Uudenvuodenpäivä. — Luukk. 13, 6—9.
(Pidetty Helsingin Nikolainkirkossa 1/1 1926.)
Vuorokausi taaksepäin elimme vielä vanhassa vuodessa ja sangen
erilaisin tuntein saattelimme sitä hautaan. Muutamista meistä oli
raskasta ajatella, että tuo vuosi loppui. Siitä erosi kuin rakkaaksi
käyneestä ystävästä, joka muuttaa kauas pois. Toisista oli ehkä
mieluista ajatella sen päättymistä, sillä olihan se tuonut heille vain
tuskia, taisteluja ja kärsimyksiä.
Joka tapauksessa oli jotakin surullista noissa vanhan vuoden viime
minuuteissa: se oli ollut meille kovin tuttu.
On jotakin tavattoman vakavaa tällaisessa ajan käänteessä kuin esim.
vanhan vuoden vaihtumisessa uuteen.
Kuin itsestään kääntyy katse silloin taaksepäin. Ajatus vaeltelee
vuoden varrella kuljettuja polkuja, ja syvä huolestuneisuus valtaa
mielen: toivoisi monen asian käyvän toisin nyt alkavana uutena vuotena.
En tiedä, onko se kuvittelua, mutta minusta tuntuu, kuin näin vuoden
vaihteessa näkisin enemmän huolestuneita kasvoja kuin tavallisesti
muulloin. Mutta se on ainakin varma, että kauppahuoneissa tehdään nyt
tilinpäätöstä ja siksi ovat liikemiehet huolestuneita. Voittoko vai
tappio — se on hetken suuri kysymys.
On niin omituista, että päivän evankeliumi kehoittaa myös tilinpäätöstä
tekemään, sisäistä tilinpäätöstä, — tarkastamaan sitä »varastosuojaa»,
johon elämän varrella keräämme henkiset hedelmät: — sydäntämme.
Evankeliumissa on kaksi kohtaa, joihin huomiomme erikoisesti kiintyy.
Ne ovat nämä: »Hän tuli etsimään hedelmää» ja: »Katso, kolmena vuonna».
Hän tuli etsimään hedelmää. Niin — hedelmää Jumala meiltä odottaa. Ja
mikä se hedelmä on? Se ei ole yksinomaan uskoa eikä parannuksen tekoa —
niinkuin sitä tavallisesti selitetään — vaan se on edistymistä kaikessa
hyvässä.
Kuulen joidenkin sanovan: »Olen käynyt säännöllisesti kirkossa», »olen
ollut säännöllisesti lähetysompeluseurassa».
Hyvä on! Mutta — onko sydämesi tullut jalommaksi kuluneen vuoden
aikana? Oletko kyennyt menestyksellisemmin taistelemaan esim. kateutta
ja ahneutta vastaan, turhamaisuutta ja panetteluhalua vastaan —
mainitakseni vain muutamia, henkisempiä syntejä.
Katso, ystäväni: eivätkö hyvät päätöksesi makaa kuolleina kuin kukkaset
tien varrella, — kukkaset, jotka lapset poimivat vainiolta ja sitten
viskasivat menemään? Ja moni niistä oli kaunis, niinkuin sinun hyvä
päätöksesikin, jota et jaksanut toteuttaa.
Kuinka on nyt? Evankeliumissa sanotaan: »Hän tuli etsimään hedelmää,
mutta ei löytänyt». Emmeköhän tunne itseämme näistä sanoista?
Ja sitten: tutkinto käy ankarammaksi. »Katso, kolmena vuonna olen
käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt.»
»Kolmena vuonna» — eikö totta? Me muistamme edellisiä vuosia. Samalla
tavoin on käynyt hyvien päätöstemme: ne jäivät toteuttamatta.
Oi, me näemme viinitarhan omistajan ankaran muodon. Hän tuntee
puutarhanhoidon, sillä hän on taloudellinen mies; hän ei halua pitää
hedelmättömiä puita tarhassaan.
Mutta sitten — tuo viinitarhuri. Hän on kasvanut puidensa parissa; hän
on seurustellut niiden kanssa. Hän muistaa erikoisesti tuon pienen
viikunapuun. Itse hän sen istutti ja jalosti. Hän muistaa paikankin,
josta hän sen löysi: muutaman vuoren rinteen, hiljaisessa laaksossa.
Ja puulla oli ollut kaikki jalostettavaksi kelpaavan puun tuntomerkit.
Hän oli kantanut sen olallaan ja toimittanut istutuksen kaikkien
sääntöjen mukaan. Nyt oli kysymys hänen kunniastaan puutarhurina,
hänen rakkaudestaan tähän yhteen puuhun, josta oli tullut hänen
»murhelapsensa». Eikö se vielä voisi kantaa hedelmää?
Totta kai.
»Herra, anna sen vielä tämä vuosi olla.»
Me olemme tämän ystävällisen, helläsydämisen puutarhurin puolella. Me
yhdymme hänen pyyntöönsä. Hänen kaunis uskonsa ei saa joutua häpeään.
Viikunapuun _täytyy_ kantaa hedelmää.
Rakkaat ystävät! Mikä lohdullinen alku tälle uudelle vuodelle!
Taivaallinen viinitarhuri Jeesus Kristus luottaa meihin. Olemme liian
lähellä hänen sydäntään. Hän on liian paljon ajatellut meitä, Hän on
suuren vaivan nähnyt.
Eikö hän taistellut puolestamme muutamana kevätpäivänä Golgatan
kukkulalla? Aurinko nousi silloinkin loistavana ja kauniina, mutta
hänellä ei ollut aikaa ajatella sitä: hänen oli kuoltava.
Ja eikö hän luottanut meihin sanoessaan: »Isä, anna heille anteeksi,
sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät»?
Mekö antaisimme nyt, tänä uutena vuotena, hänen kauniin uskonsa meihin
joutua häpeään? Ei, sitä emme tahdo!
Tiedätkö, kenestä nyt oikeastaan on kysymys?
Ihmislapsista ihanimmasta, jaloimmasta ja puhtaimmasta. Hän luottaa
sinuun ja minuun.
Olet kai kokenut, miltä tuntuu, kun hyvä, jalo ihminen luottaa sinuun?
Olet ehkä kurja ja onneton omasta mielestäsi. Et tunne ansaitsevasi
luottamusta. Joku on sanonut sinusta totuuden jossakin seurassa:
sellainen ja sellainen sinä olet. Mutta tuo ystävä on puolustanut
sinua. Hän on näyttänyt sinut toisessa valossa. Hän on selittänyt,
mistä heikkoutesi johtuu. Hän on kääntänyt kaikki parhain päin.
Kuinka sinua rohkaisi tuo, kun sait siitä sattumalta kuulla. Sait
uusia elämän voimia. Tunsit, että maailma oli muuttunut hyvän joukon
kauniimmaksi entistään. Halusit yrittää uudelleen. Mutta — ennenkaikkea
iloitsit siitä, että maailmassa saattoi löytyä niin jalo ihminen kuin
tuo sinun ystäväsi. Jo yhden sellaisen ihmisen vuoksi kannatti elää.
Ja entä sitten tämä, tämä Jeesus Kristus, joka rukoilee: »Anna sen
vielä tämä vuosi olla.» Kuka on jalompi kuin hän, täydellisempi
kuin hän? Hänellä on sinuun rakkauden oikeus sen yhden kevätpäivän
perusteella Golgatan kukkulalla. Häneen toki voit luottaa, koska hän
kerran luottaa sinuun.
Rakkaat ystävät! Me aloitamme nyt uutta vuotta. Emme voi enää mitään
sille, että viime vuosi oli sellainen kuin se oli. Mutta nyt seisomme
uudella avatulla portilla ja tie on suorana edessämme. Olkoon kulkumme
sillä tiellä vakaisempaa kuin viime vuonna. Sisältyköön tuohon kulkuun
lujempi luottamus taivaallisen Isän johtoon ja apuun!
Yksikään meistä ei tiedä, istummeko tässä kirkossa vuoden päästä, tahi
ylimalkaan missään kirkossa, t.s. olemmeko yleensä elossa. En tahdo
sinua peloitella kuolemalla, mutta soisin vain, että turvallisemmalla
mielellä lähtisit nyt jatkamaan taivaltasi kuin vuosi taaksepäin.
Niin että jos ystävä- tai tuttavapiirissäsi sinusta tämän vuoden
kuluessa sanottaisiin: »Hänkin on nyt kuollut», — sinusta olisi jäänyt
sellainen muisto, että luotit elämään, ikuiseen elämään, — ja että olet
vain siirtynyt sinne — toiselle rannalle, missä voit sydän riemua ja
vapautuksen tunnetta täynnä tervehtiä — uutta vuotta. Amen.