Rejer kiitti paljon

"Tarjoa sinä hänelle, Saara!"

Rejer oli yhä taipumaton ... oli täysin ravittu!

"Oli jotakin, josta meidän piti puhua, harvinainen ystäväni!"

Ja nyt tuli Saara toinen kuppi höyryävää lämmintä kahvia kädessä. Kun

hän sitten taas sysäsi rinkelilautasen hänen eteensä pöydälle, sanoi

vanhus ystävällisesti:

-- "Kas niin, ota nyt vaan ... elä ujostele!"

Ujosteleko? -- luulivatko ne sitä hänestä! -- hän otti lautaselta ...

suuria, pulleita vehnärinkeliä...

"Niinkuin tiedät, ystäväni, emme me jouluna hakkaa puita!"

Rejer vastasi tietävänsä sen, mutta, sanoaksemme totuus, se oli suuri

ereys hänen laskuissansa; pitihän joulunakin syödä aamiaista!

"Ainoastaan sitä tahdoin sanoakin!" -- muistutti haubitsari.

Rejer istuutui hetkisen ja puisteli kahvikuppia saadakseen viimeisen

sokerin suuhunsa; -- hän näki hengessään hauskan joulun, vaan vastasi

huolettomasti pannessaan kupin pöydälle:

"Vai niin, olkoon sitten sinänsä! Paljon kiitoksia kahvista!" -- Hän

nousi taas lähteäkseen.

"Ei, kuuleppas nyt, ystäväni! -- me sovimme kyllä, luullakseni! Jos

vaan tahdot hakata vuoden tarpeen siellä vajassa ennen pyhiä sitä

myöten kuin me saamme ajetuksi kotiin jäännöksiä laivanveistämöltä,

niin voit syödä päivällisesi täällä meillä joulun aikana... Nuorille

miehille ei ole hyvä alinomaa syödä heikkoa ruokaa."

Rejer mietti hiukan. Hän tunsi tämmöisen hyväntahtoisen sopimuksen

mukaan pikemmin tulevansa hakkaamaan paljon kuin vähän.

"Sinä et saa pakoittaa häntä, isä! Merimiehillä on toinen tapa viettää

joulua!" -- sanoi Saara vähän ärsyttävästi samalla kuin hän ripeästi

puisti käsistään jauhot, joita niihin oli jäänyt vohvelin juurta

hämmentäessä. Kaikki kävi häneltä kuin tanssi, ensin munat ja sitten

jauhot! -- Hän ei suinkaan näyttänyt turhanpäiväiseltä siellä

kyökissään.

"No niin, sama se!" ... lupasi Rejer.

Ja niinä kuutena päivänä ennen joulua seisoi hän väsymättä koko ajan,

kuin oli vapaa, kanunamiehen puuvajassa, hakkaamassa ja pilkkomassa,

niin että hiki juoksi pakkasessa, ja tulivat täyteen rakkoja.

Iltapäivällä tuli Saara vajaan tuoden olutjuustoa ja voileipiä, ja hän

oli niin huolehtiva, että lainasi hänelle parin kanunamieheltä jääneitä

vanhoja lapasia, vaan muutoin ei hän sanonut sanaakaan, -- ja samanhan

se tekikin.

Hän ei ollenkaan ollut niitä naisia, jotka liekehtivät tunteittensa

vallassa ... vahva ja päättäväinen niin että kyllä olisi voinut heittää

miehen tantereesen!... Hän tuli aina ulos rientäen joulukiireessään

maitoinen purje esiliinana...

Hän katsoi aina puihin, eikä hakkaajaan, ikäänkuin olisi tahtonut

laskea, kuinka paljon hän oli hakannutkaan... Vaan Rejer huomasi kyllä,

että hän kummasteli häntä... Omituinen väre oli hänen suunsa ympärillä,

melkein kuin hän olisi tahtonut sanoa, ett'ei hän todellakaan voinut

ymmärtää, kuinka niin pitkä matruusi oli voinut joutua heidän vajaansa!

Iltasella, kun Rejer tuli kyökkiin jättämään lyhtyä, oli siinä

paraiksi, jos hän huomasi hänet ja nyökäytti päätään alustaessaan ja

kääriessään taikinansa ... ja roteva hispanjatar oli hän niskansa

suhteen, ojennaitessaan taikinakaukalosta ja pyytäessään hänen

jättämään lyhtyä; -- hän tiesi näyttävänsä kauniilta!

Hän oli jo sytyttänyt kynttelin ja asettunut lukemaan pienessä kylmässä

hökkelissään, kun hän kuuli Wallanin tulevan raskaine vasuineen

porraskäytävässä. Hän meni ulos avaamaan ovea ja näyttämään tulta

hänelle.

"Kiitoksia! -- Te olette oikein kohtelias ja hieno mies, sen uskallan

sanoa kaikille ja jokaiselle ... ja se on päivän totta! -- Huu,

sulkekaa porstuan ovi, Juhl!... Huude on niin paksu, ett'ei se tahdo

sulaakaan ... pakkanen ei koskaan ole niin purevaa muulloin kuin

kuutamolla!"

Hän kantoi ämmän toisen vasun ja odotti kynttelin tynkä kädessä, kunnes

hän ehti sytyttää tulen pesään... Hän haisi vähän viinalta, niinkuin

tavallista oli hänen tullessaan kotiin iltasilla.

"Niin, niin," -- laverteli hän riisuessaan enimpiä kääreitään -- "ja

sitten minä sanon koko teidän kasvatuksenne olevan paremman kuin

tavallisen matruusin... Voisin kyllä kertoa, kuka tänään tuli vanhan

Wahl-muorin luokse... Se ei ollut sen pienempi herra kuin itse

luutnantti perämieskoulusta. Eipäs vaan, eikös ollut niin..."

Rejer höristi korviaan...

"'No, vanha Wallan! -- saatteko hyvin kaupaksi leivoksianne

joulunpyhinä?' sanoi hän.

"'Jotakuinkin, mutta, herra luutnantti! Kiitos ja kunnia kysymästänne,'

-- sanoin minä... 'Ainahan niitä vähin menee... Niin kyllä, meneepä

niinkin!'

"'Olkaa varoillanne, Wallan!' -- sanoi hän -- Hän on aina niin

leikkisä, tiedättekös. 'Nyt me tulemme tutkimaan teidän laskujanne. Te

saatatte nuorison maantielle! sanotaan. Voin panna pääni pantiksi

siitä, että he ovat teille velkaa jok'ainoa -- aivan niinkuin

muinaisinakin aikoina,' sanoi hän ja iski silmää. Niin, eikös hän

sanonut niin!... Sillä saatte uskoa" -- hän katsoi veitikkamaisesti

pienillä harmailla silmillään häneen -- "hänellä oli vuosilaskut

minulle, kunnes hän tuli aliupseeriksi; hän oli kaikkein ahnein

kakkuihin ... vaan, -- ei hän muista sitä, enkä minä muista sitä. Me

vaan laskemme leikkiä! Hän kyllä olisi viimeinen, joka hennoisi ottaa

vanhalta matami Wahl'ilta hänen elinkeinoansa... Yht'äkkiä pisti hän

keppinsä lumeen... 'Kuulkaas, Wallan,' sanoi hän -- 'minkä kummallisen

otuksen te olette tallettanut?' ja -- antakaa anteeksi! hänhän on niin

leikkisä -- täytyykö hänen maksaa erittäin nenästään? -- 'No niin, te

saatte olla hyvä poikaa kohtaan, Wallan! sillä jos hän jatkaa, niinkuin

on alkanut, niin haukottelee hän kyllä itsensä perämiehen tutkinnon

lävitse!... Vaan käsirahoista taitaa olla puute,' sanoi hän; ja sen

sanottuaan nauroi hän ja läksi."

Wallan oli iloissaan siitä huomiosta, jota hänen hyyryläisensä oli

herättänyt. Hän puhui yhtämittaa, tehdessään tulta ja heinävasusta,

jossa hän päivillä piti istuessaan jalkojaan, appoi hän useita vanhoja

mattokääröjä kyökin muurille kuivamaan.

"Vanha Wahl-muori on kyllä nähnyt parempiakin päiviä, rakas Juhl'ini! --

silloin kuin palvelin kammarineitsyeenä Kjäkstadissa ... ja pu'in

kumpasenkin röökkynän tanssiaisiin, niin hienoiksi kuin nuket sekä

silkkiin että harsoihin!... Ja kun he aamusilla tulivat kotiin

kaupungin tanssiaisista ihan vaahtoisilla hevosilla ... ja he tulivat

kammariin ... ja röökkynä Nella ei koskaan tahtonut paneutua levolle,

vaan istui ylhäällä suuressa salissa ja tuijotti aamukoitteesen sekä

itki ja itki... Vaan Anna Wahl kyllä tiesi, mitä hän itki... Kyllä kai,

kyllä kai!...

"Hän itki nyt sitä kaunista luutnantti Engelsköniä, jonka kanssa hän

oli salaa kihloissa... Vaan se toinen, hän, joka makasi siellä sisällä

nukuksissa, hän ei tarvinnut itkeä... Sillä hän osasi punoa niin

hienosti ja viekkaasti kaikissa käänteissään, että kun aika kului ...

neiti Nella matkusti Kööpenhaminaan, kun luutnantti ja sisar viettivät

häitään Kjäkstadissa!... Kyllä kai röökkynä Nella muistaa Anna Wahlin,

kun tämä peitteli hänet rekeen ja antoi hänelle Hoffmanin tippoja!...

Hän itki, niin ett'ei tahtonut osata lakata... Kyllä kai, Anna itki

myös, niin että teelusikka olisi tullut täyteen hänen kyynelistään ...

mutta hänen täytyi lukea tipat rehellisenä palvelijana ...

kolmekymmentä kappaletta... Röökkynä Nella otti ne suuhunsa silmät

ummessa... 'Hyvästi Anna!' -- sanoi hän -- 'elä kerro kellekään, mitä

tiedät.'

"-- Vaan Kjäkstadissa ei enää tullut yhtään iloista päivää, sillä hän

ei ollutkaan niin suloinen, kuin näytti, tuo luutnantti!... Kyllä kai,

vanha palvelijatar voisi kertoa paljonkin elämästään ... ja hyviä

päiviä minulla oli ... muuta en voi sanoa!... Eikös vaan, olipa

niinkin! Vaan jokainen tahtoo niin kernaasti muuttaa asemaansa ja

pistää jalkansa oman pöydän alle. Naiset eivät siinä suhteessa ole

erilaisia ... ja sitten syöstään sokeasti kohtaloaan kohti,

Jumala paratkoon!... Wahlilla oli silloin viinakauppa ja asunto

kaupungissa ... eikä hän siihen aikaan juonutkaan erittäin paljon ja

oli hyvissä varoissa... Vaan aikaa voittaen kävi se pahemmaksi ja

pahemmaksi! ... ja kun hän kuoli, oli talossa kaikki koluttu ja

tyhjennetty ... niin että Annan täytyi turvautua kaupitsijattaren

vasuun.

"Ja kulmamäelle olen nyt istunut maaliskuussa kolmetoista vuotta...

Vaan minä kiitän Jumalaa, joka on laittanut kaikki niin hyvin

minulle!... No ei, ei, -- nyt teidän täytyy odottaa ja juoda kuppi

kahvia vanhan Wahl-muorin kanssa!"

Kuta enemmän hän puhui, sitä vilkkaammaksi kävi hänen sanatulvansa.

Hänen pyöreät, vaaleanharmaat kasvonsa harmaine karvatöyhtöineen

reunasilla, pieni palleroinen nenänypykkä, suurempi pyöreä leukapallero

ja ne kaksi vielä suurempaa palleroa, poskipäät, loistivat, kun hän

yksinäisellä kulmahampaalla kummallakin puolella suuta ikäänkuin

haukkasi vahvistukseksi puhelleen ja nyökytti päätään kuin mursu.

... "Ja sitten minä kuulin teidän sopineen niin hyvästi kanunamiehen

kanssa, rakas Juhl'ini!

"Vanha haubitsari ja minä olemme vanhoja kaupungin lapsia... Niin, aika

se kuluu! -- Niin kyllä, niin! vaan nyt kulkee hän niin kopeana ja

äreänä yhdellä jalallaan ... vaan silloin oli hänellä kaksi, ja ne

olivat oikein terveitä molemmat kerran maailmassa; sillä ei kukaan

lentänyt salin permannon yli niinkuin hän... Niin, niin, vaan kun hän

ensi kerran tuli kuninkaan Kyöpenhaminasta ... oli hän jungmanni

silloin... Silloin saattoi tapahtua, ett'ei Anna Ludvigsen kahta kertaa

katsonut ympärilleen, ennenkuin sai hänet kintereilleen! Korkealla

kantoi hän päänsä ... eikä tytärkään totta paratkoon, ollut notkeampi

niskastaan... Me olimme kunniallisia nuoruudessamme, rakas Juhl'ini --

vaan niin jäykkä kuin Saara Rördam...

"Miesväki ei pidä koskaan semmoisesta omavaltaisuudesta ...

ainakaan ulkonaisesta, ennen naimista. He eivät tahdo semmoista

orjanruoskapensasta taloonsa! -- sillä vaikka siinä nuorena olisikin

kuinka monta ruusua, niin jää ainoastaan varvut ja okaat kuitenkin

lopulta jäljelle, säädyllisesti puhuen!"

Vaan Wallan istui siinä kaulaliina pään ympärillä ja sukkajalassa sekä

lämmitteli jalkojaan uunin edessä. Hän oli sytyttänyt liitupiippunsa ja

nyt poltteli hän ja nautti elämää kuivasti ja vaivaloisesti vietetyn

talvipäivän jälkeen. Lämmin, joka liekitsi uuninsuussa hänen istuessaan

ja polttaessaan miettiväisenä, oli hänelle rahtunen päivänpaistetta

elämässä.

Rejer, nautittuaan kahvitarjouksen ja kiitettyään siitä vihelsi hiljaa

mennessään huoneesensa, ennenkuin istausi kirjansa ääreen.

Oli merkillistä miten juhlatuulella Wallan oli tänä iltana; se oli

tehnyt vaikutuksen häneen, tuo luutnantti Albrechtsenin puheleminen.

... Vai oli hän niin kopea, tuo Saara Rördam!... sitä oli hän kyllä

saanut nähdä hänkin...

No, hänestä nähden sai hän kyllä nostaa nenänsä, kuinka korkealle

tahtoi... Mitä se häntä liikutti? -- Hänen tuli vaan hakata ja pilkkoa

puita!

* * * * *

Ja Rejer nukkui joulunpyhinä! -- hän olisi kernaasti maannut

kuorsaten koko vuorokauden läpeensä, etenkin kun Wallan tulvivassa

ystävällisyydessään oli keksinyt lainata hänelle vanhan ruskean

kaapunsa ohkasen peitteen lisäksi, jonka alla hän värisi ja tutisi

kylmässä huoneessaan.

Kanunamiehen punaseksi maalatussa siipipöydässä oli kylläkin levotonta

päivällisillä. Kolme vallatonta persoa poikaa ja pieni tyttö -- lapsia

kanunamiehen toisesta avioliitosta vanhoilla päivillä -- antoivat

täysikasvuiselle sisarelle tekemistä eikä kanunamies itsekään ollut

ihan vähällä tyytyväinen.

Heillä oli kaalia ja tuoresta lihaa toisena joulupäivänä, ja kanunamies

itse tilkki hänen vatsaansa annoksen toisensa perästä. Hän ei tahtonut

kuulla puhuttavankaan mutkista polskassa -- sanoi hän -- tai tarjota

näkymättömiä annoksia rehellisestä työstä; ja hän kyllä tiesi

nuorison tuumat lihavadin suhteen... "Kun minä olin sinun ikäisesi,

harvinainen ystäväni! Kööpenhaminalla, ennenkuin pääsin laivamieheksi

fregatti Lollandille; -- vaan siihen aikaan toivoin minä aina, jotta

voisin panna koko ruokavadin suoraan vatsaani kerralla niinkuin

paistinuuniin!... Se oli sota-aikana. Pahinta oli vankeudessa siellä

Englannissa, jossa saimme istua kuivilla suin ja haistella, kun ne

paistoivat härkäpaistia sipulin kanssa..."

Iltapäivällä tuli jouluvieraita ja Saaran tuttuja, joille tarittiin

simaa ja kakkuja tarjottimella. Ne olivat sieviä, kauniita tyttöjä,

tuntui Rejer'istä; vaan ne vetäytyivät aina nurkkaan, jossa ne

kuiskivat ja supisivat, niin ett'ei hän, joka oli kiinnitetty

kanunamiehen sivulle, oikein voinut päästä heitä näkemään. Hän piti

kuitenkin heitä silmällä. Tarjottiin vähän väliä uudestaan jokaiselle,

kun joku uusi vieras tuli -- haubitsari ei ollut kitsas -- ja niin

täytyi heidän joka kerta tulla uudestaan sinne, missä tarjotin oli.

"Hm ... hm!" -- rykäsi kanunamies äkkiä ja tuuppasi Rejer'iä, -- hän

vilkasi puheleviin nuoriin tyttöihin...

"Ole valmis nyt!... Nyt kysytään, miten vanha merimies suoriutuu..."

"Isä!" -- tuli Saara pöydän tykö; hän vältti sitä puolta, millä Rejer

oli -- "ne kuuluvat toisena uudenvuoden päivänä panevan toimeen

tanssiaiset merimiesyhdistyksessä!"

"Tanssikaa niin paljon kuin jaksatte minusta nähden, -- minulla on

puujalka!"

Hän seisoi pöydän vieressä ja nojasi kädellään siihen eikä Rejer'in

tarkka silmä voinut olla huomaamatta sen olevan kalvosimeen asti

punasen joulupesusta. Se oli oikein pieni pyöreä, punanen työkäsi, --

muutoin ei ollenkaan ruma.

... "Ne tulevat juuri ylipursimieheltä" -- jatkoi tytär -- "ja siellä

oli sanottu, ett'eivät he pane nimeään sinne, ennenkuin tiedetään,

panetko sinäkin nimesi listaan!"

"Minun aikoinani olivat miespuolet yksinään maksajia, naiset tulivat

vapaasti!" -- tokasi kanunamies.

"En tiedä, minkälaisia naiset lienevät olleet sinun aikoinasi, isä!"

Vanhus murisi.

"No, no, isä! -- Tiedäthän, ett'en minä luvatta mene. Se maksaa sata

markkaa."

"Jokaiselta! ... jokaiselta!" -- napisi kanunamies, ... "kaksi markkaa

minun puujalaltanikin! -- Neljä ... neljä markkaa!... Jos laskisin

kaikki yhteen, mitä nyt viidenkymmenen vuoden kuluessa olen maksanut

näistä iloista!"

Sen mukaan kuin Rejer oli kuullut Wallanista, ei hän epäillyt

silmäräpäystäkään, ett'ei kanunamiehen puhe ollut totta; vaan -- suurin

osa lienee luettava ajoille ennen tytärtä.

Saara oli varmaankin odottanut toisenlaista vastausta isältään; sillä

hän seisoi nyt vähän hämmillään ja katsoi välistä pöytään välistä

häneen samalla kuin pahoittumisen puna kohosi hänen poskilleen.

"Voipihan kuitenkin välistä tuntea halua kokea jotakin muutakin kuin

kyökissä rähkimistä ... eikähän minulla ole puujalkaa, isä!" lausui

hän.

"Jaa jaa, jaa jaa," -- peräytyi kanunamies -- "Minä en ymmärrä, miksi

sinä ollenkaan tulet kysymään minulta, kun minun kuitenkin täytyy

tanssia sinun pillisi mukaan."

"Me kaikki tahdomme niin kernaasti tanssia, ylikanunamies!" --

hyökkäsivät nyt kaikki naiset hänen kimppuunsa, ja yksi heistä, laiha

valkoverinen tuli, vähän punehtunein kasvoin, esille listoineen... "Jos

kanunamies vaan kirjoittaa, niin saamme ylipursimiehen mukaan!"

Hän sai vihdoinkin siihen piirretyksi paksuilla kirjaimilla: "C. Rördam

tyttärineen," ja riputti tupakanporoa päälle: -- "Kas niin, harvinainen

ystäväni, Juhl! nyt tulee tilaisuus merijätkälle pyörähdellä. Maksaa

vaan kirjoittaa nimensä -- niin, ja kaksi markkaa sitä paitse!" lisäsi

hän kuivasti -- "vaan siihen on nuorisolla aina varoja!"

Nuoret tytöt tirkistelivät uteliaasti Rejer'iä; he seisoivat pöydän

ympärillä valmiina ottamaan listaa.

"Eihän meillä ole mitään semmoista kiirettä saada jokaista

kirjoittamaan, isä! -- Juhl'in pitää saada miettimisaikaa," -- lausui

Saara.

Rejer tulistui. Hän tunsi hyvästi, että siinä sai puuvajan jätkä.

Kaikkein silmät olivat kääntyneet häneen.

"Minulla on tapana hyvin vähän miettiä, neiti Rördam! -- Jos lista

tulee minulle, niin saatte lukea siinä: Rejer Jansen Juhl!" -- sanoi

hän pistävästi.

Saara säpsähti; hänen sanoissaan oli ollut kovasti itsetuntoa, jota

samaa katsekin ilmasi, ja hän ryysti kovasti R:ää sanoessaan Rejer'in

nimessä.

"Me tulemme toimeen Juhl'in nimellä yksinään" -- tuumi hän hymyillen.

Hän räpytti hiukan silmiään katsoessaan häneen ja otti listan; "jos

kirjoitatte toisetkin nimenne, voitte joutua maksamaan kolmen edestä!"

Hispanjatar oli hän, siitä ei voitu erehtyä; vaan jos hän oli kopea,

niin saattoi Rejer'kin olla sitä puolestaan! se ei ollut haitaksi, että

neiti oli saanut kuulla hänen nimensä!

"Häntä ei siepata niin helposti minulta!" kuiskasi kanunamies, osottaen

piipulla Saaraa, joka juuri vieraittensa kanssa meni ovesta. -- "Sen

sanon sinulle, ystäväni! -- Kuinka! hm! Tässä tulee toinen ilma ... sen

tunnen puujalassani!" -- keskeytti hän irvistäen -- "olen antanut

hänelle vähän tähystimiä ruhviin katsoakseen ympärilleen ja

huomataksensa miehensä... Ei siinä kylliksi, että he tulla touhaavat

laajat housut jalassa, hattu päässä ja pitkät silkkinauhat! Hän tuntee

heidät, luulisin mä! -- hempukainen joka satamassa!... Niin, olen

täydellisesti hänelle selittänyt suhteet! Olen tottunut puhumaan

suoraan, saat uskoa, sanomaan asiata oikealla nimellään! -- koska

hänellä on neljä sisarustaan hoidettavana, jos minusta aika jättää...

Joko velaton kapteeni, Saara! -- olen sanonut, tai perämies, semmoinen,

jossa huomaat oikeata ydintä! -- tai ei ollenkaan ketään! ...

pundsnichts! Jos tulee matruusi -- vaikka hän olisikin kaunis kuin

kulta! -- niin tulee pitää jäykästi suuntansa katsomatta häneen... Ja

meriupseereista pitää heti pyrkiä tuulenpäälle ja sitten kääntää

keulansa ja laskea toiselle suunnalle! ... ihan kokonaan toisille

purjehdusvesille, Saara, sanon minä! se väki on kokonaan haaksirikko!"

"Näetkös, harvinainen ystäväni, -- minä annan hänelle ainoastaan kaksi

silmää päähän! ja sentähden ... hi, hi, hi, ksi ksi, ksi..." hän

tuuppasi Rejer'iä käsivarteen, -- "pyrkivät niin monet vastatuulessa

hänen peräänsä! Mu-utta ... hi, hi, hi, ksi, ksi, ksi," -- hän ryki ja

sähähti ja hengästyi, "hän tietää, mitä hänen tulee ajatella."

Rejer ajatteli kuitenkin istuessaan vaan sitä, miten suuri onni

hänelle, ett'ei ollut menettänyt sinisiä hienoja merimiesvaatteitaan!

Olihan se ollut hyvin lähellä, ett'ei mekko mennyt ennen jouluaattoa;

hän oli antanut Wallanille jo jonkunlaisen viittauksen siihen

suuntaan; mutta sitten tuli sopimus, että hän söisi kanunamiehen

luona uudenvuoden aikana... Vaan joku välitys täytyi hänen ja

Wallanin välillä alkaa, eihän kelvannut hänen olla ilman rahatta

tanssiaisissa!... Ja oikeastaan oli hänellä omia rahoja otettavana

perämies Lindiltä!... Se asia piti vielä tänä iltana saada selville;

oli parasta takoa silloin, kuin Wallan oli hyvällä tuulella...

"Hyvää yötä, herra ylikanunamies!" -- sanoi hän yht'äkkiä.

"Noo!" -- äännähti tämä -- "joko sinä nyt lähdet? Ui, miten jalkaani

pakoittaa!... Hyvää yötä, hyvää yötä, harvinainen ystäväni!"

-- -- Kun Rejer toisena uudenvuoden päivänä harjasi hienoja sinisiä

merimiesvaatteitansa ja asetteli jakausta päähänsä sekä sonnusti

itseään, miten parhaiten taisi, tanssiaisiin pienen peilinsä edessä,

murisi hän ja oli huonolla tuulella:

... Tuskin olen katsonutkaan kirjoihini koko joulunpyhinä ainoastaan

tämän tyhmyyden tähden, johon olen antautunut! -- Näyttääkseni

keikarilta rouvasväen seassa!... Mitä minua liikuttaa heidän

tanssihuvituksensa? -- Enhän ole täällä huvitteleimassa tai

näyttelemässä keikarin osaa heille! -- en ollenkaan -- päinvastoin!

Ja sitten ne sanovat sen maksavan vaan kaksi markkaa! Kun tulee lähtö,

niin täytyy koko rikin olla valmiina paraadiin mastonhuipusta emäpuun

päähän asti!... Rahoista se kaikki riippuu, jos minun täytyy joutua

tuuliajolle kaikkine hynttyineni! -- -- --

Vaan kun hänen nyt kerran täytyi mennä sinne, niin tahtoi hän nauttia

niin paljon hyötyä siitä, kuin hän suinkin voi, ja huvitellaita!

Tanssisali oli koristettu viheriäisillä kasvilla ja läkkisillä

kynttelilampuilla pitkin seiniä sekä keskellä pari viiriä ja

merisapelit ristissä niiden alla.

Siellä tanssittiin nyt torvisoiton mukaan!...

Rejer oli saanut puuvillasormikkaat käsiinsä ja rouvasihmisen

kainaloonsa, jota hänen melkein täytyi nostaa joka kerta tanssiessaan

hänen kanssaan; ei ollut juuri ollenkaan mahdollista siirtää häntä,

niin raskas oli hän ja niin vähäpätöinen hänen hyppynsä...

Niin se käy sen, joka ei ole tunnettu! -- Hänen täytyi harmikseen

tunnustaa kulkevansa puulastissa olevan venheen kanssa, samalla kuin

toiset leiasivat tanssissa täysin varustetuilla ja somasti köykäisillä

kuunareilla tai prikillä sekä siellä ja täällä leveämmällä pyylevällä

kaljaasilla, jotka arvattavasti kuuluivat naitujen joukkoon.

Täällä kävi kaikki hieman kankeasti. Koko joukko meriupseereja

laivastosta tai semmoisia, joilla oli vakinainen paikka

laivanveistämössä, oli saapuvilla, ja he olivat hyvin tarkkoja

arvoeroituksesta keskenään; sen sai kuulla puheesta oikealta ja

vasemmalta. Jokainen ehkä vei omaisiansa tanssiin ja hänellä ei ollut

ketään. Vaan jos he luulivat hänen olevan siellä lakasemassa lattiaa

jokaisella rouvasihmisellä, jonka he jättivät istumaan, niin pettyivät

he!

Hänen silmänsä hakivat ympäri salia; hän tunsi että tässä oli kysymys

hiukan pitää puoliansa... Angläsin tanssi hän tyynesti jonkun kaljaasin

kanssa, joka oli löytänyt sataman penkillä hänen takanansa, ja joka

kävi ruoteliin, kosk'ei Rejer tuntenut tanssia.

Vaan sitten seurasi hambopolkka, ja nyt tiesi hän tehtävänsä! Hän oli

nähnyt pienen mustasilmäisen vilkkaan olennon, pikimustine palmikoineen

ja valkeine sitsihameineen, joka ei voinut olla kovin korkealla

arvopykälikössä. Kasvot olivat järeät -- nenä hieman neekerikuosia --;

vaan tanssia osasi hän, sen oli hän tullut huomaamaan. Hän seisoi

rivissä ja keikkui oikein levottomuudesta sekä huojutti sarvenoitaan;

kauemmas kuin matruusioppilaitten kanssa tanssimaan ei hän päässyt...

Rejer oli yht'äkkiä hänen vierellään ja otti hänet ensin hambopolkkaan

ja sitten valssiin.

Hän tiesi, mitä hän teki! -- Eikä viipynyt kauan, ennenkuin

kauniskasvuinen, pitkä, vieras matruusi hienoissa sinisissä

vaatteissaan ja tyynellä teräväjuonteisella muodollaan herätti

huomiota. Hän tunsi sen itsekin, ja jonkunlainen hiljainen raivon

humala -- seuraus ponnistuksista ja luonnottoman niukasta elämästä,

jota oli viettänyt -- valtasi hänet. Hän olisi voinut tanssia

kuinka kauan tahansa, jalat liikkuivat kuin ilman vaikutuksesta,

vaksinahkasaappailla, jotka hän oli ostanut Malagasta, oli paraiksi

naukua, -- hän tunsi itsensä linnun kaltaiseksi; eikä kirvesmiehen

tytär väsynyt!... Siinä pujotettiin taitavasti kaikellaisten parien

välitse, pitkäveteisten, nopsain, kömpelöiden ja kompastuvien,

törmäämättä koskaan yhteen, -- aina ripeämmin ja notkeammin kuin kukaan

muu! -- ja kun hän lopulta päästi naisensa istumaan, ei se tapahtunut

haluttomuudesta jatkamaan -- hän oli melkein kuin pillastunut hevonen,

joka on päässyt vauhtiin, -- vaan sentähden että soitanto yht'äkkiä

taukosi.

Mennessään hänen luotaan salin poikki, tunsi hän olevansa tilaisuuden

herra; ei kukaan enää epäillyt hänellä olevan oikeutta lattialle.

Kas niin! -- nyt alkoi taas se ikävä angläsi, jota hän ei osannut! Hän

ei enää ollenkaan ollut sillä tuulella, että olisi kuljetuttanut

itseään tanssin lävitse vetoköydestä jollakin häneen kiinnitetyllä

matamilla!

Hän oli nyt kohonnut puollustajasta hyökkääjäksi ja alkoi katsella

hieman muidenkin työtä. Vuoro oli tullut hänelle arvostella ja

tarkastaa!

Hän istui hyvin kenossa asemassa jalat ristissä penkillä, katsellen

angläsiä, ja hän tiesi kyllä olevan monta, jotka katselivat häntä.

Tanssivien joukossa viipyi hänen katseensa yhä kauemman ja kauemman

eräässä sinihameisessa olennossa ikäänkuin hän olisi tahtonut nimittää

sitä oikein tuoreeksi välimerensiniseksi vinheässä tuulessa -- hänessä

oli vauhtia -- ja valkoiset sukat ja kengät. Se oli Saara Rördam, joka

aina tanssi etumaisten joukossa. Ei maksanut vaivaa kieltää, ett'ei

hänessä olisi ollut vartaloa ja asentoa! -- hän oli kuin nuo lujat,

notkeat mastot, jotka voivat kannattaa raskaita purjeita... Juu, oikeus

on oikeus! ... se on komea vartalo ... uljas tukka; keltainen ja tumma

sekaisin, vähän zehran kaltainen Triestin eläintarhassa; -- vaan

kylliksi kaunis! hänen ei vaan pitäisi tehdä niskakäännettään vielä

enemmän hispanjalaiseksi tekemällä tukkaansa tuommoista solmua ... hän

on kylliksi kopea ilman sitäkin. Iloinen oli hän tänä iltana, niin että

hänen ympärillään välähteli; hän kuuli hänen nauravan siellä

peremmällä, ja nyt läheni hän lähenemistään... On monenlaisia

rouvasihmisiä maailmassa, ajatteli hän, muutamia, joista pidetään, ja

toisia, joista ei pidetä; vaan ei kukaan osaa sanoa syytä siihen!...

Saara tuli juuri jonkun vuoron ajan seisomaan hänen paikkansa

vastapäätä, ja se ainoastaan hätäisesti heitetty katse, joka tuli hänen

osakseen, painoi vaan sinetin hänen ajatuksilleen. Sitä seurasi väre,

jonka nähtävästi piti merkitä sitä, että katsojasta tuntui, kuin

istuisi hän liian keskellä penkkiä ja pitäisi nenänsä kovin korkealla

ilmassa ollakseen ainoastaan matruusi ja sen lisäksi puunhakkaaja

heidän liiterissään!

Hän asetti vielä jalkansa polvelleen ja nojautui taaksepäin,

huojutellen huolimattomasti jalkaansa.

Hän katsoi neiteen sillä tarkastajan julkeudella, johon koko hänen

kasvonsa niin hyvästi soveltuivat -- niin että hän tunsi aavistusta

kuin tanssisi hän peilin edessä, joka ei juuri antanut hänestä

mitään ruusunväristä kuvaa. Vaan sitä uhittelevammaksi ja

välinpitämättömämmäksi -- Rejer ei voinut olla itsekseen sitä

myöntämättä -- kävi hän... Hän puheli ja nauroi niiden kanssa, joiden

kanssa hän tanssi, vaan muuttui yhä enemmän hispanjalaiseksi

niskastaan, ja sitten lopulta sai Rejer, kun vuoro vaihtui, terveisiä

silmistä, jotka täydellisesti kiittivät häntä kaikesta siitä kiusasta,

jota hän oli tehnyt hänelle.

"Kun vaan suututtaa naisia, tulevat ne kauniiksi" -- ajatteli Rejer --

"ennen ei saa elämää kalanvereen täällä pohjolassa ... ei, toista on se

Välimerellä!..." Ja sen sanottuaan kulki hän, kun angläsi oli lopussa,

lättänenäisen kirvesmiehen tyttären luokse. Mutta nyt katseli hän hänen

palmikoidun tukkansa yli vaan Saara Rördam'in sinistä vartaloa ja

säihkyviä silmiä.

Ilta lähestyi loppuansa ja hän oli nyt tanssinut sekä naimattomien että

naitujen kanssa. Molemmat nurkkaikkunat olivat auki tähtikirkkaaseen

yöhön, ja katosta riippui puinen kynttelikruunu kuumuudesta sulavine

talikynttelineen, jotka vipattivat vedossa...

Hän oli päässyt tuuleen; siinä ei epäilemistäkään; ja nyt käyttikin hän

sitä niin ankarasti hyväkseen, kuin hän suinkin voi! Niillä kahdella

viimeisellä tanssilla rouvain kanssa oli hän vaan tahtonut Saara

Rördam'ille näyttää, että hän oli sekä hänen vertaisensa että hieman

parempikin!

Ja nyt astui hän esille ottamaan häntä. Hän näki hänen seisovan juuri

päättyneen viimeisen tanssin perästä vilkkaassa keskustelussa muutamien

nuorten tyttöjen kanssa.

Kun ei voitu erehtyä siitä, ketä kohti hän suuntasi askeleensa,

väistyivät toiset viipymättä tieltä.

"Ei liene ihan helppo saada kerran tanssia neiti Rördam'in kanssa?" --

tervehti hän ilakoiden.

"Olen lupautunut pois jo tähän tanssiin, niin ett'ei minulla voi olla

sitä kunniaa!" -- vastasi hän. Hän silmäili Rejer'iä uhittelevilla

silmäyksillä, hän ei ollut unhottanut hänen menettelyään angläsin

aikana.

... "Ja seuraava?"

"Kiitos, senkin olen luvannut!"

Rejer punastui, ja hänen nenänsä alkoi kohota ilmaan ivaa uhkuilevana;

vaan hän malttoi äkkiä mielensä. Hän tahtoi näyttää, ett'ei rukkaset

pystyneet häneen, ja että hän oikeastaan olikin pyytänyt häntä vaan

sentähden, että oli joulunpyhinä ollut heillä. Siinä erehtyi hän myös,

jos luuli hänen kursailevan täällä enemmän kuin kotonakaan!

"Käytätte varmaankin nyt paljon puita kotonanne?" -- kysyi hän

ikäänkuin tehden välinpitämättömästi pilaa.

"Kuinka niin?"

"Niin, sitten saisitte minut aamuisin puuvajaanne!" -- nauroi hän.

Hän ei katsonut hänen ansaitsevan mitään vastausta, vaan virnisti

ainoastaan hieman ivallisesti suutaan.

Totta puhuen, ei Saara ollut niinkään vähän ihmeissään siitä, että

Rejer esiintyi niin hienoissa sinisissä vaatteissa ja tanssi niin

hyvästi; ja nyt, kun hän seisoi niin likellä, näki hän paidan

kauluksessa silkkiliinan solmun yläpuolella kukan, jommoista talonpojat

käyttävät.

"Te olette varmaankin länsimaasta?" -- kysyi hän.

"Miksi niin?" -- tiedusti Rejer vastaan.

"Siksi ett'ette pidä lukua tavoista ettekä menoista täällä!" -- oli

hänen lyhyt vastauksensa.

Rejer hymyili hangottelevasti.

... "En ehkä enemmän, kuin jos oltaisiin Riossa?" Hänen katseensa

suututti häntä vielä enemmän.

"Minua vaan ihmetyttää, ett'ette myös ole ruvenneet nuohojaksi täällä!"

-- sanoi hän keikauttaen niskaansa.

Rejer katsoi häneen.

"Sen vakuutan teille, neiti!" -- lausui hän hilliten ääntään, jossa

piili ankara vihanpuuska -- "että jos vaan voitte hankkia minulle

nuohojan paikan, niin menee Rejer Jansen Juhl kyllä uuninpiippuun... Se

on yhtä varma kuin että hän suorittaa perämiehen tutkinnon, vaikk'ei

ole killinkiäkään taskussa!... Niin, minä olen länsimaasta, neitiseni!

-- eräästä paikasta sieltä, jota kutsutaan 'Eteenpäin!' -- ja siitä

huolitaan viisi, käykö tie puuvajan tai kaupungin uuninpiippujen

kautta!" -- Hän nyökäytti päätään ja läksi.

Kumpasessakin sisähuoneessa vilisi nuoria merimiehiä, jotka antoivat

oikeuden tapahtua ravintolatavaroille, ja jotka nyt tanssien välillä

lähettivät sakeita savupilviä piippunysistään ja sikareistaan. Rejer'in

astuttua huoneesen ympäröi häntä heti parvi kumppalia merimieskoulusta.

"Haukottelija" oli hämmästyttänyt heitä esiintymällä kavalieerinä

rouvasväen seassa lattialla ja oli äkkiä muuttunut jalopeuraksi

heidänkin mielestään... Että hän kävi hakkaamassa puita kanunamiehellä

voidakseen suorittaa tutkintonsa, siitä kuiskattiin nyt hauskuutena,

vaikka se sitä ennen korkeintaan oli herättänyt epäiltävää huomiota

niissä muutamissa, jotka siitä tiesivät... Nyt näkivät kaikki niinkuin

yksi mies, että hänessä oli miestä!

"Ota minun nysäni lainaksi, Juhl! -- erinomaista tupakkaa... Birdseytä,

Liverpoolissa ostettua!"... "Sikari, Juhl!" hänelle osoitettiin

kahdelta puolelta. "Nyt käymme istumaan, pojat! -- ja sitten kokoamme

yhteen punssimaljaksi! -- Mitä Juhl? -- Sanoppas sinä siellä ruhvissa!

-- malja -- vaan jos sinä ehdottelet teevettä, saat itse huuhtoa

kaulaasi sillä!... Väkevää, kuuletko! -- oikea säännöllinen kolmen

markan malja, -- niin että veneellä voi siinä kulkea!"

Ne olivat erittäin hyviä poikia, eikä Rejer voinut muuta kuin olla

hyvillään siitä, että kaikki niin välttämättömästi tahtoivat häntä

seuraansa.

Kumppaleista ja ystävistä ei hän koskaan ollut tiennyt mitään. Koulussa

kulki hän omaa tietään; hän pysyi erillään heistä ja he hänestä, niin

että hän hyvin vähän tuli tuntemaan heitä; ja nyt istui hän yht'äkkiä

hyvin kiinnitettynä ja tupakoiden, tavallaan parhaana miehenä koko

hyväin ystäväin ja kumppalien seurassa! Näytti melkein siltä kuin

jokainen heistä olisi tuntenut hänet jo kymmenen vuotta! -- ja he

olivat oikein kohteliaita miehiä kaikkityyni, pikkukauppiasten ja

ammattilaisten poikia.

Tanssittiin ja juotiin, ja koko ajan muodostui luja muuri Rejer'in

ympärille. Hänen suurenmoinen olentonsa ja ankara persoonallisuutensa

veti puoleensa jonkunlaisella etevällä ja vakaantuneella varmuudella,

vaikka asianlaita oikeastaan oli niin, että Rejer verrattomasti

kehittyneemmällä ymmärryksellään innokkaasti tyydytti tiedonhaluaan ja

täytti tuntuvan aukon kokemuksessaan. Hän oli kasvunaikanansa elänyt

yhdessä vaan iäkkäiden ihmisten kanssa, eikä koskaan tiennyt mitä

nuoruus oli ja nyt urkki ja tiedusteli hän kaikessa hiljaisuudessa

sitä, kuinka hänen ikäisensä nuoret miehet käytiksevät!... He joivat

kauheasti, se oli varma! kävivät yhä iloisemmiksi ja iloisemmiksi...

Ja näytti siltä, -- niin kurillista kuin se onkin -- kuin heillä

kaikilla olisi vaan ollut yksi kassa! Se, jolla oli, maksoi sen edestä,

jolla ei ollut; oikeasta järjellisestä tilistä eli takaisinmaksusta ei

ollut puhettakaan!... Jolta loppui raha, hän löi vaan iloisena taskuaan

ja ilmoitti sen...

Rejer voi nyt myös jotenkin lyödä taskuaan, vaan hänellä ei ollut halua

ilmoittaa sitä!...

Kolmas malja oli jo menossa ja ystävyys kävi yhä lämpöisemmäksi.

Vähintäänkin viisi vakuutti, että he heti nähtyään hänet

merimieskoulussa olivat huomanneet tai arvanneet, mitä miehiä hän oli,

olkoon että hän oli näyttänyt niin hävyttömän ylpeältä! Yksi tahtoi

ruveta hänen ensimmäiseksi perämiehekseen, kun hän saisi aluksen ja

tulisi kapteeniksi... Yksi kutsui häntä koko ajan "Nilo Jueliksi"...

Yksi siirsihe hänen viereensä ja lausui salaa:

"Kuules, Juhl! -- mitä hyötyä tuosta puunhakkaamisesta haubitsarin

tykönä on? -- Tiedäthän, että me aina voimme lainata sinulle rahaa!...

Sano vaan minulle -- sillä vaikk'ei minulla itselläni olekaan rahaa,

niin tiedän minä kummallekin kolme miestä, jotka voivat höllittää...

Semmoinen merimies seisoa puita hakkaamassa!"

Nyt tuli joku ovelle ilmoittamaan, että huomeniltana olisi

merimiestanssiaiset Laurvigissä:

"Menetkö sinä, Juhl, niin tulen minäkin?"

"Ja minä!"

"Minä myös!"

Rejer aprikoi -- hänen leukansa oli taskussa.

"Useita naisia on jo kutsuttu" -- jatkoi kertoja, "sinne ... ja

ylipursimiehen kaksi tytärtä... Niin, ja Saara Rördam myös."

"Tietysti, he poimivat parhaat meikäläisistä!..."

"Hänen kanssaan sinun pitäisi tanssia, Juhl!"

Rejer'in nenä kohosi taas korkealle, ikäänkuin hän olisi saanut kaikki

selville; -- hän ei pitänyt lukua kertoa jo olleensa siellä

koettelemassa onneaan.

... "Hän lähettää yhden toisensa perästä laskuportaita alas, saat

uskoa; vaan tanssia hän osaa!"

"Ja sitten on hän niin sukkela puhutella!" -- lisäsi toinen -- "Minä

näin hänen äsken seisovan ja katsovan sinuun, Juhl."

"Koska?" -- hän käänsihe äkkiä.

"Kun sinä tanssit! -- tuon pienen mustan kirvesmiehentyttären

kanssa..."

"Hän on erittäin kauniskasvuinen... Ja sitten on hänellä niin kauniit

hampaat, että voi tulla hulluksi niitä lukiessaan, kun hän nauraa...

Hän on aalto..."

... "Sininen aalto!" säesti toinen hartaasti.

... "Oliko hänellä siniset vai harmaat silmät? ... harmaat vai

siniset?" -- Rejer ei kuolemakseenkaan voinut muistaa sitä, vaikka hän

näki sekä ne että hänen kasvonsa edessään... Hänen täytyi saliin,

saadakseen asiasta selkoa.

Tuli valssia ja tuli polkkaa, ja kumpaakin tanssiessa kiisi hän ihan

hänen ohitsensa. Vaan ovatko silmät harmaat vai siniset, ei hän

kuitenkaan saanut selville, kun hän palasi kumppalien luokse, vaikka

Saara olikin pari kertaa katsonut suoraan häneen.

Hiukan sumuisilta ja häilyviltähän esineet näyttivätkin hänen

ympärillään; vaan siitä huolimatta oli hän kuitenkin sangen tyyni,

jott'ei kukaan huomaisi sitä hänestä!

Harmaatko vai siniset ... sinisetkö vai harmaat? -- ajatteli hän. --

Jospa olisi niin, että hakkaisin puita siellä huomenaamuna, niin

katsoisin heti sen seikan!...

... "Nyt olemme pitäneet laivaneuvottelun, Juhl!" -- lausuttiin hänelle

tulijaisiksi useammilla huulilla perätysten, -- "äänestäneet sinunkin

puolestasi... Laurvigiin menemme huomenna joka mies!... Rahaa meillä

on... Ei kukaan tarvitse maksaa takaisin, ennenkuin ensi hyyrystä,

Juhl!"

"Olkoon menneeksi!" -- Hän ajatteli vielä, harmaatko vai siniset ...

sinisetkö vai harmaat.

Aamupuolella astuivat he sitten käsikädessä laulaen kuunvalossa

Wallan'ille. Hän heräsi tavattomasta melusta, hälinästä ja monen äänen

huudosta portin ulkopuolella.

Eteenpäin! Kertomus mereltä · 第 17 / 29 题