Päivällisen edellä läksin kesäasunnostani kävelylle. Otin kumppalikseni
lyijykynän, taskukirjan ja sauvan.
Emäntä varoitti palaamaan päivälliselle klo 2.
Peltotiellä tuli mies vastaani. Vanha luulo sanoo sen hyväksi merkiksi.
Turhaa juttua!
Poikkesin syrjäiselle metsätielle, voidakseni astua ja ajatella
rauhassa. Astelin. Ajattelin. Tuntui kuin olisi mieleeni noussut
jotakin kaunista. Minä kirjoitin. Astelin edelleen ja taas kirjoitin.
Työni näytti sujuvan. Hyvä enne. Silloin -- senkin vietävä! -- tulla
nyyritteli vastaani ruinaileva porsas. Ei väisty tieltä. Lähestyy kuin
ystävä. Minunko tässä pitää väistymän? Sauvani toki avasi tien. Mutta
porsas kääntyi uudelleen ja seurasi minua kuin epäluulon alaista. Sitä
en voinut sietää. Uudelleen piti minun turvautuman sauvaani ja -- siitä
lähti apu. Porsas poikkesi metsävahdin mökin luo, kenties juuri
kotiinsa.
Mutta ajatukseni olivat langenneet korkeudestaan.
Yksinäinen mökki. Sen vastapäätä puoleksi maanalainen sauna. Ovet
lukossa. Ei näkynyt elävää sielua, ainoastaan porsas. Kuka muu
joutaisikaan kauniina kesäpäivänä mökkiä vahtimaan. Kuitenkin halusivat
nyt langenneet ajatukseni laveampaa näköalaa, ihmisiä, elämää,
aaltoisaa merta tai jotakin semmoista. Astelin kiihkeästi edelleni.
Huh! Hirveän suuri konna lotkahti lepiköstä tienvarrelle; ei
ihmiskonna, vaan oikea sammakon veli. Katseli siinä niin vaarallisesti
suurilla silmillään. Ja vähän väliä lymyy väijyksissä toinen
suurisilmäinen otus -- ruskea kissa. Onnettomat pikkulinnut! Tuossa
teitä häijy väijyy. Monet uhkaa vaarat pienten ensi askelia.
Ajattelin parhaaksi jättää mokoman seuran. Ilma oli helteinen. Linnut
eivät laulaneet. Näin silloin oksalla peipon. Laula toki hiukankin!
rukoilin. Mutta närhi, kaunis pahantapainen, säikytti ainoankin
hyvänonnen linnun. Kylää, ihmisiä, merta! Ja kiihkeästi riensin
edelleni. Mutta ihmisistä muistui mieleeni emäntä, klo 2 ja
päivällinen. Aika oli palata. Emännät vaativat kuuliaisuutta
ruoka-asioissa. Sitä paitse löydänhän kotona ainakin ihmisiä.
Tein palausta. Ohasin taas mökkiä. Mutta sieltä -- senkin vietävä! --
ruinaten juoksi porsas jälkeeni. Minua, suoraan sanoen, alkoi suututtaa
ja hävettää hänen sikamainen seuransa. Hän näytti tahtovan käyttää
väärin minun hyväntahtoisuuttani. Ja puhtaan ihmisyyden nimessä piti
minun osoittaman epäkohteliaisuutta. Kivi -- toinen. -- Ja sitten
porsas tiesi, ett'en hänen seuraansa enempää suvainnut. Nyt jäin minä
rauhaan, tulin peltolähteelle ja siemasin useampia lipillisiä raikasta
vettä. Näin aaltoisan viljavainion, toisaalla kotijärven ja kodin.
Emäntä -- hyväntahtoinen ja lempeä, hikiherneet otsalla -- vaati
päivälliselle.
Tuntuu toisinaan niin hyvältä, kun pääsee ihmisiin.