ratsumiehesi sen löytäisivät? Järjestä sotajoukkoni lähtökuntoon! Minä
lähden itse taistelemaan ja kukistamaan kapinan.
Ministeri
Kuten käsket.
Poistuu.
Vikram
Minkätähden istut siinä vaieten ja alakuloisena, Devadatta? Varas on
paennut vieden saaliin mukanaan, ja minä otan nyt vapauteni takaisin.
Tämä on minulle iloinen tuokio. Ah, ystäväni, petollinen ystäväni,
petolliset ovat minun sanani. Sydäntäni kaivelee ankara tuska.
Devadatta
Sinulla ei tule olemaan aikaa kärsimykselle eikä rakkaudelle — sinun
elämäsi tulee tästä lähtien olemaan päämääräänsä pyrkivä virta, joka
kuljettaa kuninkaallisen sydämesi sen suureen voittoon.
Vikram
Mutta sydämeni ei ole vielä täysin vapaa. Minä uskon yhä, että hän
palaa luokseni huomatessaan, ettei maailma ole hänen rakastajansa
ja että miehen sydän on naisen ainoa maailma. Sitä kaivatessaan hän
tulee näkemään, mitä on hylkinyt, ja on tuleva minun aikani, jolloin
hänen ylpeytensä on hälvennyt ja hän tulee takaisin alkaen kiihkeästi
tavoitella minun rakkauttani.
Palvelija tulee.
Palvelija
Kirje kuningattarelta.
Antaa kirjeen ja poistuu.
Kuningas
Hän varmaankin jo taipuu. (Lukee kirjeen.) Eikö muuta? Vain pari riviä,
joissa hän ilmoittaa lähtevänsä Kašmiriin veljensä luo pyytääkseen
häntä auttamaan kapinan kukistamista minun valtakunnassani. Tämä on
solvaus! Minulleko apua Kašmirista!
Devadatta
Koeta ennättää ennen häntä, yhtään aikaa tuhlaamatta — ja olkoon se
sinun kostosi!
Kuningas
Minun kostoni? Sinä saat oppia sen tuntemaan.
Toinen näytös
Teltta Kašmirissa.
Vikram ja sotapäällikkö.
Sotapäällikkö
Anteeksi, kuningas, että uskallan sinua neuvoa pitäen silmällä
valtakuntasi menestystä!
Vikram
Sano sanottavasi!
Sotapäällikkö
Omassa maassamme riehunut kapina on kukistettu. Kapinallisetkin
taistelevat sinun puolellasi. Minkätähden tuhlaisimmekaan voimiamme
ja aikaamme Kašmirissa, kun sinun läsnäolosi omassa pääkaupungissamme
on ylen välttämätön?
Vikram
Taistelu ei ole täällä vielä päättynyt.
Sotapäällikkö
Mutta onhan Kumarsen, kuningattaren veli, saanut jo rangaistuksen
sisarensa uhkamielisyydestä. Hänen sotajoukkonsa on tuhottu, ja hän
itse piileksii säilyttääkseen henkensä. Hänen setänsä Tšandrasen haluaa
liiankin kiihkeästi päästä avoimelle valtaistuimelle. Tee hänestä
kuningas ja anna rauha tälle onnettomalle maalle!
Vikram
Minä en viivy täällä rangaistakseni, vaan taistellakseni. Taistelu
on minulle samaa kuin kuva maalaajalle. Minun täytyy vetää rohkeita
viivoja, sivellä heleitä värejä ja täydentää teostani päivä päivältä.
Mieleni uppoutuu siihen yhä syvemmälle sen puhjetessa muotojensa
kukoistukseen, ja minä eroan siitä huoaten saatuani sen vihdoin
valmiiksi. Hävitys on vain se aines, josta se muovautuu. Se on luovaa
työtä. Se on kaunis kuin palaspuun punaiset kukkavihkot, jotka
puhkeava ilmi kuin humaltunut hurmio, mutta joiden jokainen kukka on
moitteettoman täydellinen herkässä kauneudessaan.
Sotapäällikkö
Mutta eihän tämä voi jatkua määrättömästi, kuningas. Sinulla on
muitakin velvollisuuksia. Ministeri lähettää sanantuojan toisensa
jälkeen hartaasti pyytäen, että auttaisin sinua huomaamaan, kuinka tämä
sota tuhoaa maatasi.
Vikram
Minä en näe mitään muuta kuin sen, mikä kasvaa mestarillisten käsieni
tiestä. Kuinka ihanat ovatkaan säiläin sävelet! Kuinka kiinteänä
tuntuukaan rinnassa suurten taistelujen kosketus, kuin rakkaiden
käsivarsien kiihkeä syleily! Mene, sotapäällikköni, sinulla on muuta
tekemistä, sinun neuvosi hohtelevat kirkkaimmin miekkojesi kärjistä.
(Sotapäällikkö menee.) Tämä on vapahdusta. Kahleet ovat katkenneet
itsestään, ja vanki on vapaa. Kosto on voimakkaampaa kuin lemmen
laimea viini. Kosto on vapautta — vapautumista hellyyden ellottavista
hyväilyistä.
Sotapäällikkö tulee.
Sotapäällikkö
Minä näen vaunut, jotka lähestyvät telttaamme. Ne tuovat kenties
rauhanlähetystön. Sitä ei saattele aseistettu seurue.
Kuningas
Rauhan täytyy seurata sotaa. Se aika ei ole vielä tullut.
Sotapäällikkö
Kuunnelkaamme ensin, mitä sanansaattajalla on kerrottavana, ja sitten —
Kuningas
Ja sitten jatkamme sotaa.
Eräs sotilas tulee.
Sotilas
Kuningatar on tullut ja pyytää päästä puheille.
Vikram
Mitä sanot?
Sotilas
Kuningatar on tullut.
Vikram
Mikä kuningatar?
Sotilas
Meidän kuningattaremme Sumitra.
Vikram
Mene sinä, sotapäällikkö katsomaan, kuka on tullut!
Sotapäällikkö ja sotilas menevät.
Sotapäällikkö
Niin on laita, kuningas; meidän oma kuningattaremme haluaa sinua
puhutella. Sydämeni on murtua, kun en voi sallia hänen astuvan vapaasti
luoksesi.
Kuningas
Tässä ei ole oikea paikka eikä aika naisen vastaanottamiseen.
Sotapäällikkö
Mutta ajattelehan, valtiaani!
Kuningas
Hän tulee nyt kolmannen kerran minun saavuttuani Kašmiriin sotimaan ja
yrittää turhaan houkutella minua lähtemään pois. Mutta tämä ei olekaan
unennäköä, vaan todellista taistelua. Tahtoisinko yht'äkkiä herätä
ja havaita, että kaikki on ennallaan: palatsin puutarha, kukkaset,
kuningatar ja pitkät päivät, joihin sisältyi paljon huokailuja ja
vähän lemmensuosiota! En, tuhat kertaa en! Hän on tullut ottamaan
minua vangiksensa ja viemään minua voittosaaliina taistelutanterelta
palatsinsa saliin. Yhtä hyvin hän voi yrittää vangita ukkosilmaa.
Sotapäällikkö tulee.
Kuningas
Ei, ei! Käske vartijoitani pitämään tarkkaa vahtia telttani ovella, ei
vihollisen, vaan naisten vuoksi.
Sotapäällikkö poistuu.
Šankar tulee.
Šankar
Minä olen Šankar, kuningas Kumarsenin palvelija. Sinä pidät minua
vangittuna leirissäsi.
Kuningas
Niin, minä tunnen sinut.
Šankar
Kuningattaresi odottaa telttasi edustalla.
Kuningas
Hän saa odottaa minua kauempana.
Šankar
Minä punastun sanoessani, että hän on tullut nöyrästi anelemaan
sinulta anteeksi tai, jos se on mahdotonta, ottamaan vastaan
määräämäsi rangaistuksen. Hän näet myöntää olleensa yksin moitittava
ja pyytää sinua kaiken pyhän nimessä säästämään veljensä maata ja
veljeänsä.
Kuningas
Sinun tulee muistaa, vanhus, että nyt käydään sotaa ja että tämä sota
on suunnattu hänen veljeänsä eikä häntä itseänsä vastaan. Minulla ei
ole aikaa keskustella naisen kanssa asian oikeudesta ja vääryydestä.
Mutta sinun, joka olet mies, pitäisi tietää, että kun sota kerran on
aloitettu, oikein tai väärin, niin miehen ylpeys vaatii sen loppuun
suorittamista.
Šankar
Mutta etkö huomaa, kuningas, että käyt sotaa naista vastaan, joka on
oma puolisosi? Meidän kuninkaamme on vain veljenä häneen liittynyt.
Minä kysyn sinulta, onko kuninkaan tai miehen arvoista paisuttaa
kotoinen kahakka sodaksi ja siirtää se maasta toiseen?
Kuningas
Minä varoitan sinua, vanhus; sinun kielesi käy vaaralliseksi. Sinä voit
sanoa kuningattarelle minun nimessäni, että jos hänen veljensä Kumarsen
tunnustaa itsensä voitetuksi ja antautuu meille, niin armahdusasia
otetaan pohdittavaksi.
Šankar
Se on mahdotonta; yhtä hyvin voisi odottaa aamuauringon suutelevan
maankamaraa läntisellä taivaanrannalla. Kuninkaani ei antaudu
milloinkaan elävänä teidän käsiinne, ja hänen sisarensa ei siihen
suostu.
Kuningas
Niinpä täytyy sodan jatkua. Mutta etkö arvele sinäkin, että
urhoollisuus lakkaa eräässä määrätyssä kohdassa olemasta urhoollisuutta
ja muuttuu ilmeiseksi uhkarohkeudeksi? Kuninkaasi ei voi missään
tapauksessa päästä käsistäni. Minä olen piirittänyt hänet joka
puolelta, ja hän tietää sen.
Šankar
Niin, hän tietää sen, mutta tietää myös, että on olemassa suuri
pelastuksen aukko.
Kuningas
Mitä tarkoitat?
Šankar
Minä tarkoitan kuolemaa, sitä riemuporttia, josta hän pakenee sinua,
jos hänet oikein tunnen. Ja se on oleva hänen kostonsa.
Poistuu.
Palvelija tulee.
Palvelija
Tšandrasen ja hänen puolisonsa Revati, Kumarsenin setä ja täti, ovat
tulleet sinua tapaamaan.
Kuningas
Kehoita heitä tulemaan!
Tšandrasen ja Revati tulevat.
Kuningas
Minä tervehdin teitä molempia.
Tšandrasen
Olkoon sinulle suotu pitkä ikä!
Revati
Seuratkoon sinua voitto!
Tšandrasen
Minkä rangaistuksen olet hänelle määrännyt?
Kuningas
Jos hän antautuu, niin minä armahdan hänet.
Revati
Eikö mitään muuta? Maksoiko vaivan ryhtyä sellaisiin varustuksiin, jos
lopputuloksena on kesy armahdus? Eiväthän kuninkaat ole suuria lapsia
eikä sota lasten leikkiä.
Vikram
Minun tarkoitukseni ei ollut ryöstää, vaan kostaa kunniani. Pää, jossa
on kruunu, ei voi sietää solvausta.
Tšandrasen
Anna hänelle anteeksi, poikani! Hän ei ole kypsä iältään eikä
oivallukseltaan. Sinä voit riistää häneltä valtaistuimen tai karkoittaa
hänet maasta, mutta säästä hänen henkensä.
Kuningas
Minä en ole milloinkaan himoinnut hänen henkeänsä.
Revati
Miksi siis sellainen sotajoukko ja sellaiset varustukset? Sinä surmaat
sotilaita, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa, ja säästät hänet, joka
on syypää?
Vikram
Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat.
Tšandrasen
Se ei merkitse mitään. Hän on vihoissaan Kumarsenille, koska hän on
saattanut maamme hätään ja antanut sinulle, läheiselle sukulaisellemme,
täyden aiheen vihastumiseen.
Vikram
Hän saa osakseen oikeudenmukaisen kohtelun, kunhan saamme hänet
vangiksi.
Revati
Minä olen tullut pyytämään sinua olemaan epäilemättä, että me häntä
piilottelemme. Kansa niin tekee. Polta heidän viljansa ja kylänsä —
pakota heitä nälällä, niin varmaan piankin jättävät hänet haltuusi.
Tšandrasen
Hiljaa, vaimo, hiljaa! Tule palatsiin, poikani. Siellä odottavat sinua
Kašmirin lähettiläät.
Kuningas
Lähtekää te edellä; minä tulen aivan kohta. (Molemmat menevät.)
Millainen helvetin lieska ahnautta ja vihaa leimuaakaan tuon naisen
sydämessä! Olenkohan nähnyt vilahdukselta omat kasvoni hänen
kasvoissaan? Onko minunkin otsassani sellaisia viivoja, salaisen tulen
polttamia uurteita? Ovatko minunkin huuleni ohentuneet ja käyristyneet
kummastakin suupielestä kuin murhaajan veitsi? Ei, minun intohimoni on
sota, ei ahnaus eikä julmuus. Sen tuli on kuin rakkauden, joka ei tunne
mitään rajoja eikä laske kulutustansa, vaan joko sytyttää liekiksi tai
polttaa poroksi itsensä ja kaikki, mitä koskettaa.
Palvelija tulee.
Palvelija
Bramaani Devadatta on tullut ja odottaa määräyksiäsi.
Kuningas
Devadattako tullut? Tuo hänet tänne! —: Ei, ei, maltahan! Salli minun
harkita. Minä tunnen hänet. Hän on tullut käännyttämään minua takaisin
taistelutanterelta. Sinä olet kovertanut virran rannat, bramaani,
ja nyt, kun vesi tulvii yli äyräiden, sinä hurskaasti rukoilet sitä
kastelemaan vainioitasi ja sitten kesysti väistymään takaisin. Eikö se
huuhtele pois rakennuksiasi ja tuhoa koko maata? Peloittava on ilossaan
sokea, sen elämä on lyhyt, ja sen täytyy kerätä saaliinsa pelokkaan
kiireisesti, niinkuin hurjistunut norsu riipoo lammen lootuskukkaa.
Viisaitten neuvojen aika tulee, kun voimien yltäkylläisyys on tuhlattu.
— Ei, minä en halua nähdä bramaania.
Amaru tulee.
Amaru
Minä olen tullut totellen käskyäsi, valtias, ja tunnustan sinut
kuninkaakseni.
Kuningas
Oletko sinä tämän paikkakunnan päämies?
Amaru
Olen. Minä olen Tritšurin päällikkö. Sinä olet monien kuninkaiden
kuningas, ja minä olen sinun palvelijasi. Minulla on tytär, Ila
nimeltänsä. Hän on nuori ja kaunis. Älä pidä minua turhamaisena,
kun sanon, että hän kelpaa puolisoksesi. Hän odottaa tuolla ulkona.
Jos sallit, kuningas, niin lähetän hänet luoksesi tämän kukkien
maan parhaana tervehdyksenä.
Poistuu.
Ila tulee palvelijattarineen.
Kuningas
Ah, hän tulee, yllättävänä kuin päivänkoitto, kun hetkeä varhemmin
näytti vielä olevan pimeä yö. Tule, tyttö, sinä saat sotatanteren
unohtumaan! Kašmir on vihdoin singonnut parhaan nuolensa lävistääkseen
sodanjumalan sydämen. Sinut nähdessäni minä tunnen katseeni vaeltaneen
kauan erämaassa, kunnes se vihdoin löysi kaipaamansa tyydytyksen. Mutta
minkätähden seisot siinä vaieten, katse maahan luotuna? Onpa kuin
näkisin jäsenissäsi värisevän ankaran tuskan.
Ila (polvistuen)
Minä olen kuullut, että sinä olet suuri kuningas. Suvaitse täyttää
minun pyyntöni!
Kuningas
Nouse, kaunis neito! Tämä maa ei ole kyllin arvokas sinun jalkojesi
koskettavaksi. Minkätähden polvistut maan tomuun? Ei ole olemassa
mitään sellaista, mitä en sinulle lupaa.
Ila
Isäni on antanut minut sinulle. Minä pyydän itseäni sinulta takaisin.
Sinulla on määrättömät rikkaudet ja rajattomat alueet — mene ja jätä
minut maan tomuun! Eihän sinulta voi puuttua mitään.
Kuningas
Eikö tosiaankaan minulta voi puuttua mitään? Kuinka näyttäisinkään
sinulle sydämeni? Missä ovat sen rikkaudet? Missä ovat sen alueet?
Se on tyhjä. Kunhan en omistaisi valtakuntaa, vaan yksin sinut —
Riistä silloin ensin henkeni, niinkuin sen riistät metsän villiltä
kauriilta, jonka sydämen nuolesi puhkaisee —
Kuningas
Miksi niin, lapseni — miksi halveksit minua noin? Olenko sinulle
ihan arvoton ja kelvoton? Minä olen voittanut kuningaskuntia aseitteni
voimalla. Enkö saa toivoa pyytäen voittavani sydäntäsi?
Ila
Sydämeni ei ole minun. Minä olen sen antanut eräälle, joka kuukausia
sitten lähti luotani luvaten tulla takaisin minua kohtaamaan vanhan
metsämme siimekseen. Päivät kuluvat, minä odotan, ja metsän hiljaisuus
käy yhä ahdistavammaksi. Jospa hän ei löydäkään minua palatessaan!
Jospa hän lähtee pois iäksi, ja varjoisa metsä vartoo turhaan
rakastavien kohtausta! Älä ota minua pois, kuningas! Jätä minut
hänelle, joka lähti luotani luvaten minut jälleen kohdata!
Vikram
Onpa hän onnellinen mies! Mutta minä varoitan sinua, neito: jumalat
ovat mustasukkaiset rakkaudellemme. Kuulehan, minä uskon sinulle
salaisuuden. Oli aika, jolloin minä halveksin koko maailmaa ja pidin
ainoana tärkeänä rakkauttani. Sitten minä heräsin unestani ja havaitsin
maailman, — se oli olemassa, mutta rakkauteni oli särkynyt kuin
saippuakupla. Mikä nimi on hänellä, jota sinä odotat?
Ila
Hän on Kašmirin kuningas. Hänen nimensä on Kumarsen.
Vikram
Kumarsen!
Ila
Tunnetko hänet? Kaikki tuntevat hänet. Koko Kašmir on sulkenut hänet
sydämeensä.
Vikram
Kumarsen? Kašmirin kuningas?
Ila
Niin. Hän on varmaan sinun ystäväsi.
Vikram
Mutta etkö tiedä, että hänen onnensa aurinko on laskenut? Älä toivo
enää mitään hänestä! Hän on kuin ahdistettu metsän eläin, joka juoksee
luolasta toiseen etsien suojaa. Köyhinkin kerjäläinen tässä kukkuloiden
maassa on onnellisempi kuin hän.
Ila
Tuskin käsitän mitä puhut, kuningas.
Vikram
Te naiset pysyttelette sydämenne salakammioissa ja uppoatte
rakkauteenne. Te ette huomaa, että maailman pauhaava virta vyöryy
ohitsenne kuljettaen meitä miehiä mukanansa kaikkiin suuntiin. Suurin,
surullisin, kyyneltynein silmin te istutte ja odotatte tarttuen
hauraimpaankin toivon korteen. Nyt sinun tulee oppia olemaan
epätoivoinen, lapseni!
Ila
Sano minulle totuus, kuningas! Älä petä minua! Minä olen kovin pieni ja
mitätön, mutta olen hänen kokonaan. Missä — missä tiettömässä erämaassa
— rakastettuni nyt vaeltaa? Minä lähden etsimään häntä — minä, joka en
ole milloinkaan poistunut kotoani. Osoita minulle tie —
Vikram
Hänen vihamiehensä soturit ovat hänen kintereillään — hän on hukassa.
Ila
Mutta etkö sinä ole hänen ystävänsä? Etkö tahdo häntä pelastaa? Voitko
kuninkaana sietää, että kuningas on vaarassa? Eikö kunniasi käske sinua
rientämään hänen avuksensa? Minä tiedän, että kaikki ihmiset olivat
häneen kiintyneet. Mutta missä he ovatkaan nyt, hänen onnettomuutensa
päivinä? Sinulla on suuri mahti, mutta mihin se kelpaa, ellet auta
jaloa miestä? Voitko pysytellä loitolla? Näytä siis minulle tie — minä
uhraan elämäni hänen puolestaan, minä yksin, heikko nainen.
Vikram
Rakasta häntä, rakasta häntä koko olemuksellasi! Rakasta häntä, joka on
verrattoman sydämesi valtias! Minä olen kadottanut rakkauteni onnelan
— suo minulle onni saada tehdä teidät onnellisiksi! — Minä en pyydä
rakkauttasi. Kuivunut oksa ei voi toivoa kukkivansa lainatuin kukkasin.
Luota minuun! Minä olen ystäväsi. Minä tuon hänet luoksesi.
Ila
Jalo kuningas! Minä kiitän sinua elämästäni ja taivaisesta onnestani.
Vikram
Mene ja pukeudu morsiuspukuusi! Minä alan soittaa toisia säveliä.
(Ila poistuu.) Tämä sota käy ikävystyttäväksi. Mutta mauttomalta
tuntuu rauhakin. Koditon pakolainen, sinä olet minua onnellisempi!
Naisen rakkaus seuraa sinua kuin taivaan valvova katse, minne
kulkusi suunnannetkin, muuttaen tappiosi riemulliseksi voitoksi ja
onnettomuutesi rusohohteiseksi kuin päivänlaskun pilvet.
Devadatta tulee.
Devadatta
Pelasta minut ahdistajieni käsistä!
Kuningas
Kuka sinua ahdistaa?
Devadatta
Sinun henkivartijasi, kuningas. He ovat pitäneet minua tarkoin silmällä
tämän ikipitkän puolentunnin ajan. Minä puhuin heille taiteista ja
tieteistä — siitä oli heille huvi. He luulivat minun esiintyvän narrina
heidän iloksensa. Sitten minä lausuin heille Kalidasan kauneimpia
säkeitä — ja sain ne hölmöt viihdytetyiksi uneen. Etovin tunnoin minä
poistuin heidän teltastansa ja tulin luoksesi.
Kuningas
Vartijoitani olisi rangaistava kaunoaistin puutteesta, kun kehtaavat
nukahtaa vangin lausuessa Kalidasaa.
Devadatta
Rangaistusta ajattelemme tuonnempana. Sitä ennen meidän tulee lopettaa
tämä onneton sota ja palata kotiin. Olen aina ajatellut että rakkauden
ikävään riutuvat ainoastaan onnen suosikit, hemmoitellut olennot.
Mutta kotoa lähdettyäni ja tänne tultuani olen havainnut, ettei köyhä
bramaanikaan ole liian vähäpätöinen vihastuneen rakkauden uhriksi.
Vikram
Rakkaus ja kuolema eivät valitse erikoisen huolellisesti uhrejansa. Ne
eivät menettele puolueellisesti. Niin, ystäväni, palatkaamme kotiin!
Minulla on toimitettavana vain eräs asia, ennenkuin täältä lähden.
Koeta saada Tritšurin päälliköltä tietää, missä Kumarsen piilee. Hänet
löydettyäsi sano hänelle, etten minä ole enää hänen vihamiehensä. Ja
jos hänen seurassaan on joku — jos hänet tapaat —
Devadatta
Minä tiedän. Hän on aina ajatuksissamme, vaikka sanamme eivät häntä
mainitse. Hänen jalo mielensä on varmaan kokenut suuren surun.
Vikram
Ystäväni, sinä tulit luokseni kuin ensimmäinen, odottamaton keväinen
tuuli. Nyt minä kohta herään uuteen elämään, jossa menneet onnelliset
vuodet elpyvät entiselleen.
Devadatta poistuu.
Tšandrasen tulee.
Vikram
Minulla on iloisia uutisia sinua varten. Minä olen antanut
Kumarsenille anteeksi.
Tšandrasen
Sinä voit antaa hänelle anteeksi — mutta nyt, kun minä edustan Kašmirin
korkeinta valtaa, hänen tulee odottaa maansa langettamaa tuomiota minun
kädestäni. Hän on saava rangaistuksensa minulta.
Vikram
Minkä rangaistuksen?
Tšandrasen
Hän on menettävä valtaistuimensa.
Vikram
Mahdotonta. Minä annan hänelle hänen valtaistuimensa takaisin.
Tšandrasen
Mikä oikeus sinulla on Kašmirin kruunuun?
Vikram
Voittajan oikeus. Tämä valtaistuin kuuluu nyt minulle, ja minä luovutan
sen hänelle.
Tšandrasen
Sinä luovutat sen hänelle! Ikäänkuin en tietäisi, kuinka ylpeä
Kumarsen on ollut lapsuudestaan saakka! Luuletko hänen ottavan isänsä
valtaistuimen lahjaksi sinulta? Hän voi sietää sinun kostosi, mutta ei
sinun jalomielisyyttäsi.
Eräs sanansaattaja tulee.
Sanansaattaja
On tullut tieto, että Kumarsen saapuu suljetuissa vaunuissa
antautuakseen.
Poistuu.
Tšandrasen
Uskomatonta! Jalopeura tulee pyytämään itselleen kahleita! Onko elämä
tosiaankin niin arvokas?
Vikram
Mutta minkätähden hän tulee suljetuissa vaunuissa?
Tšandrasen
Kuinkapa hän voisikaan näyttäytyä? Kaduilla ja teillä liikkuvien
ihmisten katseet lävistäisivät hänet ydintä myöten kuin nuolet. Kun
hän saapuu luoksesi, kuningas, sammuta lamppu ja ota hänet vastaan
pimeässä! Älä salli valon häntä solvata!
Devadatta tulee.
Devadatta
Minä olen kuullut, että kuningas Kumarsen tulee vapaaehtoisesti sinun
luoksesi.
Kuningas
Minä otan hänet vastaan asianmukaisin juhlallisuuksin — ja sinä toimit
pappina. Käske sotapäällikköäni ja hänen miehiänsä varustautumaan
hääjuhlallisuuksiin!
Bramaanivanhimmat tulevat.
Kaikki
Voitto olkoon sinun!
Ensimmäinen vanhin
Me olemme kuulleet, että olet kutsunut luoksesi kuninkaamme antaaksesi
hänelle takaisin hänen valtaistuimensa. Senvuoksi olemme tulleet sinua
siunaamaan (Šankar tulee) siitä ilosta, jonka olet suonut Kašmirille.
Siunaavat häntä, ja kuningas kumartaa heille. Bramaanit poistuvat.
Šankar (Tšandrasenille)
Valtias, onko totta, että Kumarsen tulee antautumaan vihollisilleen?
Tšandrasen
On, se on totta.
Šankar
Se on pahempi kuin tuhat valhetta. Rakas kuninkaani, minä olen sinun
vanha palvelijasi, ja Jumala yksin tietää, kuinka olen kärsinyt
milloinkaan valittamatta. Mutta miten voinkaan tämän kestää?
Kuinka voin nähdä sinun vaeltavan halki koko Kašmirin astuaksesi
vankikomeroosi? Miksi ei palvelijasi saanut kuolla ennen tämän päivän
tuloa?
Eräs sotilas saapuu.
Sotilas
Vaunut ovat ovella.
Kuningas
Eikö ole käsillä soittimia — huiluja ja rumpuja? Virittäkööt iloisen
sävelen! (Astuu lähemmäksi ovea.) Minä lausun sinut sydämestäni
tervetulleeksi, kuninkaallinen ystäväni!
(Sumitra tulee kantaen käsissään jotakin peitettyä.)
Vikram
Sumitra! Kuningattareni!
Sumitra
Kuningas Vikram, sinä olet etsinyt häntä öin päivin vuorilta ja
metsistä, olet levittänyt ympärillesi hävitystä mitään välittämättä
kansastasi enempää kuin omasta kunniastasikaan. Nyt hän lähettää
sinulle päänsä, jota olet kiihkeästi tavoitellut — päänsä, johon
kuolema luo majesteettillisempaa hohtoa kuin kuningaskruunu.
Vikram
Kuningattareni!
Sumitra
Minä en ole enää sinun kuningattaresi, valtias! Armelias kuolema vaatii
minut omakseen.
Kaatuu ja kuolee.
Šankar
Kuninkaani, mestarini, rakas poikani, sinä olet menetellyt oikein. Nyt
olet noussut ikuiselle valtaistuimellesi. Jumala on sallinut minun
elää saadakseni olla tämän kunnian todistajana. Nyt on minun aikani
loppunut, ja palvelijasi seuraa sinua.
Ila tulee morsiuspuvussaan.
Ila
Minä kuulen hääsoiton soivan. Missä on sulhaseni? Minä olen valmis.
TŠITRA
ALKULAUSE
Tämä lyyrillinen draama on kirjoitettu viisineljättä vuotta sitten. Se
perustuu seuraavaan Mahabharatan kertomukseen:
Ollessaan erään katumuslupauksen täyttämistä tarkoittavilla
vaellusretkillä Ardžuna saapui Manipuriin. Siellä hän näki
Tsitrangadan, sen maan kuninkaan Tsitravahanan kauniin tyttären.
Hänen viehätyksensä lumoihin joutuen Ardžuna pyysi kuninkaalta hänen
tytärtään puolisokseen. Tsitravahana tiedusteli, kuka kosija oli, sai
kuulla, että hän oli Ardžuna, Pandava, ja kertoi hänelle, että eräs
hänen esi-isistään, Prabhandžana, Manipurin kuninkaallista heimoa,
oli ollut kauan vailla lapsia. Saadakseen perillisen hän suoritti
ankaroita katumusharjoituksia. Hänen ankaran elämäntapansa lepyttämänä
Šiva-jumala soi hänelle sen armon, että hänellä ja jokaisella hänen
jälkeläisellään tulisi olemaan yksi lapsi. Oli sattunut niin, että
luvattu lapsi oli joka kerta ollut poika. Hän, Tsitravahana,
oli ensimmäinen, jolle oli suvunjatkajaksi suotu ainoastaan tytär,
Tsitrangadä. Siitä syystä hän oli pitänyt häntä kaiken aikaa poikanansa
ja oli tehnyt hänet perillisekseen. Kuningas jatkoi kertomustaan:
»Sen ainoan pojan, joka on hänelle syntyvä, tulee olla minun sukuni
jatkaja. Sen pojan minä vaadin itselleni tämän naimaliiton hintana.
Voit ottaa hänet, jos tahdot, mainitsemallani ehdolla.»
Ardžuna suostui, otti Tsitrangadan vaimokseen ja eli hänen isänsä
pääkaupungissa kolme ajastaikaa. Kun heille oli syntynyt poika, hän
syleili hellästi vaimoansa, sanoi jäähyväiset hänelle ja hänen isälleen
ja lähti jatkamaan vaellustansa.
HENKILÖT
Jumalia:
Madana (Eros)
Vasanta (Lykoreus).
Kuolevaisia:
Tšitra, Manipurin kuninkaan tytär.
Ardžuna, ruhtinas Kurun heimoa. Hän kuuluu kšatrija- eli soturikastiin
ja elelee tapahtumien aikana erakkona metsässä.
Kyläläisiä eräässä Manipurin etäisessä seudussa.
Ensimmäinen kohtaus