseensa. He tahtovat tulla mieluummin kutsutuiksi "kristityiksi"
kuin "pakanoiksi" tai "juutalaisiksi", koska Kristuksen nimi on
kansanomainen, vaikkakaan eivät hänen todelliset oppinsa ole nyt
enemmän pidetyt kuin silloinkaan, kun hän ristiinnaulittiin.
Jumalan sana vahvistaa myöskin, ettei Jumala ole valinnut monta rikasta
tai viisasta valtakunnan perilliseksi vaan pääasiassa ne, jotka ovat
köyhiä ja halveksittuja tämän maailman silmissä. Rikkaan on vaikea
mennä sisälle taivaanvaltakuntaan. Helpompi on kameelin mennä
neulansilmän läpi kuin rikkaan tulla Jumalan valtakuntaan. -- Matt. 19:
23, 24. [Sanotaan, että "neulan silmä" oli pienen portin nimi
muinaisten kaupunkien muureissa, ja käytettiin sitä auringon laskun
jälkeen, kun suuremmat portit sulettiin vihollisen hyökkäyksen pelosta.
Se kuvaillaan niin pieneksi, että kameli voi mennä sen läpi ainoastaan
polvillaan, ja sitte kun kuorma on otettu pois sen selästä. Kuva
näyttää merkitsevän, että rikkaan täytyy panna pois taakkansa ja
polvistua, ennenkuin hän voi tehdä kutsumisensa ja valitsemisensa
lujaksi paikkaan valtakunnassa.]
Oi, rikasraukkoja! He saavat osakseen kauheita kokemuksia. Heidän
rikkautensa ei ole ainoastaan esteenä, jotta saisivat osan Jumalan
valtakunnan kunniasta ja ihanuudesta, vaan täälläkin tulevat sen edut
olemaan lyhytaikaisia. "Kuulkaa nyt, te rikkaat: Itkekää ja vaikeroikaa
sitä kurjuutta, joka on teille tulossa... Olette koonneet aarteita
näinä viimeisinä päivinä." Rikasten itku ja valitus kuuluu pian, ja
tiedon siitä pitäisi poistaa kaiken kateuden ja ahneuden kaikkien
sydämistä ja täyttää ne sen sijaan myötätunnolla rikasraukkoja kohtaan,
myötätunnolla, joka ei kumminkaan halua muuttaa Jumalan tuomiota, vaan
tunnustaa hänen viisautensa ja hyvyytensä, tietäessään, että se ojentaa
kaikkien, sekä rikkaiden että köyhien, sydämet ja avaa silmät
oikeudelle ja rakkaudelle. Rikkaat huomaavat kumminkin sen
vaikeammaksi, koska muutos on paljon suurempi ja väkivaltaisempi
heille.
Mutta miksei olosuhteita voida vähitellen muuttaa niin, että rikkaus ja
mukavuus tulee yhtäläiseksi kaikille? Koska maailmaa ei ohjaa rakkauden
kuninkaallinen laki, vaan itsekkäisyyden laki.
Itsekkäisyys vapauden yhteydessä.
Kristinoppi edistää _vapautta_, ja vapaus johtaa tietoon ja
sivistykseen. Mutta vapaus ja tieto ovat vaarallisia suvun
hyvinvoinnille, jos ei rakkauden kuninkaallista lakia totella sekä
kirjaimeen että henkeen nähden. Nimikristikunta on sentähden voittanut
vapautta ja tietoa voidakseen ainoastaan niin paljon paremmin ymmärtää
harjottaa itsekkäisyyttään. Seurauksena siitä on myöskin, että
tyytymättömyys on suurin kristikunnassa, ja toiset kansat tulevat siitä
osallisiksi siinä määrässä kuin he ottavat vastaan kristinuskon tiedon
ja vapauden, ottamatta vastaan Kristuksen henkeä, rakkauden henkeä.
Vanha ja Uusi testamentti kasvattavat _vapautta_, mutta ei
suoranaisesti vaan epäsuorasti. Laki vaati palvelijat olemaan
kuuliaisia, mutta se vakuutti myöskin että vääriä herroja kohtaisi
Jehovan tuomio. Uusi testamentti tekee samalla tavalla. Katso Kol. 3:
22--25; 4: 1. Mutta Raamattu vakuuttaa myöskin, että kun ihmisillä on
erilaiset lahjat henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa,
on Jumala pitänyt huolta täydellisestä ennalleenasettamisesta samaan
täydellisyyteen kaikille; että kaikki, rikkaat ja köyhät, orjat ja
vapaat, viisaat ja tyhmät saisivat palata uskon kautta Kristukseen
Jumalan suosioon. Ei ole siis ihmeteltävää, että juutalaiset olivat
vapauttarakastava kansa ja että heitä sanottiin kapinalliseksi suvuksi,
joka ei sietänyt vieraita anastajia, niin että heidän voittajansa eivät
huomanneet muuta tapaa heidän kukistamisekseen kuin heidän
perinpohjaisen hävittämisensä kansana. Ei ole myöskään ihmeteltävä,
että ei-kristitytkin valtiomiehet ovat pitäneet Raamattua vapauden
kulmakivenä; että Raamattu on tuonut mukanaan vapautta ja sen ohessa
myöskin sivistystä ja korkeampia tunteita. Sentähden polki paavikunta
aikanaan Raamattua ja sai sen kautta aikaan "pimeät vuosisadat".
Mutta kun Raamattu uskonpuhdistuksen kautta taas tuli oikeuteensa,
nousi kansoissa taas vapaus, tieto ja edistys. Siellä, missä on
Raamattu, vallitsee siis vapaus ja valistus, ja niissä maissa, missä
Raamattu on vapaimpana, siellä on myöskin kansa vapainta, valistuneinta
ja sivistyneintä sekä voi edistyä kaikkiin suuntiin.
Mutta nimikristikunta on, niinkuin olemme huomauttaneet, ottanut
vastaan vapauden ja valistuksen Raamatusta, kun taas sen rakkauden laki
(_vapauden täydellinen laki_, Jaak. 1: 25) yleisesti syrjäytetään.
Ajattelevat ihmiset ovat heränneet huomaamaan juuri sen tosiasian, että
tieto vapauden yhteydessä aiheuttaa paljon hyvää, jos siinä on
rakkautta, mutta myöskin paljon pahaa, jos sitä käytetään
itsekkäisyyden palveluksessa. Juuri tämä asianhaara valmistaa nyt
nopeasti yhteiskunnalliset ainekset "tulelle" ja "koston päivän"
rangaistukselle.
Kemistit ovat usein huomanneet, että hyödylliset aineet voivat
yht'äkkiä käydä myrkyllisiksi suuruussuhteiden muutoksen kautta. Siten
on myöskin tiedon ja vapauden siunausten laita, kun niihin sekottuu
itsekkäisyyttä. Jossain määrin on tämä yhdistyt hyödyttänyt
ihmiskuntaa, mutta tiedon äkillinen kasvaminen on kohottanut
itsekkäisyyden valtaistuimelle. Itsekkäisyys hallitsee, ja tieto ja
vapaus ovat sen palvelijoita. Näillä hallitsee se maailmaa, ja sen
kautta saatetaan myöskin sen arvokkaat ainekset ristiriitaan
vanhurskauden ja vapauden kanssa. Sellaisissa olosuhteissa palvelee
tieto useimmiten itsekkäitä tarkotuksia, ja vapaus uhkaa tulla
vallattomuudeksi, joka syrjäyttää toisten vapaudet ja oikeudet.
Sentähden muodostaa nyt itsekkäisyys, tieto ja vapaus kolminkertaisen
pahan voiman, joka nykyisin on saanut valtaansa kristikunnan. Rikkaat
ja vaikutusvaltaiset ovat nyt sen aseina, mutta pian tulevat joukot
saman pahan voiman aseiksi.
Sivistyneissä maissa hallitsee melkein kaikkia tämä voima, ja se
synnyttää melkein kaikissa alamaisissaan intohimoisen vallan, etujen ja
korotuksen halun. Harvalukuiset pyhät, jotka haluavat toisten nykyistä
ja tulevaista siunausta, muodostavat niin pienen murto-osan, että heitä
tuskin voidaan laskea miksikään tekijäksi nykyisessä ajassa. He ovat
myöskin kykenemättömiä suorittamaan sitä hyvää, jota haluaisivat,
kunnes ovat kirkastetut Herransa kanssa sekä kunnes ovat saatetut
kykeneviksi, ja heille on annettu täysi valta Jumalan valtakuntana
siunata maailma. Ja niinkauvan kuin he ovat lihassa, tarvitsee heidän
valvoa ja rukoilla, jottei heidän korkeampi tietonsa ja vapautensa
tulisi itsekkäisyyden herrauden alle ja koituisi siten turmioksi.
Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomina.
Joukot ovat aivan äskettäin tulleet vapauteen ja riippumattomuuteen.
Tieto on murtanut henkilökohtaiset ja valtiolliset kahleet;
valtiollista tasa-arvoisuutta ei ole myönnetty vapaaehtoisesti vaan
pakosta, tuuma tuumalta. Ylpeys ja itsekkäisyys jakaa nyt maailman
kahteen vihollisleiriin. Rikkaat taistelevat säilyttääkseen ja
kartuttaakseen rikkauttaan ja valtaansa, ja köyhät taistelevat työn
oikeuksien puolesta saadakseen vaatimattoman osan elämän mukavuuksista.
(Katso Amos. 8: 4--8.) Monet rikkaista ajattelevat näin: "Joukot ovat
nyt saaneet äänioikeuden ja riippumattomuuden. Koitukoon se heille
hyväksi! He saavat huomata, että lahjoilla on suuri osansa elämässä, ja
että näitä on pääasiassa rikkailla. Jos he vaan sävyisästi ja
laillisesti käyttävät vapauttaan, niin olemme vapautetut paljosta
vastuusta. Muinoin, kun joukot olivat alamaisia, oli jokainen
aatelismies vastuussa niistä, jotka olivat hänen huolenpitonsa alaisia.
Mutta nyt olemme vapaita ajattelemaan ainoastaan itseämme. Heidän
vapautensa on etu meille, ja kansa tekee luonnollisesti parhaansa
onnekseen, niinkuin mekin teemme. Joukot eivät enää ole meidän
suojattejamme, vaan _kilpailijoitamme_. Mutta he saavat pian kokea,
että valtiollinen tasa-arvoisuus ei tee ihmisiä tasa-arvoisiksi, ja
että ylimystö, jolla on lahjoja ja rikkautta, tulee sukuylimystön
sijaan."
Muutamat joukkojen keskuudesta vastaavat ajattelemattomasti: "Me olemme
riippumattomia ja kyllin voimakkaita auttaaksemme itseämme. Pitäkää
varanne, ettemme petä teitä! Elämä on taistelua rikkaudesta, ja me
olemme luvultamme useammat. Me järjestämme lakkoja ja boikottauksia ja
viemme tahtomme läpi."
Jos se otaksuma on oikea, että kaikki ihmiset ovat toisistaan
riippumattomia, ja että jokaisen tulee huolehtia ainoastaan itsestään
huolimatta muiden parhaasta, silloin olisi myöskin tämä käsitys
taistelusta rikkauden saamiseksi oikea. Ja juuri tätä itsekkäisyyden ja
riippumattomuuden periaatetta näyttävät kaikki luokat yhä enemmän
seuraavan. Pääomanomistajat (jaloine poikkeuksineen) katsovat omaa
parastaan ja maksavat työstä tavallisesti niin vähän kuin mahdollista,
ja myöskin työntekijät (jaloine poikkeuksineen) katsovat ainoastaan
omaa parastaan ja vaativat palveluksestaan niin paljon kuin
mahdollista. Kuinka voi silloin toinen luokka nuhdella toista, kun
molemmat menettelevät samojen periaatteiden mukaan.
Vanha tapa, jonka mukaan sivistyneet ja varakkaat kävivät köyhien luona
ja auttoivat heitä neuvoillaan ja töillään, on tämän käsityksen tähden
myöskin kokonaan hävinnyt. Jokainen huolehtii nyt omasta parhaastaan ja
antaa muiden tehdä samalla tavalla. Joissakin suhteissa ja muutamille
voi se olla hyvä, mutta toisille tuottaa se taas vaikeuksia, kun he
kokemattomuuden, varomattomuuden, tuhlaavaisuuden, hitauden, heikkouden
tai vastuksien kautta joutuvat julkisten laitosten rasitukseksi.
Tosiasia on kumminkin, etteivät rikkaat eivätkä köyhät ole
_riippumattomia_ toisistaan. Ei heidän pitäisi myöskään menetellä,
niinkuin asia olisi sillä tavalla. Ihmiskunta on yksi perhe; Jumala "on
antanut koko ihmiskunnan lähteä yhdestä ainoasta ihmisestä". (Apt. 17:
26.) Kaikki ihmiset ovat _veljiä, yhden_ isän Aadamin, lapsia, joka
itse oli Jumalan poika. (Luukk. 3: 38.) Ja Jumala jätti maan
kokonaisuudessaan läänityksenä kaikkien yhteisten huolenpidon haltuun.
Kaikki voivat sentähden vaatia Jumalan lahjoja osakseen, sillä vielä
"Herran on maa ja kaikki mitä siinä on". Syntiinlankeemus ja sen
rangaistus, kuolema, on tehnyt kaikki ihmiset enemmän tai vähemmän
ruumiillisesti, henkisesti ja siveellisesti epätäydellisiksi, niin että
jokainen tarvitsee ja jokaisen pitäisi saada toisen myötätuntoa ja apua
_siinä suhteessa kuin hän on epätäydellinen ja niinollen_ henkisessä,
siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa _riippuvainen_.
Jos rakkaus olisi kannustimena kaikkien ihmisten sydämissä, niin tekisi
jokainen ilolla osansa yleiseksi parhaaksi, ja kaikki saisivat silloin
samalla tavalla nauttia siitä, mikä on välttämätöntä, sekä muutamista
elämän mukavuuksista. Tämä sisältäisi jonkun määrän sosialismia. Mutta
rakkaus ei ole ihmisten kannustimena, ja sentähden ei nyt voida
toteuttaa sellaista suunnitelmaa. Itsekkäisyys hallitsee enimmän
vieläpä koko kristikunnassakin, ja sen katkerat hedelmät kypsyvät
nopeasti suurta viininkorjuuta varten. -- Ilm. 14: 19, 20.
Ei vähempi kuin 1) joukkojen kääntyminen tai 2) korkeamman voiman
tarttuminen voisi nyt palauttaa maailmaa itsekkäisyyden tieltä
rakkauden tielle. Mutta ei edes toivorikkainkaan usko sellaiseen
kääntymiseen. Sillä nimikristikunnan on onnistunut kääntää ulkonaisesti
verrattain harvoja maan miljaardeista, ja totiset kääntymiset maailman
itsekkäästä hengestä Kristuksen rakkaudestarikkaaseen, jalomieliseen
henkeen ovat vielä harvempia. Tämä toivo on sentähden turha. Ainoa
toivo on niinmuodoin korkeamman voiman ryhtyminen asiaan, ja juuri
tämän on Jumala luvannut Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ja
sen kautta. Jumala näki edeltäpäin, että vaadittaisiin tuhat vuotta
itsekkäisyyden poisjuurriittamiseksi ja rakkauden pystyttämiseksi sen
sijaan; sentähden on hän määrännyt "kohdalleen (ennalleen) asettamisen
ajat". (Apt. 3: 21.) Monet näkevät kumminkin, todellisuudessa
odottaessaan rakkauden hallitusta, että inhimilliset välikappaleet
eivät voi sitä saada aikaan, koska rikkaat eivät tahdo hyväntahtoisesti
jättää ylellisyyttään ja joukot eivät pitäisi huolta ylläpidostaan, jos
ei olisi pakkoa ja ahneutta. Niin juurtunut on nimittäin itsekkäinen
hitaus muutamissa ja tuhlaavaisuus ja varomattomuus toisissa.
Miksi nykyiset suotuisat olosuhteet eivät voi jatkua.
Joku sanonee, ettei vaara siitä, että rikkaat sortaisivat ja antaisivat
köyhäin kuolla nälkään tai että köyhät anarkian kautta hävittäisivät
rikkaat, ole nyt suurempi kuin ennenkään, kun kerran rikkaat ja köyhät
ovat eläneet yhdessä kuusituhatta vuotta. Mutta tämä on erehdys.
Olosuhteet ovat nyt kokonaan muuttuneet. Joukot ovat päässeet
sivistyksen makuun eivätkä enää alistuisi vanhaan asiainjärjestykseen.
Mieluimmin he kuolisivat. Paljas epäilys siitä, että koetettaisiin
valmistaa heidän lapsilleen sellainen tulevaisuus, johtaisi
vallankumoukseen, ja tämä pelko saattaa köyhät tekemään yhä
voimakkaampia vastalauseita. Mutta onko syytä sellaiseen pelkoon?
Eiköhän pikemminkin yleinen hyvinvointi kasva, niinkuin viimeisenä
satana tai viitenäkymmenenä vuotena?
Emme usko sitä, koska huomiot osottavat, etteivät sellaiset odotukset
ole järkeviä. Menneen vuosisadan kukoistus oli Jumalan kaitselmuksen
määräämä hedelmä maailman heräämisestä (Dan. 12: 4), ja sen välineinä
olivat koneet, sanomalehdistö, höyryvoima ja sähkö. Tarve- ja
loistoesineiden kysyntä kasvoi niin yht'äkkiä, ettei tuotanto voinut
pitää tasaisia askeleita sen kanssa. Ja kun tarve kotimaisilla
markkinoilla tuli täytetyksi, heräsivät myöskin muut kansat ja
tahtoivat saada osansa edistyksen siunauksista. Jonkun aikaa oli siitä
hyötyä kaikille luokille. Teollisuus ehti vain vaivoin valmistaa
tavaransa raitioteitä, rautateitä, höyrylaivoja, koneita j.n.e. varten.
Siten tuli yhä runsaampia tilaisuuksia työnansioon, ja palkat nousivat.
Tästä johtui, että työntekijät voivat hankkia parempaa elatusta,
vaatteita ja asuntoja, ja tästä johtui suuremmoinen muutos, ja yleinen
hyvinvointi tuli seuraukseksi.
Mutta nyt on kukoistus saavuttanut korkeimman kohtansa. Valmistus on jo
moneen suuntaan kysyntää suurempi, tai ehkä oikeammin ostamiskykyä
suurempi. Kiina, Jaappani ja Intia valmistavat nyt itse tavaransa
niiden mallien mukaan, joita he ennen ostivat Europasta ja
Yhdysvalloista, ja Etelä-Amerikan vallat ovat toimineet yli varojensa
ja ovat nyt muutamat vararikon partaalla ja tuottavat sentähden
maahansa nykyisin ainoastaan hyvin vähän. Tämän täytyy johtaa
käännekohtaan, joka pitkät aikaa sitte olisi puhjennut Europassa, jos
ei sen liika työvoima ja pääoma olisi saanut menekkiä Yhdysvalloissa,
jota nyt uhkaa sama ratkaisukohta. Sen lisäksi ovat sodat vähentäneet
työkykyisten lukua ja hankkineet aineellisen hävittämisen kautta uusia
tilaisuuksia työhön. Ja viimeisinä 25 vuotena ovat seisovat armeijat
tarvinneet suuria varustuksia ja sitä paitsi kiinnittäneet miljonia
nuoria miehiä ja siten estäneet näitä ottamasta osaa kilpailuun. Mutta
jos korkein kohta on saavutettu, niin täytyy taantumuksen seurata.
Tämän täytyy johtaa, katsottuna ihmisen näkökannalta ja Jumalan
ilmestyksen valossa, maailman historian suureen ratkaisukohtaan.
Työpalkat alkavat taas laskea, huolimatta kaikista ponnistuksista
niiden ylhäällä pitämiseksi, tuotteita valmistetaan vähemmillä
kustannuksilla ja niistä saadaan vähemmän ansiota. Mitkä ovat
seuraukset, ja kuinka pian ne osottautuvat?
Luhistuminen on äkkinäinen ja väkivaltainen. Niinkuin merimies, joka
hitaasti on kiivennyt maston huippuun ja yht'äkkiä putoaa alas, tai
niinkuin raskas esine on hitaasti nostettu ylös rattaitten ja
väkipyörien avulla, ja joka äkkiä putoaa ja pudotessaan aiheuttaa
paljon suuremman hävityksen kuin jos ei sitä koskaan olisi nostettu
ylös, niin mahtanee ihmiskuntakin, kun sivistys on nostanut sen niin
ylös, että se (itsekkäisyyden tähden) voi tulla enää korkeammalle,
ensin hitaasti laskea ja sen jälkeen, kun koossapysyminen ratkeaa,
täydellisesti tulla hävitetyksi.
Kun pelko siitä, että koneet aiheuttaisivat työnpuutetta, niinkuin
alussa arveltiin, ei heti käynyt toteen, ovat monet ajatelleet,
etteivät työtäsäästävät koneet ole ihmistyön vihollisia. Otettakoon
myöskin huomioon, että koneiden valmistus antoi monelle työtä. Mutta
tulee aika, jolloin tämänkin teollisuuden täytyy taantua.
Joskin kysyntä on tullut viisi kertaa suuremmaksi 50 viimeisenä,
vuotena, niin ovat kumminkin koneet tehneet tuotannon kymmenen kertaa
suuremmaksi, ja siitä saakka, kun koneet täyttävät tarpeen, ovat ne
ihmisten kilpailijoita, vaikkei uusia koneita valmistettaisikaan tai
ihmisten lukumääräkään karttuisi. Ja tässä taistelussa joutuu ihminen
pian tappiolle. Koneet ovat rautaisia, teräksisiä ja puisia _orjia_,
jotka höyry tai sähkö saa eloon. Ne voivat suorittaa ei ainoastaan
enemmän vaan myöskin parempaa työtä kuin ihmiset. Niillä ei ole
sielunelämää, jota tarvitsee viljellä eikä mitään velvottavia, nurjia
taipumuksia, ei vaimoja, eikä lapsia huolehdittavana. Eivät ne tunne
kunnianhimoa, eivät muodosta ammattiyhdistyksiä, eivätkä vaadi koskaan
parempaa palkkaa, ja suorittavat halukkaasti ylityötä ilman lisämaksua.
Ne ovat sentähden paljon toivottavampia kuin ihmisorjat, olkootpa
valkoiset tai mustat, ja niiden omistajat ovat hyvin iloisia siitä,
että heidän kanssaihmisensä ovat vapaita ja riippumattomia, niin että
he pääsevät vastaamasta ja huolehtimasta heistä.
Maailman työntekijät eivät myöskään ole sokeita. He näkevät, joskin
epäselvästi, minne nykyisen itsekkään järjestelmän, jonka kehittämistä,
heidän täytyy myöntää se, he itse ovat auttaneet, ja jonka alaisina he
niinkuin kaikki muutkin orjailevat tahtoen tai tahtomattaan, täytyy
johtaa. Eivät he näe vielä selvästi, mihin välttämättömään alennukseen
se vie heidät, jos ei sitä poisteta; mutta he näkevät, että heidän
taistelunsa noiden koneorjien hoitamispaikasta tulee ankarammaksi vuosi
vuodelta. Valaisevana esimerkkinä tästä mainitsemme, että höyryvoima
ainoastaan Englannissa ja Yhdysvalloissa suorittaa yhteensä 386
miljonan ihmisen työn.
Sanomalehdet käsittelevät asiaa eri näkökannoilta. Yksi valittaa, että
vaikka koneet voisivat vapauttaa ihmiset suurimmasta osasta heidän
kärsimyksistään ja vaivoistaan, kumminkin on tuhansia, jotka ovat niin
työn hommassa lähimmän ateriansa tähden, ettei heillä ole aikaa eikä
haluakaan muuhun. Toinen pitää sähköä sinä voimana, joka tekee
mahdolliseksi sen, että hiilikaivostyö voidaan suorittaa kymmenennellä
osalla siitä työvoimasta, joka nyt vaaditaan. Esitämme eräästä
sanomalehdestä:
"_Yksi_ mies ja kaksi poikaa voivat nyt suorittaa sen työn, joka
ainoastaan muutamia vuosia sitten vaati 1,100 kehrääjää. _Yksi_ mies
voi tehdä saman työn kuin 50 kutojaa hänen isän-isänsä aikana ehti
tehdä. Jokainen pumpulipuristuskone on tunkenut tieltään 1,500
työntekijää. _Yksi_ neulakone korvaa 1,100 miestä, ja koneiden
käyttämisen kautta laivanlastaamisessa ja purkamisessa voi yksi mies
nyt suorittaa 2,000 miehen työn. Yksi mies voi nyt valmistaa
pumpulikangasta puvuksi 250 henkilölle, villakangasta 300:lle, kenkiä
1,000:lle, leipää 200:lle ihmiselle. Ja kumminkin löytyy tuhansia,
joilla ei ole näitä tarpeita. Täytyy olla jotakin, joka on epäkunnossa.
Tämä on anarkistinen tila, josta täytyy tulla autetuksi. Mutta millä
tavalla?" Toinen sanomalehti kirjottaa: "Aikamme suuri tehtävä on tämä:
Kuinka voimme niin yhdistää voimamme ja tarpeemme, ettei tarmoa käytetä
hukkaan ja ettei tule hätää? Kun tämä tehtävä on ratkaistu, ei enää
tarvitse löytyä väsyneitä, köyhiä, nälkäisiä ihmisiä, ei myöskään
kerjäläisiä. Kaikista tähän saakka ehdotetuista parannuskeinoista ei
voida saattaa yhtään täytäntöön; ilman että joku kärsisi siitä
vääryyttä. Se mies, joka saattaa selvyyden tähän asiaan, tulisi
ihmiskunnan suurimmaksi hyväntekijäksi."
Naispuolinen kilpailu tekijänä.
Vuonna 1880 oli, Yhdysvaltain kansanlaskun mukaan, siellä 2,477,157
naista palkallisessa työssä, 1890 oli luku 3,214,711 ja 1897 oli heidän
lukunsa yli 5,000,000. Nyt tunkevat koneet näitäkin pois. Niin on
esimerkiksi kaksi pakkauskonetta, jotka eräs kahvipolttimo
Pittsburgissa äskettäin on hankkinut, ja joita hoitaa neljä naista,
tehnyt 56 työntekijätärtä tarpeettomaksi. Niin, koneet vapahtavat
ihmisiä hyvin kovasta työstä, mutta kuka ylläpitää heitä ja heidän
perheitään, kun he käyvät toimettomina?
Järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä ja tapoja työntekijäin puolelta.
Torjuakseen palkkojen laskemista ovat työntekijät muodostaneet
ammattiyhdistyksiä, jotka suuressa määrin ovat kartuttaneet yksityisen
työntekijän itsenäisyyttä ja suojelevat hänen etujaan. Mutta ne ovat
kantaneet myöskin huonoja hedelmiä. Ne ovat johtaneet heidät luottamaan
omiin voimiinsa sensijaan, että luottaisivat Jumalaan ja etsisivät
hänen sanassaan ilmaistua neuvoa. Jos olisivat etsineet Jumalan tietä,
niin hän olisi johtanut heitä oikein. Mutta niin ei ole tapahtunut, ja
seuraukseksi on tullut epäilys Jumalaan ja ihmisiin sekä yhä suurempi
tyytymättömyys ja itsekkäisyys. Niinpä ovat järjestöt usein tehneet
työmiehet omavaltaisemmiksi ja loitontaneet heitä siitä myötätunnosta,
joka muuten on hallinnut heidän hyväsydämisiä työnantajiaan, jotka nyt
nopeasti tulevat siihen johtopäätökseen, että on parasta antaa
työntekijäin saada tehdä katkeria kokemuksia yhdistyksistään.
Työntekijöillä on oikein, väittäessään, että nykyajan siunauksien ja
mukavuuksien pitäisi tulla yhtälailla kaikkien hyväksi, eikä ainoastaan
rikkaiden, jotka ovat kyllin onnellisia omistaessaan maita ja koneita,
joilla he voivat ansaita vielä enemmän. Työntekijät arvelevat, ettei
noiden tulisi pitää koko työnansiota, vaan jakaa heidän kanssaan. Tähän
käskee lähimmäisen rakkaus, arvelevat he, ja tähän nähden käyttävät he
usein myöskin Herran sanoja. Mutta he näyttävät unohtavan, että he
pyytävät rikkailta, että heidän tulee elää rakkauden lain mukaan ja
auttaa köyhiä, jotka vielä haluavat elää itsekkäisyyden lain mukaan.
Onko järjellistä pyytää toiselta sitä, mitä ei itse tahdo tehdä heitä
kohtaan? Varmaankaan ei. Ylimalkaan ovat ne, jotka äänekkäämmin
vaativat jakamista parempiosaisten kanssa, haluttomimpia jakamaan
omaansa niille, jotka ovat vielä vähemmän onnellisia kuin he itse.
Toinen vaikeus, jonka itsekkäisyys tuo mukanaan, on se, että enemmistö
niistä harvoista, joilla on terve arvostelukyky, on niin innokkaasti
kiinni omissa asioissaan, että ammattiyhdistyksiä on usein neuvottu
huonojen neuvonantajien tykö. Sitäpaitsi hyväksyttäisiinkään tuskin nyt
hyviä, kohtuullisia neuvoja. Työläiset ovat oppineet epäilemään ja
pitämään järjellisiä neuvonantajia työnantajien ja heidän puolueensa
vakoojina tai lähetteinä. Useimmat työntekijöistä ovat kyllin
järjettömiä antaakseen omaatuntoa availla olevien miesten panna heidät
puti puhtaiksi, antamalla maksaa itselleen runsaasti luulotelluista
palveluksista.
Olkoonpa, että se on riippunut tietämättömyydestä tai huonosta
arvostelukyvystä, niin on osottautunut, että vähintäin puolet niistä
neuvoista, joita he ovat saaneet ja joiden mukaan he ovat menetelleet,
on ollut vahingoksi heille. Suureksi osaksi johtuu vaikeus epäilemättä
siitä, että he luottavat käsivarsiinsa, luottavat suureen lukuunsa,
rohkeuteensa ja hylkäävät viisauden ylhäältä, joka on ensiksikin
puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä
hedelmiä, puolueeton, teeskentelemätön. Niin ollen ei heillä ole
"terveen järjen henkeä". -- Jaak. 3: 17; 2 Tim. 1: 7, engl. k.
He kuvittelevat, että he ammattiyhdistysten ja boikottausten j.n.e.
kautta voivat pitää työpalkat muutamissa työnhaaroissa kaksi tai kolme
kertaa niin korkeina kuin toisissa, eivätkä huomaa, että ammatin voi
nyt oppia paljon lyhyemmässä ajassa kuin ennen, että koulut ja
sanomalehdet hankkivat joukoille sen tiedon, jonka ennen ainoastaan
muutama voi hankkia itselleen, ja että liika työvoima, sitten kuin se
on alentanut palkat yhdessä ammatissa, heittäytyy toisiin haaroihin,
joissa työstä maksetaan paremmin, ja painavat lopulta palkat alas
sielläkin. Silloin täytyy joukkojen joko kulkea toimettomina ja kuolla
perheineen nälkään tai myöskin tehdä työtä puolella tai kolmasosalla
entisestä päivärahasta.
Niinkauvan kuin kysyntä oli tuotantoa suurempi, olivat ammattikunnat
suureksi avuksi jäsenilleen, sen kautta että ne vakuuttivat heille
paremman maksun, lyhemmän työajan ja terveemmät työsuhteet; mutta
tuotannon ja kysynnän horjumattomalle laille eivät he voi mitään.
Katsokoot sentähden työntekijät ainoaan toivoonsa, Herraan, älköötkä
luottako inhimilliseen voimaan.
Tuotannon ja kysynnän laki taipumaton kaikille.
Rakkaudettomuus, voitonhalu ja itsekkäisyys muodostavat, niinkuin
olemme nähneet, nykyisin perustuksen liiketoimille kaikkien, suurten ja
pienten, rikkaiden ja köyhien, kesken. Työtä ja tavaroita myydään niin
kalliisti kuin mahdollista. Niiden todellinen arvo lasketaan harvoin
muuten kuin itsekkäältä kannalta.
Tuotannon ja kysynnän lain vaikutuksia ei voi kukaan muuttaa; se kohtaa
kaikkia nykyisissä yhteiskuntaoloissa. Jos farmari päättäisi, ettei hän
myy vehnäänsä alle yhden dollarin bushelilta, mikä olisi seuraus siitä?
Hänen vehnänsä tuhottaisiin, hänen perheeltänsä puuttuisi vaatteita,
hänen työntekijänsä eivät voisi saada palkkaansa, hänen velkojansa
eivät saisi korkoja, ja ne möisivät hänen farminsa, vehnänsä ja
kaikkensa, mitä hänellä on, saadakseen vaadittavansa.
Tai jos farmari päättäisi antaa väkensä tehdä ainoastaan 8 tuntia
päivässä 60 dollarista kuukaudessa, niin kuin teollisuuden työntekijät
12 tunnin sijaan päivässä 30 dollarista kuukaudelta, niin hän
velkaantuisi pian korviaan myöten. Ja jos kaikki farmarit tekisivät
niin, eivätkä myisi tuotteitaan halpoihin hintoihin, eivät he piankaan
voisi tyhjentää varastojaan, sillä Intia, Venäjä ja Etelä-Amerikka
myisivät viljaansa halvalla Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain suuri rahantarve siihen aikaan, jolloin sen rautatiet piti
rakennettaman ja suurteollisuuksia perustettaman, veti miljonia Europan
pääomaa Amerikkaan, ja nämä miljonat ovat myötävaikuttaneet maan
kukoistukseen. Mutta kukoistusaika on nyt ohi; se menee hiljalleen
alaspäin, eikä mikään muu kuin sota tai muut vaikeat onnettomuudet
muissa maissa voisi auttaa teollisuutta, jotta rauhalliset kansat sen
kautta saisivat paljon työtä. Jaappanilaiskiinalaisen sodan jälkeen
ovat esim. nämä molemmat kansat ostaneet suuret joukot sotavälineitä,
ja nyt käyttää Jaappani sen sotakorvauksen, jonka se sai Kiinalta,
rakentaakseen sotalaivoja, ja tämä taas on aiheuttanut sen, että muut
vallat niinikään lisäävät laivastojaan. Tämä valmistaa työtä ja
ansiota, ja kuinka paljon vihaammekin sotaa, pidämme kumminkin näiden
sotavarustusten näkemistä parempana kuin työnpuutetta, joka
näännyttäisi ihmiset nälkään. Muutettakoon maailman velka siten
arvopapereiksi. Suuressa hädän ajassa, joka nyt lähestyy, ovat ne yhtä
hyviä kuin kulta ja hopea. -- Hes. 7: 19; Sef. 1: 18.
Moni huomaa, että kilpailu on vaara; sentähden ovatkin Yhdysvallat
säätäneet lain, joka kieltää Kiinalaisia ja lukutaidottomia
europpalaisia muuttamasta maahan. Koetetaan sillä tavalla estää
työpalkkoja laskemasta samalle tasolle kuin Europassa tai Aasiassa.
Toiset arvelevat, että lain kautta voisi pakottaa työnantajat maksamaan
niin korkeita palkkoja, että he itse saisivat ainoastaan vähän ansiota.
Mutta he unohtavat, että niinpian kuin ansiota ei ole, vedetään pääomaa
takasin ja käytetään toisella taholla, missä palkat olisivat
alhaisempia.
Miltä näyttääkään 15 vuoden kuluttua, jos saa jatkua niinkuin tähänkin
asti, -- jos työn tekemisen tarjous aina kääntyy sinne, missä palkka on
suurin, ja pääoma alituisesti vedetään takasin, kun ei se enää anna
suurta satoa? Koneet ovat tähän saakka uskollisesti palvelleet pääomaa,
mutta liikatuotannon täytyy ennemmin tai myöhemmin tulla, ja silloin
painetaan hinnat alas ja ansio tulee pienemmäksi. Ennen pitkää ovat
trustitkin voimattomia tätä vastaan, ja patentteja ja yksinoikeuksia ei
myönnetä aina. Ulkomaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara".
Jaappanin ja Kiinan herääminen hankkii kyllä pääomalle käyttöä, mutta
ei avaa uusia tilaisuuksia työlle. Pääoma uskaltaa erittäin hyvin
perustaa rautateitä ja tehtaita näiden kansojen keskuudessa, joista
suuri joukko on rauhallisia, ahkeria ja hyvin tyytyväisiä ihmisiä. Mikä
on seuraus, jos nuo miljonat, jotka ovat kiitollisia 6--15 centin
(30--75 pennin) päiväpalkkaan, ryhtyvät kilpailemaan työntekijöiden
kanssa, jotka pitävät 4--8 kertaa korkeampia palkkoja nälkäpalkkoina?
Siitä ei ainoastaan seuraisi, että 15 centtiä pidettäisiin hyvänä
päivärahana, vaan kun Kiina voi hankkia työvoimaa 5 kertaa niin paljon
kuin Yhdysvallat, olisi siitä seurauksena, että 6 henkilöä kilpailisi
jokaisesta paikasta, jossa on noin mitätön palkka. Eräs puuvillatehdas
on jo muutettu Connecticutista Jaappaniin, ja useammat seuraavat
esimerkkiä ja hakevat itselleen alempipalkkaisia työkenttiä ja niin
ollen suurempaa voittoa.
Sen, että Saksan keisari näkee "keltaisen vaaran" lähestyvän, osottaa
se kuuluisa taulu, jonka hän lahjotti tsaarille. Taulu esittää
europpalaisia valtoja asestamassa vaimoja, jotka heidän yläpuolellaan
taivaalla säteilevän ristin valossa seisovat vuorella ja enkeli
Mikaelin osotuksen mukaan tarkastavat mustaa pilveä, joka nousee
Kiinasta, ja josta näyttäytyy kauheita haamuja leimuavan salaman
valossa. Taulun alla on luettavana: "Europpa, vartioitse pyhimpiä
aarteitasi." Sillä tahtoi hän sanoa: Europan kansat, yhtykää
puolustamaan uskoanne ja kotejanne.
Sen lisäksi on huomattavaa, että keltainen mies käyttää suuresti
hyödykseen valkoisia rahoja eli hopeata. Esitämme seuraavaa
hongkongilaisen Mr Whiteheadin esitelmästä:
"Ennen sotaa Jaappanin kanssa oli Kiinassa noin 200,000 kehruukoneen
puolaa. Mutta sota vapautti Kiinan kansan mandarinein herraudesta ja
herätti sen nukkuvat voimat eloon. Äärettömät alueet Kiinassa ovat
sopivia pumpuliviljelykselle, ja työ on niin helppoa, että Kiinasta
pian tulee suurin pumpulintuottaja. Jo vuonna 1893 tapahtui, että 5
valtamerihöyrylaivaa oli yht'aikaa Shanghaivirrassa lastaamassa
pumpulia, josta Jaappanissa tehtäisiin lankaa ja kangasta. Osakan ja
Kioton seuduilla (Jaappanissa) on muutaman vuoden kuluessa _kotimaisen_
pääoman laskuun perustettu ei vähemmän kuin 59 kehruutehdasta ja
kutomoa, jotka nyt työskentelevät 770,874 puolalla ja valmistavat
vuosittain 500,000 baalia lankaa 40,000,000 dollarin arvosta. Nyt ei
Jaappanin enää tarvitse pelätä Englannin kilpailua, mieluummin
päinvastoin. Rahakannan eroavaisuuden tähden, niissä maissa, joissa on
hopeakanta, voidaan nyt, kun hopean arvo on keinotekoisesti laskettu,
40 miestä palkata samalla summalla, kuin vuonna 1870 vaadittiin 20
miehen palkkaamiseksi, koska englantilainen sovereign (kultaraha), joka
vuonna 1870 oli arvoltaan 10 rupea (itä-intialainen hopearaha), nyt
vastaa noin 20 rupea, mutta Intiassa on sillä sama arvo kuin ennen.
Tämä pakottaa ennemmin tai myöhemmin teollisuuden lähtemään pois niistä
maista, joissa on kultakanta, asettuakseen sinne, missä voi saada kaksi
työntekijää samalla maksolla, joka täytyy antaa työntekijöille niissä
maissa, joissa on kultakanta. Tällä tavalla täytyy kultakannan saattaa
teollisuus perikatoon."
Voisi lisätä, että ne maat, joilla on hopeakanta, eivät ainoastaan
ennen pitkää voi täyttää omia tarpeitaan vaan kykenevät myöskin viemään
tavaroita niihin maihin, joissa kultakanta vallitsee. Niin voisi esim.
Jaappani myydä tavaroitaan Englannissa kolmatta osaa halvemmalla kuin
Jaappanissa ja vaihtamalla saadut kultarahat hopearahoihin hankkia
kumminkin itselleen suurta voittoa. Sillä tavalla voivat he
katkeroittaa Europan työntekijäin olemassaolon. Lontoolaisen
sanomalehden "Daily Chroniclen" mukaan on osottautunut, että eräänä
vuonna, kun 67 pumpulikehräämöä Lancashiressä, Englannissa, kärsi
tappiota 411,000 puntaa sterlingiä (yli kymmenen miljonaa mark.),
voittivat kehräämöt Hiogossa, Jaappanissa, 17 prosenttia. Kuinka
kävisikään silloin jos myöskin Jaappanin naiset -- niinkuin
jaappanilainen valtiomies kreivi Ito on viitannut "Berliner
Tageblattin" kirjeenvaihtajalle -- ryhtyisivät kilpailuun
europpalaisien työntekijäin kanssa?
Ilman syytä ei Parisissa ilmestyvä lehti "Economiste Francais" vaadi
Europan valtoja lakkaamaan keskinäisistä riidoista ja esiintymään
yhteisesti Idän uhkaavaa kilpailua vastaan, ja Englannin pääkonsuli Mr.
G. Jamison, Shanghaissa, on julkisesti lausunut, että kultakanta on
tehnyt mahdottomaksi Idän kansoille europpalaisten tavarain ostamisen
ja sen tähden pakottanut heidät itse valmistamaan välttämättömän. Ja
siinä on heillä ollut sellainen menestys, että heidän tavaroitaan nyt
kysytään kaikkialla. Hän sanoo:
"Yhdysvallat voivat kyllä sulkea pois itämaalaiset työntekijät, mutta
Europpa ei voi sulkea porttejaan itämaalaisilta tavaroilta; nämä saavat
varmasti itselleen ostajia halpojen hintojensa ja hyvien lajiensa
kautta. Englantilainen työntekijä ostaa niitä itse paljon mieluummin,
kun hänen palkkansa laskee, ja vahingoittaa siten itse niitä yrityksiä,
joista hänen oma ylläpitonsa riippuu. Tähän saakka on ainoastaan
Jaappani vienyt ulos tavaroita; mutta Intia ja Kiina seuraavat pian
esimerkkiä. Silloin on heidän tuotteitaan yllin kyllin koko maailmassa
ja ne tekevät tuhansia ja taas tuhansia työttömiksi."
Kansat, jotka ennen olivat oivallisia ostajia, tulevat siten pian
amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja ranskalaisten
tehtailijain kilpailijoiksi, koska heidän suotuisammat olosuhteensa
sallivat heidän tunkea pois tieltään entiset hankkijansa
kotimaisiltakin markkinoilta ja ottaa leivän valkoiselta työntekijältä.
Mutta ei ole mitään tehtävissä. Se on seurauksena tuotannon ja kysynnän
laista. Ainoa keino tämän painostuksen poistamiseksi, joka nyt on
alkanut, mutta jonka täytyy tulla aina vaikeammaksi, niinkauvan kuin
itsekkäisyys hallitsee, on Jumalan lupaama tuhatvuotinen valtakunta
rakkauden lakineen ja yhteiskunnan perustaminen tälle perustukselle.
Jos Europan ja Amerikan kansoilla on ollut koko maailma ostajinaan,
jotka he ovat varanneet koneilla ja tehdastuotteilla, ja jos he
kumminkin ovat ehtineet siihen kohtaan, että tuotanto on kysyntää
suurempi, ja että miljonat heidän työntekijöistään etsivät turhaan
työtä, mikä uhkaakaan heitä silloin lähimmässä tulevaisuudessa, kun
kilpailijain luku on kahdenkertaistunut? Sen lisäksi on otettava
huomioon väestön luonnollinen lisääntyminen sekä se asianhaara, että
nuo 700 miljonaa kilpailevaa hindulaista, kiinalaista ja jaappanilaista
ovat mitä sävyisimpiä ja säästäväisimpiä ihmisiä, joiden herraksi
pääoma, joka jo hallitsee valkoisia työntekijöitä, pääsee vaivatta.
Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen
kanssa.
Valtain laajennuspyrkimysten edellytyksenä ei ole ainoastaan toivo
antaa muille kansoille parempi hallitus, eikä myöskään rakkaus
maa-alueisiin ja valtaan; vaan se on seuraus "teollisuuden
taistelusta". Vallat kukistavat kansoja, mutta eivät tuhotakseen niitä,
vaan vakuuttaakseen itselleen niiden kaupan. Tässä sodassa on
Englannilla ollut suurin edistys, ja sentähden on sen rikkaus ääretön.
Valaistuksena tästä on ministeri Chamberlainin lausunto eräälle
työttömäin lähetystölle. Hän sanoi nimittäin muunmuassa:
"Tarvitsemme uusia markkinoita. Vanhoilta on meidät tungettu osittain
pois ulkomaalaisen kilpailun kautta. Jos emme voi lisätä kysyntää
niillä markkinoilla, joissa vielä hallitsemme, ja jos emme voi löytää
uusia markkinoita, niin työnpuute, joka jo nyt on hyvin vakava, tulee
yhä vaikeammaksi ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Jos siis
hallitus pyrkii laajentamaan Englannin aluetta, niin ei se tee sitä
vihollisuudesta muita kohtaan, vaan vakuuttaakseen Englannin kansan
tuotteille riittävät markkinat. Jos ei se alituisesti tekisi niin,
tulisi se paha, jota nyt kärsimme, vielä pahemmaksi."
Kaikki valtiomiehet näkevät varsin hyvin tämän vaaran, ja sentähden
ovat kaikki teollisuusmaat halukkaita vakuuttautumaan uusista
markkinoista, koska he pelkäävät, että ne kaikki pian tulevat ylen
täyteen. Sentähden ympäröivät he siirtomaansa suojelustulleilla ja ovat
niillä esim. antaneet Amerikan viennille Afrikkaan kovan iskun. Ja nyt
koittaa Chamberlain saada brittiläiset siirtomaatkin hyväksymään
suojelustullin, joka pitäisi Amerikan, Saksan, Ranskan ja Jaappanin
kilpailun etäällä emämaan teollisuudesta.
Niin, todellakin ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä,
mikä kohtaa ihmiskuntaa, ja he ryhtyvät kaikkiin mahdollisiin keinoihin
kääntääkseen pois vaaran. Mutta se on turhaa, sillä kun valtiomiehet
koettavat laajentaa asianomaisten hallitustensa valta-aluetta, niin ei
se tapahdu niin paljon työn hankkimisen tähden köyhille -- se on
ainoastaan sivuasia -- vaan pikemmin uusien kenttien vakuuttamiseksi
pääomanomistajille, että he vielä enemmän voisivat koota "aarteita
näinä viimeisinä päivinä". -- Jaak. 5:3.
Näiden päivien jättiläiset.
Nämä jättiläiset ovat aikamme trusteja, jotka sortavat pieniä
kilpailijoita ja käyvät kaikkien sotaa kaikkia vastaan pitääkseen
hinnat ylhäällä. Tässä suhteessa on Amerikka ensimäisenä. Siellä on
renkaita kivihiilien, sokerin, sananlennätinlangan, keksien, borax'in,
paperossien, pulveriseeratun maidon, köysitavarain, käsineiden,
nappien, koneiden, paperin, riisin j.n.e., j.n.e. valmistamiseksi ja
vaihtamiseksi.
Ei kukaan voi kieltää, että nämä jättiläiset ovat suureksi vaaraksi
yleisölle, joukoille. Nämä trustit eivät ole ainoastaan paljon
mahtavampia kuin yksityiset, vaan niillä ei ole sitäpaitsi omaatuntoa.
Sentähden sanotaankin kansan kielessä: "Trusteilla ei ole tuntoa".
Pittsburg Post lausui voimakkaasti mielipahansa, kerrottuaan siitä,
kuinka Standard Oil Trusti on jakanut vuodelta 1896 ei vähemmän kuin 31
prosenttia, ja että eräs sananlennätintrusti, tapettuaan ensin kaiken
kilpailun, on korottanut hinnat kolmin ja neljän kertaisesti ja sen
kautta hankkinut jäsenilleen miljonia voittoina. Lehti sanoo: "Jos
korottaa äänensä näitä trusteja vastaan, niin tekee itsensä niiden
jäsenien silmissä syypääksi anarkiaan. Lain kanssa ristiriitaisilla ja
ryöstävillä trusteilla pitää olla vapaa kulku, mutta niiden
arvosteleminen on tukahutettava, koska, niinkuin he sanovat, tämä
arvostelu synnyttää tyytymättömyyden tulen kansassa. Toisella puolen
kansa, toisella puolen laillisesti suojellut ryövärit, trustit. Mutta
ei saa olla mitään paljastuksia tai vastalauseita, muuten voi kansan
tyytymättömyyden tuli tehdä trustien olon liian kuumaksi. Voiko
ajatella suurempaa häpeämättömyyttä ja hävyttömyyttä."
Omistaessaan satojen miljonien dollarien liikkuvan pääoman ovat nämä
trustit tosiaankin _jättiläisiä_, ja jos olosuhteet jatkuvat niinkuin
viimeisenä kymmenenä vuotena, määräävät nämä trustit muutaman vuoden
kuluttua, ei ainoastaan tavaran hinnan vaan myöskin palkkojen
suuruuden.
On totta, että nämä pääomain yhteenliittymiset ovat aikaansaaneet
suuria yrityksiä, joita yksityiset henkilöt eivät olisi voineet
suorittaa niin hyvin tai nopeasti. He ovat ryhtyneet uhkayrityksiin,
jotka yleisö olisi tuominnut, jos hallitukset olisivat ryhtyneet
niihin. Emme tarkota, että pääoman yhteenliittymiset sellaisenaan ovat
hyljättäviä; vaan esitämme ainoastaan, että ne vuodesta vuoteen
lisäävät pääoman valtaa ja sen kautta tulevat vaaraksi kansan eduille
ja vapaudelle. Jokainen sanoo: Jotakin on tehtävä. Mutta kukaan ei
tiedä mitä. Siten on ihmiskunta avuttomana näiden nykyisen
yhteiskuntajärjestyksen jättiläiskasvannaisten edessä, ja ainoa toivo
on Jumala.
Totta kyllä on näiden jättiläisyritysten johtajina tavallisesti
lahjakkaita miehiä, jotka näyttävät olevan halukkaita käyttämään
valtaansa kohtuudella; mutta vallan kohdistaminen antaa kumminkin aina
olosuhteiden mukaan aihetta käyttää sitä omaksi hyödykseen ja joukkojen
vahingoksi.
Nämä jättiläiset uhkaavat nyt ihmiskuntaa yhtä paljon kuin
kirjaimelliset jättiläiset uhkasivat neljä tuhatta vuotta sitten. Nuo
jättiläiset olivat kuuluisia miehiä ihmeellisine kykyineen ja terävine
järkineen, paljon etevämpiä Aadamin langennutta sukua. Ne olivat
sekasikiöitä, joilla oli uusi elämän voima [1 Moos. 6: 1--4. Katso
kirjaa "Spiritismi Raamatun valossa", hinta 50 p.] samoin ovat meidän
aikamme jättiläiset niin suuria, voimakkaita ja viekkaita, ettei niistä
voi toivoa voittoa paitsi Jumalan asiaanryhtymisen kautta. Ne eivät ole
kumminkaan vielä kehittäneet kaikkea voimaansa. Nämäkin jättiläiset
ovat sekasikiöitä, siinneitä siitä itsekkäisyydestä ja toiselta puolen
valistuksesta, jonka kristinusko on tuonut.
Mutta inhimillinen hätä ja Jumalan apu tulevat yhtä aikaa yhä
lähemmäksi ja niinkuin silloisen maailman jättiläiset lakasi pois
vedenpaisumus, niin tuhoaa myöskin nämä trustijättiläiset Jumalan
säilän tuli, joka jo on syttymäisillään, sinä "ahdistuksen aikana,
jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan".
Tuo "tuli" kuluttaa kaikki paheen ja itsekkäisyyden jättiläiset, niin
etteivät ne enää koskaan nouse ylös. -- Jes. 26: 13, 14; Sef. 3: 8, 9.
Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen.
Vähemmän kuin sata vuotta sitte alettiin poistaa orjuutta. Englannin
siirtomaista poistettiin se vuonna 1838, ja Englannin valtiokassa
maksoi 20 miljonaa puntaa (500 miljonaa markkaa) vahingonkorvaukseksi
orjien omistajille. Ranskan siirtomaissa poistettiin se vuonna 1848 ja
Amerikan etelävaltioissa 1863. Tämä edistysaskel voidaan suureksi
osaksi laskea kristillisten äänien ja kirjotusten ansioksi, mutta ilman
niitäkin olisi se kumminkin tullut -- ainoastaan vähän myöhemmin --
työmarkkinain muutosten tähden. Voidaan sanoa, että orjuus kuoli
luonnollisen kuoleman koneellisten keksintöjen ja asutuksen
lisääntymisen tähden. Lukuunottamatta siveellisiä ja uskonnollisia
suhteita, olisi nyt mahdoton tehdä orjuus yleiseksi; se ei kannattaisi.
Koneet huolehtivat meidän aikanamme suureksi osaksi työstä, olkoonpa
että se vaatii enemmän tai vähemmän älyä, ja orjien kasvattaminen
kelvollisiksi työntekijöiksi tekisi heidän työnsä kalliimmaksi kuin
nimeksi vapaiden miesten, jotka hätä pakottaa työhön. Maailma on tullut
huomaamaan, että sotavankien hankkiminen, jotka voisivat tulla orjiksi,
kannattaa vähemmän kuin kaupan kilpataistelu, ja että vapaat "hädän
orjat" tarjoovat parempaa ja halvempaa työvoimaa.
Joskin vapaa, on älykäs työntekijä halvempi kuin tietämätön orja, ja
kun koko maailma herää älykkäisyyteen ja sitäpaitsi yhä nopeasti
lisääntyy, käy yhteiskunnallinen järjestelmä kohden perikatoaan yhtä
varmasti kuin kone, joka työskentelisi täydellä höyrypaineella ilman
venttiiliä. Tuotannon ja kysynnän periaatteella ei ole mitään
varmuusventtiiliä, ja niin tulee itsekkäisyyden paino, joka painaa
yhteiskuntaa alas, päivittäin yhä voimakkaammaksi, kunnes sorretut
joukot aiheuttavat järjestelmän kukistumisen ja anarkian. Joukot ovat
ikäänkuin puristuneina
kahden myllynkiven väliin,
jotka pian musertavat heidät ja saattavat heidät arvottoman orjuuden
tilaan, jos ei millään tavalla tartuta asiaan. Hätä pakottaa heidät
myllynkivien väliin. Tuotannon ja kysynnän laki on alimmainen
myllynkivi, jonka päällä ylempi järjestäytynyt itsekkäisyys, mahtavine
kone-apuneuvoineen ja pääomineen työskentelee. Jo vuonna 1887 arveltiin
maailman kaikkien koneiden työn vastaavan 1,000 miljonan ihmisen työtä,
s.o. maailman työntekijäin kolminkertaista määrää, ja sen jälkeen on se
todennäköisesti kahdenkertaistunut. Sen lisäksi tulee ottaa huomioon,
että ne työskentelevät suurimmaksi osaksi sivistyneissä maissa, joiden
asutus on ainoastaan noin viidesosa kaikesta. Voiko sentähden
ihmetellä, että Lontoossa lasketaan olevan 938,293 köyhää, 316,834
hyvin köyhää ja 37,610 täydellisesti varatonta, yhteensä 1,292,737
ihmistä eli lähes kolmasosa koko asutuksesta. Julkiset tiedonannot
osottavat, että kolmasosa kaikista Skotlannin perheistä asuu ainoastaan
yhdessä huoneessa ja enemmän kuin kolmasosa kahdessa huoneessa, että 21
tuhatta henkilöä New Yorkissa häädettiin eräänä talvena maksamattoman
vuokran tähden kadulle, ja että 3,819 ihmistä siellä haudattiin
"köyhäin hautaan" -- ja näin kaupungissa, jossa on 1,157 miljonääriä!
"The American Magazine of Civicessä" käsitteli J.A. Collin niiden luvun
vähenemistä, joilla oli oma koti. Hän esittää, että kun suurimmalla
osalla asutuksesta oli muutama vuosikymmen sitte velaton koti, oli nyt
84 prosenttia niistä vuokralaisia (laskettuna siihen ne tilat, joita
rasitti hypoteekkilaina). Siitä hän sanoi:
"Jos tämä muutos on voinut tapahtua lyhyessä ajassa, kun lännessä vielä
oli paljon vapaata maata, ja kun teollisuus vielä etsi työntekijöitä ja
maksoi hyvin, mikä silloin tuleekaan tulokseksi, kun länsi tulee
tiheämmästi asutuksi ja siellä olevat tilat, kaivokset, rautatiet ja
tehtaat ovat kokoontuneet muutamien harvojen miljonäärien käsiin. Mikä
silloin tuleekaan tuhansien teollisuustyöntekijäin osaksi?"
Mr Collinin laskelmista on kumminkin huomautettava, että niihin 84
prosenttiin on laskettu monta nuorta, jotka, jos olisi Europasta
kysymys, asuisivat vanhempainsa luona, sekä siirtolaiset, jotka ostavat
maata vähittäismaksulla, mutta olosuhteet ovat kumminkin kyllin huonot.
Ainoastaan harvat tietävät, kuinka halvasta ihmisten aikaa ja voimia
usein myydään, ja ne, jotka tietävät sen, eivät tunne mitään
parannuskeinoa tätä pahaa vastaan ja pyrkivät itse välttämään sen
kynsiä. Kaikissa suurissa maailmankaupungeissa on tuhansia, jotka
työskentelevät kovemmin ja pitempään elämän välttämättömimpien
tarpeiden puolesta, kuin suurin osa etelävaltioiden orjista teki.
Nimeksi ovat he vapaita, mutta todellisuudessa orjia, hädän pakottamia
orjia, joilla kyllä on vapaus tahtoa, mutta ei vapautta toimia halunsa
mukaan.
"Oi kuinka on kulta se kallista,
ja liha ja veri niin helppoa."
Kaikkein köyhimpien luku kasvaa nopeasti, ja ankara kilpailu vie,
niinkuin olemme nähneet, koko sukua alaspäin, paitsi niitä harvoja
onnellisia, jotka ovat vakuuttaneet itselleen koneita tai kiinteää
omaisuutta, ja heidän rikkautensa ja valtansa kasvaa niin nopeasti,
että näyttää siltä kuin pian löytyisi miljardinomistajia.
On mahdotonta, että sellaiset olosuhteet voisivat jatkua aina; syyn ja
seurausten lain täytyy lopulta tuottaa koston. Vielä vähemmän voimme
odottaa, että Jumalan oikeus sallisi sellaisten olosuhteitten jatkua
aina. Kristuksen uhrikuoleman kautta on Jumala lunastanut ihmiskunnan
ja tehnyt sen menestyksen asiakseen, ja nyt on sen vapauttamisen aika
pahan vallasta ja itsekkäisyydestä lähellä. -- Room. 8: 19--23.
Eräs lännen sanomalehti kuvaili aikoinaan nykyistä tilaa kaikkine
epäjohdonmukaisuuksineen silloisen vaikean liikemaailmassa esiintyneen
painostuksen seurausten yhteydessä. Ja esitettyään sen tosiasian, että
työttömyys ja sitä seuraava hätä on tullut, huolimatta siitä, että
maalla on mitä parhain hallitus, mitä oivallisimmat pankkijärjestelmät,
laatuaan ainoa teollisuus ja suuret luonnonrikkaudet, lisää lehti:
"Niinmuodoin ei nykyinen painostus johdu luonnollisten apuneuvojen
puutteesta. Noilta kahdelta miljonalta työttömältä ei puutu hyvää
tahtoa tai kelvollisuutta tehdäkseen työtä ja saadakseen aikaan jotakin
hyödyllistä. Ei, vika on siinä, että tuote- ja vaihtotavarat ovat
kootut muutamiin harvoihin käsiin. Kuinka epäterve sellainen tila on,
alamme nyt ymmärtää ja ymmärrämme vielä paremmin, aina sitä mukaa kuin
tämä kokoaminen jatkuu. Ihmiset kärsivät nälkää ja vilua, koska he
eivät voi vaihtaa työnsä tuotteita. Sellaiset tulokset silmäimme edessä
kysynemme, eikö yhdeksännentoista vuosisadan kiitetty sivistys ole
melkein epäonnistunut? Jos eivät ihmiset voi keksiä parempaa
teollisuuden järjestelmää, niin täytynee meidän myöntää, että
ihmiskunta on koko avaruuden suurin epäonnistunut yritys. Kaikkien
aikojen vääryyden ja julmuuden korkein kohta on nykyinen yritys
säilyttää teollisuustyöntekijäin joukko, jolla raharuhtinaamme lyövät
voittonsa ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin heidän ylläpitämisekseen
niinä aikoina, jolloin ei heitä enää tarvita."
Jumalan kaitselmus johtaa juuri siihen, että ihmisten täytyy oppia
tuntemaan oma kykenemättömyytensä ja totinen mestari, aivan niinkuin
jokainen hevonen on "kesytettävä" tullakseen arvokkaaksi.
Hätä on yleinen ja ihmisapu turha.
Nämä väärät suhteet vallitsevat ei ainoastaan Europassa ja Amerikassa
vaan koko maailmassa. Eräs naislähetyssaarnaaja Intiassa kertoo, että
useimmat asukkaat siellä saavat harvoin syödä itsensä kylläisiksi. Ne,
jotka kasvattavat viljaa, eivät voi ensimäiseksi ravita itseään;
verot on maksettava ensin. Kymmenen miljonaa työskenteli ennen
käsikutomoissa, mutta nyt ovat rannikkokaupunkien tehtaat hävittäneet
heidän käsityönsä, ja heidän on yksinomaan ollut ryhtyminen
maanviljelykseen, joka tuskin hankkii heille sen, mikä on
välttämätöntä.
Etelä-Afrikassakin on varsin vaikeita aikoja, vaikka miljonia
dollareita on siellä pantu kultakaivos-yrityksiin. Durbanissa ovat
kaupungin valtuusmiehet asettaneet hätäapukomitean, ja sivistyneet
miehet ja taitavat käsityöläiset ovat kiitollisia saadessaan tältä
komitealta kolme shillinkiä päivässä sannan kaivamisesta hehkuvassa
auringonpaisteessa. Sitäpaitsi kuljeskelevat monet ympäri etsien
turhaan työtä, ja Durbanin kaupunki ei ole ainoa, jossa sellaiset
olosuhteet vallitsevat.
Eivätkö ymmärtäväiset ihmiset tee mitään sellaisen kurjuuden edessä
estääkseen vähempilahjaisia kanssaihmisiänsä musertumasta noiden kahden
myllynkiven välissä? Eivätkö jalot sydämet pidä huolta avusta? Ei,
useammat lahjakkaammista ovat liian kiinnitetyt toimeensa oman ansionsa
ajattelemisessa, voidakseen kokonaisuudessaan ymmärtää koko aseman. He
kuulevat kyllä onnettomain valituksen ja antavat heille usein
vapaaehtoista apua, mutta kun onnettomain luku nopeasti kasvaa, alkavat
monet ymmärtää, etteivät he voi auttaa yleistä pahaa. He tottuvat
hätään, jättääntyvät rauhassa nauttimaan omista eduistaan ja koettavat
unohtaa toisten onnettomuuden.
Muutamat harvat hyvässä asemassa olevat henkilöt näkevät kumminkin
jonkun verran selvemmin, ja näiden joukossa on epäilemättä
tehtailijoita, kaivosten omistajia j.n.e. He voivat nähdä vaikeudet ja
tahtoisivat mielellään poistaa ne, mutta mitä voivat he tehdä? He
voivat auttaa huojentamalla pahinta hätää ympäristössään, mutta
nykyistä yhteiskuntajärjestelmää eivät he voi muuttaa tai poistaa
kilpailua maailmasta. He huomaavat myöskin, että kilpailu on
välttämätön saattamaan luonnostaan välinpitämättömät työhön, ja ettei
se siis ilman muuta, ilman että joku korvaisi sen, voisi hävitä, ilman
että maailma saisi kärsiä siitä vahinkoa.
Niinmuodoin on selvää, ettei kukaan ihminen ja mikään ihmisten ryhmä
voi muuttaa nykyistä yhteiskuntajärjestystä. Mutta Herran viisaus ja
voima muuttaa sen, niinkuin Raamattu osottaa, ja korvaa sen
täydellisellä yhteiskuntajärjestelmällä, jonka peruslaki ei ole
itsekkäisyys, vaan rakkaus ja oikeus. Mutta jotta tälle järjestelmälle
tulisi tilaa, täytyy nykyinen tulla täydellisesti tyhjäksitehdyksi.
Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin, eikä uutta paikkaa panna
vanhoihin vaatteisiin. Niinmuodoin voimme silloin, myötätunnon
täyttäminä sekä rikkaita että köyhiä kohtaan tulevassa hädässä,
rukoilla: "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maan
päällä niinkuin taivaassa", vaikkapa se saatetaankin voimaan Jumalan
vihan "tulella", jota varten "ainekset", niinkuin olemme nähneet, jo
ovat valmiit.
* * * * *
Enkös Herraa Jumalaani.
Enkös Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi?
Enkös suurta auttajaani ylistäisi hartaasti?
Katso sulaa rakkautta onpi sydän Jumalan,
Lapsiansa kohtahan, pohjatonta laupeutta
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Niinkuin kotka siivlllänsä poikiansa peittelee,
Niin hän mua kädellänsä armiaasti suojelee.
Kohta jo kun hengen antoi, pienestä hän holhosi,
Näin myös kaiken ikäni huostassansa hoiti, kantoi.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Eipä ollut Poikansakaan hälle kallis liiaksi,
Kuolohon hän ainoon, rakkaan, antoi elämäkseni.
Ah, kuin suur' on Herran hyvyys; vaikka heikko henkeni
Tutkia kuink' koittaisi, tajuumaton on sen syvyys.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Henkens' myös hän lahjoittaapi, sanassansa johtajan,
Joka mua taluttaapi, käyttää tiellä taivahan;
Sydämeen hän sytyttääpi uskon tulen kirkkahan.
Joka voittaa maailman, kuolemast' myös pelastaapi.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Herra, vitsas, kuritukses, vaikka joskus ankarat,
Ne vaan onkin osoitukses, ettäs mua rakastat,
Ett'et tahdo mua jättää, vaan mun maailman saastasta
Pahuuden myös pauloista ristin kautta tykös vetää.
Kaikki loppuu aikanaan, armosi ei milloinkaan.
Eikä, sen mä uskon varmaan, risti luotu ijäksi;
Kyllä käsi Herran armaan pois sen jälleen nostaapi.
Talven tuimat tuiskut poistaa jälleen suvi suloinen;
Näin myös vaivan jälkehen ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
Herra, isän nimi sulla on ja isän rakkaus,
Tykösi siis suo mun tulla, kuule lapses rukous!
Armollasi auta mua, että aina päivin öin.
Ajatuksin, puhein, töin, etsisin vaan yksin sua,
Ja kun päättyy aika tää, saan sua ijät ylistää!
(Virs.)