Minun sydämeni kaipaa yhä, ja mieleni ei löydä lepoa. Tule lähemmäksi
minua, sinä saavuttamaton! Antaudu sietämään nimen, kodin ja
sukulaisuuden siteitä. Salli minun sydämeni elää vain sinua kokien;
salli minun elää kanssasi rakkauden levossa ja rauhassa.
Tšitra
Miksi yritätkään suotta tavoittaa ja saada omiksesi pilvien
värivivahduksia, aaltojen karkeloa ja kukkasten tuoksua?
Ardžuna
Älä toivo tyydyttäväsi rakkautta ilmaisilla olemattomilla,
valtiattareni. Anna minulle jotakin, johon voin turvata, jotakin,
mikä kestää kauemmin kuin nautinto, jotakin sellaista, mikä kestää
kärsimyksessäkin.
Tšitra
Vuosi ei ole vielä kulunut, sankarini, ja sinä olet jo väsynyt. Nyt
tiedän, että taivas on suuressa armossaan suonut kukkasille lyhyen
elämän. Jos ruumiini olisi voinut lakastua ja kuolla viime kevään
kukkien keralla, niin se olisi varmaan kuollut kunniakseen. Mutta nyt
sen päivät ovat luetut, rakkaani. Älä sitä säästä, ime siitä kaikki
hunaja, jottei sydänparkasi tarvitse palata yhä uudelleen sen luo
tyydyttämättömin kaipauksin, niinkuin janoinen mehiläinen, kun kesän
kukkaset lepäävät lakastuneina maan tomussa.
Seitsemäs kohtaus
Madana
Tänään on viimeinen yö.
Vasanta
Ruumiisi kauneus palaa huomenna Kevään tyhjentymättömään
aarrekammioon. Huuliesi rusotus puhkee jälleen kukoistamaan tuoreena
_asokan_ lehtiparina, Ardžunan suudelmia muistamatta, ja ihosi pehmeä,
valkoinen hohtelu syntyy uudelleen sadassa tuoksuvassa jasmiininkukassa.
Tšitra
Jumalat, jumalat, kuulkaa rukoukseni! Sallikaa minun kauneuteni
leimahtaa kirkkaimpaan lieskaansa tämän yön viimeisenä hetkenä,
niinkuin leimahtaa viimeisen kerran liekki, joka sammuu.
Madana
Sinun toivosi on toteutuva.
Kahdeksas kohtaus
Kyläläisiä
Kuka meitä nyt suojelee?
Ardžuna
Mitä? Mikä vaara teitä uhkaa?
Kyläläiset
Pohjoisilta vuorilta hyökkää kyläämme hävittämään rosvojoukko kuin
tulviva vuorivirta.
Ardžuna
Eikö teidän kuningaskunnassanne ole ketään suojelijaa?
Kyläläiset
Tšitra, kuninkaantytär, oli kaikkien pahojen pelkona. Hänen vielä
ollessaan tässä onnellisessa maassa me pelkäsimme luonnollista
kuolemaa, mutta emme mitään muuta. Nyt hän on lähtenyt
pyhiinvaellusmatkalle, ja kukaan ei tiedä hänen olopaikkaansa.
Ardžuna
Suojaako tätä maata nainen?
Kyläläiset
Suojaa; hän on meidän isämme ja äitimme.
Poistuvat.
Tšitra saapuu.
Tšitra
Minkätähden istut täällä yksinäsi?
Ardžuna
Minä yritän kuvitella, millainen nainen prinsessa Tšitra lienee.
Hänestä kerrotaan paljon tarinoita.
Tšitra
Hän ei ole lainkaan kaunis. Hänen silmänsä eivät ole niin kauniit kuin
minun silmäni, jotka ovat tummat kuin kuolema. Hän kykenee puhkaisemaan
peitsellään minkä kilven tahansa, mutta ei sankarimme sydäntä.
Ardžuna
Kerrotaan, että hän on urhoollisuudeltaan parhaan miehen ja
hellyydeltään parhaan naisen veroinen.
Tšiira
Sepä se onkin hänen suurimpana onnettomuutenansa. Nainen, joka on vain
nainen, joka kiehtoo miesten sydämet hymyilyillään ja huokauksillaan,
palveluksillaan ja hellillä hyväilyillään, on onnellinen. Mitäpä hyötyä
hänellä olisi oppineisuudesta ja suurista teoista? Jos olisit hänet
eilen nähnyt metsäpolun varrella sijaitsevan Šiva-jumalalle pyhitetyn
temppelin pihalla, olisit kulkenut hänen ohitsensa huolimatta luoda
häneen silmäystäkään. Oletko tosiaankin kyllästynyt naisen kauneuteen
siinä määrin, että kaipaat hänestä miehen voimaa?
Minä olen valmistanut keskipäivän lepoa varten makuusijan yöpimeään
luolaan ja olen sitä varten taittanut viheriöitä, vaahtoavan
vesiputouksen kostuttamia lehviä. Mustaa kivipermantoa peittävän
pehmeän, viheriän sammalen viileys suutelee siellä silmäsi uneen.
Sällithän, että johdan sinut sinne?
Ardžuna
Ei tänään, rakkaani.
Tšitra
Miksi ei tänään?
Ardžuna
Olen kuullut rosvojoukkueen lähestyvän tasankoja. Minun täytyy
välttämättä varustautua suojellakseni säikähtyneitä kyläläisiä.
Tšitra
Sinun ei tarvitse ollenkaan heitä pelätä. Prinsessa Tšitra on
asettanut vahvat vartiostot rajasolain suulle, ennenkuin lähti
pyhiinvaellusretkelleen.
Ardžuna
Sällithän minun harjoittaa hetkisen kšatrijan sotaista ammattia. Minä
hankin tälle joutilaalle käsivarrelleni uutta mainetta, jotta se olisi
arvokkaampi pielus sinun päätäsi varten.
Tšitra
Entäpä, jos kiellän sinua lähtemästä, jos kierrän käsivarteni
uumillesi? Tempaudutko karusti minusta irralle ja jätätkö minut? Niinpä
mene! Mutta tiedä, että kerran katkennut liaani ei milloinkaan yhdy
enää yhdeksi. Mene, jos janosi on sammunut. Mutta ellei ole niin laita,
muista, että nautinnon jumala on epävakainen eikä odottele ketään.
Viivy vielä hetkinen, valtiaani! Kerro minulle ne levottomat ajatukset,
jotka sinua kiusaavat. Kuka onkaan tänään askarruttanut mieltäsi!
Tšitrako?
Ardžuna
Niin, Tšitra. Minä ihmettelen, minkä lupauksen vuoksi hän on lähtenyt
pyhiinvaellusretkelleen. Mitä häneltä voikaan puuttua?
Tšitra
Mitä puuttua? Onko hänellä, onnettomalla, milloinkaan mitään ollut?
Hänen huomattavimmat kykynsä ovat vankilan muureja, jotka sulkevat
hänen naisen-sydämensä kylmään tyrmään. Hän on synkkä ja tyytymätön.
Hänen naisellisen rakkautensa täytyy tyytyä käymään ryysyihin puettuna;
hänelle ei ole suotu kauneutta. Hän on kuin ilottoman aamun henki, joka
istuu kivisellä vuorenhuipulla pimeiden pilvien himmentäessä siltä
kaiken valon. Älä kysy minulta hänen elämästänsä. Se ei voi kuulua
viehättävältä kenenkään miehen korvaan.
Ardžuna
Sanomattomasti tekee mieleni saada kuulla hänestä kaikki. Minä olen
kuin vaeltaja, joka saapuu keskiyön aikaan vieraaseen kaupunkiin.
Kupukatot, tornit ja puutarhojen puut näyttävät epämääräisiltä ja
varjomaisilta, ja uneliaan hiljaisuuden läpi kuuluu toisinaan meren
kumea huokaus. Hän odottelee hartaasti aamua, joka on ilmaiseva
hänelle kaikki vieraat ihmeet. Kerro minulle hänen tarinansa.
Tšitra
Mitäpä siinä on enempää kerrottavaa?
Ardžuna
Minä kuvittelen näkeväni hänet valkoisen ratsun selässä ylväästi
pidellen vasemmassa kädessään ohjaksia ja oikeassa joustansa,
ikäänkuin Voiton jumala, joka jakaa ympärilleen hyvää toivoa. Hän
suojelee imeviä poikasiaan kiivaalla rakkaudellansa niinkuin valpas
jalopeuraemo. Naisen käsivarret ovat kauniit, vaikka niitä ei korista
mikään muu kuin kahlehtimaton voima! Minun sydämeni on rauhaton,
kaunoiseni, niinkuin käärme, joka tointuu pitkästä talviunestansa.
Tule, kiitäkäämme toistemme keralla nopeiden ratsujen selässä, niinkuin
kaksoistähti syöksyy hehkuen läpi avaruuden. Pois tästä unettavasta,
synkänviheriästä vankilasta, tästä huumaavasta, henkeäsalpaavasta
ilmasta!
Tšitra
Tunnusta minulle totuus, Ardzuna: jos minä voisin jonkin taian avulla
karistaa itsestäni tämän hekumallisen pehmeyden, tämän aran kauneuden
hemmen, joka säikkyy maailman karua ja terveellistä kosketusta, heittää
sen pois kuin lainavaatteet, voisitko sinä sen sietää? Jos suoristaudun
pystyksi ja väkeväksi, sydämessä rohkeus, joka halveksii tukea
kaipaavan heikkouden viekkaita juonia, jos kohotan pääni korkealle
kuin solakka nuori vuorihonka enkä enää lepää hervottoman liaanin
lailla maan tomussa, olenko silloinkin miehen katsetta kiehtova? Ei,
ei, sinä et voisi sitä kestää. On parempi, että sirottelen ympärilleni
häipyvän nuoruuden soreita leluja ja odotan sinua kärsivällisesti.
Jos haluat palata, niin minä ojennan sinulle hymyillen tämän kauniin
ruumiini maljan täynnä nautinnon viiniä. Kun olet siihen väsynyt ja
kyllästynyt, voit lähteä työhösi tai leikkiin, ja vanhaksi tultuani
minä mielelläni vetäydyn siihen nurkkaan, joka minulle jätetään. Kuinka
miellyttäisikään sinun sankarillista sieluasi, jos yön kisakumppani
pyrkisi päiväiseksi puolisoksesi, jos vasen käsivarsi oppisi kantamaan
ylpeän oikean taakkaa?
Ardžuna
Näyttää siltä, kuin en milloinkaan sinua oikein tuntisi. Sinä olet
minulle kuin jumalatar, joka piilee kultaisessa kuvassa. Minä en
voi sinua koskettaa, en voi sinulle korvata verrattomia antimiasi.
Niinpä rakkauteni onkin epätäydellinen. Surumielisen katseesi
arvoituksellisista syvyyksistä, leikillisistä sanoistasi, jotka
ivailevat omaa merkitystänsä, minä toisinaan näen vilahtavan esiin
olennon, joka yrittää tuhota ruumiinsa raukean sulon, yrittää päästä
kärsimyksen puhtaaseen tuleen hymyn usvaisen verhon läpi. Harhakuva
on totuuden ensimmäinen ilmestysmuoto. Vieraassa puvussa lähestyy
totuus rakastajaansa. Mutta tulee aika, jolloin se riisuu yltänsä
korut ja harsot ja seisoo alastomaan ylhäisyyteensä pukeutuneena. Minä
tavoittelen sitä viimeistä sinua, sitä yksinkertaisinta aito totuutta.
Miksi itket, rakkaani? Miksi kätket kasvosi käsiisi? Olenko tuottanut
sinulle tuskaa, armaani? Unohda mitä sanoin. Minä tahdon tyytyä
nykyisyyteen. Tulkoon jokainen kauneuden tuokio minun luokseni niinkuin
tuntematon lintu näkymättömästä, pimeään kätketystä pesästänsä tuoden
minulle laulavan tervehdyksen. Minä tahdon aina istua toivoineni niiden
toteutumisen rannalla ja päättää siten päiväni.
Yhdeksäs kohtaus
Tšitra ja Ardžuna.
Tšitra (viittaan kääriytyneenä)
Oletko tyhjentänyt maljan viimeiseen pisaraan, valtiaani? Nytkö siis
on kaiken loppu? Ei, kun kaikki on tehty, jää vielä jotakin jäljelle,
ja se on minun viimeinen uhrini sinun jalkojesi eteen.
Minä olen tuonut taivaan tarhoista verrattoman ihania kukkia
palvoakseni sinua, sydämeni jumalaa. Juhlamenojen päätyttyä, kukkasten
lakastuttua, sallinet minun heittää ne ulos temppelistä. (Hän riisuu
viittansa ja esiintyy jälleen mieheksi vaatetettuna.) Silmäile nyt
palvojaasi armollisesti.
Minä en ole niin kaunis enkä täydellinen kuin ne kukkaset, jotka
palvoessani sinulle tarjosin. Minussa on monta vikaa ja virhettä. Minä
olen vaeltaja suurella maailmantiellä, vaatteeni ovat tahraiset, ja
okaat ovat viiltäneet jalkani verille. Kuinkapa voisinkaan olla kaunis
kuin kukka, moitteettoman suloinen kuin tuokion kestävä elämä? Minä
tarjoan sinulle ylpeästi lahjaksi naisen sydämen, johon on kertynyt
maan tyttären kaikki tuska ja riemu, toivo, pelko ja häpeä, ja jossa
syntyy kuolemattomuutta tavoitteleva rakkaus. Siinä on epätäydellisyys,
mutta jalo ja ylevä. Nyt, kun kukkapalvonta on päättynyt, herrani, ota
tämä palvelijaksesi tulevaisia päiviä varten!
Minä olen Tšitra, kuninkaan tytär. Muistanet sen päivän, jolloin Šivan
temppelissä astui luoksesi nainen, korujen ja kaunisteiden peittämä.
Tuo julkea nainen tuli sinua kosimaan ikäänkuin olisi ollut mies. Sinä
torjuit hänet ja menettelit oikein. Valtiaani, minä olen se nainen.
Hän oli minun valhehahmoni. Jumalten armosta minä sain sitten vuoden
ajaksi niin ihanan muodon kuin kuolevainen konsanaan ja rasitin sillä
petoksella sankarini sydäntä. Minä en ole, en voi olla se nainen.
Minä olen Tšitra. En ole mikään palvottava jumala, mutta en myöskään
yleisen säälin esine, joka pyyhkäistään välinpitämättömästi syrjään
kuin hyttynen. Jos pidät minua kyllin arvokkaana salliaksesi minun
kulkea vierelläsi vaaran ja uskalluksen polkuja, jos suot minulle
osan elämäsi suurista velvollisuuksista, niin tulet tuntemaan minun
varsinaisen olemukseni. Jos lapsi, jota kohdussani ravitsen, syntyy
poikana, niin minä itse opetan hänet olemaan toinen Ardžuna, lähetän
hänet ajan tullen luoksesi, ja silloin sinä vihdoin tunnet minut
oikein. Tänään minä voin tarjota sinulle vain Tšitran, kuninkaan
tyttären.
Ardžuna
Rakkaani, minun elämästäni ei puutu mitään.
PIMEÄN KAMMION KUNINGAS
I
Katu. Muutamia matkamiehiä ja kaupunginvartija.
Ensimmäinen mies
Hoi, mies!
Kaupunginvartija
Mitä haluatte?
Toinen mies
Mitä tietä meidän on kuljettava? Me emme tunne tätä seutua. Sano
meille, mitä tietä meidän on mentävä, ole hyvä.
Kaupunginvartija
Minne olette menossa?
Kolmas mies
Siihen suureen juhlaan, joka tulee kohta vietettäväksi, tiedäthän? Mitä
tietä meidän on kuljettava?
Kaupunginvartija
Tiet ovat täällä kaikki toistensa veroisia. Te tulette sinne,
kuljittepa mitä tietä tahansa. Astukaa vain suoraan eteenpäin, niin
osutte varmaan oikeaan.
Poistuu.
Ensimmäinen mies
Kuulkaahan, mitä tuo houkkio sanoo: »Te tulette sinne, kuljittepa mitä
tietä tahansa!» Eikö niinmuodoin ole ihan mieletöntä, että on olemassa
paljon teitä?
Toinen mies
Älä huoli panna sitä niin pahaksesi. Jokaisella maalla on oikeus
järjestää omat asiansa niinkuin hyväksi näkee. Meidän maamme maantiet —
niin, niistä tuskin kannattaa puhuakaan, ovathan ne vain kapeita kujia,
raiteiden ja askel-urien muodostama labyrintti. Meidän kuninkaamme
ei luota avoimiin valtateihin; hän on sitä mieltä, että tiet vain
yllyttävät hänen alamaisiansa karkaamaan pois hänen valtakunnastaan.
Täällä on asia aivan toisin: kukaan ei ole toisen tiellä, kukaan
ei sinua moiti, jos menet minne mielit; ja sittenkään ei kukaan
ajattelekaan poistua tästä kuningaskunnasta. Jos meidän maamme tiet
olisivat tällaiset, niin se olisi jäänyt aivan pian autioksi.
Ensimmäinen mies
Parahin Džanardan, minä olen aina huomannut luonteessasi tuon suuren
virheen.
Džanardan
Minkä virheen?
Ensimmäinen mies
Että haluat aina moitiskella omaa maatasi. Kuinka voitkaan otaksua,
että avoimet valtatiet voivat olla jollekin maalle onneksi? Kuulehan,
Kaundilja, tuossa on mies, joka tosiaankin uskoo vapaiden valtateiden
olevan maan pelastuksena.
Kaundilja
Minun ei tarvinne uudelleen huomauttaa sinulle, Bhavadatta, että
Džanardanille on siunautunut nimenomaisen nurinkurinen äly, joka
varmaan johtaa hänet johonkin vaaraan eräänä kauniina päivänä. Jos
kuningas saa kuulla arvoisasta ystävästämme, niin hänelle käynee
vaikeaksi löytää henkilöä, joka suorittaa hautausmenot hänen kuoltuaan.
Bhavadatta
Pakostakin johtuu mieleen, että tässä maassa elämisen täytyy olla
työlästä: näillä kaduilla kaipaa yksinäisyyden iloja — tämä alinomainen
tungos ja hartiainhieronta vieraiden ihmisten kanssa herättää kylvyn
kaipausta. Ja kukaan ei voi sanoa, millaista väkeä näillä julkisilla
teillä kohtaa — uh!
Kaundilja
Džanardan se meidät houkutteli tähän mainioon maahan tulemaan!
Meidän koko suvussamme ei ole ollut toista hänenlaistansa. Tunsithan
isäni, tietenkin; hän oli suuri mies, hurskas mies, jos kukaan. Hän
vietti koko elämänsä ympyränkehässä, jonka säde oli yhdeksänviidettä
kyynärää ja joka oli piirretty mitä tarkimmin noudattaen pyhien
kirjojemme määräyksiä, eikä poistunut päiväksikään siitä kehästä. Hänen
kuolemansa jälkeen ilmaantui vakava vaikeus: kuinka voitaisiin hänen
ruumiinsa polttaa yhdeksänviidettä kyynärän kehässä ja samalla talon
ulkopuolella? Vihdoin ratkaisivat papit asian siten, ettei tosin ollut
lupa ylittää pyhien kirjojen mainitsemaa lukua, mutta että oli ainoa
keino suoriutua vaikeudesta sallimalla numeroiden vaihtaa paikkaa
ja ottamalla 94 kyynärää 49:n asemesta. Vain siten me voimme hänen
ruumiinsa polttaa talon ulkopuolella loukkaamatta pyhiä kirjoja. Se oli
tarkkaa säännösten noudattamista, totisesti! Eipä olekaan meidän maamme
tavallisimpia.
Bhavadatta
Ja sittenkin, vaikka Džanardan on kotoisin aivan samoilta seuduilta,
hän pitää viisaana julistaa, että vapaat valtatiet ovat maalle
edullisimmat.
Poistuvat.
Taatto saapuu poikajoukon keralla.
Taatto
Kuulkaahan, pojat, tänään me joudumme kilpasille rajun etelätuulen
kanssa — emmekä aio joutua häviölle. Me laulamme, kunnes kaikki kadut
ja tiet ovat hilpeätä lauluamme tulvillaan.
Laulu
Etelän uksi on auennut. Tule, kevät, tule!
Sykähtele sydämeni tahtiin; tule, kevät, tule!
Tule laulavin lehdin ja tuoreita kukkia tuoden;
Tule huiluin ja metsien huokailuin!
Heloviittasi hulmutkoon ahavaisilla teillä!
Tule, kevät, tule!
Poistuvat.
Joukko kansalaisia saapuu.
Ensimmäinen kansalainen
Eipä voi kumminkaan olla toivomatta, että kuningas olisi suostunut
näyttäytymään ainakin tänään. Onpa vahinko, kun elää hänen
valtakunnassaan, mutta ei saa häntä nähdä ainoatakaan kertaa!
Toinen kansalainen
Kunpa vain tietäisit tämän salaisuuden todellisen tarkoituksen! Minä
voisin sen sinulle sanoa, jos sinä osaisit pitää asian tietonasi.
Ensimmäinen kansalainen
Me asumme samassa kaupunginosassa, veikkoseni, mutta oletko milloinkaan
kuullut minun jaarittelevan julki kenenkään salaisuutta? Mitä tulee
siihen juttuun, että veljesi löysi aarteen kaivoa kaivaessaan —
tiedäthän hyvinkin, minkätähden minun täytyi siitä puhua. Tiedäthän
asian.
Toinen kansalainen
Epäilemättä. Ja juuri sen vuoksi, että sen tunnen, minä kysyn sinulta,
osaatko vaieta, jos asian sinulle kerron. Ota huomioon, että voimme
joutua kaikin tuhon omiksi, jos sen ilmaiset.
Kolmas kansalainen
Oletpa mukava mies, tosiaankin, Virupakša! Minkätähden tekeekään kovin
mielesi toteuttaa tuho, joka toistaiseksi vain voi sattua? Kukapa
ottaisikaan vastatakseen siitä, että pitää salaisuutesi ikänsä kaiken
omana tietonansa?
Virupakša
Juttu sattui suistumaan niihin asioihin — mutta enpä siis sanokaan
mitään. Ei ole tapanani turhia jaaritella. Te ryhdyitte itse pohtimaan
sitä kysymystä, ettei kuningas milloinkaan näyttäydy, ja minä vain
huomautin, ettei kuningas suotta aikojaan pysyttele piilossa.
Ensimmäinen kansalainen
Sano meille, minkätähden, Virupakša.
Virupakša
Miksipä en tuota sanoisi — olemmehan kaikki hyviä ystäviä, eikö totta?
Eihän siis voi haitata. (Hiljaisin äänin.) Kuningas — on — ruma ja on
senvuoksi päättänyt olla näyttäytymättä alamaisilleen.
Ensimmäinen kansalainen
Vai niin! Siinäkö vika! Aivan varmaan on niin laita. Olemme aina
ihmetelleet... Saahan pelkkä kuninkaan näkeminen kaikkien maiden
ihmiset vapisemaan pelosta kuin haavanlehdet; minkätähden ei meidän
kuningastamme ole nähnyt yksikään kuolevainen? Kunhan hän astuisi
vihdoin esiin vaikkapa vain tuomitakseen meidät kaikki hirsipuuhun,
voisimme ainakin uskoa, ettei hän ole pelkkää petosta. Virupakšan
selitys kuulostaa epäilemättä sangen todennäköiseltä.
Kolmas kansalainen
Ei ollenkaan — minä en usko hitustakaan.
Virupakša
Mitä, Višu, onko tarkoituksesi väittää minua valehtelijaksi?
Višu
Eipä juuri — mutta minä en voi hyväksyä sinun otaksumaasi. Suo
anteeksi, minä en voi auttaa sitä, että näytän hieman karkealta ja
kömpelöltä.
Virupakša
Eipä ihmekään, ettet usko minun sanojani — sinähän pidät itseäsi kyllin
viisaana hylätäksesi vanhempiesi ja ylempiesi mielipiteet. Et olisi
varmaankaan saanut oleskella tässä maassa kovin kauan, ellei kuningas
pysyisi piilossa. Sinä et ole häpeällistä kerettiläistä parempi.
Višu
Sinä parhain oikeauskoisuuden tukipylväs! Etkö usko, että kuka muu
kuningas tahansa olisi arvelematta leikannut sinulta kielen ja
heittänyt sen koirien ruoaksi? Ja sinä julkeat sanoa, että meidän
kuninkaamme on kauhistuttavan näköinen.
Virupakša
Kuulehan, Višu, etkö hillitse kieltäsi?
Višu
On aivan turhaa huomauttaa, kenen kieli tässä eniten kaipaa
hillitsemistä.
Ensimmäinen kansalainen
Sst, hyvät ystävät... tästä ei hyvä seuraa... Näyttävätpä päättäneen
saattaa minutkin vaaraan kerallansa. Minä en halua olla osallisena
tässä kaikessa.
Poistuu.
Joukko miehiä, meluilevan riehakkuuden vallassa, hinaa mukanaan
taattoa.
Toinen kansalainen
Kuulehan, taatto, eräs ajatus ei anna minulle tänään lepoa eikä
rauhaa...
Taatto
Mikä ajatus?
Toinen kansalainen
Kaikki maat ovat tänä vuonna lähettäneet väkeänsä juhlaamme, mutta
jokainen sanoo: »Kaikki on viehättävän kaunista — mutta missä on
kuninkaanne?» ja me emme tiedä, mitä vastata. Siinä se suuri puutos,
jonka jokainen meikäläinen pakostakin tuntee.
Taatto
»Puutos», sanot sinä! Onhan koko maamme kuningasta ihan tulvillaan,
ja sinä nimität häntä puutokseksi! Onhan hän tehnyt meistä jokaisesta
kruunatun kuninkaan!
Laulaa
Me olemme kaikki kuninkaita kuninkaamme kuningaskunnassa.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Me teemme mitä tahdomme, ja teemme kumminkin mitä hän tahtoo;
Meitä ei sido kauhun kahle orjain valtiaan jalkoihin.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Meidän kuninkaamme kunnioittaa meitä kaikkia, niin kunnioittaen
itseään.
Mikään viheliäisyys ei voi meitä iäksi sulkea valheensa vankilaan.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Me raivaamme taistellen oman tiemme ja saavutamme vihdoin hänen
tiensä.
Yön pimeän kuilu ei meitä milloinkaan ahmaise.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Kolmas kansalainen
Minä en voi tosiaankaan sietää niitä mielettömyyksiä, joita
kuninkaastamme kerrotaan vain siitä syystä, ettei hän näyttäydy
julkisuudessa.
Ensimmäinen kansalainen
Ajattelehan! Jokainen, joka loukkaa minua, voi tulla rangaistavaksi,
mutta kukaan ei voi vaimentaa hylkiötä, joka rohkenee solvata
kuningasta.
Taatto
Solvaus ei koske kuninkaaseen. Pelkkä henkäyksesi sammuttaa
liekin, jonka lamppu lainaa auringolta, mutta vaikka koko maailma
yrittäisi puhaltaa aurinkoa sammuksiin, sen säteilevä hohto säilyisi
himmenemättömänä ja ennallansa.
Višvavasu ja Virupakša tulevat.
Višu
Tuossa on taatto! Kuulehan, tämä mies kertoo jokaiselle kohtaamallensa,
että kuninkaamme pysyttelee piilossa rumuutensa vuoksi.
Taatto
Minkätähden siitä närkästyt, Višu? Hänen kuninkaansa täytyy olla
ruma, sillä kuinkapa voisi Virupakšalla olla tuollaiset kasvot hänen
valtakunnassaan? Hän muovaa kuninkaansa kuvastimessa nähdyn oman
kuvansa mukaan.
Virupakša
Minä en mainitse mitään nimiä, taatto, mutta kukaan ihminen ei voine
epäillä henkilöä, joka minulle uutisen uskoi.
Taatto
Kukapa voisi olla sinua itseäsi korkeampi arvovalta!
Virupakša
Mutta minä voisin esittää teille todisteita...
Ensimmäinen kansalainen
Tuon miehen röyhkeys on rajaton! Hän ei tyydy julkeasti levittämään
inhoittavaa juorua, vaan tarjoutuu mittaamaan valheitansa
hävyttömyydellään!
Toinen kansalainen
Miksi emme mittaa hänen koko pituuttansa tässä maan kamaralla?
Taatto
Ei kannata kiivastua, ystäväni! Miesparka varustautuu viettämään omaa
juhlaansa laulamalla kuninkaansa rumuutta. Astele eteenpäin, Virupakša,
sinä löydät varmaan paljon sellaista väkeä, joka mielellään sinua
uskoo; ole onnellinen heidän seurassaan.
Poistuvat.
Vieraiden seurue saapuu takaisin.
Bhavadatta
Kuulehan, Kaundilja, mieleeni johtuu ajatus, ettei tällä kansalla
olekaan kuningasta. Ovat jotenkin osanneet saattaa huhun kulkemaan.
Kaundilja
Olet luullakseni oikeassa. Tiedämmehän hyvin, että jokaisen maan
korkein ja silmiinpistävin on kuningas, joka tietenkin näyttäytyy niin
usein kuin suinkin voi.
Džanardan
Mutta näethän, millainen järjestys ja säntillisyys täällä vallitsee —
kuinka sen selität, ellei kuningasta ole olemassa?
Bhavadatta
Siinäkö se viisaus, jonka olet saavuttanut elettyäsi kauan hallitsijan
alamaisena! Olisiko kuningas välttämätön, jos maassa vallitsisi
ilmankin järjestys ja sopusointu?
Dianardan
Kaikki nämä ihmiset ovat kokoontuneet tähän iloiseen juhlaan. Luuletko,
että he kokoontuisivat samoin maassa, jossa anarkia vallitsee?
Bhavadatta
Sinä väistät asian ydintä, kuten ainakin, parahin Džanardan. Järjestys
ja säntillisyys ovat eittämättömät, ja juhlailo on sekin selvä; sikäli
ei ole mitään hankaluutta. Mutta missä on kuningas? Oletko hänet
nähnyt? Kerro se meille.
Džanardan
Minä tahdon vain huomauttaa, että tiedätte oman kokemuksenne nojalla
sekasortoa ja anarkiaa voivan ilmetä sielläkin, missä on kuningas;
mutta mitä näemmekään täällä?
Kaundilja
Aina sinä kiertelet kaartelet. Minkätähden et voi vastata suoraan
Bhavadattan kysymykseen. — Oletko nähnyt kuninkaan vai etkö ole häntä
nähnyt? Oletko vai et?
Poistuvat. Saapuu mieskuoro laulaen.
Laulu