Babylon syytettynä suuren tuomioistuimen edessä.
Babylonin, kristikunnan, porvarilliset, yhteiskunnalliset ja kirkon
mahdit ovat nyt punnitut vaa'alla. -- Syytös porvarillisia voimia
vastaan, nykyistä yhteiskunnallista järjestelmää vastaan ja kirkollisia
voimia vastaan. -- Jo nyt keskellä sen juhlimista näkyy käsikirjotus
sen tuomiosta ja on helposti luettavissa, vaikka koetus ei ole vielä
päättynyt.
"Herra Väkevä Jumala puhuu ja kutsuu maailman auringon koitosta
sen laskuun saakka... Hän kutsuu taivaat ylhäältä (korkeat eli
hallitsevat voimat) ja maan (kansanjoukot), tuomitaksensa
(häntä tunnustavan) kansansa (kristikunnan).
"Kuule, minun kansani, niin minä puhun; Israel (nimeksi henkinen
Israel -- Babylon, kristikunta) sinua vastaan tahdon todistaa
(tahdon varottaa sinua)... Jumalattomalle sanoo Jumala: Miksi
tahdot ilmottaa minun sääntöjäni ja ottaa liittoni suuhusi, kun
kuitenkin vihaat kuritusta ja heität minun sanani taaksesi? Jos
näet varkaan, mielistyt sinä häneen ja pidät yhtä huorintekijäin
kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi
kutoo petosta. Sinä istut ja puhut veljiäsi (totisia pyhiä,
vehnäluokkaa) vastaan, äitisi poikaa sinä panettelet. Näitä
sinä teet, ja minä olisin vaiti? Luuletko, että minä tosiansa
olen sinun kaltaisesi? _Mutta minä nuhtelen sinua, ja asetan
näitä silmäisi eteen_.
"Huomatkaa siis näitä, te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä
raatelisi, eikä olisi pelastajaa!" -- Ps. 50: I, 4, 7, 16--22.
Seurauksena tiedon suuresta kasvamisesta kaikilla aloilla, josta
kaitselmus on pitänyt huolta tänä Kristuksen tuhatvuotisen hallituksen
"valmistuksen päivänä", punnitaan nyt kristikunnan, Babylonin,
porvarilliset ja kirkolliset mahdit oikeuden vaakalaudalla koko
maailman nähden. Tuomion hetki on tullut, tuomari on ottanut paikkansa,
todistajat, yleinen kansa, ovat läsnä, ja tällä kehitysasteella saavat
vallallaolevat mahdit kuulla syytöksiä, ja heidän sallitaan vastata
puolestaan. Heidän asiansa koetellaan avoimen tuomioistuimen edessä ja
koko maailma on jännityksellä kuulemassa.
Tämän oikeudenkäynnin tarkotuksena ei ole suuren Tuomarin vakuuttaminen
näiden valtain todellisesta asemasta, sillä heidän tuomionsa on jo
edeltäpäin sanottu ennustuksen varman sanan kautta, ja jo voidaan lukea
heidän juhlasaliensa seinällä salaperäiset, mutta turmiolliset sanat:
"mene, mene, tekel, ufarsin". Nykyinen koetteleminen, jossa pohditaan
oikeutta ja vääryyttä, oppeja ja kelvollisuutta j.n.e., ilmaisee
kaikille ihmisille Babylonin todellisen luonteen, niin että, vaikka sen
väärät vaatimukset ovat kauvan pettäneet ihmisiä, he lopuksi tulevat
tämän oikeudenkäynnin kautta täyteen selvyyteen Jumalan oikeudesta sen
lopulliseen hävittämiseen nähden. Tässä koettelemisessa asetetaan
kysymyksenalaiseksi Babylonin vaatimukset sen suuremmasta pyhyydestä ja
jumalallisesta oikeudesta hallita maailmaa yhtä hyvin kuin sen monet
ristiriitaiset opitkin.
Selvästikin häpeissään ja hämmennyksissään sellaisen todistajajoukon
edessä koettavat porvarilliset ja kirkolliset mahdit hallitsijainsa ja
papiston edustamina tehdä tilinsä. Historia ei viittaa mihinkään
aikaan, jolloin olot olisivat olleet sellaiset kuin nyt. Ei koskaan ole
niin tarkastettu, kuulusteltu ja arvosteltu papistoa, valtiomiehiä ja
yhteiskunnan hallitusmiehiä kuin tällä yleisellä ajatuksien
lausumisella, jonka kautta Herran sydämiätutkiva henki saa aikaan
heissä suurta hämmennystä. Huolimatta heidän yrityksistään välttää
tämän ajan hengen tutkistelu ja ristikuulustelu, täytyy heidän kestää
se, ja koetteleminen jatkuu.
Babylon punnittu vaa'alla.
Kun joukot meidän aikanamme rohkeasti vaativat kristikunnan sekä
porvarillisia että kirkollisia mahteja vahvistamaan vaatimuksensa
_jumalallisesta_ hallitsemisoikeudesta, niin eivät he eivätkä
vallassaolijatkaan huomaa, että Jumala on antanut hallitusoikeuden
[II osa, siv. 81, 88] sellaisille hallitsijoille, joita ihmiset
ylimalkaan valitsisivat tai sietäisivät, olkootpa hyviä tai pahoja,
kunnes "pakanain ajat" loppuisivat; että Jumala tänä aikana on sallinut
maailman kokonaisuuteen katsoen hoitaa omia asioitaan ja koettaa
itsehallintoa. Sen päämäärä on ollut, että kaikki ihmiset oppisivat,
että he ovat langenneessa tilassa kykenemättömiä pitämään pystyssä
itsenäistä hallintoa, ja ettei kannata koettaa olla riippumaton
Jumalasta tai toisistaan. -- Room. 13: 1.
Hallitsijat ja johtavat luokat eivät ole ymmärtäneet tätä, mutta ovat
huomanneet tilaisuutensa ja käyttäneet hyödykseen vähempiosaisten
joukkoja, ja heidän salliminaan ja sietäminään, olkoonpa sitten, että
tämä on tapahtunut tietoisesti tai tietämättä, on heitä kauvan tuettu
vallassa. Sen ohessa ovat he koettaneet saada oppimattomien joukkojen
päihin ilettävän opin "ruhtinasten jumalallisista oikeuksista"
porvarillisessa ja kirkollisessa suhteessa, ja lujittaakseen tämän
opin, joka on niin sovelias heidän aikomuksilleen, on tietämättömyyttä
ja taikauskoa monina vuosisatoina virkistytetty joukkojen keskuudessa.
Vasta uudempana aikana on tieto ja sivistys tullut yleiseksi, mutta
tätä eivät ole aikaansaaneet kuninkaiden ja kirkkoruhtinasten
pyrkimykset, vaan asianhaarat, jotka Jumalan sallimus on tuottanut.
Sanomalehdistö ja höyryvoima ovat olleet parhaimpina välineinä.
Ennenkuin Jumala astui väliin, eivät joukot voineet oppia paljon paitsi
omaa kokemustaan, koska he olivat suureksi osaksi erotettuja
toisistaan. Mutta nämä välineet ovat aikaansaaneet ihmeellisen yhteyden
yhteiskunnallisella alalla ja liiketoimissa, niin että kaikki
katsomatta säätyyn tai olinpaikkaan voivat käyttää hyväkseen toisten
kokemuksia koko maailmassa.
Nyt on suuri yleisö matkustava yleisö, lukeva ja ajatteleva yleisö, ja
se tulee myöskin nopeasti tyytymättömäksi ja meluavaksi yleisöksi,
jolla on ainoastaan vähän jälellä kunnioitusta kuninkaita ja
vallassaolijoita kohtaan, jotka ovat pitäneet koossa nykyisen asiain
järjestyksen, jonka alla kansanjoukkoja niin herkeämättä ärsytetään.
Eräässä maassa huomataan hyvin, että yleinen valistus suuren
kansanjoukon keskuudessa johtaa vallassaolijoihin nähden epävarmuuteen.
Sentähden on sisäasiainministeri päättänyt iskuna nihilismin
kasvamiselle estää korkeamman sivistyksen köyhemmiltä luokilta. Hän
julkaisi nimittäin kerran määräyksen, että lukioihin ja korkeakouluihin
ei saisi vastaanottaa oppilaiksi palvelijain, talonpoikain,
käsityöläisten, vuokraajien ja samallaisissa yhteiskuntaoloissa olevien
lapsia, sillä ei olisi hyvä, että nämä lapset nostettaisiin niistä
oloista, joihin he kuuluivat, koska, niinkuin pitkä kokemus oli
osottanut, he sen kautta tulivat tyytymättömäksi osaansa ja
katkeroituneiksi yhteiskuntajärjestyksen välttämättömiä eroavaisuuksia
vastaan.
Mutta tuossakin maassa on liian myöhäistä meidän päivinämme toteuttaa
sellaista politiikkaa. Tätä politiikkaa seurasi paavikunta valtansa
päivinä, mutta tuo viekas laitos huomaa nyt, että se olisi erehdys ja
vahingoksi sille vallalle, joka koettaisi sitä. Valo on noussut
joukkojen mieliin, ja niitä ei voida karkottaa takaisin muinaiseen
pimeyteensä. Tiedon kasvaminen on synnyttänyt tasavaltaisen
hallitusmuodon vaatimuksen, ja itsevaltiasten on täytynyt tehdä suuria
myönnytyksiä kansan vaatimusten tähden.
Uuden päivän sarastaessa alkavat ihmiset huomata, että väärien
vaatimusten suojassa, joita kansat muinaisessa tietämättömyydessään
tukivat, ovat hallitsevat luokat itsekkäästi tehneet muiden
luonnolliset oikeudet ja edut kauppatavaraksi. Ja kun he
punnitsevat vallassaolijain vaatimuksia, tulevat he nopeasti omiin
johtopäätöksiinsä, huolimatta kaikista heikoista verukkeista. Mutta kun
heitä itseään ei johda mitkään korkeammat vanhurskauden ja totuuden
periaatteet, niinkuin hallitsevia luokkia, on joukkojen arvostelu
kaukana oikeudesta; sillä heidän nopeasti kasvava taipumuksensa on
kaiken lain ja järjestyksen sivuuttaminen pikemmin kuin taipumus
Jumalan sanan valossa rauhallisesti ja maltillisesti tarkastella
oikeuden vaatimuksia kaikilta puolin.
Kun Babylonia, kristikuntaa -- nykyistä yhteiskuntajärjestystä, jota
edustavat valtiomiehet ja papisto -- punnitaan yleisen mielipiteen
vaakalaudalla, huomataan sen monet luonnottomat vaatimukset aivan
perusteettomiksi ja kohtuuttomiksi. Ja sitä vastaan suunnatut ankarat
itsekkäisyyden syytökset ja syytökset ristiriitaisuudesta Kristuksen
kultaisen säännön kanssa, jonka nimeä ja valtaa se vaatii itselleen,
ovat jo nostaneet vastakkaisen maljan niin korkealle, että maailmalla
nyt enää on hyvin vähän kärsivällisyyttä kuunnella edelleen todistuksia
sen todellisuudessa antikristillisestä luonteesta.
Sen edustajat kehottavat maailmaa panemaan huomiolle heidän
valtakuntiensa ihanuuden, heidän armeijainsa voittokulut, heidän
kaupunkiensa ja palatsiensa kauneuden ja loiston sekä heidän
valtiollisten ja uskonnollisten laitostensa arvon ja voiman. He
koettavat elähyttää muinaisen ajan yhdistävää isänmaallisuuden henkeä
ja taikauskoa, joka muinoin taipui nöyrällä kunnioituksella
vallassaolijain edessä, ja joka iloisesti huusi: "eläköön kuningas
kauvan" sekä kunnioituksella katseli niitä, jotka väittivät olevansa
Jumalan edustajia.
Mutta tämä aika on ohi. Vanhan tietämättömyyden ja taikauskon jätteet
häviävät nopeasti ja sen kanssa myöskin yhdistävän isänmaallisuuden
tunteet ja sokea uskonnollinen kunnioitus ja niiden sijaan tulee
riippumattomuus, uhmailu ja epäilys jotka ennen pitkää johtavat
maailmanlaajuiseen taisteluun ja anarkiaan. Eri valtiolaivojen kansa
puhuu uhaten ja kiukulla kapteeneilleen ja perämiehilleen ja
toisinaan tulevat he melkein kapinallisiksi. He väittävät, että
vallassaolijain nykyisen politiikan tarkotuksena on houkutella heidät
tulevaisuuden orjamarkkinoille, tehdä heidän luonnolliset oikeutensa
kauppatavaraksi sekä saattaa heidät niihin elämänsuhteihin, joissa
heidän isänsä orjailivat, Ja yhä suuremmalla innokkaisuudella vaativat
monet, että nykyinen laivapäällystö on pantava pois viralta, että laiva
saa olla tuuliajolla, kun he itse taistelevat vallasta. Mutta tätä
rajua ja vaarallista huutoa vastustavat kapteenit ja perämiehet
kuninkaat ja valtiomiehet, säilyttäen paikkansa sekä huutaen kansalle:
kädet ylös, te annatte laivan kulkea matalikolle! Uskonnolliset
opettajat esiintyvät ja neuvovat kansaa alamaisuuteen, ja koettaessaan
terottaa mieliin omaa luulottelemaansa jumalallista valtaansa, jättävät
he huomioonottamatta porvarivaltojen pyrkimykset kansan ohjaksissa
pitämiseksi. Mutta hekin alkavat ymmärtää, että heidän valtansa on
mennyttä, ja he katselevat ympärilleen keksiäkseen keinon sen
takasinsaamiseksi. Niinpä puhuvat he yhteenliittymisestä ja
yhteisvaikutuksesta toistensa kanssa, ja me kuulemme heidän tekevän
kauppaa valtioiden kanssa saadakseen suurempaa apua ja lupaavan
korvaukseksi pitää pystyssä porvarilaitoksia (kuolevalla)
vaikutuksellaan. Mutta kaikista huolimatta on myrsky lähestymässä, ja
kun joukot, jotka eivät näe vaaraa, jatkavat huutamistaan, valtaa
heidät, jotka seisovat laivan peräsimessä, pelko siitä, minkä he nyt
näkevät varmuudella tulevan.
Kirkolliset mahdit tuntevat osittain, että heidän on tehtävä tili.
Sen ohessa koittavat he esittää asian mahdollisen parhaassa
valossa, voidakseen jos mahdollista estää yleisen mielipiteen
vallankumouksellista virtaa, joka on suunnattu heitä vastaan. Mutta kun
he puolustuksekseen koittavat esittää niitä mitättömän hyviä
vaikutuksia, joita heidän toimintansa on aikaansaanut menneinä
vuosisatoina, tulee heidän hämminkinsä ainoastaan paljon selvemmäksi,
ja muiden silmät avautuvat näkemään asiain todellisen tilan.
Tuollaisia puolustuksia näkyy alituisesti sekä maailmallisissa että
uskonnollisissa sanomalehdissä. Jyrkässä ristiriidassa tämän kanssa
huomataan myöskin maailman armoton arvostelu kristikunnan sekä
kirkollisista että porvarillisista mahdeista. Tästä esitämme muutamia
esimerkkejä.
Maailman syytös porvarillisia mahteja vastaan.
"New York Evening Post'ista" lainaamme seuraavaa: "Kaikista ihmissuvun
omituisista käsityksistä ei ole enää omituisempaa kuin se, että
kaikkivaltias Jumala olisi erikoisella huolella valinnut muutamia mitä
tavallisimpia ihmissuvun jäseniä, usein sairaita, tyhmiä ja
paheellisia, hallitsemaan suuria kansoja hänen erikoisessa
suojeluksessaan ja hänen edustajinaan maan päällä."
Toisesta sanomalehdestä lainaamme seuraavaa: "Europassa ei ole
ainoatakaan valtaistuinta, jossa eivät isien synnit olisi huomattavasti
kohdanneet lapsia ja yhden tai kahden sukupolven perästä ei enää ole
yhtään Bourbonia, Habsburgia tai Guelfiä suututtamassa ja hallitsemassa
maailmaa. Tällainen veri jää tulevaisuudessa pois laskusta. Se poistaa
itsensä pois tieltä."
Eräs sanomalehtimies on laskenut, että Englannin kuningashuoneen kulut
vuosina 1837--1888 olivat 29,583,974 puntaa sterlingiä eli yli 746
miljonaa markkaa. Sen ohessa hän huomauttaa:
"Onko leikki sen hinnan arvoista? Se on hirveä summa maksettavaksi. Se
merkitsee, että kansaa on verotettu äärimmäisyyteen saakka, jotta
voitaisiin pitää joku määrä henkilöitä toimettomina, jotka koituisivat
maalle suurimmaksi hyödyksi, jos he rehellisesti ansaitsisivat
leipänsä."
Erään nykyisen hallitsijan kruunausjuhlallisuudet ovat huomattavana
valaistuksena suuresta kuninkaallisesta ylellisyydestä, jonka
tarkotuksena, samoin kuin kaiken muunkin kuninkaallisen komeuden, oli
istuttaa kansanjoukkoihin se ajatus, että hallitsijat olivat niin
paljon heidän yläpuolellaan, että heitä piti palvella korkeampina
olentoina ja että heitä oli toteltava hyvin orjamaisesti. Komeuden
tässä tilaisuudessa sanotaan maksaneen 25 miljoonaa dollaria (noin 125
milj. markkaa). Lontoolainen _The Spectator_ huomautti siitä
muunmuassa:
"On vaikeata lukea noista kruunausjuhlallisuuksista, saamatta
mielipahan tunnetta, erittäinkin kun samaan aikaan saa lukea
verilöylyistä, jotka tuo maa olisi kyennyt estämään, jos se olisi
tahtonut. Viisi miljonaa puntaa sterlingiä yksistä juhlamenoista! Onko
periaatetta, jolla sellaisia menoja edes näennäisestikään voitaisiin
puolustaa? Se on Belsassarin tuhlaavaisuutta, melkeinpä mielipuolisen
ylpeyden osottamista, aarteitten tuhlaamista, jollaista itämaalaisilla
ruhtinailla on tapana toisinaan osottaa, ainoastaan herättääkseen
suuruuden tunnetta turmeltuneessa mielessä."
Mutta sen tosiasian, että hallitsijoilla niin sanotuissa kristityissä
valtakunnissa ei ole ollenkaan tosi kristillisiä tunteita eikä edes
inhimillistä myötätuntoa, vahvistavat täydelleen heidän suhteensa
Armenian kysymykseen. Sillä kun rikkautta kylvetään täysin käsin
kuninkaallisuuden ja sen sisällyksettömän komeuden ja loiston
tukemiseksi, ja kun heillä on käytettävänään miljonia sotamiehiä ja
merimiehiä sekä mitä ihmeellisimpiä sotavarustuksia, kuuntelivat he
liikkumattomina armenialaisten kristittyraukkojen huutoa, joita
turkkilaiset olivat kiduttaneet ja tappaneet kymmenintuhansin. Suuret
armeijat eivät selvästikään ole tarkotetut ihmiskunnan parhaaksi, vaan
ainoastaan maailman valtio- ja rahamiesten itsekkäiden tarkotusten
edistämiseksi: maa-alueiden anastamiseksi, rahamiesten etujen
suojelemiseksi, saadakseen murhaavalla pahuudella tarttua toistensa
kurkkuun, koska hyvänänsä vaan tarjoutuu tilaisuus heidän oman valtansa
suurentamiseksi tai heidän omien rikkauksiensa kartuttamiseksi.
Tämän kuninkaallisen tuhlaavaisuuden, joka jossain määrin vallitsee
kaikissa yksinvalloissa, jyrkkänä vastakohtana ovat _Europan maiden
äärettömät valtiovelat_. Lainaamme seuraavaa "London Telegraphista":
"Rahapula riippuu mustan pilven tavoin Europan kansojen,
erittäinkin pienten päällä. Sillä ei voida kieltää, että valtioiden
vaillinkilaskut ja toiveet kansojen menestyksestä ovat hyvin surkeita.
Pääasiallisimpana ja selvimpänä syynä tähän on luonnollisesti asestettu
rauha, joka painaa koko Europpaa painajaisen tavoin ja on muuttanut
koko mannermaan sotaleiriksi. Katso ainoastaan Saksaa, tuota vakavaa ja
järkevää valtakuntaa! Sotilasvoiman menot, jotka vuonna 1880 nousivat
350 miljonaan markkaan, olivat vuonna 1893 nousseet 570 miljonaan
markkaan. Uuden puolustuslain kautta tulee sitäpaitsi lisäksi
vuosittain 60 miljonaa markkaa, ja Ranska on ryhtynyt samoihin
kouristuksentapaisiin ponnistuksiin voidakseen vetää vertoja mahtavalle
kilpailijalleen."
Kyvykkäät tilastontutkijat arvelevat, että, lukuunottamatta raskaita
velkataakkoja, todelliset Europan armeijain ja laivastojen
kustannukset, linnaväestön ylöspito, työn menetys j.n.e. varmastikin
nousevat 1,500,000,000 dollariin vuodessa. Englantilainen parlamentin
jäsen John Bright-vainaja kirjotti Ranskan edustajalle Passylle:
"_Nykyisin nielevät sotilasmenot kaikki Europan tulot_. Joukkojen
todelliset edut poljetaan jalkojen alle väärien kansan suuruuden
käsitysten eduksi. En voi olla ajattelematta, että Europpa kulkee
suurta ratkaisutapausta kohti. Sotavoimat tyhjentävät lopuksi kansojen
kärsivällisyyden, ja nämä, joutuneena epätoivoon, lakaisnevat
ennenpitkää pois kuningashuoneet ja luullut valtiomiehet, jotka
hallitsevat heidän nimessään."
Siten on tuomio käymässä porvarillisia valtoja vastaan. Ei ainoastaan
sanomalehdistö puhu niin, vaan myös joukot kaikkialla huutavat
kovaäänisesti nykyisiä valtoja vastaan. Levottomuus on
maailmanlaajuinen ja tulee yhä vaarallisemmaksi joka vuosi.
Maailman syytös nykyisiä yhteiskunnallisia järjestelmiä vastaan.
Kristikunnan yhteiskunnallinen järjestelmä on myöskin tutkimisen
esineenä, ja kaikkialla kaikissa maissa kuuluu maailman todistus
kaikkia sen vääryyksiä vastaan. Kaikki selittävät, että se on
epäonnistunut. Vastustus sitä kohtaan tulee yhä suuremmaksi ja levittää
levottomuutta yli koko maailman, tärisyttää kaikkea luottamusta
voimassaoleviin laitoksiin ja lamauttaa teollisuutta tavan takaa
lakoilla j.n.e. Ei löydy ainoatakaan kansaa kristikunnassa, jossa ei
tehdä vastalauseita nykyisiä yhteiskuntajärjestyksiä vastaan, ja näin
tehdään itsepintaisesti ja yhä uhkaavammin. Herra Carlyle sanoo:
"Englannin teollisuus näyttää nopeasti muodostuvan äärettömäksi
vankilaluolaksi, joka savuaa ruumiillista ja siveellistä ruttotautia,
hirmuiseksi Golgataksi, jonne sielut ja ruumiit haudataan elävinä.
Kolmekymmentätuhatta neulojaa työskentelee itsensä kuoliaaksi. Kolme
miljonaa kurjaa olentoa, jotka kuihtuvat pakollisessa toimettomuudessa,
auttavat heitä kuolemaan. Nämä ovat ainoastaan muutamia piirteitä
epätoivon synkästä luettelosta."
Maailma näyttää kauhistuttavia vastakohtia: toiselta puolen miljonia,
jotka ovat ihmisten orjina saadakseen ylöspitonsa, äärettömän joukon
työttömiä ja taas toisen joukon työläisiä, joille maksetaan huonoja
palkkoja, toiselta puolen loistoa, ylellisyyttä ja mittaamatonta
rikkautta. Sen kasaantumisesta sanotaan Chauncey M. Depeso'in kerran
sanoneen:
"Viisikymmentä miestä Yhdysvalloissa voi kokoontua kahdessakymmenessä
neljässä tunnissa ja rikkautensa perustuksella tehdä sopimuksen,
jonka kautta kaikki liikeyhteys ja kauppa pysähtyisi ja jokainen
sähkömoottori seisahtuisi. Nämä voivat myöskin hallita rahamarkkinoita
ja saada aikaan silmittömän sekasorron, milloin vaan haluavat."
Maailman tuomio kirkkomahdeista.
Moite kirkkoa ja sen johtajia vastaan on ainakin yhtä ankara kuin se,
jota harjotetaan hallitsijoita ja rikkaita vastaan, sillä huomataan,
että niillä on yhteiset edut. Huomaa seuraava esimerkki.
"North American Review'issä" marraskuulta 1893 kirjotti John Edgerton
Raymond "kirkon häviöstä" m.m.:
"Kun köyhät ja sorretut, joita oli opetettu katsomaan ylös taivaaseen
tulevaisen palkinnon toivossa, näkivät, että pyhät papit ja suositut
ruhtinaat olivat puetut purppuraan ja kalliiseen liinaan sekä elivät
joka päivä herkullisesti, näkivät, että he kokosivat aarteita maan
päällä huolimatta ruosteesta, koista ja varkaista, näkivät, että he
hyvällä omallatunnolla palvelivat Jumalaa ja mammonaa, silloin alkoivat
he epäillä heidän rehellisyyttään. Ja pian hylkäsivät he kirkon
alttarin ja selittivät: kirkon erehtymättömyyden kieltäminen tai se,
ettei usko sen tunnustuksia, ei ole samaa kuin uskonnon kieltäminen. Me
emme sodi kristinuskoa vastaan, vaan tapaa vastaan, jolla kirkko
esittää sitä. Jumalallisen totuuden kunnioittamiseen yhtyy mitä syvin
kirkkojärjestelmän halveksiminen. Sitä suurta henkilöä, joka on
polkenut maata, jonka kosketus tuotti elämää, ja jonka hymyileminen oli
vapahdusta, häntä me ainoastaan kunnioitamme ja rakastamme, mutta emme
sitä järjestelmää, joka väittää edustavansa häntä."
Toisessa sanomalehdessä selitti t:ri Rossiter W. Raymond
kieltäytymisensä avustuksen antamisesta pakanalähetykselle näillä
sanoilla:
"En voi enää antaa tukea lähetyssaarnaajille, jotka uskovat tuota
halveksittavaa harhaoppia siitä, että kaikki pakanat tuomitaan
kadotukseen, ja että Jumala ei rakasta heitä. Olen väsynyt koko tuohon
petkutukseen enkä tahdo antaa penniäkään uutisen levittämiseksi
kirouksesta. Se, että Jumala on rakkaus, on hyvä uutinen, mutta sen
tekevät vanhaksi taruksi ne miehet, jotka hinaavat Jagernautin vaunut
pakanain niskaan ja toivovat, että elättäisimme niitä eläimiä, jotka
vetävät niitä. Minun kristillinen velvollisuuteni on, etten anna mitään
lähetystyölle, joka opettaa pakanoille, että heidän isänsä menivät
helvettiin".
Niinmuodoin näemme, kuinka nykyisten asiain järjestys heiluu yleisen
mielipiteen vaakalaudalla. Määrätty aika sen kukistumiselle on tullut.
Maan suuri tuomari nostaa ylös inhimillisen järjen vaakalaudan, osottaa
totuuden ja oikeuden punnuksia, antaa tiedon valon virrata ja kehottaa
koko maailmaa koettelemaan hänen päätöksensä oikeutta, jonka mukaan hän
on tuominnut kristikunnan väärien vaatimusten petollisen ilveen
hävitettäväksi. Maailma sovelluttaa koetuksen, ja lopuksi saavuttavat
kaikki saman johtopäätöksen. Ja suuren myllynkiven tavoin heitetään
Babylon, hämmennyksen suuri kaupunki, kaikkine kiitettyine
porvarillisine ja kirkollisine mahteineen ja sille annettuine
arvoineen, rikkauksineen, arvonimineen, vaikutuksineen ja turhine
kunnioineen mereen (rauhattomaan rajun kansan mereen) niin ettei se
enään koskaan nouse. (Ilm. 18: 21; Jer. 51: 61--64.) Vaikkei
koetteleminen ole vielä loppunut, voivat kumminkin monet jo nähdä sen
tuomion kirjotetuksi: "Sinä olet vaa'alla punnittu ja liian keviäksi
havaittu", ja pian pannaan sen kauhea tuomio täytäntöön. Sen hävitys
saatetaan loppuunsa, kun määrätyt "pakanain ajat" ovat loppuneet,
vuonna 1915. Tapahtumat kehittyvät nopeasti sellaista käänne- ja
lopputapausta kohden. Ainoastaan muutamat harvat suuressa
nimiseurakunnassa ovat kyllin valvovia ja raittiita voidakseen huomata
sen turmeltuneen tilan, koska sekä kuulijat että saarnaajat ovat liian
paljon maailman hengen myrkyttämiä. Lukumäärään ja raha-asioihin nähden
tuntee se kumminkin elävästi sairaan tilansa; sillä se pitää
välttämättömänä voida osottaa suuremmoista ulkokuorta, koska se luulee,
että sen jumalallinen tehtävä on maailman kääntäminen. Kuinka se on
onnistunut tässä pyrkimyksessään, sitä tutkimme seuraavassa luvussa.
Kun niinmuodoin huomaamme, että Babylon on oikeuden edessä
puolustamassa itseään kokoontuneen maailman läsnäollessa, millä
voimalla palautuukaan mieliimme psalmistan ennustuksen voima, mikä
ennustus on esitetty tämän luvun alussa! Vaikka Jumala on pysynyt
hiljaa kaikkina vuosisatoina, kun paha on viettänyt riemuvoittojaan
hänen nimessään ja hänen todelliset pyhänsä ovat kärsineet vainoa
lukemattomilla tavoilla, ei hän kuitenkaan ole mitään unohtanut. Ja nyt
on tullut se aika, josta hän puhui profetan kautta, sanoen: "_Minä
nuhtelen sinua ja asetan näitä silmäisi eleen_." Pankoot kaikki, jotka
ovat valveilla ja oikealla puolella, näinä hyvin vakavina aikoina,
merkille kaiken tämän ja huomatkoot kuinka täydellisesti ennustus ja
täyttyminen vastaavat toisiansa.