Jälkeen puolisen palasi Joonas parin kokous-toverin kanssa.
Toinen vieraista oli paksuniskainen kihlakunnan lautamies, toinen
Nenälän isäntä, muuten tavallinen talonpoika vain.
Vieraat jäivät ovilukkoon luudalla jalkojaan pyhkimään, kun Joonas meni
kamariin ja huusi sieltä:
"Tulkaa miehet tänne!"
Vielä pari kertaa sai hän käskynsä uudistaa, kunnes vieraat vihdoinkin
hitaasti astuivat kynnyksen yli.
"Tulkaa, tulkaa", kehoitteli Joonas, "ottakaa pälssyjä päältänne ja
istukaa. Pankaa piippuun". Joonas nosti tupakkalaatikon pöydälle
samassa viitaten piippuhyllylle, missä puoli tusinaa uusia piippuja
notko-varsineen seisoivat kenaavassa, mukavassa selkänojassaan.
Vieraat ryhtyivät piippuja lataamaan.
"Oikein pakkanen", paneskeli Joonas käsiänsä hieroen.
"On, on oikein", todistivat toiset, piippujen jo savutessa.
"Ottakaahan edes vähäksi aikaa turkit pois", kehoitti Joonas.
Miehet estelivät ilmoittaen, että pitää pian lähteä.
Joonas pöyhähti:
"No eihän teillä sellainen hätä ole. Pidetään nyt pienet kemut sen
päälle, kun saatiin voitto vihdoinkin. Pälssyt pois! Helkkurin hyvin
kannattaakin nyt ottaa pari kaapsua harjallisiksi. Saakuri mikä rymäkkä
siellä olikin!"
Miehet eivät kuitenkaan uskaltaneet Teerelän kamaria niin kodikseen
ottaa, että vaatetta päältään olisivat vähentäneet, vaan vakuuttivat
vahvasti, että "kylläpä sitä nyt näinkin istuu".
Sillä aikaa laittoi emäntä tuvassa kahvipannua tulelle, pistäysi sitten
kamariin asioita kuulemaan.
"Pääsikö Saaraleena ruotiin?" kysyi.
"Pääsi se, huomenna saa tulla alkamaan meiltä vuoroansa. Toimita nyt
sille tieto".
"Olipa se asia, kun akka sai leivän", myhäili emäntä.
Isäntä oli jo piirongista siirtänyt rommipotun pöydälle ja etsi nyt
paraillaan ryypynmittaa, mutta ei löytänyt ennen kuin emäntä tuli
avuksi.
"Koulu nyt saatiin", ilmoitti lautamies emäntään katsoen.
"Vai saatiin nyt, -- olipa se. Mutta kylläpä teillä on ollut siitä
vaivaakin".
"Joo, kyllä siitä on saanut monta vaivaa nähdä", myönsi lautamies ja
Nenälä sanoi: "Niin on, niin".
Joonas kukkuroitsi ryypynkupit rommilla ja rupesi sitten puhettaan
leikillä höystäen kehoittamaan toisia ottamaan.
"Morjens nyt! Tulkaa ottamaan täältä pieni prukosti".
"Mitäs täs nyt", esteli Nenäläinen ja lautamies arveli, että se on
liikaa, mutta Joonas tuumaili, että eihän yksi ryyppy ole vielä hyvä
alkukaan.
Emäntä oli juuri tasoitellut sängynpeittoa, kun häneltä pääsi
huudahdus.
"Herrajee!"
Ja niin hän riensi tulista vauhtia tupaan. Siellä kiehuva kahvi ryntäsi
pannusta takkakivelle pitäen armotonta melua.
Miehetkin tirkistelivät tupaan ja istuivat sitte enempiä kehoituksia
odottamatta pöydän viereen.
"Huhtikuu!"
"Kippis!"
"Sama täältä!"
Kun lasit oli pari kertaa tyhjennetty, näyttivät lautamies ja
Nenäläinen tuntevan itsensä ikään kuin tutummiksi. Eroituksen huomasi
yksin lautamiehen sylkemisessäkin, sillä levollisesti hän trissasi
pikanella-sylkiä uusille karvamatoille, sen sijaan kun hän äsken ei
sylkenyt ollenkaan. Nenäläinen ei viitsinyt piipun kaivamista varten,
enempää kun lautamieskään, nousta ylös periä tulipesään viemään, vaan
kengän-nenään piippujaan kopistelivat joten tuhkat saivat vapaasti
lattiaan levitä.
Kun emäntä vihdoin kahvia toi, tehtiin plöröä. Turkit olivat silloin jo
auenneet, Nenäläisen lakki painunut hieman takaraivolle ja lautamies
trissasi yhä tiheämpään. Keskustelukin oli jo vilkastunut. Toisiaan
kehuivat mairitellen:
"Se oli sinun ansios, kun koulu saatiin tänne", kehui lautamies
Joonaalle.
"Mitäs se mun ansioni oli. Ei hyttysen ääni taivaaseen kuulu. Teidän
äänenne siinä jotain merkitsi, se auttoi".
"Niin, mutta minä tarkoitan sun puhettas. Sä puhuit saamarin hyvin".
"Siitä ne viis huolineet olisivat".
"Kyllä ne huolivat", todisti Nenäläinen ja lautamies vakuutti lujasti:
"Joo'o". Mutta samassa rupesi lautamiehen alla oleva tuoli
arvelluttavasti naskumaan, sillä hän yritti keikutella. Tuoli otettiin
tarkastettavaksi, se oli haljennut pienain kohdalta. Kummasteltiin
sitten, kuinka tuo ainoa kiskottamaton tuoli oli sattunutkin
lautamiehelle, kun kaikki toiset oli jo ennen raudotetut.
"Kummaa!" ihmetteli lautamies, "kun minä en tahdo muistaa. Kotona
melkein aina istun soutulas ja sitte en muista muuta, kun keikottelen,
niinkuin nytkin, heh! Ei tämä ole ensikerta, kun tuolin särjin. --
Kumma, ettei Teerelä ole jo itselleen soutulaa laittanut. Sehän nyt on
uudenaikainen ja mukava".
"Eipä ole tullut laitetuksi".
"Ja meilläkin on", ilmoitti Nenälän isäntä.
"Lisätkää voimaa!" kehoitti Joonas puhetta muuttaen.
"Panehan itsekin, minä luulen, ettet ole pannut ollenkaan", sanoi
lautamies pulloon tarttuen.
"Ei se pane", todisti Nenäläinen.
"Kyllä minä -- pankaa nyt te vaan; minä käyn ulkona".
Joonas meni. Lautamies teki hyvää "punssia" ja Nenäläinen aivan
esimerkin mukaan.
"Miestä, kun ei uskalla kotonansakaan maistaa, saati sitte kyläs",
paneskeli lautamies.
"Hm, sellainen on turhaa", sanoi toinen.
"Pannaan sen kuppiin!"
Yhdessä kaadettiin Joonaan kuppi rommia täyteen ja naurettiin. Kun
Joonas tuli, maistoi hän heti, arvasi mitä oli tehty, eikä juonut.
Toiset naureskelivat ja naljailivat siitä koko illan.
Istuntoa jatkui. Pullon pohja alkoi paistaa. Vieraiden kiire poistui.
Uusi pullo tuli sijaan. -- -- --
Myöhemmällä pani lautamies pitkäkseen lattialle, ja Nenäläinen kävi
lähentelemisissään ja syleily-yrityksissään yhä vetelämmäksi.
Silloin Joonas rupesi toimittamaan vieraitaan kotimatkalle. Lautamies
puolittain kannettiin, Nenäläisen käydessä ominvalloin perässä
naureskellen ja pilkkaa laskien.
Teerelän vaari näki tämän touhun.
"Tuollainen minäkin ennen olin", itsekseen virkkoi.
Tuskin olivat vieraat pihasta lähteneet ja Joonas jo kerran ehtinyt
pelkäämään, että siinä kaadutaan, kun Kuppilan palvelustyttö tuli
siihen.
"Meidän isäntä pyysi teidän tulla kohta meille", sanoi tyttö.
"Vai niin, mikäs nyt? Minä menen kohta".
Hän meni.