Joulupäivä. — Matt. 1, 18—25.
Jos olisin lapsi, olisi joululla merkitystä minulle, sanoo moni
nykyajan ihminen. Voisin kuvitella, kuinka enkelit hiiviskelevät
pimeässä ja kurkistelevat tuvan ikkunoista sisään, ja että iltatähti on
juuri se sama tähti, joka johti Itämaan tietäjät Vapahtajan seimelle.
Taikka seisoessani ulkona pimeällä pihalla saattaisin kuvitella, että
tuvassa takan ääressä istuu Neitsyt Maria Jeesus-lapsi sylissään.
Kuinka jännittävältä minusta silloin tuntuisikaan avata tuvan ovi!
Mutta meille aikuisille — mitä merkitystä on joululla meille?
Annapas, kun kerron sinulle. Toivon saavani sinut vakuutetuksi.
Sanon, että jouluenkelillä on sinulle jotakin puhumista. Tietysti et
usko mihinkään jouluenkeliin. Se kuuluu lasten maailmaan ja lapsille
myönnät mielelläsi oikeuden siihen.
Mutta — kuvitelkaamme, että sellainen olisi olemassa. Mitä sanottavaa
sillä silloin olisi meille — aikuisille?
Jouluenkeli kertoisi meille tarinan pienestä pojasta tahi tytöstä, joka
kerran eli lapsuutensa onnellisia päiviä. Hän kuvailisi tuon lapsen
niin elävästi, niin ilmehikkäästi, että tuntisimme kuvassa itsemme.
Sinä ehkä kohautat olkapäitäsi ja sanot: »Niin ... se oli siihen
aikaan.»
Mutta jouluenkeli ei antaisi tuon häiritä itseään, vaan jatkaisi. Hän
kertoisi meille ajasta sen jälkeen, — ajasta, jolloin jo olimme suuria,
aikaihmisiä. Ja hän näyttäisi, kuinka nuori mies tai nuori nainen
joutui vieraalle maalle ja tuhlasi siellä omaisuutensa, eläen irstaasti.
Ja jälleen hän puhuisi niin elävästi, niin ilmehikkäästi, että
tuntisimme kuvassa itsemme.
Me ehkä kohauttaisimme uudelleen olkapäitämme ja sanoisimme: »Niin...
entä sitten?»
Silloin jouluenkeli kääntäisi meihin suuret, kirkkaat silmänsä,
katsoisi meitä vakavasti, mutta samalla lempeästi ja kysyisi: »Eikö
mielesi tee puhtauteen, kirkkauteen ja vapauteen t.s. Jumalan ihanaan
valtakuntaan? Sillä puhtaus, kirkkaus ja vapaus on samaa kuin Jumalan
valtakunta». Ja sen jälkeen hän jättäisi meidät, sanoen: »Nyt menen
tuonne ylös... taivaaseen. Sillä sielläkin vietetään joulua nyt ja
joulukynttilät sytytetään sielläkin.»
Eikö totta — jouluenkeli on oikeassa siinä, että maailma kulkee
kadoksissa ja sen mukana niin monta ihmistä, sinäkin ehkä niiden
joukossa. Sinä tunnet sen, ehkä myönnätkin sen. Sanot: »Niin... se on
totta. Toivoisin monen asian olevan toisin, mutta minkä sille enää voi.»
Sanon sinulle: Kristus, Vapahtaja on syntynyt. Ja tahdon näyttää, mitä
se sana on saanut ja yhä! vieläkin saa aikaan.
Ennen vallitsi maailmassa pakanuus ja pimeys Kreikan ja Rooman
valtakunnat olivat suuresta sivistyksestään huolimatta sentään sangen
turmeltuneita — ainakin loppuaikoinaan. Ihmiset kaipasivat jotakin,
joka olisi rauhoittanut heidän sydäntään. Ja sitten tuli Kristus.
Hänessä löysivät tuon ajan ihmiset jumalansa.
Entä vielä nytkin. En puhu nykyisten sivistysmaiden suuresta
avuttomuudesta. Myönnän, että nykyaikainen sivistys voi tyydyttää
sangen monia ihmissydämen tarpeita. Mutta synnistä se ei voi puhdistaa.
Ajattelen lähinnä nykyajan pakanamaita, esim. Etelämeren saaria.
Tiedämme, että monilla niistä on vieläkin tapana ihmissyönti. Mutta
miten käy, kun Jeesus Kristus tulee tunnetuksi? Tuollaiset tavat
häviävät eikä meillä lie syytä valittaa.
Entä Vapahtajan aikaan? Silloin ei vielä käsitetty esim. sairasten
hoitoa, ei ainakaan sillä tavalla kuin nykyään. Oltiin päinvastoin
monessa suhteessa sangen julmia. Esim. spitaalisten piti asua kylien
ulkopuolella maakuopissa. Nyt on toisin. Nyt hoidetaan sairaat
erityisissä laitoksissa, spitaalitautisetkin. Mene sairaaloihin,
kunnalliskoteihin, vanhojen koteihin ja niissä selvenee sinulle joulun
merkitys. Saat nähdä kalpeiden kasvojen hymyilevän, sammuneisiin
silmiin syttyvän uuden loisteen. Sen saa joulukuusi aikaan, — tuo
vertauskuva valosta, joka Vapahtajan kautta on levinnyt yli maailman.
Mikä voima on nuo laitokset pystyttänyt? Järkikö? Ei, se on rakkaus,
kristillinen lähimmäisen rakkaus, josta joulun lapsi, Jeesus Kristus,
aikamiehenä puhui ihmisille.
Sanot ehkä, että maailmassa on kuitenkin niin niin paljon kurjuutta,
paheita ja rikoksia. Se on totta, maailma ei ole mikään paratiisi.
Mutta jouluna hiipii jouluenkeli joka paikkaan, vankilan komeroihin ja
kurjien majoihin. Joulutunnelmaa on sentään jonkun verran kaikkialla.
Ja se on merkki siitä, että taivaan pyhät vieraat ovat hetkeksi
laskeutuneet maan päälle.
Maailmaan on tullut uusi voima Jeesuksen Kristuksen kautta. Se on
tosiasia, jota ei voida kieltää. Ja tämä voima pystyy myös sinuun,
kuulijani.
Sen alkulähde on siinä, että tuo mies, joka syntyi jouluna, meni
vapaaehtoisesti kuolemaan sinun tähtesi. Sinua se ehkä ei liikuta.
Sitä paitsi on siitä jo kulunut niin mahdottoman pitkä aika. Mutta —
ajattelepas, että talosi syttyisi palamaan ja jokin tuntematon mies
pelastaisi lapsesi. Etkö rakastaisi tuota miestä? Luulenpa, että
ottaisit häntä kaulasta välittämättä siitä, että olisi paljon ihmisiä
ympärilläsi. Mitä merkitsevät sopivaisuussäännöt silloin, kun on
kysymyksessä ihmishenki.
Oi, kuinka valoisa olisikaan tämä joulu sinulle, jos rakastaisit tuota
miestä, jonka synnyinhetkellä enkelit lauloivat kunniaa Jumalalle
korkeudessa!
Me, tämän kaukaisen lapinseurakunnan jäsenet, olemme nyt kokoontuneet
joulukirkkoon. Minä myönnän, että monessa pitäjässä on kirkko paljon
kauniimpi, paljon valoisampi, ja että jouluvirsi kaikuu voimakkaammin.
Mutta — siitä huolimatta — etkö luule, että Vapahtaja on täällä, tässä
vaatimattomassa temppelissä? Minusta ainakin tuntuu siltä enkä luule
olevani niinkään väärässä.
Sillä katsopas: siellä, missä sydän avaantuu hänelle, siellä hän on
siunaamassa: »Rauha olkoon sinulle, rauha, joulurauha!»
Sen vuoksi, ystäväni, heitä surusi, unohda murheesi, älä muistele
elämäsi kovaa taistelua, sillä Vapahtaja Jeesus Kristus lohduttaa ja
siunaa sinut. Amen.