"Tarjoa sinä hänelle, Saara!"
Rejer oli yhä taipumaton ... oli täysin ravittu!
"Oli jotakin, josta meidän piti puhua, harvinainen ystäväni!"
Ja nyt tuli Saara toinen kuppi höyryävää lämmintä kahvia kädessä. Kun
hän sitten taas sysäsi rinkelilautasen hänen eteensä pöydälle, sanoi
vanhus ystävällisesti:
-- "Kas niin, ota nyt vaan ... elä ujostele!"
Ujosteleko? -- luulivatko ne sitä hänestä! -- hän otti lautaselta ...
suuria, pulleita vehnärinkeliä...
"Niinkuin tiedät, ystäväni, emme me jouluna hakkaa puita!"
Rejer vastasi tietävänsä sen, mutta, sanoaksemme totuus, se oli suuri
ereys hänen laskuissansa; pitihän joulunakin syödä aamiaista!
"Ainoastaan sitä tahdoin sanoakin!" -- muistutti haubitsari.
Rejer istuutui hetkisen ja puisteli kahvikuppia saadakseen viimeisen
sokerin suuhunsa; -- hän näki hengessään hauskan joulun, vaan vastasi
huolettomasti pannessaan kupin pöydälle:
"Vai niin, olkoon sitten sinänsä! Paljon kiitoksia kahvista!" -- Hän
nousi taas lähteäkseen.
"Ei, kuuleppas nyt, ystäväni! -- me sovimme kyllä, luullakseni! Jos
vaan tahdot hakata vuoden tarpeen siellä vajassa ennen pyhiä sitä
myöten kuin me saamme ajetuksi kotiin jäännöksiä laivanveistämöltä,
niin voit syödä päivällisesi täällä meillä joulun aikana... Nuorille
miehille ei ole hyvä alinomaa syödä heikkoa ruokaa."
Rejer mietti hiukan. Hän tunsi tämmöisen hyväntahtoisen sopimuksen
mukaan pikemmin tulevansa hakkaamaan paljon kuin vähän.
"Sinä et saa pakoittaa häntä, isä! Merimiehillä on toinen tapa viettää
joulua!" -- sanoi Saara vähän ärsyttävästi samalla kuin hän ripeästi
puisti käsistään jauhot, joita niihin oli jäänyt vohvelin juurta
hämmentäessä. Kaikki kävi häneltä kuin tanssi, ensin munat ja sitten
jauhot! -- Hän ei suinkaan näyttänyt turhanpäiväiseltä siellä
kyökissään.
"No niin, sama se!" ... lupasi Rejer.
Ja niinä kuutena päivänä ennen joulua seisoi hän väsymättä koko ajan,
kuin oli vapaa, kanunamiehen puuvajassa, hakkaamassa ja pilkkomassa,
niin että hiki juoksi pakkasessa, ja tulivat täyteen rakkoja.
Iltapäivällä tuli Saara vajaan tuoden olutjuustoa ja voileipiä, ja hän
oli niin huolehtiva, että lainasi hänelle parin kanunamieheltä jääneitä
vanhoja lapasia, vaan muutoin ei hän sanonut sanaakaan, -- ja samanhan
se tekikin.
Hän ei ollenkaan ollut niitä naisia, jotka liekehtivät tunteittensa
vallassa ... vahva ja päättäväinen niin että kyllä olisi voinut heittää
miehen tantereesen!... Hän tuli aina ulos rientäen joulukiireessään
maitoinen purje esiliinana...
Hän katsoi aina puihin, eikä hakkaajaan, ikäänkuin olisi tahtonut
laskea, kuinka paljon hän oli hakannutkaan... Vaan Rejer huomasi kyllä,
että hän kummasteli häntä... Omituinen väre oli hänen suunsa ympärillä,
melkein kuin hän olisi tahtonut sanoa, ett'ei hän todellakaan voinut
ymmärtää, kuinka niin pitkä matruusi oli voinut joutua heidän vajaansa!
Iltasella, kun Rejer tuli kyökkiin jättämään lyhtyä, oli siinä
paraiksi, jos hän huomasi hänet ja nyökäytti päätään alustaessaan ja
kääriessään taikinansa ... ja roteva hispanjatar oli hän niskansa
suhteen, ojennaitessaan taikinakaukalosta ja pyytäessään hänen
jättämään lyhtyä; -- hän tiesi näyttävänsä kauniilta!
Hän oli jo sytyttänyt kynttelin ja asettunut lukemaan pienessä kylmässä
hökkelissään, kun hän kuuli Wallanin tulevan raskaine vasuineen
porraskäytävässä. Hän meni ulos avaamaan ovea ja näyttämään tulta
hänelle.
"Kiitoksia! -- Te olette oikein kohtelias ja hieno mies, sen uskallan
sanoa kaikille ja jokaiselle ... ja se on päivän totta! -- Huu,
sulkekaa porstuan ovi, Juhl!... Huude on niin paksu, ett'ei se tahdo
sulaakaan ... pakkanen ei koskaan ole niin purevaa muulloin kuin
kuutamolla!"
Hän kantoi ämmän toisen vasun ja odotti kynttelin tynkä kädessä, kunnes
hän ehti sytyttää tulen pesään... Hän haisi vähän viinalta, niinkuin
tavallista oli hänen tullessaan kotiin iltasilla.
"Niin, niin," -- laverteli hän riisuessaan enimpiä kääreitään -- "ja
sitten minä sanon koko teidän kasvatuksenne olevan paremman kuin
tavallisen matruusin... Voisin kyllä kertoa, kuka tänään tuli vanhan
Wahl-muorin luokse... Se ei ollut sen pienempi herra kuin itse
luutnantti perämieskoulusta. Eipäs vaan, eikös ollut niin..."
Rejer höristi korviaan...
"'No, vanha Wallan! -- saatteko hyvin kaupaksi leivoksianne
joulunpyhinä?' sanoi hän.
"'Jotakuinkin, mutta, herra luutnantti! Kiitos ja kunnia kysymästänne,'
-- sanoin minä... 'Ainahan niitä vähin menee... Niin kyllä, meneepä
niinkin!'
"'Olkaa varoillanne, Wallan!' -- sanoi hän -- Hän on aina niin
leikkisä, tiedättekös. 'Nyt me tulemme tutkimaan teidän laskujanne. Te
saatatte nuorison maantielle! sanotaan. Voin panna pääni pantiksi
siitä, että he ovat teille velkaa jok'ainoa -- aivan niinkuin
muinaisinakin aikoina,' sanoi hän ja iski silmää. Niin, eikös hän
sanonut niin!... Sillä saatte uskoa" -- hän katsoi veitikkamaisesti
pienillä harmailla silmillään häneen -- "hänellä oli vuosilaskut
minulle, kunnes hän tuli aliupseeriksi; hän oli kaikkein ahnein
kakkuihin ... vaan, -- ei hän muista sitä, enkä minä muista sitä. Me
vaan laskemme leikkiä! Hän kyllä olisi viimeinen, joka hennoisi ottaa
vanhalta matami Wahl'ilta hänen elinkeinoansa... Yht'äkkiä pisti hän
keppinsä lumeen... 'Kuulkaas, Wallan,' sanoi hän -- 'minkä kummallisen
otuksen te olette tallettanut?' ja -- antakaa anteeksi! hänhän on niin
leikkisä -- täytyykö hänen maksaa erittäin nenästään? -- 'No niin, te
saatte olla hyvä poikaa kohtaan, Wallan! sillä jos hän jatkaa, niinkuin
on alkanut, niin haukottelee hän kyllä itsensä perämiehen tutkinnon
lävitse!... Vaan käsirahoista taitaa olla puute,' sanoi hän; ja sen
sanottuaan nauroi hän ja läksi."
Wallan oli iloissaan siitä huomiosta, jota hänen hyyryläisensä oli
herättänyt. Hän puhui yhtämittaa, tehdessään tulta ja heinävasusta,
jossa hän päivillä piti istuessaan jalkojaan, appoi hän useita vanhoja
mattokääröjä kyökin muurille kuivamaan.
"Vanha Wahl-muori on kyllä nähnyt parempiakin päiviä, rakas Juhl'ini! --
silloin kuin palvelin kammarineitsyeenä Kjäkstadissa ... ja pu'in
kumpasenkin röökkynän tanssiaisiin, niin hienoiksi kuin nuket sekä
silkkiin että harsoihin!... Ja kun he aamusilla tulivat kotiin
kaupungin tanssiaisista ihan vaahtoisilla hevosilla ... ja he tulivat
kammariin ... ja röökkynä Nella ei koskaan tahtonut paneutua levolle,
vaan istui ylhäällä suuressa salissa ja tuijotti aamukoitteesen sekä
itki ja itki... Vaan Anna Wahl kyllä tiesi, mitä hän itki... Kyllä kai,
kyllä kai!...
"Hän itki nyt sitä kaunista luutnantti Engelsköniä, jonka kanssa hän
oli salaa kihloissa... Vaan se toinen, hän, joka makasi siellä sisällä
nukuksissa, hän ei tarvinnut itkeä... Sillä hän osasi punoa niin
hienosti ja viekkaasti kaikissa käänteissään, että kun aika kului ...
neiti Nella matkusti Kööpenhaminaan, kun luutnantti ja sisar viettivät
häitään Kjäkstadissa!... Kyllä kai röökkynä Nella muistaa Anna Wahlin,
kun tämä peitteli hänet rekeen ja antoi hänelle Hoffmanin tippoja!...
Hän itki, niin ett'ei tahtonut osata lakata... Kyllä kai, Anna itki
myös, niin että teelusikka olisi tullut täyteen hänen kyynelistään ...
mutta hänen täytyi lukea tipat rehellisenä palvelijana ...
kolmekymmentä kappaletta... Röökkynä Nella otti ne suuhunsa silmät
ummessa... 'Hyvästi Anna!' -- sanoi hän -- 'elä kerro kellekään, mitä
tiedät.'
"-- Vaan Kjäkstadissa ei enää tullut yhtään iloista päivää, sillä hän
ei ollutkaan niin suloinen, kuin näytti, tuo luutnantti!... Kyllä kai,
vanha palvelijatar voisi kertoa paljonkin elämästään ... ja hyviä
päiviä minulla oli ... muuta en voi sanoa!... Eikös vaan, olipa
niinkin! Vaan jokainen tahtoo niin kernaasti muuttaa asemaansa ja
pistää jalkansa oman pöydän alle. Naiset eivät siinä suhteessa ole
erilaisia ... ja sitten syöstään sokeasti kohtaloaan kohti,
Jumala paratkoon!... Wahlilla oli silloin viinakauppa ja asunto
kaupungissa ... eikä hän siihen aikaan juonutkaan erittäin paljon ja
oli hyvissä varoissa... Vaan aikaa voittaen kävi se pahemmaksi ja
pahemmaksi! ... ja kun hän kuoli, oli talossa kaikki koluttu ja
tyhjennetty ... niin että Annan täytyi turvautua kaupitsijattaren
vasuun.
"Ja kulmamäelle olen nyt istunut maaliskuussa kolmetoista vuotta...
Vaan minä kiitän Jumalaa, joka on laittanut kaikki niin hyvin
minulle!... No ei, ei, -- nyt teidän täytyy odottaa ja juoda kuppi
kahvia vanhan Wahl-muorin kanssa!"
Kuta enemmän hän puhui, sitä vilkkaammaksi kävi hänen sanatulvansa.
Hänen pyöreät, vaaleanharmaat kasvonsa harmaine karvatöyhtöineen
reunasilla, pieni palleroinen nenänypykkä, suurempi pyöreä leukapallero
ja ne kaksi vielä suurempaa palleroa, poskipäät, loistivat, kun hän
yksinäisellä kulmahampaalla kummallakin puolella suuta ikäänkuin
haukkasi vahvistukseksi puhelleen ja nyökytti päätään kuin mursu.
... "Ja sitten minä kuulin teidän sopineen niin hyvästi kanunamiehen
kanssa, rakas Juhl'ini!
"Vanha haubitsari ja minä olemme vanhoja kaupungin lapsia... Niin, aika
se kuluu! -- Niin kyllä, niin! vaan nyt kulkee hän niin kopeana ja
äreänä yhdellä jalallaan ... vaan silloin oli hänellä kaksi, ja ne
olivat oikein terveitä molemmat kerran maailmassa; sillä ei kukaan
lentänyt salin permannon yli niinkuin hän... Niin, niin, vaan kun hän
ensi kerran tuli kuninkaan Kyöpenhaminasta ... oli hän jungmanni
silloin... Silloin saattoi tapahtua, ett'ei Anna Ludvigsen kahta kertaa
katsonut ympärilleen, ennenkuin sai hänet kintereilleen! Korkealla
kantoi hän päänsä ... eikä tytärkään totta paratkoon, ollut notkeampi
niskastaan... Me olimme kunniallisia nuoruudessamme, rakas Juhl'ini --
vaan niin jäykkä kuin Saara Rördam...
"Miesväki ei pidä koskaan semmoisesta omavaltaisuudesta ...
ainakaan ulkonaisesta, ennen naimista. He eivät tahdo semmoista
orjanruoskapensasta taloonsa! -- sillä vaikka siinä nuorena olisikin
kuinka monta ruusua, niin jää ainoastaan varvut ja okaat kuitenkin
lopulta jäljelle, säädyllisesti puhuen!"
Vaan Wallan istui siinä kaulaliina pään ympärillä ja sukkajalassa sekä
lämmitteli jalkojaan uunin edessä. Hän oli sytyttänyt liitupiippunsa ja
nyt poltteli hän ja nautti elämää kuivasti ja vaivaloisesti vietetyn
talvipäivän jälkeen. Lämmin, joka liekitsi uuninsuussa hänen istuessaan
ja polttaessaan miettiväisenä, oli hänelle rahtunen päivänpaistetta
elämässä.
Rejer, nautittuaan kahvitarjouksen ja kiitettyään siitä vihelsi hiljaa
mennessään huoneesensa, ennenkuin istausi kirjansa ääreen.
Oli merkillistä miten juhlatuulella Wallan oli tänä iltana; se oli
tehnyt vaikutuksen häneen, tuo luutnantti Albrechtsenin puheleminen.
... Vai oli hän niin kopea, tuo Saara Rördam!... sitä oli hän kyllä
saanut nähdä hänkin...
No, hänestä nähden sai hän kyllä nostaa nenänsä, kuinka korkealle
tahtoi... Mitä se häntä liikutti? -- Hänen tuli vaan hakata ja pilkkoa
puita!
* * * * *
Ja Rejer nukkui joulunpyhinä! -- hän olisi kernaasti maannut
kuorsaten koko vuorokauden läpeensä, etenkin kun Wallan tulvivassa
ystävällisyydessään oli keksinyt lainata hänelle vanhan ruskean
kaapunsa ohkasen peitteen lisäksi, jonka alla hän värisi ja tutisi
kylmässä huoneessaan.
Kanunamiehen punaseksi maalatussa siipipöydässä oli kylläkin levotonta
päivällisillä. Kolme vallatonta persoa poikaa ja pieni tyttö -- lapsia
kanunamiehen toisesta avioliitosta vanhoilla päivillä -- antoivat
täysikasvuiselle sisarelle tekemistä eikä kanunamies itsekään ollut
ihan vähällä tyytyväinen.
Heillä oli kaalia ja tuoresta lihaa toisena joulupäivänä, ja kanunamies
itse tilkki hänen vatsaansa annoksen toisensa perästä. Hän ei tahtonut
kuulla puhuttavankaan mutkista polskassa -- sanoi hän -- tai tarjota
näkymättömiä annoksia rehellisestä työstä; ja hän kyllä tiesi
nuorison tuumat lihavadin suhteen... "Kun minä olin sinun ikäisesi,
harvinainen ystäväni! Kööpenhaminalla, ennenkuin pääsin laivamieheksi
fregatti Lollandille; -- vaan siihen aikaan toivoin minä aina, jotta
voisin panna koko ruokavadin suoraan vatsaani kerralla niinkuin
paistinuuniin!... Se oli sota-aikana. Pahinta oli vankeudessa siellä
Englannissa, jossa saimme istua kuivilla suin ja haistella, kun ne
paistoivat härkäpaistia sipulin kanssa..."
Iltapäivällä tuli jouluvieraita ja Saaran tuttuja, joille tarittiin
simaa ja kakkuja tarjottimella. Ne olivat sieviä, kauniita tyttöjä,
tuntui Rejer'istä; vaan ne vetäytyivät aina nurkkaan, jossa ne
kuiskivat ja supisivat, niin ett'ei hän, joka oli kiinnitetty
kanunamiehen sivulle, oikein voinut päästä heitä näkemään. Hän piti
kuitenkin heitä silmällä. Tarjottiin vähän väliä uudestaan jokaiselle,
kun joku uusi vieras tuli -- haubitsari ei ollut kitsas -- ja niin
täytyi heidän joka kerta tulla uudestaan sinne, missä tarjotin oli.
"Hm ... hm!" -- rykäsi kanunamies äkkiä ja tuuppasi Rejer'iä, -- hän
vilkasi puheleviin nuoriin tyttöihin...
"Ole valmis nyt!... Nyt kysytään, miten vanha merimies suoriutuu..."
"Isä!" -- tuli Saara pöydän tykö; hän vältti sitä puolta, millä Rejer
oli -- "ne kuuluvat toisena uudenvuoden päivänä panevan toimeen
tanssiaiset merimiesyhdistyksessä!"
"Tanssikaa niin paljon kuin jaksatte minusta nähden, -- minulla on
puujalka!"
Hän seisoi pöydän vieressä ja nojasi kädellään siihen eikä Rejer'in
tarkka silmä voinut olla huomaamatta sen olevan kalvosimeen asti
punasen joulupesusta. Se oli oikein pieni pyöreä, punanen työkäsi, --
muutoin ei ollenkaan ruma.
... "Ne tulevat juuri ylipursimieheltä" -- jatkoi tytär -- "ja siellä
oli sanottu, ett'eivät he pane nimeään sinne, ennenkuin tiedetään,
panetko sinäkin nimesi listaan!"
"Minun aikoinani olivat miespuolet yksinään maksajia, naiset tulivat
vapaasti!" -- tokasi kanunamies.
"En tiedä, minkälaisia naiset lienevät olleet sinun aikoinasi, isä!"
Vanhus murisi.
"No, no, isä! -- Tiedäthän, ett'en minä luvatta mene. Se maksaa sata
markkaa."
"Jokaiselta! ... jokaiselta!" -- napisi kanunamies, ... "kaksi markkaa
minun puujalaltanikin! -- Neljä ... neljä markkaa!... Jos laskisin
kaikki yhteen, mitä nyt viidenkymmenen vuoden kuluessa olen maksanut
näistä iloista!"
Sen mukaan kuin Rejer oli kuullut Wallanista, ei hän epäillyt
silmäräpäystäkään, ett'ei kanunamiehen puhe ollut totta; vaan -- suurin
osa lienee luettava ajoille ennen tytärtä.
Saara oli varmaankin odottanut toisenlaista vastausta isältään; sillä
hän seisoi nyt vähän hämmillään ja katsoi välistä pöytään välistä
häneen samalla kuin pahoittumisen puna kohosi hänen poskilleen.
"Voipihan kuitenkin välistä tuntea halua kokea jotakin muutakin kuin
kyökissä rähkimistä ... eikähän minulla ole puujalkaa, isä!" lausui
hän.
"Jaa jaa, jaa jaa," -- peräytyi kanunamies -- "Minä en ymmärrä, miksi
sinä ollenkaan tulet kysymään minulta, kun minun kuitenkin täytyy
tanssia sinun pillisi mukaan."
"Me kaikki tahdomme niin kernaasti tanssia, ylikanunamies!" --
hyökkäsivät nyt kaikki naiset hänen kimppuunsa, ja yksi heistä, laiha
valkoverinen tuli, vähän punehtunein kasvoin, esille listoineen... "Jos
kanunamies vaan kirjoittaa, niin saamme ylipursimiehen mukaan!"
Hän sai vihdoinkin siihen piirretyksi paksuilla kirjaimilla: "C. Rördam
tyttärineen," ja riputti tupakanporoa päälle: -- "Kas niin, harvinainen
ystäväni, Juhl! nyt tulee tilaisuus merijätkälle pyörähdellä. Maksaa
vaan kirjoittaa nimensä -- niin, ja kaksi markkaa sitä paitse!" lisäsi
hän kuivasti -- "vaan siihen on nuorisolla aina varoja!"
Nuoret tytöt tirkistelivät uteliaasti Rejer'iä; he seisoivat pöydän
ympärillä valmiina ottamaan listaa.
"Eihän meillä ole mitään semmoista kiirettä saada jokaista
kirjoittamaan, isä! -- Juhl'in pitää saada miettimisaikaa," -- lausui
Saara.
Rejer tulistui. Hän tunsi hyvästi, että siinä sai puuvajan jätkä.
Kaikkein silmät olivat kääntyneet häneen.
"Minulla on tapana hyvin vähän miettiä, neiti Rördam! -- Jos lista
tulee minulle, niin saatte lukea siinä: Rejer Jansen Juhl!" -- sanoi
hän pistävästi.
Saara säpsähti; hänen sanoissaan oli ollut kovasti itsetuntoa, jota
samaa katsekin ilmasi, ja hän ryysti kovasti R:ää sanoessaan Rejer'in
nimessä.
"Me tulemme toimeen Juhl'in nimellä yksinään" -- tuumi hän hymyillen.
Hän räpytti hiukan silmiään katsoessaan häneen ja otti listan; "jos
kirjoitatte toisetkin nimenne, voitte joutua maksamaan kolmen edestä!"
Hispanjatar oli hän, siitä ei voitu erehtyä; vaan jos hän oli kopea,
niin saattoi Rejer'kin olla sitä puolestaan! se ei ollut haitaksi, että
neiti oli saanut kuulla hänen nimensä!
"Häntä ei siepata niin helposti minulta!" kuiskasi kanunamies, osottaen
piipulla Saaraa, joka juuri vieraittensa kanssa meni ovesta. -- "Sen
sanon sinulle, ystäväni! -- Kuinka! hm! Tässä tulee toinen ilma ... sen
tunnen puujalassani!" -- keskeytti hän irvistäen -- "olen antanut
hänelle vähän tähystimiä ruhviin katsoakseen ympärilleen ja
huomataksensa miehensä... Ei siinä kylliksi, että he tulla touhaavat
laajat housut jalassa, hattu päässä ja pitkät silkkinauhat! Hän tuntee
heidät, luulisin mä! -- hempukainen joka satamassa!... Niin, olen
täydellisesti hänelle selittänyt suhteet! Olen tottunut puhumaan
suoraan, saat uskoa, sanomaan asiata oikealla nimellään! -- koska
hänellä on neljä sisarustaan hoidettavana, jos minusta aika jättää...
Joko velaton kapteeni, Saara! -- olen sanonut, tai perämies, semmoinen,
jossa huomaat oikeata ydintä! -- tai ei ollenkaan ketään! ...
pundsnichts! Jos tulee matruusi -- vaikka hän olisikin kaunis kuin
kulta! -- niin tulee pitää jäykästi suuntansa katsomatta häneen... Ja
meriupseereista pitää heti pyrkiä tuulenpäälle ja sitten kääntää
keulansa ja laskea toiselle suunnalle! ... ihan kokonaan toisille
purjehdusvesille, Saara, sanon minä! se väki on kokonaan haaksirikko!"
"Näetkös, harvinainen ystäväni, -- minä annan hänelle ainoastaan kaksi
silmää päähän! ja sentähden ... hi, hi, hi, ksi ksi, ksi..." hän
tuuppasi Rejer'iä käsivarteen, -- "pyrkivät niin monet vastatuulessa
hänen peräänsä! Mu-utta ... hi, hi, hi, ksi, ksi, ksi," -- hän ryki ja
sähähti ja hengästyi, "hän tietää, mitä hänen tulee ajatella."
Rejer ajatteli kuitenkin istuessaan vaan sitä, miten suuri onni
hänelle, ett'ei ollut menettänyt sinisiä hienoja merimiesvaatteitaan!
Olihan se ollut hyvin lähellä, ett'ei mekko mennyt ennen jouluaattoa;
hän oli antanut Wallanille jo jonkunlaisen viittauksen siihen
suuntaan; mutta sitten tuli sopimus, että hän söisi kanunamiehen
luona uudenvuoden aikana... Vaan joku välitys täytyi hänen ja
Wallanin välillä alkaa, eihän kelvannut hänen olla ilman rahatta
tanssiaisissa!... Ja oikeastaan oli hänellä omia rahoja otettavana
perämies Lindiltä!... Se asia piti vielä tänä iltana saada selville;
oli parasta takoa silloin, kuin Wallan oli hyvällä tuulella...
"Hyvää yötä, herra ylikanunamies!" -- sanoi hän yht'äkkiä.
"Noo!" -- äännähti tämä -- "joko sinä nyt lähdet? Ui, miten jalkaani
pakoittaa!... Hyvää yötä, hyvää yötä, harvinainen ystäväni!"
-- -- Kun Rejer toisena uudenvuoden päivänä harjasi hienoja sinisiä
merimiesvaatteitansa ja asetteli jakausta päähänsä sekä sonnusti
itseään, miten parhaiten taisi, tanssiaisiin pienen peilinsä edessä,
murisi hän ja oli huonolla tuulella:
... Tuskin olen katsonutkaan kirjoihini koko joulunpyhinä ainoastaan
tämän tyhmyyden tähden, johon olen antautunut! -- Näyttääkseni
keikarilta rouvasväen seassa!... Mitä minua liikuttaa heidän
tanssihuvituksensa? -- Enhän ole täällä huvitteleimassa tai
näyttelemässä keikarin osaa heille! -- en ollenkaan -- päinvastoin!
Ja sitten ne sanovat sen maksavan vaan kaksi markkaa! Kun tulee lähtö,
niin täytyy koko rikin olla valmiina paraadiin mastonhuipusta emäpuun
päähän asti!... Rahoista se kaikki riippuu, jos minun täytyy joutua
tuuliajolle kaikkine hynttyineni! -- -- --
Vaan kun hänen nyt kerran täytyi mennä sinne, niin tahtoi hän nauttia
niin paljon hyötyä siitä, kuin hän suinkin voi, ja huvitellaita!
Tanssisali oli koristettu viheriäisillä kasvilla ja läkkisillä
kynttelilampuilla pitkin seiniä sekä keskellä pari viiriä ja
merisapelit ristissä niiden alla.
Siellä tanssittiin nyt torvisoiton mukaan!...
Rejer oli saanut puuvillasormikkaat käsiinsä ja rouvasihmisen
kainaloonsa, jota hänen melkein täytyi nostaa joka kerta tanssiessaan
hänen kanssaan; ei ollut juuri ollenkaan mahdollista siirtää häntä,
niin raskas oli hän ja niin vähäpätöinen hänen hyppynsä...
Niin se käy sen, joka ei ole tunnettu! -- Hänen täytyi harmikseen
tunnustaa kulkevansa puulastissa olevan venheen kanssa, samalla kuin
toiset leiasivat tanssissa täysin varustetuilla ja somasti köykäisillä
kuunareilla tai prikillä sekä siellä ja täällä leveämmällä pyylevällä
kaljaasilla, jotka arvattavasti kuuluivat naitujen joukkoon.
Täällä kävi kaikki hieman kankeasti. Koko joukko meriupseereja
laivastosta tai semmoisia, joilla oli vakinainen paikka
laivanveistämössä, oli saapuvilla, ja he olivat hyvin tarkkoja
arvoeroituksesta keskenään; sen sai kuulla puheesta oikealta ja
vasemmalta. Jokainen ehkä vei omaisiansa tanssiin ja hänellä ei ollut
ketään. Vaan jos he luulivat hänen olevan siellä lakasemassa lattiaa
jokaisella rouvasihmisellä, jonka he jättivät istumaan, niin pettyivät
he!
Hänen silmänsä hakivat ympäri salia; hän tunsi että tässä oli kysymys
hiukan pitää puoliansa... Angläsin tanssi hän tyynesti jonkun kaljaasin
kanssa, joka oli löytänyt sataman penkillä hänen takanansa, ja joka
kävi ruoteliin, kosk'ei Rejer tuntenut tanssia.
Vaan sitten seurasi hambopolkka, ja nyt tiesi hän tehtävänsä! Hän oli
nähnyt pienen mustasilmäisen vilkkaan olennon, pikimustine palmikoineen
ja valkeine sitsihameineen, joka ei voinut olla kovin korkealla
arvopykälikössä. Kasvot olivat järeät -- nenä hieman neekerikuosia --;
vaan tanssia osasi hän, sen oli hän tullut huomaamaan. Hän seisoi
rivissä ja keikkui oikein levottomuudesta sekä huojutti sarvenoitaan;
kauemmas kuin matruusioppilaitten kanssa tanssimaan ei hän päässyt...
Rejer oli yht'äkkiä hänen vierellään ja otti hänet ensin hambopolkkaan
ja sitten valssiin.
Hän tiesi, mitä hän teki! -- Eikä viipynyt kauan, ennenkuin
kauniskasvuinen, pitkä, vieras matruusi hienoissa sinisissä
vaatteissaan ja tyynellä teräväjuonteisella muodollaan herätti
huomiota. Hän tunsi sen itsekin, ja jonkunlainen hiljainen raivon
humala -- seuraus ponnistuksista ja luonnottoman niukasta elämästä,
jota oli viettänyt -- valtasi hänet. Hän olisi voinut tanssia
kuinka kauan tahansa, jalat liikkuivat kuin ilman vaikutuksesta,
vaksinahkasaappailla, jotka hän oli ostanut Malagasta, oli paraiksi
naukua, -- hän tunsi itsensä linnun kaltaiseksi; eikä kirvesmiehen
tytär väsynyt!... Siinä pujotettiin taitavasti kaikellaisten parien
välitse, pitkäveteisten, nopsain, kömpelöiden ja kompastuvien,
törmäämättä koskaan yhteen, -- aina ripeämmin ja notkeammin kuin kukaan
muu! -- ja kun hän lopulta päästi naisensa istumaan, ei se tapahtunut
haluttomuudesta jatkamaan -- hän oli melkein kuin pillastunut hevonen,
joka on päässyt vauhtiin, -- vaan sentähden että soitanto yht'äkkiä
taukosi.
Mennessään hänen luotaan salin poikki, tunsi hän olevansa tilaisuuden
herra; ei kukaan enää epäillyt hänellä olevan oikeutta lattialle.
Kas niin! -- nyt alkoi taas se ikävä angläsi, jota hän ei osannut! Hän
ei enää ollenkaan ollut sillä tuulella, että olisi kuljetuttanut
itseään tanssin lävitse vetoköydestä jollakin häneen kiinnitetyllä
matamilla!
Hän oli nyt kohonnut puollustajasta hyökkääjäksi ja alkoi katsella
hieman muidenkin työtä. Vuoro oli tullut hänelle arvostella ja
tarkastaa!
Hän istui hyvin kenossa asemassa jalat ristissä penkillä, katsellen
angläsiä, ja hän tiesi kyllä olevan monta, jotka katselivat häntä.
Tanssivien joukossa viipyi hänen katseensa yhä kauemman ja kauemman
eräässä sinihameisessa olennossa ikäänkuin hän olisi tahtonut nimittää
sitä oikein tuoreeksi välimerensiniseksi vinheässä tuulessa -- hänessä
oli vauhtia -- ja valkoiset sukat ja kengät. Se oli Saara Rördam, joka
aina tanssi etumaisten joukossa. Ei maksanut vaivaa kieltää, ett'ei
hänessä olisi ollut vartaloa ja asentoa! -- hän oli kuin nuo lujat,
notkeat mastot, jotka voivat kannattaa raskaita purjeita... Juu, oikeus
on oikeus! ... se on komea vartalo ... uljas tukka; keltainen ja tumma
sekaisin, vähän zehran kaltainen Triestin eläintarhassa; -- vaan
kylliksi kaunis! hänen ei vaan pitäisi tehdä niskakäännettään vielä
enemmän hispanjalaiseksi tekemällä tukkaansa tuommoista solmua ... hän
on kylliksi kopea ilman sitäkin. Iloinen oli hän tänä iltana, niin että
hänen ympärillään välähteli; hän kuuli hänen nauravan siellä
peremmällä, ja nyt läheni hän lähenemistään... On monenlaisia
rouvasihmisiä maailmassa, ajatteli hän, muutamia, joista pidetään, ja
toisia, joista ei pidetä; vaan ei kukaan osaa sanoa syytä siihen!...
Saara tuli juuri jonkun vuoron ajan seisomaan hänen paikkansa
vastapäätä, ja se ainoastaan hätäisesti heitetty katse, joka tuli hänen
osakseen, painoi vaan sinetin hänen ajatuksilleen. Sitä seurasi väre,
jonka nähtävästi piti merkitä sitä, että katsojasta tuntui, kuin
istuisi hän liian keskellä penkkiä ja pitäisi nenänsä kovin korkealla
ilmassa ollakseen ainoastaan matruusi ja sen lisäksi puunhakkaaja
heidän liiterissään!
Hän asetti vielä jalkansa polvelleen ja nojautui taaksepäin,
huojutellen huolimattomasti jalkaansa.
Hän katsoi neiteen sillä tarkastajan julkeudella, johon koko hänen
kasvonsa niin hyvästi soveltuivat -- niin että hän tunsi aavistusta
kuin tanssisi hän peilin edessä, joka ei juuri antanut hänestä
mitään ruusunväristä kuvaa. Vaan sitä uhittelevammaksi ja
välinpitämättömämmäksi -- Rejer ei voinut olla itsekseen sitä
myöntämättä -- kävi hän... Hän puheli ja nauroi niiden kanssa, joiden
kanssa hän tanssi, vaan muuttui yhä enemmän hispanjalaiseksi
niskastaan, ja sitten lopulta sai Rejer, kun vuoro vaihtui, terveisiä
silmistä, jotka täydellisesti kiittivät häntä kaikesta siitä kiusasta,
jota hän oli tehnyt hänelle.
"Kun vaan suututtaa naisia, tulevat ne kauniiksi" -- ajatteli Rejer --
"ennen ei saa elämää kalanvereen täällä pohjolassa ... ei, toista on se
Välimerellä!..." Ja sen sanottuaan kulki hän, kun angläsi oli lopussa,
lättänenäisen kirvesmiehen tyttären luokse. Mutta nyt katseli hän hänen
palmikoidun tukkansa yli vaan Saara Rördam'in sinistä vartaloa ja
säihkyviä silmiä.
Ilta lähestyi loppuansa ja hän oli nyt tanssinut sekä naimattomien että
naitujen kanssa. Molemmat nurkkaikkunat olivat auki tähtikirkkaaseen
yöhön, ja katosta riippui puinen kynttelikruunu kuumuudesta sulavine
talikynttelineen, jotka vipattivat vedossa...
Hän oli päässyt tuuleen; siinä ei epäilemistäkään; ja nyt käyttikin hän
sitä niin ankarasti hyväkseen, kuin hän suinkin voi! Niillä kahdella
viimeisellä tanssilla rouvain kanssa oli hän vaan tahtonut Saara
Rördam'ille näyttää, että hän oli sekä hänen vertaisensa että hieman
parempikin!
Ja nyt astui hän esille ottamaan häntä. Hän näki hänen seisovan juuri
päättyneen viimeisen tanssin perästä vilkkaassa keskustelussa muutamien
nuorten tyttöjen kanssa.
Kun ei voitu erehtyä siitä, ketä kohti hän suuntasi askeleensa,
väistyivät toiset viipymättä tieltä.
"Ei liene ihan helppo saada kerran tanssia neiti Rördam'in kanssa?" --
tervehti hän ilakoiden.
"Olen lupautunut pois jo tähän tanssiin, niin ett'ei minulla voi olla
sitä kunniaa!" -- vastasi hän. Hän silmäili Rejer'iä uhittelevilla
silmäyksillä, hän ei ollut unhottanut hänen menettelyään angläsin
aikana.
... "Ja seuraava?"
"Kiitos, senkin olen luvannut!"
Rejer punastui, ja hänen nenänsä alkoi kohota ilmaan ivaa uhkuilevana;
vaan hän malttoi äkkiä mielensä. Hän tahtoi näyttää, ett'ei rukkaset
pystyneet häneen, ja että hän oikeastaan olikin pyytänyt häntä vaan
sentähden, että oli joulunpyhinä ollut heillä. Siinä erehtyi hän myös,
jos luuli hänen kursailevan täällä enemmän kuin kotonakaan!
"Käytätte varmaankin nyt paljon puita kotonanne?" -- kysyi hän
ikäänkuin tehden välinpitämättömästi pilaa.
"Kuinka niin?"
"Niin, sitten saisitte minut aamuisin puuvajaanne!" -- nauroi hän.
Hän ei katsonut hänen ansaitsevan mitään vastausta, vaan virnisti
ainoastaan hieman ivallisesti suutaan.
Totta puhuen, ei Saara ollut niinkään vähän ihmeissään siitä, että
Rejer esiintyi niin hienoissa sinisissä vaatteissa ja tanssi niin
hyvästi; ja nyt, kun hän seisoi niin likellä, näki hän paidan
kauluksessa silkkiliinan solmun yläpuolella kukan, jommoista talonpojat
käyttävät.
"Te olette varmaankin länsimaasta?" -- kysyi hän.
"Miksi niin?" -- tiedusti Rejer vastaan.
"Siksi ett'ette pidä lukua tavoista ettekä menoista täällä!" -- oli
hänen lyhyt vastauksensa.
Rejer hymyili hangottelevasti.
... "En ehkä enemmän, kuin jos oltaisiin Riossa?" Hänen katseensa
suututti häntä vielä enemmän.
"Minua vaan ihmetyttää, ett'ette myös ole ruvenneet nuohojaksi täällä!"
-- sanoi hän keikauttaen niskaansa.
Rejer katsoi häneen.
"Sen vakuutan teille, neiti!" -- lausui hän hilliten ääntään, jossa
piili ankara vihanpuuska -- "että jos vaan voitte hankkia minulle
nuohojan paikan, niin menee Rejer Jansen Juhl kyllä uuninpiippuun... Se
on yhtä varma kuin että hän suorittaa perämiehen tutkinnon, vaikk'ei
ole killinkiäkään taskussa!... Niin, minä olen länsimaasta, neitiseni!
-- eräästä paikasta sieltä, jota kutsutaan 'Eteenpäin!' -- ja siitä
huolitaan viisi, käykö tie puuvajan tai kaupungin uuninpiippujen
kautta!" -- Hän nyökäytti päätään ja läksi.
Kumpasessakin sisähuoneessa vilisi nuoria merimiehiä, jotka antoivat
oikeuden tapahtua ravintolatavaroille, ja jotka nyt tanssien välillä
lähettivät sakeita savupilviä piippunysistään ja sikareistaan. Rejer'in
astuttua huoneesen ympäröi häntä heti parvi kumppalia merimieskoulusta.
"Haukottelija" oli hämmästyttänyt heitä esiintymällä kavalieerinä
rouvasväen seassa lattialla ja oli äkkiä muuttunut jalopeuraksi
heidänkin mielestään... Että hän kävi hakkaamassa puita kanunamiehellä
voidakseen suorittaa tutkintonsa, siitä kuiskattiin nyt hauskuutena,
vaikka se sitä ennen korkeintaan oli herättänyt epäiltävää huomiota
niissä muutamissa, jotka siitä tiesivät... Nyt näkivät kaikki niinkuin
yksi mies, että hänessä oli miestä!
"Ota minun nysäni lainaksi, Juhl! -- erinomaista tupakkaa... Birdseytä,
Liverpoolissa ostettua!"... "Sikari, Juhl!" hänelle osoitettiin
kahdelta puolelta. "Nyt käymme istumaan, pojat! -- ja sitten kokoamme
yhteen punssimaljaksi! -- Mitä Juhl? -- Sanoppas sinä siellä ruhvissa!
-- malja -- vaan jos sinä ehdottelet teevettä, saat itse huuhtoa
kaulaasi sillä!... Väkevää, kuuletko! -- oikea säännöllinen kolmen
markan malja, -- niin että veneellä voi siinä kulkea!"
Ne olivat erittäin hyviä poikia, eikä Rejer voinut muuta kuin olla
hyvillään siitä, että kaikki niin välttämättömästi tahtoivat häntä
seuraansa.
Kumppaleista ja ystävistä ei hän koskaan ollut tiennyt mitään. Koulussa
kulki hän omaa tietään; hän pysyi erillään heistä ja he hänestä, niin
että hän hyvin vähän tuli tuntemaan heitä; ja nyt istui hän yht'äkkiä
hyvin kiinnitettynä ja tupakoiden, tavallaan parhaana miehenä koko
hyväin ystäväin ja kumppalien seurassa! Näytti melkein siltä kuin
jokainen heistä olisi tuntenut hänet jo kymmenen vuotta! -- ja he
olivat oikein kohteliaita miehiä kaikkityyni, pikkukauppiasten ja
ammattilaisten poikia.
Tanssittiin ja juotiin, ja koko ajan muodostui luja muuri Rejer'in
ympärille. Hänen suurenmoinen olentonsa ja ankara persoonallisuutensa
veti puoleensa jonkunlaisella etevällä ja vakaantuneella varmuudella,
vaikka asianlaita oikeastaan oli niin, että Rejer verrattomasti
kehittyneemmällä ymmärryksellään innokkaasti tyydytti tiedonhaluaan ja
täytti tuntuvan aukon kokemuksessaan. Hän oli kasvunaikanansa elänyt
yhdessä vaan iäkkäiden ihmisten kanssa, eikä koskaan tiennyt mitä
nuoruus oli ja nyt urkki ja tiedusteli hän kaikessa hiljaisuudessa
sitä, kuinka hänen ikäisensä nuoret miehet käytiksevät!... He joivat
kauheasti, se oli varma! kävivät yhä iloisemmiksi ja iloisemmiksi...
Ja näytti siltä, -- niin kurillista kuin se onkin -- kuin heillä
kaikilla olisi vaan ollut yksi kassa! Se, jolla oli, maksoi sen edestä,
jolla ei ollut; oikeasta järjellisestä tilistä eli takaisinmaksusta ei
ollut puhettakaan!... Jolta loppui raha, hän löi vaan iloisena taskuaan
ja ilmoitti sen...
Rejer voi nyt myös jotenkin lyödä taskuaan, vaan hänellä ei ollut halua
ilmoittaa sitä!...
Kolmas malja oli jo menossa ja ystävyys kävi yhä lämpöisemmäksi.
Vähintäänkin viisi vakuutti, että he heti nähtyään hänet
merimieskoulussa olivat huomanneet tai arvanneet, mitä miehiä hän oli,
olkoon että hän oli näyttänyt niin hävyttömän ylpeältä! Yksi tahtoi
ruveta hänen ensimmäiseksi perämiehekseen, kun hän saisi aluksen ja
tulisi kapteeniksi... Yksi kutsui häntä koko ajan "Nilo Jueliksi"...
Yksi siirsihe hänen viereensä ja lausui salaa:
"Kuules, Juhl! -- mitä hyötyä tuosta puunhakkaamisesta haubitsarin
tykönä on? -- Tiedäthän, että me aina voimme lainata sinulle rahaa!...
Sano vaan minulle -- sillä vaikk'ei minulla itselläni olekaan rahaa,
niin tiedän minä kummallekin kolme miestä, jotka voivat höllittää...
Semmoinen merimies seisoa puita hakkaamassa!"
Nyt tuli joku ovelle ilmoittamaan, että huomeniltana olisi
merimiestanssiaiset Laurvigissä:
"Menetkö sinä, Juhl, niin tulen minäkin?"
"Ja minä!"
"Minä myös!"
Rejer aprikoi -- hänen leukansa oli taskussa.
"Useita naisia on jo kutsuttu" -- jatkoi kertoja, "sinne ... ja
ylipursimiehen kaksi tytärtä... Niin, ja Saara Rördam myös."
"Tietysti, he poimivat parhaat meikäläisistä!..."
"Hänen kanssaan sinun pitäisi tanssia, Juhl!"
Rejer'in nenä kohosi taas korkealle, ikäänkuin hän olisi saanut kaikki
selville; -- hän ei pitänyt lukua kertoa jo olleensa siellä
koettelemassa onneaan.
... "Hän lähettää yhden toisensa perästä laskuportaita alas, saat
uskoa; vaan tanssia hän osaa!"
"Ja sitten on hän niin sukkela puhutella!" -- lisäsi toinen -- "Minä
näin hänen äsken seisovan ja katsovan sinuun, Juhl."
"Koska?" -- hän käänsihe äkkiä.
"Kun sinä tanssit! -- tuon pienen mustan kirvesmiehentyttären
kanssa..."
"Hän on erittäin kauniskasvuinen... Ja sitten on hänellä niin kauniit
hampaat, että voi tulla hulluksi niitä lukiessaan, kun hän nauraa...
Hän on aalto..."
... "Sininen aalto!" säesti toinen hartaasti.
... "Oliko hänellä siniset vai harmaat silmät? ... harmaat vai
siniset?" -- Rejer ei kuolemakseenkaan voinut muistaa sitä, vaikka hän
näki sekä ne että hänen kasvonsa edessään... Hänen täytyi saliin,
saadakseen asiasta selkoa.
Tuli valssia ja tuli polkkaa, ja kumpaakin tanssiessa kiisi hän ihan
hänen ohitsensa. Vaan ovatko silmät harmaat vai siniset, ei hän
kuitenkaan saanut selville, kun hän palasi kumppalien luokse, vaikka
Saara olikin pari kertaa katsonut suoraan häneen.
Hiukan sumuisilta ja häilyviltähän esineet näyttivätkin hänen
ympärillään; vaan siitä huolimatta oli hän kuitenkin sangen tyyni,
jott'ei kukaan huomaisi sitä hänestä!
Harmaatko vai siniset ... sinisetkö vai harmaat? -- ajatteli hän. --
Jospa olisi niin, että hakkaisin puita siellä huomenaamuna, niin
katsoisin heti sen seikan!...
... "Nyt olemme pitäneet laivaneuvottelun, Juhl!" -- lausuttiin hänelle
tulijaisiksi useammilla huulilla perätysten, -- "äänestäneet sinunkin
puolestasi... Laurvigiin menemme huomenna joka mies!... Rahaa meillä
on... Ei kukaan tarvitse maksaa takaisin, ennenkuin ensi hyyrystä,
Juhl!"
"Olkoon menneeksi!" -- Hän ajatteli vielä, harmaatko vai siniset ...
sinisetkö vai harmaat.
Aamupuolella astuivat he sitten käsikädessä laulaen kuunvalossa
Wallan'ille. Hän heräsi tavattomasta melusta, hälinästä ja monen äänen
huudosta portin ulkopuolella.