"Babylonin" -- "kristikunnan" tuomio. "Mene, mene, tekel, ufarsin."
Babylon. -- Kristikunta. -- Kaupunki. -- Valtakunta. -- Äiti. --
Tyttäret. -- Babylonin tuomio ja sen kauhistuttava merkitys.
"Ennustus Baabelista, jonka Jesaja... näki. Nostakaa lippu paljaalle
kalliolle, huutakaa heille korkealla äänellä; viittokaa kädellä, että
he ruhtinasten porteista tulisivat sisälle. Minä olen antanut käskyn
pyhitetyilleni ja olen kutsunut vihani toimeen sankarini, jotka
kerskaavat minun kunniastani. Kuule vuorilla on niinkuin suuren kansan
kohina! Kuule kokoontuneitten kansakuntain kohinaa! Herra Sebaot on
sotajoukkoa tarkastamassa. He ovat tulleet kaukaiselta maalta, taivaan
ääristä Herra ja hänen vihansa aseet, koko maata hävittämään.
Valittakaa, sillä Herran päivä on läsnä; se tulee kuin Kaikkivaltiaan
hävitys. Sentähden kaikki käsivarret vaipuvat, ja kaikki ihmisten
sydämet sulavat. Ja he kauhistuvat, tuskat ja kivut käsittävät heidät;
niinkuin synnyttäjä he kimmurtelevat, hämmästyneinä he katsovat toinen
toistansa, tulipunaisina ovat heidän kasvonsa. Katso, Herran päivä
tulee kauheana, kiukulla ja vihan vimmalla, maata autioksi asettamaan
ja sen syntisiä sieltä telottamaan. Sillä taivaan tähdet ja heidän
tähtikehänsä eivät valollansa loista, aurinko pimenee noustessansa eikä
kuu valollansa kumota. Minä kostan maan piirille pahuuden ja
jumalattomille heidän rikoksensa; ja minä lakkautan röyhkeitten
kopeuden ja hirmuvaltaisten ylpeyden minä nöyryytän. Minä teen miehen
kultaa kalliimmaksi ja ihmisen Ofirin kultaa arvokkaammaksi. Sentähden
minä liikutan taivaat ja maa vapisee paikaltansa Herran Sebaotin vihan
tähden ja hänen hirmuisen vihansa päivän tähden." -- Jes. 13: 1--13.
Vertaa Ilm. 16: 14; Hebr. 12: 26--29.
"Ja minä panen oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaakaksi. Ja
rakeet karkottavat pois valheen turvan ja vedet huuhtovat pois suojan."
-- Jes. 28: 17.
Jesajan, Jeremian, Danielin ja Ilmestyskirjan ennustukset Babylonista
ovat kaikki sopusoinnussa toistensa kanssa ja tarkottavat ilmeisesti
samaa suurta kaupunkia. Kun kumminkin nämä ennustukset täyttyivät
ainoastaan pieneksi osaksi tuohon vanhaan kirjaimelliseen Babylonin
kaupunkiin nähden, ja kun Ilmestyskirja kirjotettiin vasta vuosisatoja
sen jälkeen, kuu kirjaimellinen Babylon jo oli raunioina, niin on
selvää, että mainitut ennustukset erityisesti tarkottavat jotakin,
josta muinoinen, kirjaimellinen Babylon oli kuva. On myöskin selvää,
että niin pitkälle kuin Jesajan ja Jeremian ennustukset sen
kukistumisesta täyttyivät kirjaimelliseen kaupunkiin nähden, tuli se
lankeemukseensa niinhyvin kuin luonteeseensakin nähden kuvaksi siitä
suuresta kaupungista, josta Ilmestyskirjan tekijä puhuu (17 ja 18 luv.)
vertauskuvallisella kielellä, ja jota toistenkin profettain ennustukset
pääasiassa tarkottavat.
Niinkuin jo on osotettu, on meidän aikamme n.k. kristikunta vastakuva
muinaisesta Babylonista eli Baabelista; Sen tähden ovat profettain
vakavat varotukset ja ennustukset tästä Babylonista (kristikunnasta)
mitä suuriarvoisimmasta merkityksestä nykyään elävälle suvulle. Oi,
että ihmiset olisivat niin ymmärtäväisiä, että ottaisivat niistä
vaarin!
Vaikka muutamia muitakin vertauskuvallisia nimiä, niinkuin esim. Edom,
Efraim, Ariel j.n.e., käytetään Raaamatussa kristikunnasta, on
kumminkin nimitystä "Babylon" eli "Babel" useimmin käytetty, ja sen
merkitys -- _sekaannus_ eli _hämmennys_ -- on erittäin sattuva.
Apostoli Paavalikin puhuu nimeksi henkisestä Israelista nimeksi
lihallisen Israelin vastakohtana. (Katso 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16;
Room. 9: 8.) Ja samaten on nimeksi henkinen Siion ja nimeksi lihallinen
Siion. (Katso Jes. 33: 14; Aam. 6: 1.) Mutta tarkastakaamme muutamia
niistä ihmeellisistä vastaavaisuuksista, joita on kristikunnan ja sen
esikuvan, Babylonin, välillä, sekä Jumalan sanan suoranaisia
todistuksia niinhyvin esikuvasta kuin vastakarvastakin. Sitten tahdomme
tarkastaa kristikunnan nykyistä tilaa ja niitä merkkejä, jotka nyt
ilmaisevat siitä ennustetun tuomion täyttymistä.
Ilmestyskirja osottaa, ettei olisi vaikeata huomata tuota suurta
salaperäistä kaupunkia, sillä sen nimi on kirjotettu sen _otsaan_; s.o.
se on niin silmiinpistävä ja selvä, ettemme voi olla huomaamatta sitä
vähemmällä kuin että suljemme silmämme ja kieltäydymme katsomasta: --
"Ja _hänen otsaansa_ oli kirjotettuna nimi: Salaisuus: Suuri Babylon,
maan porttojen ja kauhistusten äiti". (Ilm. 17: 5.) Mutta ennenkuin
käymme tarkastamaan salaperäistä Babylonia, tarkastakaamme ensin vähän
esikuvallista Babylonia. Kun siten olemme saaneet selville sen
huomattavat piirteet, tahdomme ajatellen niitä tarkastaa vastakuvaa.
Ei ainoastaan Babylonin valtakunnan pääkaupungin vaan myöskin itse
valtakunnan nimenä oli "Babylon". Pääkaupunki Babylon oli mitä komein
ja todennäköisesti suurin muinaisista kaupungeista. Se oli rakennettu
nelikulmion muotoiseksi Eufrat-joen kummallekin puolelle. Suojana
hyökkäävää vihollista vastaan ympäröi sitä syvä ja vedellä täytetty
saartokaivanto sekä sen sisäpuolella äärettömät kahdenkertaiset muurit,
jotka olivat 32--85 jalkaa paksuja ja 75--300 jalkaa korkeita.
Muureilla oli 250 matalaa tornia, jotka olivat rakennetut muurien
ulko- ja sisäreunoille, toinen toistansa vastaan. Muureissa oli 100
kupariporttia, 25 joka puolella, vastaten katujen lukua, jotka
leikkasivat toisensa suorissa kulmissa. Kaupunkia kaunistivat komeat
palatsit ja temppelit sekä sotasaaliit.
Nebukadnessar oli Babylonin valtakunnan suuri yksinvaltias, ja hänen
hallituksensa käsitti melkein puolet siitä ajasta, jolloin tämä
valtakunta oli olemassa. Hänen ansiokseen laskettiin myöskin pääasiassa
sen suuruus ja loisto. Kaupunki oli maineessa rikkaudestaan ja
komeudestaan, josta johtui vastaava määrä tapainturmelusta, jota
taas aina seuraa taantuminen ja lankeeminen. Se oli kokonaan
epäjumalanpalveluksen vallassa ja täynnä vääryyttä. Asukkaat palvelivat
Baalia, jolle he uhrasivat ihmisiä. Kuinka syvälle he olivat alentuneet
epäjumalanpalveluksessaan, voimme ymmärtää, kun näemme, kuinka Jumala
nuhteli Israelilaisia, kun nämä olivat saastuttaneet itsensä yhteyden
kautta heidän kanssaan. -- Katso Jer. 7: 9; 19: 5.
Nimi johtuu sen suuren tornisuunnitelman tyhjäksi tekemisestä, jota
kutsuttiin Baabeliksi (hämmennykseksi, sekaannukseksi), koska Jumala
siellä sekotti ihmisten kielen; mutta alunperin on tämä sana johdettu
nimestä Baabil, joka ei ollenkaan muistuttanut Herran epäsuosiosta ja
rangaistuksesta, vaan päinvastoin merkitsi "Jumalan porttia".
Babylonin kaupunki saavutti huomattavan aseman ja loiston suuren
Baabelin valtakunnan pääkaupunkina ja kutsuttiin sitä "kultaiseksi
kaupungiksi", "kuningaskuntain kaunistukseksi, kaldealaisten kopeuden
koristukseksi". -- Jes. 13: 19.
Nebukadnessarin jälkeen tuli hallitsijaksi hänen tyttärensä poika
Belsassar, ja tämän hallituksen aikana tuli se lankeemus, joka aina
seuraa ylpeyttä, ylellisyyttä ja turhuutta ja jota ne aina jouduttavat.
Kun kansa, tietämättömänä uhkaavasta vaarasta ja seuraten kuninkaansa
esimerkkiä, antautui alentaviin huveihin, hiipi Persian sotajoukko
Kyyroksen johdolla huomaamatta sisään Eufratin jokiuomasta, josta se
ensin oli johtanut veden pois, surmasi juomaveikot ja valtasi
kaupungin. Sillä tavalla täyttyi se ennustus, jonka tuo ihmeellinen
käsikirjotus seinällä sisälsi: "Mene, mene, tekel, ufarsin", jonka
Daniel muutamia tuntia ennen oli selittänyt näin: "Jumala on lukenut
valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu
ja liian keveäksi havaittu. Valtakuntasi on jaettu ja annettu
meedialaisille ja persialaisille." Ja niin täydellinen oli tämän suuren
kaupungin hävitys, että sen paikkakin oli unohtunut ja oli tietämätön
pitkän aikaa.
Sellainen oli esikuvallinen kaupunki, ja mereen heitetyn suuren
myllynkiven tavoin hukkui se monta sataa vuotta sitten ollakseen
koskaan enää kohoutumatta. Muistokin siitä on tullut pilkaksi ja
sananlaskuksi. Nyt tahdomme tarkastaa vastakuvaa, jolloin ensin panemme
merkille, että Raamattu selvästi ja epäämättömästi viittaa siihen, ja
sen jälkeen tahdomme ottaa huomioon tämän vertauskuvan sattuvaisuuden.
Vertauskuvallisissa ennustuksissa merkitsee "kaupunki" voiman ja
vaikutusvallan tukemaa uskonnollista hallitusta. Siten on esim. "pyhä
kaupunki, uusi Jerusalem" vertauskuva, jota käytetään esittämään
perustettua Jumalan valtakuntaa, Evankeliseurakunnan voittajia,
korotettuina ja kirkkaudessa hallitsevina. Seurakunta on myöskin -- ja
samassa yhteydessä -- esitetty vaimona, "morsiamena, Karitsan vaimona",
voimassa ja kirkkaudessa sekä miehensä, Kristuksen voiman ja
vaikutuksen tukemana. "Ja yksi niistä seitsemästä enkelistä... tuli...
sanoen: Tule tänne, minä _näytän sinulle morsiamen_, Karitsan vaimon.
Ja hän... _näytti minulle pyhän kaupungin Jerusalemin_".
-- Ilm. 21: 9, 10.
Sama tulkitsemistapa sopii myöskin salaperäiseen Babyloniin, suureen
kirkkovaltakuntaan, "suureen kaupunkiin" (Ilm. 17: 1, 6), jota on
kuvailtu portoksi, langenneeksi naiseksi (luopuneeksi kirkoksi -- sillä
totinen seurakunta on neitsyt) korotettuna voimaan ja hallitsijavaltaan
ollen huomattavassa määrin maan kuninkaitten, maailmallisten
valtiomahtien tukemana, jotka kaikki ovat enemmän tahi vähemmän sen
hengen ja oppien juovuttamia. Luopunut seurakunta kadotti neitseellisen
puhtautensa. Sensijaan että kihlattuna ja puhtaana neitseenä olisi
odottanut korotusta yhdessä taivaallisen Ylkänsä kanssa, ryhtyi se
yhteyteen maan kuningasten kanssa ja antoi alttiiksi neitseellisen
puhtautensa -- sekä opin -- että luonteenpuhtauden -- ojentautuakseen
maailman ajatustavan mukaan, ja korvaukseksi otti se vastaan ja
harjottaa nyt jossain määrin herrautta, suureksi osaksi näiden
kuningasten sekä välittömästi että välillisesti tukemana. Uskottomuus
Herraa kohtaan, jonka nimeä hän vaatii itselleen, ja uskottomuus
korkeaa etuoikeutta kohtaan saada olla Kristuksen kihlattuna "puhtaana
neitseenä" on syynä vertauskuvalliseen "portto"-nimitykseen. Sen
vaikutusta papillisena valtakuntana, täynnä epäjohdonmukaisuutta ja
hämmennystä, esitetään vertauskuvallisesti nimellä Babylon, jonka
laajemmassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertaus-kuvattiin
Babylonin _valtakunnassa_, tunnemme "kristikunnan", kun taas sen
rajotetummassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertauskuvattiin
muinaisessa Babylonin _kaupungissa_ tunnemme nimikristityn seurakunnan.
Se asianhaara, ettei nimikristikunta tahdo tunnustaa, että Raamatun
nimitys "Babylon" ja sen merkitys (hämmennys, sekaannus) sopii siihen,
ei ole mikään todistus siitä, ettei asianlaita ole niin. Ei muinainen
Babylonkaan sovittanut itseensä nimeä -- hämmennys, sekaannus --
Raamatun merkityksessä. Muinainen Babylon väitti olevansa itse "Jumalan
portti", mutta Jumala kutsui sen _sekaannukseksi_ eli _hämmennykseksi_
(1 Moos. 11: 9) ja sama on vastakuvan laita meidän aikanamme. Se kutsuu
itseään "kristikunnaksi", portiksi Jumalan tykö ja ijankailkkiseen
elämään, kun Jumala sitävastoin kutsuu sitä Babyloniksi --
hämmennykseksi.
Protestantit ovat hyvin yleisesti väittäneet -- ja oikeudella --, että
nimi Babylon ja profetallinen kuvaus siitä voidaan sovittaa
paavikuntaan, vaikka viime aikoina on tultu haluttomiksi sovittamaan
sitä niin. Sitävastoin tekevät protestanttiset lahkot nyt kaikkia
mahdollisia ponnistuksia tullakseen sopusointuun Rooman kirkon kanssa
ja jäljitelläkseen sitä sekä ollakseen yhteistyössä sen kanssa.
Tekemällä näin tulevat he itse tämän kirkon varsinaiseksi osaksi
senkautta, että hyväksyvät sen menettelytavan ja täyttävät sen
vääryyden mitan, yhtä varmasti kuin kirjanoppineet ja fariseukset
täyttivät isäinsä mitan, isäinsä, jotka tappoivat profetat. (Matt. 23:
31, 32.) Luonnollisesti protestantit yhtävähän kuin Paavilaisetkaan
eivät myönnä kaikesta tästä mitään, sillä jos he tekisivät niin,
tuomitsisivat he itsensä. Ja tästä asianhaarasta huomautetaan
Ilmestyskirjassa, jossa osotetaan, että jokaisen, joka tahtoo saada
todellisen ja selvän käsityksen Babylonista, täytyy hengessä asettua
totisen Jumalan kansan keskuuteen "erämaahan", erotilaan maailmasta,
sen ajatustavasta ja sen pelkästä jumalisuuden varjosta, ja täydellisen
vihkiytymisen ja uskollisuuden ja riippuvaisuuden tilaan yksistään
Jumalaan nähden. "Ja hän vei minut hengessä pois _erämaahan._ Siellä
minä näin naisen... Babylon." -- Ilm. 11: 1--5.
Kun nyt sivistyneen maailman valtakunnat ovat suostuneet siihen, että
suurten kirkkojärjestelmäin ja erittäinkin paavikunnan vaikutus on
hallinnut suureksi osaksi niitä sekä kun ne ovat näiltä vastaanottaneet
nimityksen "kristityt valtakunnat", "kristikunta", opin hallitsijan
jumalallisista oikeuksista j.n.e., niin sitovat ne myöskin itsensä
yhteen suuren Babylonin kanssa ja tulevat siten osaksi siitä. Nimi
Babylon, jota esikuvassa käytettiin ei ainoastaan tuosta suuresta
kaupungista vaan myöskin koko valtakunnasta, voidaan siis myöskin
vastakuvassa sovittaa ei ainoastaan noihin suuriin uskonnollisiin
järjestelmiin, niinhyvin katolisiin kuin protestanttisiinkin, vaan
myös laajemmassa merkityksessä koko "kristikuntaan".
Tuon salaperäisen Babylonin tuomiopäivä on sentähden myöskin kaikkien
"kristittyjen" kansojen tuomiopäivä. Sen hävitys kohtaa koko
yhteiskuntarakennusta -- kaikkia sekä valtiollisia, yhteiskunnallisia
että uskonnollisia laitoksia ja onnettomuudet kohtaavat yksityisiä
henkilöitä samassa määrin kuin he ovat kiintyneitä yhteiskunnan eri
järjestelmiin ja laitoksiin tai ovat riippuvaisia niistä.
Myöskin ne kansat, jotka eivät kuulu kristikuntaan, saavat tuntea
koston raskaan käden painon, koska myöskin ne jossain määrin ovat
liittyneet yhteen "kristittyjen" kansojen kanssa kauppasitoumusten ja
samallaisten harrastusten kautta. Ja oikeudella saavat myöskin ne
osansa rangaistuksesta, koska eivät ole ottaneet vastaan sitä valoa,
jonka ovat nähneet, ja ovat rakastaneet pimeyttä enemmän kuin valoa,
koska heidän tekonsa olivat pahoja. Niin tapahtuu, niinkuin Jumala
profetan kautta sanoo: "Minun kiivauteni tulessa koko maa (yhteiskunta)
kulutetaan" (Sef. 3: 8); mutta Babylonia eli "kristikuntaa" kohtaan
palaa hänen vihansa tuli voimakkaammin, sen suuremman vastuun ja
saatujen armoetujen väärinkäytön perustuksella. (Jer. 51: 49.)
"Huudosta: Baabel on voitettu, vapisee maa (yhteiskunta), ja valitus
kuuluu kansoissa." -- Jer. 50: 46.
Babylon -- äiti ja tyttäret.
Mutta monet rehelliset kristityt, jotka eivät vielä voi nähdä, että
protestanttilaisuus on laskeutumassa, ja jotka eivät myöskään voi nähdä
eri lahkojen ja kirkkokuntien läheistä sukulaisuutta paavilaisuuden
kanssa, mutta jotka kumminkin voivat huomata sen rauhattomuuden ja
kuohumisen, joka kaikissa uskonnollisissa järjestelmissä astuu voimaan
opin kysymyksistä, esittänevät vielä tuskalla kysymyksen: Jos
tuomio Babylonista kohtaa koko kristikuntaa, kuinka silloin käy
protestanttilaisuuden, tuon suuren uskonpuhdistuksen tuloksen? Tämä on
tärkeä kysymys. Mutta lukija ajatelkoon, että protestanttilaisuus,
sellaisena kuin se on tänään, ei ole uskonpuhdistuksen tulos, vaan
rappeutuminen siitä. Sitä elähdyttää suureksi osaksi sama taipumus ja
luonne kuin Rooman kirkkoa, josta sen eri oksat puhkesivat. Eri
protestanttiset lahkot (sanomme tämän kaikella arkatuntoisuudella
niihin _verrattain_ harvoihin totisiin, Jumalaa pelkääväisiin sieluihin
nähden, joita löytyy näissä lahkoissa ja joita Herra kutsuu
"_vehnäksi_" paljon lukuisamman "_lusteen_" vastakohtana) ovat tämän
nimikristikunnan rappeutuneimman järjestelmän, paavikunnan, todellisia
tyttäriä, paavikunnan, jota Ilmestyskirjassa kutsutaan "porttojen
äidiksi". (Ilm. 17: 5.) Ja huomaa, että sekä roomalaiskatolilaiset että
protestantit nyt avonaisesti tunnustavat tämän keskinäisen
sukulaisuussuhteen äitinä ja tyttärinä, senkautta että edelliset
lakkaamatta kutsuvat itseään pyhäksi emäkirkoksi ja jälkimäiset
tyydytyksellä hyväksyvät tämän ajatuksen, niinkuin voi nähdä lukuisista
julkisista protestanttisten pappien ja maallikoiden lausunnoista. He
"ylisteleivät häpeästään", nähtävästi kaikki huolettomina siitä
polttomerkistä, jonka siten ottavat vastaan Jumalan sanasta, joka
kutsuu paavikuntaa "porttojen äidiksi". Paavikirkon vaatiessa itselleen
äidin arvonimeä, ei se näytä koskaan epäilleenkään oikeuttaan tähän
nimeen, eikä se näytä ajatelleenkaan, kuinka tämä nimi ei ollenkaan
sovi yhteen sen tunnustuksen kanssa, että se (paavikirkko) on vielä
ainoa totinen seurakunta, jota Raamattu kutsuu "neitseeksi" Kristuksen
kanssa kihlatuksi. Tämä hänen äitiydenvaatimuksensa eli tunnustuksensa
koituu sekä hänelle itselleen että hänen tyttärilleen ijankaikkiseksi
häpeäksi. Totinen seurakunta, jonka Jumala tunnustaa, mutta jota
maailma ei tunne, on yhä edelleen neitsyt, eikä hänen puhtaasta ja
pyhästä tilastaan ole koskaan lähtenyt tytärjärjestelmää. Hän on vielä
puhdas neitsyt, uskollinen Kristukselle ja rakas hänelle niinkuin hänen
silmäteränsä. (Sak. 2: 8; Pe. 17: 6, 8.) Totiseen seurakuntaan ei voida
missään osottaa _joukkona_ (kirkkoyhdyskuntana, lahkona), josta kaikki
lusteet ovat erotetut; mutta siihen kuuluu ainoastaan totinen "vehnä",
ja Jumala tuntee kaikki sen jäsenet, olkoonpa että maailma tunnustaa
heidät tai ei.
Tarkastakaamme nyt, kuinka protestanttiset kirkkojärjestelmät
ylläpitävät sukulaisuussuhdettaan tyttärinä paavikirkkoon. Koska äiti
ei ole yksityinen henkilö, vaan suuri uskonnollinen järjestelmä,
paavikunta, niin tulee meidän, tarkastaessamme vertauskuvaa, odottaa
löytävämme toisia uskonnollisia samanlaatuisia järjestelmiä, jotka
vastaavat tyttäriä vertauskuvassa -- luonnollisesti ne eivät ole niin
vanhoja, eivätkä niin turmeltuneita kuin paavikunta, mutta siitä
huolimatta porttoja samassa merkityksessä; s.o. uskonnollisia
järjestelmiä, jotka väittävät olevansa joko Kristuksen kanssa kihlattu
neitsyt tai myöskin Kristuksen morsian, niiden kumminkin tavotellessa
maailman suosiota ja antaessa sen ylläpitää ja tukea itseään, minkä
kautta ne antavat alttiiksi uskollisuutensa Kristusta kohtaan.
Eri protestanttiset kirkkojärjestelmät vastaavat täydellisesti tätä
kuvausta. Ne ovat suuria tytärjärjestelmiä.
Nämä tytärjärjestelmät syntyivät, mikä jo on esitetty, turmeltuneen
äitikirkon uudistamisyrityksissä. Tytärjärjestelmät erosivat äidistään
synnytystuskilla, ja kun ne syntyivät, olivat ne neitseitä. Kumminkaan
ei niissä ollut ainoastaan todellisia uudistajia, vaan myöskin monia
muita, jotka olivat vielä äitinsä hengen elähyttämiä, ja he perivät
monta sen vääristä opeista. Ei viipynytkään kauvan, ennenkuin he
lankesivat moniin sen pahoihin tekoihin ja osottivat, että heidän
luonteensa vastasi sitä nimitystä, jolla ennustuksen sana merkitsi
heidät, nim. "porttoja".
Meidän tulee kumminkin muistaa, että eri uskonpuhdisitusliikkeiden
suorittaessa arvokkaan työn, joka oli "pyhäkön puhdistaminen", on
kumminkin ainoastaan temppeli -- eli pyhäkköluokka ollut totinen
seurakunta Jumalan silmissä. Suuret inhimilliset järjestelmät, joita
kutsutaan seurakunniksi eli kirkoiksi, eivät ole koskaan olleet Jumalan
seurakuntia paitsi _nimeksi_. Ne kuuluvat kaikki väärään järjestelmään,
joka maailman silmissä edustaa väärin ja kätkee siltä totisen
seurakunnan, jossa on pelkästään täydellisesti vihkiytyneitä ja
uskollisia Jumalan lapsia, jotka luottavat ainoan suuren vikauhrin
ansioon. Niitä löytyy siellä ja täällä hajallaan inhimillisissä
järjestelmissä ja niistä vapaina, mutta kumminkin aina erossa niiden
maailmallisesta hengestä. He muodostavat luokan, jota Herra
vertauksessa kutsuu "vehnäksi", ja jonka hän selvästi asettaa "lusteen"
vastakohdaksi. Kun he eivät ole selvästi ymmärtäneet näiden
järjestelmien todellista laatua, ovat he yksityisinä vaeltaneet nöyrinä
Jumalan kanssa ja ottaneet hänen sanansa neuvonantajakseen ja hänen
henkensä johtajakseen. He eivät ole myöskään koskaan olleet oikein
tyytyväisiä nimi-Siionissa, jossa heidän usein surulla on täytynyt
nähdä, kuinka maailman henki, joka vaikuttaa "luste"-jäsenten kautta,
on estänyt henkistä kasvamista. Nämä ovat "Siionin murheellisia,
joista Jumala on määrännyt, että he saavat kauhistuksen tuhkan sijaan,
iloöljyn surun sijaan". (Matt. 5:4; Jes. 61: 3.) Ainoastaan tänä
"elonaikana" tapahtuu tämän luokan erottaminen "luste"-aineksista,
sillä Herran aikomus oli antaa "molempain kasvaa yhdessä
elonleikkuuseen asti" (aikaan, jossa nyt elämme). -- Matt, 13: 30.
Sentähden herätetään nyt tämä luokka huomaamaan näiden
häviööntuomittujen järjestelmien todellinen laatu. Niinkuin oli
ennustettu (Dan. 11: 32--35), ja niinkuin on osotettu III osan 4
luvussa, houkuteltiin eri uskonpuhdistusliikkeet luopumukseen
"liukkailla sanoilla" -- voitettiin imartelulla. Jokainen niistä
pysähtyi nopeasti, suoritettuaan jonkun puhdistamistyön, ja niin
pitkälle kuin he huomasivat mahdolliseksi ja sopivaksi, seurasivat he
Rooman kirkon esimerkkiä pyrkien saavuttamaan maailman suosiota ja
vastaanottaen sitä hyveensä ja uskollisuutensa kustannuksella
Kristusta, seurakunnan todellista päätä kohtaan. Kirkko ja valtio
muodostivat taas jossain määrässä yhteyden ja yhdistivät osaksi
maaailmalliset etunsa seurakunnan todellisen, henkisen hyvän
kustannuksella, ja taas pysähtyi siten edistyminen ja puhdistustyö
seurakunnassa. Itse asiassa alkoi taantuva liike, niin että monet
protestanttiset seurakunnat nyt ovat paljon kauvempana uskon ja tekojen
oikeasta mittapuusta kuin ne olivat asianomaisten perustajainsa aikana.
Muutamain protestanttisista kirkoista sallittiin päästä osallisiksi
maallisten hallitsijain vallasta ja voimasta, niinkuin esim. oli
Englannin kirkon ja Saksan lutherilaisen kirkon laita. Ja ne, jotka
eivät ole saavuttaneet sellaista menestystä, ovat (niinkuin esim.
Amerikassa) tehneet maailmalle monta sopimusehdotusta saavuttaakseen
pienempiä suosionetuja. On myöskin totta, että kun maailman vallat ovat
edistäneet uskottoman kirkon maailmallista kunnianhimoa, on kirkkokin
avomielisesti päästänyt maailman seuraansa ja yhteyteensä, niin, tämä
on tapahtunut niin avomielisesti, että kastetut maailman ihmiset ovat
suurimpana osana kirkon jäsenistä ja pitävät hallussaan sen melkein
jokaista tärkeämpää paikkaa ja hallitsevat sitä siten.
Tämä taipumus alensi seurakuntaa tämän aikakauden alussa ja aiheutti
suuren luopumuksen (2 Tess. 2: 3, 1--10) ja kehitti asteettain, mutta
nopeasti, paavijärjestelmän.
Tämä löyhä luonne, jonka eri uskonpuhdistusliikkeen oksat jo aikaisin
omaksuivat, ja joka vähitellen kehitti lahkojärjestelmiä, on vielä
voimassa tänä päivänä. Ja kuta enemmän nämä järjestelmät kasvavat
rikkaudessa, henkilöluvussa ja vaikutuksessa, sitä enemmän luopuvat ne
kristillisestä hyveestä ja täyttyvät äitinsä ylpeydellä. Muutamat
harvat, vakavat kristityt eri lahkoissa huomaavat tämän jossakin määrin
sekä tunnustavat sen ja valittavat sitä häpeällä ja surulla. He
näkevät, että eri lahkojärjestelmät tekevät kaikkia mahdollisia
ponnistuksia ollakseen maailmalle mieliksi ja voittaakseen sen suosion
sekä taatakseen itselleen sen suojeluksen. Hienoja ja kalliita
kirkkorakennuksia, korkeita torneja, soivia kelloja, suuremmoisia
urkuja, hienoja kalustoja ja sisävarustuksia, taiteellisia
laulukuoroja, hienostuneita puhujia, markkinoita, juhlia, konsertteja,
huvituksia, myyjäisiä ja epäilyksenalaisia huveja ja ajanviettoja,
kaikkia niitä tehdään ja järjestetään maailman suosion ja tuen
voittamisen aikeessa. Kristuksen suuret ja terveelliset opit asetetaan
taka-alalle, kun taas puhujalavan julistuksissa väärät opit ja
mieltäkiihottavat aineet ottavat niiden sijan, totuus syrjäytetään ja
unohdetaan ja sen henki kadotetaan. Kuinka ovatkaan tyttäret äitinsä
kaltaisia näihin yksityiskohtiin nähden!
Monien esimerkkien joukosta siitä sydämellisyydestä, vieläpä
ylpeydestä, jolla protestanttiset lahkot ja kirkot tunnustavat
sukulaisuutensa paavikirkon kanssa, esitämme presbyteriläisen
pappismiehen saarnasta seuraavan sanomalehdissä julkaistun lausunnon:
"Vääntele ja kääntele itseäsi, kuinka tahdot, niin täytyy sinun
kumminkin myöntää, että tämä (katolinen kirkko) on _emäkirkko_. Sillä
on katkeamaton historia, joka ulottuu apostolien aikaan saakka. (Niin,
s.o. siihen aikaan saakka, jolloin luopumus alkoi. 2 Tess. 2: 7, 8.)
_Jokaisesta uskonnollisen totuuden murrososastakin, jonka oraistamme
olemme velkaa sille, joka on säilyttänyt sen_. Jos ei se voi väittää
olevansa totinen kirkko, niin silloin olemme _äpäriä emmekä lapsia_."
"Puhutaan lähetyssaarnaajain lähettämisestä työskentelemään
katolilaisten keskuudessa! Voisin yhtä mielelläni ajatella
lähetyssaarnaajain lähettämistä metodistien, episkopaalien,
yhdistettyjen preshyteriläisten ja lutherilaisten luo heidän
kääntämisekseen presbyteriläisiksi."
Niin, melkein kaikki ne opin eksytykset, joista protestantit pitävät
kiinni niin itsepintaisesti, ovat he tuoneet mukanaan Roomasta, joskin
jokainen uskonpuhdistusliike teki melkoisia edistyksiä paavikunnan
karkeimmista eksytyksistä, sellaisista kuin messu-uhrista, pyhimysten,
neitsyt Maarian ja kuvien rukoilemisesta, salaripistä, anteista j.n.e.
Mutta oi! Nykyajan protestantit eivät ole ainoastaan halukkaita, vaan
vieläpä innokkaita saadakseen aikaan minkälaisen sopimuksen hyvänsä,
jos he vaan sen kautta voivat vakuuttautua vanhan "äidin" suosiosta ja
avusta, jonka hirmuvallasta ja orjuudesta heidän isänsä pakenivat
kolmesataa vuotta sitten. Vieläpä ne totuuden periaatteetkin,
joille protestantit ensin perustautuivat, unohdetaan nyt vähitellen
tahi hyljätään avonaisesti. Niin itse perusopinkin, opin
"vanhurskauttamisesta uskon kautta" "jokapäiväiseen uhriin", tunkee
nopeasti pois vanha paavilainen oppi vanhurskauttamisesta tekojen
kautta ja oppi jumalattomasta messu-uhrista. [Jälkimäinen messusta,
koskee episkopaaleja -- "korkeakirkkoa" -- Isossa Britanniassa ja
Yhdysvalloissa.] Ja monet sekä saarnaajat että kuulijat selittävät nyt
avonaisesti, etteivät he usko Kristuksen kalliin veren ansioon
syntisten lunastushintana.
Muutamat protestanttiset papit esittävät melkein samalla julkeudella
kuin paavilainen papistokin vaatimusta apostolisesta valtuutuksesta ja
papiston vallasta. Ja yksityisen oikeutta arvostella itsekohtaisesti --
juuri se periaate, joka oli paavikuntaa vastaan suunnatun protestin
perustus, joka johti suureen uskonpuhdistukseen -- vastustavat nyt
protestantit melkein samalla innolla kuin katolilaisetkin. Siitä
huolimatta ovat protestantit täysin tietoisia siitä, että juuri
yksityisen harjottaman ajattelemisia tuomitsemisoikeuden kautta
uskonpuhdistus alkoi ja edistyi jonkun aikaa, vaikka tunnustettujen
johtajien julkea valta sittemmin sai edistymisen pyörän seisahtumaan,
ja on senjälkeen pitänyt heidät tarkasti perimäsääntöjen rajalinjojen
sisäpuolella sekä julistanut pannaan kaikki, jotka pelkäämättömästi
ovat astuneet niiden ulkopuolelle.
Niinollen ei protestantismi enää ole protesti emäkirkkoa vastaan,
niinkuin se oli alussa. Ja eräs kirjottaja teki äskettäin tästä
sanomalehdissä seuraavan huomautuksen: "_Ismi_ on vielä jälellä, mutta
mitä on tullut _protestista_?" Protestantit näyttävät unohtaneen, mikä
oli alkuperäisen protestin perustus, sillä he jättävät todellakin sen
kokonaan huomioonottamatta, ja järjestelmänä katsoen ovat he nopeasti
menemässä "pyhän (!) emäkirkon" avoimeen syliin ja tämä tarjoo ja
vakuuttaa heille vapaasti sydämellisen vastaanoton.
Kiertokirjeessä vuodelta 1894, joka on osotettu "maan ruhtinaille ja
kansoille", sanoo paavi Leo XIII protestanteille: "Me ojennamme teille
rakkaudella kätemme ja kutsumme teitä siihen yhteyteen, joka ei ole
koskaan rikkoutunut katolilaisessa kirkossa, ja joka ei koskaan voi
rikkoutua. Kauvan on yhteinen äitimme kutsunut teitä rinnoilleen;
kauvan ovat kaikki maailman katolilaiset odottaneet teitä
veljenrakkauden kaipuulla... Sydämemme kutsuu teitä vielä enemmän kuin
äänemme, rakkaat veljet, joilla viimeisen kolmen vuosisadan aikana on
ollut toinen käsitys kristillisestä uskosta kuin meillä."
Kiertokirjeessä vuodelta 1895 Rooman kirkolle Amerikassa sanoo paavi
Leo taas: "Ajatuksemme kääntyvät nyt niihin, joilla on erilainen
käsitys kristinuskosta kuin meillä... Kuinka innostuneita me olemmekaan
heidän pelastuksensa suhteen! Millä sielun lämmöllä toivommekaan, että
he lopuksi palaisivat kirkon helmaan, joka on kaikkien yhteinen
äiti!.... Meidän ei suinkaan pidä jättää heitä mielikuvituksiensa
valtaan, vaan sävyisyydellä ja rakkaudella vetää heidät puoleemme,
senkautta että käytämme jokaista kehotusvälinettä, saadaksemme heidät
tarkkaan tutkimaan jokaisen katolisen opin osaa ja vapautumaan
ennakolta omaksumistaan mielipiteistä."
"Apostolisessa kirjeessä Englannin kansalle" (1895) lausuu hän
seuraavan rukouksen: "Oi siunattu neitsyt Maria, Jumalan äiti ja
kaikkein lempein kuningattaremme ja äitimme, katso laupeudessasi
Englannin puoleen... Oi, murheellinen äiti, rukoile luopuneiden
veljiemme puolesta, että he yhdistyisivät meidän kanssamme ainoaan
totiseen tarhaan ylipaimenen, sinun Poikasi sijaisen, kanssa" -- s.o.
hänen itsensä, paavin, kanssa.
Tämän suunnitelman toteuttamiseksi on alettu pitää "lähetyskokouksia
protestanteille" "Paavalin isien" silmälläpidon alaisina. Näitä
kokouksia on pidetty ja jatketaan yhä vielä suurissa kaupungeissa.
Niiden tarkotuksena on sovittaminen ja selittäminen. Pyydetään
kirjallisia kysymyksiä protestanteilta ja vastataan niihin julkisesti,
ja protestanteille jaetaan traktaatteja ilmaiseksi. Protestantit
antavat itse asiassa katolilaisille kannatusta ja ei heillä oikeastaan
ole mitään vastausta heille. Ja jos joku voi ja tahtoo vastata ja
nojautua tosiseikkoihin, niin pitävät sekä protestantit että
katolilaiset häntä rauhanhäiritsijänä.
Jokainen ymmärtäväinen ihminen voi huomata, kuinka helposti
protestantismi vangitaan tämän viekkaan juonen kautta, ja kuinka on
selvää, että yleisen mielipiteen virta suuntautuu Rooman kirkon
puolelle, joka nyt on muuttanut äänensä ja on myöskin muuttunut
valtaansa nähden, mutta joka kumminkin on muuttumaton sydämeensä ja
mielenlaatuunsa nähden. Vielä puolustaa ja kannattaa se inkvisitsionia
ja muita pimeänä keskiaikana käyttämiään tapoja, sen kautta että se
väittää omaavansa _oikeuden_ maan hallitsijana rangaista kerettiläisiä
niinkuin sitä haluttaa.
On sentähden selvää, että vaikka monet uskolliset sielut,
tietämättöminä asian todellisesta laidasta, ovat kunnioituksella ja
pyhyydellä palvelleet Jumalaa näissä Baabelin järjestelmissä, niin ei
tämä kumminkaan muuta sitä asianhaaraa, että ne kaikki ovat
"portto"-järjestelmiä. Hämmennys vallitsee niissä kaikissa; ja
nimi Babylon sopii täydellisesti koko perheeseen -- äitiin,
tyttäriin ja niiden kanssarikollisiin, n.k. kristittyihin
kansoihin. -- Ilm. 18: 7; 17: 2--6, 18.
Muistakaamme, että suuret kirkkovaltiolliset järjestelmät, joita
ihmiset kutsuvat "kristikunnaksi", mutta joita Jumala kutsuu
Babyloniksi, muodostavat ei ainoastaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen
perustuksen vaan myös rakennuksen ja korkeimman huipun. Tätä tarkottaa
yleisesti hyväksytty nimitys "kristikunta", jota viime aikoina on
käytetty ei ainoastaan niistä kansakunnista, jotka kannattavat
kristittyjä kirkkokuntia lakien ja verojen kautta, vaan myöskin
sellaisista kansoista, jotka sietävät kristinuskoa kumminkaan sitä
millään tavalla suosimatta tai tukematta -- niinkuin esim. on
Yhdysvaltojen laita.
Oppi "kuninkaitten jumalallisista oikeuksista", jota melkein
kaikki kirkot ja lahkot opettavat ja tukevat, on vanhojen
porvarijärjestelmien perustuksena ja on kauvan antanut Euroopan
valtakunnille vaikutusvaltaa, arvokkaisuutta ja lujuutta. Ja oppi
papiston jumalallisesta valitsemisesta ja vallasta on estänyt Jumalan
lapsia edistymästä jumalallisissa asioissa ja on sitonut heidät
taikauskon ja tietämättömyyden kahleilla kunnioittamaan ja ihailemaan
erehtyväisiä kanssaihmisiä sekä heidän oppejaan, perimätietojaan ja
Jumalan sanan selityksiään. Koko näiden olojen järjestelmä häviää
suuren päivän taistelussa -- olojen järjestelmä, joka vuosisatojen
aikana on pitänyt kansat tottelevaisuudessa hallitsevien maailmallisten
ja kirkollisten mahtien alamaisuudessa. Kaikki tämä on tapahtunut
Jumalan sallimisen perusteella -- eikä hänen määräyksensä ja
suostumuksensa perusteella, kuten he väittävät. Mutta vaikka se
itsessään onkin ollut paha, on se kumminkin aikanansa palvellut hyvää
tarkotusta, nim. estänyt anarkiaa, joka olisi ollut äärettömän paljon
pahempi, koska ihmiset eivät olisi kyenneet laatimaan itsellensä
parempaa, ja koska Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan aika ei ollut
vielä tullut. Sentähden salli Jumala eri petosten voittaa luottoa,
jotta ihmiset sen kautta pidettäisiin ohjissa "lopun aikaan" --
"pakanain aikain" loppuun saakka.
Babylonin tuomio.
Raamatun ennustuksista voimme selvästi lukea Babylonin, kristikunnan,
tuomion, ja ajan merkit osottavat sen yhtä selvästi. Se, että sen
hävitys tulee äkkiä, väkivaltaisesti ja täydellisesti, esitetään
voimakkaasti näin: "Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren
myllynkiven, ja heitti sen mereen, sanoen: Näin heitetään vauhdilla
pois Babylon, se suuri kaupunki eikä sitä enää koskaan löydy." (Ilm.
18: 8, 21; Jer. 51: 63, 64, 42, 24--26.) Sen, että se kumminkin
hävitettäisiin asteettain, osottaa Daniel (7: 26): "Mutta oikeus
asettuu istumaan, ja hänen valtansa otetaan pois, ja se lopetetaan ja
peräti hävitetään." Paavin _herraus_ ja paljon kansojen surkuteltavasta
kunnioituksesta "hengellistä säätyä" (pappeja) kohtaan ylimalkaan
murtui, niinkuin jo on osotettu [III osa, siv. 35 ja 36], "lopun ajan"
alussa vuonna 1799, ja vaikka hävitys sen jälkeen on jatkunut hitaasti
ja se välistä on huomattavasti osottanut ennalleenasettamisen merkkejä,
jotka merkit eivät koskaan ole olleet loistavampia kuin nyt, on
kumminkin vakuutus paavikunnan lopullisesta tyhjäksi tekemisestä varma,
ja sen kuolinkamppailu on raju. Ensin täytyy sen kumminkin saavuttaa
enemmän muinaisesta arvostaan, josta tulee osalliseksi myöskin suuri
tytärjärjestelmien yhtymys. Yhdessä ne korotetaan, jotta ne myöskin
yhdessä väkivaltaisesti kukistettaisiin.
Siitä, että Babylonin rangaistus tulee suureksi, olemme vakuutettuja.
Profetallisesti on kirjotettu, että "se suuri Babylon tuli muistoon
Jumalan edessä, että hän antaisi sille vihansa kiivastuksen
viinimaljan". "Ja (hän) on kostanut hänelle palvelijainsa veren."
"Sillä hänen syntinsä ulottuvat aina taivaaseen asti, ja Jumala on
muistanut hänen rikoksensa. Kostakaa hänelle sen mukaan kuin hän on
tehnyt ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan;
siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle
kaksinkertaisesti. Niinpaljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa
hankkinut, niinpaljon antakaa hänelle vaivaa ja surua, koska hän sanoo
sydämessään: Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole
näkevä." (Ilm. 16: 19; 19: 2; 18: 5--7.) Vaikka tämä luonnollisesti
ensi sijassa koskee paavikirkkoa, koskee se myöskin kaikkia muita,
jotka jossain määrin ovat yhteydessä sen kanssa ja myötätuntoisia
sille. Kaikki sellaiset saavat osansa sen vitsauksista, (Ilm. 18: 4.)
Vaikka maan kuninkaat ovat vihanneet porttoa ja tehneet hänet
paljaaksi ja alastomaksi (Ilm. 17: 16), sanoo hän kumminkin vielä:
"Minä istun kuningattarena enkä ole leski", ja hän kerskuu äänekkäästi
oikeudestaan hallita kansoja ja väittää, että hän pian saa takaisin
muinaisen valtansa.
Esimerkkinä hänen kerskumisestaan ja uhkauksestaan voi olla seuraava
lausunto eräässä katolilaisessa lehdessä:
"Paavikunta on voittava aineellisen (eli maailmallisen) herrautensa,
koska se on hyödyllistä ja sopivaa kirkolle. Se antaa kirkon
toimeenpanevalle päälle täydellisemmän vapauden ja suuremman
vaikutuksen. Paavi ei saata kauvan olla minkään kuninkaan alamaisena.
Ei ole sopusoinnussa Jumalan viran kanssa, että on niin. Se estää häntä
ja vähentää hänen vaikutustaan hyvään päin. Europpa on tunnustanut
tämän vaikutuksen ja tulee pakotetuksi taipumaan sen alle suurempina
ahdingon aikoina kuin tämä. Yhteiskunnan järkkymiset ja anarkian
punainen käsi kruunaavat vielä kerran Leon tai hänen jälkeläisensä
todellisella vallalla, jota kolmas kehä vertauskuvaa, ja jonka kerran
koko maailma tunnusti."
Niin, aina sitä mukaan kuin hädän päivä lähenee, koettaa papisto yhä
enemmän ja enemmän käyttää valtaansa ja vaikutustaan turvatakseen oman
hyvänsä valtiollisessa suhteessa, hankkimalla itselleen valvonnan
yhteiskunnan levottomien ainesten yli; mutta siinä hädässä, joka
lähestyy tulevaisuudessa, hylkää laiton yhteiskunta-aines
halveksien kaiken vanhoillisen vaikutuksen ja repii rikki kaikki
ohjakset; anarkian punainen käsi suorittaa hirvittävän työnsä ja
yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen Babylon, n.k.
"kristikunta", kukistuu.
"Sentähden", sanoo henkeytetty kirjottaja, -- s.o. koska hän tahtoo
taistella väkivallalla elämän ja vallan puolesta -- "hänen vitsauksensa
tulevat _yhtenä päivänä_ (yhtäkkiä): Kuolema ja suru ja nälkä, ja hän
joutuu tulessa (vertauskuvallisessa tulessa -- hävittävissä
onnettomuuksissa) poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on
hänet tuominnut." -- Ilm. 18: 8.
"Näin sanoo Herra: Katso, minä herätän Baabelia vastaan ja minun
vastustajieni keskellä asuvia vastaan (s.o. kaikkia niitä vastaan,
jotka ovat sopusoinnussa Baabelin kanssa) hävittäjän hengen. Ja lähetän
Baabelia vastaan muukalaisia, jotka sitä hajottelevat ja tyhjentävät
sen maan; sillä yltympäri ne seisovat sitä vastaan onnettomuuden
päivänä... Hävittäkää... koko hänen sotajoukkonsa." -- Jer. 51: 1--3.
"Minä maksan Baabelille (erittäin paavikunnalle) ja kaikille Kaldean
(eli Babylonin -- kaikkien n.k. kristityn maailman kansojen) asukkaille
kaiken heidän pahuutensa, jonka he tekivät Siionille teidän nähtenne,
sanoo Herra." (Jer. 51: 24.) Kun muistamme kaiken sen pahuuden, jota
Babylon on osottanut pitkällisen Korkeimman pyhien (totisen Siionin)
sortamisen ja hävittämisen kautta, ja kuinka on kirjotettu, että Jumala
toimittaa oikeuden valituilleen pian; että hän kostaa vihollisilleen
heidän tekojensa jälkeen, että hän kostaa Babylonille (Luukk. 18 7, 8;
Jes. 59: 18; Jer. 51: 6), niin alamme ymmärtää, että kauhistuttava
onnettomuus odottaa sitä. Myöskin protestanttinen maailma saa
sekaantumisliittonsa perustuksella paavikirkon kanssa osansa häpeästä
ja tämän kauheiden tekojen palkasta, se kun on polttanut,
teurastanut, ajanut maanpakoon vanginnut ja kaikilla mahdollisilla
ajateltavissaolevilla tavoilla rääkännyt pyhiä; kaikesta tästä, jonka
se valtansa päivinä valtion kädellä, jonka valtaa se vaati, ja
jonka se sai, suoritti perkeleellisellä julmuudella, odottaa
sitä oikeudenmukainen kosto täydessä mitassaan; sillä se saa
"kaksinkertaisesti kaikkien syntiensä tähden". Ja niiden kansojen
("kristikunnan"), jotka ovat ottaneet osaa sen rikkomuksiin, täytyy
myöskin juoda katkera malja viimeiseen tippaansa.
"Ja minä kostan Beelille Baabelissa (Baabelin jumalalle -- paaville) ja
otan hänen kurkustansa ulos sen, jonka hän on niellyt (hän peruuttaa
äärimmäisessä hädässään 'suuret röykkeät sanansa' ja herjaavat
arvonimensä, joita hän on pitkät aikaa käyttänyt itsestään, niinkuin
esim. että hän on erehtymätön, 'Kristuksen sijainen', 'Jumala maan
päällä' j.n.e.); ja kansat eivät enää tule virtailemalla hänen tykönsä.
Baabelin muurikin (maailmalliset vallat, jotka ennen puolustivat sitä
ja vielä jossain määrin tekevät niin) on kaatunut." "Näin sanoo Herra
Sebaot: Baabelin muurit, ne leveät, maahan hajotetaan, ja hänen
porttinsa ne korkiat, sytytetään tuleen (hävitetään). Ja niin tekivät
kansat työtä hukkaan ja kansakunnat väsyttivät itsensä (pitämällä
pystyssä ja pelastamalla Baabelin muureja) tulen hyväksi." (Jer 51: 44,
58.) Tämä osottaa kansojen sokeuden, ja kuinka Babylon on saanut
lujasti heistä kiinni -- niin että he vastoin omaa parastaan
työskentelivät sen voimassapitämiseksi. Mutta huolimatta sen
epätoivoisesta olemassaolon taistelusta ja taistelusta arvonsa ja
vaikutuksensa säilyttämiseksi, hukkuu Babylon kumminkin suuren
myllynkiven tavoin, joka heitetään mereen, eikä se nouse enää koskaan
sieltä; "sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut". Vasta
silloin ymmärtävät kansat ihmeellisen vapahduksensa ja että Jumalan
käsi kukisti Babylonin. -- Ilm. 19: 1, 2.
Sellainen on tuomio Babylonista, kristikunnasta, jonka Jesaja ja muut
profetat näkivät edeltäpäin ja ennustivat. Ja koska Herralla sen
aitojen sisällä on monta rakasta lastaan, on hän profettansa kautta
(Jes. 13: 2, 3) antanut pyhilleen seuraavan käskyn: "Nostakaa lippu
(evankeliumin totuuden ihana lippu, joka on vapahdettu vanhoista
eksytyksistä, jotka kauvan ovat peittäneet sen) paljaalle kalliolle
(niiden keskuuteen, jotka muodostavat Jumalan totisen valtakunnan sen
kehittymättömässä tilassa), huutakaa heille korkealla äänellä
(julistakaa vakavuudella laajalti ympäri tätä totuutta Herran lauman
hämmentyneille lampaille, jotka vielä ovat jälellä Babylonissa);
viittokaa kädellä (antakaa niiden myöskin nähdä totuuden voima,
osottaen sitä niinhyvin elämällä kuin julistamisellakin), että he
(halukkaat ja tottelevaiset, totiset lampaat) ruhtinasten porteista
tulisivat sisälle (jotta he käsittäisivät ne siunaukset, jotka kuuluvat
niille, jotka ovat tosi vihkiytyneitä ja taivaan valtakunnan
perillisiä)."
Näin kuuluu varottava ääni niille, joilla on "korvat kuulla". Me elämme
suuren sekä vehnää että lustetta sisältävän nimikristillisen kirkon
viimeisessä ajanjaksossa -- laodikealaisessa kaudessa. (Ilm. 3:
14--22.) Herra nuhtelee kirkkoa sen haaleudesta, ylpeydestä, henkisestä
köyhyydestä, sokeudesta ja alastomuudesta sekä neuvoo sitä nopeasti
jättämään pahat työnsä, ennenkun on myöhäistä. Mutta hän tiesi, että
ainoastaan harvat kuuntelisivat varotusta ja kutsua; sentähden ei
olekaan lupausta annettu kaikille niille, joille kutsu on annettu, vaan
ainoastaan niille harvoille, joilla vielä on korvat kuulla totuutta, ja
jotka voittavat Babylonin yleisen ajatustavan ja hengen: "_Joka
voittaa_, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin
minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.
Jolla on korva (mieli kuunnella ja ottaa varteen Herran sana), se
kuulkoon mitä henki sanoo seurakunnille." Mutta niiden yli, joilla ei
ole korvaa eli mieltä kuullakseen, vuodattaa Herra suuttumuksensa.
On ilmeistä sillekin, joka ainoastaan sattumalta tarkastaa asiaa, että
koko nimikristittyä kirkkoa, harvoja yksilöitä lukuunottamatta,
hallitsee ylpeyden, oman vanhurskauden ja itsetyytyväisyyden taipumus.
Se sanoo vielä sydämessään: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski,
ja surua en ole näkevä". Vielä kerskaa se itsestään ja elää
herkullisesti. Se sanoo: "Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään
tarvitse", ja niin ei se tiedä itsekään, että on "viheliäisin ja kurjin
ja köyhä ja sokea ja alaston". Ja se ei seuraa Herran neuvoa eikä osta
(itsensäuhraamisen kustannuksella) kultaa, tulessa puhdistettua
(totisia, taivaallisia aarteita, jumalallista luontoa) ja valkeita
vaatteita (Kristuksen laskettua vanhurskauden pukua, jonka niin monet
nyt hylkäävät esiintyäkseen omassa vanhurskaudessaan Jumalan edessä) ja
silmävoidetta voidellaksensa silmänsä (täydellistä vihkiytymistä ja
antautumista Jumalan tahdolle, sellaisena kuin se on esitetty
Raamatussa), jotta näkisi ja parantuisi. -- Ilm. 3: 18.
Maailman henki on niin täydellisesti ottanut haltuunsa hallitsevat ja
vallassaolevat kristikunnan papistosta, että järjestelmien uudistus on
mahdoton, ja yksityiset henkilöt voivat välttää sen kohtalon
vetäytymällä ajoissa pois siitä. Tuomion hetki on tullut, ja nytkin
piirtää Jumalan kaitselmuksen käsi sen muureille salaperäiset sanat:
"Mene, mene, tekel, ufarsin" -- _Jumala on lukenut valtakuntasi
(päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian
keviäksi havaittu_. Ja nyt puhuu profetta (Jes. 47) ja sanoo sille
ivatessaan hänen puhtauden vaatimustaan:
"Astu alas, istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan ilman
istuinta, kaldealaisten tytär, sillä ei sinua enää kutsuta hennoksi ja
hempeäksi... Sinun häpeäsi paljastuu ja riettautesi tulee näkyviin,
minä kostan, enkä pyydä apua ihmiseltä.
"... Istu äänettömänä ja mene pimeään loukkoon, sinä kaldealaisten
tytär; sillä ei sinua enää kutsuta 'valtakuntien kuningattareksi'...
Sinä sanoit: 'Ijankaikkisesti olen minä kuningatar', niin ettet enää
tätä sydämelles laskenut, etkä sen loppua ajatellut.
"Ja nyt kuule tätä, sinä hempeä, joka istut surutonna ja sanot
sydämessäs: 'Minä se olen, eikä kukaan muu, minä en ole leskenä istuva,
enkä lapsettomuutta tunteva!' Nämä molemmat kohtaavat sinua äkkiä
yhtenä päivänä: Lapsettomuus ja leskeys (vertaa Ilm. 18: 8); ne
kohtaavat sinua täysin määrin, vaikka sinun velhoomises on suuri ja
sinun lumoojias on sangen paljon. Sinä uskalsit pahuuteesi ja sanoit:
'ei ole sitä, joka minun näkee'. Sinun (maailmallinen) viisautesi ja
tietosi veivät sinut väärälle, ja sinä sanoit sydämessäs: 'Minä se olen
eikä kukaan muu'. Mutta onnettomuus kohtaa sinua, niin ettet tiedä sitä
loihtimalla poistaa; ja perikato lankeaa sinun päällesi, niin ettet voi
sitä sovittaa, ja hävitys tulee sinun päällesi niin äkkiä, ettet
tiedäkään." -- Vertaa 9 värss. ja Ilm. 18: 7.
Näin kuuluvat juhlalliset ja vakavat selitykset, jotka ovat suunnatut
Babylonia vastaan. Hyvä niille jotka ottavat vaarin varottavasta
äänestä ja Herran neuvosta kansalleen, joka vielä on sen aitauksien
sisäpuolella, sillä: "Näin sanoo Herra:... Paetkaa Baabelista ja
pelastakaa jokainen sielunsa, ettette hukkuisi hänen syntinsä tähden.
Sillä tämä on Herran koston aika, hän on sille maksava, mitä se on
ansainnut,... Äkisti kaatui Baabel ja musertui... Me paransimme
Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän... sillä hänen
syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti... Menkää pois hänen
keskeltänsä, te minun oma kansani, ja pelastakaa jokainen sielunsa
Herran vihan kiivaudesta." -- Jer. 51: 1, 6, 8, 9, 45. Vertaa Ilm. 17:
3--6; 18: 1--5.
Niille, jotka tahtovat kuulla tätä käskyä ja lähteä ulos Babylonista,
on ainoastaan yksi pakopaikka, ja se ei ole löydettävissä uudessa
lahkossa eli orjuudessa vaan "korkeimman kätkössä"; se on täydellisen
vihkiytymisen paikka eli tila, jota vertauskuvasi tabernakkelin ja
temppelin kaikkein pyhin. (Ps. 91.) "Joka korkeimman kätkössä istuu,
Kaikkivaltiaan varjossa pysyy -- hän sanoo (tuon pahankin päivän
kaikkien onnettomuuksien keskellä) Herralle: Minun turvani ja linnani,
Jumalani, johonka minä turvaan."
Babylonista ulostuleminen ei voi merkitä, että kirjaimellisessa
merkityksessä on matkustettava pois kristikunnan kansoista; sillä
Herran kiivauden tuli (suuri hätä) kuluttaa ei ainoastaan kristikunnan
vaan koko maan, vaikka hänen vihansa palaa enimmän kristikunnan
valaistuja kansoja kohtaan, jotka tiesivät Herran tahdon, tai joilla
ainakin oli runsaat tilaisuudet oppia tuntemaan se. Ajatus tässä
käskyssä on se, että on erottauduttava kaikista kristikunnan sitovista
ikeistä, niin ettei enää kauvemmin ole osallinen sen maailmallisista ja
uskonnollisista järjestelmistä, ja näin sekä periaatteen ja viisaiden
ja jumalallisten syiden tähden.
Niinpian kuin elonkorjuutotuuden kasvava valo on saanut valaista
ymmärryksemme ja paljastaa meille eksytyksen inhottavuuden, täytyy
meidän, menetelläksemme oikein, olla uskollisia valoa kohtaan ja
hyljätä eksytys ottamalla siltä pois koko vaikutuksemme, niin ettemme
enää kauvemmin tue ja kannata sitä. Tämä merkitsee, että meidän täytyy
vetäytyä pois eri uskonnollisista järjestelmistä, joiden opit esittävät
väärin Jumalan sanaa ja tekevät sen tyhjäksi. Se tekee meidät myöskin
muukalaisiksi kaikkia nyt löytyviä maailman valtoja kohtaan; ei
kumminkaan niitä vastustaviksi, vaan rauhallisiksi ja lainkuuliaisiksi
muukalaisiksi, jotka antavat keisarille, mikä keisarin on, ja
Jumalalle, mikä Jumalan on -- muukalaisiksi, joiden kansallisuus on
taivaassa eikä maan päällä, ja jotka vaikutuksensa kautta aina suosivat
oikeutta ja vanhurskautta, laupeutta ja rauhaa. Muutamissa tapauksissa
pitäisi periaatteellisten syiden, toisissa tapauksissa viisauteen
perustuvien syiden erottaa meidät eri yhteiskuntajärjestelmistä ja
seuroista. Periaatteeseen nähden pitäisi sen tehdä vapaaksi kenen
hyvänsä, joka on kietoutunut johonkin eri salaisten seurain valoihin ja
sitoumuksiin; sillä te, jotka muinoin olitte pimeys, olette nyt Herran
valo ja teidän tulee sentähden vaeltaa valon lapsina. "Älköönkä teillä
olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan
pikemminkin nuhdelkaa niistä." -- Ef. 5: 6--17.
Mutta aina sitä mukaa kuin lähestymme suurta ratkaisukohtaa tänä
"pahana päivänä", käy epäilemättä selväksi niille, jotka tarkastavat
asemaa lujan profetallisen sanan kannalta, että myöskin niissä
tapauksissa, jolloin ei voi toimia periaatteiden mukaan, voi olla
viisasta vetäytyä pois eri yhteiskunta- ja rahajärjestelmien
yhteydestä, joiden välttämättömästi täytyy sortua siinä hävityksessä,
joka johtuu maailmanlaajuisista vallankumouksista ja anarkiasta. Sinä
aikana (ja muista, että se todennäköisesti tulee hyvin pian) romahtavat
kaikki rahalaitokset, niinkuin pankit, säästökassat, kaikenlaiset
vakuutuslaitokset j.n.e. ja kaikki niihin talletetut "aarteet"
osottautuvat arvottomiksi. Nämä "kallioitten luolat" ja "vuorien kolot"
( Jes. 2: 18--21) eivät voi antaa toivottua suojaa vihaa vastaan tuona
pahana päivänä, jolloin tyytymättömyyden suuret aallot kuohuvat ja
pauhaavat vuoria (valtakuntia eli hallituksia -- Ilm. 6: 15--17; Ps.
46: 3, 4) vastaan; ja tulee aika, jolloin "he (ihmiset) heittävät
hopeansa kaduille ja (heidän) kultansa on loaksi joutuva. Ja heidän
hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran kiivauden päivänä; ei
he (huolimatta kaikesta rikkaudestaan) sillä saa sieluansa ravituksi
eikä vatsaansa täytetyksi, sillä se oli viettelyksenä heidän
synteihinsä". (Hes. 7: 19. Vertaa myöskin värssyjä 12--18, 21, 25--27.)
Tällä tavalla tekee Herra ihmisen hengen hienoa kultaa kalliimmaksi,
niin, Ofirin kultaa kalliimmaksi. -- Jes. 13: 12.
Mutta niiden, jotka ovat tehneet Korkeimman pakopaikakseen, ei tarvitse
pelätä, vaikka sellaiset ajat lähestyvät. Hän peittää heitä sulillansa,
ja hänen siipeinsä alla saavat he nauttia turvaa; niin, hän osottaa
heille pelastuksensa. Kun mitä rajuin sekamelska lähestyy, voivat he
lohduttaa sydäntään sillä vakuutuksella, että "Jumala on meillä turvana
ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna", ja sanoa: "Sentähden emme
pelkää, vaikka maa mullistuisi (vaikka nykyinen yhteiskuntajärjestys
kokonaan häviäisi) ja vuoret (valtakunnat, hallitukset) meren pohjaan
kaatuisivat (sortuisivat anarkiassa): Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet,
täriskööt vuoret sen pauhusta". Jumala on uskollisten pyhien keskellä,
jotka ovat ottaneet hänet turvakseen, ja he eivät horju. Aikaisin
Tuhatvuotispäivän aamunkoitossa auttaa Jumala Siionia; hän "katsotaan
arvolliseksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva maailman yli."
-- Ps. 46; Luukk. 21: 36.