Jokainen uusi oksa, haara tai lehti kasvissa on uusi ajatus. Niitä
ilmestyy sen mukaan kuin kasvi jatkaa elintehtäviään. Kun se taukoaa
elämästä, häviävät nuo ilmiötkin.
Jokainen lapsen huomiota kohtaava uusi esine on hänelle uusi sana ja
uusi ajatus. Sillä tavoin kohtaa ihminen elämänsä ensi ikävuosina
tuhansia uusia esineitä, sanoja ja aatteita. Suljettakoon hän niistä,
niin keskeytetään hänen kehityksensä, hänen kasvatuksensa on
lakkautettu. Mutta niinkauan kuin hän liikkuu elämän alati vilisevässä
virrassa, kohtaa hän yhä uusia käsitteitä ja ajatuksia, sillä luonto ja
elämä on pohjattomana pulppaileva ajatusten lähde. Jokainen uusi
liikahdus, muoto ja vivahdus on uusi ajatus. Ja elämä on alati
liikkeessä ja synnyttää siis alati uusia muotoja ja aatteita.
Ihminen vaan voipi vanhemmiten tulla niin itsekylläiseksi, heikoksi
sulattamaan, ettei hän enää pysty ottamaan vastaan elämän vaikutuksia,
taikka pystyy siihen, nuorempiin verraten, kovin hitaasti. Hän on
silloin saavuttanut kiinalaisen kehitys-asteen.
Mutta nuoren, elinvoimaisen kansan kehitys ei pysähdy siihen mihin tuon
taikka tämän yksityisen. Jokainen uusi ikäkerros on elävän kansan
uudistunut nuoruus, jonka pyrinnöille ajan aallot antavat edellisistä
poikkeavan värityksen ja uutuuden viehätyksen. Se viehätys on sitä
tuoreempi mitä välittömämmässä yhteydessä ollaan kansallishengen ja
ajan kysymysten kanssa. Ja ajan kysymykset, uudet aatteet, ne ne juuri
synnyttävät kansallishengessä virkeitä tuulahduksia. Tähän virkistävään
ilmakertaan voipi syntyä ainoastaan siten että vapautuu edellisen
kehitysjakson tottumuksista ja ennakkoluuloista. Mutta ainoastaan
harvat voivat Gladstonen tavoin pitkin ikäänsä kehittyä kerroksesta
kerrokseen. Juuri siitä seuraavat nuo alituiset yhteentörmäykset vanhan
ja uuden käsityskannan välillä.
* * * * *
Aivan käytöllisillä, jokapäiväisen elämän aloilla on tuo sama alituinen
uudistumisen ja vaihtumisen tarve, alituinen uusien aatteiden jano.
Isäsuutarin lesti ei enää tyydytä poikasuutaria, eikä edes
viimevuotinen lestinkuosi tämän vuotista aistia. Vielä tiheämmin
vaihtelevat ompelijain mallit. Jokainen uusi muotilehti tuopi uusia
pukuaatteita, jotka kukin mestari enemmän tai vähemmän omantakeisesti
panee käytäntöön. Jokainen uusi kuosi on käytännössä toteutettu uusi
ammattiaate. Sellaiset kuosit tai mallit, jotka eivät sovi meidän
tapoihin tai ilmanalaan, jäävät meillä kuolleiksi, korkeintaan kuviksi
ompelijain ikkunalle.
Puuseppä ja rautaseppä pitävät yhä silmällä mitä parannuksia heidän
ammattinsa alalla on tehty. Mutta jokainen käytäntöön pantu parannus on
ensin ollut uusi aate.
Noin 35 vuotta sitten kulki maassamme maanviljelijäin kesken uusina
aatteina uusia maanviljelystapoja. Nyt niistä on useita maanviljelyksen
eduksi pantu käytäntöön. Niin on ilmestynyt nelijakoisia,
kuusijakoisia, kahdeksanjakoisia ja kaksitoistakin jakoisia
maanviljelysjärjestelmiä. Mikä ei ole sopinut maamme luontoon ja
ilmanalaan, se on hyljätty. Mutta sekin on voinut johtaa keksimään
omantakeisia keinoja.
Tätä nykyä virkistää karjanhoitoa meijeriaatteet, uusi aate sekin.
Uudet ammatti-aatteet ne synnyttävät liikealallakin uusia teollisuuden
lajeja, liikeneuvoja, tuonti- ja vientitavaroita.
Kansallis-osakepankki, kansanpankki, postisäästöpankki -- mitä nekään
aluksi olivat muuta kuin uusia aatteita. Nyt ne vaikuttavat
käytännössä.
Jokainen uusi keksintö on ensin ollut uusi aate.
Eikä ne uudet aatteet ammatinkaan alalla ole pelkkiä turhuuksia ja
muodin oikkuja. Ne pelastavat ammatinharjoittajan mielen puutumasta.
Kun yksitoikkoinen samanmuotoisuus tekee ihmisestä helposti koneen,
niin uusi kuosi, uusi malli, uusi keksintö, uusi aate herättää taas
ymmärryksen vireille ja panee hengen palkeet lietsomaan. Niin kehittyy
työntekijäin henkiset lahjat niissäkin ammattipiireissä, missä hänellä
näihin asti tuskin usein on ollut muuta kasvatusta kuin jokapäiväinen
ruumiillinen työ. Mitä enemmän maan taloudellinen tila vaurastuu, sitä
enemmän tarvitaan uusia aatteita tätä aineellista varallisuutta
henkisesti siementämään. Mitä enemmän yleinen opetus herättää ja
työntää liikkeelle kansan henkisiä voimia sitä enemmän kansa kaipaa
toimeentempaavia kysymyksiä, siis uusia aatteita, jotka antavat sen
elämälle tuoretta sisällystä, ettei tieto jää kilisemään tyhjänä koruna
ilman elinvoimaista mehua.
* * * * *
Uusien aatteitten voittoa saamme kiittää siitä edistyksestä, minkä
maamme viimeisten vuosikymmenten kuluessa on tehnyt. Maamme nykyinen
kansakoululaitos, sekin oli ensin vaan uusi, suuri aate, joka aluksi
tuskin oli lämmittänyt muuta kuin yhden miehen, Uno Cygnaeuksen. Nyt se
aate on kohta vallannut koko kansan ja tuntuu tuskin enään uudelta.
Nykyinen kunnallishallitus, joka niin paljon on kehittänyt kansamme
itsehallintoa, sekin oli muutama vuosikymmen sitten noita uusia
aatteita, joita vastustajat ilmestyessä tavallisesti niin vaarallisiksi
huutavat, että luulisi maailman palavan. Mutta päästäkseni pitkistä
luettelemisista, mainitsen ainoastaan voimakkaimman myöhemmistä uusista
aatteista, kansallisuus-aatteen, joka on herättänyt kansat penkomaan
oman henkensä peltoa ja etsimään kaiken edistymisensä ehdot omasta
itsestään. Ulkomaalta on sekin aate meillä saanut sysäyksensä. Mutta
kun Arwidssonit ja Snellmanit täällä ensi kertoja kohottelivat
suomalaisen kansallisuuden lippua, pidettiin heitä maan kauhuna ja
kansan villitsijöinä. Aate oli uusi. Mutta nyt se on voitolla ja
kansalliskeväämme lehden puhkeamisen aika on pian menneillään:
"kansamme kieli on katkaissut kapalovyönsä". Se on lause, joka on
muuttunut melkein sananparreksi. Ja täydellä syyllä. Sillä ainoastaan
siellä täällä takapajulaisten luona vielä kansallistunne kituu,
niinkuin lehti puuhun puhkeaa vasta myöhemmin alavilla soilla ja
rimpimailla. Ne linnut, jotka siellä syntyvät, laulavat kaiken ikänsä
yksinäistä virttä: puu lehteen, puu lehteen! Mutta se sukupolvi, joka
on syntynyt täyteen kansalliskevääsen, on kuin ne linnut, jotka ovat
syntyneet täyteen lehteen ja kaivaten laulavat: lehti on puussa, lehti
on puussa! -- kukkia, hedelmiä, vapautta!
Siihen väliin kirkaisee suokurppa: Eipäs! kuin: puu lehteen, puu
lehteen!
Kummatkin ovat näkökannaltaan oikeassa. Aivan oikein huutaa kurppa
lehteä puuhun niinkauan kuin suolla puut eivät vielä ole täydessä
lehdessä. Toisaalta aivan oikein toivovat nuo toiset linnut kukkia,
hedelmiä, vapautta, koska he näkevät keväänsä sillä tasalla, ja osaavat
kumminkin antaa lehdellekin arvonsa.
Kumpikin laulaa saman kevään luontoa ja kuitenkin äkäilevät toisilleen!
Mutta jättäkäämme vertaukset.
Ilman uusia aatteita ei ole mitään kasvamista, kehittymistä ja
edistystä. On vaan huomattava, että se mikä tällä kehityskannalla ei
enään innostuta ja laulatuta, siitä tuolla par'aikaa nautitaan ja
intoillaan. Mutta yhtä hyvin kuin noilla on oikeus laulaa vanhasta,
pitää näilläkin olla oikeus innostua uudesta. Ovathan molempien
taipumukset samasta kansallisesta maaperästä. Pyrkiväthän kummatkin
kunnioittamaan ja hyödyttämään samaa pohjan perukkaa ja samaa
kokonaisuutta -- Suomen kansaa.
* * * * *
Edellisestä selviää, että nykyhetkelläkin on ja täytyy olla uusia
aatteita. Ja kummapa olisi, jos vastikään herännyt kansallishenki
niiltä sulkeutuisi ja kellistyisi uudelleen uneensa. Yhtä
luonnollisesti kuin maan muokkaamisen jälkeen seuraa kylväminen, yhtä
luonnonmukaisesti itsetuntoonsa herännyt kansa, ainakin parhaimmissa
jäsenissään, tuntee sisällisen tarpeen tarttua käsittelemään ajan
polttavia kysymyksiä. Niin ryhtyy se ihmiskunnan yhteistyöhön ja
kasvattaa samalla itseänsä.
Nuori sukupolvi ei ole siltä luopunut kansalliselta perustukseltaan,
eipä itse kieliasiankaan suhteen. Eihän ole suomenkieli sillä
saavuttanut täyttä kypsyyttään, että se on päässyt lailliseen ikään.
Sen pitää myöskin tottua suorittamaan tehtäviänsä elämän monilla eri
aloilla. Sen vuoksi on nuoren polven asia elävässä työssä kehittää
kansallista kieltämme, niin että se minkä edellinen polvi on voittanut
laiksi paperille, nuoren suvun elämässä ilmestyisi tekoina. Kieli on
kehitettävä käytöllisen elämän ja tieteen aloilla, taiteen ja
kirjallisuuden aloilla semmoiseksi, että se joka kohdassa pystyy
tulkitsemaan tarkoitettua sisällystä. Se ei voi tapahtua muuten kuin
noilla eri aloilla innossa ja totuudessa työskellen. Siinä kysytään
kyllä työtä kieliasian hyväksi. Ja etupäässä tärkeä välikappale kielen
kohottamiseksi on kaunokirjallisuuden luominen, jota ei suinkaan "nuori
suunta" ole jättänyt harrastamatta. Niin saapi kieliasiakin eri
ikäkerroksissa eri muotonsa.
Mutta kansalliseen kehitykseen liittyy muitakin ajan kysymyksiä.
Sellaisia ovat tällä hetkellä työväen tilan parantaminen, johon meillä
kiiruhtaa irtolaistulva ja torpparikysymys. Par'aikaa tehdään tämän
"uuden aatteen" hyväksi koko kansan nimessä valtiopäivillä työtä. Onko
se peloittavaa? Taikka peloittaako äänirajan alentamisen harrastus?
Taikka yleinen äänestys-oikeus, jota niin hartaasti muualla Euroopan
sivistysmaissa puuhataan? Tuskinpa on meilläkään itse kansan joukossa
näillä uusilla aatteilla vastustajia. Onko naiskysymys ja yhteiskoulu
vaarallinen? Epäilemättä on naisilla jo nytkin hirveän suuri valta
väkevään sukupuoleen. Sen vuoksi taitaa olla vaarallista myöntää heille
samoja etuja kuin miehille. Mutta pelkääkö väkevä heikomman
vapautumista? Kansanopistokysymys ei varmaankaan ketään peloita.
Sanotaanhan sillä aatteella olevan niin paljon suosijoita maassa. Mutta
yleinen oppimis-velvollisuus on kenties se julma aate, joka vapautta
rakastavaa Suomen kansaa hämmästyttää? Valtiopäivillä sitäkin kysymystä
nyt käsitellään. Saa nähdä pitävätkö kansan edusmiehet vapauden
sortamisena sitä, että kansa vapaasti velvoittaa itsensä opin ja
tiedottomuuden välillä valitsemaan opin. Pieni Elias ennen aikaan
kielsi vapaasti itseltään tiedottomuuden raa'an vapauden ja hänestä
tuli sittemmin Elias Lönnrot, joka oli ylevämmässä merkityksessä vapaa.
Moni muu köyhä Suomen poika on tehnyt niinkuin hän ja on tuskin
katunut. Katuisikohan Suomen kansa, jos tekisi samoin? Ei siis sekään
uusi aate voi olla noita peljättäviä. Ehkäpä se on raittius-aate?
Siinähän on se vika, ettei se tahdo hävittää viinoja juomalla, vaan on
keksinyt muita sen seitsemiä hävityskeinoja. Mutta siitäkään ei enää
saa syyttää yksityisiä eikä sanomalehtiä. Koko kansan nimessä siitäkin
asiasta keskustellaan jo valtiopäivillä. Niin ne useastikin uudet
aatteet siirtyvät vähitellen yksityisten ja sanomalehtien asioista koko
kansan asioiksi, vaikka niiden kannattajille alussa huudettiinkin:
ristiinnaulitse! ristiinnaulitse!
Enemmän suvaitsevaisuutta! on vielä yksi aate, jota ei kyllin muisteta
käytännössä. Varsinkin meidän pienissä oloissa on ärtyisä
sietämättömyys kehittynyt seuraelämää rasittavaksi maan vaivaksi, joka
monesti on uhannut tulla valtiolliselle asemallemmekin vaaralliseksi,
etenkin uskonnollisen suvaitsemattomuuden muodossa.
Keskusteltakoon eri mielipiteistä, koskekoot ne sitten uusia tai
vanhoja aatteita, avonaisesti vastakkain ja julkisuudessa.
Haastettakoon suoraa kieltä asiasta. Mutta kaikki salakaiveleminen ja
vastustajan tien miinaileminen on epäkuntoista ja myrkyttää
yhteiskunnan.
Uudet aatteet ovat uutta elämää. Niistä keskusteleminen on jokaisen
edistystä rakastavan sanomalehden ensi velvollisuuksia.
Vanhoillisinkaan sanomalehti ei uskalla niistä kokonaan vaieta. Mikä
niissä on otollista, se sulaa meidän elämään ja oloihin uudeksi
liikevoimaksi. Kaiken ihmisellisen mukana tulee erhetyksiäkin, mutta
liikkuminen on aina välttämätöntä ja parempaan päin ihmiskunta vierii.