Hääpäivä tuli. Anivarhaisesta aamusta alkoi liike Teerelän pihassa olla
tavattoman vilkas. Eukkoja kaikenkokoisia ja näköisiä toimiskeli siellä
suurella touhulla häittenvalmistus-askareissa. Tuolla liiterissä oli
kolme muijaa lukuisan lapsilauman kanssa kuorimassa perunoita.
Tuparakennuksen sisällä oli kaikki niin pelottavan juhlallista ja
siistiä. Pitkä pöytä oli peitetty puna- ja viheriä-ruutuisella
tapetilla, jonka päällä olivat kunniasijan saaneet leveäreunainen,
hopeainen viinamalja, sekä tinainen juomatuoppi, pajunvarvuista
palmikoitu kori, missä pieniä juuston ja leivän palasia oli
haukattavaksi "viinan päälle". "Kenkkäreitä" useampia istuskeli
penkeillä vakavan näköisinä hopeahelaisia piippujaan imeskellen. Lieden
ympärillä hyörittiin monellaisissa keittämisen puuhissa; porisipa siinä
kahvipannukin, jota hoiteli Niemelän emäntä, tuon tuostakin mustan
sekavaa lientä hämmentäen päretikulla, jonka sija väliaikoina oli
hampaitten välissä. Eräs toinen hämmenteli hirmuisen suuressa padassa
hernerokkaa. Muuan pari askarteli suuren pärekorin luona, missä
puuvateja, lautasia, kuppeja ja lusikoita oli valtainen joukko. Kaikki
tupaväki oli mitä parhaimmalla tuulella ja heidän kasvonsa loistivat
kiiltävän punakkoina. Mutta tuon tuostakin kuului tuparakennuksen
toisesta päästä viulunkielen vingahduksia ja klarinetin kimakoita
vihellyksiä. Sielläpä tavattiin nuo jo ennestään tutut soittomiehet
Remppulan kisalta soittokoneitaan yhteensoinnuttamassa. Keskellä
lattiata oli tuoleista rakennettu ja roideilla puettu vihkituoli,
seinät peileillä puetut, katossa himmelit pyörimässä, kaikkialla
odottava juhlallinen tunnelma.
Teerelän Heikki ja pari muuta likeistä sukulaispoikaa istuivat
soittoniekkain vieressä ja unohtivat toisinaan piipun imemisenkin; niin
uskollisesti ja hiljaisina he katselivat soittomiesten taiteellisen
tehtävän näkyviä toimituksia. Rupesi vihdoin sävel soimaan yhteen.
Poikain kasvot kirkastuivat, suu vetäysi mieltymystä osottavaan hymyyn,
jalka polki tahtia ja innostuksissaan yhdistyi jo pari heistä
vihellyksellään säestämään soittoa.
Näkyivätpä sävelet jo tungenneen ulommaksikin, sillä ovi avautui ja
hypähdellen tulivat kenkkärit sisään viinamaljoineen, joista nyt
jokainen "kaulaansa kasteli". Kenkkärien perässä tuli isäntä iloisesti
jalkaa tanssin-mukaisesti pökkien. Vielä tuota hupaa täydentämään
juoksi kaksi rivakkaa eukkoa. He sivuivat isännän lattialle ja luikaten
siinä tömistettiin jykevästi ja reilusti piiritanssia.
Mutta kaikki nuo iloiset ilonennustukset saivat pikaisen lopun, kun
Joonas ilmestyi ovelle. Hän ilmoitti Heikille, että olisi aika lähteä
pappia noutamaan. Heikki lähti ulos ja toiset menivät katsomaan kun hän
hevosta valjasti. Soittomiehet vietiin tupaan kahvia juomaan, niin jäi
suutupa vähäksi ajaksi tyhjäksi.
Puolipäivän aikaan rupesi häävieraita joukottain saapumaan.
Likiseutulaiset tulivat jalkaisin, juusto- ja leipä-nyyttyineen sekä
maito-kannuineen; pitkämatkaisempia kyydittiin hevosilla, ja
kyytimiehet saivat oivakestityksen pihalla, kenkkärien maljoista.
Ujostelevat vieraat saatiin vaivoin tupaan, missä yksi kenkkäreistä toi
vastaan viinamaljan, josta vuoronsa tiestä saivat maistaa suuret ja
pienet, sekä haukata juuston- tai leivänpalasen, joita viinakenkkäri
tarjoeli ryypyn päälle. Tämän jälestä kulki toinen tinaisen kaljatuopin
kanssa, tarjoten mehukasta mallasjuomaa. Vastaanoton jälkeen saivat
vieraat mennä istumaan tuvan penkeille, tahi mihin itse halutti,
odottelemaan varsinaista häiden alkamisen aikaa.
Eräällä muijalla oli kova kiire ottaessaan vastaan vieraiden tuomisia,
leipiä, juustoja ja maitoja. Samalle henkilölle oli vielä uskottu
tarkkuutta vaativa juustojen paistamisen toimikin joka kävi seuraavaan
tapaan. Noin parin kyynärän pituisiin lautoihin oli kaiverrettu neljä
talrikinmuotoista syvennystä. Näiden syvennyksien kohdalle laskettiin
juustot, ja nyt nostettiin paistinlautaset uuniin. Siellä kun aikansa
kirisivät ja karisivat, otettiin ne pois, ja kovatkin juustot olivat
muuttuneet pehmeiksi, punaisen täplikkäiksi. Niin olivat ne valmiita
paloteltaviksi ja tarjottaviksi jälkiruokana pöydässä.
Pappikin saapui jo, saatettiin kamariin kahvitettavaksi. Kun hän oli
ehtinyt saada kahvinsa jähdytetyksi ja juoduksi, astui tupaan
täydellisessä papillisessa asussaan ja ilmoitti, että vihkiminen olisi
nyt alotettava. Siitä akat aika vilinällä pihalle juoksemaan ja
käskemään tellanpitäjiä kokoutumaan. Tytöt portailla ja lutin ullakon
alla heti parantelemaan hiuslaitteitaan, päähuiviensa solmuja ja
suorimaan näiden takanurkkia, pojat pihassa ja tallissa käsin
tomuttamaan housunlahkeitaan, nykimään takkinsa rintapieluksia ja
pyyhkimään saappaitaan heinätukoilla. Sitte siistittyinä kaikin sisään.
Kun enin osa vieraista oli jo kokoutunut suutupaan ja seisoivat
ryhmittäin ympäri huonetta -- ainoastaan vihkituolin ympärillä oli
pieni aukko -- silloin tuli sisään morsiuspari ja kirkkoherra.
Kaikkein silmät kääntyivät tulijoita kohden. Huoneessa vallitsi
jotenkin syvä hiljaisuus, jota häiritsi ainoastaan kuiskausten suhina.
Morsian oli puettuna mustaan leninkiin, joka oli kirjaeltu ja
reunusteltu kultanauhoilla. Päässä oli noin jalan korkuinen ruunu, joka
ylt'yleensä kimalteli kullan, hopean- ja peilin palasien heijastavasta
loisteesta; suuri paljous monivärisiä kiehkuraisia kiiltopaperiliuskoja
koristi ruunua yltyleensä. Morsiamen hiukset olivat letitetyt niskaan
ja palmikko kätketty ruunun sisään. Leninginliivit olivat rinnasta auki
ja kaula verhottu helmillä.
Johanna oli pulskea morsian. Vaikka tuo ikivanha morsiuspuku ei ollut
kaunis, vaikutti sen loisteliaisuus ja koristelu kuitenkin ilmeisen
"hallitsevasti". Se kohotti morsiamen päivän kuningattareksi, jota
hääväki kapinoitsematta kumarsi ja palveli.
Joonas oli puettu mustiin verkahousuihin ja liiveihin. Paikkakunnan
tavan mukaan ei ollut takkia päällä, jonkatähden laajat, lumivalkeat
paidanhihat lainehtivat juhlallisessa vapaudessaan. Kaulassa oli
sulhasella koruompeluilla tikattu rintamus. Tasaiseksi leikattu tukka
oli sileäksi kammattu. Sulhasen kookas muhkea vartalo esiytyi
täydellisesti tuossa takittomassa puvussa. Häävieraat katselivat
nuortaparia ihastuksella ja nauttien.
Vihkiminen suoritettiin loppuun tavallisessa järjestyksessä. Sen
päätyttyä katosi nuori pariskunta papin kanssa kamariin, mihin myöskin
ruunurouva jo hyvin etukädessä saapui ja järjesteli yhtä ja toista
epäkuntoon joutunutta kohtaa morsiamen pukimissa.
Vihkituoli vietiin pois häähuoneen lattialta ja ruvettiin ruokapöytiä
sisään kantamaan ja kattamaan. Pöydät peitettiin puhtailla
nukkalakanoilla, kilvan juoksivat tupa-akat ja kenkkärit kantamassa
ruokia pöytiin. Leipäkorit, voilautaset, lusikat, syömälautaset ja
juotavatuopit pian järjestykseen asetettiin. Tuvassa oli pitkät penkit
täynnä riviin asetettuja kukkurapäisiä perunavateja; perunain seassa
lipeäkala uhkeili juhlan etevimpänä herkkuna. Toiset vadit, jotka
sisältivät sakeata hernerokkaa, missä uiskenteli pulskeita sianlihan
kimpaleita, sekä muhkuraisia jauhohiertimiä eli "limpejä", jäivät
penkeille höyryämään ja kuortumaan silläaikaa kun peruna- ja kalavadit
siirtyivät suutuvan pöytiin. Papille ja ruunurouvalle katettiin
kamariin erityinen pöytä, samoin soittomiehille tuvassa, joten
syömävieraat tulivat jaetuksi kolmeen luokkaan. Suuri eroitus ei eri
pöytäin ruoilla sentään ollut, se vaan, että "herrainpöydässä" oli
posliinilautaset ja vanhat, jotenkin jo ajan mustuttamat veitset ja
kahvelit, sekä muiden tavallisempain herkkujen lisäksi kiehutettua
maitoa, jonka sekaan oli vehnäskorppuja paloteltu.
Kiireisen juoksun perästä oli vihdoin saatu kuntoon ruokapöydät
suutuvassa. Samassapa alkoi kuulua eteisestä "Porilaisten marssi". Se
oli kutsumus ruokapöytiin. Odotuksen aiheuttama uneliaisuus katosi
häävieraista, vilkas liike ja puhelu syntyi taas kun ruokapöytiin
alettiin sijoittua.
Ensimäisinä menivät sulhanen ja morsian käsikkäin suutuvan pisimmän
pöydän päähän kunniasijalle. Sinne seurasi heitä Teerelän isäntä
polviansa notkutellen ja hänen jälkeensä Niemelän haltijat; emäntä,
pieni valkea mytty kädessä ja hänen jälessään isäntä, vakainen,
harvapuheinen ukko; sitten Johannan täti miehensä kanssa j.n.e.
Mutta nytpä vasta kenkkäreille ja tupa-akoille alkoi toimialansa
vaikein tehtävä, sillä arvokkaimmista vieraista monet vieraat tahtoivat
ujosti pakkautua pöytäin alimpiin paikkoihin. Mutta auta armias, jos
kenkkärit ja tupa-akat jättivät heidät huomaamatta tuohon "alhaiseen"
tilaan, vaikka he niin mieluisan-näköisinä siinä pullottivat! He eivät
antaneet sellaista koskaan anteeksi.
Näkemisen arvoista oli katsella, miten kenkkärit käsikynkästä vetäen ja
kainaloista kantaen hoitelivat vastahakoisesti potkivia emäntiä ja
syytinkimuoreja pöytäin ylipäihin, ja miten ne naurahdellen ja
mielihyvissään istuivat uusille paikoilleen. Muutamia saatiin kauan
etsiä, ennenkuin niitä löydettiin kartanolta, yksi pari yhdestä toinen
toisesta piilopaikasta.
Kun kaikki vieraat oli vihdoin saatu kunnialla sijoitetuiksi,
kannettiin pöytiin viinapokaalit, joista kukin sai ottaa ruokaryypyt,
ilman määrää ja mittaa. Varsinainen syöminki alkoi. Teräväsokaisten
kapakalain kanssa ei ollut hyvä toimeen tulla, kun ei ollut muuta
syömäasetta kuin lusikka. Tämän tieten olivatkin useat varustaneet
kotoansa taskuunsa saranaveitsen tahi puukon. Oivallisesti sentään
toimeen tultiin sormien ja hampaitten avulla.
Ehtimiseen saivat ruoankantajat lisätä vateihin perunoita ja kaloja,
sillä vieraat tyhjensivät niitä todellisella ruokahalulla.
Kaikki olivat tavattoman hiljaa ja siivosti, sillä pitojen kankea
alkutunnelma ei ollut vielä ehtinyt poistua.
Kun kukin oli saanut tarpeeksensa kalaa ja perunoita, annettiin
"kalaryypyt". Ei se ryyppy kuitenkaan ollut mitään kalaa, vaan viinaa,
vaikka sitä kalaryypyksi sentähden sanottiin, kun se otettiin kalain
painimeksi.
Kalain jälkeen tuotiin hernerokka ja vihdoin jälkiruokana lämpimät
juustonviipaleet.
Kun syöminki loppui, korotti Niemelän isäntä vakaisen juhlallisena
äänensä ja sanoi:
"Taidamme olla kaikin ravitut, niin kiitetään Jumalaa ruoan edestä", ja
heti sen jälkeen alotti virren: "Herraa hyvää kiittäkäät", johon
Teerelän isäntäkin, ollen vanha veisuumies, mukana laulaen yhtyi.
Hääväki kuulteli hiljaisella hartaudella, siellä täällä muutamain
yhtyessä virrenlauluun.
Veisuun tauottua toi ylikenkkäri "morsiusvadin" pöytiin kiertämään.
Nytpä muorit ja tytöt myttyjään hajoittelemaan ja ilmestyi tarjoimelle
anteliaiden käsien panemana tavaraa kaikesta laadusta; siihen ilmestyi
rautaisia ruoka- ja kahvilusikoita, puulusikoita, rahaa, huiveja,
lasituoppeja, sokeriastioita, maittila-astioita, kahvikuppipareja y.m.
Niemelän isäntä pani pienen paperilipun, jossa lupasi lehmän; emäntä
pisti siihen uuden virsikirjan; Teerelän ukko lupasi kaksivuotiaan
varsan; Johannan täti pani raamatun j.n.e.
Kun tämä toimi oli loppunut, alkoi taas kuulua soittoa ja marssin
mukaan saatiin kulkea pois ruokapöydistä. Kiireisellä hopulla
kannettiin ruoan tähteet pois; pöydät läjättiin pihalle ja suutuvassa
alkoi toinen elämä.
Soittoniekat asettuivat mukavasti tuon pikkupöydän taakse, joka taas
oli sisään jätetty, ja sille asetettu juotavatuoppi ja tupakkalaatikko.
Alussa ei tahtonut tanssi oikein sujua, sillä ujous pidätti neitoja
kainosti turvautumaan toistensa taakse sekä poikia askartelemassa
piippujensa kanssa, ikäänkuin tämän varjolla peittäen omaa
saamattomuuttansa. Nuori pariskunta oli vähän aikaa pyörähdellyt
lattialla polskaa, kunnes into vihdoinkin voitti ujouden, ja pari
toisensa jälkeen lyöttäysi mukaan. Hymyillen katseli kirkkoherrakin
hetkisen porstuan ovelta alkavaa riemua.
Morsiusparin tanssittaminen alkoi. Ensimäisenä tulivat Niemelän isäntä
ja emäntä, sen jälkeen Teerelän isäntä erään mäkitupalaisen lesken
kanssa. Kaikuvasti kajahteli suutuvan lattia ukon nappisaappaiden
paukkeesta, jota hän vielä huudahduksillaan säesti. Loppuun päästessään
pisti ukko ylpeillen setelirahan vävynsä kouraan. Sen jälkeen seurasi
Johannan täti, lihava akka, laihanlännän, poskipartaisen miehensä
kanssa. Kepeästi tanssiaksensa kiikutteli täti varpaillaan, mutta
kuitenkin valahti kantapää joka askeleella lattiaan. Mies tanssi
Johannan kanssa, nojaten ruumistansa taaksepäin. Niin he kulkeentuivat
pyöriessään likelle ovea. Erotessaan pudotti täti suustaan kouraansa
kaksi kiiltävää markanrahaa, joista toisen pisti Johannan ja toisen
Joonaan pivoon. Ukkonsa veti housunsa taskusta lihavan nahkamassin,
josta otti kaksi hopearuplaa jotka lahjoitti nuorelle pariskunnalle.
Heidän jälkeensä seurasi muita ukkoja ja akkoja, jotka tanssittamisesta
suoriutuivat uusilla, kiiltävillä viidenkolmattapennin kappaleilla. Kun
pariskunnat olivat kaikki saaneet "nuorenparin" tanssitetuksi, tuli
"tellanpitäjäin" vuoro, joita kerrallaan poika ja tyttö tuotiin esiin,
tavottaen aina sen mukaan, kuinka likeisissä kosinta-suhteissa he
tiedettiin toisiinsa olevan. Esiinvetäjänammattia tässä toimitti
Niemelän Mari, joka kuiskasi jokaisen tellanpitäjän korvaan, koska ja
kenenkä parina kunkin tuli mennä hyppelemään morsiusparin kanssa.
Tellanpitäjäin jälkeen saivat muut nuoret mennä kenen kanssa itse
halusivat morsiushyppyyn. Niin tanssitettiin koko hääväki, kunnes illan
saapuessa oli saatu kaikki loppuun.
Elämänilo oli tällä aikaa jo ehtinyt kohota. Nuoret ja vanhat oli se
temmannut mukaansa. Ei kenenkään haluttanut enään penkillä istua eikä
nurkkiin nojata, vaan enemmän kun siivosti lattialle mahtuikaan,
pakkautui siihen väkeä pyörimään yhtenä riemuitsevana ihmiskeränä.
Viina oli jo ehtinyt omalla tavallaan vaikuttaa kielen kantimiin, puhe
oli käynyt kovaäänisemmäksi ja samalla avonaisemmaksi.
Ilta-ateria syötiin noin klo 10-aikaan. Pääasiana ei nyt näyttänyt
olevan ainoastaan syöminen, niin kuin puolipäivässä, vaan rattoisalla
melulla oli valtaava sijansa.
"Niin täällä ollaan kuin huutokaupas", arveli muuan vakainen ukko.
"Nyt ollaan häis' eikä maahanpaniaisis'!" vastasi vieressä oleva poika
ja viskasi perunan toiselle pöydälle.
Perunoita ja kaikellaisia ruoantähteen-sirpaleita lenteli pöydältä
toiselle, ja vakaisten vanhusten moitteet olivat ikäänkuin
ylistyslauluja ja kehoituksia jatkamaan yhä samaa huvitusta. Tipahtipa
toisinaan voilautanenkin puurovatiin, ja leivänkappale kaljatuoppiin;
kaikki vaan lisäsivät ilon ja riemun yltäkylläisyyttä. Kenkkärit eivät
tuota leppyisesti katselleet. Mutta kun eivät tahtoneet ensimäisinä
tappelua alottaa, sai kaikki mennä yleisen hääilon laskuun.
Niemelän isäntä oli alkuhumalassa hänkin ja tahtoi taas veisata
ruokavirttä, mutta enemmistön mielipide oli sitä vastaan, ja se puoli
voitti. Kiireesti toimitettiin ruokapöydät ulos ja "morsiusringit"
alkoivat.
Pojat asettuivat ympäri huonetta oleville penkeille istumaan ja tytöt
kokoutuivat porstuaan, "paria" itselleen etsiskelemään. Soittoniekat
panivat voimainsa takaa jotain taitonsa loistomarssia.
Nuoripari kynttilät käsissä, astui eteisen ovesta häätupaan ja
alottivat tyttöjenringin ensikierroksen. Kumpasellakin puolella ovea
seisoi kenkkäri viinamaljat kädessään, joista tarjosivat kaikille
morsiusrinkiin tulijoille ryypyt. Parittain tulivat tytöt sisään,
asettuivat astumaan sulhaisen ja morsiamen jälessä. Kaikki olivat tähän
tilaisuuteen valinneet vaaleavärisen vaatteuksen. Useammalla oli
lumivalkea, pellavaliinainen puku, kaulassa monenvärisiä lasihelmiä,
pää huivitonna. Oli joukossa niitäkin, jotka saattoivat jo komeilla
karttuunahameilla ja esiliinoilla ja valkeilla särttinkipuseroilla,
mutta niitä oli vain harvoja.
Korkealle iloisesti hypähdellen ja huikahdellen kulkivat tytöt
juhlakuluntapaisessa piirissä, siksi kunnes viimeinenkin pari oli
siihen ehtinyt. Pojilla ei nyt ollut muuta tointa, kun nauraa ja tehdä
ilvettä tyttöjen kujeista.
Kulku seisautettiin ja kaikki tytöt asettuivat piiriin paikalleen
seisomaan. Nuoripari tanssi yhden polskan piirin keskellä, jonka
jälkeen Joonas erosi pois.
Johannalle alkoi nyt hääpäivän hiottavin työ; hän rupesi tanssittamaan
piirissä olevia tyttöjä, ensinnä yhtä kerrallaan, sitten kahta ja
vihdoin neljää yht'aikaa, niin kauan kunnes jokainen oli tullut kolmeen
kertaan hyppelöitetyksi. Kunkin polskan jälkeen meni hyppelijä viemään
25 penniänsä tarjoimelle, jota eräs nainen piirin keskellä piteli.
Samalla tarjoimella oli useita ryyppylaseja, joita toinen nainen
tyhjäytymisen jälkeen isosta kahvipannusta täytteli punaisella
kahvi-punssilla. Jokainen sai, 25 penniänsä tarjoimelle heitettyään,
ottaa punssilasinsa. Niitä tyhjentäessä tytöt hypähtelivät, hihkuivat,
lauloivat. Mitä useampia ryyppyjä ryypättiin, sitä selvemmin väkevän
punssin vaikutukset alkoivat näkyä niissä tytöissä jotka "ryyppäsivät".
Kolmeen kertaan kiersivät kenkkärien maljatkin piirissä ja
silmin-nähtävästi lisäsivät "voimaa pohjan tyttöin päihin". Pojat
penkeillä nauroivat ja pyytelivät tytöiltä punssiryyppyjä; usea
kainommista kantoikin melkein koskematta osansa pojille, välttäen sillä
tavoin näissä tilaisuuksissa niin tavallisen naisten juopumisen.
Kun morsian oli ehtinyt kaikki piirissä olevat tytöt kolmeen kertaan
tanssittamaan, otettiin ruunun sisästä eräs pienempi, monihaaruinen
ruunun muotoinen kappale, n.s. "kunnian-kruunu". Tämä kunnian-kruunu
kädessä hyppeli Johanna nyt silmät ummessa piirin sisällä ja kosketti
sillä väliin yhden ja väliin toisen tytön otsaa. Tämä pidettiin
jonkunlaisena oraakelimerkkinä, sillä se, jota morsian tässä
tilaisuudessa sattui koskettamaan, tuli varmaan pikapuoliin
morsiameksi.
Kun Johanna oli lakannut yksin-tanssista, alettiin yhteistanssi, joka
sai sangen remuavan luonteen. Useat tytöt silloin jo pakenivat.
Ruvettiin siinä puuhailemaan morsiamen nostamistakin, mutta siitä ei
tullut mitään, sillä Johanna livahti pakoon.
Nyt oli morsius-ringin virallinen puoli loppunut, ja pojat, luottaen
oikeuteensa, alkoivat ajaa tyttöjä ulos rähisemään, että hekin saisivat
rinkinsä alottaa. Ajo onnistuikin täydellisesti, ja pian loiskui rapa
korkealle pihassa, missä hurjimmat tytöt saivat pitkittää vallatonta
menoansa.
Poikainrinki suoritettiin pää-asiassa samalla tavalla kuin tyttöjenkin.
Punssi vain oli väkevämpää ja elämä karkeampaa. Ylpeäluontoisimmat
paiskoivat rikki ryyppylaseja pieniksi ja maksoivat kolmin, neljin
kerroin. Saivat Joonaan nostetuksi, ja kaikuvasti hurraten
kiikuttelivat häntä hyvän aikaa katonrajassa. Sieltä Joonas huusi
viinaa, pojat huusivat viinaa ja viisi kenkkäriä riensi maljoineen
paikalle. Ilonhurjuudessa viskasi Joonas maljallisen viinaa ympärillään
rähisevään poikajoukkoon.
Tähän loppui häiden ensimäinen päivä, sillä aamu läheni lähenemistään.
Tosin oli osa ijäkkäämmistä vieraista jo aikaisemmin kotiin tahi
kortteeriin levolle lähtenyt, mutta rähisi ukkojakin vielä tuolla
tuvanpuolessa viinamaljain ääressä mässäten. Toisia nukkui penkeillä,
sängyissä ja yleensä kaikkialla missä vaan väsymys oli sattunut
saavuttamaan.
Kun soitonäänet suutuvassa vaikenivat ja soittoniekat tomuisina
läksivät leposijojaan etsiskelemään, silloin viimeisetkin ilonpitäjät
katosivat. Häätalo olisi nyt ruvennut näyttämään jotenkin autiolta
muuten, mutta tuvassa viipyivät nuot sitkeät ukot, joille viinamaljan
ääressä aamu valkeni. Sitten vasta, kun vaimoväki uudelleen kokoutui
päivänpuuhia alottelemaan, siirtyivät he vähitellen uupumuksen
voittamina levolle.
Tanssiminen seuraavana päivänä oli jo täydessä vauhdissa, kun talon
isäntä heräsi tuvan sängyssä.
"Joko äijäin rinki on alettu?" kysyi kun silmänsä auki sai.
"Ei vielä", vastattiin.
Se rauhoitti ukkoa, mutta hän kuitenkin meni tanssitupaan hiukset
pystössä kuin kataja-pensaan oksat. Joonas ja Johanna tanssittivat
taasen häävieraita. Morsian oli nyt puettuna valkeaan leninkiin, joka
samoin kuin mustakin oli reunustettu kullan ja hopean värisillä
nauhoilla; päälaella oli tekokukkasista valmistettu seppele, ja
niskasta alas riippui kaksi leveätä silkkinauhaa. Ihastuksella
silmäiltiin Johannaa tuossa puvussa joka oli paljon viehättävämpi kuin
eilinen. Joonas tanssi kotikutoisessa harmaassa puvussa.
Itselleen tietä raivaten tanssivien välitse, pääsi Teerelän ukko
vihdoinkin Joonaan luo, joka paraillaan vimmatusti tanhusi erään pojan
kanssa.
"Stop sanon minä! nyt aletaan äijäin rinki!" sanoi ukko ja pysäytti
tanssijat.
"Joko on kiirettä? -- Mutta mennään ensinnä yksi polska", vastasi
Joonas hilpeästi ja tahtoi ruveta appeansa pyörittämään.
"Mennään vaan", myönsi vaari tolkussaan. "Johanna, tule sinä joukkoon!
Pelaa pelimanni sitä mun polskaani -- hei! kyllä saapas vielä paukkuu
-- hei!" Ja niin ukon saapas paukkuikin, kun hän kerskui.
Voimainsa takaa soittivat soittomiehet erästä vanhaa polskaa.
"Laula pelimanni! hei! hih!" käski ukko ja ryskytti yhä kovemmin.
Viulun soittaja totteli.
"Pimpali pim pim pim pim
Pimpali pim pim pim pim
Pimpili pia puli pampi pampi
Pim pam pom -- --"
"Kas niin! -- Hih!" huudahteli ukko mielihyvissään. Ympärillä olevat
naurahtelivat ja Johannakin näytti isäänsä tyytyväiseltä ja liehui
mukana polskassa. Kyllästyttyään hyppyyn alkoi ukko etsiä
rahakukkaroansa, mutta sitä ei löytynyt.
"Mihinkä hiiteen olen pannut kukkaroni? -- No maksetaan toiste, -- tule
Joonas, mennään ottamaan ryyppy, minä en ole saanut tänäpäivänä vielä
ollenkaan".
Käsikaulassa lähtivät vävy ja appiukko tupaan.
Kun päivällinen oli noin kello 2 aikaan saatu syödyksi, alettiin heti
"akkain rinki" ja senjälkeen "äijäin rinki", jotka kumpanenkin kävivät
samaan tapaan kuin eiliset tyttöin ja poikain ringitkin, sillä
eroituksella vain, että elämä niissä oli vieläkin rotevampaa.
Akkain-ringissä muijat näyttivät kilpailevan yksi toistansa komeammilla
siihen aikaan kuosissa olevilla helmillä kirjavoiduilla myssyillä.
Morsiamen nostivat he, korvia särkevästi "hurraten", "nuoreksi
vaimoksi". Sitten lähtivät kaikin pitkässä jonossa, toisiensa käsistä
pitäen, naapuritaloihin remuamaan; "huh! hih! hei!" kuului kaikkien
suusta jonkunlaisena tahdin sävellyksenä, jonka mukaan kukin poukahteli
ja taasen massautteli töppösensä rapakkoon. Riemusta remahteli koko
Suhjalan kylä nyt, sillä akkaväki oli taas kerran purkanut selästään
elämän murheet ja antoi ilonsa purkautua vuolaana virtana, jolle
rommipunssi antoi vauhtia ja korkeutta. Kyläkierroltaan palasi
riemuitseva lauma väsähtäneenä.
"Äijät" alottivat pelottavan tanssinsa. Letkutellen ja hypähdellen
kiertelivät miehet lattiata ja Teerelän isäntä kukkona joukossa. Häntä
silmäili ilvehtien poikaparvesta pikkusuutari, ja kuiskaili aina jotain
salaperäisesti toveriensa korviin. Ukko ehti taas piirikierrossa
suutarin kohdalle. Suutansa vääristellen pisti tämä jalkansa ukon
eteen. Tämä kompastui ja olisi varmaan kaatunut, ellei hänen edessään
kulkeva mies olisi ollut tukena. Mutta leikki ei tähän loppunut, vaikka
suutari peloissaan jo vetäytyi tovereittensa takapuolelle.
Teerelän isäntä kirosi kun oli taas saavuttanut jonkummoisen
tasa-painon.
"Kuka se oli, joka pisti kinttunsa eteeni, että olin vähällä kaatua?
Kuka se oli teistä, te naurisnaamat?!"
Pojat alkoivat peräytyä toisaalle, mutta eräs juovuksissa oleva
nallikka meni lauhduttelemaan suuttunutta ukkoa, otti kiinni
takinrinnuksiin ja lörpötteli:
"No noh äijä! Älkäähän turhasta suuttuko, so soh!" Mutta hurjistunut
ukko tarttui lauhdutteliansa tukkaan ja alkoi pöllyttää. Poikaparalle
rupesi tulemaan hätä, sillä vanhat, luisevat kourat tempoivat lujasti.
"En minä -- -- en minä -- suutarin-Jussi se oli, -- ai! -- päästäkää
irti!"
"Suutarin Jussiko?" kiljui vaari, hellittäen vähän helpommalle,
silmillään etsien oikeata syyllistä. Vihdoin äkkäsi suutarin
kyyristelevän toisten takana. Sinne nyt hirmuisena ryntäsi. Mutta
Jussilla oli paljon puolenpitäjiä ja raivostunut kostaja oli pian
sekautunut kurikoitsevan poikajoukon keskelle. Nyt täytyi ukkojenkin jo
seisahtua "juhla-kulustaan" tappelua häiritsemään, sillä se näytti
kasvavan huomiota ansaitsevaksi. Mutta sepä ei ollutkaan niin helpolla
lopetettavissa. Teerelän Heikki oli jo "lapsen rakkauden" koko voimalla
sekautunut temmellykseen isänsä puolesta. Rauhantekijät koettivat
parastaan, mutta vaikealta näytti; saivat he kuitenkin kahdelta
velikullalta riistetyksi puukot, jotka väännettiin poikki seinänraossa.
Naiset huusivat ja vaikeroitsivat. Johanna pyyteli itkien Joonasta,
ettei tämä menisi tappeluun sekautumaan, mutta alkoi näyttää
välttämättömältä hänen osanottonsa, niin vaaralliseksi asema kävi. Hän
meni joukkoon, otti ukkoa kainaloista, toi pois mylläkän keskeltä ja
vei kamariin. Mutta siellä hurjistunut ja juopunut mies tempasi puukon
pöydältä ja iski Joonasta huomaamatta käsivarteen. Joonas painoi ukon
vuoteesen joka kiroillen siellä marisi. Johanna tuli sisään, näki
Joonaan paidanhihan verissä ja alkoi siunata. Mutta Joonas kielsi
olemaan hiljaa ja käski kutsumaan sisään Leimulan Jaakon. Johanna teki
sen.
"Kuule Jaakko, tule ja pitele tätä kiinni vähän aikaa", pyysi Joonas.
Jaakko astui lähemmäksi ja harvakseen kyseli:
"No eikö se siellä nyt pysy? Vai mitä lempoa, onko se jo sinua
haavoittanutkin?"
"Ei ole suuri, älä puhu mitään siitä. Tule nyt vaan tänne".
"Tämäpä nyt on laitaa", arveli Jaakko ja ryhtyi pitelemään ukkoa joka
turhaan ponnisteli vapautuakseen Jaakon karhukämmenistä.
Johanna vaikeroitsi Joonaan haavaa. Paidan hiha oli veristynyt ihan
punaiseksi, mutta haava ei ollut iso. Johanna ei saanut kuitenkaan
verta seisautetuksi.
Kutsuttiin Niemelän isäntä. Hän mutisi tullessaan: "huono alku, huono
alku, poika parka!"
Niemelän emäntä ja Johannan täti olivat jo myöskin tulleet kamariin
Johannan kanssa voivottelemaan.
"Älkäähän turhia voivotelko", kielsi Joonas, "ei haava ole vaarallinen;
mutta koettakaamme pitää salassa tämä asia, sillä se on rumanlainen
maailmalle kuulumaan".
Kaikki lupasivat sen.
Häähuoneessa ruvettiin jo kaipaamaan morsius-paria. Kun Joonas oli
saanut puhtaan paidan yllensä ja kaikki veripilkut olivat vaatteista
poistetut, mentiin jatkamaan tanssia.
Ukko uupui ponnistuksistaan pian ja nukahti.
Niemelän emäntä ja Johannan täti jäivät kamariin toisilleen pahoja
aavistuksiaan kuiskuttelemaan.
Tappelunrytinöitä tapahtui vielä useampiakin, joista yhdelle ja
toiselle jäi tuntuvia muistiaisia.
Joonaan haavasta ei yleisö saanut tietää mitään, mutta sitä kyllä
aavistettiin, ettei kamarissa ollut kaikki oikein parhainpäin
päättynyt.
Seuraavana aamuna, kun ukko heräsi ja hänelle kerrottiin mitä oli
tehnyt, joutui hän aluksi vähän hämilleen. Vaan kun Joonas naurahtaen
vakuutti, ettei haava ollut huomiota ansaitseva ja että sellaisia
sattumuksia kyllä pian voi tapahtua, tuli ukko taas toimeensa, huusi
tuomaan ryyppyä ja arveli: "No ei me Joonaan kanssa semmoisista
pikku-asioista riitele!"
"Ei toki", vakuutti Joonas. Mutta Niemelä ravisteli päätään ja mutisi
hiljaa.
Kolmas ja neljäs hääpäivä kuluivat edellisten tavalla, katkeamattomassa
riemussa jolle pienet tappelukahnaukset antoivat vain nuottia.
Neljännen päivän ehtoopuolella tuli vieraitten huoleksi kotiin lähtö.
Ikävällä ja kaipaavalla mielellä jättivät nuoret häätalon joka oli niin
monen päivän ilot tarjonnut. Vanhat, kyllästyneinä levottomaan
hääelämään, poistuivat jo mielelläänkin omille rauhallisille
porokivilleen.
Mielellään jo nuori parikuntakin otti levon, saadakseen todellisuudessa
ruveta totutteleimaan uusiin oloihinsa. Teerelän isäntä yksin pani
tiukasti häiden lopettamista vastaan, vaatien että niitä pidettäisiin
kokonainen viikko. Mutta kun Joonas lupasi hänelle riittävän määrän
viinaa, että saisi yksin tahi jonkun valitun toverin kanssa jatkaa
vielä nämät viikon kaksi jälellä olevaa päivää, niin äijä murisi, puri
mälliä, käänsi selkänsä ja tyytyi.
Näin päättyivät häät Teerelässä, jättäen jälkeensä muutaman viikon
kestäviä jälkipuheita, joissa ikävät ja hauskat muistot vuorotellen
mieliä jännittivät.