Babylonin kirkollinen sekaannus suuren tuomioistuimen edessä.
Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa
Babylonin tuomiossa. -- Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa
toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. -- Suuri
sekaannus. -- Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. --
Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. -- Papit ja kansa samassa
asemassa. -- Esitetyt syytökset. -- Puolustus. -- Liiton ehdottaminen.
-- Haluttu päämäärä. -- Valitut jäsenet. -- Yleinen taipumus hyljätä
totuus. -- Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.
"Hän sanoi hänelle: Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
sinä paha palvelija". -- Luukk. 19: 22.
Kun nyt tässä tarkastamme sitä tuomiota, joka nyt käy suuresta
nimiseurakunnasta, ei meidän pidä unohtaa, että on myöskin todellinen
Kristuksen seurakunta, jonka jäsenet ovat valittuja, kallisarvoisia,
Jumalalle ja hänen totuudelleen vihkiytyneitä kieron ja nurjan
sukukunnan keskellä. Maailma ei niitä tunne, mutta Herra tuntee ne, hän
kun ei tuomitse ulkonäön mukaan vaan sydämen ajatusten ja aikomusten
mukaan. Ja kuinka kaukana he ovatkaan erossa, olkoonpa, että he
seisovat yksin tai yhdessä toisten kanssa "vehnä" "lusteen" keskellä,
pitää Jumalan silmä aina heistä huolta. Nämä pyhitetyt, Herralle
kokonaan vihkiytyneet sielut, pysyvät Kaikkivaltiaan varjossa, kun taas
Herra tuomitsee nuo suuret uskonnolliset järjestelmät, jotka väärin
kantavat hänen nimeään. (Ps. 91: 1, 14--16.) Näiden osaksi ei tule
Babylonin tuomio, vaan heidät valaistaan edeltäpäin ja kutsutaan pois
siitä. (Ilm. 18: 4.) "Herra tuntee omansa" (2 Tim. 2: 19), ja hän vie
heidät viheriäisille niityille ja rauhallisille vesille. Nämä
muodostavat totisen seurakunnan, jota hän pitää arvossa, Siionin, jonka
Herra on valinnut (Ps. 132: 13--16), ja josta on kirjotettu: "Siion
kuulee sen ja iloitsee, ja Juudan tyttäret riemuitsevat sinun
tuomioistas, Herra". (Ps. 97: 8.) Mutta nämä meidän täytyy sivuuttaa,
koska nyt tarkastamme nimiseurakuntaa ja panemme merkille Jumalan
tuomion, joka kohtaa sitä Evankelikauden elonkorjuussa.
Jos kristikunnan porvarilliset vallat ovat hämmentyneitä ja hätä
ilmenee kaikkialla kansakunnille, niin ei uskonnollinen asema
varmaankaan osota rauhan ja varmuuden toivorikasta vastakohtaa, sillä
nykyinen kirkkolaitos on kansojen tavoin sotkeutunut omiin lankoihinsa.
Jos kansat, jotka ovat kylväneet vääryyden siementä, saavat niittää
hädän pyörremyrskyn, niin saa myöskin suuri nimiseurakunta, joka on
ottanut osaa kylvämiseen, jakaa tämän korjuun. Nimiseurakunta on kauvan
suureksi osaksi syrjäyttänyt Jumalan sanan ainoana uskon ja elämän
ojennusnuorana sekä on rohkeasti esittänyt monia ristiriitaisia ja
Jumalaa häväiseviä oppeja. Se on mielihyvällä antanut Saatanan kylvää
lustetta vehnän sekaan ja iloitsee nyt hänen kylvönsä tuloksesta --
kukkivasta lustepellosta. Verrattain harvalukuinen "vehnä" ei ole enää
minkään arvoinen kristikunnan markkinoilla, ja luulotellut ystävät
halveksivat ja haavottavat uskollisia Jumalan lapsia. Ulkonäkö on
vaihtunut totisen sydämen palveluksen tilalle.
Ristiriitaiset opit jakoivat Seurakunnan pitkän aikaa sitte lukuisiin
lahkoihin, jotka vastustavat toisiansa. Ja jokainen näistä väittää
olevansa totinen seurakunta, jonka Herra ja apostolit perustivat; mutta
yhdessä ovat he antaneet maailmalle niin kieron esityksen taivaallisen
Isämme luonteesta ja suunnitelmasta, että monet ajattelevat ihmiset
kääntyvät inholla pois Luojastaan. Uskonpuhdistusliike poisti kyllä
muutamia paavikunnan vääristä opeista ja johti monia pois tuosta
väärästä järjestelmästä. Uskonpuhdistajat kiinnittivät huomion Jumalan
sanaan ja pitivät kiinni yksityisen oikeudesta käyttää omaa
arvostelukykyään sekä tunnustivat jokaisen Jumalan lapsen oikeudeksi
saarnata totuutta ilman paavin ja piispojen valtuutusta, jotka väärin
väittivät olevansa kahdentoista apostoliarvon jälkeläisiä. Mutta ennen
pitkää voitti maailmanhenki tämän hyvän vastalauseliikkeen Rooman
väärää ja antikristiliistä kirkkoa vastaan, ja pian alkoivat
protestantit, niinkuin heitä kutsuttiin, perustaa uusia järjestelmiä,
jotka vahvistivat ei ainoastaan saadut totuudet vaan myöskin monta
vanhaa eksytystä sekä lisäsivät muutamia uusia eksytyksiä. Jokainen
säilytti kumminkin vähän totuutta ja tulokseksi tuli ristiriitaisten
uskontunnustusten sekasotku, jotka uskontunnustukset ovat ristiriidassa
järjen kanssa, ristiriidassa Jumalan sanan kanssa ja ristiriidassa
toistensa kanssa. Ja kun uskonpuhdistusajan tutkimisinto kuoli,
kivettyivät nämä nopeasti ja ovat pysyneet sellaisina tähän päivään
saakka.
Rakentaakseen ja lujittaakseen näitä harhajärjestelmiä ovat oppineet
miehet kirjottaneet paksuja kirjoja, joita ihmiset on opetettu
tutkimaan Jumalan sanan asemasta. Tätä tarkotusta varten on perustettu
saarnaajakouluja, ja näistä ovat nuoret miehet, joita on opetettu
heidän eksytyksessään, lähteneet kertomaan niitä kansalle. Ja ihmiset,
joita on opetettu pitämään näitä miehiä Jumalan määrääminä
palvelijoina, apostolien jälkeläisinä, ovat uskoneet heidän esityksiään
tutkimatta Raamattua, niinkuin jalot berealaiset Paavalin aikana
tekivät (Apt. 17: 11), nähdäkseen oliko asianlaita niin.
Mutta nyt on kaiken tämän kylvämisen korjuuaika tullut, tilinteon päivä
on käsillä, ja nimiseurakunnan kaikki lahkot ovat suuresti hämillään,
ja erittäinkin papisto, jolla tänä tuomiopäivänä on edesvastuu
puolustuksen johdosta monen syyttäjän ja todistajan läsnäollessa, ja
joka, jos mahdollista, koettaa keksiä jonkun välineen, joka voisi
pelastaa täydellisestä hävityksestä heidän sinä pitämänsä totisen
Seurakunnan. Nykyisessä hämmennyksessään ja toivossaan olla yhteydessä
viisauteen perustuvista syistä toistensa kanssa on kumminkin jokainen
heistä melkein lakannut pitämästä omaa erityistä lankoaan ainoana
totisena seurakuntana, ja nyt puhuvat he toisistaan ainoan seurakunnan
eri oksina, huolimatta heidän ristiriitaisista uskontunnustuksistaan,
joista eivät luonnollisesti kaikki voi olla totta.
Oi, tänä kriitillisenä hetkenä on valitettava tosiasia, että suuren
uskonpuhdistuksen henki on kuollut. Protestanttilaisuus ei ole enää
mikään vastalause antikristuksen henkeä vastaan, ei myöskään maailmaa,
lihaa tai perkelettä vastaan. Sen uskontunnustuksia, jotka ovat
ristiriidassa Jumalan sanan, järjen ja toistensa kanssa sekä itsensäkin
kanssa, koettavat he kätkeä julkiselta tutkimiselta. Sen paksut
jumaluusopilliset teokset ovat ainoastaan polttoainetta tänä
kristikunnan tuomiopäivänä. Sen etevimmät jumaluusopilliset koulut ovat
epäuskon liesiä, jotka levittävät tartuntaa kaikkialle. Sen suuret
miehet: piispat, teologian tohtorit ja professorit ja sen etevimmät
saarnaajat suurissa kaupungeissa ovat valepukuisen epäuskon johtajia.
He koettavat horjuttaa pyhän Raamatun henkeytystä ja korvata sen
pelastussuunnitelman, joka siinä ilmenee, inhimillisellä kehitysopilla.
He etsivät yhä lähempää yhteyttä ja kaltaisuutta Rooman kirkon kanssa,
koettavat saavuttaa sen suosion, kiittävät sen tapoja, vaikenevat sen
rikoksista ja tulevat sen kautta sen liittolaisiksi. He käyttäytyvät
myöskin yhä enemmän maailman hengen mukaan kaikessa, jäljittelevät sen
loistoa ja komeutta, jonka he väittävät kieltäneensä. Ota huomioon
heidän erinomaiset kirkkorakennuksensa, koristuksensa ja
sisävarustuksensa, raskaat velkataakat, jotka sen kautta ovat
syntyneet, ja alituiset kerjäämiset ja suunnitelmat siihen tarvittavien
varojen saamiseksi.
Suurin osa seurakunnan jäsenistä on monessa tähän kuuluvassa asiassa
ruvennut papiston halukkaiksi välikappaleiksi, ja saarnaajat ovat
vuorostaan avonaisesti suosineet maailmallismielisten ja
vaikutusvaltaisten jäsenten makua ja toivomuksia. Kansa on jättänyt
oikeutensa ja velvollisuutensa tutkia itse Raamattua ja miettiä Jumalan
lakia huomatakseen, mikä on totuus ja vanhurskaus. He ovat
välinpitämättömiä, maailmallisia ja rakastavat nautintoa enemmän kuin
Jumalaa. He ovat tämän maailman jumalan sokaisemia ja halukkaat
hyväksymään jokaisen suunnitelman, joka suosii nykyisiä maailmallisia
toivomuksia ja pyrkimyksiä, ja papisto elvyttää tätä henkeä omanvoiton
tähden. Jos kaikki nämä uskonnolliset järjestelmät häviäisivät, niin
täytyy myöskin itsensäkorottaneen papiston kaikkien virkojen ja
palkkojen sekä arvojen hävitä niiden mukana. Sentähden ovat he nyt yhtä
innokkaita lujittamaan nimikristikunnan järjestelmiä kuin farisealaiset
ja kirjanoppineet ja lainviisaat olivat aina innokkaat lujittamaan
juutalaisuutta, ja niin samoista syistä. (Joh. 11: 47, 48, 53; Apt. 4:
15--18.) Ja ennakkoluulojensa ja maailmallisten pyrkimystensä
perustuksella ovat kristityt nyt yhtä sokeita puhkeavan uuden
armotalouden valolle, kuin juutalaiset evankeliumin taloudelle, joka
oli puhkeamassa Herramme ensimäisen tulemuksen aikana.
Kirkkolaitosta vastaan esitetyt syytökset.
Yht'äkkiä on n.k. kristitty seurakunta tullut murhaavan kritiikin
esineeksi, ja koko maailman tutkivat katseet ovat suunnatut siihen.
Tämä kritiikki on niin vallalla, ettei kukaan voi olla kuulematta sitä.
Se on ilmassakin. Sen voi kuulla yksityisissä keskusteluissa, kaduilla,
rautateillä, tehtaissa ja puodeissa. Se käy läpi jokapäiväisen
sanomalehdistön ja on alituinen aine johtavissa lehdissä sekä
maailmallisissa että uskonnollisissa. Kaikki nimiseurakunnan johtajat
pitävät sitä asiana, joka ei ennusta mitään hyvää sen laitoksille, ja
he pitävät välttämättömänä vastata heti ja viisaasti (oman
mielipiteensä mukaan), jos tahtovat säilyttää laitoksensa siltä
vaaralta, joka uhkaa niitä.
Nimikristittyä seurakuntaa syytetään 1) ristiriitaisuudesta. Maailmakin
näkee sen suuren eroavaisuuden Raamatun välillä, jonka väitetään olevan
opin mittapuuna, sekä samoin sen ristiriitaiset ja monessa suhteessa
kohtuuttomat uskontunnustukset. Herjaavaa oppia ijankaikkisesta
vaivasta nauretaan, eikä se voi enää säikyttää ihmisiä seurakuntaan.
Presbyteriläiset ja muut kalvinlaiset lahkot ovat jonkun aikaa olleet
kritikin myrskyn esineenä kauvan kunnioitettujen uskontunnustustensa
tähden, ja niitä on kauheasti horjutettu. Papiston epätoivoiset
puolustusyritykset tuntevat kaikki. Tämä tehtävä on hyvin vaikea, ja
että he mieluummin välttäisivät sitä, se on hyvin selvää; mutta he
eivät voi sitä ja heidän täytyy johtaa puolustusta parhaansa mukaan.
Rev. T. De. Witt Talmage ilmaisi kansan tunteet sanoessaan:
"Toivoisin, että seurakunta ei olisi tullut _pakotetuksi_ tuohon
onnettomaan uskontunnustustaisteluun, mutta nyt, kun se on käymässä,
sanon: Pois se ja uusi tunnustus sijaan".
Toisessa tilaisuudessa sanoi sama mies: "Selitän kerta kaikkiaan
kaikille, että koko tämä taistelu koko kristikunnassa johtuu
Saatanasta. Tehdään mitä perkeleellisimpiä yrityksiä seurakunnan
hajottamiseksi... Mikä kanta meidän on otettava näihin taisteluihin
nähden? Älä ryhdy niihin. Kun tämä uskonnollinen melu on laajalti
käymässä, pysy kotona ja hoida asioita! Sillä kuinka voit odottaa, että
mies, joka on ainoastaan viisi tai kuusi jalkaa pitkä, voisi kahlata
tuhat jalkaa syvän valtameren yli?... Ne kysymykset, joita tohtorit
koettavat ratkaista, eivät saane vastaustaan ennenkuin _tuomiopäivän
jälkeisenä päivänä_".
Hyvin totta, _tuomiopäivän jälkeisenä päivänä_ ovat kaikki nämä
hämmentävät kysymykset ratkaistut ja totuus ja vanhurskaus on voimassa
maan päällä.
Nimiseurakuntaa syytetään 2) sen hurskauden ja jumalisuuden ilmeisestä
puutteesta, jonka se tunnustaa omaavansa, vaikka myönnetään, että
muutamia harvoja tosihurskaita sieluja löytyy siellä ja täällä
huomaamatta jääneiden keskuudessa. Häpeä ja teeskentely esiintyvät
tosiaankin, ja rikkaudesta ja röyhkeydestä käy hyvin selville, etteivät
köyhät ole tervetulleita maallisiin temppeleihin, joita on rakennettu
Kristuksen nimessä. Kansanjoukko on huomannut tämän, ja he ovat
katsoneet Raamattuihinsa nähdäkseen, jos Seurakunnan suuren perustajan
henki oli sellainen. He ovat oppineet, että hänen messiallisuutensa
todistus oli, että "köyhille julistetaan evankeliumia", että hän sanoi
seuraajilleen: "Ainahan teillä on köyhät keskuudessanne", ja ettei
heidän pitäisi antaa mitään etusijaa sille, jolla on kultasormus tai
kauniit vaatteet j.n.e. He ovat myöskin löytäneet kultaisen säännön ja
ovat sovittaneet sen seurakunnan käyttäytymiseen, sekä seurakuntaan
kokonaisuudessaan että yksityisiin. Raamatun valossa tulevat he
nopeasti siihen johtopäätökseen, että nimiseurakunta on langennut pois
armosta. Ja niin selvä on tämä johtopäätös, että sen puolustajat
huomaavat itsensä hämmentyneiksi.
Nimiseurakuntaa syytetään 3) sen tehtävän laiminlyömisestä, jonka se
väittää saaneensa, nimittäin maailman kääntämisen. On selittämätöntä,
kuinka maailma on huomannut, että on tullut aika, jolloin seurakunnan
työn pitäisi osottaa täyttymisen merkkejä. Mutta aivan niinkuin kaikki
ihmiset juutalaiskauden lopussa odottivat, että joku suuri muutos
tapahtuisi (Luukk. 3: 15), niin myöskin nyt Evankelikauden lopussa ovat
kaikki ihmiset samanlaisessa odotteessa. He ymmärtävät, että elämme
vaihekaudessa, ja kahdennenkymmenennen vuosisadan alkua odotetaan
suurien vallankumousmuutosten aavistuksella.
Seurakunnan on niinmuodoin mahdotonta kieltää, että aikakauden loppu,
tilinteon päivä on tullut, sillä olkoonpa, että se huomaa ajan
ennustuksen valossa tai ei, niin tuomion todellisuus on sille
pakollinen, ja asia on ratkaistu ennen tämän elonkorjuun loppua.
Kirkkolaitos määrää kantansa ja tekee tilinsä epäsuorasti.
Nimiseurakunta huomaa, että koko maailman silmät ovat suunnatut siihen,
että maailma jollakin tavalla on huomannut sen ajan tulleen, jolloin
sen maailmankäännyttämistyön pitäisi olla melkein jos ei kokonaan
suoritettu, jos se todellisuudessa on ollut sen tehtävä, ja että se
ainoastaan tunnustuksessa eroaa maailmasta.
Väärän käsityksensä perusteella nykyisestä tehtävästään on se
kadottanut näkyvistä Evankelikauden varsinaisen tarkotuksen, nimittäin
saarnata valtakunnan evankeliumia _todistukseksi_ kaikille kansoille ja
auttaa "pienen lauman" kutsumisessa ja valmistamisessa, joka Herran
kanssa muodostaa tuhatvuotiskauden hallituksen, joka siunaa kaikki maan
sukukunnat. (Matt. 24: 14; Apt. 15: 14--17.) Sillä on nyt edessään se
tosiasia, että se kahdeksantoista vuosisadan perästä on kauvempana
asettamastaan päämäärästä kuin se oli ensimäisen vuosisadan lopussa.
Puolustukset, uusi tilien tarkastus, tosiasiain vahvistus ja ylen
suuret ennustukset suurista yrityksistä lähimmässä tulevaisuudessa
kuuluvat sentähden päiväjärjestykseen, kun se, ajan ristikuulustelun
siihen pakottamana, nyt koettaa puhua puolustuksekseen monien
syyttäjäinsä edessä.
Se on suuressa pulassa, kun sen pitää vastata syytöksiin siitä, että
sen opit eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, sillä se ei voi
kieltää, että sen uskontunnustukset ovat ristiriidassa Raamatun ja
myöskin toistensa kanssa. Se tarttuu eri verukkeihin, ja ajattelevat
ihmiset eivät ole hitaita huomaamaan tätä sen suuren hämmennyksen
todistukseksi. Jokainen lahko pitää innokkaasti kiinni vanhoista
uskontunnustuksista, koska juuri nämä ovat sitoneet yksityiset yhteen,
ja uskontunnustusten äkkinäinen hävittäminen merkitsisi sentähden
järjestelmäin lakkauttamista. Kumminkin puhuu erittäinkin papisto siitä
niin vähän kuin mahdollista, sillä he oikein häpeävät niitä, kun nyt
tämän tuomiopäivän läpitunkeva valo lankeaa niiden päälle. Muutamat
ovat niin häpeissään niistä, että he unohtavat maailmallisen
viisautensa ja tahtovat hyljätä ne kaikki. Toiset pitävät viisaana
antaa niiden vähitellen mennä ja parantaa niitä tai korvata ne uusilla
j.n.e.
Hurskauden puutteen ja jumalattoman elämän syytökseen vastataan
kerskumalla "monista voimateoista", joka usein muistuttaa Herran
nuhtelevista sanoista Matt. 7: 22, 23. Mutta tämä kerskuminen hyödyttää
kovin vähän Babylonin etuja, koska Jumalan rakkaudenlain hengen puute
on liian selvästi ilmeinen. Tämä tekee sentähden langenneen kirkon
surullisen tilan ainoastaan paljon selvemmäksi. Jos nuo suuret
järjestelmät todellakin olisivat Jumalan totinen seurakunta, kuinka
ilmeisesti olisikaan silloin Jumalan suunnitelma kansan valitsemisesta
hänen nimelleen epäonnistunut!
Mutta kirkon johtajat ymmärtävät varsin hyvin, että sen puolustukset,
lupaukset ja kerskumiset eivät voi kauvan suojella sitä sen nykyisessä
rikkoutuneessa tilassa, vaan että sen kukistuminen seuraa pian, jos ei
sen lahkoja voida yhdistää, niin että se voi paremmin terottaa
arvokkaisuuttaan maailmalle. Sentähden puhutaan paljon kaikkein
kristittyjen yhteenliittämisestä, ja jokainen askel tähän suuntaan
esitetään todistukseksi rakkauden kasvamisesta ja kristillisestä
yhteydestä. Liike ei ole kumminkaan syntynyt lisääntyneestä rakkaudesta
ja kristillisestä yhteydestä, vaan sen vihan myrskyn pelosta, jonka he
näkevät nopeasti lähestyvän, ja eri lahkot epäilevät vakavasti kykyään
voida seisoa silloin yksin. Kaikki lahkot suosivat sentähden
yhteenliittymistä: mutta vaikeasti ratkaistavana tehtävänä on se,
kuinka tämä voidaan toteuttaa, kun uskontunnustukset ovat niin
ristiriidassa toistensa kanssa. Eri tapoja ehdotetaan. Yhden mukaan
tulisi ensin yhdistää ne lahkot, joilla on samansuuntainen oppi, esim.
eri presbyteriläisten, baptistein, metodistein, katolilaisten j.n.e.
oksat, ja siitä koetettaisiin edelleen jatkaa yhdistämistä.
Toisen mukaan olisi levitettävä kansan keskuudessa ajatusta
yhteenliittymisestä, olisi esitettävä, että oppi on jätettävä
huomioonottamatta ja olisi ulotettava hyväntahtoinen yhteys kaikkiin
siveellisiin ihmisiin sekä etsittävä heidän myötävaikutustaan heidän
kutsumassaan kristillisessä työssä.
Erittäinkin kristikunnan nuoremmat ainekset ovat innostuneita tähän
yhteenliittymiseen. He eivät nimittäin ole olleet mukana muinaisissa
taisteluissa valitsemisesta, vapaasta armosta j.n.e. eivätkä ne ole
heitä hämmentäneet. Mutta heillä on vielä jäljellä lapsuuden
opetuksesta (joka on perujaan Roomasta ja pimeiltä vuosisadoilta)
turmiollinen oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät
kuule ja ota vastaan evankeliumia tänä aikana, sekä myöskin se oppi,
että evankeliumin tehtävänä on maailman kääntäminen nykyaikana ja sen
pelastaminen siten vaivasta. Esimerkkinä tästä mainitsemme
"kristilliset nuorten miesten yhdistykset", "kristilliset nuorten
naisten yhdistykset", kristilliset endeavor yhdistykset, epwortliitot
ja pelastusarmeijan. Monet näistä tosiaankin "kiivailevat Jumalan
puolesta, mutta taitamattomasti".
Epäraamatullisten käsitystensä perustuksella pyrkivät nämä nyt
nostamaan maailmaa. Tämä on hyvä tarkotus. Mutta heidän erehdyksensä on
siinä, että he seuraavat omia suunnitelmiaan, jotka, kuinka viisaita ja
hyviä ne ovatkin ihmisten silmissä, välttämättömästi ovat huonompia
Jumalan viisautta ja suunnitelmaa, joka yksin voi menestyä. Kaikkien
muiden täytyy epäonnistua. Olisi suureksi siunaukseksi totisille
kristityille heidän keskuudessaan, jos he näkisivät Jumalan
suunnitelman, nimittäin vihkiytyneen "pienen lauman" _valitsemisen_ nyt
ja senjälkeen maailman nostamisen tämän pienen lauman kautta, kun se on
tullut täysilukuiseksi ja korkealle korotetuksi hallitsemaan Kristuksen
kanssa hänen kanssaperillisinään tuhatvuotista valtakuntaa. Jos he
näkisivät tämän, seuraisi siitä, että kaikki totiset heidän
keskuudessaan vihkiytyisivät. Tämä olisi kumminkin pieni vähemmistö,
sillä useimmat, jotka liittyvät sellaisiin yhdistyksiin, tekevät sen
nähtävästi muista syistä kuin siitä, että vihkiytyvät täydellisesti
Jumalalle ja hänen palvelukseensa kuolemaan asti.
Nämä nuoret ihmiset, jotka eivät tunne kirkkohistoriaa ja eri oppeja,
innostuvat helposti yhdistysajatukseen. He arvelevat: Opit aiheuttivat
menneisyydessä rikkoumisia. Perustakaamme nyt yhdistys ja jättäkäämme
opit huomioonottamatta! Kaikki kristityt menneisyydessä olivat
kyllä yhtä halukkaita yhdistymään kuin kristityt nyt ovat,
mutta he unohtavat, että ensimäiset kristityt tahtoivat yhteyttä
totuuden perustuksella tai muuten ei mitään yhdistymistä. Heidän
käyttäytymisensä sääntönä oli: "Taistele sen uskon puolesta, joka kerta
kaikkiaan on pyhille annettu", ja "älköön teillä olko mitään
osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin
nuhdelkaa niistä". (Juud. 3; Ef. 5: 11.) Monet meidän aikanamme eivät
voi huomata, että muutamat opit ovat aivan välttämättömiä todellisten
kristittyjen tosi yhdistymiselle -- yhdistymiselle, joka on Jumalalle
mieluinen -- ja että menneisyyden virhe oli se, että kristityt olivat
liian ennakkoluuloisia koetellakseen ja oikaistakseen kaikki opit
Jumalan sanan mukaan.
Sellainen yhdistyminen, joka sivuuttaa Raamatun opin, mutta pitää
kiinni ihmisten opeista: Ijankaikkisesta vaivasta, synnynnäisestä
kuolemattomuudesta j.n.e., ja riippuu ainoastaan inhimillisestä
arvostelukyvystä tarkotuksiin ja tapoihin nähden, on sentähden mitä
vaarallisin asia, joka voisi tapahtua. Se vie varmuudella äärimäiseen
eksytykseen, koska se hylkää Kristuksen opit ja viisauden ylhäältä ja
riippuu sensijaan omien viisaiden miesten viisaudesta, joka on
tyhmyyttä, ollessaan ristiriidassa Jumalan neuvon ja tavan kanssa.
"Ymmärtäväisten ymmärrys kätkeentyy". -- Jes. 29: 14.
Sitäpaitsi on monia ajatuksia joita etevät (?) papit ja muut ovat
esittäneet seurakunnan tehtävästä ja työstä lähimmässä tulevaisuudessa.
Nämä tahtovat saattaa sen vielä lähemmäksi maailman näkökantaa. Heidän
työkseen näyttää tulevan uudestisyntymättömän maailman vetäminen
puoleensa ja vakuuttautuminen vapaaehtoisesta raha-avustuksesta, ja
tätä tarkotusta varten täytyy järjestää huveja ja huvituksia. Kuka
tosikristitty ei ole huomannut näitä pyrkimyksiä sekä kotioloissaan
että muualla?
Totuus annetaan alttiiksi.
Mistä voimme saada lujemman todistuksen kristikunnan lankeemiselle kuin
siitä asianhaarasta, että protestanttilaiset kristityt kutsuivat kokoon
sen suuren maailman uskonto-kongressin, joka pidettiin Chicagossa. Se
pidettiin kristityssä maassa ja oli protestanttilaisten kristittyjen
johdossa. Protestanttilaisia voidaan sentähden pitää vastuunalaisina
kaikista sen toimista. Tämä kongressi oli valmis antamaan alttiiksi
Kristuksen ja hänen evankeliuminsa saadakseen antikristuksen ja
pakanain ystävyyden. Kunnia sekä kongressin avaamisesta että
lopettamisesta annettiin paavikunnan edustajille. Seitsemänäkymmenenä
päivänä istuivat kaikkien lahkojen edustajakristityt yhdessä
neuvottelemassa kaikkien pakanauskontojen edustajain kanssa, ja on
huomattava, että kun eri pakanakansojen uskoa esittivät huolellisesti
heidän edustajansa, ei kristinuskosta pidetty yhtään järjestelmällistä
esitystä, vaikka kristityt käsittelivät eri aineita. Kuinka
kummalliselta näyttääkään se, että sellainen kokous löisi
laimin sellaisen tilaisuuden saarnata Kristuksen evankeliumia
vaikutusvaltaisille pakanoille. Häpesivätkö Kristuksen evankeliumin
edustajat Kristuksen evankeliumia? (Room. 1: 16.) Mutta ei kyllin
siinä, vaan siellä oli sellaisia, jotka tunnustautuivat Kristin-uskoon,
mutta jotka innokkaasti toimivat sen perusoppien alasrepimisen hyväksi,
ja jotka ilmottivat pakanain edustajille epäilyksensä Raamatun
erehtymättömyydestä. Siellä oli sellaisia, jotka tunnustivat olevansa
ortodoksisia eli puhdasoppisia kristittyjä, mutta jotka hylkäsivät opin
lunnaista, joka on ainoan totisen uskon perustus. Toiset kielsivät
ihmisen lankeemisen ja julistivat kehitysoppia, s.o. ettei häntä
koskaan luotu täydelliseksi, ettei hän koskaan langennut, ja ettei hän
niin ollen myöskään tarvinnut lunastajaa, että hän, sitte kun hänet
luotiin hyvin alhaisessa tilassa, kaukana "Jumalan kuvasta", vähitellen
on kohoutunut ja on yhä vielä kehittymistoiminnan alaisena, jonka laki
aikaansaa parhaiden valinnan. Ja tämä, joka on juuri Raamatun
lunastus- ja ennalleenasettamisopin vastakohta, oli pidetyin käsitys.
Esitämme muutamia lyhyitä lainauksia, jotka täydelleen vahvistavat
lausuntomme totuuden. Rev. Theodore Munger New Haven'ista sanoi:
"Kristus on vähän enemmän kuin se juutalainen, joka mestattiin
Golgatalla. _Kristus on ihmiskunta sellaisena kuin se kehitetään
Jumalan voimasta ja armosta_, ja jokainen kirja, jota henkeyttää tämä
_tosiasia_ (ei että Jeesus oli Jumalan voideltu Poika, vaan että
ihmiskunta kokonaisuudessaan muodostaa Kristuksen, voidellun) kuuluu
_kristilliseen_ kirjallisuuteen." Hän panee siis Kristuksen pois
valtaistuimelta ja antaa ihmiskuntaraukan ottaa hänen paikkansa. Rev.
t:ri Rexford Bostonista (universalisti) sanoi: "Toivoisin, että kaikki
tunnustaisimme, että rehellinen rukous, joka tapahtuu missähyvänsä koko
maailmassa, on tosi rukous... Kirjottamaton, mutta tänä hetkenä
vallitseva uskontunnustus, otaksun, on se, että kenellä hyvänsä
rukoilijalla koko maailmassa, joka taipuu parhaimman edessä, tuntien ja
ollen uskollinen puhtaimmalle valolle, joka hänelle loistaa, on pääsy
taivaan korkeimpiin siunauksiin".
Hän lausui tosiaankin nykyään vallitsevan uskonnollisen tunteen
perussäveleen, mutta puhuiko apostoli Paavali sillä tavalla Ateenassa
tuntemattoman "jumalan" palvelijoille, tai puolustiko Elija tällä
tavalla Baalin pappeja? Paavali selitti, että ainoastaan uskon kautta
Kristuksen uhriin meidän synteimme edestä on pääsy Jumalan tykö, ja
Pietari sanoi: "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettua,
jossa meidän on pelastuminen." -- Apt. 4: 12; 17: 23--31; 1 Kun. 18:
21, 22.
Rev. Lyman Abbot, pastori Plymouth'in kongregationali kirkossa,
Brooklynissä, N.Y. selitti jumalallisesta ilmestyksestä: "Emme usko,
että Jumala on puhunut ainoastaan Palestinassa ja niille harvoille,
jotka olivat tuossa pienessä maakunnassa. Emme usko, että hän on
puhunut kristikunnassa ja ollut mykkä muualla. Ei, me uskomme, että hän
on Jumala, joka on puhunut kaikkina aikoina ja kaikkina aikakausina".
Mutta kuinka puhui hän sitten Baalin profetoille? Hän ei ole ilmottanut
itseään paitsi valitulle kansalleen, luonnolliselle Israelille
Juutalaiskautena ja hengelliselle Israelille Evankelikautena. "Teidät
vaan minä tunsin kaikista maan sukukunnista." -- Aamos. 3: 2; 1 Kor. 2:
6--10.
Oppia sijaissovituksesta mainittiin harvoin, ja monet hylkäsivät sen
aivan avonaisesti vanhana muinaisuuden jätteenä ja arvottomana tälle
valistuneelle ajalle. Ainoastaan muutama ääni kohotettiin sen
puolustukseksi, ja nämä eivät olleet ainoastaan hyvin harvalukuisia
kongressissa, vaan heidän käsityksiänsä halveksittiin myöskin hyvin
selvästi.
* * * * *
Sellaisessa onnettomassa tilassa on nyt tuo suuri järjestelmä, joka
asetetaan tuomiolle kokoontuneen maailman edessä, tuo järjestelmä, joka
ylpeästi kutsuu itseään kristikunnaksi (Kristuksen valtakunnaksi),
mutta jonka Kristus hylkää ja jota hän sopivasti nimittää
"Babyloniksi". Kuinka ilmeisen kohtuutonta onkaan sovittaa
nimikristikunta tämän maailman valtakuntiin! Ovatko profetat esittäneet
jonkun sellaisen kuvan Jumalan ihanasta valtakunnasta? Käykö suuri
Rauhanruhtinas ympäri ja pyytääkö hän kansoja tunnustamaan herrautensa
ja valtansa? Pyytääkö hän almua mitä köyhimmältä talonpojalta tai
tavotteleeko hän rikasten suosiota? Pakottaako hän alamaisiaan
tarjoamaan viimeiset voimansa hänen horjuvan valtaistuimensa
tukemiseksi? Oi ei! Arvokkaisuudella ja voimalla ottaa hän, kun
määrätty aika tulee, suuren voimansa ja alkaa ihanan hallituksensa ja
kuka voi sulkea häneltä tien?
Siten on tapahtumassa kaikkien sekä kirkollisten että porvarillisten
mahtien yleinen yhdistyminen, sillä ne riippuvat molemmin puolisesti
toisistaan. Ja näiden kanssa ovat kaikkien rikkaiden, suurien ja.
mahtavien edut erottamattomasti yhdistetyt. Kirkolliset mahdit, joihin
Raamattu viittaa taivaan voimina (nimeksi hengelliset voimat),
lähenevät nyt myöskin toisiaan. "Taivas kääreetyy kuin kirja." -- Jes.
34: 4; Nah. 1: 10.
* * * * *
Emme tarkota, että kaikki kristityt kuuluvat Babyloniin. Päinvastoin!
Niinkuin Herra tunnustaa kaikki Babylonissa, jotka ovat hänelle
uskollisia, ja nyt sanoo heille: "Lähtekää siitä ulos, _te minun
kansani_", niin teemme mekin ja olemme iloisia uskoessamme, että löytyy
tuhansia, jotka eivät ole taivuttaneet polviaan aikamme Baalille:
mammonalle, ylpeydelle ja kunnianhimolle. Muutamat ovat jo selvästi
lähteneet ulos siitä, ja muita koetellaan nyt tähän kohtaan nähden,
ennenkuin vitsaukset vuodatetaan Babylonin yli. Ne, jotka rakastavat
minäänsä, kansan suosiota, maailmallista edistymistä ja ihmisten
kiitosta enemmän kuin Herraa, ne jotka kunnioittavat inhimillisiä
oppeja ja järjestelmiä enemmän kuin Herran sanaa, eivät lähde ulos,
ennenkuin Babylon lankee ja he tulevat "suuresta ahdistuksesta".
(Ilm. 7: 9, 14.) Mutta sellaisia ei lasketa arvollisiksi valtakunnan
osallisuudesta. Vertaa Ilm. 2: 26; 3: 21; Matt, 10: 37; Mark. 8: 34,
35; Luukk. 14: 26, 27.