avaran ankkuripaikan kuin haluatte. Se vähän, mikä meille riittää,
ei ole milloinkaan kiistelevien puolueiden riidanesineenä. Eihän,
ystäväiseni?
He laulavat. \
Laulu
Meillä ei ole mitään, ei mitään ole meillä!
Me laulamme vain hei ralla laa!
On toisilla muhkeat muurit ja talot
Kultahiekalle rakennetut.
Me portilla seisoen laulelemme
Hei ralla laa.
Varkaita kiertelee vaiheillamme,
He ahnaita katseita meille suovat.
Nurin käännetyin taskuin me laulamme vain
Hei ralla laa.
Jos Tuoni, tuttu noita, hiipii ovellemme,
Niin teemme sille pitkän, pitkän nenän
Ja laulelemme kuorossa korukiekauksin
Hei ralla laa.
Kantši
Katsohan, Košala, keitä nuo tulijat lienevät! Pantomiimiko? Eräs on
naamioitu kuninkaaksi.
Košala
Tämän paikan kuningas suvaitkoon kaikkea tätä hullutusta; me emme sitä
suvaitsisi.
Avanti
Hän on kenties joku maalaispäällikkö. Saapuu jalkaväkivartiosto.
Kantši
Mistä maasta teidän kuninkaanne tulee?
Ensimmäinen sotilas
Hän on tämän maan kuningas. Hän ryhtyy johtamaan juhlallisuuksia.
Lähtevät eteenpäin.
Košala
Mitä! Tuleeko tämän maan kuningas ottamaan juhlaan osaa?
Avanti
Tosiaankin! Niinpä saamme palata nähtyämme ainoastaan hänet — eikä
viehättävää kuningatarta.
Kantši
Luuletko tosiaankin tuon veikon puhuneen totta? Kuka tahansa voi
esiintyä tämän kuninkaattoman maan kuninkaana. Etkö huomaa, että tuo
mies on kuin kuninkaaksi puettu — aivan liian koristeltu?
Avanti
Mutta hän näyttää sievältä — hänessä on eräänlaista viehättävyyttä.
Kantši
Hän voi näyttää sinusta miellyttävältä, mutta jos silmäilet häntä
tarkemmin, et varmaankaan voi erehtyä. Saatpa nähdä, kuinka hänet
paljastan teidän kaikkien nähtenne.
Valekuningas saapuu.
»Kuningas»
Terve tuloa, ruhtinaat, kuningaskuntaamme! Toivon, että virkailijani
ovat ottaneet teidät vastaan soveliaalla tavalla?
Kuninkaat (kohteliaisuutta teeskennellen)
Epäilemättä — vastaanotosta ei puuttunut mitään.
Kantši
Jos olisikin jotakin puutteellisuutta ilmennyt, niin sen on täysin
korvannut meille tarjoutuva kunnia saada nähdä teidän majesteettianne.
»Kuningas»
Me emme näyttäydy suurelle yleisölle, mutta erinomainen kiintymyksenne
ja uskollisuutenne on tehnyt meille iloksi olla salaamatta itseämme
teiltä.
Kantši
Meidän on tosiaankin vaikea kantaa armollisen suosionne taakkaa,
majesteetti.
»Kuningas»
Pelkäämme, ettemme voi täällä kauan viipyä.
Kantši
Sitä jo ajattelenkin; te ette näytä olevan sillä tuulella.
»Kuningas»
Jos kumminkin haluatte pyytää meiltä jotakin suosionosoitusta —
Kantši
Haluamme kyllä; mutta tekisi mielemme keskustella hieman
rauhallisemmissa oloissa.
»Kuningas» (seuralaiselleen)
Vetäytykää hieman luotamme. (He väistyvät.) Nyt voitte arkailematta
esittää toivomuksenne.
Kantši
Me emme suinkaan arkaile — pelkäämme vain, että te itse ehkä katsotte
pidättyväisyyden välttämättömäksi.
»Kuningas»
En ollenkaan; siinä suhteessa voitte olla ihan huolettomat.
Kantši
Tule siis ja kunnioita meitä kumartamalla otsasi maahan jalkojemme
eteen.
»Kuningas»
Palvelijani näyttävät jaelleen vastaanottoleirissä Varuni-henkiä liian
anteliaasti.
Kantši
Väärä petturi, sinä itse olet saanut liian annoksen julkeuden henkeä.
Sinun pääsi suutelee pian maan tomua.
»Kuningas»
Hyvät ruhtinaat, nämä pahat pilat eivät ole kuninkaille soveliaat.
Kantši
Miehet, jotka tekevät sinusta soveliasta pilaa, ovat aivan lähellä.
Kenraali!
»Kuningas»
Riittää jo, minä rukoilen teitä. Huomaan selvästi, että olen
velvollinen osoittamaan kunnioitusta teille kaikille. Pääni
kumartuu itsestään — ei tarvita mitään ankaria toimenpiteitä sen
taivuttamiseksi. Kumarran siis syvään teidän kaikkien edessä. Jos
suvaitsette päästää minut menemään, en enää rasita teitä läsnäolollani.
Kantši
Minkätähden lähtisitkään? Me teemme sinut tämän paikan kuninkaaksi —
johdamme pilamme soveliaaseen päätökseen. Onko sinulla kannatusta?
»Kuningas»
On. Kaikki, jotka näkevät minut kadulla, juoksevat jäljessäni. Aluksi,
kun minulla oli vain vähän seuralaisia, kaikki silmäilivät minua
epäluuloisesti, mutta nyt, joukon kasvaessa, heidän epäilyksensä
hälvenevät. Joukko lumoutuu omasta lukuisuudestansa. Minun ei tarvitse
enää tehdä mitään.
Kantši
Sepä mainiota! Tästä hetkestä lähtien me lupaamme kaikin sinua auttaa
ja puolustaa. Mutta sinun pitää vuorostasi suorittaa meille eräs
palvelus.
»Kuningas»
Teidän käskynne on minulle yhtä sitova ja pyhä kuin se kruunu, jonka
laskette päähäni.
Kantši
Tänä hetkenä on ainoana halunamme saada nähdä kuningatar Sudaršana. Ota
sinä asia huoleksesi.
»Kuningas»
Minä en suinkaan säästä vaivojani..
Kantši
Sinun vaivoihisi me emme voi paljoakaan luottaa — on parasta, kun
noudatat yksinomaan meidän ohjeitamme. Mutta nyt voit mennä kuninkaan
puutarhaan ja esiintyä juhlassa niin upeana ja mahtavana kuin suinkin
osaat.
Lähtevät.
Taatto ja väkijoukko saapuvat.
Ensimmäinen kansalainen
Kuulehan, taatto, minun täytyy sanoa — niin, ja toistaa sanani
viisisataa kertaa — että kuninkaamme on pelkkää petosta.
Taatto
Minkätähden vain viisisataa kertaa? Eihän ole mitään syytä moiseen
sankarilliseen itsensä hillitsemiseen — voit sanoa viisituhatta kertaa,
jos huvisi siitä suurenee.
Toinen kansalainen
Mutta ethän voi pitää kuollutta valhetta ikuisesti eleillä.
Taatto
Se on tehnyt minut eläväksi, ystäväiseni.
Kolmas kansalainen
Me julistamme koko maailmalle, että kuninkaamme on valhetta, että hän
on pelkkä tyhjän varjo!
Ensimmäinen kansalainen
Me huudamme talojemme katoilta, ettei meillä ole kuningasta — tehköön
hän mitä tahtoo, jos on olemassa!
Taatto
Hän ei tee mitään.
Toinen kansalainen
Minun poikani kuoli ennen aikojansa viidenkolmatta vuoden ikäisenä
ankaraan seitsenpäiväiseen kuumeeseen. Olisiko minua voinut kohdata
sellainen onnettomuus kunnollisen kuninkaan hallitessa?
Taatto
Sinulla on vielä kaksi poikaa; minä sitävastoin olen kadottanut viisi
lastani toisen toisensa jälkeen.
Kolmas kansalainen
Mitä nyt arvelet?
Taatto
Mitä sitten? Tuleeko minun menettää kuninkaanikin, koska olen lapseni
menettänyt? Älkää sentään luulko minua niin hupsuksi.
Ensimmäinen kansalainen
Onpa syytäkin kiistellä, onko kuningas olemassa vai eikö, kun ravinnon
puutteessa kerrassaan kuolemme nälkään! Pelastaako kuningas meidät?
Taatto
Olet oikeassa, veikkoseni. Mutta miksi emme etsi ja löydä sitä
kuningasta, jolle kaikki ravinto kuuluu? Sinä et varmaankaan häntä
löydä, jos vain kotonasi valittelet.
Toinen kansalainen
Kuinka oikeamielinen onkaan kuninkaamme! Tuo Bhadrasen — tiedättehän,
kuinka liikuttava hän on katsella kuninkaastaan puhuessaan — se
itkumielinen idiootti! Hän on joutunut sellaiseen puutteeseen, että
hänen talossaan asustavat yölepakotkin pitävät olosijaansa liian
epämukavana.
Taatto
Entä minä? Minä uurastan uupumatta kuninkaani hyväksi yöt päivät, mutta
en ole vielä saanut vaivojeni palkaksi äyrityistäkään.
Kolmas kansalainen
Mitä siitä sitten arvelet?
Taatto
Mitä arvelisinkaan? Maksaako kukaan ystävillensä? Menkää, ystäväni, ja
kertokaa, jos haluatte, ettei kuningastamme ole olemassakaan. Sekin
kuuluu tämän päivän juhlamenoihin.
IV
Kuninkaan palatsin torni. Sudaršana ja hänen ystävättärensä Rohini.
Sudaršana
Sinä voit erehtyä, Rohini, mutta minä en voi; enkö ole kuningatar? Tuon
täytyy varmaan olla minun kuninkaani.
Rohini
Hän, joka on suonut sinulle niin korkean kunnian, varmaankin pian
sinulle näyttäytyy.
Sudaršana
Hänen hahmonsa saa minut levottomaksi kuin häkkiin suljetun linnun.
Yrititkö hyvinkin saada selville, kuka hän on?
Rohini
Yritin. Kaikki, joilta tiedustelin, sanoivat hänen olevan kuninkaan.
Sudaršana
Minkä maan kuningas hän on?
Rohini
Meidän maamme, tämän maan kuningas.
Sudaršana
Tiedätkö varmaan puhuvasi hänestä, jonka pään päällä on kukkasista
tehty päivänvarjo?
Rohini
Tiedän; hänen lippuunsa on kuvattu kimtšu-kukka.
Sudaršana
Minä tietenkin tunsin hänet heti, mutta sinä epäilit.
Rohini
Me voimme erehtyä, valtiattareni, ja me pelkäämme suututtavamme sinua,
jos olemme 'väärässä.
Sudaršana
Kunpa Surangama olisi täällä! Silloin ei olisi mitään epäilyksen sijaa.
Rohini
Pidätkö häntä älykkäämpänä kuin ketään meistä.
Sudaršana
Enpä niinkään, mutta hän tuntisi hänet heti.
Rohini
En usko, että tuntisi. Hän vain väittää tuntevansa. Kun hän väittää
kuninkaan tuntevansa, ei kukaan voi hänen tietonsa pätevyyttä tutkia.
Jos olisimme yhtä julkeat kuin hän, ei olisi meidänkään ollut vaikea
kehuskella tuntevamme kuninkaan.
Sudaršana
Mutta hänpä ei kehuskele milloinkaan.
Rohini
Kaikki on pelkkää teeskentelyä, ja se menee usein pitemmälle kuin avoin
kehuskelu. Hän osaa kaikki juonet, ja siitä syystä me emme ole koskaan
voineet häntä sietää.
Sudaršana
Sanoitpa mitä tahansa, joka tapauksessa olisin mielelläni häneltä
kysynyt, jos hän olisi ollut täällä.
Rohini
Olkoon menneeksi, kuningatar. Minä tuon hänet tänne. Hän on varmaan
onnellinen, jos kuningatar välttämättä tarvitsee hänet tunteakseen
kuninkaan.
Sudaršana
Ah, ei — ei senvuoksi — mutta minä kuulisin mielelläni kaiken maailman
sanovan samaa.
Rohini
Eivätkö sitä sanokin kaikki ihmiset? Kuulehan vain, kuinka kansan
riemuhuudot kaikuvat aina tänne korkeuteen asti!
Sudaršana
Niinpä tee mitä pyydän: laske nämä kukkaset lootuksen lehdelle ja vie
ne hänelle.
Rohini
Entä mitä hänelle sanon, jos hän kysyy, kuka ne lähettää?
Sudaršana
Sinun ei tarvitse sanoa mitään — hän tietää sen ilmankin. Hän otaksui,
etten häntä tuntisi; minä en voi päästää häntä menemään osoittamatta
hänelle, että olen hänet tuntenut.
Rohini lähtee kukkasineen.
Sydämeni on pelkkää värinää ja levottomuutta tänä yönä; en ole
milloinkaan ennen ollut tällaisessa tilassa. Täysikuun valkoinen
hopeahohde peittää taivaan täyttäen sen reunoja myöten kuin viinin
helmeilevä vaahto... Se valtaa minut kuin intohimoinen kaipaus, kuin
kuohuva huumaus. Tänne, sinä siellä?
Eräs palvelijatar astuu luo.
Palvelijatar
Mitä käskette, majesteetti?
Sudaršana
Näetkö nuo iloiset pojat, jotka laulavat ja kulkevat mango-puiden
reunustamia lehtokujia ja puistikoita? Kutsu heidät tänne, tuo heidät
luokseni; minä haluan kuunnella heidän lauluansa.
Palvelijatar menee ja palaa poikien keralla.
Tulkaa, te nuoren kevään elävät edustajat, aloittakaa juhlakulunne!
Minun sieluni ja ruumiini on pelkkää laulua ja soittoa tänä yönä —
mutta sanoin kuvaamaton sävelmä välttelee kieltäni; laulakaa te se
minun puolestani!
Laulu
Minun suruni on suloinen tänä keväisenä yönä.
Minun tuskani soittaa lempeni kieliä ja laulaa hiljaa.
Näkyjä luo minun kaipaava katseeni; ne häipyvät
kuutamoon. Salometsien tuoksut ovat eksyneet unelmiini,
Korviini saapuu sanoja ja kuiskeita, mistä saapuneekaan,
Ja nilkkaini tiukuset värisevät ja soivat sydänsykkeeni tahtiin.
Sudaršana
Riittää, riittää, — minä en voi sietää enempää! Laulunne on täyttänyt
silmäni kyynelillä.... Mielessäni elää haave, — ettei kaipaus
voi milloinkaan saavuttaa esinettänsä — ettei sen tarvitse sitä
milloinkaan saavuttaa. Mikä metsien lempeä erakko onkaan tuon laulun
teille opettanut? Ah, kunpa silmäni saisivat nähdä hänet, jonka laulun
korvani ovat kuulleet! Ah, kuinka toivonkaan — toivon voivani vaeltaa
hurmioisena ja hellänä sydämen aarniometsässä! Rakkaat erakkolan pojat!
Kuinka teidät palkitsen? Tämä kaulanauha on tehty vain jalokivistä,
kovista kivistä —; sen kovuus teitä loukkaa — minulla ei ole mitään
teidän kukkaseppeleihinne verrattavaa.
Pojat kumartavat ja poistuvat. Rohini tulee.
Sudaršana
Minä en ole menetellyt oikein — minä en ole menetellyt oikein, Rohini.
Häpeän kysyä sinulta, mitä tapahtui. Olen vast'ikään oivaltanut,
ettei mikään käsi todella voi tarjota kaikkein suurinta lahjaa. Mutta
kerrohan minulle kaikki.
Rohini
Kun annoin kuninkaalle kukkaset, hän ei näyttänyt mitään ymmärtävän.
Sudaršana
Mitä sanotkaan? Hänkö ei ymmärtänyt —?
Rohini
Ei; istui vain kuin mikäkin nukke, sanaakaan virkkamatta. Luulenpa,
ettei hän tahtonut osoittaa ymmärtämättömyyttänsä eikä niin ollen
avannut suutansa.
Sudaršana
Häpeä minulle! Julkeuteni on saanut ansaitsemansa rangaistuksen.
Minkätähden et tuonut kukkiani takaisin?
Rohini
Kuinkapa olisin voinut? Kantšin kuningas, erittäin älykäs mies,
joka istui siinä hänen vieressään, käsitti kaikki aivan kohta,
hymyili hieman ja virkkoi: »Korkea hallitsija, kuningatar Sudaršana
lähettää teidän majesteetillenne terveisensä näiden kukkasten keralla
— kukkasten, jotka kuuluvat lemmen jumalalle, Kevään ystävälle.»
Kuningas näytti säpsähtävän hereille ja sanoi: »Tämä on koko
minun kuninkaallisen loistoni kruunu tänä yönä.» Minä käännyin
pois, ihan suunniltani, kun Kantšin kuningas samassa otti tämän
jalokivikaulanauhan kuninkaalta ja virkkoi minulle: »Ystäväiseni, tämä
kuninkaan koru tulee omaksesi korvaamaan sitä iloista onnea, jonka olet
tuonut.»
Sudaršana
Mitä, pitikö Kantšin huomauttaa kuninkaalle kaikesta tuosta? Voi
minua onnetonta, tämän yön juhla on avannut häpeän ovet edessäni
selkoselälleen! Mitäpä muuta olisin voinut odottaakaan? Jätä minut,
Rohini; minä tarvitsen ennen kaikkea yksinäisyyttä. (Rohini poistuu.)
Ankara isku on murskannut ylpeyteni pirstoiksi tänään, mutta
sittenkin... Minä en saa mielestäni häipymään tuota kaunista, kiehtovaa
hahmoa! Minuun ei ole jäänyt yhtään ylpeyttä — minä olen voitettu,
tuhottu, äärimmäisen avuton... En voi edes kääntyä pois hänestä. Kuinka
palaakaan mieleeni yhä uudelleen sama halu — pyytää Rohinilta tuota
kaulanauhaa. Mutta mitä hän ajattelisikaan! Rohini!
Rohini tulee.
Rohini
Mitä haluat?
Sudaršana
Minkä korvauksen ansaitset tänä päivänä suorittamistasi palveluksista?
Rohini
En mitään sinulta — mutta kuninkaalta minä sain palkan niinkuin pitikin.
Sudaršana
Se ei ole mikään vapaaehtoinen anti, vaan kiristetty korvaus. En
tahtoisi nähdä sinun kaulallasi sellaista, mikä on annettu niin
välinpitämättömästi. Riisu se — minä annan sinulle rannerenkaani, jos
jätät sen tänne. Ota nämä rannerenkaat ja mene. (Rohini menee.) Jälleen
häviö! Minun olisi pitänyt heittää pois tämä kaulanauha, — mutta minä
en voinut! Se pistelee minua kuin okainen seppele — mutta minä en henno
heittää sitä pois. Tämän siis juhlan jumala soi minulle tänä yönä —
tämä häpeän ja alennuksen kaulanauhan.
V
Taatto lähellä huvimajan ovea. Joukko miehiä.
Taatto
Oletteko saaneet kylliksenne, ystäväni?
Ensimmäinen mies
Enemmänkin kuin riittämään asti, taatto. Katsohan, kuinka ovat
punanneet minut yltä päältä. Jokainen on saanut osansa.
[Intian kevätjuhlan aikaan on tapana heittää toistensa päälle punaista
jauhetta. Tässä näytelmässä punainen jauhe esiintyy lemmen intohimon
vertauskuvana.]
Taatto
Tosiaanko? Ovatko kuninkaatkin saaneet punaista pölyä?
Toinen mies
Kukapa olisi päässyt heidän läheisyyteensä? He olivat kaikki turvassa
aidatuilla alueillansa.
Taatto
Vai välttyivät teiltä! Ettekö saaneet heihin yhtään punaista? Teidän
olisi pitänyt tunkeutua sinne väkisin.
Kolmas mies
Kuulehan, ukko kulta, heillä on oma erikoinen punansa. Heidän silmänsä
ovat punaiset, samoin heidän henkivartijoittensa ja seuralaistensa
turbaanit. Ja viimeksimainitut heiluttivat miekkojansa niin tuimasti,
että jos olisimme uskaltautuneet vähänkin lähemmäksi, olisi piankin
alkanut runsaana vuotaa perustava puna.
Taatto
Oikein, ystäväni — parasta on pitää heidät aina hieman loitolla. He
ovat Maan maanpakolaiset — ja meidän asianamme on pitää huolta siitä,
että he niinä pysyvät.
Kolmas mies
Minä lähden kotiin, taatto; puoliyö on jo ohi.
Poistuu.
Laulajajoukko tulee laulaen.
Laulu
Valkoiset ja mustat ovat aivan yhdenlaiset,
Punaisiksi muuttuneet kuin jalkojemme puna,
Punainen on nuttuni ja haaveet punaiset,
Sydämeni värisee kuin punalootuskukka.
Taatto
Mainiota, ystäväni, erinomaista! Olette siis tosiaankin viettänyt
hupaisia hetkiä!
Laulajat
Suurenmoisia! Kaikki oli punaista, punaista! Ainoastaan kuu taivaalla
oli tottelematon — pysyi valkoisena.
Taatto
Se näyttää vain ulkoa niin viattomalta. Jos olisitte temmanneet pois
sen valkoisen naamion, olisitte sen juonet havainneet. Minä olen
nähnyt, millaisia punaisia värejä se on heitellyt maahan tänä yönä. Ja
ajatelkaahan: pysyi kaiken aikaa valkeana ja värittömänä!
Laulu
Sinua, vain sinua varten, armaani!
Minun mieletön sydämeni ei suostu tappioihin;
Luuletko karkaavasi valkeana, kun minut peitit punaisella jauheella?
Eikö värjää valkoista pukuasi sydänkukkani lentävä hurme!
»Kuningas» ja Kantši tulevat.
Kantši
Sinun tulee tarkoin noudattaa ohjeitani. Pidä huolta siitä, ettei
tapahdu minkäänlaista virhettä.
»Kuningas»
Mitään virhettä ei ole tapahtuva.
Kantši
Kuningatar Sudaršanan asumus on...
»Kuningas»
Niin, herra, minä olen huomannut paikan hyvin.
Kantši
Sinun asianasi on vain sytyttää puutarhaan tuli ja sitten käyttää
hyväksesi hälinää ja sekasortoa toteuttaaksesi aikeesi viipymättä.
»Kuningas»
Minä tottelen.
Kantši
Kuulehan, herra kruununtavoittelija, minun täytyy pakostakin ajatella,
että meitä vaivaa turha pelko — tässä maassa ei tosiaankaan ole
kuningasta.
»Kuningas»
Minun ainoana tarkoituksenani on vapahtaa tämä maa anarkiasta.
Tavallinen ihminen ei voi elää ilman kuningasta, olipa hän oikea tai
väärä! Anarkia on aina vaaran lähde.
Kantši
Hurskas kansan hyväntekijä, sinun ihmeellisen uhrautuvaisuutesi tulisi
tosiaankin olla esikuvana meille kaikille. Minä aion itse tehdä
kansalle tuon erinomaisen palveluksen.
Poistuvat.
VI
Rohini
Mitä tapahtuukaan? Minä en saa tästä kaikesta selkoa! (Puutarhureille.)
Minne riennätte, te kaikki?
Ensimmäinen puutarhuri
Me lähdemme puutarhasta.
Rohini
Minne?
Toinen puutarhuri
Emme tiedä, minne — kuningas on meitä kutsunut.
Rohini
Mitä, onko kuningas tässä puutarhassa? Mikä kuningas teitä on kutsunut?
Ensimmäinen puutarhuri
Emme tiedä.
Toinen puutarhuri
Se kuningas, jota olemme palvelleet ikämme kaiken, tietenkin.
Rohini
Lähdettekö kaikin?
Ensimmäinen puutarhuri
Lähdemme kaikin — meidän on mentävä heti. Muuten voimme joutua
ikävyyksiin.
Menevät.
Rohini
Minä en ymmärrä heidän puhettansa... Olen peloissani, He rientävät
pois kuin villit eläimet, jotka pakenevat, ennenkuin virran pato murtuu
veteen.
Košalan kuningas tulee.
Košala
Rohini, tiedätkö, minne kuninkaamme ja Kantši ovat menneet?
Rohini
He ovat jossakin täällä puutarhassa, mutta minä en tiedä, missä.
Košala
Minä en tosiaankaan ymmärrä, mitä he aikovat. En ole menetellyt oikein,
kun olen luottanut Kantšiin.
Poistuu.
Rohini
Mikä onkaan se pimeä asia, joka noita kuninkaita askarruttaa? Jotakin
kamalaa on tapahtumassa. Joudunko minäkin osalliseksi siihen asiaan?
Avanti tulee.
Avanti
Tiedättekö, missä toiset ruhtinaat ovat, Rohini?
Rohini
On vaikea sanoa, missä kukin heistä on. Košalan kuningas meni tästä
vast'ikään.
Avanti
Minä en ajattele Košalaa. Missä ovat teidän kuninkaanne ja Kantši?
Rohini
En ole nähnyt heitä pitkiin aikoihin.
Avanti
Kantši välttelee meitä alinomaa. Hän varmaankin aikoo pettää meidät
kaikki. Enpä menetellyt viisaasti ruvetessani osalliseksi tähän
sekamelskaan. Kuulehan, ystäväiseni, voitko ystävällisesti neuvoa minut
pois tästä puutarhasta?
Rohini
Minä en tiedä mitään tietä.
Avanti
Eikö täällä ole sellaista miestä, joka voisi opastaa minut pois?
Rohini
Kaikki palvelijat ovat poistuneet puutarhasta.
Avanti
Minkätähden he ovat poistuneet?
Rohini
En oikein ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. He sanoivat kuninkaan
käskeneen heitä heti poistumaan puutarhasta.
Avanti
Kuninkaan? Minkä kuninkaan?
Rohini
He eivät osanneet tarkoin sanoa.
Avanti
Tuo ei kuulosta terveeltä. Minun täytyy löytää tie täältä pois, maksoi
mitä maksoi. Minä en voi jäädä tänne hetkeksikään.
Poistuu kiireesti.
Rohini
Mistä löydänkään kuninkaan? Kun annoin hänelle kuningattaren lähettämät
kukkaset, hän ei näyttänyt minusta paljoakaan välittävän; mutta
siitä hetkestä lähtien hän on tuhlaten jakanut minulle lahjojansa.
Tämä aiheeton anteliaisuus peloittaa minua sitäkin enemmän... Minne
lentävätkään linnut tähän aikaan yöstä? Mikä on ne yht'äkkiä lentoon
säikyttänyt? Eivät ne muuten tähän aikaan lennä, eivät tosiaankaan...
Miksi juokseekaan kuningattaren kesy kauris tännepäin? Tšapata!
Tšapata! Se ei edes kuule huutoani. Enpä ole milloinkaan nähnyt
tällaista yötä! Taivaanranta alkaa yht'äkkiä punoittaa joka kulmalta
kuin mielipuolen silmä! Aurinko näyttää tänä ajattomana aikana laskevan
joka puolella yht'aikaa. Mikä kaikkivaltiaan mielettömyys tämä
onkaan!... Voi, kuinka minua peloittaa!... Mistä löydänkään kuninkaan?
VII
Kuningattaren palatsin portilla
»Kuningas»
Mitä oletkaan tehnyt, Kantši?
Kantši
Minä aioin sytyttää tuleen ainoastaan tämän palatsinpuolisen osan
puutarhaa. En voinut arvata tulen leviävän niin nopeasti joka suuntaan.
Sanohan minulle heti, kuinka pääsen pois tästä puutarhasta.
»Kuningas»
Siitä asiasta en tiedä mitään sanoa. Ne jotka meidät tänne opastivat,
ovat kaikki paenneet.
Kantši
Sinä olet tämän maan asukkaita, sinun täytyy se tietää.
»Kuningas»
Minä en ole milloinkaan ennen käynyt näissä sisemmissä kuninkaallisissa
puutarhoissa.
Kantši
En tahdo kuulla mitään sellaista — sinun täytyy opastaa minut pois,
muuten halkaisen sinut kahtia.
»Kuningas»
Sinä voit viedä minulta hengen, jos tahdot, mutta on kovin epäiltävää,
löydätkö siten tien, joka johtaa sinut pois tästä puutarhasta.
Kantši
Minkätähden liikuitkaan väittäen olevasi tämän maan kuningas?
»Kuningas»
Minä en ole kuningas — minä en ole kuningas. (Heittäytyy maahan kädet
ristissä.) Missä oletkaan, kuninkaani? Pelasta minut, ah, pelasta
minut! Minä olen kapinoitsija — rankaise minua, mutta älä minua surmaa!
Kantši
Mitä hyödyttääkään huutaa ja kumarrella tyhjään ilmaan? Paljoa parempi
on käyttää aika ulospääsyn etsimiseen.
»Kuningas»
Minä jään tähän makaamaan — en liikahda tuumaakaan. Tulipa mitä
tahansa, minä en valita.
Kantši
Sellaiseen järjettömyyteen minun on mahdoton suostua. Jos minun täytyy
joutua liekkien uhriksi, niin sinun tulee olla seurassani loppuun
saakka.
Ääniä ulkopuolelta
Oi pelasta meidät, pelasta meidät, kuninkaamme! Tuli ympäröi meitä joka
puolella!
Kantši
Nouse, houkkio, olemme menettäneet jo riittävästi aikaa.
Sudaršana (tulee)
Kuningas, oi kuninkaani! Pelasta minut, pelasta minut kuolemasta! Minä
olen tulen saarroksessa.
»Kuningas»
Kuka on kuningas? Minä en ole kuningas.
Sudaršana
Etkö ole kuningas?
»Kuningas»
En, minä olen teeskentelijä, minä olen konna. (Viskaa kruununsa
maahan.) Hajotkoon minun petokseni ja teeskentelyni maan tomuksi!
Lähtee Kantšin keralla.
Sudaršana
Hänkö ei ole kuningas! Polta siis minut, sinä tulen jumala, tuhoa minut
tuhkaksi! Minä antaudun vapaaehtoisesti sinun käsiisi, sinä suuri
puhdistaja; polta tuhkaksi minun häpeäni, minun haluni ja kaipaukseni.
Rohini (saapuu)
Kuningatar, minne menetkään. Kaikki sisäsuojasi ovat raivoavan tulen
vallassa — älä sinne mene.
Sudaršana
Sinne juuri menen, noihin palaviin huoneisiin! Tämä tuli on polttava
minut!
Menee palatsiin.
VIII
Pimeä kammio. Kuningas ja Sudaršana.
Kuningas
Älä pelkää — sinulla ei ole mitään pelon syytä. Tuli ei pääse tähän
huoneeseen.
Sudaršana
Minä en pelkää — mutta ah, häpeä on seurannut minua kuin raivoisa tuli.
Sen liekit ovat kärventäneet ja polttaneet kasvoni, silmäni, sydämeni,
koko ruumiini.
Kuningas
Kestää vähän aikaa, ennenkuin siitä poltosta vapaudut.
Sudaršana
Tämä palo ei taukoa milloinkaan — se ei taukoa milloinkaan.
Kuningas
Älä ole epätoivoinen, kuningatar!
Sudaršana
Oi kuningas, minä en salaa sinulta mitään... Minulla on toisen
kaulanauha kaulallani.
Kuningas
Sekin kaulanauha on minun — kuinkapa muuten hän olisi sen saanut? Hän
on sen varastanut minun huoneestani.
Sudaršana