Hyvin välinpitämättömästi suostui Teerelän ukko tyttärensä
naimispuuhiin. Lausui kyllä alussa epäilyksiään vävyjen
itsepintaisuudesta, mutta arveli kuitenkin, että taittaanpa sitä nyt
sentään mennä.
Eräänä lauantaina koperoitsi Teerelän väki perunamaalla korjaten
jotenkin runsasta satoa. Heikki oikoi usein kontistuneita raajojaan ja
väänsi piippuunsa kessunruotoja, sen ohessa noituen kalseata syysilmaa.
Toisinaan isäntä terävillä sanoilla muistutti Heikkiä eräästä
pahanilkisestä taudista, jota sanotaan laiskuudeksi. Muistutuksiin
vastaeli Heikki tavalla, jota ei kaikin puolin saata kutsua vanhuksen
kunnioittamiseksi. Mutta ukon muistutuksista oli kuitenkin aina
seurauksena, että Heikki rupesi kiukkumielessä uudestaan penkoamaan
perunatarhaa, toimessaan peittäen toiset puolet juurimukuloista
takaisin maanmultiin.
"H----kö se Johanna tuhrii, kun ei jo tänne tule?" alkoi Heikki kiljua,
kun ei sisarta jo alkanut kuulua.
"Kuka hänen tietää", murisi isä, jatkaen itsekseen: "vai ei tuo tiedä
vielä mitkä puuhat Johannalla ovat".
Piika-Maija, joka oli jo saanut kuulla Johannan aikeista, nauraa
siristeli salamielistä nauruaan.
"Mitä Maija nauraa?" tiuskui Heikki.
"Nauran vaan lämpimikseni".
Näin väitellen vietettiin aikaa Teerelän perunamaalla; yhä sai Heikki
kierteleviä vastauksia ihmetellessään Johannan viipymistä. Poika oli
niin kiukuissaan, että päätti lähteä kotiin sisartansa perunamaalle
hakemaan. Silloin huomasi hän hevosen tulla kiidättävän aika vauhtia
kylästä, perässä närpöläiset vieterit, joissa nainen ja mies istuivat.
"No ketä?" murahti Heikki itsekseen ja tarkkasi näköään, sillä
perunamaa ei ollut aivan maantien vieressä.
"Ka perhana!" pääsi Heikiltä ja suu meni leveään nauruun, kun tunsi
parin.
Maija oli noussut seisomaan ja heilutti nauraen perunakuokkaansa
ilmassa. Ystävyydenosoitus otettiin ilomielin huomioon, tieltä
vastattiin lakkia ja nenäliinaa heiluttaen. Katsahti isäntäkin sinne ja
näytti itsekseen myhähtelevän, mutta alkoi taas jatkaa perunankaivua
suomatta itselleen välilepoa.
"Ka perhanoita, kun menevät lukemaan! -- Mutta pyssyni mun pitää hakea
tänne, että saan niille ampua paukauttaa, niin jotta pompahtaa".
"Sitä nyt vielä", pani isäntä muristen vastaan.
"Tietysti. Enpä tahtoisi nyt olla ampumatta, vaikka saisin
puolituoppia viinaa".
"Niin toki, isäntä!" säesti Maija, "tottapa Heikki nyt saa ampua
sisarensa kunniaksi?"
Jotain epäselvää murinaa kuului vielä isännän tarhalta, mutta Heikki
oli jo silloin kotiinpäin menossa.
Pari, joka närpöläisissä ajellen oli näin suurta huomiota herättänyt
Teerelän perunankaivajissa, oli Johanna ja Joonas, jotka menivät
pappilaan avioliittokuulutusta ottamaan.
Avioliittopuuhat menivät nyt tavallista rataansa. Häävalmistusten ja
puuhain tähden syntyi kiire.
Juorut näiden puuhien johdosta saivat monellaisia uusia alotteita.
Saaraleena kulki nytkin tuulen mukaan. Harvoin ryhtyi hän näihin
aikoihin kenenkään kanssa pakinoimaan Johannasta ja Joonaasta.
Kärsivällisyydellä hän odotteli kuinkapäin asiat alkaisivat kääntyä,
nähdäkseen, minkä puolueen ystävyys hänelle voisi tuottaa useimman
"piimänokan". Nevaluhdan emäntä tahtoi oikein luonnossa näyttää
olevansa Johannan parhain ystävä, sillä kaikkialla, missä vaan siihen
oli tilaisuutta, kiitti hän tuota avioliittoa sopivimmaksi, mitä voi
olla. Niin tavoin toivoi hän voivansa purjehtia taas siivoihmisten
kirjoihin, huolimatta siitä että monet myrkylliset juorut tämän saman
avioliiton suhteen oli langetettu hänen tililleen. Niitä nyt jauhoivat
monet juoruparit pitäjäällä, tietämättä enää niiden alkuperää, mutta
uskoen ja epäillen asianhaarain mukaan.
Päivä päivältä läheni häidenaika ja kiire niiden valmistuksessa
lisääntyi. Vaan eipä tässä valmistuksessa juuri suuresti muut
puuhailletkaan kuin Johanna, ja Joonas puolestaan yhdessä ja toisessa
asiassa häntä siinä autteli.
Pari päivää ennen häiden alkua, tuli kuitenkin Niemelän Mari ja useita
apu-akkoja Teerelään, lattiainpesuja ynnä kaikellaisia muita
valmistustöitä varten.
Häät oli päätetty aloittaa Pyhäinmiestenpäivän jälkeen maanantaina ja
sitte jatkaa kolmena tahi neljänä päivänä, sen mukaan kuin syömä- ja
juomavarat kannattaisivat.
Viikkoa ennen häiden alkua täytyi sulhasmiehen ja morsiamen isän lähteä
retkeilemään pitkin pitäjää häihinkutsumisen toimessa. Tätä kesti
kahtena, kolmena päivänä. Joka talossa mihin kutsujat vaan pistäysivät,
kohdeltiin heitä "miehen tavoin", tarjottiin pulleita viina-ryyppyjä,
leikillisesti vakuuttaen, että "pian tullaan takaisin saamaan". Tästä
oli seurauksena, että ukko oli iltasin aika pönttyrissä ja riitaisella
tuulella. Joonas sitä vastoin pysyi selvänä, joten selviydyttiin vähin
rettelöin.
Toisinaan oli ukko kuitenkin leikilliselläkin hatulla. Eräänä ehtoona
kun hän palasi kutsujaisista, tarttui hän ristissäkäsin istuvan Maijan
käsiin, ja sanoi nauraa höröttäen:
"So Maija, suru pois! Viikko vielä ja sitte hypellään ja ryypätään".
Maija oli kiipeleissä tanssittavan ukon käsissä.