"Ah!" -- huokasi hän katkerasti -- "perältä onkin yhdentekevä, mikä
tällaisesta tulee kuin minä ... joka kuljen yksinäni maailmassa ...
niinkuin yksinäinen silli, joka on eksynyt mereen!... Up and dovn! ...
eli pohjaan! -- eihän ole niin paljon väliä merellä!" ... hän painoi
nyrkkejään ohimoihinsa...
Saara Rördam'ille oli hän kylliksi kerskunut ... ja nyt oli hän
siinä!... Ja kenen oli syy?
Hän näki perämies Lind'in kauniit kasvot edessään, eikä suinkaan
lempeillä tunteilla... Syy? -- hahaa, ha -- hän nauroi ääneensä --
"luonnollisesti hänen omansa, sinä aimo pässinpää! -- joka annat
kumppaliesi ja ystäviesi syödä itsesi, joka et edes huomaa, että he
pistävät koko sinun perämiehen tutkintosi taskuunsa ... haha, ha, sinä
raavas!"
"Rakas Juhl! mitä nyt?" Vanha Wallan pisti päänsä ovesta sisään,
säikähtyneenä tästä inhoittavasta nauramisesta.
"Ei mitään, matami Wahl! -- ajattelin vaan jotakin hauskaa, ja nyt aion
lähteä oikein pitkälle kävelymatkalle..."
"Ja kuinka on käynyt kanssanne, Juhl! -- tutkinnossa tänään? Pitäisihän
minun ehkä sanoa perämieheksi..."
Hän oli jo ovesta ulkona...
Hän kulki hitaasti tietä hyhmässä eikä huomannut astuvansa sotkussa
saappaanvarren suita myöten. Hänen päänsä selkeni vähitellen ja mitä
kauemmas hän kulki, sitä terävämmäksi kävi Juhl kasvot, joita suku oli
vielä kehittänyt.
Jos tahdot olla mukana tanssissa -- sanoi hän itsekseen -- taikka et
tahdo! -- Ja jos tahdot, niin olen se minä, joka tanssitan muita,
eivätkä toiset saa raastaa ja pyörittää minua!... He saavat kokea
vitsaa, joka on sitkeä!
Uudestaan eteenpäin! Ensi syksynä tutkinto... Pidetään kiinni pennistä!
-- ja silloin saa ne, jotka sitä tahtovat, kernaasti minusta nähden
olla mattia, -- Rejer Jansen Juhl ei ole oleva matti eikä joudu muiden
syötäväksi!...
Ho -- oh! -- luulenpa nyt olevani selvillä siitä, missä hait kulkevat!
Seuraavilla viikoilla siitä, kuin hänet hyljättiin perämiehen
tutkinnossa, oli hän ankarassa työssä satamassa päästäkseen veloistaan.
Hän tahtoi saada kannen puhtaaksi, ennenkuin astui laivaan.
Oli päivä ennen Alert'in lähtöä taas pitkälle matkalleen. Rördam'illa
ei hän ollut pistäinnään, sittenkuin herkesi puita hakkaamasta.
Perämies Lind'in käynnit siellä silloin tällöin eivät olleet pysyneet
salassa häneltä; vaan mitä se häntä liikutti?
Hän oli kuitenkin ollut kovasti kahdella päällä, pitikö hänen mennä
ennen lähtöään sinne jäähyväisille ja kiittämään osoitetusta
hyväntahtoisuudesta. Olihan haubitsari ollut niin ystävällinen
hänelle ... ja saattoihan olla hauskaa nähdä, miten tytär käyttihe,
sitten kuin hänen oli käynyt niin hullusti perämiehen tutkinnossa...
Aikaa myöten tullaan viisaaksi! -- Wallan-parka käänsi vaan kappaansa
tuulen mukaan ja laverteli kaupungilla! Hän oli tullut araksi ja
epäileväiseksi hänen suhteensa tutkinnon perästä ... päästänyt suustaan
ääniä maksusta paljoa ennen kuin aikakaan oli ja esittänyt jotakin
ennakkomaksusta!... Semmoinen oli nyt hänen luontonsa, raukan!
Köykäisistä höyhenistä tulee ottaa vaaria tuulen suunnasta!
Hän oli iloissaan saatuaan ämmän suoraksi ja rauhoitetuksi.
Rördam'ille meni hän aamupäivällä ja joku pojista näytti hänelle tien
kanunamiehen luokse, joka makasi sairaana.
"Maaliskuu! maaliskuu, harvinainen ystäväni!" -- tervehti hän Rejer'iä
sängystä -- "ja silloin menee luuvalo puujalkaan... Olisin kernaasti
ripustanut sen laivalle ilmapuntariksi, -- jos vaan vanha Conrad Rördam
silloin olisi päässyt huutamasta 'ai,' 'ai!'" -- Hän siirsihe sängyssä.
"Se paleltui minulta, kun englantilainen otti meidät tuulessa
jäälohkareiden seasta Skagerakista, vaan en kuitenkaan päässyt siitä
kokonaan... Niin, se teki vallattoman jätkän raajarikoksi!"
Rejer'in täytyi nostaa hänet istumaan sängyssä ja kuulla muutamia "oih"
ja "ai"...
"Tapahtui haaksirikko tänä vuonna perämiehen tutkinnossa, harvinainen
ystäväni! -- vaikka sait hyvän arvosanan lahjoistasi... Niin, niin --
me kärsimme haaksirikon yksi siellä toinen täällä!
"Ja nyt lähtee Alert matkalle taas! -- Kelpo mies, harvinainen, tuo
perämies Lind; ei unhota vanhoja ystäviä siltä ajalta, kuin hän juoksi
poikana täällä ... tahtoi tulla tänne sanomaan jäähyväiset tänä iltana
... huvittaa istua kuuntelemassa vanhan Lolland'in jätkän kertomuksia."
-- "Aika vähissä, näenmä!" -- sanoi hän, kun Rejer yht'äkkiä nousi
seisaalleen. -- "Niin, niin, hyvästi, harvinainen ystäväni! -- Hyvä
pykälä on jo kesässä, ennenkuin ne puut ovat lopussa, joita sinä
hakkasit Rördam'illa!"
Tuvassa tapasi hän Saaran, nähtävästi hämillään hänen vierailustaan.
Hän käänsi leveän, vakivarman puolensa... Neiden ylpeys sai kärsiä
häntä ne viisi minuuttia, jotka hän aikoi viipyä hänen vastuksinaan
tuvassa; hän ei voinut sille mitään, ett'ei hän ollut perämies Lind!
"En tahtonut lähteä matkalle, sanomatta jäähyväisiä teille," sanoi hän
-- "vanhus oli ystävällinen minulle talvella -- ja tekin, neiti Rördam!
-- Alert lähtee matkaan taas. -- Täällä jäin minä riippumaan
kehumisestani ... vaan lainahan se on sille, jolla on 'vaan oma itsensä
murehdittavana,' niinkuin te sanotte!"
"Oo, Rejer ... Jansen ... Juhl korvaa kyllä vielä vahinkonsa!" -- Hän
ryysti vähän veitikkamaisesti "Rejer'iä" lausuessaan.
-- "Hän ei vielä ole menettänyt... -- kopeata nenäänsä! arvelette te...
En, siihen saatte iskeä vielä monta kertaa, ennenkuin saatte sen naaman
tasalle. Se on vaan saanut sitä, joka sille tekee hyvää ja jota sen
olisi pitänyt jo edeltäpäin osata haistaa!"
Neiti katsoi hetkisen tutkivasti häneen ja sitten loi hän silmänsä
alas:
"Minun luuloni on, että joku on vetänyt teitä juuri nenästä, koska
teidän tutkintonne ei onnistunut -- muuten en minä sitä ymmärrä!"
Tämä oli melkoinen tapaus Rejer'istä, että neidessä oli semmoinen luulo
hänestä.
Hänen näin katsoessaan eteensä, oli Rejer tirkistänyt hänen kauniisen
tukkaansa, joka oli vaaleampi altapäin ja tummempi päältä. Juuri
sentähden olikin se ylöskäärittynä niin keltaisen ja tumman kirjava, ja
neiti oli niin omituisen, melkein ujon näköinen.
"Oi, helppo on lykätä syy hitolle, -- jokainen selkä saa kantaa oman
kuormansa!... Ja nyt kiitos kaikista niistä kahvikupeista, joita olette
minulle antaneet: -- en tahtoisi, että ne olisivat jääneet saamatta,
vaikka olisin niistä saanutkin koko perämiehen tutkinnon! ... ja nyt
hyvästi, neiti Rördam!"
Hän rohkasi mielensä ja tarttui neiden käteen sekä poistui pikaisesti.
Vaan kadullakin näki hän vielä ne päättäväiset silmät niin ihmeellisen
kauniisti kiinnitettynä itseensä, ikäänkuin hän olisi tahtonut antaa
hänelle jonkun neuvon tai toivotuksen matkalle...
Alert'illa vallitsi suuri kiire. Vesitynnörit olivat sivuilla, ja
perämies seisoi purus suussa antamassa käskyjään kaikkien
valmiiksilaittamisesta, kunnes ankkuri nostettaisiin aamulla.
"Muista tänä iltana kello yksitoista olla venheellä laivasillassa!" --
nyökäytti hän lyhyesti päätään, nähdessään Rejer'in.
Rejer tarttui työhön niinkuin karhu.
"Haubitsari kyllä tietää, mitä tekee, kutsuessaan luokseen perämiehen!"
-- mutisi hän katkerasti, muistaen mitä vanhus oli uskonut hänelle,
neuvoistaan tyttärelle... "Kovasti raataessa pääsee ajattelemisesta...
Eteenpäin!"