Kevätsilli alkaa liukua mereltäpäin. Nuottakunnat lojuvat veneissään ja
tähystävät kaukoputkillaan merta koko pitkän päivän. Missä lintuparvi
lentää ja silloin tällöin syöksähtää vedenkalvoon siinä on silliä ja
syvällä vedellä käy sitä jo pyydystäminen siimoilla. Mutta nyt on
kysymys siitä, aikooko silli kohota matalammille vesille, lahtiin ja
vuonoihin, joihin sen voi nuotalla sulkea. Silloin näet vasta
ilmaantuvat valaat ja silloin vasta syntyy eloa ja liikettä ja
kovaäänisiä huutoja, kun talonpojat ja kauppalaivat keräytyvät yhteen
paikkaan. Ja markkoja ansaitsee helposti, kuin hiekkaa meren rannalta.
Kalastaja leikittelee. Hän heittää veteen koukkunsa ja siimansa ja
odottaa kalan vetoa, hän viskaa nuotan ja jättää kaiken kohtalon
haltuun. Usein saa hän vain tappiota toisensa jälkeen, hänen
kalastusvehkeensä ajautuvat kadoksiin, hukkuvat tai joutuvat myrskyn
tuhottaviksi, mutta hän hankkii uudet neuvot ja kokee taas. Toisinaan
kulkee hän pitkät matkat seuduilla, joissa toisten kerrotaan
onnistuneen, kitkuttaa ja soutaa viikkokausia raskaita taipaleita -- ja
saapuu viimein perille liian myöhään -- kutu on lopussa. Mutta
toisinaan voi taas voitto hymyillä hänelle matkalla, pysähdyttää kulun
ja täyttää veneen kiiltävillä taalereilla. Kukaan ei tiedä, ketä onni
suosii, kaikilla on yhtä paljon toivomisen syytä.
Kauppamies Mack oli valmistautunut, hänen nuottansa oli jo veneessä ja
hänen nuottakuntansa ei hetkeksikään ottanut kaukoputkea silmiltänsä.
Lahdella kiikkui valmiina kaljaasi ja kaksi purjevenettä, äskettäin
tyhjennettyinä ja uudelleen maalattuina Lofotin matkan jälkeen; nyt
aikoi hän täyttää ne sillillä, jos kerran silliä rupesi kuulumaan;
hänen ranta-aittansa oli täynnä tyhjiä tynnyreitä. Lisäksi aikoi hän
ostaa kaiken sillin, jonka saisi; sen takia oli hän varustautunut
käteisellä rahalla, ryhtyäkseen asiaan ennen hintojen kohoamista.
Toukokuun puolivälissä teki Mackin nuottaväki ensi yrityksen. Saalis ei
ollut suuri, vain puolisen sataa tynnyriä, mutta tapahtuman maine
levisi, ja jonkun päivän kuluttua oli samalla paikalla toinen
nuottajoukkue.. Oli suuria menestyksen mahdollisuuksia.
Silloin tapahtui eräänä yönä murtovarkaus; Mackin tehtaan konttoriin.
Rikos oli perin uskallettu, yöt olivat valoisan kirkkaat illasta aamuun
ja pitkältäkin matkalta näki kaikki mitä tapahtui. Varas oli murtanut
kaksi ovea ja vienyt kaksisataa taaleria.
Tämä oli seudulla ennenkuulumaton tapaus ja aivan käsittämätön.
Murtovarkaudesta itse Mackin taloon eivät vanhatkaan ihmiset olleet
koskaan kuulleet puhuttavan. Tapahtuihan tosin pitäjässä olosuhteiden
mukaan pieniä näpistelyjä ja muita pikkusyntejä, mutta todelliseen,
laskettuun varkauteen he eivät koskaan olisi kyenneet. Senpätähden heti
epäiltiin ja kuulusteltiin vierasta nuottaseuruetta.
Mutta vieras nuottaseurue saattoi näyttää toteen, että se oli viettänyt
varkausyön ulkosaaristossa täysilukuisena, tähyillen merelle päin
sillin tuloa, peninkulman päässä tehtaalta.
Silloin suuttui kauppamies Mack suunnattomasti. Joku seudun asukkaista
oli niinmuodoin tehnyt varkauden.
Kauppamies Mack ei välittänyt paljoakaan itse rahoista ja hän sanoi
suoraan, että varas oli ollut tyhmä, kun se ei ollut ottanut enempää.
Mutta että joku seudun asukas oli varastanut _häneltä_, mahtavalta
herralta ja kaikkien suojelijalta, se loukkasi häntä. Häneltä, joka eri
liikkeistään maksoi veroa yhtäpaljon, kuin kaikki muut pitäjäläiset
yhteensä. Oliko ketään tositarvitsevaa koskaan auttamatta käännytetty
hänen konttoristaan?
Mack määräsi palkinnon, saadakseen varkauden selville. Melkein joka
päivä tuli näet uusia nuottaseurueita paikalle, ja kaikki nämä
ihmisethän saisivat perin ihmeellisen käsityksen herra Mackin suhteesta
omaan väkeensä, kun se varasti hänen rahojaan. Koska hän oli kuulu
kauppakuningas, määräsi hän palkinnon neljäksisadaksi taaleriksi. Koko
maailman tuli nähdä, ettei tällainen pyöreä summa merkinnyt hänen
asioissaan mitään.
Uusi pappi sai kuulla varkaudesta, ja kolminaisuuden sunnuntaina, jonka
teksti käsitteli Nikodemuksen tuloa Jeesuksen luo yöllä, käytti hän
tilaisuutta ahdistaakseen varasta. "He tulevat luoksemme yöllä", sanoi
hän, "ovien estämättä ja varastavat rahamme. Nikodemus ei kiusannut
ketään, hän oli pelokas mies ja kulki mielellään yöllä; mutta hän kulki
sielunasioissa. Entäs nykyään? Ah, maailman röyhkeys on kasvanut, yötä
käytetään rosvoamiseen ja syntiin. Rangaistakoon syyllinen, rikollinen
esiin!"
Uusi pappi osoittautui taistelunhaluiseksi. Kolmannen kerran hän nyt
saarnasi ja hän oli jo pakottanut monta pitäjän syntistä parannukseen.
Seisoessaan saarnatuolissa oli hän niin kalpea ja kummallinen, että hän
näytti hullulta. Monet saivat hänestä kylläkseen jo ensimäisenä
sunnuntaina, eivätkä viitsineet sen jälkeen kirkossa käydä. Niin, itse
neitsyt van Loosia järkyttivät papin puheet, tätä talousneitsyttä, joka
tähän asti oli elänyt koko elämänsä kärkäsnä ja ärtyisenä. Hänen
komentonsa alaiset palvelijattaret totesivat ilolla muutoksen.
Kaikellaista kalastajakansaa oli nyt kokoontunut lahdelle. Toiset
heistä soivat mielellään kauppamies Mackille tämän onnettomuuden. Mack
paisui aivan liian mahtavaksi suuren kauppansa takia kahdella
paikkakunnalla, sekä nuottansa, tehtaansa ja monien laivojensa vuoksi;
ulkopitäjäläisillä oli kylliksi omissa kauppiaissaan, jotka
olivat alentuvaisia, eivätkä käyttäneet valkeita kauluksia ja
hirvennahkakäsineitä, kuten Mack. Varkaus oli sopiva rangaistus hänen
ylpeydelleen. Eikä Mackin ollut sitäpaitsi hyvä luvata liian monta
sataa taaleria eri tahoille, ehkäpä hän tarvitsi käteiset rahansa
sillin ostamiseen, jos silliä kerran ruvettiin saamaan. Eikä
Mackillakaan mahtanut olla rahoja yhtäpaljon kuin tähtiä oli taivaalla.
Ehkäpä Mack tai hänen poikansa Fredrik olivat itse panneet toimeen
varkauden, näyttääkseen miten hän saattoi hukata rahaa kuin heinää,
vaikka hän itse asiassa oli rahapulassa. Kaikenlaista juteltiin mailla
ja vesillä.
Mack ymmärsi, että hänen nyt oli toimittava. Viiden pitäjän
kalastajathan aikoivat pian palata vaikutelmineen kotiin perheittensä
ja kauppiaittensa luo. Laajalle oli leviävä tieto, minkälainen mies
Rosengårdin Mack oikeastaan oli.
Kun hän lähti tehtaalle ensikerran varkauden jälkeen, vuokrasi hän
höyrylaivan matkaa varten. Sinne oli peninkulman matka ja se maksoi
hyvät rahat, mutta Mack ei säälinyt rahoja. Herätti tavatonta huomiota
lahdella, kun laiva kohisten laski rantaan, tuoden mukanaan Mackin ja
hänen tyttärensä Elisen. Hän oli melkein kuin laivan päällikkö ja hän
seisoi kannella puettuna turkkiinsa, jota kiinnitti mahtava punainen
vyö, vaikka oli kesäpäivä. Kun isä ja tytär olivat nousseet maihin,
lähti laiva heti palautumaan; kukin näki silloin, minkätakia se oli
tullut. Ja silloin alistui moni vieraskin kalastaja Mackin valtaan.
Mutta Mack ei tyytynyt tähän. Hän ei voinut unohtaa murtovarkauden
aiheuttamaa loukkausta. Sentakia julkaisi hän uuden kuulutuksen ja
lupasi vaikka itse varkaalle palkinnoksi ne 400 taaleria, kunhan hän
vain ilmoittautuisi. Tällainen ritarillinen suurenmoisuus oli ennen
kuulumaton. Nythän täytyi kunkin huomata, ettei Mack vain aikonut saada
takaisin noita kurjia rahoja. Mutta kuiskailu ei kuitenkaan häipynyt
kaikkien huulilta: "Jos rosvo on se, jota epäilen, niin eipä hän taida
nytkään ilmoittautua. Mutta elkää kertoko minun sanojani muille."
Suuri Mack oli aivan sietämättömässä asemassa. Hänen arvonsa alkoi
horjua. Hän oli ollut suuri Mack nyt kahdenkymmenen vuoden ajan, ja
kaikki olivat kunnioittavasti väistyneet hänen tieltään, mutta nyt
näytti hänestä siltä, ettei häntä enää tervehditty yhtä nöyrästi kuin
ennen. Ja kuitenkin oli hän kaiken lisäksi kuninkaallisen ritarikunnan
jäsen. Miten mahtava herra hän olikaan ollut! Hän oli kunnan
puheenjohtaja, kalastajat jumaloivat häntä, ulkosaariston
pikkukauppiaat matkivat häntä. Mackia vaivasi vatsatauti, joka
arvattavasti johtui hänen ruhtinaallisista elämäntavoistaan, ja sen
takia piti hän vatsallaan leveää punaista vyötä, kun oli hiukankin
kylmempi ilma. Nyt alkoivat ulkosaariston kauppiaatkin käyttää punaista
liinaa, nämä pienet nousukkaat, joiden Mack armosta antoi elää. Hekin
tahtoivat näyttää suurilta herroilta, jotka söivät niin hienoja ja
runsaita ruokia, että saivat vatsataudin. Mack tuli kirkkoon narisevin
kengin ja kulki kirkon lattiata ylpeän äänekkäästi, mutta hänpä juuri
opetti muutkin käyttämään narisevia kenkiä. Monet kastoivat kenkänsä
vedessä ja kuivattivat ne rutikuiviksi sunnuntaihin mennessä, että ne
oikein narisisivat kirkon permannolla. Mack oli ollut kaikessa suurena
esikuvana.