Hän meni Mackin konttoriin, ja hän meni sinne uutena miehenä, niin,
jalopeurana. Omituinen mielenliikutus valtaisi kenties Mackin perheen
nähdessään hänet, Elise kenties onnittelisi häntä, ja tämä vilpitön
ystävyys tekisi hänelle hyvää.
Hän pettyi. Hän tapasi Elisen tehtaan ulkopuolella keskustelemassa
veljensä kanssa. Tämä välitti hänestä niin vähän, että tuskin tervehti
häntä. Molemmat jatkoivat keskusteluaan. Rolandsen ei häirinnyt heitä
eikä kysellyt vanhaa Mackia, vaan meni konttoriin ja naputti oveen. Ovi
oli suljettu. Hän meni taas ulos ja sanoi: "isänne on lähettänyt
hakemaan minua, missä voin tavata hänet?"
Keskustelevat eivät kiirehtineet vastaamaan, vaan puhuivat asiansa
loppuun -- sitten sanoi Fredrik: "Isä on vesipadolla."
"Sen he olisivat voineet sanoa jo minun tullessani", ajatteli
Rolandsen. Molemmat olivat perin välinpitämättömät, olivat antaneet
hänen mennä konttoriin huomauttamatta asian oikeata laitaa.
"Voisitteko lähettää noutamaan häntä?" kysyi Rolandsen.
Fredrik sanoi hitaasti: "Jos isä on padolla, niin on hän siellä sen
takia, että hänellä on siellä jotakin toimittamista."
Rolandsenin silmät suurenivat ihmetyksestä ja hän katsahti heihin.
"Voitte tulla uudelleen jonkun ajan kuluttua", sanoi Fredrik.
Ja Rolandsen tyytyi siihen ja sanoi: niinpä niin. Sitten läksi hän.
Mutta vähitellen alkoi hän hiljalleen puristaa huuliaan vastakkain ja
miettiä asiaa. Äkkiä käännähti hän ympäri ja sanoi ilman mitään
aihetta: "Mutta kun minä nyt olen tullut, niin en ole tullut tapaamaan
ketään muuta, kuin isäänne, ymmärrättekö?"
"Tulkaa myöhemmin uudelleen", sanoi Fredrik.
"Ja kun minä nyt tulen toisen kerran, niin tulen vain sanomaan, etten
tule kolmatta kertaa!"
Fredrik kohotti olkapäitään.
"Tuolla tulee isä", sanoi Elise.
Vanha Mack tuli kävellen. Hän rypisti otsaansa, puhui lyhyesti ja meni
Rolandsenin edellä konttoriin. Hän oli hyvin epäsuosiollinen. Hän
sanoi: "Viime kerralla tarjosin teille istuinta, nyt en tee sitä."
"Ei, ei", sanoi Rolandsen. Mutta hän ei vielä ensinkään käsittänyt tätä
suuttumusta.
Mutta vanhaa Mackia ei kovuus ensinkään huvittanut. Hänellä oli valta
tähän mieheen, joka oli rikkonut häntä vastaan, ja hän halusi olla
liian voimakas käyttääkseen sitä. Hän sanoi: "Te tiedätte tietysti,
mitä on tapahtunut?"
Rolandsen vastasi: "Olen ollut poissa, täällä on voinut sattua paljon,
josta Te tiedätte, mutta en minä."
"Selvitän Teille vähän sitä", sanoi Mack. Ja hän oli nyt kuin pieni
Jumala, joka piti ihmisen kohtaloa kädessään. "Oliko asianlaita niin,
että Te poltitte minun henkivakuutuspaperini?" kysyi hän.
"Asianlaita on niin", alkoi Rolandsen, "että jos Te alatte kysellä
minulta tarkasti..."
"Tässä se on", sanoi Mack ja veti asiakirjan esiin. "Rahat on niinikään
löydetty. Ne olivat kaikki eräässä kaulahuivissa, joka ei ollut
Teidän."
Rolandsen ei väitä vastaan.