Päästyäni uudelleen kadulle tiesin minä, ett'ei minulla ollut mitään
muuta valittavana kuin heti menetellä niiden tietojen mukaan, jotka
olin saanut -- saada kreivi käsiin: jo tänä iltana, ellen minä
haluaisi menettää kenties viimeistä mahdollisuutta saada hyvitys
Lauralle viivyttelemällä huomiseen. Katsoin kelloani; se oli 10.
Minä en vähääkään epäillyt kreivin tarkoitusta, kun hän niin äkkiä
poistui operasta. Hänen pakonsa silloin oli vain epäilemättä
etunäytös hänen pian tapahtuvaan pakoonsa Lontoosta. Veljeyden
tulimerkki oli hänen käsivarressaan -- olin siitä niin varma, kuin
hän olisi sen näyttänyt minulle -- ja petos sitä seuraa kohtaan,
johon hän kuului, oli poltettu hänen omaantuntoonsa -- sen huomasin
minä hänen silmätessään Pescaan.
Oli, helppo huomata, miksi he eivät tunteneet toisiaan molemmin
puolin. Henkilö, jolla oli kreivin luonne, ei koskaan olisi
antautunut vakoilunsa hirvittäväin seurausten alaiseksi pitämättä
persoonallisesta turvallisuudestaan yhtä suurta huolta kuin
runsaasta kultapalkkiosta. Sileät, hyvin ajetut kasvot, joihin
minä operasalongissa kiinnitin ystäväni huomiota, olivat kenties
Pescan aikaan olleet tuuhean parrakkaat; hänen ruskea tukkansa oli
kenties tekotukka, hänen nimensä epäilemättä väärä. Ajan tuottamat
muutokset olivat hänelle kenties myöskin suureksi avuksi -- hän oli
tavattomasti lihonnut luultavasti vasta viimeisinä vuosinaan. Oli
monta syytä, jonka vuoksi Pesca ei tuntenut häntä ja jonka vuoksi
hän tunsi Pescan, jonka omituinen ulkomuoto saattoi hänet helposti
tunnettavaksi, mihin hän tulikin.
Olen sanonut, että minä olin heti varma kreivin tarkoituksesta, kun
hän niin äkkiä poistui teatterista. Kuinka olisin voinut epäilläkään
sitä, kun minä omin silmin näin, että hän itse, huolimatta siitä,
että oli niin muuttunut, uskoi Pescan tunteneen hänet ja siten
joutuneensa hengenvaaraan. Jos minä voisin saada puhua hänen kanssaan
tänä iltana -- jos minä voisin todistaa hänelle, että minäkin
tiesin sen hengenvaaran, joka hänellä oli, mitähän siitä seuraisi?
Kysymättäkään olisi se selvä ainakin yhdessä suhteessa. Toisen meistä
täytyisi voittaa -- toisen täytyisi ehdottomasti antautua toisen
armoille.
Velvollisuuteni itseäni ja puolisoani kohtaan teki välttämättömäksi
minulle tarkoin ottaa huomioon ja poistaa mahdollisesti ne vaarat,
joihin minä antauduin.
Eikä niitä ollut vaikea laskeakaan -- voi sanoa, että kaikki
yhdistyivät yhteen. Jos kreivi huomaisi, että hänen pelastuksensa
riippuisi minun henkeni uhraamisesta, niin olisi hän luultavasti
viimeinen epäröimään houkuttelemasta minut valtaansa.
Ainoa, mikä minun piti tehdä, näytti hetkisen miettimisen jälkeen
kylläkin selvältä. Ennenkun minä mieskohtaisesti tunnustaisin
havaintoni hänelle, täytyisi minun panna tämä havainto varmalle
taholle säilöön, jossa se minä hetkenä tahansa voisi saattaa hänet
turmioon. Jos minä johtaisin miinan hänen jalkojensa alle, ennenkun
lähestyin häntä itseään, ja jos minä jättäisin kolmannen henkilön
tehtäväksi sen sytyttämisen jonkun määräajan kuluttua, jollei
vastakkaista määräystä sitä ennen saataisi kädestäni tai huuliltani
-- niin täytyisi kreivin turvallisuuden riippua ehdottomasti minun
turvallisuudestani ja minulla olla määräämisvalta yksin hänen omassa
talossaankin.
Tämä ajatus selveni minulle täydellisesti, ennenkun minä olin
siinä uudessa asunnossa, jonka me olimme vuokranneet merenrannalta
palattuamme. Häiritsemättä ketään menin minä huoneeseen. Eteisessä
paloi kynttilä; se kädessäni hiivin minä hiljaa työhuoneeseeni
tehdäkseni valmistuksiani ja ehdottomasti päättääkseni tavata
kreiviä, ennenkun Laura tai Marian vähintäkään epäileisivät
aikomustani.
Pescalle osoitettu kirje sisälsi parhaan varovaisuustoimenpiteen,
jonka minä voin miettiä. Kirjoitin seuraavasti:
"Se mies, jonka minä osoitin sinulle operassa on Veljeyden jäsen ja
petturi. Tutki heti näiden päätelmäin totuus. Sinä tunnet sen nimen
joka hänellä on Englannissa. Hänen osoitteensa on N:o 5, Forest-road,
S:t Johns Wood. Ystävyytesi takia minua kohtaan vaivaan minä sinua
säälimättä ja viivyttelemättä käyttämään valtaasi tätä miestä
kohtaan. Olen uskaltanut ja menettänyt kaikki -- se on maksanut
henkeni."
Kirjoitin nimeni ja merkitsin päivämäärän sekä suljin kirjeen kuoreen
ja sinetöin sen. Kuorelle kirjoitin seuraavasti: "Anna kirje olla
avaamatta huomisaamuun klo 9. Jollet saa minulta mitään tietoa tai
näe minua ennen tätä tuntia, niin avaa se kellon lyötyä." Kirjoitin
sen alle nimeni alkukirjaimet ja vielä kaikki tyyni toiseen kuoreen,
jonka varustin Pescan nimellä ja osoitteella.
Mitään muuta ei nyt ollut tehtävää kuin heti lähettää tämä kirje.
Ei mitään muuta varovaisuustoimenpidettä ollut tarpeen. Jos minulle
tapahtui jokin onnettomuus kreivin talossa, olin minä täten
huolehtinut, että hän saisi maksaa sen hengellään.
En epäillyt silmänräpäystäkään, ett'ei Pescalla olisi vallassaan
keinoja estää tuon konnan pako, jos hän tahtoisi käyttää niitä. Se
tuskainen innostus, jota hän osoitti päästäkseen antamasta mitään
tietoja kreivin persoonasta -- tai toisin sanoen saadakseen oikeuden
jäädä passiiviseksi -- osoitti, että hänen käsissään oli valta
käyttää Veljeyden hirvittävää oikeutta, vaikka hän luonnostaan
hyväluontoisena miehenä oli kammonut sanoa minulle niin paljoa.
Siitä varmuudesta, jolla ulkolaiset, valtiolliset seurat voivat
musertaa petturin, kätkeytyköönpä hän mihin tahansa, oli liian monta
esimerkkiä minunkin tiedossa, että asiaa olisi voinut epäillä.
Minun tarvitsee vain muistella niitä monia salaperäisiä tapahtumia,
joita sanomalehdet ovat sekä Lontoossa että Pariisissa kertoneet
muukalaisista, jotka ovat tavatut kaduilla murhattuina, ilman että
murhaajaa on koskaan voitu huomata -- kuolleista ruumiista tai niiden
kappaleissa, joita on nakattu Themseen tai Seineen, ilman että
heittäjää on koskaan tunnettu -- salaisista, väkivaltaisista kuoleman
tapauksista, joita ei millään muulla tavalla voida selittää. Minä
en ole salannut mitään itseäni koskevaa enkä tahdo nytkään salata,
että olin kirjoittanut kreivi Foscon kuolemantuomion, jos yritykseni
onneton päättyminen oikeuttaisi Pescan avaamaan kirjeeni.
Poistuin huoneestani puhutellakseni isäntääni hankkimaan minulle
lähetin. Tapasin hänet eteisessä ja hän esitti poikansa saadessaan
tietää, mitä asia koski. Poika, reipas nuorukainen, lähetettiin
luokseni, ja minä annoin hänelle tarpeelliset määräykset. Hän
hankkisi itselleen ajoneuvot, ajaisi kirje mukanaan professori
Pescan luo, jättäisi sen hänen omiin käsiinsä ja toisi minulle
muutamia sanoja todisteeksi siitä, että Pesca oli saanut kirjeeni,
sekä kotiintultuaan pidättäisi ajoneuvot oven edessä minun laskuuni.
Kello oli nyt lähes 1/2 11. Minä laskin pojan voivan olla takaisin
noin parinkymmenen minuutin kuluttua ja itseni taas joutuvan toisen
parinkymmenen minuutin jälkeen S:t Johns-Woodiin.
Palasin huoneeseeni järjestääkseni muutamia papereja, jotka
olivat helposti saatavissa, jos onnettomuus kohtaisi minua. Sen
vanhanmallisen piirongin, jossa nämä paperit säilytettiin, avaimen
panin minä kirjekuoreen ja kirjoitin Marianin nimen pikku käärön
päälle. Tämän tehtyäni menin alas vierashuoneeseemme, jossa toivoin
Lauran ja Marianin istuvan ylhäällä odottamassa minun palaamistani
teatterista. Nyt tunsin minä ensi kerran käteni vapisevan avatessani
ovea.
Marian oli yksin. Hän istui ja luki ja katsahti kummastuneena
kelloonsa, kun minä tulin sisään.
"Kuinka aikaisin olet palannut!" sanoi hän. "Sinun on täytynyt tulla
kotiin ennen operan päättymistä."
"Niin", vastasin minä, "ei Pesca enkä minäkään ollut loppuun asti.
Missä Laura on?"
"Hänen päätään kivisti, ja minä pyysin hänen menemään levolle
juotuamme teemme."
Poistuin huoneesta sanoen meneväni katsomaan, nukkuiko Laura.
Marianin terävä silmäys alkoi seurata minua kysyvällä ilmeellä; hänen
nopea ajatuskykynsä alkoi huomata, että jokin syvän vakava harrastus
oli mielessäni.
Tultuani sänkykamariin ja varovasti lähestyttyäni vaimoani huomasin
minä hänen nukkuvan.
Emme olleet täyttä kuukauttakaan olleet naimisissa. Jos minun
sydäntäni ahdisti, jos minä taaskin hetkisen tunsin horjuvani
päätöksessäni nähdessäni hänen suloisen muotonsa uskollisesti
kääntyneen korvatyynyyni päin yksin unessakin ja käden lepäävän
peitteellä ikäänkuin tiedottomasti odottamassa minun kättäni, niin
lieneehän se toki anteeksiannettavaa. Soin itselleni ainoastaan
muutamia minuutteja viipyä, laskeusin polvilleni vuoteen ääreen ja
katselin rakkaita piirteitä -- hänen suloinen henkäyksensä lehahti
kasvojani vasten; hiljaa kosketin minä hänen kättänsä ja poskeansa
huulillani ja nousin sitten mennäkseni. Hän liikahti, hän kuiskasi
nimeni kumminkaan heräämättä. Viivyin vielä silmänräpäyksen ovella
silmätäkseni vielä kerran häneen. "Jumala siunatkoon ja varjelkoon
sinua, rakkahani!" kuiskasin minä ja poistuin.
Marian kohtasi minut eteisessä. Hänellä oli kokoonkääritty paperi
kädessään.
"Isännän poika antoi tämän", sanoi hän. "Hänellä on ajoneuvot tässä
oven edessä ja hän sanoo sinun pyytäneen ne hankkimaan itseäsi
varten."
"Aivan oikein, Marian. Minä tarvitsen niitä; minun täytyy taasen ajaa
ulos."
Sanoin tämän mennessäni alas portaita vierashuoneeseen lukeakseni
lampun valossa, mitä paperiin oli kirjoitettu. Siinä oli ainoastaan
seuraavat kaksi lausetta Pescan käsialalla:
"Olen saanut kirjeesi. Jollen saa sinulta mitään tietoa määrättyyn
aikaan, avaan minä sen tunnin lyötyä."
Panin paperin lompakkooni ja menin ovea kohden. Marian kohtasi minut
kynnyksellä ja työnsi minut taasen huoneeseen, jossa lampun valo
lankesi kasvoilleni. Hän puristi lujasti molempia käsiäni ja katsoi
tutkivasti minuun.
"Huomaan sen!" kuiskasi hän hiljaa ja innokkaasti.
"Tänä iltana koetat sinä viimeistä mahdollisuutta."
"Niin -- viimeistä ja parasta", kuiskasin minä vastaan.
"Mutta et yksin! Oi, Walter, älä Jumalan tähden mene yksin! Anna
minun seurata sinua. Älä kiellä, minun täytyy seurata sinua! Minä
tahdon seurata! Minä odotan oven edessä vaunuissa."
Nyt oli minun vuoroni pitää häntä lujasti. Hän koetti irtautua
minusta tullakseen ensin ovelle.
"Jos tahdot auttaa ja lohduttaa minua, niin ole vaimoni luona tänä
yönä. Jos minä vain voin tuntea itseni levolliseksi Lauran suhteen,
niin vastaan minä kaikesta muusta. Kas nyt, Marian, suutele minua nyt
ja anna minun nähdä, että sinulla on rohkeutta odottaa, kunnes minä
palaan takaisin."
En rohjennut antaa hänelle aikaa lausua sanaakaan. Hän koetti
taasen pidättää minua. Minä irrotin hänen kätensä -- seuraavassa
silmänräpäyksessä olin minä poissa huoneesta. Poika, joka odotti
minua alisessa eteisessä, kuuli minun tulevan portaissa ja avasi
oven. Hyppäsin ajoneuvoihin, ennenkun ajaja ennätti laskea alas
astuinraudan. "Forest-road, S:t Johns-Wood!" huusin hänelle.
"Kaksinkertainen maksu, jos olemme siellä neljänneksen kuluttua." --
"Ollaan, herra." Katsoin kelloani -- se oli 11, siis ei minuuttiakaan
menetettävänä.
Nopea ajo, tieto että joka askel vie minua lähemmäksi kreiviä,
varmuus että minä vihdoinkin, minkään estämättä, olin alkanut rohkean
toimeni -- kaikki lisäsi siihen määrään kuumeista kärsimättömyyttäni,
että minä lakkaamatta kehotin ajuria ajamaan kovemmin. Ajaessamme
yli S:t Johns-Wood-roadin oli intoni niin suuri, että minä seisoin
vaunuissa nähdäkseni matkani päämäärän, ennenkun olimme tulleet
sinne. Juuri kun lähimmän kirkontornin kello löi neljänneksen,
saavuimme me Forest-roadille. Käskin ajajan seisauttamaan kappaleen
matkaa kreivin asunnosta, maksoin ja annoin hänen ajaa tiehensä sekä
menin yksin ovelle.
Lähetessäni ovea näin minä toisenkin henkilön saapuvan, mutta
vastakkaiselta taholta. Me tapasimme toisemme erään katulyhdyn
kohdalla. Silmänräpäyksessä tunsin minä miehen vaaleatukkaiseksi,
arpiposkiseksi muukalaiseksi ja minä uskon hänenkin tunteneen minut.
Hän ei sanonut mitään ja sen sijaan, että hän olisi minun tavallani
pysähtynyt talon edustalle, kulki hän hitaasti edelleen.
Oliko hän sattumalta Forest-roadilla? Vai oliko hän seurannut kreiviä
teatterista?
En koettanut ollenkaan ratkaista näitä kysymyksiä. Odotettuani,
kunnes tuntematon oli hitaasti kadonnut näkyvistäni, soitin minä.
Kello oli nyt 20 minuuttia yli 11 -- kylläkin myöhä, että kreivi
olisi voinut kieltäytyä vastaanottamasta minua ilmoittamalla
menneensä levolle.
Ainoa mahdollisuus estää tämä ikävyys oli lähettää hänelle
käyntikorttini tekemättä mitään valmistavia kysymyksiä, mutta samalla
kertaa saattamalla hänen tietoonsa, että minulla oli varsin tärkeä
syy tavata häntä näinkin myöhään kuin nyt. Odottaessani otin minä
siis esille korttini ja kirjoitin nimeni alle: "varsin tärkeän asian
takia."
Palvelustyttö avasi oven ja kysyi epäilevästi mitä minä tahtoisin.
"Olkaa hyvä ja jättäkää tämä isännällenne", vastasin minä ja annoin
hänelle.
Minä näin varsin hyvin tytön esiintymisestä ja epäröimisestä, että
jos minä heti olisin kysynyt kreiviä, olisi hän saamansa käskyn
mukaan ilmoittanut, ett'ei hän ollut kotona. Hän hämmentyi nyt
varmuuteni takia. Tuijotettuaan minuun meni hän sisään suljettuaan
ensin oven, niin että minä sain jäädä pihalle odottamaan.
Hetkisen perästä tuli hän takaisin. "Hänen isäntänsä pyysi saada
tietää asiani." -- "Olkaa hyvä, tervehtäkää isäntäänne", vastasin
minä, "ett'ei asiatani voida ilmoittaa kellekään muulle kuin hänelle
itselleen." Hän meni -- palasi taas takaisin -- tällä kertaa
pyytääkseen minua astumaan huoneeseen.
Seurasin häntä ja seuraavassa silmänräpäyksessä olin kreivi Foscon
huoneessa.