alaspäin — sinä vaihdat väriä aivan äkkiä. Katsohan kuningatartamme —
hän suuttui itselleen ja luuli voivansa tuhota verrattoman kauneutensa
heittämällä pois kaikki korunsa; mutta tuo kauneuden solvaus saikin
sen hohtelemaan kymmenen kertaa kirkkaampana, ja nyt hän on koruttoman
täydellisyytensä saavuttanut. Kuninkaastamme kerrotaan, että hän on
aivan viaton kauneuteen — senvuoksi hän rakastaa kaikkea moninaista
muotokauneutta, joka hohtelee kuin hänen rintansa koriste. Ja tämä
kauneus on tänään riisunut huntunsa ja ylpeyden ja turhamaisuuden
verhonsa! Mitä antaisinkaan, jos saisin kuulla sen ihmeellisen
soitannon, joka on tänään täyttänyt kuninkaani palatsin!
Surangama
Katsokaa, aurinko nousee!
XX
Pimeä kammio.
Sudaršana
Herra, älä anna minulle takaisin sitä kunniaa, jonka kerran minulta
otit! Minä olen palvelijatar sinun jalkojesi edessä — minä en etsi
mitään muuta etuoikeutta kuin saada sinua palvella.
Kuningas
Kykenetkö nyt minut sietämään?
Sudaršana
Kykenen, aivan varmaan. Sinun näkeminen sai minut peräytymään,
koska olin etsinyt sinua huvitarhasta ja kuningattaren-suojistani:
niissä näyttää sinun halvin palvelijasikin sinua kauniimmalta. Tuo
kaipauksen kuume on lähtenyt silmistäni ainiaaksi. Sinä et ole kaunis,
herrani — sinä olet kaikkia vertailuja korkeammalla!
Kuningas
Se, mikä on minuun verrattavissa, on sinussa itsessäsi.
Sudaršana
Jos on niin laita, niin silloin sekin on verratonta. Sinun rakkautesi
elää minussa — sinä kuvastut siinä rakkaudessa ja näet kasvosi
heijastuksen minussa; mikään ei ole minun, se on kaikki sinun,
oi herra!
Kuningas
Minä avaan tänään tämän pimeän kammion ovet — leikki loppuu tähän!
Tule, tule nyt kerallani, tule ulos — valoon!
Sudaršana
Salli minun ennen lähtöäni kumartaa pimeyden herrani jalkoihin,
säälimättömän, hirmuisen, verrattoman!
POSTITOIMISTO
HENKILÖT
Madhav.
Amal, hänen ottopoikansa.
Sudha, pieni kukkastyttö.
Tohtori.
Maitomies.
Vartija.
Taatto.
Kylänvanhin, pauhaaja.
Kuninkaan sanansaattaja.
Kuninkaan lääkäri.
Ensimmäinen näytös
Näyttämö: Madhavin talo.
Madhav. Lääkäri.
Madhav
Millaisessa tilassa olenkaan! Ennen hänen tuloansa ei haitannut
ollenkaan; minä tunsin itseni vapaaksi, vapaaksi. Mutta nyt, kun hän
on tullut, taivas tiesi mistä, minun sydäntäni täyttää hänen rakas
olemuksensa, ja minun kotini ei ole minulle enää koti, kun hän poistuu.
Luuletteko, tohtori, että hän —
Lääkäri
Jos hänen kohtaloonsa on kirjoitettu elämä, niin hän jää eloon pitkiksi
ajoiksi. Mutta lääkeopillisten kirjojen nojalla näyttää siltä —
Madhav
Suuri luoja, miltä näyttääkään?
Lääkäri
Kirjat sanovat: »Sappi tai halvaus, kylmänvihat tai luuvalo johtuvat
kaikki samoin —»
Madhav
Älkää huoliko minua kirjoillanne paiskia. Minä vain alan pelätä entistä
enemmän. Sanokaa, mitä voin tehdä.
Lääkäri (nuuskaten)
Potilasta tulee hoitaa mitä huolellisimmin.
Madhav
Niinpä kyllä; mutta sanokaa minulle, miten.
Lääkäri
Sanoinhan jo, ettei hän saa missään tapauksessa lähteä ulkosalle.
Madhav
Lapsirukka! Kovin vaikealta tuntuu, kun on suljettava hänet huoneeseen
koko pitkäksi päiväksi.
Lääkäri
Eipä ole teillä muutakaan neuvoa. Syysaurinko ja sumu ovat molemmat
erittäin vaaralliset pikku miehelle — sillä kirjoissa sanotaan:
»Hinku, pyörrytys tai ihottuma, keltatauti tai lyijynväri silmissä —»
Madhav
Jättäkää kirjat, olkaa hyvä. Niinpä täytyy pitää poikarukka huoneessa.
Eikö ole mitään muuta keinoa?
Lääkäri
Ei mitään; sillä »Tuulessa ja päivänpaisteessa —»
Madhav
Mitäpä minua nyt auttavat tietonne siitä ja tästä? Miksi ette sivuuta
niitä ja käy suoraan asiaan? Mitä siis onkaan tehtävä? Teidän hoitonne
on kovin, kovin ankara poikaparalle, ja hän kestää aivan tyynesti
kipunsa ja sairautensa. Sydäntäni viiltää, kun näen hänen värjyvän
teidän lääkettänne nauttiessaan.
Lääkäri
Mitä enemmän hän värähtelee, sitä varmempi on vaikutus. Senpävuoksi
huomauttaakin viisas Tšjabana: »Lääkkeistä ja hyvistä neuvoista ovat
parhaat ne, jotka huonoimmilta maistuvat.» Niinpä niin! Täytyy tästä jo
lähteä. (Poistuu.)
Madhav
Kirottu juttu, tuossa saapuu taatto.
Taatto
Älähän huoli, en minä sinua pure.
Madhav
Etpä suinkaan, mutta olet paholainen, joka saa lasten päät pyörälle.
Taatto
Mutta ethän sinä ole lapsi eikä ole sinulla lapsia kotonasi; mikä sinua
vaivaakaan?
Madhav
On kyllä, minä olen tuonut lapsen luokseni.
Taatto
Tosiaanko? Kuinka niin?
Madhav
Muistathan, kuinka vaimoni hartaasti toivoi itselleen ottolasta?
Taatto
Muistan, mutta sehän on vanha juttu; se ajatus ei sinua miellyttänyt.
Madhav
Tiedäthän, veikkoseni, kuinka vaikeata on kaiken aikaa ollut rahojen
kerääminen. Ja sitten pitäisi jonkun vieraan lapsen tulla tuhlaamaan
vaivalloisesti ansaittuja varoja. — Minä vihasin sitä ajatusta. Mutta
tämä poika on omituisesti tullut lähelle sydäntäni —
Taatto
Vai siinä vika! Ja sinun rahasi kuluu hänen tähtensä ja on ylen
onnellinen saadessaan jotenkin kulua.
Madhav
Aikaisemmin ansaitseminen oli minussa eräänlainen intohimo; minä en
voinut olla tekemättä työtä saadakseni rahoja. Nyt minä ansaitsen rahaa
ja kun tiedän, että kaikki tapahtuu rakkaan lapsen tähden, niin se on
minulle sula ilo.
Taatto
Hyvä niin. Mistä hänet löysit?
Madhav
Hänen isänsä oli kotoisin samasta kylästä kuin vaimoni. Äitinsä hän
on menettänyt jo varhaisimmassa lapsuudessaan, ja taanoin on häneltä
kuollut isäkin.
Taatto
Poika rukka; sitä enemmän hän kaipaa minua.
Madhav
Tohtori sanoo, että hänen pienen ruumiinsa kaikki elimet sotivat
toisiansa vastaan, ja hänen eloonjäämisestään ei ole suuriakaan
toiveita. On yksi ainoa pelastuskeino: varjella häntä syystuulelta
ja auringolta. Mutta sinä olet oikea peikko! Onpa sekin huvi sinun
iälläsi: houkutella lapsia ulkosalle!
Taatto
Jumala minua varjelkoon! Olenko tosiaankin jo yhtä vaarallinen kuin
syystuuli ja aurinko, mitä ihmettä! Mutta kuulehan, ystäväiseni,
osaan minä hieman toisenlaistakin huvia: pitää heitä neljän seinän
sisäpuolella. Kun saan päivätyöni päätökseen, tulen solmimaan
ystävyysliittoa lapsesi kanssa. (Poistuu.)
Amal tulee.
Amal
Setä, kuulehan setä!
Madhav
Kas! Sinäkö siinä, Amal?
Amal
Enkö saa lähteä minnekään pihamaalta?
Madhav
Et, poikaseni, et.
Amal
Mutta katsohan, tuolla, missä täti rouhentaa herneitä, istuu orava,
häntä pystyssä. Se poimii pienillä käpälillänsä herneen murusia ja
pureskelee niitä. Enkö saa juosta sinne?
Madhav
Et, kultaseni, et.
Amal
Kunpa olisin orava — se olisi hupaista! Kuulehan, setä, minkätähden et
päästä minua?
Madhav
Tohtori sanoo olevan sinulle vahingoksi, jos olet ulkona.
Amal
Kuinka tohtori voi sen tietää?
Madhav
Mitä sanotkaan! Eikö sitä tietäisi tohtori, joka lukee suuria
kirjojansa!
Amal
Saako hän kirjoistansa tietää kaikki?
Madhav
Tietysti, kuinkas muuten!
Amal (huoaten)
Ah, minä olen kovin tuhma! Enhän minä osaa lukea kirjoja.
Madhav
Ajattelehan: oikein, oikein oppineet henkilöt ovat samassa asemassa
kuin sinä; he eivät käy koskaan ulkosalla.
Amal
Eivätkö tosiaankaan?
Madhav
Kuinkapa voisivatkaan? He ahertavat alinomaa kirjojensa ääressä
näkemättä ja kuulematta mitään muuta. Kuulehan, poikaseni, kun kasvat
suuremmaksi, niin sinustakin tulee oppinut; ja sitten sinä istut kotona
ja luet isoja kirjoja, ja ihmiset puhuvat sinusta, sanovat: »Hän on
ihmeellinen mies.»
Amal
Ei, ei setä; minä pyydän pyytämällä — en tahdo tulla oppineeksi, en
halua.
Madhav
Lapsi kulta; minä olisin autettu, jos olisin saanut oppia.
Amal
Ei, minä lähtisin mieluummin katselemaan kaikkea, mitä on olemassa.
Madhav
Jopa jotakin! Katselemaan! Mitä aiot katsella, mitä erinomaista onkaan
katseltavaa?
Amal
Katsohan tuota kaukaista vuorta, joka näkyy ikkunaamme — minun tekee
usein mieli lähteä noiden vuorten taakse ja sitten suoraan eteenpäin.
Madhav
Voi sinua, varpusta! Ikäänkuin ei olisi muuta tekemistä kuin nousta
tuon vuoren huipulle ja siitä eteenpäin! Mitä ihmettä! Älä juttele
joutavia, poikaseni. Kuulehan, kun tuo vuori kerran seisoo paikallaan
jäykkänä kuin muuri, niin se merkitsee, ettet voi päästä sen yli. Eihän
muuten olisi maksanut vaivaa kerätä yhteen kasaan niin paljon suuria
lohkareita ja tehdä niistä niin isoa asiaa, eipä suinkaan!
Amal
Kuulehan, setä, luuletko, että sen tarkoituksena on estää meitä
pääsemästä kauemmaksi? Minusta näyttää siltä, että maa, joka ei osaa
puhua, kohottaa kätensä taivasta kohti ja viittaa. Ja ne, jotka asuvat
kaukana ja istuvat yksin ikkunan ääressä, voivat nähdä annetun merkin.
Mutta oppineet henkilöt taitavat —
Madhav
Heillä ei ole aikaa sellaiseen joutavaan. He eivät ole niin hupsuja
kuin sinä.
Amal
Kuulehan, minä tapasin eilen erään ihan yhtä hupsun kuin minä.
Madhav
Siunatkoon, tosiaanko, kerrohan!
Amal
Hänellä oli olalla bambusauva, jonka päässä kiikkui pieni nyytti,
vasemmassa kädessä oli messinkipata ja jalassa kuluneet kengät;
hän kulki tuon vainion halki suoraan kohti noita vuoria. Minä huusin
hänelle ja kysyin: »Minne menet?» Hän vastasi: »En tiedä, jonnekin!»
Minä kysyin jälleen: »Minkätähden menet?» Hän vastasi: »Menen etsimään
työtä». Sanohan, setä, onko sinunkin etsittävä työtä?
Madhav
Tietysti. Paljon on maailmassa työnetsijöitä.
Amal
Sepä somaa! Minä lähden kulkemaan samoinkuin he löytääkseni jotakin
toimitettavaa.
Madhav
Entäpä jos etsit etkä löydä. Siinä tapauksessa —
Amal
Eikö se olisi hauskaa? Siinä tapauksessa minä lähtisin kauemmas!
Minä katselin, kuinka tuo mies asteli hitaasti tietänsä rikkinäisin
jalkinein. Kun hän sitten oli ehtinyt siihen kohtaan, missä vesi virtaa
viikunapuun alitse, hän pysähtyi ja pesi jalkansa virrassa. Sitten hän
otti nyytistään hieman hernejauhoja, kostutti niitä vedellä ja alkoi
aterioida. Sitten hän jälleen sulki nyyttinsä ja heitti sen olalleen,
kääri vaatteensa polvea ylemmäksi ja kahlasi virran poikki. Minä olen
pyytänyt tädiltä lupaa mennäkseni virralle syömään hernejauhojani aivan
samoin kuin hän.
Madhav
Mitä tätisi asiasta arveli?
Amal
Täti sanoi: »Kunhan tulet terveeksi, vien sinut sinne mukanani?»
Sanohan, setä, milloin minä tulen terveeksi.
Madhav
Aivan pian, poikaseni.
Amal
Ihanko totta; mutta minäpä lähden heti paikalla, kunhan olen jälleen
terve.
Madhav
Minne lähdetkään?
Amal
Oh, minä kuljen kulkemistani, monien virtojen poikki ja vedessä
kahlaten. Kaikki nukkuvat suljettujen oviensa takana päivän helteessä,
mutta minä taivallan yhä eteenpäin etsimään työtä kaukaa, kaukaa.
Madhav
Minä ymmärrän! Luulenpa olevan parasta, että tulet sitä ennen
terveeksi, sitten —
Amal
Mutta ethän vaadi, että minun pitää tulla oppineeksi, ethän, setä?
Madhav
Miksi tahtoisitkaan mieluummin tulla?
Amal
Nyt en osaa ajatella mitään, mutta sanon sinulle tuonnempana.
Madhav
Hyvä. Mutta muista, ettet saa enää huudella vieraille tai jutella
heidän kanssaan.
Amal
Minä juttelen kovin mielelläni vieraiden kanssa!
Madhav
Mitäpä, jos olisivat varastaneet sinut?
Amal
Sehän olisi ollut mainiota! Mutta minua ei kukaan vie. Kaikki tahtovat
minun jäävän tänne.
Madhav
Minun täytyy lähteä työhöni — mutta ethän lähde ulos, kultaseni, ethän?
Amal
En, en lähde. Mutta saanhan jäädä tähän huoneeseen tien puolelle.
Madhav poistuu.
Maitomies
Piimää, piimää, hyvää hienoa piimää.
Amal
Piimänmyyjä, kuulehan, piimänmyyjä!
Maitomies
Miksi minua huudat? Ostatko piimää?
Amal
Kuinkapa ostaisin? Minulla ei ole rahaa.
Maitomies
Siinäpä poika! Miksi sitten huudat? Uh, millaista ajan tuhlausta!
Amal
Lähtisin mielelläni mukaasi, jos saisin.
Maitomies
Minun mukaani?
Amal
Niin; minusta tuntuu, kuin alkaisin potea koti-ikävää, kun kuulen
äänesi kaukaa tieltä.
Maitomies (laskien alas olkasalkonsa)
Mitä sinä täällä aina askarteletkaan, poikaseni?
Amal
Tohtori sanoo, etten saa lähteä ulos, ja minä istun tässä koko pitkän
päivän.
Maitomies
Poika parka, mikä sinua vaivaa?
Amal
En tiedä. Näetkös, minä en ole oppinut, ja senvuoksi en tiedä, mikä
minua vaivaa. Sanohan, maitomies mistä sinä tulet?
Maitomies
Kylästämme.
Amal
Kylästänne. Onko se hyvinkin kaukana?
Maitomies
Meidän kylämme sijaitsee Šamli-virran rannalla Pantšmura-vuorten
juurella.
Amal
Pantšmura-vuorten! Šamli-virran! Miten lieneekään. Minä kenties olen
nähnyt kylänne. En kumminkaan ymmärrä, milloin!
Maitomies
Oletko sen nähnyt? Oletko ollut noiden vuorten juurella?
Amal
En milloinkaan. Mutta minusta tuntuu, kuin muistaisin ne nähneeni.
Kylänne on muutamien ikivanhojen suurten puiden varjossa, ja sen ohi
kulkee punahiekkainen tie — eikö niin?
Maitomies
Aivan niin, poikaseni.
Amal
Ja vuoren rinteellä käy karja laitumella.
Maitomies
Ihmeellistä! Kylämme karja käy laitumella. Niin, epäilemättä!
Amal
Ja punahamosiin puetut naiset täyttävät virran rannassa ruukkujansa ja
kantavat ne kotiin päälaellansa.
Maitomies
Oikeassa olet. Karjakylämme naiset käyvät virralla vettä noutamassa;
mutta eipä ole jokaisella punahamosta yllensä pukea. Sinä, poikaseni,
olet varmaan siellä joskus käynyt.
Amal
Totta puhuen, maitomies, en ole ollut siellä milloinkaan. Mutta kun
tohtori päästää minut ulos, niin sinun pitää viedä minut heti mukanasi
kyläänne.
Maitomies
Sen teen mielelläni, poikaseni.
Amal
Ja opetathan minut huutaen tarjoamaan piimää myytäväksi, käyttämään
olkasalkoa tavallasi ja kulkemaan tuon pitkän, pitkän tien?
Maitomies
Miksi niin, poikaseni? Ethän sinä rupea piimää myymään? Sinähän luet
suuria kirjoja tullaksesi oppineeksi.
Amal
En, minä en suinkaan tahdo tulla oppineeks — minä tahdon olla
sinunlaisesi, tahdon kuljettaa piimää punahiekkaisen tien varrella
vanhan viikunapuun varjossa sijaitsevasta kylästä ja tarjota sitä
kaupaksi kaikilla ovilla. Kuinka mainiosti sinä huudatkaan — »Piimää,
piimää, oivallista piimää!» Opeta minulle se sävel, opetathan?
Maitomies
Minäkö sinulle opettamaan sellaista, poikaseni; mitä ajatteletkaan!
Amal
Opeta se, ole hyvä. Minä kuuntelen sitä kovin mielelläni. En osaa
sinulle kertoa, kuinka omituiselta tuntuu mielessäni, kun kuulen
äänesi tuolta tienkäänteestä, tuon lehtokujan takaa! Tiedätkö, minusta
tuntuu samanlaiselta kuin kuullessani poutahaukan huudon taivaan
pyörryttävästä korkeudesta.
Maitomies
Haluatko hieman piimää, poikaseni? Kas tässä!
Amal
Minulla ei ole rahaa.
Maitomies
Ei, ei, ei, mitä joutavia rahasta juttelet? Sinä ilahdutat minua, jos
otat minulta hieman piimää.
Amal
Sanohan, olenko viivyttänyt sinua liian kauan?
Maitomies
Et ollenkaan; minä en ole mitään menettänyt. Sinä olet opettanut
minulle, kuinka voi olla onnellinen piimänmyyjänä. (Poistuu.)
Amal (laulunsekaisin äänin)
Piimää, piimää, oivallista piimää — karjakylästä — Pantšmura-vuorten
tienoilta Šamli-virran rannalta. Piimää, hyvää piimää; varhain aamulla
naiset ajavat lehmänsä riviin puiden alle ja lypsävät ne, ja illalla he
toimittavat maidon happanemaan. Piimää, hyvää piimää. Hei, tuollahan
kulkee vartijamies kulkuansa. Kuule, vartijamies, tule hieman
juttelemaan kanssani.
Vartija
Mikä melu sieltä nousee? Etkö pelkää minunlaistani miestä?
Amal
En; miksi pelkäisinkään?
Vartija
Entäpä jos vien sinut mukanani?
Amal
Minne sinä minut viet? Hyvinkö kauaskin, ihan, vuorten tuolle puolen?
Vartija
Mitäpä, jos vien sinut suoraa päätä kuninkaan luo?
Amal
Kuninkaan luo? Vie, viethän? Mutta tohtori ei päästä minua ulos. Kukaan
ei voi minua milloinkaan ottaa mukaansa. Minun täytyy jäädä tänne koko
pitkäksi päiväksi.
Vartija
Tohtori ei sinua päästä, veikkonen! Jopa huomaan! Kasvosi ovat
kalpeat ja silmien alla on tummat täplät. Laihoista kätösistäsi
pyrkivät suonet ulos urkenemaan.
Amal
Etkö lyö rumpuasi, vartija?
Vartija
Ei ole vielä tullut se aika.
Amal
Merkillistä! Toiset sanovat, ettei aika ole vielä ehtinyt, ja toiset
sanovat, että aika on jo ohi! Mutta sinun aikasi varmaan tulee heti,
kunhan vain lyöt rumpuasi!
Vartija
Se ei käy päinsä; minä lyön rumpua vain silloin, kun on se aika.
Amal
Niin, minä kuuntelen mielelläni sinun malmirumpuasi. Kun on keskipäivä
ja ateria on nautittu ja täti uinahtaa lukiessaan Ramajanaa ja pihalla
seinän varjossa nukkuu koiramme, kuono hännän kiemurassa, silloin sinun
rumpusi alkaa kumista: »Pum, pum, pum!» Sanohan minulle, miksi rumpusi
kumisee!
Vartija
Minun rumpuni kumisee kertoakseen ihmisille, ettei aika odota ketään,
vaan kiitää yhä eteenpäin.
Amal
Minne se kiitää? Mihin maahan?
Vartija
Sitä ei tiedä kukaan.
Amal
Niinpä ei arvatenkaan kukaan ole siellä käynyt! Ah, minä tahtoisin
lentää ajan keralla siihen maahan, josta ei kukaan mitään tiedä.
Vartija
Me joudumme kerran sinne lähtemään jokainen, poikaseni.
Amal
Minäkin?
Vartija
Niin, sinäkin!
Amal
Mutta tohtori ei päästä minua ulos.
Vartija
Voipa sattua, että jonakin kauniina päivänä tohtori itse tarttuu
käteesi ja ohjaa sinut sinne.
Amal
Sitä hän ei tee, sinä et häntä tunne. Hän vain salpaa minut sisään.
Vartija
Tulee eräs, joka on häntä mahtavampi, meidät vapauttamaan.
Amal
Milloin tuleekaan se suuri tohtori minun luokseni? Minä en voi enää
täällä värjötellä.
Vartija
Älä huoli puhua niin, poikaseni.
Amal
Ei. Minä olen tässä, mihin ovat minut jättäneet — en hievahdakaan
paikaltani. Mutta kun sitten rumpusi alkaa soida, pum, pum, pum, niin
se koskee sydämeeni. Kuulehan, vartija!
Vartija
Mitä, poikaseni?
Amal
Sanohan, mitä tapahtuu tuossa isossa talossa toisella puolella, missä
liehuu korkea lippu ja ihmisiä aina kulkee sisään ja ulos?
Vartija
Mitäkö siellä tapahtuu? Sehän on uusi postitoimistomme.
Amal
Postitoimisto! Kenen?
Vartija
Kenen? Tietenkin kuninkaan!
Amal
Tuleeko kuninkaalta kirjeitä tänne hänen toimistoonsa?
Vartija
Epäilemättä. Jonakin kauniina päivänä voi saapua kirje sinulle.
Amal
Minulle kirje? Mutta minähän olen vain pieni poika.
Vartija
Kuningas lähettää pienen pieniä kirjeitä pienille pojille.
Amal
Sepä mainiota! Milloin saan kirjeeni? Kuinka tiedät, että hän minulle
kirjoittaa?
Vartija
Miksi hän muuten sijoittaisi postitoimistonsa avoimen ikkunasi eteen ja
antaisi kultaisen lipun liehua ilmoilla?
Amal
Mutta kuka tuo minulle kuninkaan-kirjeeni, kun se saapuu?
Vartija
Kuninkaalla on monta postinkuljettajaa. Etkö näe heidän liikkuvan,
rinnassaan pyöreät, kullatut laatat?
Amal
Minne he menevätkään?
Vartija
Ovelta ovelle, koko maassa.
Amal
Minä rupean kuninkaan postinkuljettajaksi, kun ehdin kasvaa suuremmaksi.
Vartija
Hahhah! Postinkuljettajaksi, tosiaankin. Kuljettamaan kirjeitä sateella
ja poudalla, rikkaille ja köyhille, talosta taloon — onpa se tosiaankin
aimo työ!
Amal
Se miellyttäisi minua kaikkein eniten. Minkätähden sinä hymyilet?
Niinpä kyllä, sinun työsi on sekin tärkeä. Kun on keskipäivän helteinen
hetki ja kaikkialla vallitsee hiljaisuus, niin sinun rumpusi soi, pum,
pum, pum — ja toisinaan, kun yht'äkkiä yöllä herään ja lamppumme on
palanut kuiviin, kuulen pimeydestä rumpusi hiljaisen kumun, pum, pum,
pum!
Vartija
Tuolla tulee kylänvanhin! Minun täytyy lähteä. Jos hän tapaa minut
jaarittelemassa, niin syntyy aika hälinä.
Amal
Kylänvanhin? Missä hän on?
Vartija
Tuolla maantiellä; näethän tuon ison palmunlehtivarjon, joka tulee
keikkuen tänne päin? Se on hän!
Amal
Kuningas on varmaan määrännyt hänet tänne kylänvanhimmaksi?
Vartija
Hänet määrännyt? Eipä suinkaan! Sellaista suurisuista pöyhkeilijää! Hän
osaa tehdä itsensä epämieluisaksi niin monin tavoin, että kaikki häntä
pelkäävät. Hänenlaisensa tuottavat ihmisille mielipahaa ihan huvikseen.
Minun täytyy nyt lähteä! Ei ole lupa jättää työtä odottamaan,
tiedäthän! Aamulla varhain pistäydyn jälleen luonasi ja kerron sinulle
uutisia kaupungista.
Poistuu.
Amal
Olisipa mainiota, jos saisi joka päivä kuninkaalta kirjeen. Minä luen
ne tässä ikkunan ääressä. Mutta ah, enhän minä osaa lukea kirjoitettua.
Kuka ne minulle lukeekaan? Täti lukee Ramajanaa; ehkäpä hän tuntee
kuninkaan käsialan. Ellei kukaan niitä minulle lue, niin minun
täytyy ne huolellisesti säilyttää ja lukea sitten, kun olen kasvanut
isoksi. Mutta jospa postinkuljettaja ei minua löydä? Kylänvanhin,
kylänvanhin, saanko jutella kanssasi hetkisen?
Kylänvanhin
Kuka siellä kirkuu ja häiritsee minua tietä kulkiessani? Vai niin,
sinäkö, heittiö?
Amal
Sinäkö olet kylänvanhin? Kaikki tottelevat sinua.
Kylänvanhin (ilahtuneena)
Epäilemättä, kuinkapa muutenkaan! On paha pakko!
Amal
Tottelevatko kuninkaan postinkuljettajatkin sinua?
Kylänvanhin Täytyy totella. Tuhat tulimmaista, haluaisinpa nähdä —
Amal
Tahdotko sanoa postinkuljettajalle, että Amal istuu tässä ikkunan luona?
Kylänvanhin
Mitä hyötyä olisi siitä sanomisesta?
Amal
Siltä varalta, että minulle tulisi kirje.
Kylänvanhin
Sinulle kirje! Kukapa erehtyisi sinulle kirjoittamaan?
Amal
Jos sattuisi kuningas kirjoittamaan.
Kylänvanhin
Hahhah! Oletpa sinä merkillinen pieni veijari! Hahhah! Niinpä kyllä,
kuningas; olethan sinä hänen hyvä ystävänsä, vai kuinka? Ette ole
tavanneet toisianne pitkiin aikoihin, ja kuningas kaipaa sinua ihan
armottomasti, epäilemättä. Odotahan huomiseen asti, niin kirje varmaan
tulee.
Amal
Kuulehan, kylänvanhin, minkätähden sinä puhut minulle tuolla tavalla?
Oletko vihainen?
Kylänvanhin
Totisesti! Vihainen, kuinkapa muuten! Sinä kirjoitat kuninkaalle!
Madhav on viime aikoina paisunut hiton lailla. Hän on kerännyt
kiliseviä kirstunsa pohjalle, ja nytpä vain kuninkaat ja padisahit
keskustelevat hänen väkensä kanssa. Kunhan saan hänet käsiini, niin
kyllä häntä tanssitan. Kuulehan, sinä — sinä siepposissi! Minä toimitan
kuninkaan kirjeen perille — ihan varmasti!
Amal
Ei, ei, älä huoli vaivata itseäsi senvuoksi.
Kylänvanhin
Miksi en sitä tekisi? Minä kerron sinusta kuninkaalle, ja hän ei
liikoja siekaile. Joku hänen palvelijoistansa tulee aivan kohta sinua
tapaamaan. Madhavin hävyttömyys on kerrassaan hämmästyttävä. Kun
kuningas saa tämän kuulla, niin kyllä miehen mielettömyys vähenee.
Amal
Kuka oletkaan sinä, joka siellä astelet? Kuinka somasti nilkkatiukusi
helisevät! Pysähdy hetkiseksi, pysähdythän?
Eräs tyttö tulee.
Tyttö
Minulla ei ole aikaa tuokionkaan vertaa; on jo kylmä!
Amal
Huomaan kyllä, ettet halua viipyä, ja vastahakoisesti minäkin tänne
jään.
Tyttö
Kun sinua katselen, ajattelen myöhäistä aamun tähteä! Mikä sinua vaivaa?
Amal
En tiedä; tohtori ei päästä minua ulos.
Tyttö
Sepä ikävää! Älä suinkaan lähde ulos, jos niin on laita! Tottele
tohtoria. Ovat sinulle vihaiset, jos olet pahankurinen. Alinomainen
ikkunasta kurkisteleminen ja ohikulkioiden katseleminen sinua tietenkin
väsyttää. Annahan kun suljen ikkunasi vähäksi aikaa.
Amal
Älä huoli sulkea; vain tämä ikkuna on auki! Kaikki muut ovat suljetut.
Mutta kerrohan minulle, kuka olet. Enpä taida sinua tuntea.
Tyttö
Minä olen Sudha.
Amal
Mikä Sudha?
Sudha
Etkö tiedä? Kukkakauppiaan tytär.
Amal
Entä mitä sinä teet?
Sudha
Minä kerään kukkia vasuuni.
Amal
Ah, kukkia keräät! Senpätähden jalkasi näyttävätkin niin iloisilta ja
nilkkatiukusi soivat niin hilpeästi sinun astellessasi. Kunpa pääsisin
minäkin ulos. Minä noutaisin sinulle muutamia kukkia kaikkein ylimmistä
oksista, niin korkealta, ettei niitä voi nähdä.
Sudha
Tosiaanko? Tiedätkö sinä kukista niin paljon kuin minä?
Amal
Tiedän kyllä, ihan yhtä paljon. Minä tiedän sitäpaitsi kaikki, mitä
satu kertoo Tšampasta ja hänen seitsemästä veljestään. Kunhan vain
minut päästäisivät, niin lähtisin heti aarniometsään, missä et enää
osaisi minnekään kulkea. Ja siinä, missä hunajaa imevä kolibri keinuu
hennoimman oksan latvassa, minä muutun kukkivaksi tšampaksi. Tahdotko
sinä olla sisareni Parul?
Sudha
Oletpa typerä! Kuinka voisinkaan olla sisaresi Parul, kun olen
Sudha ja äitini on Sasi, joka myy kukkia? Minun täytyy punoa monta
kukkaköynnöstä joka päivä. Olisipa hupaista, jos saisin oleilla
joutilaana niinkuin sinä!
Amal
Mitä sitten tekisit koko päivän?
Sudha
Minä viettäisin juhlahetkiä Benain, morsian-nuken, ja pikku mirrini
Menin keralla, ja — mutta minun täytyy tosiaankin pitää kiirettä, koska
en muuten löydä ainoatakaan kukkaa.
Amal
Jää sentään vielä hetkiseksi; minä olen kovin iloinen.
Sudha