Uudenvuodenpäivän jälk. sunnuntai. — Ps. 73, 23—28.
Taivaassa — sikäli kuin pystymme sitä ajattelemaan — on kaikki
sellaista, mikä miellyttää ja ihastuttaa meitä. Siellä on lukemattomia
ihanuuksia, joita ihmiskieli ei kykene edes kuvaamaan.
Ja maankin päällä on paljon kaunista ja näkemisen arvoista. Sen
ihanuuksia me paremmin pystymme käsittämään. Lyhyessä tuokiossa on
mahdotonta luetella edes vähäistä osaa siitä, mistä ihmismieli voi
maan päällä iloita. Näiden asioiden luetteleminen täyttäisi kokonaisen
kirjan, monta kirjaa. Ajatelkaamme esim. matkoja vieraissa maissa.
Olet kai joskus tuntenut halua päästä matkustamaan. Olet ajatellut:
»Ah, kun pääsisi kerrankin näkemään maailman merkillisyyksiä!» Niin
— paljon tuollaisella matkalla varmasti näkisi. Jo yksin Euroopassa.
Ajatelkaamme esim. Italian taideaarteita, sen museoita, sen muita
merkkipaikkoja. Ajatelkaamme Roomaa, »ikuista kaupunkia», josta olemme
kuulleet ja lukeneet. Mitä kaikkea olisikaan siellä nähtävää ja
kuultavaa.
Ja kuitenkin sanoo psalmin veisaaja: »Kun sinä, Herra, vain omani olet,
ei minua mikään taivaassa eikä maan päällä miellytä.»
Jos hän sanoisi vain »maan päällä», ymmärtäisimme sen paremmin. Mutta —
taivaassa? Sitä on hiukan vaikea käsittää.
Mitä hän tarkoittaa?
Hän tarkoittaa sitä, ettei Jumalan omistamista voida verrata mihinkään
taivaassa eikä maan päällä. Jumala on kaikki eikä mikään muu ole mitään.
Eivät myöskään ajalliset kärsimykset.
Nyt tulemme tutulle maaperälle. Kärsimykset — niistähän sinäkin jotakin
tiedät. Ne eivät ole sinulle mikään »tuntematon seutu». Sillä niitähän
tarjoaa tämä elämä kyllin runsaasti jokaiselle ihmislapselle.
Tuossa on eräs, joka jo syntymässä on saanut arat hermot. Hänen
elämänsä on kuin kävelemistä pienten pistävien piikkien päällä. Elämä
tuntuu hänestä monesti vallan hirvittävältä. Aamulla herätessään
hänellä on se tunne, että olisi tuhat kertaa onnellisempaa olla
kuollut. Hän on kuin eräässä kreikkalaisessa sadussa esiintyvä mies,
joka on kytketty kallioon ja jonka maksaa kotka nokkii. Sellaisilta
tuntuvat joskus arkahermoisen ihmisen kärsimykset. On, kuin olisi sielu
alastonna, alttiina kaikille elämän pistäville okaille. Totisesti:
sellaisen ihmisen sydän on rikkirevitty ja raadeltu.
Kuka voi luetella kaikki ihmiskunnan vaivat! Tämä maailmahan tekee
toisinaan sen vaikutuksen, kuin olisi se suuri sairashuone, jossa
ihmiset vaikeroivat tuskissaan. Mitä kuolettavaa toivottomuutta
mahtaakaan sisältyä esim. sellaisen ihmisen elämään, joka on
vuosikymmeniksi kahlehdittu tautivuoteeseen. Sen tietää ainoastaan
se, joka on sitä kokenut. Entä kaikki sodan ruhjomat ja raatelemat,
nuo monilukuiset invaliidijoukot, jotka matavat suurkaupunkien katuja
sotaa käyneissä maissa ja koettavat elättää itseään mikä milläkin.
Tuntuu siltä, kuin olisivat sielun kärsimykset sittenkin suuremmat kuin
ruumiin. Ja niin varmaan onkin.
Voimme lyhyesti sanoa: kärsivien huokaukset täyttävät maailman kuin
sumu syksyisen suon.
Nyt ehkä ymmärrämme paremmin, kuinka onnellinen on se ihminen, joka voi
psalmin kirjoittajan lailla sanoa: »Vaikka vielä ruumiini ja sieluni
vaipuisi, olet sinä, Jumala, kuitenkin aina sydämeni turva ja minun
osani.»
Voiko sellainen olla mahdollista? Eikö tämä ole vain runollista
haltioitumista, jonka vallassa kirjoittaja on unohtanut elämän kovan
todellisuuden?
Kyllä. Näiden sanojen kirjoittaja on varmasti ollut runoilija Jumalan
armosta, mutta sittenkään hän ei ole liioitellut. Hän on vain
pukenut kauniiseen muotoon oman sydämensä kokemukset. Tämä on elävää
todellisuutta. Ja sellaista se on jokaiselle, joka kerrankin on oikein
kokenut Jumalan läsnäoloa.
Mikä onni, että heikko ihmislapsi voi jo tässä maailmassa kokea jotakin
tällaista, päästä omistamaan tällaisen häviämättömän omaisuuden!
Silloinhan menettävät merkityksensä tämän elämän vaivat. Ne muuttuvat
niin äärettömän pieniksi. Ne ovat kokonaan toisarvoisia. Totisesti: jos
tämä on totta — ja monen ihmisen syvin kokemus todistaa, että tämä on
totta — niin silloinhan kannattaa taistella tämän omaisuuden puolesta,
kannattaa enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa.
Sillä silloinhan voi joka aamu ja ilta sanoa sielulleen: »Sieluni,
sinun onnesi on siinä, että Jumala on sinua läsnä.» Amen.