"Niin, mies on erehtynyt. Toivottavasti ette ole liian kalliisti
palkinnut häntä siitä uutisesta? Hänen todella hyvin tarkasti
tähtäämänsä luoti vain hipaisi kenraalin päätä ja tainnutti tämän
hetkeksi; se on varmaankin saanut rosvonne luulemaan conden kuolleen.
Hän voi, Jumalan kiitos, varsin hyvin. Haluaako hän nähdä teitä,
siitä tahdon ensin saada hänen käskynsä. Toistaiseksi tahdomme
pidättää teidät täällä."
"Minä en laisinkaan ymmärrä."
"Kyllä vielä ymmärrätte, señor. Te siellä", hän huusi ovella
odottavalle peitsimiehelle, "sitokaa tuo mies; sinä, Andres, asetut
sinne ovelle, ja jos hän tekee pienimmänkin epäilyttävän liikkeen,
ammut hänet".
"Käskystä, herra kapteeni", sanoi sotamies ja veti pistoolin vyöstään.
"Mutta taivaan nimessä, mitä tämä kaikki merkitsee, don Antonio? Jos
isosetäni vielä on elossa, saatte vastata tästä hänelle kalliisti."
"Minä sanon teille jotakin, señor de Mendez: jos se tosiseikka ei
riitä, että olette lähettänyt murhaajan condea väijymään --"
"Mitä te uskallatte sanoa --?"
"Niin", jatkoi d'Irala rauhallisesti, "riittäisi teidän Sarmientolie
osoittamanne kirje saattamaan teidät hirsipuuhun".
Mendezin hampaat kalisivat pelosta, oli kuin kuume olisi häntä
puistattanut.
"Eräs seikka voi vielä", sanoi don Antonio hänelle kähisten, "ehkä
lieventää kohtaloasi, konna: jos sanot, missä tyttäreni on, ja tuot
hänet minulle takaisin".
Mendezin pelon vääristämillä kasvoilla kuvastui ilmeinen hämmästys.
"Minä en ymmärrä, don Antonio; donna Mariallahan oli, mikäli tiedän,
kova onni --"
"Joutua sinun toimittamassasi tulipalossa rikoskumppaniesi käsiin,
tuon intiaaniroiston ja neekerin."
Että se oli todella yllättävä uutinen Mendezille, sen d'Irala huomasi.
"Sinä olet minun käsissäni; lyhyt käsky vain, ja päätät päiväsi
lähimmässä puussa, tai laukaisee tuo sotamies pistoolin päähäsi."
"Sitä ei isosetäni ikinä salli."
"Niinpä pelasta henkesi ja sano, mistä meidän tulee etsiä Mariaa."
Keskellä hengenhätääkään ei Mendezin viha noita kätyreitänsä kohtaan
ollut sammunut, ja kuultuaan nyt, kuinka he olivat hänet pettäneet,
hän sitä alttiimmin ilmaisi heidän tyyssijansa, vaikka hän jyrkästi
kielsi kaiken kumppanuuden heidän kanssaan. Sattumalta vain hän muka
oli saanut vihiä noiden vaarallisten henkilöiden olinpaikasta.
D'Irala käski saattaa hänet salpojen taakse.
Kun don Antonio oli tehnyt ilmoituksen kenraalille, vastasi tämä
surullisesti: "Enemmän arvoinen kuin tuon kurjan kuolema on
lapsukaisen henki. Tiedoistasi päättäen näkyvät hänen kätyrinsä
pettäneen hänet saadakseen pantin käsiinsä. Koska Maria vielä elää,
ei kaikki toivo ole mennyttä."
Taitavia sotilaita lähetettiin valepuvussa vuoristoon Pablon avuksi
ja rosvoja vangitsemaan. Mendeziin nähden kenraali lausui vakavasti:
"Hänen kirjeensä Sarmientolle tuottaa hänelle kuolemantuomion
sotaoikeudessa. Don Antonio, minä en ole kylliksi roomalainen
toimittaakseni hirsipuuhun sisareni pojanpoikaa. Anna hänelle
tilaisuus paeta. Jos hän pääsee etuvartion läpi, ansaitkoon
hirsipuunsa jossakin muualla. Jos hän on lähettänyt murhaajan minua
väijymään, annan sen hänelle sitä kernaammin anteeksi, kun Jumala on
minut armollisesti varjellut minulle aiotusta kohtalosta."
"Kuten teidän ylhäisyytenne käskee", sanoi d'Irala; mutta mielessään
hän ajatteli: "jos hän pääsee etuvartion läpi, on hänellä tavaton
onni". Antonio ei unohtanut, että konna oli saattanut vaaraan hänen
lemmikkinsä.
Toisena päivänä vuoristoon lähetetyt sotilaat palasivat. He eivät
olleet voineet tunkeutua vihollisketjun läpi, mutta he toivat
vankinaan mulatin, jonka olivat epäiltynä ottaneet kiinni. Pelosta
vapiseva Mendez tunnusti, että mulatti Tito oli Tamayn ja neekerin
liittolainen. Hän piti varsin luultavana, että mulatti oli tehnyt
murhayrityksen kenraalia vastaan.
"Johon toimeen sinä, konna, olit minut palkannut", vastasi siihen
mulatti.
Koska hänellä oli kaikenlaista ansioluettelossaan, muun muassa useita
murhia, tuomittiin hänet kuolemaan.
"Ja nyt annamme señor de Mendezin paeta", sanoi don Antonio
pahanenteisesti hymyillen.
* * * * *
Chamulpo, ketchien kazike, istui mietteissään talonsa parvekkeella.
Ketchit muodostivat melkoisen osan maya-kansaa, jonka pääheimo
quichet oli kuitenkin sekä lukuisampi että valloituksesta saakka
itsenäisimpänä säilynyt. Quiche-heimoon kuuluivat pohjoisen
Guatemalan ja suurelta osalta Yucatanin asukkaat, niiden joukossa
sotaisat vuoriheimot sekä vielä tänäkin päivänä kukistamattoman
"Tierra de guerran" asukkaat.
Kunnianhimoinen mies näki katkeraksi harmikseen vehkeilyjensä
nuorukaista vastaan, jonka suonissa virtasi muinaisten hallitsijain
veri ja joka siis oli maya-heimoille kallis, menneen myttyyn.
Mutta sanoma, että Pablo oli surmannut conden ja joutunut hallituksen
joukkojen vangiksi, jotka eivät kauan siekailleet murhaajan kanssa,
herätti kaikki hänen kunnianhimoiset toiveensa uuteen liekkiin.
Nyt oli vihdoinkin aika tehdä päätös, eikä se tällä kertaa ollut
vaikea. Lerman kuolema ratkaisi kansalaissodan Sarmienton eduksi, ja
Chamulpo asettui kapinallisten puolelle lähettäen noin kolmetuhatta
miestä Sarmienton avuksi.
Näin istui nyt tuo synkkä mies syvissä ajatuksissa rakentaen
suunnitelmia, joista hän toivoi itselleen voimaa ja valtaa.
Ratsumies, joka täyttä laukkaa ajaa karahutti pihalle, häiritsi hänen
mietteitään.
Mies hyppäsi hevosen selästä ja läheni nöyrästi kazikea.
"Miten kuuluu viestisi?"
"Herra, pohjois-mayat ovat liikkeellä ja etenevät etelää koti."
"Haa, vihdoinkin. Suurinko joukoin?"
"Mikäli olen kuullut, on heitä monta tuhatta."
"Ja sen kuulen vasta sinulta!"
"He ovat lähteneet aivan äkkiä liikkeelle. Odottamattomat sanomat
ovat vaikuttaneet tämän äkillisen päätöksen."
"Mitkä odottamattomat sanomat?"
"En tiedä, minä lähdin heti matkaan ilmoittaakseni sinulle, että
mayat ovat tulossa."
"Mutta kai sentään tiedät, ketä vastaan he marssivat, Sarmientoako
vai hallitusta?"
"Luulen, viimeksimainittua vastaan."
"Sinä luulet, cochino [= sika]. Minun täytyy se tietää".
"Minä ajattelin, herra, että he tulisivat sinun luoksesi."
"Oletko kuullut mitään Aranasta? Onko hän mukana?"
"En voi sanoa, en ole kuullut hänen nimeään mainittavan."
"Onko sinulla mitään lisättävää?" kysyi Chamulpo hetkisen mietittyään
sanantuojalta.
"Ei, herra."
"Siis lepää matkan vaivoista. Olet tervetullut tänne."
Mies meni.
Hän oli tuskin poistunut, kun toinen ratsastaja saapui väsyneellä
hevosella ja astui heti Chamulpon eteen.
"Sinä tulet pohjoisesta?"
"Niin, valtias."
"Puhu."
"Vuori-mayat tulevat tänne päin suurella voimalla."
"Montako?"
"Ainakin kahdeksan-, kymmenentuhatta sotilasta arviolta."
"Mahdotonta. Missä he ovat?"
"He kulkivat eilen Sierra de los Minas vuorten yli kolmessa eri
joukossa, ja maya-väestöä liittyy kaikkialla heihin."
"Mistä syystä he tulevat etelään?"
"Herra, sinä tiedät sen paremmin kuin minä."
"Tyhmyri, vastaa minun kysymykseeni."
"Kulovalkeana on pohjoisessa levinnyt huhu, että hallituksen joukot
ovat ottaneet vangiksi kuninkaitten jälkeläisen", -- kaziken
rypistäessä otsaansa sanantuoja lisäsi nopeasti: "joksi ihmiset
sanovat erästä tuntematonta nuorukaista, ja teloittaneet hänet. Se
on saattanut heimot hirveään kiihkoon; tuhansittain he kaikkialla
tarttuvat aseisiin, ja nyt he ovat tulossa tänne kostamaan."
"Hm, se on hyvä, me voimme tarvita heimolaisiamme. Hyvin hyvä. Nyt
puhallamme koko hallituspuolueen pois yhdellä henkäyksellä. Onni
suosii minua. Me kostamme Jungunan pojan kuoleman."
Chamulpo päästi sanantuojan menemään, käskien hänen levähtää, ja
toimitti sitten kolme ratsumiestään matkalle pikalähetteinä: yhden
viemään viestiä Sarmientolle; toisen hankkimaan lisätietoja mayain
lähenemisestä, ilmoittamaan heidän päällikölleen, missä Sarmienton
joukot olivat sekä missä hän itse oli tavattavissa, ja myös hänen
nimessään lausumaan heidät liittolaisina tervetulleiksi; kolmannen
ottamaan selkoa hallituksen joukkojen asemasta.
Lähetit kiitivät matkaan.
Kiiluvin silmin Chamulpo nyt käveli edestakaisin parvekkeellaan.
"Vihdoinkin toteutuu, mitä niin kauan olen tavoitellut. Mayat tulevat
minun avukseni, vasten tahtoaankin he palvelevat minun etuani.
Taistelematta he eivät käänny täältä takaisin. Nyt on vain saatava
mahdollisimman suuri hyöty heidän väliintulostaan, kiinnitettävä
heidät lujasti puolelleni. Jos minulla on vuoriheimot takanani, voin
kyllä hyvin hoitaa Sarmienton, tuon kurjan zambon, joka julkenee olla
olevinaan caballero. Abrahan!"
Vanha neekeri tuli näkyviin.
"Hevoseni ja vartijani, me lähdemme ratsastamaan."
Kohta sen jälkeen hän ratsasti pois viidenkymmenen ratsumiehen,
neekerin ja muutamien palvelijain saattamana.
Pohjoisesta tulleet uutiset olivat tosia. Mayain kesken kulovalkean
tavoin levinneen sanoman, että Hualpa, Jungunan poika, oli
vangittu ja surmattu, otti koko pohjoinen maya-väestö vastaan
vihasta huutaen. He olivat kaikki aseistettuja, Aranan toimesta,
ja harjaantuneina sodankäynnissä Meksikoa vastaan he olivat hyvin
järjestetyt pataljooniin ja eskadrooniin. Muutamassa päivässä riensi
kahdeksantuhatta oivaa soturia etelää kohti kostamaan kuninkaitten
jälkeläisten kuolemaa.
Arana, joka ei tahtonut eikä voinut uskoa, että Pablo olisi
kohottanut kätensä Lermaa vastaan, oli voimaton hillitsemään myrskyä.
Hänen täytyi antautua sen vietäväksi voidakseen torjua vielä
suurempaa tuhoa. Pyörretuulen tavoin tempasi kansan raju kiihko
hänet mukaansa; hän saattoi vain ohjata, ei enää pysäyttää. Arpa oli
heitetty vierimään.