"Hän on poissa, sisko, älä ole enää huolissasi."
Tenanga oli yhdellä potkaisulla sysännyt hengettömän tigreron ruumiin
kallionkuiluun.
"Oi Pablo, kuinka minä olen kärsinyt."
"Mariquita-parka. Mutta nyt olet veljesi luona, ja nyt kaikki muuttuu
hyväksi taas."
"Oi Pablo, pyhimykset ovat hyviä. Minä rukoilin aina sinun
puolestasi, kun sinut oli riistetty meiltä pois, ja he ovat minua
kuulleet."
"Ja ovat johtaneet minut sinun luoksesi, siskoseni."
Maria istui nyt hänen rinnallaan kalliopaadella nojaten päänsä hänen
olkapäähänsä, aivan niinkuin hän lapsena oli tottunut tekemään.
"Kuinka isä ja äiti jaksavat, Pablo? Oi, kuinka he ovat mahtaneet
surra minua!"
"Niin, rakas, he ovat kyllä surreet.'"
"Vie minut pian heidän luokseen."
"Niin pian kuin voin."
"Tiedätkö, että minulla on isoisäkin?"
"Olen sen kuullut."
"Vanha, herttainen mies, mutta isä ja äiti ovat kuitenkin aina minun
omat rakkaat vanhempani. Mutta voinhan silti rakastaa isoisääni, eikö
totta?"
"Tietysti."
Pablo iloitsi sydämestään siskonsa herttaisesta lavertelusta eikä
raskinut mainita hänelle surusanomaa, että kenraali de Lerman oli
kaatanut katala salamurhaaja. Mutta päivä alkoi laskea, ja yömajasta
oli pidettävä huoli; hento, rasittunut tyttö ei voinut yöpyä täällä
avotaivaan alla. Pablo kääntyi Tenangaan kysyen, mitä hän arveli
parhaaksi.
"Näitkö puuman, herra?"
"Näin, ja sen äkillinen ilmestyminen pelasti donna Marian."
"Se oli sinun suojelushenkesi, herra, se varjeli sinulle sen, jota
rakastat."
"Ja odotti minua näiden raunioiden läheisyydessä", vastasi Pablo
hymyillen. "Mitä arvelet siitä, jos tehtäisiin donna Marialle yövuode
noihin huoneisiin, ne ovat kuivia ja ilmavia?"
"Niin, herra, se ei ole enää Onnettomuuden talo, sitten kun sinun
jalkasi astui siihen; minä tahdon kanssasi vartioida señoritan lepoa."
"Se on oikein, ystäväni. Hän on Tenanga, Mariquita, minun ja sinun
ystäväsi; hän on pelastanut minun sekä sinun henkesi."
"Oi, kuinka sinä olet hyvä, Tenanga, me olemme sinulle iäti
kiitollisia."
"Vaan menkäämme nyt alas, ennenkuin tulee hämärä."
"Niinkuin tahdot."
Pablo tarttui Marian käteen ja varjellen häntä astumasta harhaan
johti hänet alas kallioilta.
Pienestä portista he pääsivät talon sisäsuojiin.
"Minä teen sinulle yösijan alhaalle, Mariquita."
"Ei, minua peloittaa, etsi minulle täältä ylhäältä jokin paikka,
jossa voin nukkua."
Pablo meni alas ja etsi sen kammion, josta hän oli löytänyt Marian.
Tigrero oli varmaan useamminkin oleskellut siellä ja laittanut
maanalaisen kammion piilopaikakseen. Pablo löysi taljoja, paksun
vaipan ja ruokatarpeita. Siellä oli banaaneja sekä isoja palasia
paistettua kauriinlihaa.
Hän kantoi kaikki ylös ja valmisti erään pikkukammion suojaiseen
nurkkaan pehmeän vuoteen turvatilleen.
Tenanga, joka oli lakannut pelkäämästä talossa kummittelevia henkiä,
kantoi kokoon kuivia risuja ja oksia ja viritti hauskan nuotion
leimuamaan vanhoille kivipaasille.
Kaikki kolme istuivat sen ääreen, ja Pablo tarjosi Marialle ruokaa.
Iloisesti tämä otti ja söi.
Myöskin molemmille nuorukaisille maistui ruoka.
"Nyt, Pablo, kerro minulle itsestäsi ja kuinka olet tullut tänne."
Ja Pablo alkoi kertoa retkestään ja kaikesta, mitä hänelle oli
tapahtunut, ja Maria kuunteli ihmeissään. Kun hän kuuli, kuinka mayat
olivat Pabloa kunnioittaneet vanhan temppelin edustalla, taputti hän
mielihyvästä käsiään: "Siis olet kuitenkin oikea prinssi", sanoi hän
hymyillen. Hauskaa oli hänen myös kuulla, että Pablo oli rikas mies.
Mutta syvällä surulla täytti hänet se, että donna Inez ja kaikki muut
olivat pitäneet häntä kuolleena ja ehkä pitivät vieläkin.
"Voi, kuinka äitiparka on mahtanut itkeä lemmikkiään! Vie minut
oikein pian hänen luokseen, Pablo."
Sitten hän alkoi kertoa omista vaiheistaan. Puoliksi tajuttomana
kauhusta hän oli joutunut Tamayn ja neekerin käsiin, jotka raastoivat
hänet mukaansa. Mutta niin tyly kuin Tamay oli ollutkin, oli
hänen vartijansa, vanha intiaanivaimo, antanut hänelle kaikkea,
mitä hänellä itsellään vain oli, ja koettanut pitää huolta hänen
mukavuudestaan, miten suinkin taisi.
Niin he istuivat kauan puhellen vaiheistaan ja vastaisista
toiveistaan.
Vihdoin Maria laskeutui häntä varten valmistetulle vuoteelle, Pablo
ja Tenanga taas ojentuivat vaippoihinsa kääriytyneinä ja pyssyt
käsivarrellaan viereisen huoneen lattialle vartioidakseen tuhosta
pelastuneen neidon lepoa.
Loistavat tähdet kiiluivat vuosisatoja sitten autioksi jääneisiin
kammioihin, ja lauhkea yötuuli henkäili niitä peittäviin pensaisiin
ja puihin.