Rolandsenin täytyi hymyillä kaikelle tälle juhlallisuudelle, ja hän
sanoi piloillaan: "Tulettepa näkemään, että juuri Enok on varas."
Mutta hänen pilansa ei miellyttänyt Mackia, se ei todistanut
minkäänlaista nöyryyttä. "Te olette pitänyt minua narrinanne", sanoi
hän, "ja olette petkuttanut minulta neljäsataa taaleria."
Rolandsenia, jonka taskussa oli kallisarvoinen sähkösanoma, ei yhä
vieläkään huvittanut esiintyä täysin vakavasti. "Miettikäämme hiukan
asiaa", sanoi hän.
Silloin puhui Mack jyrkästi: "Annoin Teille anteeksi viime kerralla,
nyt en enää tee sitä."
"Voin maksaa Teille rahat takaisin."
Mack kiivastui: "On edelleenkin niin, että rahat eivät ole minulle
pääasia. Te olette petturi, ettekö ymmärrä sitä?"
"Sallitteko, että selitän Teille jotakin?"
"En."
"Sepä on todellakin liian kovaa", sanoi Rolandsen ja hymyili yhä. "Mitä
Te sitten haluatte?"
"Haluan panettaa Teidät kiinni", sanoi Mack.
Fredrik tuli huoneeseen ja asettui paikalleen pulpetin ääreen. Hän oli
kuullut viimeiset sanat ja näki isänsä kiihoittuneena, mikä oli
harvinaista.
Rolandsen sanoi, pannessaan kätensä taskuunsa, jossa sähkösanomat
olivat: "Mutta ettekö halua ottaa rahoja?"
"En", sanoi vanha Mack. "Voitte antaa ne esivallalle."
Rolandsen jäi seisomaan. Hän ei ollut enää jalopeura -- jos ruvettiin
vaatimaan tiliä, niin oli hän ehkä mennyt liian pitkälle ja saattoi
tulla vangituksi. Hyvä! Kun Mack katsoi häneen kysyvästi, ikäänkuin hän
olisi ihmetellyt, että hän yhä viipyi paikallaan, vastasi Rolandsen:
"Minä vartoan vangitsemistani."
Mack hätkähti hiukan: "Täälläkö? Ei, Te voitte mennä kotiin ja
järjestää asianne."
"Kiitos. Minun on lähetettävä pari sähkösanomaa."
Kuullessaan nämä sanat, muuttui Mack hiukan ystävällisemmäksi -- eihän
hän toki ollut mikään ihmissyöjä. "Te voitte tietysti käyttää sekä
tämän että huomisen päivän asioittenne järjestämiseen."
Rolandsen kumarsi ja läksi.
Elise seisoi yhä ulkona ja Rolandsen kulki hänen ohitseen
tervehtimättä. Mikä oli menetetty, oli menetetty, sille ei voinut
mitään. Elise huusi hiljaa hänen jälkeensä, ja hän pysähtyi ikäänkuin
pistoksen saaneena ja sekaisin ihmetyksestä tuijottain Eliseen.
"Aioin vain sanoa... ei kai asia ole niin vaarallista laatua?"
Rolandsen ei ymmärtänyt mitään, ei hän myöskään käsittänyt, minkätähden
Elise nyt välitti hänestä. "Olen saanut luvan mennä kotiin, lähetän
pari sähkösanomaa", sanoi hän.
Elise tuli hänen luoksensa, hänen rintansa nousi ja laski, hän katsahti
ympärilleen ja näytti epävarmalta. Hän sanoi: "Isä oli arvattavasti
ankara. Mutta ei sitä kauvan kestä."
Rolandsen suutahti. Eikö hänellä itsellään ollut mitään oikeutta
puolellaan? "Teidän isänne tehköön kernaasti mitä haluaa", vastasi hän.
"Vai niin, vai sillä tavalla!" Mutta Elise hengitti yhä raskaasti ja
sanoi: "Miksi Te katselette minua tuolla tavalla? Ettekö tunne minua?"
Armoa, pelkkää armoa. Rolandsen vastasi: "Tunnetaan tai ei tunneta, sen
mukaan miten ihmiset itse tahtovat."
Vaitiolo. Elise sanoi lopulta: "Te myöntänette kuitenkin, että mitä Te
olette tehnyt... No, itsehän joudutte eniten kärsimään."
"Hyvä, antakaa minun vain eniten kärsiä. Minä en halua, että kuka
tahansa tällä tavalla häiritsee minua. Teidän isänne saattaa
vangituttaa minut."
Sanaakaan sanomatta meni Elise tiehensä...
Rolandsen odotti kaksi, odotti kolme päivää, eikä kukaan tullut
urkujenpolkijan tupaan noutamaan häntä. Hän oli mitä suurimmassa
jännityksessä. Nyt oli hän kirjoittanut sähkösanomansa ja aikoi
lähettää ne samalla hetkellä, kuin hänet vangittaisiin -- hän aikoi
hyväksyä korkeimman tarjouksen keksinnöstä ja myödä patentin. Ei hän
kuitenkaan ollut toimeton, hän piti ulkomaalaisten liikkeiden kanssa
vireillä pikkukeskusteluja, puuhaili kosken ostamista yläpuolella
Mackin tehdasta ja tieoikeuden turvaamista kuljetusta varten. Ja kaikki
nämä asiat kulkivat toistaiseksi hänen käsiensä kautta.
Mutta Mack ei ollut sentapainen, että hän olisi vainonnut lähimäistään.
Hän oli päinvastoin taas saanut liikeasioissaan myötätuulen ja
myötäkäymisen aikana halusi hän paljon kernaammin esiintyä ylenmäärin
hyväntahtoisena. Uusi, Bergenin asiamiehen lähettämä sähkösanoma
ilmoitti, että silli oli myöty Venäjälle. Jos Mack halusi rahoja, oli
ne saatavissa. Niin, että nyt hän taas oli vahvalla pohjalla.
Kun toista viikkoa oli kulunut, eikä mitään muutosta tapahtunut, meni
Rolandsen taas Mackin konttoriin. Jännitys ja epätietoisuus olivat
piinanneet hänet puolikuoliaaksi ja hän halusi saada asian selväksi.
"Olen ollut valmis koko viikon, ettekö Te vangitutakaan minua", sanoi
hän.
"Nuori mies, olen lähemmin miettinyt asiaa", vastasi Mack suopeasti.
"Vanha mies, Teidän on heti ratkaistava asia!" sanoi Rolandsen
kiivaasti. "Te luulette voivanne iankaiken pitkittää sitä, ja loistaa
onnellisuudellanne, mutta kyllä minä keinon keksin. Annan itse itseni
ilmi."
"Olin joka tapauksessa odottanut Teiltä tänään toisenlaista puhetapaa."
"Näytänpä Teille, millaista puhetta Teidän sopii odottaa", huusi
Rolandsen aiheettoman kopeasti ja viskasi sähkösanomansa Mackin eteen.
Hän näytti vielä suurinenäisemmältä, kuin entiseen aikaan, sen takia
että hänen kasvonsa olivat niin laihtuneet.
Mack silmäili sähkösanomia. "Teistä on tullut keksijä!" sanoi hän.
Mutta mitä kauemmaksi hänen silmänsä liukuivat, sitä kiinnemmäksi hän
ne supisti ja katsoi tarkemmin. "Fischleim, kalanliimaa", sanoi hän
lopuksi. Sitten luki hän sähkösanomat taas alusta alkaen. "Tämähän
näyttää varsin lupaavalta!" sanoi hän ja katsahti Rolandseniin. "Onko
asia todellakin niin, että Teille on tarjottu näin suuri summa
kalanliimakeksinnöstänne?"
"On?"
"Siinä tapauksessa onnittelen Teitä. Mutta silloin pitäisi Teidän
osoittautua niin suureksi, ettette olisi epäkohtelias vanhalle
miehelle."
"Siinä Te tietysti olette oikeassa. Mutta jännitys on saanut minut
aivan sekapäiseksi. Te lupasitte vangituttaa minut, mutta siitä ei
tullutkaan mitään."
"Minun täytyy sanoa, miten asia on -- asiaan sekaannuttiin. Minä olisin
kyllä tehnyt sen."
"Kuka sekaantui asiaan?"
"Tehän tiedätte, naisväki. Minulla on tytär. Elise sanoi: ei."
"Sepä oli ihmeellistä", sanoi Rolandsen.
Mack katsahti taas sähkösanomaan. "Tämähän on suurenmoista. Voitteko
vähän valaista minulle keksintöänne?"
Ja Rolandsen valaisi hänelle hiukan.
"Silloinhan me olemme tavallaan kilpailijoita", sanoi vanha Mack.
"Ei ainoastaan tavallaan. Samasta hetkestä alkaen, jolloin minä olen
lähettänyt vastaukseni, olemme me sitä täydellisesti."
"Vai niin?" sanoi Mack säpsähtäen. "Mitä Te sillä tarkoitatte? Aiotteko
perustaa tehdasliikkeen?"
"Aion. Yläpuolella Teidän tehdastanne on koski, paljon suurempi koski.
Siinä ei tarvita sulkua."
"Se on Levionin koski."
"Olen ostanut sen."
Mack rypisti otsaansa ja mietti. "Ruvetkaamme sitten kilpailemaan",
sanoi hän.