Ajatelkaamme nyt hetken häntä, tätä Jeesusta Kristusta. Millaista oli
hänen elämänsä?
Hän kuvitteli sen paljon kauniimmaksi, kuin miksi se lopulta muodostui.
Hän kuvitteli esim. Jumalan valtakunnan syntyvän ihmisten keskuuteen jo
hänen omana aikanaan. Sen käsityksen saamme, jos tarkkaavasti luemme
evankeliumeita. Tuon valtakunnan ilmestyessä korjaantuisivat kaikki
yhteiskunnalliset epäkohdat. Köyhät saisivat riittävän ravinnon,
sairaat paranisivat, ontuvat kävelisivät ja kaikkien ihmisten kasvoilta
loistaisi onni ja tyytyväisyys.
Totta on, että hän teki monta tästä onnesta osalliseksi. Mutta siinä
laajuudessa, missä hän ajatteli tämän toteutuvan, se ei toteutunut.
Päinvastoin; kuolema rupesi häämöittämään hänen silmäinsä edessä. Hänen
näköpiiriinsä kohosi risti, kärsimyksen puu.
Olisi luullut Vapahtajan nyt sortuvan, murtuvan täydellisesti. Kaikki
hänen ihanat unelmansa pirstaleina! Jumalan valtakunta ei tullutkaan.
Maailma kulki entistä rataansa ja synti ja paha olivat edelleenkin
vallassa.
Mitä hän tekee? Vaipuuko hän maahan itkemään? Rupeaako hän syyttämään
kohtaloa?
Ei. Hänen kasvoilleen leviää vain kirkastuksen hohde, kun hän sanoo:
»Kun minut maasta korotetaan, minä vedän kaikki tyköni!»
Hän kohosi hengessään lähestyvän kärsimyksen yli. Hän — niinkuin
apostoli sanoo — »odotettavanaan olevaa iloa varten kärsi ristin
häpeästä välittämättä.»
Sillä tavalla hän voitti.
Entäs me, me vaivanalaiset, kuinka me voitamme? Katsomalla häneen,
ottamalla esimerkkiä hänestä. Ajattelemalla, että tämä elämä on vain
koulua, kärsimyksen koulua, mutta että sen tarkoitus on hyvä: —
meitä kasvatetaan parempaa, täydellisempää varten. Kuten lasta, joka
on saanut kurituksen isänsä kädestä ja tuntee itsensä sen jälkeen
onnelliseksi tietäessään, että isä häntä rakastaa. »Sillä jota Herra
rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka ottaa
omakseen. Sillä mikä on se lapsi, jota ei isä kurita?»
Tuntuu siltä, kuin aurinko taas pitkän ajan perästä paistaisi pirtin
ikkunaan näihin sanoihin päästössämme, — kuin alkaisi elämä uudestaan,
kuin varustautuisimme vastaanottamaan juhlaa pitkän ja raskaan työajan
jälkeen, jolloin sydämen valtaa rauha ja kiitollisuus. Amen.