"Jumalan kiitos, yhtä reippaana kuin ennen. Sen konnan luoti oli vain
hipaissut häntä, kuten iloksemme kuulimme retkeltä palattuamme. Kuuma
kahakka silloin vai mitä?"
"Saattakaa siis minut sinne, häntä ilahduttavat uutiseni yhtä paljon
kuin don Antoniota."
Pablo ja Tenanga vietiin lähellä olevan herraskartanon
päärakennukseen, jossa kenraali asui.
Joukkoja majaili kaikkialla, itse pihassakin vilisi kaikkien
aselajien sotilaita.
Saattomies jätti Pablon päivystäjäkersantille virkkaen muutaman
suositussanan hänen uljuudestaan, ja kersantti vei hänet Lerman
adjutantin huoneeseen.
"Mitä asiaa sinulla on, poika?" kysyi adjutantti.
"Yksityinen tiedonanto hänen ylhäisyydelleen."
"Hänen ylhäisyytensä puheille ei voi nyt päästä; etkö voi sitä
ilmoittaa minulle?"
Hyvin pahoillaan siitä, ettei ollut tavannut don Antoniota, ja
loukkautuneena tällaisesta vastaanotosta, jonka hän don Antonion
peitsimiehille antamansa avun vuoksi oli kuvitellut aivan
toisenlaiseksi, Pablo päätti suorittaa asiansa nopeasti.
"Minä tuon hänen ylhäisyydelleen tiedon, että hänen lapsenlapsensa,
señor d'Iralan ottotytär, on pelastunut rosvojen käsistä minun
avullani ja on tällä haavaa Padiadon kartanossa, lähellä San Urbanon
kylää, señor Avilan suojassa."
"Oh", sanoi adjutantti, "se on suuresti ilahduttava hänen
ylhäisyyttään, vien tämän sanoman hänelle sotaneuvotteluun. Oletko
muuten nähnyt vihollisia?"
"En, olen välttänyt heidän partiojoukkojaan."
"Odota täällä, palaan heti."
Adjutantti meni, ja Pablo jäi upseerien ja lähettien joukkoon. Eräs
upseereista taputti häntä hyvänsävyisesti olkapäälle ja kysyi: "Etkö
ota pestiä, poika?"
"Pyydän, ettette koske minuun, señor", kuului Pablon vastaus.
"Oh!" nauroi upseeri. "Punainen hidalgo. Pyydän tuhannesti anteeksi,
teidän armonne."
Ylt'ympäri naurettiin.
Pablon oli vaikea hillitä vimmaansa tästä pilkanteosta; hänen
silmänsä hehkuivat kuin hiilet.
Adjutantti tuli takaisin.
"Hänen ylhäisyytensä kiittää sinua paljon, poikaseni, mutta hän oli
jo señor d'Avilalta saanut tiedon, että hänen lapsenlapsensa oli
siellä. Hänen ylhäisyytensä ei ole laiminlyövä ilmaista sinulle
omakohtaisesti kiitostaan. Minulta saat aluksi nämä pari pesoa."
Hän tahtoi tyrkyttää Pablolle muutamia rahakolikoita.
"En ole mikään palvelija, señora", sanoi Pablo kohottaen päätään.
"Hm", jatkoi upseeri hiukan hämillään, "vai ollaan niin ylpeitä?"
"Niin, se on kanelinkarvainen caballero, don José", sanoi upseeri,
joka äsken oli taputtanut Pabloa olkapäälle, "häntä on kohdeltava
säädyllisesti", ja taas kaikki nauroivat ympärillä. "Meidän täytyy
tottua pitämään arvossa punaisiakin caballeroja."