Junassa matkustaminen on perin merkillinen asia, joka onkin ensin
opittava, ennenkuin sen oikein osaa. Moni ihminen ei minua uskone,
vaan' sanoo: »Mitä oppimista siinä on? Ostan lipun, panen kapineeni
pakaasiin, istun junaan ja menen mukana — senhän kuka hyvänsä osaa.»
— Niinpä kyllä, ja hän matkustaa yhtä nopeasti kuin muutkin — mutta
kuinka?
Kymmenen yhtä vastaan lyön vetoa, että hän joutuu täyteen sullottuun
vaunuun, jossa ei voi edes jalkojaan oikaista; mahdollisesti istuu
nainen lapsi sylissä hänen vastapäätään, samalla kun pieni, myöskin
hänelle kuuluva poika, viiden, kuuden vanha, lakkaamatta ystävämme
liikavarpaille survoen kiipeilee akkunaan ja painaa hänen polvelleen
puraistua voileipäänsä, sivelty puoli alaspäin. Hän tahtoisi tupakoida,
mutta se ei sovi — muuan nainen hänen rinnallaan selittää, ettei hän
siedä tupakansavua eikä myöskään vetoa, eikä hän siis voi laskea
akkunaa, vaikka vaunussa on painostava ilma, samalla kun avatut
viinipullot, lämpimät, paistetut makkarat ja muut perhetuoksut yhtyvät
kuvaamattomaksi hajujen sekamelskaksi.
Eikä siinä vielä kaikki. Hän tahtoisi hiukan nukahtaa; mutta sepä ei
käy, sillä hänen täytyy myös pitää varansa, koska herralla aivan hänen
vastassaan on onneton tapa tavantakaa sylkeä, mutta ei tietenkään
mahdollisuutta pistää päätään ulos akkunasta. Hän sylkee siis, aluksi
varovasti, myöhemmin puolittain unessa, polvensa ohitse lattialle, ja
»matkailija rukkamme» täytyy silloin olla vikkelä vetämään syrjään oma
polvensa ja vääntämään jalkateränsä taaksepäin.
Vihdoinkin hän kaikesta huolimatta vähän nukahtaa — tai oikeammin
hän on juuri torkahtanut, kun nahkainen hattulipas messinkiheloineen
rouvasihmisen lukuisain tavarain joukossa näyttää kyllästyneen
seuralaisiinsa ylhäällä verkossa ja iskee suoraa päätä hänen hattuunsa
terävällä kulmallaan. — Nainen pyytelee anteeksi lippaansa puolesta ja
ennättää juuri vielä tarttua kiinni poikaan, joka on syöksymäisillään
ulos ovesta, kun juna samassa pysähtyy ja junailija nykäisee oven auki.
Viimein hän pääsee perille, mutta ihan nääntymäisillään, ruumiillisesti
raukeana, henkisesti aivan nujerrettuna; ja kuinka kevyesti hän tuon
kaiken olisi vain pienellä rautatiematkan tutkimisella voinut välttää.
Kaikissa tapauksissa pitää junailijain kohdella matkustajia
puolueettomasti ja jakaa heidät tasan eri pysähtymispaikkoja varten
määrättyihin vaunuihin, eivätkä he saa ottaa vastaan »juomarahoja»,
mutta, rakas ystävä, he ovat ihmisiä ja sen lisäksi hyvin
huonopalkkaisia, ja heistä kestänee kukin tuulta ja tuiskua, kylmää ja
kuumaa, mutta hyvin harvoin jaksaa torjua kymmenen groschenin rahaa ja
kourallista sikaareja. Siitä johtuu, että on vaunuja, joissa yksinäinen
vanha matkustaja lojuu hyvin mukavasti vähine matkakapineineen neljällä
istuinpaikalla, polttaa sikaariansa levittäen tavaransa toisille
neljälle paikalle, samalla kun aivan siinä likellä ei omenakaan
vaunussa voisi lattialle pudota ja ummehtunut ilma muuttaa onnettomasti
teljettyjen ihmisten hengityksen myrkyksi.