kaikki oli hyvin, paitsi että hän oli unohtanut passinsa Helsinkiin.
Kumminkin toimitti hänelle uuden passin pankinjohtaja Neiglick,
joka myöskin näytti hänelle Pietaria. "Miten Helsinki kuitenkin
on pieni verrattuna Pietariin!" Tuskallista oli hänestä, ettei
voinut puhua ihmisten kanssa. -- Moskovassa otti hänet vastaan
isännöitsijä Lundström Tampereelta ja vei hänet lähellä näyttelyä ja
ulkopuolella kaupunkia olevaan ruotsalaiseen hotellintapaiseen. Kovin
väsyttävää oli Kihlmanista käydä näyttelyssä, mutta uskomattoman
paljon oli siellä nähtävää ja opittavaa. Suuresti häntä hämmästytti
ihmispaljous ja mahtava liike. Erityisesti kiinnitti hänen mieltään
taidenäyttelykin. "Siellä on tauluja, joita ei väsy katselemasta."
-- "Meille on palkinnoksi ehdotettu: Venäläinen kotka. Saa nähdä
lähteekö se?" (Kyllä se todella lähti.) -- "Nyt juuri ajaa taas 3
täyttä dilisansia akkunani ohi. Kas tuossa tuli 4:jäs ja 6 isikkaa ja
5 talonpoikaisrattaat. Niin loppumattomasti. Toista on täällä elämä
kuin Rulluddilla. Niin, täällä on suuri maailma ja sen meluava elämä.
Onnellista en, että voi olla tyytyväinen, vaikkei omista mitään
sen loistosta. Ja, rakas Hilda, minkälaisia hevosia! Täällä saisit
nauttia niiden näöstä; useat ovat erinomaisen kauniita." [Rouva
Kihlman kuuluu kovasti pitäneen hevosista ja olleen ihastuksissaan,
kun sai ajaa hyvillä hevosilla.] -- Sunnuntaipäivän aikoivat Kihlman
ja Lundström käyttää katsellakseen kaupunkia. Kenraali Skobeleff oli
juuri kuollut keskellä monipäiväistä hurjistelua. --
Kihlman palasi matkaltaan terveenä samoin kuin Oswaldkin, joka
tuli kotiin kesän lopulla, oltuaan toista vuotta ulkomailla.
Jo sitä ennen oli hän voinut isälleen ilmoittaa, että hänen
väitöskirjansa oli valmis, mikä tälle tuotti suurta iloa. Väittely
tapahtui kuitenkin vasta kevätlukukaudella 1883, jolloin tekijä
myöskin tuli lisensiaatiksi. Kihlmanilta itseltään kului lukuvuosi
1882-83 ilman merkillisiä tapahtumia. Kumminkaan ei vuosi ollut
onnellisiin luettava. Elokuun lopulla näet rouva Kihlman vielä
ollessaan Rulluddissa äkkiä ja vaarallisesti sairastui, niin että
hän vuoteessaan makaavana oli tuotava kaupunkiin eikä koko talvena
kyennyt nousemaan. Ajoittain odotettiin vain kuolemaa, kunnes
kevätpuolella huomattiin parantumisen oireita, ja kesällä 1883
terveys palasi tulematta sentään koskaan entiselleen.
Että kokonaiselta talvikaudelta on tuskin mitään kerrottavana
Kihlmanin elämästä, johtuu siitä, että hänen kirjeenvaihtonsa
entiseen verrattuna oli suuresti supistunut. Ensiksikin olivat
lähimmät ystävät kuolleet ja toiseksi antoi joka päivä hänelle niin
paljon puuhaa, että hänellä ei koskaan ollut "aikaa." Iltaisin hän
taasen, väsynyt kun oli, mieluimmin meni levolle.
Kesällä 1883 kävi Kihlman Lorenzon seurassa pitkän ajan päästä
jälleen Pohjanmaalla. Kirjeestä, missä hän kiittää rouva Forsgårdia
vieraanvaraisuudesta, näemme että hän m.m. vieraili entisillä
kotipaikoillaan. "Kruununkylä on minulle muistojen seutu", lausuu
hän siinä. "Joka askeleella kohtaa minua muistoja, muistoja
ajalta, jolloin nuorena aloitin elämäntoimintani perheen isänä ja
kirkon palvelijana. Hyvältä tuntuu voida hyvällä omallatunnolla
tarkoituksiini nähden katsella taapäin nuoruuden aikaan. Mutta
tuntuu surulliseltakin, että huomaa niin vähän jälkiä toiminnassaan,
kun kolmannes vuosisataa on kulunut. Näen muutamia istuttamiani
koivuja Härbärgellä. Mutta koetinhan minä istuttaa muutakin, ja
kyllä kai siitä on olemassa joku kasvu, vaikka asian laita on
semmoinen, että sellaiset kasvit eivät ole ihmissilmän nähtävissä."
-- Pietarsaaressa oli Kihlmanilla vielä myllyliike. Waldemar
Schauman oli isännöitsijänä hoitanut sitä, mutta kun hän nyt oli
asettunut Vaasaan, sopi Kihlman kapteeni G. Serlachiuksen kanssa,
että tämä rupeaisi isännöitsijäksi. Vaasassa oli jo 1877 (sittemmin
kauppaneuvos) Axel Schauman (25,000 mk:sta) ostanut Kihlmanin talon
[Kirjojen mukaan oli se maksanut Kihlmanille 2,136:50 hop. ruplaa
(tontti 185:50, Hjertmanin vanha talo 537:-, rakennuskustannukset
1,414:--). Vert. I.]; mutta Molnträskin tiluksia hoiti Ollus niminen
vouti, joka oli luvannut suorittaa 500 mk vuokraa vuodessa, mutta
todellisesti ei maksanut mitään. Kun isäntä kävi Molnträskillä, oli
lampi, jolla hänen isänsä oli kalastanut, kuivattu, ja aaltojen
sijasta hän näki heinäsuovia. Ollus oli ennen aikonut ostaa tilukset
6000 mk:sta, ja nyt Kihlman lupasi antaa kaikki 3000:sta. Mutta
sittenkin jäi kauppa tekemättä. Ollus näet ei ollut toimelias
eikä edes rehellinen. Kevätpuolella 1884 hän kaupunginmatkalla
tapaturmaisesti kuoli, ja kun vähän sen jälkeen tulipalo oli
hävittänyt Molnträskin asuinrakennuksen, saatiin tietää, että
vouti oli ilman lupaa myynyt tiluksia (!). Kihlmanilla oli sitten
rettelöitä lesken kanssa, vaikka hän osoittautuikin erittäin
myöntyväiseksi häntä kohtaan. Kun tilukset y.m. omaisuus vihdoin
myytiin huutokaupalla, supistui tulos mitättömän vähäiseen.
* * * * *
Tampereen Pellava- ja Rautateollisuusyhtiöllä oli 1883 hyvä vuosi.
Voitto edelliseltä vuodelta oli 551,900 mk, josta puuhiomo oli
tuottanut 245,600. Osinkona jaettiin 8 %. "Olen erittäin iloinen,
että yhtiö on tullut siihen asemaan, että se voi antaa osakkailleen
kunnollisen osingon", kirjoitti Kihlman (19/6) Hallonbladille
Sortavalaan.
Mutta äkkiä muuttui ilo huoleksi. Keskiviikkona 5 p:nä syysk.
k:lo l/2 8 illalla, kun päivän työ oli päättynyt, pääsi valkea
irti höyrypannu- ja vyyhdintähuoneissa, ja tulipalo syntyi, joka
saatiin rajoitetuksi vasta k:lo 4 aamulla, sen jälkeen kuin suurin
osa komeaa tehdasta koneineen kaikkineen oli hävinnyt. Ajan
sanomalehtien mukaan voisimme kuvata järkyttävää näytelmää, jota
ei ainoastaan kaupunkilaiset vaan myös markkinoille kokoontunut
maalaiskansa kauhistuen katseli. Mutta mieluummin annamme tulipalosta
sen tyynemmän ja valaisevamman kertomuksen, jonka Kihlman (23/9)
kirjoitti Ekströmille:
"Sanomista on pääasia jo tunnettu. Suurempi osa pellavatehdasta,
nimittäin suuren rakennuksen 3 ylintä kerrosta ja koko
valkaisu-sivurakennus sekä näissä kerroksissa olleet koneet ovat
hävinneet. Pelastetut ovat sitä vastoin: päärakennuksen molemmat
alemmat kerrokset, missä häkilöiminen ja etukehräys tapahtuu,
kaasuhuone, hiomo, saha, konetehdas ja muut rakennukset paitsi yhtä
hiilihuonetta. Samoin on myöskin suurempi osa lankavarastoa ja koko
kangasvarasto pelastunut. Kaikki tuhoutui muutamassa tunnissa.
Miten suuri hävitys olikin, olisi se kuitenkin voinut olla paljon
suurempi. Erittäin tärkeää yhtiölle on hiomon ja konetehtaan
pelastus -- siitä voi olla paljon hyötyä. Sammutettaessa toimittiin
tarmokkaasti, ja Nottbeck-naapurilta saatiin hyvää ja voimakasta
apua. Tulipalon syy on selittämätön; valkeaa ei oltu kuukausiin
käytetty vyyhdintähuoneessa, missä se ensin huomattiin. Suurta
pumppulaitostamme, jolla olisimme voineet hallita tulta 5:nnessäkin
kerroksessa, ei voitu käyttää syystä, että tulipalo alkoi aivan
pumpun lähellä, niin ettei savun tähden voitu päästä sinne edes tulen
ilmestyessä. Vaikka minä paikalla olen toimeenpannut mitä tarkimpia
tutkimuksia, en kuitenkaan ole saanut minkäänlaista johtoa järkevään
selitykseen onnettomuuden syystä. -- Palovakuutusta saatiin 1,355,000
mk, josta 100,000 varaston likaantumisesta."
"Johtokunta on kuuluttanut ylimääräisen yhtiökokouksen lokakuun
23 p:ksi. -- Mutta koska johtokunta ei voi niin kauan istua
kädet ristissä, vaan pikaiset toimet ovat tarpeen, kutsuttiin
täkäläiset osakkaat kokoukseen viime sunnuntaina, ja olivat
kaikki sitä mieltä, että johtokunnan tuli ryhtyä kaikkiin toimiin
saadakseen tehtaan käymään niin pian kuin mahdollista. Siten
katsottiin tarkoituksenmukaiseksi, että vuoden pellavasato samoin
kuin ennenkin ostettaisiin sekä että heti tilattaisiin muutamia
koneita, joten kävisi mahdolliseksi jo ensi talvena saada käyntiin
ne 66 kangaspuuta, jotka meillä vielä on. Kuusi keväällä tilattua
kehruukonetta on matkalla Englannista. Varsinkin koettaa johtokunta
saada suuren rakennuksen katon alle ennen talven tuloa. Muuria ei
tarvitse repiä, ja senvuoksi alettiin jo lauantaina asettaa parruja
3:nteen kerrokseen. Koneinsinööri nimeltä Felber Englannista tulee
tänne jonkun päivän päästä, ja hän tekee suunnitelman, miten eri
osastot voitaisiin uudella, mukavammalla tavalla järjestää, sekä
antaa neuvoja koneiden valitsemisessa y.m. Työtä edistetään kaikella
tarmolla."
"Edellisestä näet, ettei onnettomuus ole masentanut rohkeuttamme.
Meidän täytyy, niin tuumii johtokunta, aloittaa uudestaan ja koettaa
ponnistamalla voimiamme taistella kovaa kohtaloa vastaan. Toivomme,
että me palovakuutusrahoilla voimme aikaansaada uuden tehtaan, joka
on vanhaa parempi. Valitettavasti ei se edes höyryn aikakaudella voi
tapahtua käden käänteessä. Vasta ensi keväänä voivat koneet saapua,
ja niiden paikoilleen asettaminen vaatii kuukausia. Onnellista olisi,
jos pääsisimme täyteen toimeen tulevana syksynä. Yhtiön varsinaisena
vahinkona tulee olemaan, niinkuin nyt näkyy, ajan hukka."
Työ edistyi sitten nopeasti. Joulukuulla olivat kaikki tulen
vahingoittamat rakennukset uudistetut ja katon alla. "Kun viimeksi
joulukuun alussa kävin Tampereella", kirjoittaa Kihlman (26/12)
Montinille, "hämmästyin siitä, että niin suurenmoinen työ oli
voinut valmistua niin lyhyessä ajassa, varsinkin kun aineet olivat
hankittavat samalla aikaa." Suuresti oli yhtiö hyötynyt siitä,
että se saattoi käyttää hyväkseen omaa sahaa ja konepajaa. --
Samassa kirjeessä mainitaan myös, että kehräämö oli pantu käyntiin
joulukuun 6 p:nä, siis kolme kuukautta palon jälkeen. Näin oli
johtokunta määrännyt yhtiökokouksen toivomuksen mukaan ja koska
se katsoi toimenpidettä järkeväksi. Toista mieltä oli kuitenkin
isännöitsijä Lundström, joka olisi tahtonut lykätä tehtaan
käyntiinpanon syksyyn 1884, jolloin kaikki olisi ollut valmiina.
Tämä eroavaisuus isännöitsijän ja johtokunnan mielipiteissä tuotti
Kihlmanille koko joukon mielipahaa, mutta edellisen täytyi mukautua.
Kehräämön käynnistä olisi, arveli johtokunta, paitsi ainakin jotain
suoranaista hyötyä, se välillinen etu, että joukko työläisiä
ansaitsisi leipänsä sekä että mahdollinen kilpailu estettäisiin.
Kumminkin oli rettelöistä seurauksena, että Lundström elokuulla
1884 erosi. Tammikuun 1 p:stä 1885 tuli hänen sijaansa jo ennen
kirjeenvaihtajana yhtiön palveluksessa ollut Henrik Solin, josta
Tampereella syntyneestä miehestä liike sai erittäin kykenevän
isännöitsijän. Uudistustyön teknillinen johtaja oli jo ylempänä
mainittu insinööri Durchman. Nämä muutokset olivat Kihlmanin mielen
mukaisia ja tulevaisuus osoitti hänen olleen oikeassa vastustaessaan
muiden epäilyksiä.
Tässä ei voi tulla kysymykseen tehdä selkoa niistä parannuksista,
jotka uudistustyön ohella tehtiin sekä rakennuksiin että koneihin
nähden. Mainittakoon vain, että tehdas 1884 v:n kuluessa vähitellen
saatiin täyteen kuntoon ja käyntiin. Että viimeiset koneet saatiin
paikoilleen vasta vuoden lopulla, siihen oli syynä uusien koneiden
myöhästyminen. Vastoin sopimusta saapui näet viimeinen lähetys
Englannista vasta marraskuulla. Näin ollen ei ole outoa, että 1883
ja 1884 vuosien voitto oli vähempi kuin v:n 1882 ja että kummaltakin
jaettiin vain 6 %, mutta v. 1885 oli tuotanto jo yhtä suuri kuin
ennen paloa ja sen jälkeen edistys jatkui jatkumistaan hyvin
vähäisellä aaltoilulla.
* * * * *
Lukuvuotena 1883-84 oli koulunopettajilla taasen päänvaivaa
uudistusten johdosta, jotka 23 p:nä elok. 1883 ilmestynyt asetus
ja sittemmin kouluylihallituksen kirjelmä 30 p:ltä lokak. s.v.
määräsivät toimeenpantaviksi. Paitsi sitä, että syyslukukausi
oli päättyvä 20 p:nä jouluk. ja kevätlukukausi 31 p:nä toukok.,
sisälsivät uudistukset melkoisia muutoksia eri aineiden tuntimääriin.
Siten tuli toiselle kotimaiselle kielelle, jolla oli ollut 19 tuntia,
9 lisää, latinan 50 tunnista vähennettiin 8, jonka ohella sen opetus
oli aloitettava, ei enää ensimmäisellä, vaan toisella luokalla,
venäjältä otettiin niinikään 8 tuntia, joten sen tuntimäärä tuli
olemaan 20, ranskan tuntimäärä (12) vähennettiin puolella j.n.e.
Kun kouluylihallitus oli pyytänyt opettajain lausuntoa siitä,
millä luokilla uusi lukujärjestys voitaisiin ottaa käytäntöön ensi
lukuvuoden alusta, pidettiin normaalilyseossa samoin kuin muissakin
lyseoissa neuvotteluja asiasta. Ruotsalaisessa normaalilyseossa
tultiin yksimielisesti siihen päätökseen, että lukujärjestys oli
uudistettava vähitellen (successivt), ensin ensimmäisellä luokalla,
seuraavana vuonna toisella j.n.e. Jollei niin meneteltäisi, tulisi
vaikeaksi, jopa mahdottomaksi kunnollisesti suorittaa määrättyjä
oppijaksoja. Kirjeissään ystävälleen T. Reuterille, Turun lyseon
rehtorille, Kihlman esittää kantansa asiassa, ja Reuter myöntää hänen
olevan aivan oikeassa, mutta lisää puolestaan, "että kouluolojen
epävarmuus ja vaihtelevaisuus on niin sietämätön, että minun
mielestäni on asia ratkaistava yhdellä kertaa, siten että uusi
järjestys pannaan heti toimeen." -- "Semmoisia syitä vastaan ei
minulla ole mitään sanottavaa", arveli Kihlman.
Myöhemmin saatiin kumminkin tietää, että opettajat ja rehtorit olivat
turhaan vaivanneet itseänsä. Ylemmältä taholta ilmestyi nimittäin
käsky, että uudistukset olivat viipymättä toimeenpantavat!
Mitä uuden lukujärjestyksen vaikutuksiin tulee, siitä lausuu
Kihlman mielipiteensä vuosikertomuksessaan 1884. Jos silmällä
pitäen eroavaisuutta entisen ja uuden lukujärjestyksen välillä
ottaisi arvostellakseen uudistusta, niin ei voi kieltää, että
"sangen todennäköisesti sivistyksen asia, mikäli se riippuu
alkeisopetuksesta, muutoksen kautta ei tule edistymään, vaan
päinvastoin taantumaan."
Milloinkaan ei Kihlman enää, niinkuin yleensä ennen, ollut
tyytyväinen kouluunsa ja sen toimintaan. Hän kirjoittaa näet J. G.
Geitlinille (3/6 1884): "Alkeisopistosta toukokuulla eronneesta
10 oppilaasta on 8 saanut laudaturin (ylioppilastutkinnossa).
Normaalilyseosta eronneesta 25 oppilaasta on 3 saanut laudaturin,
ja useampia laudatureja ei saatanekaan. Sitä vastoin kuuluu olevan
monta approbaturin saanutta, jopa on yhdelle annettu pidennystä
(prolongation) matematiikassa. Me menemme alaspäin. Vähää ennen
lukukauden loppua olin velvollinen erottamaan jopa 7 oppilasta (6
viidenneltä, 1 seitsemänneltä luokalta) ilkivaltaisuudesta (luokan
päiväkirjan repimisestä) ja totuuden kieltämisestä. On ollut raskas
aika, kun tämä taakka on tullut lisäksi." -- Mitä tämän johdosta
olisi huomautettavaa, jätämme kuitenkin myöhempään.
* * * * *
Kesällä 1884 aikoi Kihlman tehdä ulkomaanmatkan, josta ei kuitenkaan
tullut mitään. Hän kirjoittaa näet (21/6) Gustaf Johanssonille, joka
silloin oli Upsalassa, että hän ei voinutkaan, niinkuin toivonut
oli, suoriutua töistään juhannukseksi. "Minun täytyy siis luopua
aikeestani tulla Upsalaan tavatakseni niitä kahta professoria [Kutka
nämä professorit olivat? 'Nuoremmista ruotsalaisista kirjailijoista
en tunne ketään, jota pitäisin suuremmassa arvossa kuin prof.
O. F. Myrbergiä Upsalassa', kirjoittaa Kihlman (l/1 1885) A. A.
Favorinille. Tästä päättäen oli Myrberg toinen noita professoreja.],
jotka ovat sydämelleni kalliita. Voin ainoastaan pyytää, että
tervehdit heitä Suomessa elävältä ystävältä, joka ajattelee ja
tuntee ja elää heidän kanssaan. -- Mahdollista olisi vielä, että
minä heinäkuun alussa tulisin Sinun perässäsi suoraan Tübingeniin ja
Baseliin. En uskalla kuitenkaan varmuudella antautua siihen toivoon.
Minun olisi todella ollut tarpeen päästä ulos ainakin muutamaksi
päiväksi elääkseni yhdessä henkilöiden kanssa, jotka pitävät kiinni
raamatullisesta Kristuksesta, antamatta itseään kaikenlaisten
opintuulien kuljetettavaksi. Mieskohtainen yhdessäolo ei ole
merkitykseltään vähäarvoista. Onnittelen Sinua siihen, toivoen että
ja'at minullekin jotain, kun palaat." --
Kotimaassa Kihlman sitä vastoin kyllä liikkui. Puhumatta Tampereen
matkoista mainittakoon, että hän 25 p:nä kesäkuuta A. Meurmanin
kanssa kävi Z. Topeliuksen luona Björkuddilla, missä viivyttiin
seuraavaan päivään ja luultavasti suunniteltiin uusi "Finland"
lehti Morgonbladetin sijalle; että hän edelleen 26-29 heinäk. teki
matkan Vaasaan ottaakseen osaa pumpulitehtaan yhtiökokoukseen, missä
insinööri Volter Ramsay valittiin toimitusjohtajaksi, ja sitten
30 p:nä s.k. Oswaldin kanssa matkusti Lahden ja Jyväskylän kautta
Lakomäkeen, "Arkadiaamme". Miten reipas Kihlman tähän aikaan oli,
huomaa siitä, että hän kertoo koko Vaasan matkalla enimmäkseen
seisoneensa vaunun ulkopuolella, milloin lukien, milloin katsellen
ympäristöä ja erittäin nauttien Pohjanmaan viljavuudesta ("se vasta
on maa, josta voi iloita, tämä Pohjanmaa!" hän huudahtaa).
Nyt oli säädyt jälleen kutsuttu valtiopäiville, ensi kerran
kolmen vuoden väliajan jälkeen, ja jo kesällä ryhtyivät puolueet
valmistamaan vaaleja. Näihin valmistuksiin otti Kihlmankin osaa siten
että hän kirjeissä tuttavilleen puolsi sopivia ehdokkaita. Niin hän
esim. toivoi, että Turun hiippakunnan koulunopettajat nytkin paitsi
Geitliniä valitsisivat prof. Donnerin, joka "oli monipuolinen,
kokenut, miellyttävä (sympatisk) ja sen vuoksi säätyyn vaikuttava",
että Kuopion hiippakunnan opettajat valitsisivat prof. Peranderin
j.n.e. Sitä tärkeämpää oli että täysin kykeneviä valittaisiin, kun
toisia säädyn etevimpiä ei enää voitu saada, niinkuin Yrjö-Koskista
(senaattori), Cleveä (emeritus), Renvallia (tullut arkkipiispaksi
Bergenheimin kuoltua 19/2 1884). Kihlmanin rinnalle Porvoon
hiippakunnan opettajain edustajaksi tuli nyt ruotsinmielinen toht.
Gabr. Lagus. Yliopiston edustajat olivat tällä kertaa J. W. Runeberg
ja J. R. Danielson.
Vihdoin mainittakoon loppuvuodelta 1884, että Kihlman suurella
innolla harrasti "Finland" lehden perustamista, kun "Morgonbladet"
oli päätetty lakkauttaa vuoden lopussa. "Niin", kirjoittaa hän
vanhalle ystävälleen pastori A. A. Favorinille Ruokolahdella (l/1
1885), "kyllä olet oikeassa siinä, että tämä maailma on oikea surun
ja murheen laakso. Vapaus pahaan kasvaa yhä, ja pahaan nähden
vaaditaan kaikkea suvaitsevaisuutta. Ainoastaan kristinuskoa ei
suvaita. Todella näyttää se aika lähestyvän, jolloin kristittyä
pidetään pahimpana pahana. Sanomalehdistö on tehnyt kaikkensa
levittääkseen ylenkatsetta ja vihaa kristinuskoa vastaan. Joka päivä
tarjotaan pieni annos antikristillisyyttä, ja kerran kai tämä myrkky
kantaa hedelmiä. Olemme täällä Helsingissä koettaneet saada aikaan
uuden lehden, joka asettuisi toiselle kannalle. Saa nähdä, tilataanko
sitä edes. Huomenna 'Finland' alkaa ilmestyä. Ei ole helppoa soutaa
virtaa vastaan: koe tehdään. Jo ennen ilmestymistään on sitä kaikilta
tahoilta kohdeltu ivalla ja pilkalla. Sillä tavalla meidän aikana
tervehditään vakavaa ja hyvää tarkoittavaa yritystä vaikuttaa
rauhoittaen intohimojen myrskyyn."
IV.
REHTORI, LIIKE- JA VALTIOPÄIVÄMIES 1885-1892.
On jo huomautettu, kuinka Kihlmanin kirjeenvaihto hänen ystäviensä
kuoleman johdosta supistumistaan supistui. Tammik. 3 p:nä 1885
kuoli laamanni Ekströmkin, jolle hän mielellään oli kirjoittanut
valtiollisista y.m. yleisistä asioista. Miten läheinen heidän
suhteensa oli ollut, ilmaisee Kihlman kirjoittaessaan (15/2)
leskelle: "Jouduin kerran sellaiseen asemaan, että tunsin olevani
Elisen isän sijassa (Elise Marti oli Sweitsistä kotoisin ja
yksinäisenä vieraassa maassa hän oli turvaunut Kihlmanin neuvoon, kun
ratkaistavana oli kysymys elämän onnesta). Aika ei ole haihduttanut
sitä tunnetta. Olen ottanut osaa Elisen iloon ja otan osaa Elisen
suruunkin. Sitä paitsi olen häviämättömässä kiitollisuudenvelassa
Ekström vainajalle, joka osoitti minulle ystävyyttä ei vain sanoissa,
vaan teossa ja totuudessa. Hänessä olen menettänyt yhden kalleimpia
ja kunnioitetuimpia ystäviäni. Tunsin hänet, tiesin mitä minulla
hänessä oli." --
* * * * *
Kun valtakirjat 15 p:nä tammik. oli jätetty tarkastettavaksi, kävi
joukko säädyn jäseniä kunniatervehdyksellä uuden arkkipiispan T. T.
Renvallin ja myöskin uuden Kuopion piispan G. Johanssonin luona --
niin on Kihlman merkinnyt siniseen vihkoonsa. Sen jälkeen menivät
arkkipiispa, rovasti Hjelt, Kihlman y.m. yksityisen suomalaisen
tyttökoulun talolle katsomaan, oliko säädyn kokoussali kunnossa.
"Tilattiin 2 nojatuolia pulpetteineen Porvoon ja Kuopion piispoille
sekä sihteerille isompi pöytä."
Kihlman esitti yhden anomusehdotuksen, joka arvattavasti aiheutui
siitä ahdistuksesta, josta hän vastikään oli vapautunut. On
näet luultavaa, että kokemus, josta hän todellisuudessa oli
pelastunut, mutta jonka mahdollisuutta hän oli kuvitellut, sai
hänet ehdottamaan niiden lainsäännösten muuttamista, jotka koskivat
velallisen velvollisuutta luovuttaa irtaimistonsakin velkojensa
suorittamiseksi. Hän toivoi, että lain määräys, että kruununveroja
ulosotettaessa velalliselle oli hänen irtaimistostaan jätettävä, mitä
katsottiin välttämättömäksi elatukseen ja vaatteisiin, ulotettaisiin
muihinkin ulosottotapauksiin. Konkurssisääntö 9 p:ltä 1868 näet ei
tiennyt semmoisesta myönnytyksestä muuta kuin konkurssiinpanon ja
valvontapäivän väliajalla -- sen jälkeen oli lain mukaan kaikki
myytävä. Lakivaliokunta ei ennättänyt käsitellä asiaa.