Kuningas
Mutta hänhän on kapinoitsija, lapseni.
Suprija
Tuomitsetko hänet, kuningas? Hänkin tuomitsi sinut ja tuli sinua
rankaisemaan eikä sinun valtakuntaasi sinulta riistämään.
Malini
Salli hänen jäädä eloon, isä! Ainoastaan siinä tapauksessa sinulla on
oikeus antaa ystävyytesi hänelle, joka on sinut pelastanut suuresta
vaarasta.
Kuningas
Mitä sanot, Suprija? Tuleeko minun antaa ystävä ystävälle takaisin?
Suprija
Sellainen armo olisi todella kuninkaallinen.
Kuningas
Se tulee tapahtumaan aikanansa, ja sinä olet löytävä jälleen ystäväsi.
Mutta kuninkaan jalomielisyys ei saa pysähtyä siihen. Minun täytyy
antaa sinulle jotakin sellaista, jota et ole voinut toivoakaan —
mutta ei pelkkänä palkintona. Sinä olet voittanut sydämeni, ja minun
sydämeni on valmis tarjoamaan sinulle parhaan aarteensa. — Minkätähden
arasteletkaan häntä nyt, lapseni? Sinun aamunkoitostasi puuttui
toistaiseksi rusotus — sen valo oli valkea ja häikäisevä. Mutta nyt on
sen yli levinnyt hellyyden kyynelharso, joka tekee sen lempeämmäksi
kuolevaisille silmille. (Suprijalle.) Nouse ja tule syliini! Sydämeni
on onnesta pakahtua. Lähde nyt hetkiseksi luotamme! Minä haluan olla
kahden kesken Malinini kanssa. (Suprija menee.) Minä tunnen löytäneeni
toisen kerran tyttäreni — en taivaan kirkasta tähteä, vaan maan
kukoistavan kukkasen. Hän on minun tyttäreni, minun sydämeni aarre.
Palvelija tulee.
Palvelija
Vangittu Kemankar on ovella.
Kuningas
Tuo hänet tänne! Tuossa hän tulee. Hänen katseensa on jäykkä, kopea
pää korkealla, otsassa varjo kuin liikkumaton ukonpilvi, jossa piilee
uhkaava rajusää.
Malini
Rautakahle häpee itseään sitoessaan noita jäseniä. Ken solvaa
suuruutta, solvaa itseänsä. Hän on kuin jumala, joka uhmaa kahleitansa.
Kemankar tulee kahleissaan.
Kuningas
Mitä rangaistusta minulta odotat?
Kemankar
Kuolemaa.
Kuningas
Mutta jos armahdan sinua?
Kemankar
Silloin saan aikaa päättääkseni aloittamani työn.
Kuningas
Sinä et tunnu rakastavan elämääsi. Sano minulle viimeinen toivomuksesi,
jos sinulla sellainen on.
Kemankar
Tahtoisin nähdä ystäväni Suprijan, ennenkuin kuolen.
Kuningas (palvelijalle)
Pyydä Suprijaa tulemaan!
Malini
Noissa kasvoissa on voima, joka minua peloittaa. Älä anna Suprijan
tulla, isä!
Kuningas
Sinä pelkäät suotta, lapseni.
Suprija tulee ja astuu Kemankaria kohti käsivarret ojennettuina.
Kemankar
Ei, ei vielä. Ensin se, mitä meillä on toisillemme sanottavaa, ja
sitten rakas tervehdys. — Tule lähemmäksi! Sinä tiedät, että olen köyhä
sanoista — ja aikani on lyhyt. Minun koettelemukseni on ohi, mutta ei
sinun. Sano minulle, miksi olet tämän tehnyt.
Suprija
Sinä et ymmärrä minua, ystäväni. Minun täytyi pysyä uskossani
rakkautenikin uhalla.
Kemankar
Minä ymmärrän, Suprija. Minä olen nähnyt tuon tytön kasvot, joita
hehkuttaa sisäinen valo ja jotka ovat kuin näkyväiseksi muuttunut ääni.
Sinä uhrasit noiden silmien tulelle luottamuksen esi-isiesi uskoon ja
maasi menestykseen ja rakensit uuden uskon petoksen pohjalle.
Suprija
Sinä olet oikeassa, ystäväni. Minun uskoni on ilmestynyt minulle
täydellisyydessään tuon naisen hahmossa. Teidän pyhät kirjanne eivät
sanoneet minulle mitään. Noiden silmien valo on auttanut minua lukemaan
luomiston vanhaa kirjaa, ja minä olen oppinut, että todellinen usko
on siinä, missä on ihminen ja missä on rakkaus. Se uhoo äidistä hänen
antaumuksessaan ja palaa häneen takaisin lapsesta. Se astuu alas
antajan lahjassa ja herää eloon vastaanottajan sydämessä. Minä
vannouduin tunnustamaan tätä uskoa, joka ilmaisee ihmisessä piilevän
äärettömän, kun katseeni kohtasi nuo kasvot, jotka ovat täynnä valoa ja
rakkautta ja salatun viisauden rauhaa.
Kemankar
Minäkin suuntasin katseeni kerran noihin kasvoihin ja uneksin
tuokion ajan, että uskonto oli vihdoin tullut naisen hahmossa
opastamaan ihmisten sydämiä taivaaseen. Hetkisen tuntui laulu ja
soitto paisuttavan poveani, ja kaikki elämäni toiveet puhkesivat
täyteen kukoistukseen. Mutta enkö repinyt rikki tuota harhakuvitelman
verkkoa ja vaeltanut vieraisiin maihin? Enkö kestänyt kärsivällisesti
arvottomien käsien aiheuttamaa nöyryytystä ja tuskaa, joka koitui
siitä, että täytyi erota sinusta, lapsuuteni ystävästä? Entä mitä
olet sinä tehnyt tällävälin? Sinä olet istunut kuninkaan varjoisassa
puutarhassa suloisen joutilaana kehräten valhetta, jonka oli määrä
puolustaa sokaistumistasi antamalla sille uskonnon nimen.
Suprija
Ystäväni, eikö maailma ole kyllin laaja voidakseen sisältää ihmisiä,
joiden luonnon laatu on ylen erilainen? Taistelevatko nuo taivaan
lukemattomat tähdet tavoitellen yhden herruutta? Eivätkö erilaiset
uskon muodot voi rauhallisesti säteillä erilaista valoansa niihin
erilaisiin sielujen maailmoihin, joissa niitä kaivataan?
Kemankar
Sanoja, pelkkiä sanoja! Ääretön maailma ei ole kyllin suuri
suvaitakseen valheen ja totuuden elävän rinnan kaikessa sovussa.
Niin tuhoisasti kaikkea rakastava ei rakkaus ole, että ihmisten
ravinto, vilja, voisi väistyä ohdakkeiden ja rikkaruohojen tieltä.
Niin tunnottoman avara ei ole suvaitsevaisuus, että se sallisi kaivaa
ystävyyden varmaa pohjaa luottamuksen pettämisellä. Että toisen tulisi
kuolla varkaan tavoin, koska on puolustanut uskoansa, ja toisen, joka
on uskonsa pettänyt, elää kunniassa ja rikkaudessa — ei, ei, maailma
ei ole niin kivikova, että se tuskaa tuntematta kantaisi sellaista
ristiriitaa povessaan.
Suprija (Malinille)
Minä otan kaikki nämä solvaukset ja loukkaukset vastaan sinun
nimessäsi, valtiattareni. Sinä, Kemankar, maksat hengelläsi uskosi —
mutta minä uhraan enemmän. Minä annan sinuun kohdistuvan rakkauteni,
joka on minulle elämääni kalliimpi.
Kemankar
Riittää jo tämä jaarittelu! Jokainen totuus on tutkittava kuoleman
tuomioistuimen edessä. Ystäväni, muistatko vielä kouluaikamme, jolloin
meillä oli tapana kiistellä koko yö, mennä aamusella opettajamme luo
ja saada tuokiossa selville, kumpi oli oikeassa. Koittakoon nytkin
sellainen aamu! Lähtekäämme päättymyksen maahan ja astukaamme
kaikkine kysymyksinemme kuoleman eteen, missä epäilyksen häilyvät
sumut haihtuvat henkäyksestä, ikuisen totuuden vuorenhuiput kohoavat
näkyviimme, ja me kaksi hupsua silmäilemme toisiamme nauraen. — Rakas
ystäväni, tuo se, mitä pidät parhaana ja kuolemattomana itseytenäsi,
kuoleman tuomioistuimen eteen!
Suprija
Tapahtukoon niinkuin tahdot, ystäväni!
Kemankar
Tule siis, jotta saan sinua syleillä! Sinä olit vaeltanut kauas
kumppanisi luota, äärettömään kaukaisuuteen — nyt, rakas ystäväni, tule
minua iäti lähelle ja ota minulta, joka rakastan sinua, kuoleman lahja!
(Iskee Suprijaa kahleillaan. Suprija kaatuu.)
Kemankar (syleillen Suprijan hengetöntä ruumista)
Kutsu nyt pyövelisi!
Kuningas (nousten seisomaan)
Missä on miekkani?
Malini
Isä, anna anteeksi Kemankarille!
KUNINGAS JA KUNINGATAR
Ensimmäinen näytös
Palatsin puutarha. Kuningas Vikram ja kuningatar Sumitra.
Vikram
Minkätähden olet viivytellyt kauan, ennenkuin tulit luokseni, rakkaani?
Sumitra
Etkö tiedä, kuninkaani, että olen yksin sinun, olinpa missä hyvänsä?
Sinun talosi ja sitä koskeva huolenpito vaativat minua pysyttelemään
poissa, mutta ei suinkaan sinua unohtamaan.
Vikram
Jätä talo ja huolenpidot! Sydämeni ei tule toimeen ilman sinua, ja minä
olen mustasukkainen sen vaatielmille.
Sumitra
Ei, kuningas, minulla on sijani sydämessäsi rakastettunasi ja
maailmassasi kuningattarenasi.
Vikram
Ah, rakkaani, mihin ovatkaan kadonneet ne häiriytymättömän ilon päivät,
jolloin ensimmäisen kerran kohtasimme toisemme rakkaudessa, jolloin
maailmamme ei ollut vielä hereillä — yhtymisemme varhainen aamurusko
vain tulvahti vaieten sydämiimme? Sinun silmäluomissasi asui suloinen
arkuus, niinkuin kastepisara kukkalehdellä, ja hymy väräjöi huulillasi
kuin illan tuulessa värjyvä lamppu. Minä muistan, kuinka kiihkeästi
minua syleilit, kun aamu koitti ja meidän oli erottava, ja muistan,
kuinka haluttomin, polttavan kaipauksen hidastamin askelin sinä luotani
poistuit. Missä olikaan silloin talo ja sen askaret ja maailma?
Sumitra
Mutta mehän olimme silloin melkein lapsia vielä, ja nyt me olemme
kuningas ja kuningatar.
Vikram
Kuningas ja kuningatar? Ne ovat pelkkiä nimiä. Me olemme enemmän: me
olemme rakastavaisia.
Sumitra
Sinä olet kuninkaani, puolisoni, ja minä olen tyytyväinen
saadessani seurata askeliasi. Älä saata minua häpeään asettamalla
minut kuninkaanarvoasi korkeammalle!
Vikram
Etkö siis kaipaa rakkauttani?
Sumitra
Rakasta minua totuudessa, mutta älä tee rakkauttasi ylenpalttiseksi;
totuuden etuoikeutena on, että se saa olla yksinkertainen.
Vikram
Minä en ymmärrä naisen sydäntä.
Sumitra
Jos sinä, kuningas, tuhlaat huolettomasti kaikki minua varten, niin
minä jään vaille.
Vikram
On jo lausuttu riittävän paljon joutavia sanoja, kuningatar. Lintujen
pesissä vallitsee rakkauden hiljaisuus. Painukoon huuli vasten huulta,
jottei mikään häiritsevä sana pääse kuuluville!
Eräs palvelija tulee.
Palvelija
Ministeri pyytää päästä puheille keskustellakseen eräästä tärkeästä
valtiollisesta asiasta.
Vikram
Ei, ei nyt.
Palvelija poistuu.
Sumitra
Käske hänen tulla, kuningas!
Vikram
Valtio ja sen asiat voivat odottaa. Suloisen joutilaisuuden
tuokioita sattuu harvoin. Ne ovat herkkiä ja kuihtuvia kuin
kukkaset. Velvollisuuksista lepääminen on osa velvollisuuttani.
Sumitra
Minä pyydän sinua, kuningas, pidä huolta toimestasi!
Vikram
Sanotko sen jälleen, sinä säälimätön nainen. Luuletko minun aina
tottelevan itseäsi voittaakseni vastahakoisesti suotua suosiotasi
pisaran pisaralta? Minä lähden ja jätän sinut.
Menee.
Bramaani Devadatta, kuninkaan ystävä, tulee.
Sumitra
Sano minulle, mikä melu kuuluu portin ulkopuolelta!
Devadatta
Mikä melu? Käske minua, niin minä karkoitan sotilaittesi avulla tuon
repaleisen ja nälkäisen melun.
Sumitra
Älä minua ivaile! Sano, mitä on tapahtunut.
Devadatta
Ei mitään. Kysymyksessä on vain nälkä — aivan tavallinen köyhien
ihmisten nälkä. Roskaväen nälkiintynyt lauma huutaa ja meluaa saaden
kuninkaallisen puutarhanne uneliaat käköset säpsähtelemään.
Sumitra
Sano minulle, isä, kuka on nälissään!
Devadatta
Se on heidän kova kohtalonsa. Kuninkaan köyhät alamaiset ovat jo kauan
yrittäneet elää päivän puolella aterialla, mutta eivät ole vielä
oppineet tulemaan toimeen ihan ilman ravintoa. Se on hämmästyttävää.
Sumitra
Mutta maassammehan hymyilee kypsä vilja. Minkätähden pitäisikään
kuninkaan alamaisten kuolla nälkään?
Devadatta
Vilja kuuluu sille, jolle maa kuuluu — se ei ole köyhiä varten. Köyhät
ovat kuin kuokkavieraita, koiria kuninkaan juhlassa: ryömivät nurkkaan
saadakseen muruja tai potkuja.
Sumitra
Merkitseekö tuo, ettei tässä maassa ole kuningasta?
Devadatta
Ei; se merkitsee, että täällä on sata kuningasta.
Sumitra
Eivätkö kuninkaan virkamiehet ole valppaat?
Devadatta
Kukapa voisi soimata teidän virkamiehiänne? He ovat tulleet
ihan rahattomina vieraasta maasta. Tuleeko heidän toimia kuninkaan
alamaisten hyväksi tyhjin käsin?
Sumitra
Vieraasta maasta? Ovatko he minun sukulaisiani?
Devadatta
Ovat, kuningatar.
Sumitra
Kuinka on Džaisenin laita?
Devadatta
Hän hallitsee Singarhin maakuntaa niin tunnontarkasti, että ihmisiltä
on viety kaikki joutava romu, nimittäin ravinto ja vaatteet, joten
heille ei ole jäänyt kuin luu ja nahka.
Sumitra
Entä Šila?
Devadatla
Hän pitää silmällä kauppaa. Hän pelastaa kauppiaat liiallisista
voitoista sälyttämällä sen kuorman omille leveille hartioillensa.
Sumitra
Entä Adžit?
Devadatta
Hän asustaa Vidžaikotessa. Hän hymyilee lempeätä hymyänsä, silittelee
hyväillen maan selkävilloja ja kerää huolellisesti kaikki, mitä jää
hänen pivoonsa.
Sumitra
Mikä häpeä! Minun täytyy poistaa tuo isänmaani kuona ja pelastaa
kansani. Lähde nyt; kuningas tulee. (Kuningas saapuu.) Minä olen maani
äiti. Minä en voi sietää heidän huutoansa. Pelasta heidät, kuningas!
Vikram
Mitä tahdot minun tekevän?
Sumitra
Aja pois valtakunnastasi ne, jotka maatasi sortavat!
Vikram
Tiedätkö, keitä he ovat?
Sumitra
Tiedän.
Vikram
He ovat omia sukulaisiasi.
Sumitra
He eivät ole sukulaisiani hitustakaan enemmän kuin kansani. He ovat
rosvoja, jotka etsivät uhrejansa sinun kuninkaallisen valtasi
suojaamina.
Vikram
He ovat Džaisen, Šila ja Adžit.
Sumitra
Minun maani täytyy vapautua heistä.
Vikram
He eivät väisty taistelematta.
Sumitra
Käy siis taistelemaan heitä vastaan, kuningas!
Vikram
Taistelemaan? Kunhan ensin voitan sinut, ehdin hyvinkin ajatella
vihollisiani.
Sumitra
Salli minun toimia kuningattarenasi. Minä tahdon itse pelastaa
alamaiseni.
Poistuu.
Vikram
Tuolla tavalla sinä saat minut suunniltani. Sinä istut yksin suuruutesi
huipulla, josta minä en sinua tavoita. Sinä palvelet omaa jumalaasi, ja
minä etsin sinua suotta.
Devadatta tulee.
Devadatta
Missä on kuningatar, majesteetti? Minkätähden olet yksin?
Vikram
Tämä kaikki on sinun juontasi, bramaani. Tuletko tänne juttelemaan
kuningattarelle valtiollisista asioista?
Devadatta
Valtio huutelee uutisiansa julki niin kuuluvasti, että ne varmaan
ehtivät kuningattaren korviin. Asiat ovat kehittyneet niin pitkälle,
ettei enää vähääkään välitetä sinun rauhasi häiriytymisestä. Älä
pelkää minua, kuningas! Minä olen tullut pyytämään kuningattarelta
ainoastaan sitä, mikä minulle bramaanina kuuluu. Vaimoni näet on
huonolla tuulella, hänen ruokasäiliönsä on tyhjä, ja meillä on koko
joukko nälkäisiä suita.
Poistuu.
Vikram
Minä toivon kansalleni kaikkea hyvää. Minkätähden pitäisikään
olla olemassa kärsimyksiä ja vääryyttä? Minkätähden pitäisikään
mahtavan suunnata ahnas katseensa köyhän miehen surkeaan vähäiseen
hyvinvointiin. (Ministeri tulee.) Karkoita heti kaikki vieraat rosvot
valtakunnastani! En tahdo enää päivääkään kuunnella sorrettujen
valitushuutoja.
Ministeri
Kuningas, sitä pahaa, joka on hitaasti kasvanut pitkän ajan kuluessa,
sinä et voi kitkeä pois yhden ainoan päivän aikana.
Vikram
Iske sen juureen voimallisesti ja kaada se kirveelläsi päivässä —
niinkuin puu, joka on kasvanut sata vuotta!
Ministeri
Mutta meiltä puuttuu aseita ja sotaväkeä.
Vikram
Missä on sotapäällikköni?
Ministeri
Hänkin on muukalainen.
Vikram
Kutsu siis tänne nälkäinen kansa! Avaa aarrekammioni; sulje heidän
suunsa jakamalla heille ruokaa, toimita heidät pois lahjoittamalla
heille rahaa! Ja jos he haluavat saada valtakuntani, niin saakoot sen
kaikessa rauhassa ja pitäkööt hyvänänsä!
Poistuu.
Sumitra ja Devadatta tulevat.
Ministeri
Minä tervehdin sinua nöyrästi, kuningatar.
Kuningatar
Me emme voi sallia tämän kurjuuden esteettömästi leviävän maassamme.
Ministeri
Mitä käsket, kuningatar?
Kuningatar
Kutsu heti minun nimessäni kaikki korkeat virkamiehet, jotka ovat
vierasmaalaisia!
Ministeri
Olen sen jo tehnyt. Olen rohjennut kutsua heidät pääkaupunkiin
kuninkaan nimessä, hänen valtuutustansa pyytämättä, koska pelkäsin
hänen kieltoansa.
Kuningatar
Milloin olet sananviejät lähettänyt?
Ministeri
Siitä on pian kuukausi. Minä odotan heidän vastaustansa joka hetki
tulevaksi. Mutta pelkään, etteivät he tottele.
Kuningatar
Eivät tottele kuninkaan kehoitusta?
Devadatta
Kuningas on muuttunut heille pelkäksi kiertäväksi huhuksi, jonka voivat
uskoa tai olla uskomatta, miten mieli tekee.
Kuningatar
Pidä sotilaasi valmiina, ministeri, tuota väkeä varten! He joutuvat
sukulaisina vastaamaan minulle.
Ministeri poistuu.
Devadatta
He eivät tule, kuningatar.
Kuningatar
Siinä tapauksessa kuningas käy sotimaan heitä vastaan.
Devadatta
Kuningas ei sodi.
Kuningatar
Niinpä sodin minä.
Devadatta
Sinäkö, kuningatar?
Kuningatar
Minä lähden veljeni Kumarsenin, Kašmirin kuninkaan luo ja käyn hänen
auttamanaan sotimaan noita kapinoitsijoita vastaan, jotka ovat Kašmirin
häpeä. Isä, auta minua pääsemään pois tästä valtakunnasta ja tee
velvollisuutesi, jos asiat kehittyvät pahimmilleen!
Devadatta
Minä tervehdin sinua, kansan äitiä!
Poistuu. Vikram tulee.
Vikram
Minkätähden lähdet pois, kuningatar? Minä olen ilmaissut ahnaan haluni
alastomassa köyhyydessään. Lähdetkö senvuoksi pois minua pilkaten?
Sumitra
Minä häpeän pitää yksin omanani sydäntäsi, joka kuuluu kaikille
ihmisille.
Vikram
Onko siis varsin varmaa, että sinä, kuningatar, seisot pyörryttävässä
korkeudessasi, ja minä ryömin maan tomussa? Ei! Minä tunnen voimani.
Minun luonnossani on kukistumaton mahti, jonka olen muuntanut sinuun
kohdistuvaksi rakkaudeksi.
Sumitra
Vihaa minua, kuningas, vihaa minua! Unohda minut! Minä kestän sen
urhoollisesti — mutta älä salli miehuutesi joutua haaksirikkoon naisen
viehätysten vuoksi!
Vikram
Niin paljon rakkautta ja vastauksena tuollainen välinpitämättömyys!
Sinun kylmäkiskoisuutesi viiltää rintaani kuin säälimätön veitsi
paljastaen lämpimän, vertavuotavan rakkauteni — ja nyt sinä sinkoat sen
maan tomuun!
Sumitra
Minä heittäydyn jalkojesi eteen, rakkaani. Etkö ole antanut
kuningattarellesi anteeksi, kerran toisensa jälkeen, kun hän on
menetellyt väärin? Miksi siis tämä viha, kun minä olen viaton?
Kuningas
Nouse, rakkaani! Tule povelleni! Erota elämäni hetkiseksi kaikesta
muusta kiertämällä käsivartesi ympärilleni ja pyöristä se maailmaksi,
joka kuuluu kokonaan sinulle!
Ääni ulkoa
Kuningatar!
Sumitra
Siellä on Devadatta!
Devadatta tulee.
Devadatta
He ovat uhmanneet kuninkaan käskyä — maakuntien vierassukuiset
maaherrat — ja varustautuvat kapinaan.
Sumitra
Kuuletko, kuningas?
Vikram
Palatsin puutarha ei ole mikään neuvotteluhuone, bramaani.
Devadatta
Herra, me näemme kuninkaan vain harvoin neuvotteluhuoneessa, koska se
ei ole palatsin puutarha.
Kuningatar
Ne kehnot koirat, jotka ovat lihoneet kuninkaan pöydältä pudonneista
muruista, uskaltavat haukkua herraansa! Kuningas, onko nyt soveliasta
pohtia asioita neuvotteluhuoneessa? Eikö tie ole suora edessäsi! Lähde
sotaväkinesi tuhoamaan noita kunnottomia!
Vikram
Mutta onhan sotapäällikkömmekin muukalainen.
Kuningatar
Lähde siis itse!
Vikram
Olenko minä sinun onnettomuutesi, kuningatar — paha unennäkö, oas
lihassasi? Ei, minä en väisty täältä askeltakaan. Minä tarjoan
heille rauhaa. Kuka onkaan tämän onnettomuuden aiheuttanut? Bramaani
ja nainen ovat yksissä neuvoin houkutelleet nukkuvan käärmeen
luolastaan. Ne, jotka ovat liian heikot suojelemaan itseänsä, syöksevät
ajattelemattomina toisia onnettomuuteen.
Kuningatar
Voi tätä onnetonta maata ja sitä onnetonta naista, joka on tämän maan
kuningatar!
Vikram
Minne menet?
Kuningatar
Minä lähden pois luotasi.
Vikram
Pois luotani?
Kuningatar
Niin. Minä lähden taistelemaan kapinoitsijoita vastaan.
Vikram
Sinä ivailet minua, nainen.
Kuningatar
Minä sanon sinulle jäähyväiset.
Kuningas
Sinä et saa minua jättää.
Kuningatar
Minä en saa jäädä luoksesi, kun sinut herpaisen.
Kuningas
Mene, sinä ylpeä nainen! Minä en pyydä sinua kääntymään, — mutta älä
sinä ano minulta mitään apua!
Kuningatar menee.
Devadatta
Sallitko hänen lähtevän yksin, kuningas?
Kuningas
Hän ei mene. Minä en usko hänen sanojansa.
Devadatta
Minä uskon hänen olevan vakavissaan.
Kuningas
Naisen viekkautta. Hän uhkailee, koska tahtoo kannustaa minua
toimintaan. Mutta minä halveksin hänen menettelyänsä. Hän ei saa
ajatella voivansa leikitellä minun rakkaudellani. Hänen täytyy sitä
katua. Ah, ystäväni, pitääkö minun vihdoinkin oppia tietämään, ettei
rakkaus ole kuningasta varten — ja oppia se tuolta naiselta, jota
rakastan kuin kohtaloani? Sinä, Devadatta, olet kasvanut kerallani
lapsuudesta saakka — etkö voi hetkiseksi unohtaa, että olen kuningas,
ja tuntea, että minussa on ihmisen sydän, joka kokee tuskaa!
Devadatta
Minun sydämeni kuuluu sinulle, ystäväni; se on valmis ottamaan vastaan
rakkautesi, mutta myös vihasi.
Kuningas
Mutta minkätähden olet houkutellut käärmeen pesääni?
Devadatta
Sinun talosi oli tulessa, — minä vain toin siitä tiedon ja herätin
sinut. Olenko sen vuoksi moitittava?
Kuningas
Mitä hyödyttääkään herättäminen? Jos kaikki on pelkkää unta, niin
salli minun valita itselleni oma unennäkö, jos voin, ja sitten kuolla.
Kukapa muisteleekaan viidenkymmenen vuoden kuluttua tämän hetken
iloja ja suruja? Mene, Devadatta, jätä minut tuskan kuninkaalliseen
yksinäisyyteen!
Eräs vierassyntyinen hovilainen tulee.
Hovilainen
Me pyydämme oikeutta sinulta, kuningas, — me, jotka olemme tulleet
tähän maahan kuningattaren keralla.
Kuningas
Mitä oikeutta?
Hovilainen
Olemme saaneet kuulla, että sinulle on esitetty meihin kohdistuvia
vääriä syytöksiä ainoastaan siitä syystä, että olemme vierasmaalaisia.
Kuningas
Kukapa tietää, eivätkö syytökset ole oikeat? Mutta ettekö voi olla
vaiti niin kauan kuin minä teihin luotan? Olenko minä milloinkaan
loukannut teitä vähimmälläkään epäilyksellä — epäilyksellä, joka
kasvaa matojen lailla pelkurien mätänevissä sydämissä? Minä en pelkää
kavallusta. Minä voin tallata sen jalkoihini. Minä pelkään vain sitä,
että sydämessäni voisi viihtyä alhainen mielenlaatu. — Sinä saat nyt
poistua.
Hovilainen menee.
Ministeri ja Devadatta tulevat.
Ministeri
Kuningatar on lähtenyt palatsista ratsain, majesteetti.
Kuningas
Mitä sanotkaan? Poistunut minun palatsistani?
Ministeri
Niin, kuningas.
Kuningas
Minkätähden et häntä pidättänyt?
Ministeri
Hän poistui salaa.
Kuningas
Kuka toi sinulle tiedon asiasta?
Ministeri
Pappi. Hän näki kuningattaren ratsastavan palatsin temppelin ohi.
Kuningas
Lähetä hakemaan hänet!
Ministeri
Mutta eihän kuningatar voi olla vielä kaukana, kuningas. Hän on
vast'ikään lähtenyt. Sinä voit vielä noutaa hänet takaisin.
Kuningas
Hänen takaisin noutaminen ei ole tässä tärkeintä. Pääasia on, että hän
on minut jättänyt. — Jättänyt minut! Kaikki kuninkaan sotamiehet ja
linnoitukset ja vankilat ja rautakahleet eivät kyenneet pidättämään
tuota pientä naissydäntä.
Ministeri
Voi onnettomuutta, kuningas! Pahat puheet tulvahtavat joka taholta
niinkuin tulva padon puhjettua.
Kuningas
Pahat puheet! Jäykistykööt pahaa puhuvien kielet omaan myrkkyynsä!
Devadatta
Auringonpimennyksen aikana ihmiset uskaltavat keskipäivällä katsella
aurinkoa noetun lasin läpi. Suuri kuningatar, sinun nimesi joutuu
solvattavaksi, kulkemaan suusta suuhun, mutta sinun olemuksesi valo on
aina paistava kirkkaana kaiken solvauksen yläpuolella.
Kuningas
Tuokaa pappi luokseni! (Ministeri menee.) Minä voin vielä lähteä häntä
etsimään ja voin tuoda hänet takaisin. Mutta onko se oleva minun
ikuinen tehtäväni? Onko hän aina minua välttelevä, ja tuleeko minun
aina ajaa takaa hänen pakenevaa sydäntänsä? Pakene vain, nainen, yötä
päivää, kodittomana, lemmettömänä, vailla lepoa ja rauhaa! (Pappi
tulee.) Mene, mene, minä olen kuullut kylliksi, en tahdo tietää mitään
enempää. (Pappi aikoo poistua.) Tule takaisin! — Sano minulle:
tuliko hän temppeliin kyynelsilmin rukoilemaan?
Pappi
Ei, majesteetti. Hän vain pidätti hetkiseksi ratsunsa, käänsi
kasvonsa temppeliin päin ja kumarsi syvään. Sitten hän lähti
ratsastamaan kiivaasti kuin salama. En tiedä sanoa, oliko hänen
silmissään kyyneliä, Temppelin valo oli himmeä.
Kuningas
Kyyneliä hänen silmissään? Sinä et varmaan voi kuvitellakaan niin
mahdotonta asiaa! Riittää. Saat mennä. (Pappi poistuu.) Jumalani, sinä
tiedät, että kaikki hänelle tekemäni vääryys oli siinä, että häntä
rakastin. Minä olin valmis uhraamaan valtakuntani ja autuuteni hänen
rakkautensa tähden. Mutta sittenkin on hän minut pettänyt eikä kukaan
muu.
Ministeri
Majesteetti, minä olen lähettänyt ratsumiehiä ajamaan häntä takaa.
Kuningas