Vuosia oli kulunut siitä kun pastori Siipinen jätti pitejämme.
Kansallinen liike oli yltä yleensä päässyt maassamme mahtavaksi
valtavoimaksi, joka henkevänä koskena kohisi, sulloi sulut, työnsi
uraltaan tokeet ja tarjosi niin kansan elämälle, sivistykselle uutta
voimaa ja monipuolisempaa väritystä. Pappilan Jaakko-herra oli jo
jonkun vuoden ollut opettajana yhdessä niihin aikoihin perustetussa
suomenkielisessä oppikoulussa. Pastori Siipinen oli päässyt
kirkkoherraksi erääsen Itä-Suomen seurakuntaan. Kerran ohjasi minut
matka niille tienoin. Minä olin tilaisuudessa poiketa hänen kotiinsa.
Tuntui kuin olisin löytänyt ikävöityn isäni. Minä katselin häntä
syvimmällä kunnioituksella. Hän oli työstään harmaa, mutta vieläkin
yhtä lempeä ja sydämellinen, yhtä ihmisrakas ja nuorihenkinen kuin
ennen, ainoastaan innossaan tyynempi, tasallisempi, puheissaan ja
toimissaan vakavampi ja päättäväisempi. Hänen henkensä oli vanhanakin
nuori: se oli vaan voittanut lujempaa ryhtiä. Eliina-rouva oli tullut
entistä muhkeammaksi, kuten sopikin pappilan emäntänä. Hän on vieläkin
ilomielinen, vaikk'ei ilakoitseva, kuten joskus tyttönä. Hän oli rauhaa
säteilevä kuin tuulemasta tauonnut kesäpäivä. Heillä oli kaksi tytärtä,
kaksi poikaa: tyttäret isäänsä, pojat äitiinsä. Koko perheessä vallitsi
järjestys ja sopusointu niinkuin saman pappilan hyvinhoidetussa
puutarhassa. Uskonnollinen henki liittyneenä kansallisiin harrastuksiin
oli perheen elinvoimana. Kirkkoherran kirjastossa oli muun rinnalla
kaikki mitä arvokasta oli ilmestynyt kansalliskirjallisuuteemme.
Kotimaisille taidetuotteille oli pastori Siipinen avannut huoneensa.
Niiden joukossa oli sisäkasvien verhossa myöskin useain maamme
kansallisjalomusten kuvat. Koko perheessä tykytti kansan sydän.
Jokainen kansan elinkysymys oli tälle sydämelle kallis. Laulu ja
soitto, nuo entisenkin pappilan henki ja elämä, levittivät nytkin
perheen pyhitettyyn keskuuteen puhtaita tunteita, jaloa hartautta.
Laulun kannattajina, paitsi kotiharmoniota, oli perheen neljä
keskenkasvuista nuorukaista, jotka olivat nauttineet äitinsä johtoa
ja ohjausta. Unhoittumattomat ovat ne iltahetket, jotka tuolla
käynnilläni vietin pastori Siipisen perheessä. Ja samat olivat hänen
seurakunnalliset harrastuksensa nyt kuin ennenkin. Hän oli pysynyt
nuoruutensa aatteille uskollisena.