Ääneti ojensi Lerma onnettomuuden sanoman ystävälleen.
"Olitko mukana taistelussa, mies?" kysyi hän sotamieheltä.
"Palveluksessanne, teidän armonne."
"Mistä johtuu, että juoksitte pakoon noita kapinallisia lurjuksia?"
"Me emme juosseet pakoon, kenraali", vastasi sotamies tuimasti, "me
taistelimme uljaasti, kunnes kapinalliset saartoivat heidät kolmelta
puolelta. Silloin me hitaasti peräydyimme, ja eversti Minas lähetti
minut tuomaan sanaa teidän armollenne."
"Hyvä, poikani", sanoi kenraali suopeasti, "ota tämä kultaraha", hän
ojensi miehelle puolen unssinkolikon, jonka arpinen soturi myhäillen
pisti taskuunsa, "ja levähdä nyt, olet arvattavasti ratsastanut
kiivaasti".
"Tuhannet kiitokset, teidän armonne", vastasi mies ja poistui
huoneesta kunniaa tehden.
"Tuho lähenee", sanoi kenraali synkkänä. "Minas on rautainen soturi,
ja vaikeata on saada häntä perääntymään. Tule illalla taas luokseni,
Fernando, minä jakelen muutamia käskyjä ja lähden sitten presidentin
luo. Näkemiin, Fernando."
Señor Callegon lähdettyä astuivat huoneeseen päivystävät adjutantit,
joille kenraali antoi käskynsä. Nopeat lähetit lähtivät viemään niitä
määräpaikkoihinsa.