Liian myöhään, neiti Rördam!
Lippu puolitangossa kapteenin ja miehistön kuoleman tähden laski Alert
toukokuun alussa Fredriksvärnin satamaan. Jonkunlainen juhlallisuus
vallitsi laivalla, omituinen hiljaisuus siinä tavassa, jolla se laski
ankkurin, ja laivasillalla sekä veistämöllä seisoi suuri ihmisjoukko.
Jo aikoja sitten tiedettiin, mitä oli tapahtunut, ja kertomus
kuolemantapauksista ja Alert'in lähdöstä St. Mauritiussaarelta oli koko
talven ollut paikkakunnan puheaineena; vaan laivan näkemisessä oli
kuitenkin jotakin omituisen jännittävää, kun se niin sanoen itse tuli
kertomus raakapuissa, surulippu ja köösi.
Sukulaiset ja ystävät, veljet ja sisaret seisoivat ihmisjoukossa,
muutamat olivat jo pikku aluksissa ja venheissä satamassa tähyämässä
omaisiaan. Vaan tavattoman kauan viipyi, ennenkuin yhtään venhettä
läksi Alert'ista maalle.
Vihdoinkin se tapahtui!
Neljä matruusia sousi purtta ja Lind istui ruotelissa suruharso
hatussa. Tiedettiin hänen menevän rouva Berentsen'ille, kapteenin
vaimolle kertomaan tapauksesta.
Paikaltaan Alert'in kokkapuolella, -- jossa Rejer'illä oli täysi työ
pitäessään silmällä miehistön työtä -- ojensi hän kuitenkin useita
kertoja kiikarin laivasillalle ja vallille. Hän tähysi kokoontuneita
ihmisiä kutakin erikseen, vaan pani sen sitten synkkämielisenä pois.
Osaa Trondhjemin lastista lastattiin par'aikaa ja Lind'illä oli
kylliksi tekemistä reitaajain luona sekä täällä että Laurvig'issä, niin
että Rejer'in täytyi siitä päivin, kuin he tulivat maihin, hoitaa sekä
ensimmäisen että toisen perämiehen virkaa.
Heti pakkahuoneen takana oli kanunamiehen talo, sen hän tiesi -- ja hän
olisi antanut paljon, jos olisi voinut nähdä sen sisään.
Kolmena ensimmäisenä päivänä ei ollut yrittämistäkään maalle, kunnes
Lind eräänä iltapäivänä tuli jälleen laivalle.
Häntä oli jotenkin mahdoton puhutella kulkiessaan edestakaisin'
kannella, puettuna hienosti ja selbihattu päässä, kysymättä keltään
mitään. Oli jotakin hänen olennossaan -- hänen puoleksi halveksivassa,
puoleksi levottomassa hotikoimisessaan, ja siinä tavassa, jolla hän
alinomaa pureksi mälliään ja sitten siristämällä sylkäsi partaan yli
mereen, josta Rejer ei pitänyt; se e: ollut oikein kohteliasta,
sittenkuin hän oli päivät päästään seissut laivalla ja nähnyt vaivaa
paljon yli velvollisuutensa!
Lind meni kajuttaansa mainitsematta sanaakaan siitä, että Rejer voisi
pitää itseään vapaana tänä iltana. Kun steewartti meni alas kysymään,
eikö kapteeni tahtoisi jotakin syödäkseen tai juodakseen, karkasi hän
istuimeltaan lausuen "ei," joka pani kysyjän kapuamaan portaita ylös
kuin ammutun panoksen.
Kohta sen perästä tuli Lind taas kannelle merimieslakissa ja mekossa.
"Kutsu miehistö peränpuolelle," käski hän; vaan tuntui siltä kuin hänen
olisi ollut vaikea hillitä ääntään.
"Lienee varmaankin joku asia hullusti!" -- tuumaili pursimies
Rejer'ille, -- "joku vika tileissä!"
Vaan kaikkien kokoonnuttua luki hän ainoastaan yksinkertaisesti sen
kirjeen, jossa reitaajat tunnustaen hänen taitonsa ja ansionsa uskoivat
hänelle kapteenintoimen Alert'illa.
"Ja nyt groggia heille ... luonnollisesti! -- ja lupaa!" -- sanoi Rejer
myöhemmin hiljaisella äänellä.
"Hyvä! -- ja sitten ei kapteenilla luultavasti ole mitään sitä vastaan,
että minä juon lasini tämän hauskan tapauksen johdosta yksinäni
maalla?" -- arveli Rejer.
"Luonnollisesti ei!"
"Minä luulin sinun pukeutuvan hienoksi!" sanoi hän pilkallisesti, vaan
nähtävästi leppeämmin, Rejerin lähtiessä laivalta.
"Mikä häntä nyt vaivasi?... Pukeutua hienoksi! -- Ahaa! -- hän oli
peloissaan siitä, että minä menisin kanunamiehelle!"
Omituisen ahdistavalla tunteella kulki hän katua iltapuolella
kevätpäivää auringon vielä kimeltäessä yhteen ja toiseen
ullakkoikkunaan. Mäellä pisti elävä ruoho esille kosteasta maasta, ja
maitiaiset paistoivat keltaiselta kuin pikku auringot veistämön
vallilta. Laumottain pikku poikia melusi, huusi ja juoksi kaduilla,
samalla kuin pienet tytöt hyppivät ja leikkivät "paratiisiä." Ne mustat
kosteat juovat, joita he uursivat maahan, osoittivat kuinka äskettäin
kire oli sulanut... Laivalle oli hän aamusella kuullut käen kukkuvan
kaukana saarella lounaassa, kirvesmies puhui jo sianlappeista aitassa
kotona Norjassa. Oli niin täydellisesti kodikasta, he tunsivat olevansa
omassa maassa!
Hän poikkesi kappaleen syrjään, saadakseen nähdä vilahdukselta
kanunamiehen taloa.
Povessaan tunsi hän säpsähdyksen. -- Kas, tuossa se olikin! -- kaikki
pienet ikkunat terhakasti merelle päin ikäänkuin pitämään silmällä...
Niistä oli monasti katsottu ulos ... vaan ketä?
Kyökin liedeltä loisti valo ... ja pihamaalla riippui vaatteita
kuivamassa aina puuvajaan asti; hän tunsi niin hyvästi sen!
Hän ei kulkenut talon ohitse, ei tahtonut tulla nähdyksi eikä nyt vielä
ollut niin pimeä.
Hän ohjasi kulkunsa suoraan Wallania kohti kadunkulmaan. Jos kukaan
osasi antaa tietoa asioista, niin oli se juuri hän!
Hän huomasi hyvin hyvästi hänen jo kaukaa kadulta huomanneen itsensä,
vaan kääntäneen ainoastaan vähän päätään. Huono merkki -- ajatteli hän
-- kävisikö tuuli ihan noin vasten kokkaa minulle?
Hänen tultuaan lähemmäksi pisti hän taas ruumistaan esiin ja oli
tulevinaan hyvin hämmästyksiinsä. Hän istui niinkuin ennenkin jalat
vasussa, vaan oli nyt onnellisen keksinnön kautta saanut suojan
tuultakin vastaan ottamalla asuntonsa etupuolelta avattuun, seisovaan
tynnöriin; sen sisällä istui hän jakkaralla kuin nojatuolissa,
suojattuna kaikkea vaaraa vastaan eikä sateella tarvinnut muuta kuin
levittää iso sininen sateenvarjo tynnörille katoksi!
Hän vastasi ystävällisesti Rejerin tervehdykseen; vaan selvästi näkyi,
ettei hän millään tavalla ollut uhkuvissa tunteissaan. Pikemmin oli hän
varovainen ja välinpitämätön, ikäänkuin jos he eilen viimeksi olisivat
tavanneet toisiaan ja huomenna olisivat tilaisuudessa siihen.
"Hyvää iltaa, matami Wahl! -- komean kuorenpa te olette saaneet
istuaksenne!"
"Sanokaas muuta! -- kiitän Jumalaa ja kauppias Eberhardia, joka antoi
minulle tynnörin."
"Niin että teillä tavallaan on oma talo, matami Wahl!"
"Eikö mitä," -- hän ryki -- "ja nyt se on vielä niin, että minä" -- hän
ryki -- "että minä tulen vanhaksi, näettekös! -- tarvitsen kaksi kurjaa
hökkeliäni itse. Niin, tunnettehan ne! -- ja tilaa vasuille yöksi,
niinkuin tiedätte."
"Kyllä! kyllä, matami Wahl!"
"Vaan jos muutoin on jotakin, jota te tahdotte myödyksi, niin
tiedättehän vanhan matami Wahlin kyllä" -- hän kumartui eteenpäin
vanhassa ruskeassa kauhtanassaan sytyttääkseen kyntteliä lyhtyyn
leivosvasussa -- "olevan valmiina palvelemaan tuttua, joka kaikissa
tapauksissa on rehellisesti maksanut puolestaan ... ainakin minulle!
sen uskallan sanoa kenelle hyvänsä, joka kysyy minulta..."
Ahaa! -- tuuli näyttää puhaltavan kahdelta puolelta eikä hän tiedä,
mitä ajatella minusta...
"Antakaa minun auttaa itseänne, matami Wahl! -- Tällä kertaa en minä
ai'o myödä enkä lainata!" -- hän löi taskuaan! Hän tiesi tarvitsevansa
kohottaa luottamustaan.
Kasvot kirkastuivat kummallisesti. Leuan, kasvojen ja nenähuipun
käänteet muodostuivat hymyyn, ystävällisen, hämmästyneen näköiseksi,
jonka lävitse torahampaat selvästi pistivät esiin.
"Eläpäs nyt muuta!"
"Ja sitten minä olen jonkun aikaa ollut perämiehenä -- ottanut
tutkinnon Trondhjemissa."
"Niin enkös minä ole sitä sanonut, että te olettekin..."
"Elkää ottako suutanns liian täyteen, matami Wahl! -- No, onko nyt
montakin tänä vuonna lukemassa purjehdusoppia luutnantti
Albrechtsenillä... Ja kuinka muuten jaksetaan kaupungissa?"
"Oo, aina tapahtuu muutoksia, joka vuosi... Vanha ämmä, joka istuu
kadunkulmassa, näkee kyllä, kuka tulee ja kuka lähtee!"
"Kuinka kanunamiehellä jaksetaan?"
"Jumala meitä varjelkoon! ei totta vieköön siellä ole harvinaista...
Hän saa vähän masentaa ylpeyttään, sitten kuin on saanut niin monta
suuta täytettäväkseen... Niinkuin me kaikki saamme päästyämme jonkun
matkaa maailmassa, Juhl!"
"Mitä te siinä latelette, matami Wahl? -- Onko kanunamies sairas tai --
ehkä kuollut?"
"Niin, te ette varmaankaan ole kuullutkaan siitä, kun olette ollut
poissa! Vaan hyvä ja arvossa pidetty mies hän oli ja itse järjestys
kaikissa veistämön asioissa... Se täytyy sanoa hänen haudallaan! -- Ei,
vanha haubitsari ei enää nilkuta veistämölle eikä sieltä pois ... ei
illistä enää minua eikä vasuihin, niinkuin hän teki ollessaan hyvällä
tuulella! -- se merkitsee samaa kuin: kyllä hän muistaa Anna
Ludvigsenin: vaan nyt on tanssi muuttunut, kun hän kulkee puujalalla ja
minä istun tässä!... Kyllä kai! köyhä raukka istuu tässä ja näkee yhden
toisensa perästä lähtevän maailmasta!... Ajatukset käyvät usein
raskaiksi, Juhl! vanhalla ämmällä yksinään maailmassa!" -- Hän pyyhki
silmiään.
... "Vaan viimeisen edellisenä päivänä elokuuta piti hänen astua
Luojansa eteen. Niin se oli! Luuvalo löi päähän, ja silloin ei auttanut
potkia tutkainta vastaan -- pois täytyi mennä hänen kaikilta
turvattomilta suilta ... ja jättää puujalkansa perinnöksi! Talo ei
tottatosiaan ole suurenarvoinen... Ja siitä päivin on tytär ottanut
liinavaatteiden pesua upseereilta, näetkös! Pojat käyvät koulussa,
huomaan ma... Vaan onkin siinä nyt ero entisen ja nykyisen välillä
hänessä! Haubitsari oli korkeassa arvossa pidetty esivaltaan kuuluva
mies kaupungissa, sekä ulkona kadulla että muualla, missä silmää
tarvittiin, ja minne päin viirit kääntyivät haubitsarin katolla, niin
ajattelivat melkein kaikki silloin Stavärnissä"...
Hän ei kuunnellut enää häntä.
"Hyvästi, matami Wahl!" -- sanoi hän äkkiä, ja matami näki hänen
lähtevän katua alas samaa tietä, kuin tullutkin oli.
Taas poikkesi hän kanunamiehen taloa kohti, ja nyt läksi hän suoraan
taloon. Maksoi mitä maksoi, mutta hän ei tahtonut palata laivaan
näkemättä Saaraa ja hankkimatta itselleen tietoa siitä, kuinka hänen
asiansa olivat.
Pihalla näki hän pari nuoraa vavahtelevan ja liikkuvan ja puuvajasta
loisti lyhty.
Hän tiesi, kuka siellä oli, ennenkuin lähestyikään.
Neiti seisoi selin häneen ja otti alas viimeisiä kuivamaan ripustettuja
vaatteita.
"Hyvää iltaa, neiti Rördam!" -- sanoi hän.
Hän kääntyi äkkiä ympäri, että nuora putosi alas. Siellä se nyt oli
kaikkine vaatteineen.
"Kah miten te säikäytitte minua!" lausui hän ja kumartui pikaisesti
ottamaan nuoraa maasta, vaan Rejer huomasi kyllä hänen tulleen
tulipunaiseksi tästä äkkiarvaamattomasta kohtauksesta.
"Ei, ei, neiti Rördam! Minä kyllä hinaan sen paikoilleen!" -- Hän
sieppasi tuota pikaa nuoran melkein hänen käsistään ja alkoi katsella
naulaa, johon se kiinnitettäisiin.
"Tuossa se on!" -- sanoi hän hymyillen ja osoitti naulanpäätettä
seinässä.
Rejer koetti turhaan saada nuoraa kiinni...
Taas olivat kaikki nuo vaatteet maassa.
"Ei neitiseni! solmu, joka tähän sopii, on minun taitoni ulkopuolella!"
"Sitten minä ehkä opetan teille uutta. Minä teen sen näin!"
Hänellä oli kuitenkin täysi työ saada kylliksi pikaisesti kuivat
vaatteet vasuun; tahtoi käydä vähän nurinpuolisesti.
Levolliseksi kävi hän vasta sitten, kuin Rejer alkoi puhua kuulleensa
heidän saaneen surua taloonsa ja sentähden poikenneensa tänne heti, kun
oli tullut maalle.
Neiti ei tahtonut antaa hänen kantaa vasua eikä hän taas puolestaan
luopua oikeudestaan kantaa sylillistä puita kyökkiin hänelle.
"Eihän teillä nyt ole muuta kuin lapset avuksenne, neiti Rördam!
hakkaisin kernaasti puita teille joka päivä!"
"Oi kiitos -- minä voin ottaa apua niin paljon kuin tahdon ... minulla
on varoja!" -- laski hän leikkiä, torjuen tarjousta.
Kyökissä otti hän huiskan ja alkoi puhellessaan ripotella vettä
vaatteille.
"Tiedän sen, neiti Rördam. Vaan jolla ei ole mitään tekemistä, tulee
lopulta rammaksi käsistään... Tiedättehän, kun on vaan oma itsensä
murehdittavana"...
"Te voitte sanoa niin; vaan minä, Juhl!" -- hän herkesi käyttämästä
huiskaa ja kääntyi vakaana häneen, ja nyt vasta hän näytti kopealta! --
"minulla on neljä lasta tuolla sisällä murehdittavana!" -- Hän
nyökäytti päätään tupaan päin, josta kuului leikkiä ja hälinää.
Rejer tunsi hyvin, että tämä merkitsi ystävällistä hylkäämistä; --
tuntui kuin laivan kansi olisi vajonnut hänen allaan.
"Lapset olivat hauskinta, mitä hän tiesi!" -- lausui hän innokkaasti.
Vaan neiti nauroi ja käänsi puheen hänen matkaansa.
Rejer oli kuitenkin käynyt harvasanaiseksi ja miettiväiseksi, jolla
aikaa neiti kannatti puhetta.
"Olen kuullut, että te olette suorittanut perämiehen tutkinnon, Juhl!"
"Keltä? -- kuka on?"...