"Oletko varma siitä?"
"Tässä on muulin vasen jalka luiskahtanut, katso."
Nyt Pablo huomasi sen.
Tenanga laskeutui hevosen selästä ja kahlasi maihin. Metsä oli näillä
tienoin matalaa viidakkoa.
"He ovat ratsastaneet ylöspäin, herra."
"Hyvä, seuratkaamme heitä."
"Tulemmeko nyt vuoristoon?"
"Kyllä."
"Sepä paha. Sinä olet kai usein metsästänyt näissä metsissä Tamayn
kanssa, herra; etkö tiedä, oliko hänellä täällä jokin turvapaikka?"
"Me olemme usein levähtäneet ja pitäneet sadetta tuolla ylempänä
eräässä kallioluolassa, joskus olemme olleet siellä yötäkin."
"Lähtekäämme sinne. Mutta ensin ratsastamme vain jälkiä myöten."
Ratsastettuaan kaksi tuntia vaivalloista tietä pensaikkojen ja
orjantappuristojen läpi he saapuivat metsästä aukeamalle, jossa
kasvoi laihaa ruohoa. Sen takana kohosi tummia kallioita.
"Missä on luola, herra?"
"Edessämme, tuolla."
"Ratsasta edellä, tarkastakaamme se."
Pian he joutuivat kallioiden väliin ja saapuivat vähän ajan kuluttua
pieneen laaksoon, jossa kasvoi ruohoa ja joitakin puita.
"Tuossa on luola." Pablo osoitti pensaitten ympäröimää aukkoa.
"Anna minun mennä ensin yksin, herra."
"Mene."
Tenanga laskeutui maahan, otti pyssyn käteensä ja hiipi varovasti
luolaa kohti. Sen ulkopuolella hän hetken aikaa kuunteli ja astui
sitten sisään. Heti sen jälkeen hän tuli ulos.
"He ovat olleet täällä."
Pablo laskeutui hevosen selästä, sitoi ratsut ja astui sitten
Tenangan jäljestä luolaan.
"Tässä on Tamayn jäljet."
"Mutta ehkä ne ovat vanhemmat?"
Häiriintymättä Tenanga jatkoi: "Siinä on neekerin jälki, ja tuossa,
kas tuossa on señoritan jälki: toisessa jalassa kenkä, toinen ilman."
Viimeksimainittu oli helppo tuntea. "He ovat levänneet täällä.
Meidänkin täytyy lepuuttaa ja syöttää hevosiamme ja itsekin syödä,
herra."
Pablo otti pienen kengän, jota hän kantoi povellaan ja vertasi sitä
jälkeen; se sopi tarkalleen. "Niin, hän on ollut täällä", sanoi hän
vetäen syvään henkeä ja töin tuskin hilliten mielenliikutustaan;
"mutta sinä olet oikeassa, meidän täytyy levätä, hevoset kuten
ihmisetkin tarvitsevat voimia."
Tenanga pani hevoset liekaan, jotta ne saattoivat syödä, ja palasi
luolaan kädessään metsästyslaukkunsa, joka don Estebanin keittiössä
oli täytetty runsain eväin. Hän itse söi hyvällä ruokahalulla; sen
sijaan Pablon täytyi pakottautua syömään, mutta hän tiesi, että se
oli välttämätöntä.
Kun he olivat syöneet, kysyi Tenanga: "Luuletko, herra, että señor,
josta tilanhoitaja puhui, on ollut tässä leikissä mukana?"
"Señoritan kuolema tekee señor de Mendezin rikkaan kenraalin
perilliseksi."
"Onko hän huono ihminen?"
"Konna."
"Kenen puolella luulet hänen olevan, hallituksen vai kapinallisten?"
"Tiedän vain, että hänen isosetänsä, hallituksen joukkojen
ylipäällikkö, ei voi häntä sietää."
"Silloin kai hän on kapinallisten puolella?"
"Luulen häntä liian viisaaksi asettuakseen julkisesti heidän
puolelleen, ennenkuin he ovat voittaneet. Minä en voi ymmärtää, miksi
hän ryöstätti Marian elävänä; niin kauan kuin tämä on elossa, ei hän
tietysti saata periä."
Tenanga hymyili: "Huomaa, herra, Tamay on hyvin viisas ja tuntee
asiat; sen sijaan, että hän olisi polttanut señoritan, on hän
ryöstänyt tämän ja säilyttää tätä panttina voidakseen kiristää
enemmän rahoja señor de Mendeziltä. Kenties ei tämä edes tiedäkään
donna Marian olevan elossa."
"Toden totta, Tenanga, sinä olet älykkäin poika, minkä koskaan
olen tavannut. Luulenpa, että olet oikeassa. Ja vain tuon konnan
rahanhimoa saa lapsiraukka kiittää hengestään. Mutta neuvopas nyt,
minne suuntaamme kulkumme."
"Nähkääs, herra, sinne, missä vapaat mayat elävät, ei Tamay uskalla
lähteä; hän on halveksittu. Mahdollisesti hän on lähtenyt hakemaan
suojaa Chamulpon luota, jonka kautta hän jälleen toivoi pääsevänsä
kunnialliseksi sinut kavaltaessaan. Mahdollista on myöskin, että
hänellä on jossakin lymypaikka, jossa hän tallettaa saalistaan,
kunnes se lunastetaan."
"Mendez on, mikäli tiedän, varaton ja elää pelaamalla ja veloilla,
joita hän tekee kenraalin nimiin; hän ei voi maksaa lunnaita."
"Ehkä vasta sitten, kun hän on perinyt kenraalin."
"Oh, mitä puhutkaan! Mutta totta tosiaan, tuo konna kykenisi kyllä
isosetänsäkin henkeä vainoamaan."
Kun he arvelivat hevosten kylliksi levänneen ja syöneen, juottivat he
niitä vielä läheisestä lähteestä ja jatkoivat sitten matkaa.
Hetken aikaa Tenanga seurasi vielä muulien jälkiä; mutta sitten kävi
maaperä kivikkoiseksi, ja jälkiä oli mahdoton erottaa.
He antoivat hevosten rauhallisesti kulkea edelleen, mutta joutuivat
pian korkeiden, jylhästi kohoavien kallioiden eteen, jotka ulottuivat
laajalti oikealle ja vasemmalle jättämättä väliinsä mitään aukkoa.
"Oi", sanoi Pablo, "tässä on varmaankin sola, joka johtaa Sierran [=
vuoriston] yli, ainoa tie, jota voi päästä vuorten yli. Tamay tunsi
tien hyvin, sen tiedän. Mutta missä se on? Meidän täytyy se löytää."
Turhaan etsi silmä eläinten tai ihmisten jälkiä, ja mahdotonta oli
keksiä mitään aukkoa mahtavassa kallioseinässä.
"Antakaamme hevosten etsiä, herra; ne näkevät paljon sellaista, jota
ihminen ei näe."
Guatemalassa syntyvät varmaankin maailman parhaimmat hevoset.
Ne ovat jaloa arabialaista rotua, Espanjasta tuotettua, ovat
harvinaisen kestäviä ja nopeita juoksijoita ja kilpailevat muulien
kanssa kalliopolkujen nousemisessa. Levollisesti ne astuvat
hirvittävimpienkin kuilujen partaita. Sen lisäksi ne ovat tavattoman
älykkäitä.
"Niin, antakaamme eläinten etsiä tie, Tenanga."
He laskivat hevosten ohjakset irralleen, ja Pablon kimo astui
hitaasti kallioita kohti. Vedettyään ilmaa sieraimiinsa se
tunkeutui miltei silminnäkymättömään aukkoon, joka heti taas
näytti sulkeutuvan. Ilokseen Pablo huomasi, että muutaman askelen
päässä oikealla kulki kapea polku, jota ratsu levollisesti asteli.
Äkkijyrkkien kallioiden välitse, ammottavien kuilujen vieritse, kimo
kuljetti häntä epäröimättä valiten suunnan siinä, missä kalliotie
haarautui. Niin he matkasivat hirvittävää tietä, jota eivät koskaan
olisi voineet kulkea ilman hevosen vaistoa.
Päivä alkoi jo laskeutua, kun he saapuivat vuorisokkelosta jälleen
aukeamalle, jolta levisi laaja näköala.
"Tämä siis on se polku vuoriselänteen yli, jonka vain harvat
tuntevat", sanoi Pablo. "Onnellinen tähti on meitä johtanut, Tenanga.
Olemmekohan rosvojen jäljillä?"
"Niiden ratsut ovat kulkeneet tätä tietä, siellä täällä on kavio
raapaissut kiveä, minä näin sen."
Muutaman sadan askelen päässä avautui heidän eteensä viehättävä
laakso, jonka keskellä kohosi pieni nurmikon ja hedelmäpuiden
ympäröimä kylä. Vastakohta tämän herttaisen näyn ja kolkkojen
kallioiden välillä, joita he juuri olivat kulkeneet, oli niin suuri,
että molemmat nuorukaiset ihastuneina pysähtyivät.
Mutta pian Tenanga alkoi taas tutkia maata; hän ei kuitenkaan
huomannut mitään epäilyttäviä jälkiä. "Tällä puolen vuoriston on
satanut, herra, on mahdoton erottaa mitään jälkiä."
"Mitä nyt teemme?"
"Oletko tunnettu tuossa kylässä?"
"En luule; täällä asuu kaikkialla likaisia xinkaintiaaneja, kuten
rannikollakin, ja he lähtevät liikkeelle vain hätätilassa. Vuoristo
ja metsä muodostavat jyrkän väliseinän tämän kylän ja rannikon
herraskartanojen välille."
"Ratsastakaamme siis alas kylään yösijaa hakemaan. Kenties saamme
kuulla siellä jotakin hyödyllistä."
"Eteenpäin! Menkäämme kylään."
He ratsastivat, missä tie sen salli, rivakammin. Kylän ulkopuolella
he seisahtuivat puhuttelemaan erästä vanhaa intiaania, joka tien
vierellä seisoen tarkasti heitä uteliaasti. Miehen kasvot eivät
herättäneet luottamusta. Pablo tervehti häntä ystävällisesti
espanjaksi ja sanoi sitten: "Me etsimme yösijaa, ukko. Kenties olet
hyvä ja neuvot meille jonkin sellaisen paikan?"
Likainen äijä tuijotti liikahtamatta Pabloon. Hän ei vielä koskaan
ollut nähnyt ketään rotunsa jäsentä ylhäisen aatelismiehen puvussa,
ja Pablon koko olento teki metsästyspuvussakin hienostuneen
vaikutuksen.
"No, ystävä, etkö puhu espanjankieltä? Etkö ymmärrä puhettani?"
"Vähän espanjaa", solkkasi mies, "minulla olla xinkan kieli. Etkö
puhua xinkankieltä?"
Pablo oli tietysti del Rocassa oppinut jonkin verran ymmärtämään
xinka-intiaanien kieltä, sillä talon isännän ja naistenkin oli pakko
käyttää sitä seurustellessaan palvelijain kanssa. Hän vastasi siis
xinkan kielellä:
"Toivottavasti osaan puhua kieltäsi sen verran, että sitä ymmärrät,
vaikkakaan sanavarastoni ei ole suuri."
Hän uudisti sitten xinkankielellä äskeisen pyyntönsä.
"Tilaa saat kyllä kylässä, vieras, kaikki nuoret miehemme ovat
sodassa."
"Ole siis hyvä ja opasta meidät johonkin majataloon."
"Voitte tulla minun luokseni, jos haluatte. Minulla on lihaa ja
papuja syödäksenne."
"Suostumme kiitollisina tarjoukseesi. Vie meidät asuntoosi."
Mutta mies ei lähtenyt paikaltaan, töllisteli vain vuoroin
nuorukaisten hyviä pyssyjä, vuoroin heidän oivallisia rotuhevosiaan.
"Mistä tulette?"
"San Pedron kartanosta, jonka omistaja on señor de Mendez."
"Miten pääsitte vuoriston halki?"
"Meillä oli oivallinen opas."
"Oletteko sotilaita?"
"Ei, me olemme rauhallisia ihmisiä."
"Mutta mitä teette täällä? Ei kukaan muuten käy kylässämme."
"Me etsimme suurta maantietä pohjoiseen. San Pedron tilanhoitaja
arveli, että tämän laakson kautta matka kävisi nopeimmin."
"Sinä puhut hyvin xinkain kieltä, mutta sinä et ole xinka."
"Olet oikeassa, emme minä eikä tämä palvelijani ole xinkoja, me
olemme kotoisin pohjoisesta."
"Olette siis mayoja?"
"Oikein, me olemme yucatekeja ja kotimatkalla."
Mies näytti nyt lopettaneen tutkintonsa, sillä hän kääntyi ja astui
maissi- ja agavevainioiden halki kylää kohti.
Pablo ja Tenanga seurasivat häntä.
Ukko seisahtui kurjan hökkelin eteen, joka oli, kuten kaikki muutkin
kylän mökit rakennettu savitiilistä ja katettu maissinoljilla. Sitä
ympäröi ihana laakeri- ja granaattilehto.
"Astukaa sisään, olkaa tervetulleet Ixmalin majaan."
Pablo ja Tenanga astuivat hevosen selästä maahan, taluttivat ratsunsa
pieneen kaktuksien ympäröimään tallinpahaseen, jossa seisoi muutamia
muuleja, riisuivat hevosilta satulat ja suitset ja menivät sitten
vähäiseen mökkiin.
Tuvassa seisoi vanha eukko lieden ääressä. Hän katsoi kummastuneena
vieraisiin, varsinkin Pabloon; tuskinpa hänkään koskaan oli nähnyt
herralta näyttävää intiaania.
"Tässä on vieraita", sanoi xinka hänelle, "he jäävät meille yöksi".
Pablo tervehti eukkoa ystävällisesti ja pyysi yösijaa.
"Olette tervetulleet", sanoi vaimo, "pitäkää hyvänänne, mitä talossa
on; tuossa viereisessä huoneessa voitte nukkua".
Sitten hän jälleen kääntyi keittopuuhiinsa.
Huone oli kovin köyhästi sisustettu, huonekaluja ei ollut muita kuin
muutamia karkeatekoisia jakkaroita ja samanlainen pöytä. Ainoana
koristuksena oli pyhimyksenkuvia seinillä.
"Istukaa, vieraat", sanoi xinka, "minä annan hevosillenne sacatea [=
ruoho- tai maissisilppua]."
Näin sanoen hän meni ulos, ja Pablo ja Tenanga istuivat jakkaroille.
Eukko oli nyt saanut ruokansa valmiiksi ja kantoi pöytään vadillisen
mustia papuja ja kutsui vieraat aterialle.
Syötyään Tenanga sanoi menevänsä hevosia katsomaan ja poistui
hetkeksi tuvasta. Isäntä sytytti itselleen maissisikarin ja poltteli
ääneti.
Oli jo pimeä, ja eukko sytytti jonkinlaisen lampun; se oli öljyllä
täytetty kookospähkinän kuori, johon oli pistetty lampunsydän. Se
valaisi himmeästi huonetta.
"Te olette mayoja?"
"Niin."
"Aikovatko mayat taistella?"
"Minun luullakseni taistelevat vuori-mayat vain siinä tapauksessa,
että heitä ahdistetaan. Mutta heidän asuntonsahan sijaitsevat kaukana
sotatantereelta."
"Jos tahdotte nukkua, vieraat, näytän teille vuoteenne."
"Tee se."
Isäntä otti vaatimattoman lamppunsa ja johti nuorukaiset viereiseen
huoneeseen, johon oli valmistettu kaksi vuodetta maissinoljille.
"Me olemme väsyneet ja tahdomme nukkua, aamun valjetessa ratsastamme
edelleen."
He ottivat pyssynsä, jotka kyläläisissä olivat herättäneet suurta
mielenkiintoa, ja poistuivat heille osoitettuun huoneeseen.
"Teillä on hyvät aseet", sanoi isäntä.
"Niin", vastasi Pablo, "ja me osaamme niitä käyttää".
"Nukkukaa rauhallisesti!"
"Buenas noches [= Hyvää yötä]."
Ukko poistui ja jätti nuorukaiset kahden.
Vähän ajan kuluttua Tenanga kuiskasi Pablon korvaan: "Minä olen
nähnyt neekerin jäljet ulkona."
"Oh -- täällä? Onko hän ollut mökissä?"
"Ainakin ihan läheisyydessä ja aivan äskettäin."
"Hyvä, se olisi jo alku. Meidän isäntämme tuntee siis rosvot."
"Luultavasti. Pidä ase aivan lähelläsi, me emme ole täällä turvassa."
"Mitä pelkäät?"
"Olen salaa tutkinut mökkiä, tuon maissiläjän alla vastapäätä sinua
on seinässä aukko."
"Luuletko, että kimppuumme aiotaan hyökätä?"
"Xinkat tuskin uskaltavat, he pelkäävät pyssyjämme. Mutta kuka
tietää, missä rosvot piilevät. Minua ei miellytä se, että neekeri,
Tamay-kavaltajan toveri, on liikkunut näillä mailla."
"Saamme siis nukkua vain toinen silmä ummessa."
"Nuku huoleti, herra. Minä heittäydyn tuolle maissiläjälle, joka
tukkii aukon; nukun kuin petoeläin, pienimmästäkin risahduksesta
herään heti."
"Eikö olisi parempi nukkua ulkona? Täällä ahtaassa huoneessa olemme
kuin satimessa, jos meitä ahdistetaan."
"Sinä puhut viisaasti, herra, tehkäämme niin."
He puhuivat hiljaa, kuiskaten toistensa korvaan, ja odottivat vähän
aikaa, kunnes viereisessä huoneessa makaavan intiaanin kuorsaus
ilmoitti hänen nukkuvan sikeästi.
Sitten Tenanga työnsi maissiläjän meluttomasti syrjään ja ryömi siten
paljastuneen ison aukon kautta ulos. Tuokion kuluttua hän palasi,
hiljainen sihinä ilmoitti hänen läsnä olonsa.
Pablo ojensi hänelle pyssyn ja viitat.
Hän kuunteli; intiaani nukkui yhä.
Sitten hänkin ryömi ulos.
"Eiköhän asetuta tallin viereen, siinä voimme vartioida hevosiamme."
"Oikein, herra."
Ilma oli täällä suojaisessa laaksossa lauhkea, tähdet levittivät
lempeätä valoaan. Nuorukaiset valitsivat itselleen tallin vieressä
paikan laakeripensaiden juurelta, jotka suojasivat heitä yökasteelta,
ja levittivät vaippansa maahan.
Pablo katseli ylös taivasta kohti ja ajatteli ihmeellisiä
kokemuksiaan viime viikkojen kuluessa; hän ajatteli myös herttaista
siskoaan, jonka hän toivoi voivansa pelastaa. Ja tähän iloiseen
ajatukseen hän nukkui.
Päivä oli jo valkenemassa, kun Tenangan käsi kosketti häntä herättäen
hänet. "Hiljaa! Kuuntele!"
Hän kuunteli. Matalaa puhetta kuului heidän korviinsa, ja heidän
etsivät katseensa huomasivat laakeripuun lomitse kaksi miestä, jotka
hitaasti lähenivät.
"Anna minulle muuli, Ixmal, minun täytyy päästä vuorille ennen
auringon nousua", sanottiin espanjankielellä.
"Se on mulatti [= valkoihoisen ja neekerin jälkeläinen]", kuiskasi
Tenanga Pablolle.
"Ajetaanko sinua takaa?"
"Kenraalin sotilaat ovat kintereilläni kuin verikoirat."
"Tulevatko he?"
"Minä eksytin heidät jäljiltäni, mutta hevoseni kaatui, ja pitkät
matkat olen saanut raahata satulaa mukanani."
"Mitä olet tehnyt, Tito?"
"Kyllä saat aikanasi tietää", sanoi mulatti jotenkin äänekkäästi.
"Hiljaa, minulla on vieraita talossa."
"Vieraita?"
"Niin, kaksi mayaa, joista toinen on ollakseen herra. He tulivat
vuoristotietä."
"Mayoja? Silloin he luultavasti ovat tuon Chamulpo-konnan urkkijoita.
Katkaise heiltä kurkku! -- Onko Tamay käynyt täällä?"
"Ei, mutta neekeri."
"Onko señoria täällä näkynyt?"
"Ei."
"Hänen varalleen jätämme sinulle viestin, hän tulee kyllä luoksesi.
Mutta ole varovainen, älä luota häneen."
"Minä en ilmoita mitään."
"Siitä ei sinulle olisikaan mitään hyötyä, sillä henkesi olisi
silloin mennyttä kalua, yhtä varmasti kuin aurinko nousee idästä."
Toinen hevosista hirnui.
"Mitä se on, onko sinulla hevosia?"
"Maya-miesten ratsut seisovat tallissa."
"Kelpaavatko ne mihinkään?"
"Puhdasrotuisia."
"Mainiota, hevonen on monta vertaa parempi kuin sinun muulisi. Pian
hevonen tänne."
"Entä mitä sanon heille aamulla?"
"Jos he vielä silloin elävät", vastasi mies käheästi nauraen, "sanot
heille, että se on varastettu yöllä. Avaa, on jo aika, tähdet alkavat
himmetä."
Pablo kohosi kyyrysiltään, otti pyssynsä ja sanoi: "Tule!" Sitten hän
astui esiin laakeripensaista ja viritti pyssyn hanan.
Mulatti ja intiaani hätkähtivät.
"_Diablo!_ Mitä se on?" sanoi mulatti.
"Mitä aiotte?" kuului Pablon uhkaava ääni.
Kun Pablo ja Tenanga lähenivät, koetti mulatti tarttua selässään
riippuvaan pyssyyn.
"Anna olla", huusi Pablo, "tai saat luodin otsaasi".
Mulatti totteli.
"Kuka te olette, mitä täältä etsitte?"
"Oi", riensi talon hämmästynyt isäntä puolustautumaan, "tämä señor
pyysi vain lainaksi muuliani".
"Ah, oletko sinäkin siinä? Minä jo luulin, että täällä oli veijareita
hevosvarkaissa."
Pablo läheni molempia viritetty pyssy yhä käsissään.
"Oh, señor on kunnon mies, hän haluaa ennen aamunkoittoa päästä
matkalle, ja minä lainaan hänelle mielelläni muulini."
"Sen parempi sekä sinulle että meille."
Mulatti, joka hatun reunan alta loi kiiluvat pedonsilmänsä molempiin
nuorukaisiin, kyyristyi kuin hyökkäykseen, mutta ei liikahtanut.
Xinka avasi tallin oven ja talutti ulos muulin, mulatti heitti heti
satulansa sen selkään, pani suitset suuhun ja nousi satulaan.
Pablo ja Tenanga sallivat rauhallisesti sen tapahtua.
Mies kuiskasi satulasta jotakin intiaanin korvaan ja ajoi sitten
täyttä laukkaa ulos pihasta kadoten pian yön hämärään.
"Mikä ajoi teidät ulos?" kysyi xinka levollisesti.
"Minä kuulin liikettä, olin kuulevinani ääniä ja pelkäsin hevostemme
puolesta."
"Ne ovat hyvässä turvassa, kuten näet, varkaita ei täällä ole."
Oli mahdotonta huomata, epäilikö intiaani heidän kuulleen hänen ja
mulatin välisen keskustelun. Pablo piti viisaampana olla olevinaan
mistään tietämättä.
"Olemme siis turhaan riistäytyneet unesta", sanoi hän. "Mutta koska
aamu jo on valkenemassa, emme enää viitsi lähteä makuulle. Toimita
tulta ja hanki meille aamiainen, sitten lähdemme matkaan."
"Tahtosi mukaan."
Sillä aikaa kun ukko meni sisään herättämään eukon, jolle hän
kuiskaten puheli, nouti Tenanga satulat ja suitset ja nosti
näppärästi maissinoljet takaisin paikoilleen.
Alkoi jo valjeta, ja jonkin minuutin kuluttua värehtivät ensimmäiset
päivänsäteet tummansinisellä taivaalla.
Mutta Tenanga ei huomannut luonnon ihanaa heräämistä, ei
kirjavahöyhenisten pikkulintujen suloista laulua; hän katseli vain
pohjoista kohti kukkulain yllä nähdäkseen vielä vilahduksenkin
mulatista, mutta turhaan. Sitten hän loi ikäänkuin ohimennen silmänsä
maahan ja painoi tarkoin mieleensä mulatin ja hänen muulinsa jäljet.
Pablo oli sillä aikaa käynyt tallissa, jossa hevoset olivat hyvissä
voimissa.
Intiaanieukko toi nuorukaisille, jotka olivat istuutuneet plataanin
varjoon, kahvia ja maissikakkuja.
"Sinä olet ollut ystävällinen meitä kohtaan, muoriseni, ota tämä
kiitokseksi", sanoi Pablo. Hän ojensi eukolle hopearahan, jonka tämä
ilosta säihkyvin silmin otti vastaan. Hänellä oli tuskin koskaan
ollut penniäkään omaa rahaa.
"Oi, sinä olet oikea aatelismies, poikani, minä kiitän sinua."
Pablo ja Tenanga söivät, sitten he satuloivat hevoset ja rupesivat
lähtemään.
Xinka sanoi: "Te saavutte suurelle maantielle nopeimmin, jos
ratsastatte suoraan itää kohti."
Sillä aikaa kun hän astui edellä neuvoakseen tietä, kuiskasi eukko,
joka yhä onnellisesti hymyillen katseli hopearahaansa, Pablolle:
"Varo noita vuoria tuolla", hän tarkoitti pohjoisvuoristoa, "siellä
on paljon pahoja ihmisiä".
Nuorukaiset heittivät pariskunnalle hyvästit ja ratsastivat
hiljakseen likaisen kylän lävitse, jonka asukkaista vain jokunen oli
hereillä. Ääneti he ratsastivat kultaisessa aamuruskossa edelleen,
kunnes tiheä chicazamoti- ja granaattimetsikkö peitti heidät
kyläläisten silmiltä, ja kaikki oli hiljaista heidän ympärillään.
Silloin Pablo pysähdytti ratsunsa.
"Mitä nyt tästä kaikesta arvelet, Tenanga?"
"Tamay, neekeri ja mulatti ovat nähtävästi tuon xinkan hyviä
ystäviä."'
"Siitä ei ole epäilystäkään. Olisiko hän mahdollisesti tietänyt
jotakin rosvojen ja Marian piilopaikasta?"
"En usko. Tamay on liian ovela ilmoittaakseen enempää, kuin on
välttämätöntä."
"Minä aioin juuri kysyä sitä eukolta, joka meitä varoitti, ja tarjota
hänelle rahaa."
"Olipa hyvä, ettet sitä tehnyt. Xinka pelkää rosvoja, ja he olisivat
pian saaneet tietää, että heitä etsitään. Ja se ei tietysti olisi
hyvä."
"Mutta mitä nyt teemme?"
"Ei olisi viisasta seurata mulatin jälkiä. Kylästä käsin meidät
huomattaisiin, ja sitäpaitsi katoavat jäljet kivisellä maaperällä.
Voisimmepa saada liian lämpimän vastaanoton perille päästyämme.
Olen varma siitä, että rosvot piilevät vuoristossa; heitä eukko
tietysti tarkoitti puhuessaan pahoista ihmisistä. Luultavasti
he ovat kätkeneet sinne donna Mariankin. Minä ehdottaisin, että
ratsastaisimme edemmäksi itää kohti voidaksemme sieltä huomaamatta
tunkeutua vuoristoon."
"Hyvä. Mitähän tuo keltainen veijari on tehnyt, koska sotamiehet
ajavat häntä takaa?"
"Varmaankin murhan."
"Siltä mies näyttikin. Minun teki mieli ampua hänet. Hänen puheensa
mukaan samoilee sekä hallituksen että kapinallisten joukkoja näillä
seuduin."
"Arvattavasti."
"Mitä arvelet siitä, jos tarjoaisimme rosvoille rahaa donna Marian
lunnaiksi? Mendez ei voi heille mitään antaa, ennenkuin hänen
isosetänsä kuolee. Conde ja don Antonio maksaisivat paljon donna
Marian puolesta, ja minä uhraan hänen tähtensä ilolla kaikki, mitä
omistan. Emmeköhän ratsasta takaisin ja lähetä xinkaa Tamayn luo
viemään ehdotustamme perille ja tarjoamaan hänelle paljon rahaa?"
"Herra", vastasi Tenanga vakavasti, "jos olisimme tekemisissä vain
mulatin ja neekerin kanssa, olisin samaa mieltä kuin sinä, sillä he
tekevät rahasta mitä tahansa. Mutta Tamay on eri rotua, ajattelee ja
tuntee toisin kuin mustaihoiset; rahalla emme hänen kanssaan pääse
mihinkään. Sinua hän vähimmin kaikista ihmisistä uskoo, sinua, jonka
hän on kavaltanut. Hän pelästyi kauheasti kuullessaan sinun vielä
olevan ihmisten ilmoilla ja mayojen tunnustama kuningas. Jos hän saa
sen liian aikaisin tietää, voisi epätoivo ja pelko kiihottaa hänet
kauheaan tekoon."