Nöyrien luo tulee Vapahtaja — siitä puhuu päivän teksti. Nöyrät saavat
hänet nähdä ja omistaa, »Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän
antaa armon.»
Päivän evankeliumi puhuu miehestä, joka todella oli nöyrä: — Johannes
Kastaja. Hänellä oli loistavat lahjat, tällä tulisieluisella,
hehkuvalla miehellä. Kun hän puhui, oli kuulijoiden pakko kuunnella.
Mutta niin vaatimaton. Metsä, tuoksuva metsä oli hänen asuntonsa,
sammalmätäs hänen päänsä alanen. Kun hän aamulla heräsi, kimaltelivat
kastehelmet hänen mustassa tukassaan. Kameelinkarvainen vaippa yllään
ja vyöllänsä nahkainen vyö hän astui joen rannalle auringon paisteeseen
ja saarnasi. Hän saarnasi siitä, mistä koko luontokin hänen ympärillään
puhui, — tuo auringon valossa kylpevä, rehevä luonto: — Jumalan
valtakunta on lähestynyt!
Kuulijoita virtasi hänen luokseen. Niitä tuli kaupungista ja
maakylistä, — monenmoisia ihmisiä, joilla kullakin oli omat
harrastuksensa, omat surunsa ja omat ilonsa. Johannes Kastaja puhui
heille kaikille ja hänen puheensa teki valtavan vaikutuksen.
»Hän on Kristus!» Niin kuului kuulijoiden arvostelu. »Hän on varmasti
joku profeetoista.» Luuletteko, ettei Johannes kuullut noita kuiskeita,
nähnyt kuulijainsa kasvoista, minä häntä pidettiin?
Kyllä — kyllä hän sen huomasi. Ja varmasti kiusaaja kuiskasi hänen
korvaansa: »Omista tuo arvo, niin tulevaisuutesi on taattu. Kansa
kantaa sinut käsillään pyhään kaupunkiin ja sinusta tulee kuuluisa
mies!»
Mutta — Johannes Kastaja voitti kiusauksen. Ei hän halunnut omistaa
itselleen Kristuksen arvoa eikä profeetoiden mahtiasemaa. »Minä olen
huutavan ääni korvessa», hän sanoi vain.
Yksi vain oli suuri hänen mielestään: Jeesus Kristus. Hänestä tahtoi
Johannes todistaa, kääntää ihmisten ajatukset pois itsestään ja
kiinnittää ne Kristukseen. Tämän miehen rinnalla hän tunsi itsensä
pieneksi, niin vähäpätöiseksi, ettei katsonut olevansa ansiollinen edes
hänen kengännauhojansa päästämään.
»Teidän keskellänne seisoo mies, jota ette tunne.» Niin hän saarnasi.
Hän tahtoi tehdä tämän tuntemattoman tunnetuksi. Mutta nuo ylpeät
fariseukset eivät nähneet Kristusta. He näkivät vain köyhän puusepän
pojan, vaatimattoman kansanmiehen, mutta Messiasta he eivät hänessä
tunteneet. Tämä oli heidän mielestään toisenlainen: — hän esiintyisi
loistavan seurueen kanssa ja hänen ensimmäinen päämääränsä olisi
roomalaisten karkoitus, noiden sortajien, jotka pitivät hallussaan
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin maata. Sellaisen Messiaan he kyllä
olisivat tunteneet ja vastaanottaneet.
Mutta Johannes Kastaja näki hänet. Hänen henkensä silmä oli tunkeutunut
Natsaretin miehen halvan ulkoasun läpi havaitsemaan enemmän, kuin mihin
muut pystyivät. Hän näki Messiaan ja kuninkaan, sen vuoksi, että hän
itse oli nöyrä.
Niin on vieläkin. Näin joulun lähestyessä vaeltaa Vapahtaja jälleen
ihmisten keskellä, mutta kuka tuntee hänet. Ehkä joku, jolla on hengen
terävä silmä. Hän kulkee kylän tiellä ja vaeltaa kaupungin katuja.
Mutta suurimpaan osaan ihmiskuntaa sopii sana: »Teidän keskellänne
seisoo mies, jota ette tunne.»
Mistä tämä johtuu? Siitä, että on niin harvassa nöyriä ihmisiä.
Jokainen tahtoo olla jotakin, tulla ensimmäiseksi. Ja se, joka pyrkii
ensimmäiseksi, ei näe viimeisiä. Ja niiden joukossa vaeltaa Vapahtaja.
Johannes Kastaja oli nöyrä. Siinä oli hänen voimansa. Sen vuoksi hän
saattoi niin selvästi osoittaa Jeesusta Kristusta ja nähdä hänen
suuruutensa.
Mitä on nöyryys? Onko se omien puutteellisuuksien jokapäiväistä
ruikuttamista? Sitähän kyllä usein kuulee. Siitä päättäen olisi nöyriä
ihmisiä enemmän kuin ylpeitä.
Ei, nöyryys ei ole ruikuttamista. Se on päinvastoin omien lahjojen
ja oman elämäntehtävän täyttä tuntemusta ja iloa tämän tuntemisen
johdosta. Mutta sellaista iloa ja tuntemista, joka johtuu siitä, että
Jumala on kaiken Herra. Tällaiseen nöyryyteen liittyy aina erikoinen
voiman tunto. Sitä tarkoittaa Paavalikin sanoessaan: »Kun minä heikko
olen, niin minä väkeväkin olen».
Jos ihmiset omistaisivat tällaisen nöyryyden, he voisivat enemmän
iloita Vapahtajan tulosta. He iloitsisivat siitä samalla tavoin
kuin oppilas, joka on ensi kertaa omin päinsä ratkaissut vaikean
laskutehtävän ja nyt odottaa, että opettaja tulisi sitä katsomaan ja
antamaan hyväksymisensä. Sellaisen oppilaan ilossa on suuri annos
nöyryyttä, koska hän tietää, että taito on opettajan antama.
Niin — laskutehtävä. Mikä se on näin joulun edellä?
Se on sisäisen ihmisen saattaminen sopusointuiseen, lapsenomaiseen
mielialaan kaikista suruista ja murheista huolimatta, — mielialaan,
jossa soi tämä sävel: — on ihanaa olla ihminen, kärsivä, taisteleva
ihminen, koska sellaisille ennenkaikkea kuuluu lohdutus ja lepo näin
joulun edellä ja joulun aikana. Amen.