Taloudellisia kokemuksia.
Arcturus Laurvigistä, oli luettavana kuluneilla keltaisilla kirjaimilla
prikin peräpeilissä, jonka Rejer oli saanut kuljettaakseen. Se oli
tavattoman vanha kaukalo, jolla sitäpaitsi oli se onni, että sitä aina
seurasi paha sää. Vaan kolme vuotta ja tämän neljättä oli Rejer
kulettanut sitä St. Ybes'een ja sieltä kalastuspaikalle ja sitten taas
Itämerelle, -- ympäri niinkuin myllyä! Näinä kolmena vuonna oli hän
ansainnut hyvät rahat ja heti ensimmäisen kiertokulun perästä nainut.
Hänen kotinaan oli kanunamiehen vanha talo Stavärn'issä, ja kun hän nyt
tuli kotiin Itämereltä -- oli Juhannuksen aika -- oli Saaralla kolmen
kuukauden vanha poika esitettävänä hänelle.
Tämä oli jo numero toinen. Vanhimman nimi oli Jan. Toistakin tahtoi hän
varmuuden vuoksi nimittää Janiksi; vaan kuinka? -- siitäpä juuri näiden
kahden välillä oli tänään täällä taisteltu tulinen ottelu. Ja sen
tauottua siten, että poika saisi nimen Conrad, kanunamiehen mukaan, --
seuraa päätappelu.
Niinkuin ainakin se, joka on saanut tahtonsa tapahtumaan, oli vaimo
tullut niin hyväksi ja lempeäksi kävellessään taisteluesine
käsivarrella -- hän oli vielä kauniimpi vaimona kuin tyttönä, -- näytti
niinkuin hän kaikinpuolin olisi paremmin sopinut siksi ja nyt vasta
päässyt oikeaan tasapainoonsa.
"Vaan Rejer!" sanoi hän tullen samalla miellyttävänä lähelle häntä,
niin lähelle, että pieni ristimätön Conrad voi tarttua hänen nenäänsä,
-- "koska sinä nyt luulet meidän voivan muuttaa pohjoiseen? -- Ajattele
pienokaisia! Ei pitäisi lykätä siksi, kuin saamme syksyn."
Hänen salainen pelkonsa oli, että miehensä taas läksisi matkalle sillä
surkeankuuluisalla vanhalla, vuotavalla suolavenheellä.
"Kun olen ansainnut niin paljon tänä vuonna, niin olen ajatellut vielä
pitkittää jonkun aikaa! -- sitten ensi kesänä muutamme!"
"Sinä tahdot taas Hispanjaan!" -- lausui vaimo.
"Kesäpäivä! -- kaunis ilma!"
"Kaunis ilma! sitä sinä tulet aina kotiin sanomaan, Rejer!"
"Niin, mitäs muuta, onko sinulla ehkä jotakin sanottavaa kaunista ilmaa
vastaan?"
"Ei, vaan Rejer, kerran tästäkin täytyy tulla loppu! -- kerran täytyy
meidän kuitenkin ruveta asettumaan pohjoiseen, luullakseni!"
"Huomaathan, että kuta suuremman pääoman voin sillinpyyntiin panna,
sitä paremmin se käy!"
"Sillä tavalla voit sinä pitkittää tuomiopäivään! -- Ja niin kauniisti
kuin sinä olet puhunut minulle kaikesta siitä, mitä sinä aiot tehdä
Aa-vuonossa, Rejer! ... ja sitten!" -- hän heitti päätään taaksepäin
kopealla tavallaan, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa, että hän näin
puhalsi tuuleen kaikki kauniit sanat!
Hän alkoi kävellä edestakaisin: "Hispanjaanko taas ... nyt kun minä
luulin sinun jo lopettaneesi? -- En minä luullut noin huonosti sinun
pysyvän sanassasi, Rejer!"
"Etkö sitten ymmärrä, että raha on rahaa! ... että se on ruutia, jolla
aion ampua!"
"Nyt on sinulla yksitoistasataa taaleria, Rejer! -- Ja tälle talolle
saamme ostajia, niin että sinä siitä saat vähintään kaksisataa
lisäksi... No niin! jos tahdot asua täällä, on toinen asia; minä näen
sen mielelläni suurten poikien tähden. -- Vaan silloin annamme me
sillit ja kaiken sen, josta olet lörpötellyt, olla rauhassa!... Ja sinä
tulet tänne kotiin neljäksitoista päiväksi kahdesti vuodessa, -- siitä
tulee parahiksi kuukaus vuodeksi! eli kolmessakymmenessä vuodessa
kolmekymmentä kuukautta... Sillä tavalla elämme koko elämässämme noin
puolikolmatta vuotta yhdessä!... Näin emme kyllästy toisiimme!" -- hän
meni pois ja pani pojan kehtoon; vaan hänen pikainen tapansa ja
kiukustunut näkönsä sanoi kyllä, mitä hänen mielessään liikkui!
"Voit ottaa sen, miten tahdot, Saara! mutta mitä olen sanonut, se
pysyy, -- kuin seinä!... Ensi vuonna me muutamme!"
"Kuules Rejer!" -- sanoi hän pitkäveteisesti ja katsoi ylös kehdosta,
jonka yli hän oli kumarruksissaan, -- "minä voisin antaa sinun saada
tahtosi tapahtumaan pojan suhteen ja nimittää hänetkin joksikin
Janiksi... Kun me vaan heti pääsisimme muuttamaan pohjoiseen!"
"Ei, -- se ei käy päinsä!"
"Sinä et tahdo?"
"En!"
Vaimo karkasi ylös. -- "Vai et sinä tahdo? -- Kernaammin tahdot sinä
upota merenpohjaan sen hävyttömästi mädänneen losan mukana! -- Sinä
sanoi aina kaunis ilma! -- vaan luuletko sinä, ett'en minä olisi
kuulustanut sitä muilta kuin sinulta?... Sinä olet menettämäisilläsi
henkesi joka kerta, on kirvesmies sanonut minulle; häntä et enää saa
mukaasi! -- -- Ole hyvä ja menetä vaan itsesi!... Minä voin kyllä
murehtia heistä kaikista, -- noista kahdestakin!... Mutta minä en
koskaan, -- en koskaan voisi antaa sitä anteeksi sinulle, Rejer! että
sinulla ilman pakkoa voi olla sydäntä saattaa minua semmoiseen
suruun!... Kuulinhan minä kuinka viimeisen edelliselläkin kerralla oli
Hispanjan merellä Brestin edustalla, -- sillä kertaa oli kysymys sekä
hengestä että rahasta! -- vaan niinkauan kuin on pakko, täytyy niin
olla, ajattelin minä silloin... Mitä sinä sanoisit, Rejer?" -- lopetti
hän säihkyvin silmin, -- "jos minä ja tuo tuossa asettuisimme kehtoon
ja läksisimme Hispanjaan?... Se on hävytöntä! Min'en koskaan ole
luvannut noudattaa tahtoasi semmoisessa!"
"Kirvesmies on pelkuri raukka; -- olen iloinen päästessäni hänestä,
mokomasta lavertelijasta! ... ei ymmärrä enemmän arvostella reikää kuin
tukkiakaan sitä ... sentähden olenkin päästänyt hänet tuuliajolle, --
jos siitäkin tahdot tiedon. Niin mieletön en minäkään ole; minä itsehän
siinä hukkuisin! jos niin onnettomasti kävisi tiellä, jolla et sinä ole
luvannut seurata minua, -- niinkuin sanoit, -- niin istuthan sinä
täällä rahoinesi lasten elättämiseksi."
"Rahat? ... rahat, minä viisi rahoista, minä huolin sinusta,
kuuletko... Minusta nähden saat mennä vaikka minne maailmassa, kunhan
et mene merenpohjaan, sanon minä! -- ja senpä sinä teetkin, pelkästä
rahanhimosta! -- Sillitkö -- Aa-vuonoko? -- Sano kuu! -- kunhan olet
minun käsissäni siellä ja niin pääsen tästä levottomuudesta! ...
vaan kulkea kauemmin tuolla kauhealla prikillä! -- Ja Rejer, ajattele,
ajattele kaikkia niitä henkiä, joista sinun paitse omaasi on
vastaaminen, jos jotakin tapahtuisi -- kahdeksan miestä!... Onko se
oikein, onko se niin, että voisit vastata siitä Jumalalle ja
omalletunnollesi?"
"Sinä näytät kiehuvan yli laitasi -- sekä tartut pataan, mistä korvasta
vaan saat kiinni... Ensinhän oli puhe siitä, että minä pidän huonosti
sanani pohjoiseenmenosta, ja nyt taas suolavenheestä. Kummastako minun
pitää puhua?"
Hän ei vastannut, vaan alkoi liekuttaa kehtoa.
"Näetkös, Saara!" -- sanoi hän jonkun aikaa mietittyään, -- "minä annan
sinun tahtosi tapahtua prikin suhteen. Minä herkeän kuljettamasta
Arcturusta. Olenhan ansainnut raahaa, niinkuin sanot... Vaan kuules
nyt!" -- hän meni hänen luokseen ja pani molemmat kätensä hänen
olkapäilleen ja katsoi häntä silmiin:
"Me emme sano 'ei' silloinkuin toinen sanoo 'on' emmekä kinastele
keskenämme, Saara!"
Hän pyörähteli lattialla, teki sitten koko käännöksen ja sanoi niin
korkealla äänellä, että poika säpsähti ja parkasi:
"Ei kieroon, -- vaan suoraan tässä talossa."
-- Kapteeninpaikka Arcturuksella jäi siis avonaiseksi, ja kesä- sekä
melkein heinäkuukin meni muuttovarustuksissa. Saaralle oli tämä kuin
olisi nostettu juurineen kaikista oloista, joissa hän oli kasvanut sekä
näytti olevan paljoa laveampi työ kuin kumpikaan heistä oli ajatellut.
Näissä tämmöisissä puuhissa viettivät he nyt tavallaan
kuherruskuukautensa; sillä niin pitkää aikaa ei Reijer koskaan ollut
viettänyt kotonaan -- vaikka siellä nyt olikin kaikki ylösalaisin. Ja
hän vakuutti yhä innokkaammin olevan suurinta itsensävastustamista
maailmassa ensiksi mennä naimiseen ja sitten lähteä pitkälle matkalle.
Toiselta puolen ei hän voinut olla huomaamatta sitä, että kotonakin
saattoi olla vastustusta. Hän oli astunut valtaistuimelle täysiverisen
Juhl'in uskossa, että aviomies luonnollisesti olisi itsevaltias ja
kaikki päättävä talossaan; vaan kohta näkyi, että Saara sekä suosi että
noudatti hyvinkin rajoitettua perustuslaillista hallitusmuotoa. Hän
veti liituviivan toisensa perästä oikeuksiensa merkiksi ja hänen
valtaansa vastaan, -- teki kapinan häntä vastaan maalla!
Nyt kävi se niin onnettomasti, että hänen kerta kerraltaan täytyi antaa
perään; sillä kaikissa muuttoa koskevissa kysymyksissä: mitä sillä
tekee, mitä on myötävä, mitä otettava mukaan? oli Saara ehdottomasti
käytännöllisempi ja oloihin perehtyneempi -- sekä tiesi neuvon ja
keinon kaikkeen.
Rejer ei ollut mikään kekseliäs eikä teräväpäinen näissä
tämänlaatuisissa pienissä asioissa ja saikin aikaiseen yltäkyllin
tajuta, kuinka vähän kunnioitusta hänen viisautensa tällä suunnalla
tuotti. Hän vetäytyikin silloin tavallisesti takaisin väitöksellä,
jonka piti olla ison paljan painoisen: Hän ei tahtonut huutokauppaa
pidettäväksi! ... ei ymmärtänyt, miksi ei sitä ja sitä voinut kerralla
ostaa, jota tahtoi viedä mukanaan! -- kunnes Saara eräänä päivänä hyvin
sävyisästi ja veitikkamainen salaperäisyys silmännurkissa vastasi:
"Niin, hanki sinä vaan ostaja, Rejer!"
Niin, hanki ostaja! -- Rejer'illä olisi ollut halu ostaa itse koko
sälystö, saadakseen oikeus puolellensa!
Ja ruoka sitten! -- Ei hän koskaan ollut muuten ajatellut, kuin että
kapteeni määräisi, mitä hän tahtoisi pöydälleen!
"Rejer kulta! Torstaina on mariankala huokeata, lauantaina se on
kallista!"
"No, sitten minä ostan sitä kalliina!"
"Niin täksi päiväksi, jos niin tahdot!"
"Joka lauantaiksi, sen sanon sinulle, joka lauantaiksi koko ikäni!"
"Silloin saat ottaa steewartin eli kokin hoitamaan kyökkiäsi, sillä
minun kyökissäni ei se tapahdu; meidän taloutemme on liian iso, jotta
sitä kannattaisi hoitaa ajattelemattomasti ja päättömästi koko
viikon... Senhän huomaat kyllä itsekin," -- nauroi hän, -- "vaan jos
sinulla on halu saada mariankalaa tänään niin..."
"Kuules Saara! minulla ei ole halua mariankalaan, vaan en myöskään
halua olla mariankalana omassa huoneessani!"
"Ja minä sanon, että vedän viivan kyökin oven eteen, varo, ett'et pistä
nenääsi sen sisäpuolelle! Muista, että meillä on taloudessa kuusi lasta
ja piika, sinä ja minä -- se on yhdeksän henkeä... Ja sittenkin
mariankalaa muina kuin kalapäivinä! -- Mutta tänään pitää sinun saaman
sitä, siihen minussa on vaimoa... Sinulla ei pidä olla syytä sanoa
muuta, kuin että sinulle tapahtuu oikeus! -- Kun mies tahtoo jotakin
talossaan, niin hän tahtoo!" sanoi hän hyväillen.
Ja kaunis oli hän ottaessaan näin mieheltään oikeuden.
Kun sitten tapahtui, että Rejer heitettyään takin päältään yksin otti
kokonaisen kaapin, täyteen sullotun piirongin tai suuren raudotetun
kistun ja kantoi portaita alas, niin voitiin selvästi lukea Saaran
kasvoista, että hän piti miestään voimallisena; -- eikä Rejer suinkaan
ollut välinpitämätön hänen ihailustaan! --
-- "Vaan yhden seikan luulen oppineeni ymmärtämään, Rejer!" -- pakisi
hän piloillaan semmoisen voimannäytteen jälkeen -- "sen nimittäin, että
noin suurella väkevällä miehellä täytyy olla työtä, jos mieli tulla
toimeen... Sillä ajan pitkään tulisi vaivaloiseksi kolmekyynäräinen
mies, joka kulkisi kaikellaisilla uusilla päähänpistoilla ja
keksinnöillä täällä tuolien ja pöytien välissä ja sitten tyrkyttäisi
tahtonsa lävitse milloin yhdessä milloin toisessa asiassa... Se olisi
samaa kuin päästäisi huoneesen kokonaisen pohjatuulen ainoastaan
lattian tomuttamiseksi!"
Rejer nauroi. -- "Tarvitaan harjaantumista siihenkin, että osaa
purjehtia huoneessa, huomaan ma, ... varsinkin kaksi purjehtijaa, jotka
ovat näin itsepäisiä suunnastaan, kuin minä ja sinä, Saara!"
"Niin, sinä olet kauhean itsepäinen, Rejer... Se on sinun syntyperäinen
luonteesi!"
"Hm!... Ja minun mielestäni olet sinä taas niin taipuisa!"
"Sinunko? -- ei, nyt sinä puhut leikkiä, niin et sinä ajattele!"
"En, en, -- vaan minä totuttelen itseni ajattelemaan niin!"
"Niin, sitähän minä olen sanonutkin, että sinun pitää päästä ulos,
milloin on oikein kysymys voimankoettelemisesta -- täällä kotona tulet
sinä vaan hemmotelluksi"...
-- "Pelkällä myöntäväisyydellä sinun puoleltasi, Saara!"
Eräänä päivänä tuli kirje "kapteeni Juhl'ille, Arcturusprikin
kuljettajalle." Siinä oli koko joukko postileimoja.
"Lind'iltä!" -- huudahti Rejer, ja Saara, joka oli lähtemäisillään
huoneesta, seisattui kesken kiireensä kuuntelemaan.
Golden Gatessa St. Fransiscon edustalla.
"Rakas Juhl!
"On pitkiä aikoja siitä, kuin kuulin sinun olevan naineena miehenä,
ja olen ollut aikeessa kirjoittaakin sinulle sen johdosta. Vaan
siitä ei ole tullut mitään ennenkuin nyt, kun minultakin on
uutiseni ilmoitettavana. Toivon siis sinun voivan hyvin joko
tämä kirjeeni sitten tapaa sinut korviasi myöten sillissä tai
Arcturus-laivalla, -- joka sinun tulee jättää, niin pian kuin
suinkin voit, se on minun neuvoni, se ei ole korkkipuusta ja
saattaa tehdä lopun itsestään, niinkuin myllynkivi Hispanjan
merellä!
"Mitä minuun tulee, niin -- navakka tuuli ja muuta semmoista,
tiedäthän! Sinä tunnet historian. Oikein hyvin kävi ensin, kuin
tulin tänne ja aloin lukea rahtia amerikalaisissa eayleissa.
En ole koskaan saanut niin hyvin en pundissa, liirissä enkä
francissa, kuin täällä Tyynellä merellä, etenkin vehnäseuduissa.
Vaan, 'totta sanoakseni,' niinkuin göteporilainen sanoo, -- ei
ystäväsi Lind ole tullut sen rikkaammaksi eikä köyhemmäksi. Hän
mukautuu aina hyyryn mukaan yhtä tarkasti kuin ilmapuntarin, --
suuret ansiot, suuri herra maalla, ja suuri herra, suuret
taskut, tiedäthän...
"Niin, nyt saanen soutaa esille uutisellani... Luulenpa sinun jo
rupeavan arvaamaan ja varustautuman ottamaan vastaan jotakin
ruusunpunaisia pilettejä ja muuta semmoista. No niin, minä olen
vihdoinkin ottanut sen suuren askeleen, -- rohkaissut mieleni ja
sitoutunut morsiameen minäkin!"
Saara mutisti suutaan ja keikautti halveksivaisesti päätään; -- Lind
oli puhunut niin laveasti ikuisista tunteistaan kosiessaan häntä!
"Minkä näköinen hän on?" -- luki Rejer eteenpäin: -- "solakka
ja sorja sekä pää kuin gallionin kuva, joka kiekuu ja keinuu ...
kaula ja käsivarret kiiltovalkoiset ... rinta komea ja rohkea,
niinkuin tuulen pullistama märssypurje! -- ja sen lisäksi niin
kaita vyötäisiltä, niin hienomainen ja arvokas! Kunhan näkisit
sen oikealta näkökohdalta, hakkuulaudalta! -- hän häviää kuin
näky kaukaa, komein mitä voit ajatella, -- jos rehellinen
merimiessydän muuten sykkii povessasi!"
"Kas!" -- huudahti Saara -- "ne vasta on miehiä, jotka heti tulevat
kuin voi kasvoiltaan, kuin vaan saavat nähdä naisen! ... ne jättävät
sanansa ja autuutensa joka satamaan. Semmoista ei voi sanoa mieheksi!"
"Hm! ... hänkö ei mies! sinun pitäisi saada nähdä pimeänä yönä hänet
riehuvassa myrskyssä!"
"Tahtoisin mieluummin nähdä hänet selvällä päivällä semmoisena, johon
voisi luottaa!"
Kirjettä jatkettiin:
"Hän on niin hienomainen ja komea neito, ja kun tuuli sivelee
hänen poskiaan, niin täytyisi sinunkin tunnustaa sen lankeavan
kunnialla, joka lankeaisi hänen paulaansa, etenkin kuin hän
nyt _vasta_ on sen lisäksi tavattoman edullinen kauppa!"...
"Sääli sitä ihmisparkaa, joka on uskonut itsensä hänen huostaansa!" --
tuumasi Saara.
"No, no, ... enemmän!"
... "Käsivarteni on hänen vyötäistensä ympäri, ystäväni! --
tukevasti ja uskollisesti, niinkauan kuin kapteeni Lind kyntää
aaltoja"...
"Vielä mitä!" -- sanoi Saara pilkallisesti, -- "sitä virttä on hän jo
monasti laulanut!"
... "Ja jos tahdot tietää hänen nimensä, -- se kaikuu kuin soitto
joka kerta kuin minä kuulen jonkun lausuvan sitä -- niin"...
Vaan nyt tuntui Rejer'istäkin jo menevän liian pitkälle.
Hän heitti kirjeen kädestänsä; "luonnollisesti joku Rullia --a--ha."
sanoi hän suutuksissaan, -- "jostakin laululuolasta ... joka on saanut
hänet kiedotuksi! ... -- Rullia --a--ha!" -- kertoi hän muristen
bassolla, joka pelkästä suuttumuksesta muuttui diskantiksi; sitten otti
hän taas kirjeen:
... "Niin on se -- 'Albatross' täysi priki, kolmesataa viisikymmentä
kauppalastia, uusi, parhaista aineista, alamastot punasesta
pihtahongasta, ostettu Arendalin laskuun, yhdenkolmatta miehen
väestöllä, niissä pursimies, göteporilainen, kirvesmies ja steewartti
Alert'ilta sekä paras, Jens Emanuel Lind kapteenina! Niin, tämä nyt
oli minun rakkausjuttuni! Mihinkään muunlaiseen naimiseen en minä,
suoraan sanoen, luule luontoni soveltuvan"...
"Eipä, ei, siinä puhuu hän asian paikalleen!" tuumasi Saara.
* * * * *
Yhden kuolema on toisen leipä -- eikä talous muuta paikasta
toiseen, joll'ei nilakonnurkista ja kaikkialta kokoontuisi aarre
puolitäytettyjä, puolikulutettuja, kaupaksi käymättömiä tavaroita,
joista voi olla hyötynsä ja saada myöntiarvonsa, kunhan ne joutuvat
oikeihin käsiin. Nekin saavat innokkaita kysyjiä.
Tässä, ei erittäin tärkeässä kohdassa piti Rejer puolensa -- ja koko
väsymättömällä voimallaan saattoi tahtonsa perille.
Wallan saisi periä -- hän eikä kukaan muu niistä monesta hakijasta
pesuämmän, apuvaimon ja kaikenlaatuisten matamien muodossa. Töintuskin
sai Saara vedetyksi liituviivansa lasten leikkikalujen ympärille, jotka
hän "todellakin sai antaa niille, jotka niitä tarvitsivat... Matami
Wallan ei ainakaan voisi niitä käyttää!" -- sanottiin pistävästi.
Tavarat olivat laivalla, jolla heidän piti lähteä länteen, ja kaikki
oli parhaan mukaan järjestetty siihen kamalaan kysymykseen asti, minne
Saara kahden pienokaisen ja neljän ison pojan kanssa sijoitettaisiin;
-- ja täällä -- merellä -- oli hän äkkiä kaikessa nöyrtynyt Rejer'in
viisauden edessä; hän oli tullut niin sävyisäksi kuin lammas ja niin
taipuvaksi, että Rejer olisi voinut kiertää hänet sormensa ympärille!
Heidän piti yöllä lähteä ulos Fredriksvärnin suusta, käyttäen hyväkseen
hyvää tuulta, vaikka sitä seurasikin sade, ja Rejer läksi nyt iltasella
matami Wahlin luokse julistaen hänet juhlallisesti kaiken sen
perilliseksi, mitä hän heidän lähdettyään löytäisi talosta.
Hän ei ollut ollutkaan sokea hänen ruskean kauhtanansa suhteen. Hän oli
useita kertoja nähnyt sen kanunamiehen talon lähistössä, ja se oli ehkä
tapahtunut siinä tarkoituksessa, ett'ei hän unhottaisi Wallania ja
hänen etujaan; vaan sitten oli eukolla hieman paha omatunto lauseistaan
Saaran suhteen, ja hän aavisti, ett'ei tuuli puhaltaisi edulliselta
puolelta hänen kauhtanaansa sieltäpäin, jonkatähden hän oli kulkenut
ikäänkuin tuulen alatse pitkin katua, jotta Rejer näkisi hänet.
Niin arveli ainakin Rejer ja tämä hänen arvelunsa sai vahviketta siitä,
että Wallan hänen tullessaan päivitteli:
"Enkös minä arvannut, että tulisitte ... kapteeni! -- johan nyt, vai
unhottaisitte te vanhan, kuolevan ... ja köyhän vaimon, joka on
tuntenut teidät hädän päivinä!"
"Tulen sanomaan teille jäähyväisiä, matami Wahl!"
"Oo, vai niin! -- kas vaan! eihän muuta!"
"Sanomaan terveisiä Saaralta!"
"Tuhannen kiitoksia!"
"Te olette aina olleet hänen suosikkinsa! -- ja tekin puolestanne
olette aina pitäneet häntä niin hyvästi silmällä, tiedättehän! -- tehän
olette niin monta kertaa puhuneet minun kanssani hänestä"...
"Jumala varjelkoon minun syntistä sieluani! -- joll'ei hän vaan olisi
tahtonut muuta kuin sitä, mitä minä hänestä olen sanonut, voisi hän
kernaasti ottaa sen päälleen ja tuota pikaa muuttaa taivaanvaltakuntaan
... niine kokemuksineen, niin nuori kuin hän onkin! -- Ja kuinka
pahasti ne kuitenkin ovat puhuneet hänestä ja sanoneet häntä sekä
ylpeäksi että kopeaksi ... ja sitten sai hän kuitenkin kelpo kapteenin
ihan heidän nokkansa edessä!"
"Niin, näetkös, matami Wahl! -- sentähden onkin hän muuttaessa
ajatellut teitä ja arvellut, ett'ei kukaan muu kuin vanha Wallan saisi
periä sitä, mikä jäisi jäljelle!"
Wallan hyppäsi heti seisalleen ja niiasi kerta toisensa perästä: --
"Sanokaa matami Juhl'ille, että minä olen maahan vajoamaisillani --
ihan maahan! -- ja että vanha matami Wahl kyllä muistaa häntä,
istuessaan päivillä vasuineen kulmassa, ja että hän rukoilee Jumalan
siunausta hänelle matkalla sekä kaikissakin elämän suhteissa!... Sanos
muuta, että hän muisti vanhaa vaimoa... Kaikkityyni, sanoitte te?" --
kysyi hän äkkiä.
"Kaikkityyni on kääritty kokoon kyökissä teitä varten. Torgerseniltä
saatte avaimen ja ne tietävät asian."
Wallan alkoi taas väännellä ja reutoa itseään kiitollisuutensa
tunteiden kiihkeissä puuskissa.
"Istukaa nyt jälleen paikoillenne, matami Wahl! -- Kas, tässähän te
olette pudottaneet paperilapun toisensa perästä," -- sanoi Rejer ja
noukki lattialta muutamia paloja, joista oli lyijykynän merkkiä.
"Hyvänen aika! -- ne ovat laskuja!... Istuin tässä juuri ne käsissä,
herra kapteeni! ... muuten häviäisi yksi toisensa perästä muistista.
Ajatukset käyvät lyhyiksi, tietäkääs, kun tulee vanhaksi. Nyt oli tuo
Anders laivastosta ... hän sanoi olevansa velkaa ainoastaan seitsemästä
piparikakusta, ja sitten -- tsii, -- sitä nuorisota nykyaikana!"
Vanhaa Wallan raukkaa! ajatteli hän mennessään, -- kova sää koukistaa
puun!... Hän kumartuu, hiivii ja koukistuu kiinni elämässä.