"Kaikki hyvin; ratsastakaa!"
He eivät vielä olleet ehtineet kauaksi, kun kuulivat sivultaan
kiitävää kavionkopsetta, vartijain kaikuvan huudon, laukauksia, ja
varjon tavoin he näkivät pystyyn karkaavan hevosen, jonka selästä
ratsastaja suistui maahan. He pysähtyivät.
Pablo ratsasti luo ja näki satulasta kumartuen Mendezin vääristyneet
kasvot.
"Oh, tekö se olette", hän sanoi kylmäverisesti, "onko oikeus teidät
saavuttanut?"
He ratsastivat edelleen vartijain lähestyessä kaatunutta.
"Hän on saanut palkkansa", kuului eräs heistä virkkavan.
Nuorukaiset kannustivat hevosiaan etsiäkseen suojaa etäällä leiristä.
* * * * *
Sillä aikaa kuin Pablo ja Tenanga poistuivat leiristä, vallitsi
päämajassa suuri levottomuus. Oli saapunut onnettomuuden sanoma, joka
painoi raskaasti vaa'assa. Kazike Chamulpo oli mennyt Sarmienton
puolelle ja liittynyt häneen kolmentuhannen miehen sotavoimineen. Se
oli hallitukselle kova isku.
Talon pääsalissa istui conde esikuntapäällikkönsä ja ylempien
upseeriensa kanssa neuvottelemassa, mitä nyt oli tehtävä.
"Saattoi arvata", sanoi Lerma, "että tuo mies sopivalla hetkellä
oli menevä kapinallisten puolelle. Hän tietää meidät heikoiksi,
ja Sarmiento voi, jos pääsee voitolle, tarjota hänelle enemmän
kuin me. Takavarikkoon otetut tiluksemme antavat varoja, millä
palkita, ja minun viljelykseni Jacinton luona ovat herra Chamulpolle
hyvin tervetulleet. Mikä nyt neuvoksi? Taistelua ei enää käy
ajatteleminenkaan."
"Chamulpon tuoma lisäapu", huomautti Callego, "antaa kapinallisille
niin suuren ylivoiman, että meidän täytyy taas asettua
puolustuskannalle. Minä olen juuri ikään antanut käskyn vetää
takaisin vasenta sivustaamme. Sarmiento on asettanut Chamulpon
rosvojoukkoineen oikealle siivelleen. Huomenna kaiketi hyökätään
meidän kimppuumme."
"Sallimus kohtelee kovasti tätä poloista maata", sanoi Lerma. "Vaikka
mieslukumme ja asemamme riittäisikin torjumaan hyökkäyksen, on meidän
kuitenkin pakko peräytyä, muuten joudumme saarroksiin ja saamme
vihollisen selkämme taakse."
Molempien kenraalien mielipiteeseen täytyi kokeneitten upseerien
yhtyä.
Äkkiä astui adjutantti sisään.
"Mikä on?"
"Viesti pohjoisesta."
"Pohjoisesta! Onko sielläkin levotonta? Päästäkää hänet sisään."
Pölyinen vaquero astui huoneeseen, ruskeaksi ahavoitunut,
keski-ikäinen mies.
"Mitä uutisia tuot?"
"Tässä, teidän ylhäisyytenne, kirje señor Romerolta."
Lerma avasi kirjeen ja luki: "Riennän ilmoittamaan Teidän
ylhäisyydellenne, että pohjoisten seutujen mayat kiireesti kulkevat
etelään päin. Tietämän mukaan heitä on kahdeksasta kymmeneen
tuhanteen mieheen, ja johtajana on kenraali Arana. Tämän verran
toistaiseksi. Niin pian kuin olen saanut lisätietoja, ilmoitan ne
viipymättä."
Upseerit istuivat ääneti ja vakavina.
"Kirje on kolmen päivän vanha", sanoi kenraali ankarasti sen tuojalle.
"Minä ratsastin niin nopeasti kuin saatoin, teidän ylhäisyytenne,
mutta minun täytyi kiertää kapinallisten joukkoja, ja olin sittenkin
joutua heidän käsiinsä. Kazike Chamulpo on ryhtynyt sotaan ja
levittänyt joukkonsa laajalle."
"Arana marssii siis tännepäin kahdeksantuhannen miehen voimalla? Mitä
tiedät hänestä?"
"Mayat ovat kolmessa osastossa menneet Sierra de los Minas vuorten
yli, sen kuulin juuri lähtiessäni."
"Siis he tulevat Tecpamin kautta sivustaamme kohti."
Ilmoitettiin toinen sanantuoja.
Hän toi toiselta hallitukselle uskolliselta tilanomistajalta kirjeen,
joka ilmoitti kenraali Aranan hyvin suurella miesvoimalla saapuneen
Tecpamiin ja kulkevan pikamarssissa etelää kohti.
"Se on isänmaamme perikato, señorit", sanoi conde suruisan vakavasti.
"Mutta kun me vain nimellisesti hallitsemme noita pohjoisia heimoja
emmekä oikeastaan koskaan ole kajonneet heidän itsenäisyyteensä,
olisi niiltä saattanut odottaa ainakin puolueettomuutta, elleivät
he asetukaan hallituksen puolelle. Chamulpon on siis kuitenkin
onnistunut saada heidät liikkeelle."
Kaikki tiesivät, että tätä vihollisvoimaa oli mahdoton vastustaa;
vuori-mayat olivat hyvien ja harjaantuneiden soturien maineessa.
"Rohkenenko sanoa sanan, teidän ylhäisyytenne?" kysyi toinen
kirjeentuoja kunnioittavasti.
"Puhu."
"Mayat kuuluvat sanovan, että muka olette ottanut vangiksi heidän
nuoren kuninkaansa, ja tulevat nyt häntä pelastamaan tai kostamaan."
"Mitä kummia!" huudahti Lerma. "Missä on se nuori mies, kapteeni",
hän kääntyi nopeasti adjutanttinsa puoleen, "minun lapsenlapseni
pelastaja, jonka uskoin teidän huostaanne?"
"Menen heti katsomaan, teidän ylhäisyytenne." Upseeri meni.
"Meillähän on noiden mayain kuningas täällä luonamme, señorit",
sanoi Lerma ilostuneena, "ruskea nuorukainen, jonka Antonio d'Irala
on kasvattanut yhdessä tyttärentyttäreni kanssa. Taivaan kiitos!
Jos nuorukainen todella on sellainen, kuin olen kuullut sanottavan,
voimme kenties vielä torjua tämän vaaran. Minäkö ottanut hänet
vangiksi? Ah, se voi johtua vain siitä, että hänet oli otettu kiinni
erehdyksestä; luultiin hänen väijyneen minun henkeäni. Pyydän teitä,
señorit", sanoi hän vakavasti upseereille, "kohdelkaamme häntä
suurella kunnioituksella. Isänmaan kohtalo on tällä hetkellä tämän
nuoren miehen kädessä. Pohjoiset mayat ovat järkkymättömän uskollisia
kuninkaittensa jälkeläiselle."
Adjutantti tuli hyvin hämmästyneenä takaisin. "Teidän ylhäisyytenne,
nuorta miestä ei löydy mistään", hän sanoi, "hän on kaikesta päättäen
poistunut leiristä".
"Ettekö sanonut hänelle, että minä sotaneuvottelun jälkeen halusin
kiittää häntä lapsenlapseni sankarillisesta pelastamisesta?"
"Kyllä, teidän ylhäisyytenne."
"Ja kuitenkin --? Minä toivon, etteivät upseerini loukkaavalla
ylimielisyydellä ole nuorta miestä karkoittaneet!" sanoi Lerma hyvin
vakavasti, "se saattaisi koitua tuhoksi Guatemalan asialle".
Sana näytti sattuvan adjutanttiin, ja tämä vaikeni.
Huomauttaen, että täytyi odottaa lisää tietoja mayain asemasta,
ennenkuin voitiin tehdä mitään päätöstä, Lerma lopetti neuvottelun.