Rejer on sekä herättäjä että puunhakkaajana.
... Vaan miksi kulki tuo reipas velikulta alinomaa niin unisena ja
kalpeana? Tuolla haukotteli se hirtehinen taas, juuri kuin meni
koulunovesta!...
"Kuuleppas!" -- huusi purjehdusopettaja äkkiä hänelle takaapäin --
"sinä Juhl -- sanos minulle tässä kahden kesken ... miksi sinä käyt
niin ohuissa vaatteissa?"
"Minäkö? -- minulla ei ole koskaan vilu!"
Rejer tunsi kopeutensa kovasti loukkautuneen meriupseerin edessä:
"Ei hätää! -- sukuni on varakasta -- jos vaan tahtoisin vaivata sitä."
"Niin, niin, ystäväni! tämä oli vaan hyvää tarkoittava kysymys!" -- Hän
päästi Rejer'in menemään pienellä päännyökkäyksellä.
Purjehdusopettaja oli saanut oppilaan, josta hän oli hiukan ihmeissään.
Hän saattoi välistä istua ja haukotella niin kauheasti tai ääneti
tukahuttaa haukotuksen toisensa perästä, niin että olisi voinut luulla
hänen olevan sekä laiskan että haluttoman. Vaan jos oli jotakin, jota
hän ei ymmärtänyt, nousi hän kysymään ja pitkitti hiljaa, vaan
ikäänkuin tyytymätön juonne nenän ympärillä, ja väsymättömästi
kysymistään ja syyn tiedustelemistaan, kunnes se lopulta selvisikin
hänelle. Hänessä oli jotakin järkähtämättömästi eteenpäin
persoonassaan! Vaan yhä enemmän ja enemmän selveni opettajalle, että
mitä hän kerran oli näin saanut pääkoppaansa ajetuksi, pysyi se siellä
paremmin ja varmemmin kuin kenenkään muun. Hänestä näytti tulevan tämän
vuoden paras oppilas.
Ensi päivinä, kun Rejer vielä neuvottomana samoili ympäri, oli hän
useita kertoja seisottanut leivosvasun kohdalle pääkadun kulmassa, ja
mitä enemmän hän kyseli ämmältä, joka siinä istui myömässä, sitä
selvemmäksi hänelle kävi, ett'ei hän kuitenkaan ollut joutunut ihan
huonoihin käsiin. Ämmä tiesi, kuinka saisi päällystakin ja kellon
myödyksi ja antoi hänelle monta muutakin hyvää neuvoa. Sillä matami
Wahl eli "Wallan," niinkuin häntä yleisesti nimitettiin, oli laajoissa
asioissa. Hänellä oli hyvin toisistaan erilaisia asioita, johtuvia
leivoskaupasta viranhakijain ja kadettien kanssa, hän osteli heidän
vanhat vaatteensa, palveli heitä, herätti toisia aamusella sekä
toimitti sitä paitse koko joukon muita tehtäviä, jotka tuottivat
hänelle jonkun pienen raha-ansion.
Häneltä oli Rejer saanut vuokralle pienen huonekölsän, kyökin uunin
takana, ja siellä tehtiin nyt yötyötä viikko viikolta.
Hänen edessään talikynttelin valossa oli korkealla siipipöydällä
laskutaulu, jolle hän teki muistiinpanonsa ja laskunsa.
Hän istuu vanha, rikkonainen ja tervanen mekko yllä, hattu päässä ja
kaulaliina kaulassa, sillä uunissa ei ollut puita. Silloin tällöin
nousee hän pieksämään itseään lämpöiseksi tai puhaltamaan punaisiin
kohmettuneihin käsiinsä, joissa piirustin ei enää tahdo pysyä.
Herättäjäkello seinällä lyö nyt rämisten ja meluten neljää.
Nyt oli hänen lähteminen ulos herättämään -- ensin leiripaikan
sairashuoneen porttivahtia, sitten kanunanlaukasijaa, sitten
neljännestä vaille viisi kolkuttamaan ovelle puolella tusinaa
merikadettia, joilla on kiireitä lukuja joulun edellä ja pitää nousta
niin varhain ylös; -- hän oli ruvennut Wallanin sijaiseksi
vaivaloisessa herättäjätoimessa talviaamuina. Sitten taas kello puoli
kahdeksan hakkaamaan puita kanunamiehelle, jossa hän joka aamu sai
kahvia ja kaksi voileipää. Miten hän kaipasi kahvia, tuota lämmintä
kahvia ja voileipää!... Hänen teki mielensä sadatella vatsaansa, joka
alkoi kurista ja porata aamiaista jo kello neljä aamusella!
Ja huolimatta siitä, että hänellä aamupuhteella oli niin paljon
toimittamista, tuli se kuitenkin hirveän pitkäksi hänelle! -- hän
hakkasi puita, niin että lastut lentelivät, saadakseen vaan sisällistä
ääntä kuulumattomaksi -- ei rinnassaan; silla siellä tiesi Rejer ...
huu! -- Jansen haa! -- Juhl ... rätsis -- nyt katkesi puu! -- mitä hän
tahtoi, vaan vatsassa... Se saattoi huutaa järkileipää, pyhäleipää,
vehnäpullia, rinkeliä, sanalla sanoen kokonaisia pinoja kaikellaisia
ruokia, joita hänen mielensä vaan kuvitteli.
Ja kun hän sitten vihdoinkin oli lopettanut, niin täytyi hänen
kuitenkin välistä vieläkin odottaa! ... he eivät pitäneet mitään
kiirettä hänen kanssaan niinä päivinä, kun kanunamiehelle kannettiin
aamiaisensa laivanveistämölle.
Hän tahtoi kahvinsa paikalla, se mies, olipa hän sitten kotona tai
ulkosalla, ja niin pitäisi kaikkien olla! -- hän oli vanha sotalaivan
jätkä, joka tiesi pitää talonsa komennossa! ... ja jos Rejer joskus
saisi oman kodin, niin -- niin, silloin tahtoisi hän nähdä sen, joka
uskaltaisi viivyttää häneltä kahvia minuutinkaan!... Hän paiskasi
kirveen mäelle, otti sen taas ylös ja iski kovalla lyönnillä
hakkauskantoon. Hän oli päättänyt työnsä.
Kas niin, nyt tulivat ne neljä koululaista vihdoinkin väliin; -- hän
kuuli niiden jankkaavan sisarelleen sekä ovia avattavan ja suljettavan
siellä sisällä.
Oikein tukeva taloudenpitäjätär! ... harmaa puolivillainen hame ja
siniset silmät ja kodikas, -- sakeata vesivelliä, tuo!
Rejer tuli hiljaa ja ujosti... Kah, kanunamies oli kotona tänään; --
sitähän hän arvelikin! Niin, silloin oli neiti täsmällinen; muutoin ei
tahtonut loppua tullakaan tuosta kahvin ja aamiaisen käärimisestä
esiliinaan isää varten! Hänhän oli kerran yrittänyt jotakin semmoista
kuin pyytää häntä ensin viemään sitä isälle laivanveistämölle; vaan
silloin oli hän antanut hänelle niin röyhkeän -- "ei ole aikaa!" --
ett'ei hän enää koskaan uudistanut pyyntöänsä!
"Hyvää huomenta!" tervehti Rejer tullessaan lämpöseen kyökkiin, jossa
kahvinhaju tuli hänelle vastaan; -- "syli on hakattu!"
"Hyvää huomenta, ystäväni!" -- kanunamies puhui tanskalaiseen tapaan ja
sanoi aina "ystäväni," "harvinainen ystäväni" -- hän istui laakea,
punonaisilla varustettu meriunivormulakki päässä kyökin penkillä ja
hämmensi kahvia... "Hyvää huomenta, ystäväni!... Istu... Vai niin!"
Paksu ja lyhyt sekä puujalkainen oli tämä "haubitsari," niinkuin
ainakin Wallan kutsui häntä.
Saara tuli kahvi ja molemmat voileivät lautasella.
"Hm, hm!" -- ryvästeli kanunamies vähänväliä, kahvia hämmentäessään,
jolla aikaa Rejer, niin kauniisti kuin taisi, iski hampain paksuihin
ruisleipäviipaleihin ja laski niiden riittäväisyyttä hammasrivin voihin
muodostamista renkaista... Minkä eläimen näköinen kanunamies oli,
istuessaan siinä puujalka suorana eteenpäin, pyöreä lakki päässään ja
harmaatukkaisena, suippuiset korvat pörröllään molemmilla puolilla
lakin alta, ei Rejer voinut saada selville ... oliko se vanha susi,
leveänenäinen ja isosuinen, joka aina näyttää ikäänkuin katsovan
siihen, mitä ajattelee, tai viekas kettu, tahi viatoin jänis, joka
istui takajaloillaan? -- Hän sieppasi pari kertaa itselleen tilaisuuden
vilaista hätäisesti häneen, sillä aikaa kuin äänettömyyttä kyökissä
ainoastaan häiritsi kanunamiehen ryvästeleminen, tuo hm ... -- hm! --
Ukko oli varmaankin maannut pitkään tänään eikä ollut vielä ehtinyt
oikein virkistyä. -- Ei, jotakin muuta se näkyi olevan...
"Hm! ... hm!" -- sai hän viimeinkin sanotuksi -- "lukea perämiehen
tutkintoa ja hakata puita ... hm ... hm, ei tahdo oikein sopia yhteen!"
"Eipä erittäin!" myönsi Rejer.
"Tyhjentänyt hyyrynsä kuiviin ja niin edespäin? ... hm ... hm!" --
kysyi kanunamies varovasti pälyen häneen.
Rejer kekisti vaan niskaansa hiukan. Ei liikuta sinua! ajatteli hän.
"Ja sitten tullaan kotiin ja pitäisi suorittaa luvattu perämiehen
tutkinto?" -- pitkittyi puhe.
Rejer oli vaiti.
"-- Ja sitten ... niin, sitten hakataan puita ja tehdään yö päiväksi?"
Rejer tunsi, kuinka tytär, joka näköjään innokkaasti kirkasti
vohvelipannua, tutkivasti pälyi häneen, isän pitäessä tutkintoaan.
"Eikö totta, ystäväni?"
Se ei ollut jänis eikä kaniini... Se oli -- pyöreine päineen, soukeine
kasvoineen ja märehtivine suurine leukoineen -- viisas koira ja vielä
päälliseksi semmoinen, joka varustautui puremaan! -- Tytär oli hänen
näköisensä, -- se oli vaan hieno, nuoltu pentu hänen seurassaan... No
niin, voihan sattua, että he huomaavat edessään aivan toisenlaisen
olennon kutu aavistivatkaan!
... "Ja, sitten ei uskalleta kirjoittaa kotiin, harvinainen ystäväni?"
"Eikö uskalla?" pääsi Rejer'in huulilta.
"Pidetään parempana hakata puita, olla herättäjänä ja tehdä yö päiväksi
oudossa kaupungissa..."
"Joll'ette tarvitse minua, kanunamies Rördam! -- niin hyvästi!" --
ennättihe nyt Rejer nielaisten äkkiä viimeisen suupalan. Hän otti
lakkinsa, nousi seisalleen ja oli jo tarttunut oven pyörään, kun
kanunamies innokkaasti viittoi kädellään:
"Ei, ei, ei, harvinainen ystäväni! ... harvinainen ystäväni! -- niin ei
ollut ajatukseni -- ei ajatukseni! -- Istu, istu, istu vaan puulle!
Päinvastoin! -- mitä tahdoinkaan sanoa, hm!... Se on hyvin hyvästi ...
siivosti; .. että nuori mies kuitenkin voipi ottaa perämiehen
tutkintonsa! Voisihan tehdä jotakin kehnompaa kuin sen... Kas niin,
istu nyt vaan puulle... Tee hyvin, nämä ovat hyviä rinkeliä..."