paikallasi; kun palaan kotiin kukkineni, niin poikkean juttelemassa
kanssasi.
Amal
Annatko minulle kukan?
Sudha
En, kuinkapa voisinkaan? Se on rahalla ostettava.
Amal
Minä maksan sen, kun ehdin suuremmaksi — ennenkuin lähden tuon virran
toiselle puolen etsimään työtä.
Sudha
Olkoonpa menneeksi.
Amal
Tuletko takaisin, kun olet kerännyt kukkasi?
Sudha
Tulen.
Amal
Tuletko ihan varmasti?
Sudha
Tulen, tulen.
Amal
Ethän unohda minua? Minä olen Amal, muista se.
Sudha
Minä en sinua unohda, saat nähdä. (Poistuu.)
Joukko poikia saapuu.
Amal
Sanokaa, veikot, minne olette kaikki menossa? Pysähtykää hetkiseksi
luokseni!
Eräs poika
Me menemme leikkimään.
Amal
Mitä te leikitte, veikkoset?
Poika
Me leikimme kyntömiehiä.
Eräs toinen poika (keppiä näyttäen)
Tässä on meidän auramme.
Kolmas poika
Me kaksi olemme härkäparina.
Amal
Aiotteko leikkiä koko päivän?
Poika
Aiomme, koko päivän.
Amal
Ja palaatte kotiin illalla virran vieritse johtavaa tietä?
Poika
Palaamme.
Amal
Kuljetteko kotimatkallanne talomme ohi?
Poika
Tule kerallamme leikkimään, tulethan?
Amal
Tohtori ei päästä minua ulos.
Poika
Tohtori! Välitätkö tosiaankin siitä, mitä tohtori sanoo? Me tästä
lähdemme, on kohta myöhä.
Amal
Älkää menkö. Leikkikää kadulla minun ikkunani läheisyydessä, jotta
teidät näen.
Poika
Mitä me tässä voimme leikkiä?
Amal
Minä annan teille kaikki leluni, jotka tuossa lepäävät. Tässä ne ovat,
ottakaa ne. Minä en voi leikkiä yksinäni. Ne vain likaantuvat, ja
minulla ei ole niistä mitään hyötyä.
Pojat
Sepä oivallista! Mainioita leluja! Katsokaahan, tuossa on laiva. Tuossa
on vanha Džatai-muori. Eikö olekin tuo uljas sotilas? Annatko tosiaankin
ne kaikki meille? Eikö käy sääliksesi?
Amal
Ei ollenkaan;- pitäkää hyvänänne.
Poika
Etkö tahdo niitä takaisin?
Amal
En, minä en niitä tarvitse.
Poika
Sanohan, eikö sinua siitä toruta?
Amal
Minua ei toru kukaan. Mutta ettekö leiki niillä hetken aikaa ovemme
edustalla joka aamu? Minä toimitan teille uusia, kun nämä käyvät
vanhoiksi.
Poika
Sen teemme. Kuulkaahan, asettakaa nämä sotamiehet riviin. Leikitään
sotaa; mistä saamme kiväärin? Kas tässä on kappale ruokoa; se kelpaa
hyvin siihen virkaan. Mutta sinähän olet jo nukahtamaisillasi.
Amal
Pelkäänpä olevani uninen. En tiedä, mistä johtuu, että toisinaan niin
käy. Minä olen istunut jo kauan ja olen väsynyt; selkääni pakottaa.
Poika
Eihän ole vielä kunnolla keskipäiväkään. Mistä johtuu, että olet
uninen? Kuulehan! Malmirumpu ilmoittaa ensimmäisen vartiovuoron
päättymistä.
Amal
Niin, pum, pum, pum, se soittaa minua uneen.
Poika
Meidän on varmaan paras lähteä. Me tulemme jälleen huomenna aamulla.
Amal
Tekee mieleni kysyä teiltä jotakin, ennenkuin lähdette. Te olette aina
ulkona — tunnetteko kuninkaan postinkuljettajia?
Pojat
Tunnemme, hyvinkin.
Amal
Mitä he ovat miehiänsä? Sanokaa minulle heidän nimensä.
Poika
Erään nimi on Badal.
Toinen poika
Eräs toinen on Sarat.
Kolmas poika
Heitä on paljonkin.
Amal
Luuletteko, että he minut tuntevat, jos tulee minulle kirje?
Poika
Aivan varmaan he sinut löytävät, jos nimesi on kirjeenkuoressa.
Amal
Ettekö tuo huomenna, kun tulette jälleen luokseni, erästä mukananne,
jotta hän oppii minut tuntemaan?
Poika
Tuomme, jos haluat.
Toinen näytös
Amal vuoteessa.
Amal
Enkö saa tänään siirtyä ikkunan luo, setä? Moittiikohan tohtori
sitäkin?
Madhav
Rakas poikaseni, näethän, että tilasi on huonontunut, kun olet päivän
toisensa jälkeen ikkunassa kyyhöttänyt.
Amal
Eipä suinkaan; minä en tiedä käyneeni siitä sairaammaksi, tunnen oloni
siinä aina hyväksi.
Madhav
Ei, se ei ole sinulle hyväksi; sinä kyyhötät siinä ja solmit
ystävyysliittoja kaikkien lähiseudulla asuvien vanhojen ja nuorten
kanssa. Onhan tuossa kuin markkinat minun räystääni alla — sellaista
rasitusta ei ihminen kestä. Ovathan kasvosi ihan kalpeat.
Amal
Setä, minä pelkään, että fakiiri kulkee ohi huomaamatta minua ikkunassa.
Madhav
Mikä ihme se on, sinun fakiirisi?
Amal
Hän tulee juttelemaan minun kanssani niistä monista maista, joissa hän
on käynyt. Minä kuuntelen häntä mielelläni.
Madhav
Kuinka se on mahdollista? Minä en tunne ketään fakiiria.
Amal
Hän tulee suunnilleen näihin aikoihin. Minä pyydän sinua, pyydän ja
rukoilen: salli hänen tulla hetkiseksi tänne juttelemaan kanssani.
Tulee taatto fakiiriksi puettuna.
Amal
Siinähän sinä olet. Tule tänne, fakiiri, vuoteeni luo.
Taatto (silmää iskien)
Minä olen fakiiri.
Madhav
Vaikeampi olisi minun sanoa, mikä sinä et ole.
Amal
Missä olet ollut tällä kertaa, fakiiri?
Fakiiri
Papukaijojen saarella. Olen vasta sieltä palannut.
Madhav
Papukaijojen saarella!
Fakiiri
Onko se kovin ihmeellistä? Minä en ole sinunlaisesi. Eihän matka suuria
maksa. Minä matkustan, minne kulloinkin haluan.
Amal (taputtaen käsiään)
Oletpa onnellinen! Muista, että olet luvannut ottaa minut
opetuslapsenasi mukaasi, kunhan tästä kostun.
Fakiiri
Tietysti, ja minä opetan sinulle niin paljon vaeltajien salaisuuksia,
ettei tietäsi voi sulkea mikään merellä, metsässä eikä vuoristossa.
Madhav
Mitä merkitsee koko tämä jaaritus?
Taatto
Amal, poikaseni, minä en väistä mitään vuoristossa enkä merellä; mutta
kun tohtori vetää yhtä köyttä tämän setäsi kanssa, niin minun täytyy
kaikesta loitsutaidostani huolimatta tunnustaa joutuneeni tappiolle.
Amal
Ei. Setä ei kerro asiaa tohtorille. Ja minä lupaan maata ihan hiljaa;
mutta kun tulen terveeksi, niin lähden heti samana päivänä matkaan
fakiirin seurassa, ja eipä minua silloin pidätä mikään meri eikä vuori
eikä tuima virta.
Madhav
Etkö häpeä, poikaseni; aina vain juttelet joutavia lähdöstäsi! Minä
käyn ihan murheelliseksi, kun kuulen sinun sellaista haastelevan.
Amal
Kerrohan minulle, fakiiri, millainen se Papukaijojen saari oikeastaan
on.
Taatto
Se on ihmeiden maa; se on lintujen tyyssija. Ihmisiä siellä ei ole, ja
sen asujaimet eivät puhu eivätkä kävele; ne vain laulavat ja lentävät.
Amal
Sepä suurenmoista! Ja sijaitseeko se meren rannalla?
Taatto
Tietysti. Se sijaitsee meren rannalla.
Amal
Onko siellä viheriöitä kukkuloitakin?
Taatto
On, he elävät viheriöiden kukkuloiden keskellä; ja auringon mennessä
mailleen, kun kukkuloiden rinteet hohtelevat punaisessa kajasteessa,
kaikki linnut lentävät viheriäisin siivin parvina pesiinsä.
Amal
Siellä on varmaan vesiputouksiakin!
Taatto
Kuinkapa muuten, epäilemättä. Jokaisen kukkulan rinteessä on
vesiputous. Ah, ne ovat kuin sulia jalokiviä; ja kuinka ne
karkeloivatkaan, poikaseni! Somerikkoa ne laulattavat rientäessään sen
yli kohti merta. Kukaan hiton tohtori ei kykene niitä hetkeksikään
pysähdyttämään. Linnut katselivat minua niinkuin ainakin katselevat
olentoa, joka on vain ihminen, mitätön siivetön — eivätkä halunneet
ryhtyä kanssani mihinkään tekemisiin. Ellei olisi niin laita,
rakentaisin itselleni pienen, majan heidän pesiensä keskelle ja
viettäisin päiviäni lukemalla meren aaltoja.
Amal
Kunpa olisin lintu! Silloin —
Taatto
Aivan mutkaton ei asia kumminkaan olisi. Minä olen kuullut,
että olet tehnyt sopimuksen maitomiehen kanssa: aiot ruveta
piimänkaupustelijaksi, kun ehdit suuremmaksi. Pelkäänpä, ettei
liikkeesi ottaisi lintujen luona hyvin menestyäkseen; voisit joutua
kärsimään melkoisia häviöitä.
Madhav
Tämä on jo liikaa, totisesti. Teidän molempien seurassa minä menetän
järkeni. Minä lähden tästä.
Amal
Onko maitomies käynyt täällä, setä?
Madhav
Miksipä ei olisi? Hän ei puhko päätänsä juoksentelemalla sinun
rakkaan fakiirisi asioita hänen Papukaijojen saarensa pesien seassa.
Mutta hän on jättänyt piimäruukun sinua varten ja sanonut, että
hänen sisarentyttärensä häät, jotka vietetään kylässä, aiheuttavat
hänelle paljon askarrusta. Nyt hän on lähtenyt Kamliparaan tilaamaan
soittokuntaa.
Amal
Mutta hänhän aikoo naittaa minulle pienen sisarentyttärensä.
Taatto
Siunatkoon, nytpä olemme pahassa pulassa.
Amal
Maitomies sanoi minulle, että hänen sisarentyttärensä tulisi olemaan
kaunis pikku morsiameni, että hänellä on korvissa helmikellukat ja
yllänsä sievä punainen sari; aamulla hänen piti omin käsin lypsää musta
lehmä ja tarjota minulle vaahtoavaa rieskamaitoa uudenuutukaisesta
ruukusta, ja iltasella hänen piti tuoda lyhty tanhualle, istua viereeni
ja kertoa minulle tarinoita Tšampasta ja hänen kuudesta veljestänsä.
Taatto
Sepä ihastuttavaa! Se houkuttelisi minuakin, vanhaa erakkoa! Mutta älä
välitä koko hääjutusta. Olkoon olossaan. Minä vakuutan sinulle, ettei
hänen talostansa puutu sisarentyttäriä, kun sinä menet naimisiin.
Madhav
Herkeä jo! Tämähän on ihan sietämätöntä.
Poistuu.
Amal
Kuulehan, fakiiri, nyt, kun setä on tiessään, sano minulle, onko
kuningas lähettänyt postitoimistoon kirjeen minua varten.
Taatto
Minä olen kuullut, että kirje on jo lähetetty; se on tänne tulossa.
Amal
Tulossa? Missä se on? Onko se tuolla tiellä, joka poimuttelee puiden
lomitse ja jota voi täältä katsoen seurata aina metsänrantaan saakka,
kun ilma sateen jälkeen on aivan kuulas?
Taatto
Juuri siellä. Sinähän tiedät asian ihan perinpohjin.
Amal
Niin, minä tiedän kaikki.
Taatto
Sen huomaan; mutta kuinka se on mahdollista?
Amal
En osaa sanoa, mutta se on minulle päivänselvää. Minä luulen sen
nähneeni usein jo ammoin olleina päivinä. En tiedä, kuinka pitkä aika
siitä jo on kulunut. Tiedätkö sinä, milloin se oli? Minä näen kaikki:
kuninkaan postinkuljettaja tulee tuolla yksinään vuoren rinnettä alas,
vasemmassa kädessä lyhty ja selässä kirjelaukku; hän kapuaa siten
kauan, kauan yötä päivää, ja tuolla, vuoren juurella, missä vesiputous
muuttuu virraksi, hän lähtee kävelemään pitkin rantapolkua ja kulkee
eteenpäin rukiin halki; sitten hän ehtii sokeriruokovainiolle
ja häviää näkyvistä sillä kapealla tiellä, joka kulkee korkeiden
sokeriruokojen keskitse; sitten hän saapuu aavalle niittulakeudelle,
missä sirkka sirittää ja missä ei näy yhtäkään ihmistä, kurpat vain
heiluttavat purstojansa ja kaivelevat nokallaan liejua. Minä tunnen
hänen tulevan yhä lähemmäksi, ja minun sydämeni ilahtuu.
Taatto
Minun silmäni eivät ole enää nuoret, mutta sinun kertoessasi minäkin
näen tuon kaiken.
Amal
Sanohan, fakiiri, tunnetko sinä sen kuninkaan, jolle tämä postitoimisto
kuuluu?
Taatto
Tunnen; minä käyn joka päivä hänen luonansa almuani noutamassa.
Amal
Hyvä! Kun tästä paranen, niin minunkin täytyy saada häneltä almuni,
eikö niin?
Taatto
Sinun ei tarvitse sitä pyytää, veikkoseni, hän antaa sen sinulle
vapaaehtoisesti.
Amal
Ei, minä menen hänen palatsinsa portille ja huudan: »Kunnia ja voitto
sinulle, kuningas!» Sitten minä tanssin tamburiinin helistessä ja
anelen almua. Eikö se olisi somaa?
Taatto
Se olisi mainiota, ja jos lähdet kerallani, niin minä saan runsaan
osani. Mutta mitä sinä pyydätkään?
Amal
Minä sanon: »Ota minut postinkuljettajaksesi, jotta saan kulkea lyhty
kädessä vieden kirjeitä perille ovelta ovelle. Älä anna minun istua
päivää pitkää kotona!»
Taatto
Mitäpä tuota sureksit, poikaseni, vaikka pitäisikin pysytellä kotona?
Amal
Ei siinä olekaan sureksimista. Kun minut tänne suljettiin, päivä tuntui
minusta aluksi sanomattoman pitkältä. Mutta kun kuninkaan postitoimisto
on tuonne sijoitettu, minä viihdyn täällä yhä paremmin, ja kun
ajattelen, että jonakin kauniina päivänä saan kirjeen, tunnen itseni
ihan onnelliseksi enkä pane ollenkaan pahakseni, että täytyy olla yksin
ja liikkumatta. Kuinka lienee, saankohan selkoa kuninkaan kirjeestä?
Taatto
Vaikka et saisikaan, eikö riitä se, että siinä on sinun nimesi?
Madhav saapuu.
Madhav
Ettepä aavistakaan, millaisiin ikävyyksiin saatatte minut, te molemmat!
Taatto
Mitä siis on tapahtunut?
Madhav
Te kuulutte levittäneen huhua, että kuningas on sijoittanut tänne
toimistonsa lähettääkseen tietoja teille kummallekin.
Taatto
Entäpä sitten?
Madhav
Kylänvanhin Pantšanan on nimeänsä ilmoittamatta saattanut asian
kuninkaan tietoon.
Taatto
Hyvinhän tiedämme, että kaikki tulee kuninkaan korviin.
Madhav
Minkätähden siis ette ole varuillanne? Miksi mainitsette suotta
kuninkaan nimeä? Saatatte minut tuhon omaksi, kun niin menettelette.
Amal
Kuulehan, fakiiri, onko kuningas vihainen?
Taatto
Vihainen? Joutavia! Sitäkin vähemmän sinunlaisellesi lapselle ja
minunlaiselleni fakiirille. Jos kuningas suuttuu, niin enpä hänestä
enää yhtään huoli.
Amal
Kuulehan, fakiiri, minusta on tuntunut aamusta asti siltä, kuin
silmiäni verhoisi jonkinlainen hämäryys. Kaikki tuntuu kuin unennäöltä.
Minä kaipaan lepoa. Ei tee ollenkaan mieleni jutella. Eikö kuninkaan
kirje jo tule? Jos tämä huone nyt yht'äkkiä häipyy olemattomiin, jos —
Taatto (viuhkoen raitista ilmaa Amalin kasvoille)
Kirje saapuu varmaan tänään, poikaseni.
Tohtori tulee.
Tohtori
Kuinka jakselet tänään?
Amal
Minä voin tänään kauhean hyvin, tohtori. Kaikki kivut tuntuvat
karisseen minusta pois.
Tohtori (Madhaville)
Tuo hymy ei minua ollenkaan miellytä. Paha merkki tuo, että hän tuntee
olonsa hyväksi! Tšakradhan on huomauttanut —
Madhav
Taivaan nimessä, tohtori, jättäkää Tšakradhan rauhaan. Sanokaa, kuinka
nyt käy.
Tohtori
Pelkäänpä, etten voi häntä kauemmin varjella! Varoitinhan teitä
jo — hän näyttää joutuneen jälleen alttiiksi vahingollisille
säävaikutuksille.
Madhav
Ei; minä olen menetellyt äärimmäisen varovasti, en ole päästänyt
häntä kertaakaan ulkosalle; ja ikkunat ovat olleet melkein koko ajan
suljettuina.
Tohtori
Ilma tuntuu tänään ihan erikoiselta. Kun tänne saavuin, niin
ulko-ovellanne tuntui kamala uho. Se on erinomaisen vaarallista.
Sulkekaa se mieluimmin heti. Haittaako, jos vieraanne jäävät parin
kolmen päivän aikana tulematta? Ja jos sattuisikin jollekin odottamatta
välttämätön asia, niin pääseehän taka-ovesta. Olisi parempi, jos
sulkisitte tämänkin ikkunan; se laskee sisään auringon säteitä, jotka
vain pitävät potilasta valveilla.
Madhav
Amal on sulkenut silmänsä. On arvatenkin nukahtanut. Minä luen hänen
kasvoistansa — ah, tohtori, minä tuon kotiini vieraan lapsen, rakastan
häntä kuin omaa poikaani, ja nyt näyttää siltä, että minun täytyy hänet
menettää!
Tohtori
Mitä nyt? Tuolla purjehtii taloon kylänvanhin! — Sepä ikävä juttu!
Minun täytyy lähteä, veliseni. Menettelisit oikeammin, jos lähtisit
katsomaan, ovatko kaikki ovet hyvin suljetut. Minä lähetän voimallisen
lääkeannoksen, kunhan ehdin kotiin. Voithan sitä koettaa — se
kenties pelastaa hänet vielä viime hetkenä, jos hän ylipäänsä on
pelastettavissa.
Madhav ja tohtori poistuvat.
Kylänvanhin
Kuulehan, sinä veijari! —
Taatto
St, ole hiljaa.
Amal
Ei, fakiiri, luulitko minun nukkuvan? En minä nukkunut.
Minä kuulen kaikki; niin, ja kaukaisetkin äänet. Minä tunnen, että äiti
ja isä istuvat tässä pielukseni vieressä ja juttelevat minulle.
Madhav tulee.
Kylänvanhin
Vai niin, Madhav, sinä kuulut olevan nykyjään mahtimiesten hyvä veikko.
Madhav
Säästä minua piloiltasi, kylänvanhin; me olemme vähäistä väkeä.
Kylänvanhin
Mutta lapsesi tuossa odottelee kirjettä kuninkaalta.
Madhav
Mitä hänestä huolit, hän on vain hupsu poika!
Kylänvanhin
Miksipä ei, tosiaankin! Eihän kuningas hevin löydä parempaa
perhekuntaa! Etkö älyä, minkätähden kuningas sijoittaa uuden
postitoimiston ihan ikkunasi eteen? Kuulehan, veitikka, sinulle on
saapunut kirje kuninkaalta.
Amal (nousten nopeasti istumaan)
Tosiaanko, ihanko totta?
Kylänvanhin
Kuinkapa se ei totta olisi? Sinähän olet kuninkaan hyvä kumppani. Tässä
on kirjeesi (osoittaa tyhjää paperilappua) Hahhahhaa! Siinä on kirjeesi.
Amal
Älä huoli minua ivailla. Sanohan, fakiiri, onko niin laita!
Taatto
On, poikaseni. Minä fakiiri, sanon sinulle, että se on hänen kirjeensä.
Amal
Mistä johtuneekaan, etten oikein näe? Se näyttää minusta ihan tyhjältä.
Mitä onkaan kirjeessä, herra kylänvanhin?
Kylänvanhin
Kuningas kirjoittaa: »Minä käyn aivan pian luonasi; pidä sinä vain
huolta siitä, että saan liotettua riisiä. — Hoviruokani ei minulle
enää ollenkaan maita.» Hahhahhah!
Madhav (väännellen käsiänsä)
Minä pyydän ja rukoilen sinua, kylänvanhin, älä tee pilaa näistä
asioista —
Taatto
Pilaako? Tosiaankin! Sitä hän ei uskalla tehdä.
Madhav
Oletko ihan järjiltäsi sinäkin, taattoseni?
Amal
Fakiiri, fakiiri, st, hänen torvensoittajansa! Etkö kuule?
Kylänvanhin
Hahhahhaa! Pelkäänpä, ettei hän kuule, ennenkuin joutuu hieman enemmän
järjiltään.
Taatto
Olkoon menneeksi, minä olen järjiltäni; minä voin lukea ihan selvästi,
että kuningas kirjoittaa tulevansa itse katsomaan Amalia ja ottavansa
mukaansa ylilääkärinsä.
Amal
Herra kylänvanhin, minä luulin, että olet minulle vihainen etkä minusta
pidä. En olisi voinut uskoa, että sinä tuot minulle kuninkaan kirjeen.
Salli minun pyyhkiä tomu jaloistasi.
Kylänvanhin
Tuossa pikku miehessä tuntuu olevan kunnioituksen vaistoa. Hän on
hieman typerä, mutta hyväsydäminen.
Amal
Nyt on luullakseni kohta neljäs vuoro — Kuulkaa rumpua, »pum, pum, pam,
— pum pum, pam». Onko ehtootähti noussut? Mistä johtuneekaan, etten voi
nähdä —
Taatto
Oh, ikkunat ovat kaikki suljetut, minä avaan ne.
Oveen kuuluu koputettavan.
Madhav
Mitä nyt? — Kuka siellä? Mitä tuo melu merkitsee?
Ääni (ulkoa)
Avatkaa ovi.
Madhav
Kuulehan, kylänvanhin — eivät ne suinkaan rosvoja ole?
Kylänvanhin
Kuka siellä? — Pantšanan, kylänvanhin, kysyy. — Ettekö arkaile pitää
sellaista meteliä? Ajatelkaahan! Melu on tauonnut! Pantšananin ääni
kuuluu kauas. — Niin, tulkoot nyt pahimmat rosvot! —
Madhav (kurkistaen ikkunasta)
Eipä ihmekään, että melu on tauonnut. He ovat särkeneet ulko-oven
säpäleiksi.
Kuninkaan sanansaattaja tulee.
Sanansaattaja
Korkea kuninkaamme saapuu tänä iltana!
Kylänvanhin
Hyvä Jumala!
Amal
Mihin aikaan, sanansaattaja?
Sanansaattaja
Toisella vartiolla.
Amal
Kun ystäväni vartija lyö malmirumpuansa kaupungin porteilla, »pam, pum,
pam, pam pum, pam» — silloinko?
Sanansaattaja
Niin, silloin. Kuningas lähettää parhaan lääkärinsä käymään nuoren
ystävänsä luona.
Kuninkaan ylilääkäri tulee.
Ylilääkäri
Mitä tämä merkitsee? Kuinka tukahduttava onkaan täällä ilma! Avatkaa
kaikki ovet ja ikkunat selkoselälleen. (Tunnustelee Amalin ruumista.)
Kuinka voit, poikaseni?
Amal
Minä voin erittäin hyvin, tohtori, erittäin hyvin. Kaikki tuskat ovat
tiessään. Kuinka onkaan raitista ja vapaata! Nyt näen kaikki tähdet,
jotka vilkkuvat pimeän tuolta puolen.
Lääkäri
Tunnetkohan voivasi niin hyvin, että voit nousta vuoteesta, kun
kuningas saapuu illan keskivartioiden aikana?
Amal
Epäilemättä; minä olen jo kauan mitä hartaimmin halunnut päästä
jaloilleni. Minä pyydän kuningasta osoittamaan Pohjantähden. — Olen
epäilemättä nähnyt sen monet kerrat, mutta en tiedä varmaan, mikä se on.
Lääkäri
Hän selittää sinulle kaikki. (Madhaville.) Pidä huolta siitä,
että huoneessa on kaikkialla kukkia kuninkaan tullessa. (Viitaten
kylänvanhimpaan.) Tuo henkilö ei saa jäädä tänne.
Amal
Salli hänen jäädä, tohtori. Hän on ystävä. Hän se minulle toi kuninkaan
kirjeen.
Lääkäri
Olkoon menneeksi, poikaseni. Jääköön, jos hän on ystäväsi.
Madhav (kuiskaten Amalin korvaan)
Kuningas rakastaa sinua, poikaseni. Hän tulee itse. Pyydä häneltä
lahjaa. Tiedäthän, kuinka vähissä varoissa me elämme.
Amal
Älä ole huolissasi, setä. — Minä olen jo asian päättänyt.
Madhav
Mitä olet päättänyt, lapsukaiseni?
Amal
Minä pyydän häntä ottamaan minut postinkuljettajakseen, jotta saan
kulkea lähelle ja kauas ja viedä ovelta ovelle hänen viestiänsä.
Madhav (lyöden otsaansa)
Voi kovaa onnea! Siinäkö kaikki?
Amal
Mitä tarjoammekaan kuninkaalle, setä, kun hän tulee?
Sanansaattaja
Hän on käskenyt tarjoamaan liotettua riisiä.
Amal
Liotettua riisiä! Näetkös, kylänvanhin, sinä olit oikeassa. Niinhän
sinä sanoit. Sinä tiesit kaikki, mitä me emme tienneet.
Kylänvanhin
Jos lähetätte sanan talooni, voisin tosiaankin pitää huolta siitä, että
kuningas otetaan juhlallisesti vastaan —
Lääkäri
Ei ole tarpeen. Olkaa nyt kaikki hiljaa. Uni valtaa hänet. Minä istun
hänen pieluksensa luona; hän vaipuu uneen. Puhaltakaa öljylamppu
sammuksiin. Ulkoa virtaa huoneeseen tähtien valo. Sst, hän nukkuu.
Madhav (taatolle)
Minkätähden seisot siinä kuin mikäkin kuvapatsas, kädet ristissä. —
Minä olen levoton. — Sanohan, ovatko enteet hyvät. Miksi he huoneen
pimentävät? Mitä apua voikaan olla tähtien valosta?
Taatto
Ole vaiti, sinä epäuskoinen.
Sudha tulee.
Sudha
Amal!
Lääkäri
Hän nukkuu.
Sudha
Minä olen tuonut hänelle kukkia. Saanhan antaa ne hänen käteensä?
Lääkäri
Saat kyllä.
Sudha
Milloin hän herää?
Lääkäri
Kuningas tulee kohta hänet herättämään.
Sudha
Tahdotko kuiskata minun puolestani sanan hänen korvaansa?
Lääkäri
Mitä minun pitää hänelle sanoa?
Sudha
Sano hänelle, ettei Sudha ole häntä unohtanut.