Hän asuu silmäterässäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla.
Minä vaelsin kauas kuulemaan hänen omia sanojansa,
Ah, miksi vaelsin!
Kun saavuin kotiin, kuulin ne omissa lauluissani.
Ken etsii häntä kerjäläisenä ovelta ovelle kulkien!
Tule povelleni ja näe hänen kasvonsa silmäini kyynelissä!
Kuninkaan sanansaattajoita ja henkivartijoita saapuu.
Ensimmäinen sanansaattaja
Pois tieltä! Väistykää kadulta, kaikki!
Ensimmäinen kansalainen
Oho, mies, mikä luuletkaan olevasi? Eipä liene kopea astuntasi
synnynnäinen, ystäväiseni? — Minkätähden meidän pitää pois tieltä,
arvoisa herra? Minkätähden meidän pitää väistyä? Olemmeko katukoiria,
vai kuinka?
Toinen sanansaattaja
Kuninkaamme saapuu tätä tietä.
Toinen kansalainen
Kuningas? Mikä kuningas?
Ensimmäinen sanansaattaja
Meidän kuninkaamme, tämän maan kuningas.
Ensimmäinen kansalainen
Mitä, onko tuo veikko ihan mieletön? Eihän ole vielä kuultu, että
kuninkaamme olisi lähtenyt ulos sallien noiden mylvijöiden
tuloansa ilmoittaa?
Toinen sanansaattaja
Kuningas ei aio enää pysytellä piilossa alamaisiltansa. Hän tulee itse
johtamaan juhlaa.
Toinen kansalainen
Onko niin laita, veliseni?
Toinen kansalainen
Ei ollenkaan. Hän on kylänvanhimpamme appiukon serkku eikä asu edes
samalla puolella kylää kuin me.
Toinen sanansaattaja
Oikein! Hän tosiaankin muistuttaa epämääräisen appiukon seitsemättä
serkkua, ja hänen älyssään tuntuu siinäkin olevan appisedän leima.
Kumbha
Ah, rakkaat ystävät, moni katkera murhe on vaivaista mieltäni vinoon
vääntänyt, ennenkuin se on tällaisekseen ehtinyt. Tässä taanoin saapui
eräs kuningas kaduille komeilemaan lähettäen edellänsä yhtä paljon
arvonimiä kuin rumpuja, joiden pärrytys teki kaupungin sietämättömäksi
olopaikaksi... Mitä kaikkea teinkään häntä palvellakseni ja hänelle
kelvatakseni! Minä annoin hänelle lahjoja tuhlaten, seurasin häntä kuin
kerjäläinen — ja vihdoin havaitsin, etteivät varani sietäneet sellaista
suoneniskua. Mutta kuinka päättyikään tuo komeus ja majesteetti? Kun
kansa aneli häneltä anteja ja lahjoja, hän ei löytänyt kalenterista
yhtäkään hyväenteistä päivää, vaikka kaikki päivät olivat olleet hänen
mielestään onnenpäiviä, kun meidän piti suorittaa verojamme!
Toinen sanansaattaja
Katsohan, tuolla hulmuaa hänen lippunsa.
Toinen kansalainen
Tosiaankin, siellä näkyy lippu.
Toinen sanansaattaja
Näetkö siinä punaisen kimšuk-kukanl!
Toinen kansalainen
Näen, näen, siinä on tosiaankin kimšuk! Onpa se hohtelevan
tulipunainen kukka!
Ensimmäinen sanansaattaja
Kuinka onkaan? Uskotko nyt, mitä sanoin?
Toinen kansalainen
Enhän ole sanonut ollenkaan epäilleeni. Tuo Kumbha-veikko se koko
hälinän aiheutti. Enhän ole virkkanut sanaakaan?
Ensimmäinen sanansaattaja
Vatsa hänellä näkyy olevan valtava, mutta ontto mies hän sittenkin
lienee; tiedäthän, että tyhjä tynnyri kumisee kuuluvimmin.
Toinen sanansaattaja
Kuka hän on? Onko hän sukulaisianne?
Toinen sanansaattaja
Onko tarkoituksesi vihjailla, että meidän kuninkaamme on sellainen
petturikuningas kuin sinun kuvailemasi?
Ensimmäinen sanansaattaja
Kuulehan, herra appisetä, minä luulen, että sinun on aika sanoa
jäähyväiset anoppi tädillesi.
Kumbha
Älkää huoliko suuttua, hyvät herrat. Minä olen vaivainen olento —
valitan vilpittömästi, hyvät herrat; minä teen mitä suinkin voin,
kunhan suotte anteeksi. Mielelläni lähden, kuinka kauas tahansa, jos
niin haluatte.
Toinen sanansaattaja
Hyvä. Tulkaahan nyt muodostamaan kunniakujannetta. Kuningas saapuu
aivan kohta — me lähdemme tekemään hänelle tietä.
Menevät.
Toinen kansalainen
Parahin Kumbha, sinun kielesi on sinulle vielä kuolemaksi.
Kumbha
Ei kieleni, Madhav ystäväiseni, vaan kohtaloni. Valekuninkaan
esiintyessä minä en virkkanut sanaakaan, mutta kompastuin sittenkin
omiin jalkoihini, niinkuin ainakin se, joka viattomasti luottaa
itseensä. Ja nyt, kun oikea kuningas kenties on saapunut, minun
täytyy jaaritella suoranaista valtiopetosta. Se on minun kohtaloni,
kelpo ystävä!
Madhav
Minun vakaumukseni on totella kuningasta nyt ja aina — yhdentekevää,
onko hän oikea vai väärä. Mitä tiedämmekään kuninkaista, jotta voisimme
käydä heitä arvostelemaan! Kuin kiviä pimeään heittelisi — on melkein
varma siitä, että heitto osuu. Minä vain tottelen ja tunnustan — jos
kuningas on oikea, sitä parempi; ellei, niin mitäpä se haittaa?
Kumbha
En olisi välittänyt minäkään, jos kivet olisivat pelkkiä kiviä. Mutta
nepä ovatkin usein kalliita asioita: täällä, kuten muuallakin, mieletön
tuhlaus syöksee meidät puutteeseen, ystäväni.
Madhav
Katsohan! Tuolla tulee kuningas! Tosiaankin, kuningas! Millainen
ryhti, millaiset kasvot! Onko koskaan nähty sellaista kauneutta —
lumivalkoinen, kermanhempeä! Mitä sanotkaan, Kumbha? Mitä arveletkaan?
Kumbha
Hän näyttää oikealta — niin, minun puolestani hän voi hyvinkin olla
oikea kuningas.
Madhav
Hän näyttää olevan kuninkaaksi valettu ja muovattu, liian hieno ja
herkkä tavalliseen päivän valkeuteen.
Kuningas» tulee.
Madhav
Menestys ja voitto seuratkoot sinua, kuningas! Me olemme seisoneet
tässä varhaisesta aamusta j alkaen saadaksemme nähdä sinut. Älä unohda
meitä, majesteetti, suosiotasi osoittaessasi.
Kumbha
Salaisuus syvenee. Minä lähden noutamaan taattoa.
Poistuu.
Eräs toinen miesjoukko saapuu.
Ensimmäinen mies
Kuningas, kuningas! Tulkaa, joutukaa, kuningas kulkee tätä tietä.
Toinen mies
Älä unohda minua, kuningas! Minä olen n Vivadžadatta, Kušalivastun
Udajadattan pojanpoika. Minä riensin tänne kohta, kun sain kuulla
sinun saapuvan — minä en seisahtunut kuuntelemaan mitä ihmiset
sanoivat; kaikki minussa oleva alamaisuus kääntyi sinun puoleesi,
hallitsijani, ja toi minut tänne.
Kolmas mies
Loruja! Minä tulin tänne aikaisemmin kuin sinä — ennen kukonlaulua.
Missä olitkaan sinä silloin? Oi kuningas, minä olen Vikramasthalin
Bhadrasena. Suvaitse pitää palvelijasi muistissasi!
Kuningas
Teidän uskollisuutenne ja alamaisuutenne ilahduttaa minua.
Vivadžadalla
Meillä on paljon valituksia ja syytöksiä sinulle esitettävinä; kenen
puoleen olisimmekaan voineet kääntyä anomuksinemme, kun emme saaneet
kokea sinun korkeata läsnäoloasi?
Kuningas
Kaikki valituksenne otetaan huomioon.
Poistuu.
Ensimmäinen mies
Ei auta jäädä jälkeen, pojat — kuningas kadottaa meidät näkyvistään,
jos joudumme roskaväen joukkoon.
Toinen mies
Katsokaahan, mitä tuo hupsu Narottam tekee! Hän on tunkeutunut meidän
kaikkien ohi ja viuhkoo nyt innokkaasti palmun lehdellä vilvoketta
kuninkaalle!
Madhav
Tosiaankin! Sen miehen julkea uskaliaisuus kerrassaan salpaa henkeä.
Toinen mies
Meidän pitäisi suistaa hänet siitä pois — eihän sellainen mies ole
sovelias seisomaan kuninkaan vieressä.
Madhav
Luuletko, ettei kuningas huomaa, mikä hän on miehiään? Hänen
alamaisuutensa on ilmeisesti hieman liian korostettua ja suinpäistä.
Ensimmäinen mies
Joutavia! Kuningas ei kykene havaitsemaan teeskentelyä niinkuin
meikäläinen — enpä ollenkaan ihmettelisi, vaikka tuon hupsun uupumaton
viuhkominen hänet lumoisi.
Kumbha ja Taatto saapuvat.
Kumbha
Usko minua — hän kulki vast'ikään tätä katua.
Taatto
Onko se kuninkuuden pettämätön merkki?
Kumbha
Eipä suinkaan, hän ei kulkenut ohi kenenkään huomaamatta; ei ollut
vain pari kolme, vaan satoja ja tuhansia henkilöitä kadun kummallakin
puolella omin silmin häntä näkemässä.
Taatto
Sepä se juuri tekeekin koko jutun epäilyttäväksi. Milloin onkaan meidän
kuninkaamme lähtenyt häikäisemään loistolla ja komeudella kansan
silmiä? Hän ei pidä sellaista menoa ja melua maan läpi matkatessaan.
Kumbha
Mutta onhan hän voinut päättää niin menetellä tässä tärkeässä
tilaisuudessa; sitä ei voi varmaan tietää.
Taatto
Voipa kyllä, aivan varmaan! Minun kuninkaani ei helli
tuuliviirinmielialoja, ei mitään haaveellisuutta.
Kumbha
Mutta kuulehan, taatto, kunhan voisin hänet sinulle oikein kuvailla!
Hän oli niin leppoinen, herkkä ja hieno kuin vahanukke! Häntä
katsellessani teki mieleni suojella häntä auringolta, varjella häntä
koko ruumiillani.
Taatto
Sinä houkkio, oletpa sinä suurenmoinen! pässinpää! Minun kuninkaaniko
vahanukke, ja sinäkö häntä varjelemaan!
Kumbha
Vakavasti puhuen, taatto: hän on loistava jumala, kauneuden ihme hän
on; koko tässä suuressa joukossa en näe yhtäkään toista hahmoa,
joka vetäisi vertoja hänelle, hänen verrattomalle sulolleen.
Taatto
Jos minun kuninkaani päättäisi näyttäytyä, sinun silmäsi eivät häntä
havaitsisi. Hän ei I erottuisi siten toisista — hän on eräs kansan
joukosta, hän kulkee mielellään alhaisten keralla.
Kumbha
Mutta sanoinhan sinulle nähneeni hänen lippunsa!
Taatto
Minkä merkin näit hänen lipussaan?
Kumbha
Siihen oli kuvattu punainen kimšuk-kukka — heleä, hohteleva puna
häikäisi näköni.
Taatto
Minun kuninkaani lippuun on kuvattu ukonvaaja ja lootuskukka.
Kumbha
Mutta kaikki sanovat kuninkaan ottavan osaa tähän juhlaan, kaikki.
Taatto
Epäilemättä onkin niin laita; mutta hänellä ei ole sanasaattajia, ei
sotajoukkoa, ei saattuetta, ei soittokuntia eikä soihtuja seuranansa.
Kumbha
Niinmuodoin näyttää siltä, kuin ei kukaan voisi häntä tuntea hänen
tuntemattomana kulkiessaan.
Taatto
On kenties olemassa muutamia harvoja, jotka voivat.
Kumbha
Entä miten on laita — suoko kuningas niille, jotka hänet tuntevat,
kaikki, mitä he pyytävät?
Taatto
He eivät pyydä mitään milloinkaan. Kukaan pyytelijä ei milloinkaan
tunne kuningasta. Suurempi pyytelijä näyttää pienemmän pyytelijän
silmiin kuninkaalta. Voi sinua, houkkiota; sen miehen, joka tänään
liikkui kadulla, purppuraan ja kultaan puettuna, sinulta pyydellen —
hänet sinä olet toitottanut kuninkaaksesi!... Ah, tuolla tulee minun
hullu ystäväni! Tulkaa, tulkaa, veikot! Me emme saa viettää päiväämme
joutavissa kiistoissa ja jaaritteluissa — antautukaamme johonkin
hulluun leikkiin, johonkin hurjaan huvitukseen!
Hullu ystävä tulee laulaen
Hymyilettekö, ystäväiseni? Nauratteko, veikkoseni?
Minä kuljeskelen etsien kultaista hirveä!
Niin, niin, minä näen näkynä sen kepeäsorkan, ja
aina se minulta karkaa!
Ah, se kiitää ja välkähtää kuin salama ja on jo tiessään,
se metsien kesytön kulkija! Jos lähestyt häntä,
niin hän häipyy pois, ja silmissäsi väikkyy
vain usva ja tomu!
Minä kuljen sittenkin etsien kultaista peuraani, vaikka
en milloinkaan sitä saavuttane näillä saloilla!
Ah, minä vaellan ja kuljen läpi metsien, yli
kenttien ja nimettömien maiden niinkuin rauhaton
maankiertäjä huolimatta milloinkaan
kääntyä takaisin.
Te kaikki tulette torille ostamaan ja palaatte kotiin
runsaine saaliinenne; mutta minua ovat suudelleet
rajut tuulet ja huimaavat huiput — ah,
minä en tiedä, missä tai milloin!
Minä olen luopunut kaikestani saavuttaakseni sen,
mikä ei ole milloinkaan omakseni tullut!
Ja te luulette minun valittavan ja itkevän sitä,
minkä menetin!
Nauru ja laulu sydämessäni minä olen jättänyt kaiken
surun ja murheen kauas taakseni. Ah, minä
kuljen ja vaellan läpi metsien, yli kenttien ja
nimettömien maiden — huolimatta milloinkaan
kääntyä takaisin maankiertäjän teiltä!
II
Pimeä kammio. Kuningatar Sudaršana. Hänen hovinaisensa Surangama.
Sudaršana
Valoa, valoa! Missä on valo? Eikö tässä kammiossa milloinkaan sytytetä
lamppua?
Surangama
Kuningatar, kaikki muut huoneesi ovat valaistut — eikö sinun milloinkaan
tee mielesi vetäytyä valosta tällaiseen pimeään kammioon?
Sudaršana
Mutta minkätähden pitääkään tämän huoneen olla pimeä?
Surangama
Koska et muuten tuntisi valoa enempää kuin pimeääkään.
Sudaršana
Tässä pimeässä suojassa asuen sinä olet alkanut puhua epäselvästi ja
omituisesti — minä en ymmärrä sinua, Surangama. Mutta sanohan minulle,
missä palatsin osassa tämä kammio sijaitsee. Minä en erota ovea, josta
olemme tulleet, enkä sitäkään, josta pääsemme pois.
Surangama
Tämä kammio sijaitsee syvällä, maan sydämessä. Kuningas on
rakennuttanut tämän kammion nimenomaan sinua varten.
Sudaršana
Eihän häneltä puutu huoneita — miksi: hänen pitikään rakentaa tämä
pimeyden kammio nimenomaan minua varten?
Surangama
Sinä voit kohdata toisia valaistuissa suojissa; mutta ainoastaan
tässä pimeässä huoneessa saat kohdata valtiaasi.
Sudaršana
Ei, ei — minä en voi elää vailla valoa — minulla ei ole lepoa eikä
rauhaa tässä tukahduttavassa pimeydessä. Jos tuot valoa tähän suojaan,
Surangama, niin annan sinulle tämän kaulakoristeeni.
Surangama
Asia ei ole minun vallittavissani, kuningattareni. Kuinka voisinkaan
tuoda valoa paikkaan, jonka hän tahtoo pitää aina pimeänä!
Sudaršana
Merkillistä uskollisuutta! Mutta eikö olekin totta, että kuningas on
rangaissut isääsi?
Surangama
On, se on totta. Isäni oli vallannut pelihimo. Kaikki maan nuoret
miehet tapasivat kokoontua isäni luo — juomaan ja pelaamaan.
Sudaršana
Etkö tuntenut katkeraa ahdistusta, kun kuningas ajoi isäsi maanpakoon?
Surangama
Oh, minä jouduin ihan raivoihini. Minä olin häviön ja tuhon tiellä: kun
tämä ura näytti minulta sulkeutuvan, minä tunsin jääväni vaille kaikkea
apua, tukea ja suojaa. Minä raivosin kuin villi peto häkissään — kuinka
tahdoinkaan raadella kaikki kappaleiksi voimattomassa vimmassani!
Sudaršana
Kuinka aloitkaan tuntea tällaista kiintymystä samaa kuningasta kohtaan?
Surangama
Kuinka voisinkaan sen sanoa? Ehkäpä voin uskoa ja luottaa häneen juuri
sen vuoksi, että hän oli niin ankara, niin säälimätön!
Sudaršana
Milloin tämä mielialanmuutos sinussa tapahtui?
Surangama
Sitä en osaa sanoa — en tiedä itsekään. Tuli päivä, jolloin kapinoiva
itseyteni tunnusti joutuneensa täydellisesti häviölle, ja silloin minun
koko olemukseni kumartui nöyrän alistuneena maan tomuun. Ja silloin
minä näin.. Minä näin, että hänen kauneutensa oli yhtä verraton kuin
hänen peloittavuutensa. Niin minä pelastuin, vapahduin.
Sudaršana
Sano minulle, Surangama, minä rukoilen sinua, sano minulle, millainen
kuningas on näöltänsä? Minä en ole häntä nähnyt ainoanakaan päivänä.
Hän tulee luokseni pimeään ja jättää minut jälleen tähän pimeään
huoneeseen. Minä olen tiedustellut monen monilta — mutta he vastaavat
kaikki epämääräisesti ja hämärästi — minusta näyttää, että he kaikki
jättävät jotakin sanomatta.
Surangama
Totta puhuen, kuningattareni, minä en voi sanoa, millainen hän on
näöltään. Ei — hän ei ole kaunis siinä merkityksessä, jonka ihmiset
tuolle sanalle antavat.
Sudaršana
Mitä sanotkaan? Hänkö ei kaunis!
Surangama
Ei, kuningattareni, hän ei ole kaunis. Jos sanoisi häntä kauniiksi,
sanoisi hänestä aivan liian vähän.
Sudaršana
Tuollaisia ovat kaikki sinun sanasi — hämäriä, omituisia ja
epämääräisiä. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat.
Surangama
Ei, minä en tahdo nimittää häntä kauniiksi. Juuri siitä syystä, ettei
hän ole kaunis, hän on ihana, ylevä, ihmeellinen!
Sudaršana
En sinua oikein ymmärrä — vaikka mielelläni kuuntelenkin, kun hänestä
puhut. Mutta minun täytyy joka tapauksessa saada nähdä hänet. En
muista edes sitä päivää, jolloin meidät vihittiin. Äitini on minulle
kertonut, että ennen häitä tuli viisas mies, joka sanoi: »Se, joka
ottaa aviokseen tyttärenne, on vertoja vailla maan päällä.» Monet,
monet kerrat minä olen pyytänyt häntä kuvailemaan hänen näköänsä, mutta
hän vastailee vain epämääräisesti ja sanoo, ettei osaa kuvailla — sanoo
itsekin nähneensä hänet vain verhon läpi, heikosti ja hämärästi. Mutta
jos hän on ihmisistä parhain, kuinka voinkaan olla rauhallinen, vaikka
en häntä näe?
Surangama
Etkö tunne heikkoa tuulenhenkeä?
Sudaršana
Tuulenhenkeä? Missä?
Surangama
Etkö tunne vienoa tuoksua?
Sudaršana
En, en tunne.
Surangama
Valtaovi on avautunut... hän tulee; kuninkaani saapuu.
Sudaršana
Kuinka havaitset hänen tulonsa?
Surangama
En osaa sanoa; tuntuu kuin kuulisin hänen askelensa omassa sydämessäni.
Koska olen hänen palvelijattarenansa tässä pimeässä kammiossa, olen
kehitellyt aistin — kykenen tietämään ja tuntemaan, vaikka en näe.
Sudaršana
Kunpa olisi minullakin se aisti, Surangama!
Surangama
Sinä saat sen, kuningattareni... se aisti herää kerran sinussa eloon.
Ikävöidessäsi saada hänet nähdä sinä käyt rauhattomaksi, ja senvuoksi
koko mielesi jännittyy ja käyristyy siihen suuntaan. Kun ehdit
suoriutua tuosta kuumeisen levottomuuden tilasta, niin kaikki muuttuu
aivan helpoksi.
Sudaršana
Mistä johtuukaan, että se on helppoa sinulle, joka olet palvelija, ja
ylen vaikeata minulle, kuningattarelle?
Surangama
Juuri siitä syystä, että olen vain palvelija, minua ei petä mikään
vaikeus. Kun hän ensimmäisenä päivänä jätti tämän huoneen minun
hoiviini ja sanoi: »Surangama, pidä tämä huone aina valmiina minun
varalleni; siinä on koko tehtäväsi», niin minä en sanonut, en
ajatuksissanikaan: »Oi, salli minun suorittaa niiden työtä, jotka
pitävät huolta toisten huoneiden valaisemisesta.» En; vaan kun
suuntasin koko mieleni tehtävääni, minussa heräsi ja kasvoi voima, joka
vastustusta kohtaamatta sai kaikki olemukseni osat valtoihinsa... Ah,
tuossa hän tulee!... Hän seisoo oven ulkopuolella. Herrani! Kuninkaani!
Laulu ulkoa
Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.
Valon venhe on soutanut koitosta pimeään, sen retki on päättynyt,
Ehtootähti loistaa.
Oletko kukkasi kerännyt, palmikoinut hiuksesi;
Onko ylläsi yötä varten valkoinen puku?
Karja on palannut tarhaan ja lintu pesäänsä,
Ja polkujen verkko häipyy yhteen pimeässä.
Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.
Surangama
Kuninkaani, kuka voisikaan pitää oviansa sinulta suljettuina? Ne eivät
ole lukossa eivätkä salvassa — ne kimmahtavat auki, jos vain sormillasi
niihin kosket. Etkö tahdo niihin koskea? Etkö astu sisään, ennenkuin
lähden avaamaan?
Laulu
Jos henkäiset, niin harsoni väistyy pois, minun valtiaani!
Kun uinahdan maan tomuun huutoasi kuulematta, vartoisitko,
kunnes herään?
Eivätkö vaunujesi pyörät saa maata vapisemaan?
Etkö murra auki ovea ja käy kotiisi kutsumatta?
Mene siis, kuningatar, ja avaa hänelle ovi; hän ei muuten astu sisään.
Sudaršana
Minä en näe mitään selvästi pimeässä — en tiedä, missä ovet ovat. Sinä
tunnet tämän huoneen — mene sinä ja avaa ovi minun puolestani.
Surangama avaa oven, kumartaa kuninkaalle ja poistuu.
Kuningas pysyy näkymättömänä koko näytelmän ajan.
Sudaršana
Minkätähden et salli minun nähdä itseäsi valossa?
Kuningas
Haluat siis nähdä minut tuhansien olioiden keskellä kirkkaassa
päivänvalossa! Miksi en voisi olla ainoa olio, jonka kykenet tuntemaan
tässä pimeässä?
Sudaršana
Mutta minun täytyy nähdä sinut — minä ikävöin nähdä sinua.
Kuningas
Sinä et kykene kestämään minun näkemistä — se tuottaa sinulle vain
tuskaa, polttavaa, sietämätöntä tuskaa.
Sudaršana
Kuinka voitkaan sanoa, etten kykene kestämään sinun näkemistä?
Tunnenhan tässä pimeässäkin, kuinka viehättävä ja ihmeellinen sinä
olet; minkätähden säikähtäisinkään sinua valossa? Mutta sanohan
minulle, voitko nähdä minut pimeässä?
Kuningas
Voin.
Sudaršana
Mitä näetkään?
Kuningas
Minä näen, että äärettömien taivaiden pimeys, jonka rakkauteni
voima on vihurina nostanut elämään ja olemiseen, on imenyt
itseensä lukemattomien tähtien valon ja ruumiillistunut lihan ja
veren hahmoon. Ja siinä hahmossa piilee ajatuksen ja pyrkimyksen
aiooneja, rajattomien avaruuksien sanomattomia kaipauksia, aikojen
valtameren lukemattomia lahjoja!
Sudaršana
Olenko minä niin ihmeellinen, niin kaunis? Kun kuulen sinun puhuvan,
niin sydämeni a on tulvillaan iloa ja ylpeyttä. Mutta kuinka voinkaan
uskoa ne ihmeelliset asiat, joista minulle kerrot? Minä en itse niitä
löydä!
Kuningas
Sinun oma kuvastimesi ei niitä heijasta — se pienentää sinua, rajoittaa
sinua, saa sinut näyttämään pieneltä ja mitättömältä. Mutta jos
näkisit itsesi minun henkeni kuvastelemana, niin ilmenisit valtavan
suurena! Minun sydämessäni sinä et enää ole tavallinen yksilö, jona
itseäsi pidät — sinä olet totisesti minun toinen itseyteni.
Sudaršana
Oi, jospa osoittaisit minulle silmänräpäyksen ajan, kuinka sinun
silmäsi näkevät! Eikö sinulle ole olemassa mitään pimeyttä? — Minua
peloittaa, kun sitä ajattelen. Eikö tämä pimeys, joka on minulle
todellinen ja väkevä kuin kuolema — eikö se ole sinulle mitään? Kuinka
siis voikaan olla välillämme minkäänlaista yhteyttä tällaisessa
paikassa? Ei, ei — se on mahdotonta; meidän välillämme on raja ja este;
ei täällä, ei, ei tässä paikassa. Minä tahdon sinut löytää ja nähdä
siellä, missä näen puita ja eläimiä, lintuja ja kiviä ja maan —
Kuningas
Hyvä, sinä voit yrittää minut löytää — mutta kukaan ei ole minua
sinulle osoittava. Sinun tulee tuntea minut, jos voit, omin neuvoin. Ja
vaikka joku lupautuisikin minut sinulle osoittamaan, kuinka voitkaan
olla varma siitä, että hän puhuu totta?
Sudaršana
Minä olen sinut tunteva, olen tunteva sinut jälleen. Minä löydän sinut
miljoonien joukosta. Minä en voi erehtyä.
Kuningas
Hyvä; niinpä nouse tänä yönä, kevään täysikuujuhlan aikana, palatsini
korkeaan torniin ja yritä löytää minut — etsi minua omin silmin
kansanjoukosta.
Sudaršana
Oletko siellä toisten joukossa?
Kuningas.
Minä näyttäydyn kerran toisensa jälkeen väkijoukon eri puolilla.
Surangama!
Surangama tulee.
Surangama
Mitä käsket, valtiaani?
Kuningas
Tänä yönä on kevään täysikuujuhla.
Surangama
Mitä tulee minun tehdä tänä yönä?
Kuningas
Tämä on juhlapäivä eikä mikään työpäivä. Huvitarhat ovat täydessä
kukassaan — sinä tulet ottamaan osaa minun juhlaani.
Surangama
Minä teen niinkuin tahdot, valtiaani.
Kuningas
Kuningatar tahtoo nähdä minut tänä yönä omin silmin.
Surangama
Missä pitää kuningattaren sinut nähdä?
Kuningas
Missä sävelet kaikuvat suloisimpina, missä ilma on kukkien tuoksua
tulvillaan — huvilehdossa, joka on täynnä kuutamon hopeahohdetta ja
pehmeätä hämärää.
Surangama
Mitä voikaan nähdä siellä, missä pimeys ja valo leikkivät piilosilla?
Siellä on tuuli raju ja rauhaton, kaikki on karkeloa ja nopeata
liikettä — eikö se hämmennä katsetta?
Kuningas
Kuningatar on utelias ja tahtoo minut löytää.
Surangama
Uteliaisuus on joutuva häpeään ja palaava kyynelsilmin!
Laulu
Ah, ne tahtovat lentää pois, nuo pälyilevät silmät,
nuo metsien kesyttömät linnut!
Mutta antautumisaika on tuleva ja taukoova on
levoton lento, kun
Loihtuisa laulu ne saavuttaa ja sinkoo sydämitse.
Oi kesyttömät linnut, te kaipaatte korpimaita!
III
Huvitarhojen edustalla. Saapuu kuninkaita, Avanti, Košala,
Kantši ja muita.
Avanti
Eikö tämän paikan kuningas ota meitä vastaan?
Kantši
Tässä maassa näyttää olevan käytännössä merkillinen hallitustapa.
Kuningas viettää juhlaa metsässä, mihin alhaisin ja halvinkin väki
voi helposti päästä!
Košala
Olisihan pitänyt olla erikoinen paikka valmiina meidän vastaanottoamme
varten.
Kantši
Ellei hän ole sellaista paikkaa jo ennakolta varannut, pakotamme hänet
sen meille rakentamaan.
Košala
Kaikki nämä seikat herättävät luonnollisen epäilyksen, ettei tällä
kansalla olekaan kuningasta — näyttää siltä, kuin perätön huhu olisi
johtanut meidät harhaan.
Avanti
Kuninkaan laita saattaa niin olla, mutta tämän paikan kuningatar,
Sudaršana, ei suinkaan ole vain perätön huhu.
Košala
Vain hänen tähtensä minä viitsin tänne tullakaan. En ollenkaan välitä,
vaikka jää näkemättä sellainen, joka ei milloinkaan näyttäydy, mutta
olisihan typerä virhe, jos poistuisimme näkemättä häntä, joka on
erinomaisessa määrässä vierailun arvoinen.
Kantši
On siis parasta, että teemme nimenomaisen suunnitelman.
Avanti
Suunnitelma on erinomainen asia niin kauan kuin ei ole itse siihen
kietoutunut.
Kantši
Tuhat tulimmaista, mitä maan matosia tuolla parveileekaan? Hoi siellä!
Keitä te olette?
Taatto ja pojat tulevat.
Taatto
Me olemme tyhjätaskujen hilpeä joukko.
Avanti
Esittely oli tarpeeton. Mutta suvainnette vetäytyä kauemmaksi ja jättää
meidät rauhaan.
Taatto